Rallin SM-sarjassa siirrytään 24.-25.5. kesäaikaan, kun edessä on kauden ensimmäinen sorakilpailu. Turun seudulla ajettava klassikkokisa, SM Mad-Croc Länsirannikon Ralli saa kunnian toimia SM-sarjan neljännen osakilpailun lisäksi myös Viron rallimestaruussarjan kolmantena osakilpailuna. Kyseessä on Suomen ja Viron autourheiluliittojen ensimmäinen yhteishanke, jolle toivotaan jatkoa myös tulevaisuudessa.
Syksyn aikana AKK ja Viron Autourheiluliitto EAL aloittivat keskustelut, voisiko mahdollisesti yksi Viron Rallin Mestaruussarjan kilpailu toteutua Suomessa SM-rallin yhteydessä. Keskustelut sujuivat koko ajan erittäin rakentavassa ja positiivisessa hengessä. Lopulta eri vaihtoehdoista kyseiseksi kilpailutapahtumaksi valikoitui SM Mad-Croc Länsirannikon Ralli.
Aiheesta on puhuttu liittojen välillä pitkään, mutta vasta viime syksyn keskustelut johtivat konkretiaan. Viron Autourheiluliiton Urheilutoimenjohtaja Kuldar Sikk on erittäin tyytyväinen, että pitkään työstetty ajatus vihdoin toteutuu.
– Tästä asiasta on puhuttu enemmän ja vähemmän kohta kymmenen vuotta, on hienoa että se vihdoin toteutuu. Yleisestikin on tärkeää että eri maiden liitot, varsinkin naapurit tekevät yhteistyötä, näin voimme olla yhdessä vahvempia, Sikk painottaa.
Myös AKK:n Rallin Lajipäällikkö Henrik Frank on innostunut ja tyytyväinen, että yhteinen kilpailu saadaan vihdoin toteutettua.
– Asiasta on keskusteltu puolivakavissaan aina silloin tällöin, mutta ehkä asiat ovat menneet eteenpäin ihan konkreettisesti viime vuoden aikana. Kesällä kävimme todella hedelmällisiä keskusteluja virolaisten kollegoiden kanssa ja se varmasti edesauttoi, että sieltä suunnalta heräsi kiinnostus tulla kilpailemaan Suomeen. Näen tässä paljon potentiaalia yhteistyön kehittymiseen myös jatkossa, Frank kertoo tyytyväisenä.
SM-pisteistä kilpaillaan SM Mad-Croc Länsirannikon Rallissa tuttuun tapaan luokissa 1-5, sekä Suomi Cup -pisteistä luokassa 6. Viron mestaruussarjan EMV-pisteistä kilpaillaan puolestaan luokissa 8-15. Lähtöluettelo on laadittu kuitenkin siten, että kilpailijat lähetetään oletetussa nopeusjärjestyksessä sarjasta riippumatta.
Turkuun mielenkiintoisia nimiä etelänaapurista
Viron mestaruussarjan puolella ralliyleisölle tutuin kuljettaja on EMV5-luokassa Subaru Imprezalla kilpaileva Urmo Aava, joka oli vakiokasvo MM-tasolla 2000-luvun alkupuolelta aina vuoteen 2009 saakka. Nykyisin Viron MM- ja EM-ralliorganisaation johtotehtävissä työskentelevä Aava kilpailee enää harvakseltaan ja lähinnä kotimaassaan.
Jaspar Vaher on yksi Viron kuumimmista tulevaisuuden toivoista ja 17-vuotiasta onkin verrattu jo pitkään mm. Kalle Rovanperään. Vaikka Turussa Suomen ja Viron kuljettajat kilpailevatkin eri luokissa, suosittelemme seuraamaan tarkasti SM3- ja EMV4-luokkien aikoja, joissa ajetaan samanlaisella kalustolla. Vaherilla on plakkarissa luokkavoitot molemmista Viron sarjan talvikauden osakilpailuista.
Kaikkiaan 119 kuljettajasta kansainvälistä väriä Länsirannikon huippunopeille erikoiskokeille tuo peräti 45.
SM Mad-Croc Länsirannikon Ralli -reitti & aikataulu
SM Mad-Croc Länsirannikon Rallissa ajetaan perjantain ja lauantain aikana yhteensä kahdeksan erikoiskoetta, joista kaksi ensimmäistä ajetaan Maskun suunnalla poikkeuksellisesti asfaltilla perjantai-illan jo pimetessä. Lauantaina luvassa on vielä kuusi erikoiskoetta Nousiaisten, Vahdon, Sauvon ja Liedon suunnalla ennen kilpailun maalia. Erikoiskoekilometrejä viikonlopun aikana kahlataan 101,26.
Rallin kaikki keskeiset toiminnot löytyvät Turun keskustassa sijaitsevan Kupittaan alueelta. Kilpailukeskus ja huoltoparkki löytyvät Veritas Stadionilta osoitteessa Hippoksentie 6, 20720 Turku. Lähtö- ja maaliseremonioita vietellään stadionin läheisyydessä sijaitsevalla Kupittaanpuistolla.
Lauantaina klo 11-17 järjestetään Lasten Rallirieha niin ikään Kupittaanpuistossa. Luvassa on monenlaista mukaansatempaavaa tekemistä perheen pienimmille, sillä ohjelmassa on muun muassa Kupittaan liikennepuiston palvelut, kasvomaalausta, pomppulinna, ja rastitehtäviä, jonka suorittamalla voi lunastaa itselleen ilmaisen jäätelön. Lisäksi Pikku Kakkosesta tuttu Pikkuli-lintu esiintyy päivän aikana kahteen kertaan klo 11:15 ja 13:00.
Kilpailun aikataulu
Perjantai 24.5.
19:30 LÄHTÖ Kupittaanpuisto
20:11 EK1 Halisoja – 8,95 km
20:51 EK2 Ohensaari – 9.49 km
Erikoiskoekilometrit: 18,44 km
Lauantai 25.5.
09:00 HUOLTO Veritas Stadion
10:21 EK3 Suni – 18,64 km
10:54 EK4 Lavamäki – 11.48 km
11:45 HUOLTO Veritas Stadion
13:36 EK5 Pöylä 1 – 13,40 km
14:22 EK6 Saukonoja 1 – 14,22 km
15:10 HUOLTO Veritas Stadion
16:56 EK7 Pöylä 2 – 13,40 km
17:42 EK8 Saukonoja 2 – 14,22 km
18:25 MAALI Kupittaanpuisto
Erikoiskoekilometrit: 82,82 km
Lue myös
Ralli SM -sarjan talvikausi päätökseen Tuurissa — Korhoselle ei löytynyt pysäyttäjää