Pirkanmaan uusi biokaasulaitos tuottaa kaasua noin 2000:lle henkilöautolle

Gasum ja Pirkanmaan Jätehuolto ovat allekirjoittaneet sopimuksen Nokian Koukkujärvelle rakennettavan uuden biokaasulaitoksen tuottaman biokaasun myymisestä Gasumille.

Vuonna 2020 käyttöön otettava Pirkanmaan Jätehuollon uusi biokaasulaitos käsittelee 17 kunnan biojätteet ja Nokian jätevesilietteet. Laitoksella tuotetaan uusiutuvaa biokaasua ja luomulannoitteita.

Biokaasulaitos tuottaa vuosittain noin 25 GWh biokaasua, josta valtaosa syötetään siirtoverkkoon Gasumille.

Määrä vastaa noin 2 000 kaasukäyttöisen henkilöauton kulutusta ja kattaa Gasumin Tampereen alueen tankkausasemien biokaasun nykyisen myynnin sekä tulevina vuosina kasvavan kysynnän. Biokaasun käytön lisääminen liikenteessä on yksi ratkaisu matkalla päästöttömään liikenteeseen.

Pirkanmaan Jätehuollolle biokaasun liikennekäyttö mahdollistaa päästöjen vähentämisen ja edelläkävijyyden koko jätehuollon toimitusketjussa. Tavoitteena on, että lähivuosina biokaasun käyttö jätekuljetusten polttoaineena kasvaa voimakkaasti.

Pirkanmaan Jätehuolto Oy on 17 kunnan omistama yhtiö, jonka tehtävä on tuottaa kunnille lakisääteisesti kuuluvat jätehuollon palvelutehtävät. Jätevedenpuhdistamoon kytkeytyvä kaksilinjainen biokaasulaitos tulee olemaan ainutlaatuinen Suomessa ja merkittävä parannus yhtiön käsittelypalveluihin. Biojäte ja lietteet käsitellään laitoksella omilla linjoillaan, mikä mahdollistaa biojätteiden jatkojalostamisen luomulannoitteeksi, ja typen ja fosforin korkeatasoisen ravinnekierron. Biolaitosinvestoinnin arvo on kokonaisuudessaan yli 23 miljoonaa euroa. Hankkeelle on myönnetty työ- ja elinkeinoministeriön energiakärkihanketukea 4,55 miljoonaa euroa.

1 KOMMENTTI

  1. Eihän eduskunta ja liikenneministeriö edes tunne kaasukäyttöisen auton tuomia ympäristöhyötyjä. Hirveä kiima sähköautojen lisäämiseen, vaikka ovat liian kalliita tavallisen kansan hankittaviksi. Lisäksi latauspisteet ja sähköverkko pitää uusia kasvavan sähköntarpeen tyydyttämiseksi ja sekin aiheuttaa massiiviset lisäkustannukset. On täysin mahdotonta että sähköautot yleistyisivät niin paljon, että unelmoidut tavoitteet saataisiin toteutumaan.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän