Päivän museoauto: T-Ford Touring 1925

Museoajoneuvojen museotarkastukset käynnistyivät Suomessa 70-luvun lopulla. Innokas ajoneuvoharrastaja Jussi Juurikkala toimi merkittävässä asemassa Liikenneministeriössä ja hänelle myönnettiin oikeus tehdä  ensimmäiset museoajoneuvotarkastukset yksin, koska SAHK:lla ei vielä siinä vaiheessa ollut hyväksyttyjä tarkastajia.

Juurikkala kävi Jyväskylässä 26.2.1979 suorittamassa kolme ensimmäistä museoajoneuvo-tarkastusta.

Virallista tarkastuslomaketta ei vielä tuolloin ollut, joten Juurikkala laati kaavakkeen ja kirjoitti ensimmäiset entisöintitodistukset kirjoituskoneellaan.

Katso tästä muut Päivän museoautot.

Siinä vaiheessa todistuksia ei numeroitu, mutta nämä kolme ensimmäistä tarkastusta tehtiin saman päivän aikana.

Kohteina olivat Hannu Asunnan T-Ford Touring 1923, Risto Harvian T-Ford Touring 1925 ja Matti Talvion Morris Minor 1933.

Kuva: CvB.

Muutamien kuukausien kuluttua vuoden 1979 aikana SAHK sai koulutettua tarkastajia ja luotua koko maahan museoajoneuvojen tarkastusverkoston.

Tarkastukset tapahtuivat paikallisten SAHK:n kerhojen kautta.

Kuva: CvB.

Myöhemmin tarkastusoikeuksia ovat saaneet muutkin ajoneuvoyhdistykset ja -yhteisöt.

Kuvan auto on Risto Harvian T-Ford Touring 1925.

Auto oli esillä vuonna 2017 Classic Motorshow -tapahtumassa.

Tekstin lähde: Näyttelyteksti.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //   

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän