Mercedes-Benz toimitti asiakkailleen kolmannella vuosineljänneksellä 530 400 henkilö- ja 104 000 pakettiautoa. Vuoden 2021 tilanteeseen verrattuna henkilöautojen toimitukset lisääntyivät peräti 38 ja pakettiautojenkin 18 prosenttia.
Toimitetuista henkilöautoista pistokehybridejä oli lähes 85 000 ja täyssähköautoja 37 000 kappaletta. Sähköautojen toimitukset lisääntyivät 97 prosenttia.
Kysytyimmän keskikokoisten premium-autojen luokan osuus toimitetuista autoista oli 277 000 kappaletta. Tämän segmentin eniten rekisteröidyt mallit olivat C-sarja (+ 55 %), E-sarja (+ 25 %) sekä GLC (+ 49 %), jonka toimitukset nousivat 88 700 kappaleeseen. Sähköautomalleista EQB saavutti syyskuussa tähän mennessä parhaan myyntituloksensa 3400 autolla.
Mercedes-Benzin kysyntä vahvistui kaikilla ydinmarkkina-alueilla. Kiinassa toimitukset lisääntyivät 37 prosenttia verrattuna Q3/2021:een ja 26 prosenttia verrattuna tämän vuoden edelliseen eli Q2-neljännekseen. Eurooppaan toimitettiin 152 700 autoa (+ 18 %), joista sähköistettyjen mallien osuus oli 35 prosenttia.
Pohjois-Amerikkaan toimitettiin 83 200 autoa (+ 26 %).
Mikähän tämä on? Jonkinlainen invamopo kaiketikin.
Tämä pyörätuoliversio oli yhdessä autoilutapahtumassa Englannissa. Pyörätuolin taakse on laitettu ruohonleikkurin moottoria muistuttava moottori ja etupäähän on laitettu moottoripyörän etuhaarukka.
Mikko Eskelinen päätti näyttävästi kaksi vuotta kestäneen kilpailutaukonsa Portugalin Algarven Formula-1 radalla ajetussa kansainvälisen Lamborghini Super Trofeo ratasarjan EM-finaaliviikonlopussa.
Saksalaisen Leipert Motorsportin 620 hevosvoimaisella Huracan Super Trofeo Evo II autolla kahdessa 50 minuutin mittaisessa kilpailussa ajanut sarjan ainoa suomalaiskuljettaja jäi ensimmäisessä kilpailussa AM-luokan palkintokorokesijoituksesta vain 1,2 sekuntia ja toisessa osakilpailussa saapui maaliin AM-luokan seitsemännellä sijalla.
Tiimikaverina ajoi Jürgen Krebs.
– Yllätyksellisesti pääsin heti samaan vauhtiin mihin kaksi vuotta sitten saavuttamani EM-hopean jälkeen jäin eikä siten kahden vuoden kilpailutauko näkynyt missään. Lisäksi kun tiimikaverini ajoi kilpailukautensa parhaimman suorituksen niin oltiin viimeisille kierroksille saakka taistelemassa palkintokorokesijoituksesta. Se kuitenkin hävittiin lopulta vain 1,2 sekunnilla kun minulle sattui alokasmainen moka. Luulin kilpailun lopussa päästäväni PRO-luokan auton ohitse, mutta sieltä tulikin AM-luokan auto, josta en sitten itse enää saanut mahdollisuutta ohitukselle, harmitteli useita Mestaruuksia ja muita mitalisijoituksia urallaan voittanut Eskelinen.
– Myöhemmin iltapäivästä ajetussa toisessa kilpailussa kanssakilpailijat osuivat kovasti yhteen ja sen myötä ajoin oman ajovuoroni lähinnä turva-auton perässä. Se söi mahdollisuudet nousta taistelemaan palkintokorokesijotuksista ja siten seitsemäs sija oli lievä pettymys. Silti tästä Portimaon EM-finaalista jäi oikein mukava fiilis alkaa suunnittelemaan kilpailukauden 2023 kansainvälistä rata-autoilun ohjelmaa. En muistanutkaan kuinka paljon olen tätä urheilumuotoa kaivannut ja siten malttamattomana odotan perinteistä uuden kilpailukauden avausta eli Rovaniemellä ajettavaa Arctic Lapland Rallia, jossa kilpailen Ford Fiesta RS WRC -autolla, Eskelinen jatkaa.
Lamborhgini Super Trofeo Algarven EM-finaalien AM-luokan päällikkö oli puolalainen Andrzej Lewandowski.
Lamborghini Super Trofeo Algarve 2022 #1: pe 4.11.2022, AM-luokka, Top-5:
1. Andrzej Lewandowski (POL), VSR Racing, 24 kierrosta
2. Shota Abkazava (GEO), Artline Team Georgia, +21.109s
3. Cyril Leimer (CHE), Autovitesse Racing, +27.522s
4. Mikko Eskelinen (FIN) & Jürgen Krebs (CHE), Leipert Motorsport, +28.786s
5. Adrian Lewandowski (POL), GT3 Poland, +1 kierros
Lamborghini Super Trofeo Algarve 2022 #2: pe 4.11.2022, AM-luokka, Top-3:
1. Andrzej Lewandowski (POL), VSR Racing, 26 kierrosta
2. Gabriel Rindone (ITA), Leipert Motorsport, +28.806s
5. Adrian Lewandowski (POL), GT3 Poland, +40.028s
—
7. Mikko Eskelinen (FIN) & Jürgen Krebs (CHE), Leipert Motorsport, +1 kierros
Kerroimme aikaisemmin Toyota Relax -palvelun voimassaolon pidennyksestä. Sama asia koskee myös Lexus Relax -palvelua.
Lexus Relax -turva on jatkossa voimassa alle 10-vuotiaissa ja jopa 200 000 km ajetuissa Lexus-malleissa.
Lexus Relax on veloitukseton palvelu, joka tuottaa Lexus-auton omistajalle sitä korkealaatuista omistamisen huolettomuutta, josta Lexus on tunnettu. Palvelu aktivoituu määräaikaishuoltojen yhteydessä ollen voimassa aina yhden huoltovälin kerrallaan.
Lexus Relax kattaa voimassaoloaikanaan yllättävät korjaustarpeet sekä varaosien että työn osalta, ja onkin verrattavissa hyvin pitkälti auton valmistajan myöntämään tehdastakuuseen.
Palvelun käyttöönottovaiheessa palvelun piiriin pystyi kuulumaan mikä tahansa määräaikaishuollettu, alle kymmenen vuotta vanha tai alle 160 000 km ajettu Lexus-malli. Palvelun suuren suosion myötä halutaan nyt ulottaa tämä ylimääräinen turva aiempaa suuremmalle ja enemmän ajavalle käyttäjäjoukolle. Marraskuun 2022 alusta Lexus Relax -turva laajenee kattamaan ajokertymään jopa 200 000 km asti.
Lexus Relax -turva on saatavilla myös ulkomailta käytettynä tuotuihin Lexus-ajoneuvoihin, kunhan auto kuuluu Euroopan tuontiohjelmaan.
Turva aktivoituu auton huolto-ohjelman mukaisten, Lexus-verkostossa suoritettujen määräaikaishuoltojen yhteydessä ollen voimassa aina seuraavaan määräaikaishuoltoon asti.
Turvan ehtojen mukaisesti viimeinen palvelun aktivoiva huolto tapahtuu ennen 185 000 km ajokilometrin täyttymistä. Tällöin Lexus Relax -turva pysyy voimassa mainitusta kilometrimäärästä laskettuna seuraavan huoltovälin ajan. Tämä tarkoittaa palvelun pysymistä voimassa jopa 200 000 kilometriin asti.
Lexus Relax -turva on veloitukseton, määräaikaishuolto kerrallaan aktivoituva palvelu. Sen voimaantulo ei ole riippuvainen siitä, missä ajoneuvoa on edellisen kerran huollettu, vaan se astuu voimaan heti kun ehtojen mukainen auto käy määräaikaishuollossa Lexus-verkostoon kuuluvassa liikkeessä.
Ensimmäisen huoltokäynnin yhteydessä Lexus Relax -turvan aktivoituessa on palvelussa yhden kuukauden karenssiaika korjauksille. Säännöllisesti määräaikaishuolto-ohjelmaa sekä sen aika- ja kilometrirajoja noudatettaessa muita karenssiaikoja ei ole.
Palvelun ehtojen mukaisesti palvelun aktivoivat määräaikaishuollot tulee suorittaa koko laajentuneen Lexus-verkoston liikkeissä.
Lexus-asiakkaita palvelevat täyden palvelun Lexus Kaivoksela -liikkeen lisäksi uudet Lexus-myyntipisteet Espoossa, Raisiossa, Tampereella sekä Oulussa.
Näiden lisäksi Lexus-huoltopisteet löytyvät myös Vaasasta sekä Jyväskylästä. Lexus Relax -turvan piiriin eivät kuulu normaalista kulumisesta aiheutuvat korjaukset, kuten määräaikaishuoltoihin kuuluvat osat, jarruosat ja esimerkiksi pyyhkijän sulat. Kattava listaus Lexus Relax -turvan sisällöstä löytyy lexus.fi-sivustolta.
Talvirenkaiden vaihdon yhteydessä kannattaa vilkaista, ovatko kesärenkaat kuluneet tasaisesti. Epätasaiseen kulumiseen saattavat olla syynä ohjauskulmien ongelmat tai vaurioituneet iskunvaimentimet. Hyvässä kunnossa olevat iskunvaimentimet tekevät ajosta paitsi mukavampaa, myös turvallisempaa.
Jos iskunvaimentimien epäilee vioittuneen tai hajonneen, kannattaa autokorjaamolla vierailla mahdollisimman nopeasti. Vialliset tai kuluneet iskunvaimentimet eivät vaikuta pelkästään ajamisen mukavuuteen, vaan niillä on selkeä vaikutus myös ajoturvallisuuteen.
– Yksikin huonokuntoinen iskunvaimennin vaikuttaa niin, että renkaat eivät pysy kunnolla tienpinnassa, jolloin jarrutusmatkat pitenevät ja auton hallittavuus huononee merkittävästi kohtuullisen alhaisissakin nopeuksissa, muistuttaa autonhuolto- ja rengasketju Vianorin autonhuollon päällikkö Pekka Alanko.
Jarrutusmatkan pituuteen vaikuttavat myös esimerkiksi renkaiden laatu ja kunto, joten renkaiden kausivaihdon yhteydessä on hyvä varmistaa niin säilöön menevien kuin alle vaihdettavien renkaiden kulutuspinnan kunto, jäljellä oleva urasyvyys ja renkaiden ikä. Nastarenkaista tulee lisäksi varmistaa, että nastoja on tarpeeksi jäljellä.
Kuluneet iskunvaimentimet laittavat jouset koetukselle – ja päinvastoin
Iskunvaimentimet kuluvat vaihtokuntoon tavallista nopeammin, jos autolla kuljetetaan raskaita kuormia tai vedetään usein asuntovaunua tai peräkärryä. Myös esimerkiksi teräväreunaiseen kuoppaan ajaminen voi hajottaa iskunvaimentimet.
Kun iskunvaimentimet ovat kuluneet ja ajo on pomppivaa, myös auton jouset ovat koetuksella. Varsinkin epätasaisella alustalla ajettaessa jousitus saattaa pohjata. Vastaavasti huonokuntoiset jouset kuluttavat iskunvaimentimia nopeasti.
Vaikka vain yksi iskunvaimennin olisi viallinen, myös sen pari tulee vaihtaa samalla kertaa. Tämä johtuu siitä, että jos uuden ja toimivan iskunvaimentimen parina on vanha ja puutteellisesti vaimentava, auton ajettavuus on toispuoleisuuden vuoksi epävakaa.
Sama pätee jousiin: jos yksi hajoaa, sen parikin tulee vaihtaa samalla kertaa.
– Jos haluaa parasta turvallisuutta ja ajomukavuutta, kannattaa vaihdattaa auton kaikki iskunvaimentimet ja jouset yhtä aikaa, sanoo Pekka Alanko.
Mistä tietää, että iskunvaimentimet kannattaa tarkistuttaa?
Auton heiluva ja/tai pomppiva ajokäytös
Vuodot iskunvaimentimissa
Kolina tai muu epämääräinen ääni jousituksessa
Katsastuksessa on merkittävä ero saman akselin vaimentimien testituloksissa
Kuljetusalan polttoainetuki on ollut haettavissa 1.11 alkaen. Kuljetusyritykset ovat hakeneet tukea runsaasti, mikä kertoo sen tarpeellisuudesta akuutin kustannuskriisin helpottamiseksi, todetaan SKAL:n tiedotteessa.
Ensimmäisten päivien aikana tukea hakeneet kiittävät hakuprosessin nopeutta ja helppoutta. Polttoainetuen käyttöönottoa keväällä esittänyt kuljetusyritysten edunvalvoja Suomen Kuljetus ja Logistiikka SKAL ry luonnehtii hakuprosessia hoitavan Valtiokonttorin toimintaa tehokkaaksi. SKAL kannustaa kuljetusyrityksiä hakemaan tukea.
SKALin mukaan kuljetusyrityksiltä on tullut kiitosta tukimenettelyn asiakaslähtöisyydestä. Sähköiseen hakulomakkeeseen tulee tietoja automaattisesti viranomaisten muista järjestelmistä, mikä tekee asioinnista nopeaa.
Yritykset ovat saaneet hakemuksiin päätöksiä jopa alle vuorokaudessa, mikäli lisätietojen kysymiselle ei ole ollut tarvetta viranomaisen puolesta. Myös ensimmäiset maksatukset yrityksien tileille ovat jo toteutuneet.
Tukea on hakenut ensimmäisten kolmen päivän aikana noin 2 000 hakijaa.
Polttoainetukea maaliskuun alussa esittänyt SKAL on kouluttanut kuljetusyrittäjiä tuen hakemiseen. Tilaisuuksiin on osallistunut jo lähes tuhat henkilöä.
Tuki tulee tarpeeseen
Kustannusnousu on haastanut kuljetusyrityksiä kuluvan vuoden aikana, sillä pahimmillaan ajoneuvoyhdistelmien kustannukset ovat nousseet yli 20 prosenttia vuositasolla.
Keväinen polttoaineen hinnannousu oli täysin poikkeuksellinen. Tilastokeskuksen mukaan dieselöljyn hinta nousi pahimmillaan 28 senttiä litralta yhden viikon aikana. Kuljetusyritykset eivät ole kohtuudella voineet varautua tällaiseen kustannusnousuun, vaan se iski välittömänä shokkina yritysten kuluihin.
Esimerkiksi kuljetussopimusten mahdolliset polttoaineklausuulit eivät yleisesti ehtineet toimia nopeassa hintanousussa, vaan akuutti kustannusnousu jäi yksinomaan kuljetusyritysten kannettavaksi. Kevään tilanne näkyy edelleen monen yrityksen kassassa ja kannattavuudessa. Siihen nyt myönnettävä tuki tuo pienen helpotuksen.
Tukea on haettava marraskuun aikana
Valtiokonttori avasi polttoainetuen hakemisen 1.11. klo 9. Kuljetusyritykset voivat hakea polttoainetukea sähköisellä lomakkeella marraskuun ajan. Yritys voi hakea polttoainetukea, polttoöljytukea tai molempia.
Jos yritys hakee sekä polttoaine- että polttoöljytukea, tulee hakemus näistä molemmista tehdä samalla kertaa.
Polttoainetuen pääkohdat
Tuki haettavissa marraskuun 2022 aikana, suositeltavaa hakea marraskuun alussa
Tukikausi: 1.2.-30.4.2022
Yrityksellä oltava 1.2.2022 tilanteessa liikennelupa tai rekisteröityminen tavaraliikenteen harjoittajaksi kevyellä kalustolla sekä y-tunnus,
Yrityksellä oltava 1.2.2022 tilanteessa hallinnassaan luvanvaraiseen liikenteeseen rekisteröity ajoneuvo
Tukea saa kuljetustoiminnassa käytettyyn polttoaineeseen sekä työkoneissa käytettyyn polttoöljyyn
Tuen määrä 5 % polttoainekuluista, ei tarveharkintaa
Alin palautettava määrä 250 euroa, tuen yritys- / konsernikohtainen enimmäismäärä 400 000 euroa.
Hätäkeskukseen tuli ilmoitus mahdollisesta rattijuoposta perjantain vastaisena yönä kello yhden aikoihin Lahden keskustaan.
Poliisipartio sai havainnon kyseisestä autosta valtatiellä 12 Kukonkoivun paikkeilla. Auto ajoi kovalla vauhdilla kohti Hämeenkoskea. Partion nopeuden ollessa 150 – 169 km/h, saavutti poliisipartio autoa hitaasti.
Auto kääntyi Manskiventielle ja se pysähtyi linja-autopysäkille. Poliisimiesten noustessa autossa, lähtikin epäilty rattijuoppo ajamaan hitaasti Asikkalan suuntaan.
Poliisipartio ajoi auton viereen ja näytti sille pysäytysmerkkiä. Auto pysähtyi poliisiauton viereen ja se lähti peruuttamaan valtatie 12 suuntaan poliisiauton peruuttaessa perässä.
Tämän jälkeen takaa-ajo jatkui kovalla vauhdilla kohti Hämeenkoskea. Poliisiauton nopeus oli 150 – 173 km/h, eikä poliisiauto tavoittanut pakenevaa autoa.
Partio ajoi epäillyn kotiosoitteeseen, josta auto löytyi ja epäilty kuljettaja piilotteli kuusen alla.
Mies ei suostunut puhaltamaan seulonta-alkometriin eikä hän suostunut menemään poliisiautoon. Mies laittoi voimakkaasti vastaan poliisipartiolle ja hänet jouduttiin laittamaan käsirautoihin.
Keski-ikäinen mies otettiin kiinni epäiltynä törkeään liikenneturvallisuuden vaarantamiseen, törkeään rattijuopumukseen ja haitantekoon virkamiehelle. Poliisi määräsi hänet väliaikaiseen ajokieltoon.
Porvoossa tapahtui eilen puolen päivän aikaan henkilöauton ja jalankulkijan välinen liikenneonnettomuus. Onnettomuus tapahtui kaupungin läpi kulkevan Mannerheiminkadun sillalla. Itä-Uudenmaan poliisi tiedotti onnettomuudesta eilen Twitter-tilillään.
– Onnettomuudessa henkilöauton kuljettaja menetti ajoneuvonsa hallinnan ja ajautui vastaantulevien kaistan yli jalkakäytävälle. Onnettomuudessa loukkaantui kaksi jalankulkijaa, toinen heistä vakavasti ja hän on edelleen sairaalahoidossa, kertoo rikoskomisario Markku Lylykangas.
Onnettomuuden syyksi on selvinnyt henkilöauton kuljettajan saama sairauskohtaus ja poliisin tänään saamien tietojen mukaan kuljettaja on yöllä menehtynyt.
Volkswagen-henkilöautojen tulos ja toimitustilanne on pysynyt hyvällä tasolla vaikeista markkinaolosuhteista huolimatta.
Kolmannella kvartaalilla heinä-syyskuussa Volkswagen toimitti maailmanlaajuisesti asiakkailleen 1,26 miljoonaa autoa, mikä on 15,3 % enemmän kuin edellisenä vuonna samalla aikajaksolla.
Vuoden 2022 ensimmäisen yhdeksän kuukauden aikana Volkswagen-henkilöautot toimitti 3,3 miljoonaa autoa, joista 207 200 kpl oli täyssähköautoja (+23,5 %). Volkswagen ID.4 ja ID.5 mallien yhteenlaskettu osuus oli 122 600 kpl.
Volkswagen-henkilöautojen maailmanlaajuinen tilauskanta pysyy erittäin korkeana ja tällä hetkellä esimerkiksi pelkästään Euroopassa se on 700 000 autoa kaikki voimalinjat yhteenlaskettuna. Volkswagen pyrkii kaikin tavoin lyhentämään toimitusaikoja, jotta autot saadaan toimitettua asiakkaille.
Suomen suurin autoliikkeiden kilpailutuspalvelu AutoVex.fi julkaisi myyntitilastojaan ja avaa käytetyn auton kaupan kysynnän heilahteluja eri käyttövoimien kesken.
Autojen käyttövoimat herättävät vuosi vuoden jälkeen kiivasta keskustelua eikä tämä vuosi ole ollut poikkeus. Markkinoilla on tänä vuonna tapahtunut kaksi merkittävää tapahtumaa käyttövoimien näkökulmasta, dieselautojen kysynnän äkillinen ja voimakas lasku sekä sähköautojen kysynnän voimakas kasvu.
AutoVex.fi avaa nyt tilastojaan jotka perustuvat yli 16 000 myydyn auton dataan viime sekä tältä vuodelta. AutoVex.fi on palvelu jonka kautta kuluttajat myyvät autojaan autoliikkeille ympäri Suomen.
Dieselin myynti palautumassa normaalitasolle voimakkaan laskun jälkeen
AutoVex palvelussa dieselkäyttöisten autojen osuus myynnistä on jo vuosien ajan ollut noin kolmannes. Helmikuun lopussa, Ukrainan kriisin alettua dieselkäyttöisten autojen kysyntä suorastaan romahti.
Heinäkuun loppuun asti osuus myydyistä autoista oli ainoastaan 10 prosenttia kuukausi toisen jälkeen, vaikka käytettyjen autojen kauppa kävi kokonaisuudessaan vilkkaana.
Elokuussa dieselkäyttöisten autojen myynti lähti jälleen nousuun ja kohosi 14 prosenttiin myynnistä, samalla kun sähköautojen kappalemäärät alkoivat laskemaan. Syyskuussa osuus oli jo 19 prosenttia ja lokakuussa dieselit vastasivat jo 27 prosentista kokonaismyynnistä. Muun muassa dieselin hinnan lasku on selvästi vaikuttanut kuluttajien ostokäyttäytymiseen.
Kuva: Autovex.
Dieselautojen osuus myydyistä autoista punaisella. Tilastot perustuvat 10 585 AutoVexin kautta myytyyn autoon vuonna 2022.
Sähkö- ja hybridiautojen myynti laantunut
Uudehkojen ja keskimääräistä kalliimpien sähkö- ja hybridiautojen myynti on ollut vilkasta jo jonkin aikaa mutta kuluvana kesänä kysyntä kiihtyi huippuunsa. Tämä kysyntäpiikki nosti kyseisten autojen hintatasoa merkittävästi ja moni kuluttaja sai autostaan jopa enemmän kuin mitä olivat siitä uutena maksaneet.
Autoliikkeiden maksamien korkeiden hyvityshintojen myötä sähkö- ja hybridiautojen myynti kasvoi palvelussa voimakkaasti ja vastasi toukokuusta elokuuhun keskimäärin 29,3 prosentista kaikista myydyistä autoista kun tammikuusta maaliskuuhun luku oli 22,3 prosenttia.
Syyskuussa tämä trendi katkesi, oletettavasti kohonneiden sähkönhintojen sekä heikentyneen kuluttajaluottamuksen takia, joka vähensi kalliimpien autojen kysyntää.
Kuva: Autovex.
Tilastot perustuvat 16 019 AutoVexin kautta myytyyn autoon.
– Käytettyjen autojen kauppa käy edelleen vilkkaana, mutta autoliikkeet suosivat nyt edullisempia autoja koska kuluttajien kysyntä niitä kohtaan on lisääntynyt, kertoo AutoVexin toimitusjohtaja Sebastian Frick.
AutoVex.fi palvelun kautta myytyjen autojen keskihinta oli lokakuussa samalla tasolla kuin heinäkuussa 2021. Suurin vaikutus keskihintaan tulee myytyjen sähkö- ja hybridiautojen kappalemäärän laskusta, joiden keskihinnat olivat esimerkiksi elokuussa 42 580 euroa ja 28 420 euroa, eli huomattavasti korkeammat kuin bensiiniautojen 13 250 euroa ja dieselautojen 16 775 euroa.
Syyskuussa sähkö- ja hybridiautojen osuus myydyistä autoista oli palautunut alkuvuoden tasolle 21 prosenttiin ja lokakuussa luku oli laskenut jo 13.1 prosenttiin suuresta tarjonnasta huolimatta.
– Sähkö- ja hybridiautoja on nyt markkinoilla melko runsaasti, jonka takia autoliikkeet eivät osta niitä yhtä aktiivisesti kuin kesällä. Markkinoilla vaikuttaa myös olevan hetkittäinen kohtaamisongelma, jossa osa kuluttajista toivoo autostaan kesän huippuhintoja, mutta autoliikkeet ovat jo suhteuttaneet ostohintansa nykytilannetta vastaavaksi jolloin hintanäkemykset eivät kohtaa. Autokannan sähköistyminen on kuitenkin edelleen täydessä vauhdissa ja käytetyille sähkö- ja hybridiautoille tulee olemaan kova kysyntä jatkossakin, Frick kertoo.