Koti Blogi Sivu 832

ABC-lataus kasvattaa verkostoaan merkittävästi

ABC-lataus Valkeala. Kuva: Lari Lappalainen.

S-ryhmä investoi voimakkaasti valtakunnalliseen sähköautojen latausverkostoon myös tänä vuonna. Vuoden 2023 aikana Suomen suurteholatausverkosto laajenee merkittävästi, kun eri puolille maata rakennetaan satoja uusia ABC-latauspisteitä.

ABC-lataus on vajaassa kahdessa vuodessa kasvanut yli 1 300 latauspisteen verkostoksi.

– Asiakkaamme toivovat lisää tehokkaita latauspisteitä teiden varsille ja S-ryhmän palveluiden yhteyteen. Olemme vastanneet toiveeseen rakentamalla Suomen suurimman teholatausverkoston nopealla aikataululla sinne, missä asiakkaamme liikkuvat, kertoo ABC-latauksesta vastaava Olli Tervonen SOK:sta.

Kasvu jatkuu vilkkaana myös tänä vuonna

– Määrätietoinen maanlaajuisen latausverkoston laajentaminen jatkuu vuoden aikana noin 500 uuden latauspisteen rakentamisella. Niistä noin 250 on suurteholatauspisteitä. Näin vastaamme kasvavaan sähköautojen lataustarpeeseen. Lisäksi laajennamme osaa jo rakennetuista asemista, Tervonen jatkaa.

Kuluvan vuoden aikana rakennettavat ABC-latauksen suurteholatauspisteet ovat merkittävä lisäys koko Suomen suurteholatausverkostoon, joka oli kaikki alan toimijat huomioiden 1 061 latauspisteen laajuinen vuoden 2022 lopussa. ABC-latauksen tämän vuoden suunnitelmat kasvattavat valtakunnallista verkostoa lähes 25 prosentilla viime vuoden lopun tilanteeseen verrattuna.

Suurteholatausverkosto kasvaa useilla alueilla

Latausverkoston laajeneminen jatkuu tänä vuonna lähes kaikkien S-ryhmän osuuskauppojen alueilla. Suurteholatausta rakennetaan lisää etenkin pääkaupunkiseudulle, Pohjois-Suomeen, Pirkanmaalle, läntiselle Uudellemaalle, Pohjanmaalle sekä Pohjois-Savoon, jossa Osuuskauppa PeeÄssä avaa alueen ensimmäiset ABC-latauksen tehokkaat latauspisteet.

– Uusimmat suurteholatauspisteemme toimivat nyt myös 800 voltin jännitealueella. Niillä lataustehot kasvavat entisestään jopa 300–400 kilowattiin. Tämän huippunopean teknologian myötä latausajat lyhentyvät ja latauspisteiden käyttö tehostuu, Tervonen kertoo.

ABC-latausverkostoa rakennetaan kattavasti eri puolille Suomea S-ryhmän palveluiden yhteyteen maanteiden pääväylien varteen, kaupunkikeskustoihin ja pienemmille paikkakunnille. Ruokakauppojen yhteydessä olevat latauspisteet helpottavat lataamista erityisesti arkena.

ABC Liikennemyymälät varmistavat monipuolisella tarjonnallaan matkan jatkumisen, ja hotelleissa laturit helpottavat erityisesti lomailevien ja työmatkoja tekevien sähköautoilijoiden matkantekoa.

***

ABC-latausasemia on tällä hetkellä yhteensä 220 kappaletta, ja niissä on latauspisteitä 1 330 autolle. Peruslatauspisteitä (teho max. 22 kW) on yhteensä 738, teholatauspisteitä (teho max. 100 kW) 261 ja suurteholatauspisteitä (teho max. 200 kW) 331 kappaletta. Loppuvuonna auton voi ladata jo noin 300 ABC-latausasemalla eri puolilla Suomea.

ABC-latausasemia on Prisma-, S-market-, Sale- ja Alepa-myymälöiden sekä ABC-asemien ja Sokos Hotellien yhteydessä. Lähimmän ABC-latausaseman ja ajantasaisen verkoston voi tarkistaa ABC-mobiilista, jonka avulla lataus myös maksetaan kätevästi. Lisätietoa: https://www.abcasemat.fi/fi/abc-lataus/sahkoauton-lataus

Latausoperaattoreiden välinen vertailu on tehty tammikuussa 2023. Vertailussa on laskettu samanaikaisesti käytettävissä olevien CCS- ja CHAdeMO -latauspistokkeiden yhteismäärä teholuokissa 0–400 kW. Lähde: Suomen Sähköautoilijat Oy / Latauskartta.fi

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Mersun Superscreeniltä etumatkustaja voi katsella videota ajon aikana

Mercedes-Benz E-sarjan Superscreen AMG-Line. Kuva: Mercedes-Benz.

Ensi kesänä esiteltävä uusi Mercedes-Benzin E-sarja tuo kuluttajien saataville jälleen uutta

Uudessa E-sarjassa on kokonaisvaltainen, monitoiminäyttöihin ja nopeaan 5G-tiedonsiirtoon perustuva edelleen kehitetty MBUX-pohjainen hyöty- ja viihdekeskus, jonka käyttäjä voi kokea kaikilla aisteilla.

Järjestelmä on nopea, älykäs, interaktiivinen ja entistä helpommin räätälöitävissä käyttäjän henkilökohtaisten tarpeiden mukaiseksi. Mikäli autossa on lisävarusteena saatava etumatkustajan monitoiminäyttö, Superscreen-näyttöjen yhtenäinen lasipinta-ala kattaa käytännössä koko kojelaudan leveyden reunasta reunaan saakka.

Etumatkustaja voi seurata näytöltään myös tv- tai videolähetyksen liikkuvaa kuvaa. Kuvan kirkkautta rajoitetaan kuljettajan suuntaan niin, että lähetys ei häiritse ajamista.

Uuden E-sarjan datayhteydet ja tiedonsiirto perustuvat 5G-teknologiaan niillä markkina-alueilla, joissa nopeat yhteydet ovat käytettävissä.

MBUX ja näytöt hyödyntävät uutta ja entistä tehokkaampaa auton keskustietokonetta ja sen kasvanutta laskentakapasiteettia. Järjestelmä mahdollistaa myös ulkopuolisten sovellusten kuten TikTokin, Angry Birds -pelien, Zoom-yhteyksien ja Vivaldi-nettiselaimen käyttämisen auton oman tietoviihdejärjestelmän kautta.

Käyttäjä voi niin ikään nauttia esimerkiksi musiikista kaikilla aisteillaan – myös visuaalisesti. Musiikki visualisoidaan näytöille lisävarusteena saatavan Ambient-tunnelmavalaistuksen lähettäminä ”valopulsseina”, jotka etenevät musiikin rytmissä.

Lisää faktaa Mercedes-Benzin MB.OS-käyttöjärjestelmästä

Mercedes-Benzin uusi käyttöjärjestelmä korvaa MBUX-järjestelmän

Mercedes-EQ ja Mercedes-AMG – mallistot laajenevat täyssähköisillä uutuuksilla

E. Hartikainen Oy:n autoliiketoiminta siirtyy Wetterille 8.3.

Kuva: CvB.

Wetteri tiedotti 19.12.2022 ostavansa E. Hartikainen Oy:n autoliiketoiminnan. Kaupan kohteena on Autotalo Hartikainen ja ostajana Wetteri Oyj:n tytäryhtiö Wetteri Auto Oy. Kilpailu- ja kuluttajavirasto antoi kaupalle hyväksyntänsä 1.3.2023 ja kaupan täytäntöönpano on tehty 7.3.2023.

Autotalo Hartikaisen liiketoiminta siirtyy Wetterille 8.3.2023 alkaen. Järjestelyn kauppahinta on tarkentunut. Wetteri maksaa kauppahintana myyjille liikearvosta sekä koneista ja kalustosta kauppahintana 17,1 miljoonaa euroa. Vaihto-omaisuus arvoltaan 13,7 miljoonaa euroa siirtyy aikaisemmasta tiedotteesta poiketen LähiTapiola Rahoitus Oy:n kaupintarahoitukseen.

Kaupan myötä Wetterin maantieteellinen läsnäolo laajenee Joensuuhun, Kuopioon sekä Iisalmeen ja vahvistuu Kajaanin alueella. Wetterin henkilöstön lukumäärä kasvaa 240 autoalan asiantuntijalla noin 900 wetteriläiseen.

Myös yhtiön monimerkkiedustus kasvaa. Autotalo Hartikaisen myynti- ja huoltoedustuksiin kuuluvat Mercedes-Benz, Peugeot, Citroën, Ford, Mitsubishi, Hyundai, Kia, Suzuki, Isuzu ja Volvo, huoltoedustuksiin Polestar ja DS Automobiles.

Kuorma-autojen ja perävaunujen huoltokorjaamot toimivat Joensuussa, Kajaanissa ja Iisalmessa, raskaan liikenteen huoltoedustuksiin kuuluvat Mercedes-Benz, Mitsubishi Fuso, Scania, Sisu sekä MAN. Edustukset siirtyvät Wetterille 8.3.2023 alkaen.

Kilpailu- ja kuluttajavirasto (KKV) hyväksyi Wetteri Auto Oy:n yrityskaupan

Yrityskauppa: Wetterin maantieteellinen toiminta-alue laajenee merkittävästi ja monimerkkivalikoima kasvaa kuudella merkillä

Pohjois-Suomen suurin autoliikeketju vaihtaa omistajaa

 

Katalysaattorivarkaiden teko Mäntsälässä jäi yritykseksi

Kuva: Autotoday.

Poliisin partio sai torstaina 2.3. yöllä noin kello 02.30 hätäkeskuksen kautta tehtävän Mäntsälään, missä alkutietojen mukaan kahden henkilön oli nähty nostavan tunkilla auton ylös mahdollisesti katalysaattorin anastustarkoituksessa.

– Epäilty anastus oli tuolloin keskeytynyt sivullisen puututtua asiaan. Reilua tuntia myöhemmin sama sivullinen henkilö teki uuden ilmoituksen hätäkeskukseen, että sama epäilty kaksikko oli palannut autolle ja jatkanut tekoaan, kertoo rikosylikomisario Anssi Murto.

Partion saavuttua kohteeseen, epäilty kaksikko oli ehtinyt jo poistua paikalta, mutta heidät tavoitettiin lähistöltä käynnissä olleesta autosta.

– Molemmat otettiin kiinni epäiltynä varkauden yritykseen. Kuljettajan paikalla istunutta henkilöä epäillään myös rattijuopumuksesta. Hän puhalsi poliisin seulonta-alkometriin rattijuopumuksen rajan ylittävät lukemat. Lisäksi hänen hallustaan löytyi pieni määrä epäiltyä huumausainetta, Murto jatkaa.

Katalysaattorivarkaus jäi kesken

Varastetusta katalysaattorista voi saada jopa 700 euroa — neljä merkkiä varkaiden suosiossa!

Paikalliset nuoret aikuiset varastivat katalysaattoreita

Täyssähköauto yleistyy nopeaan tahtiin työsuhdeautona!

Kuva: Leaseplan.

Täyssähköautojen osuus on kasvanut voimakkaasti kolmen viime vuoden aikana. Vuonna 2019 Suomessa ensirekisteröityjä täyssähköautoja oli 1 897, kun viime vuonna ensirekisteröidyistä autoista täyssähköautoja oli jo 14 530.

Myös työsuhdeautojen sähköistyminen on ollut yllättävänkin nopeaa. LeasePlanilla joka neljäs työsuhdekäyttöön rekisteröity henkilöauto oli viime vuonna täyssähköauto, todetaan LeasePlanin tiedotteessa.

Liikenteessä on edelleen eniten polttomoottoriautoja. Autoalan Tiedotuskeskuksen liikenteen erityisasiantuntija Hanna Kalenoja toteaa, että autokannan hidas kierto vaikuttaa siten, että bensiini- ja dieselautoja nähdään teillä vielä vuoden 2035 jälkeenkin, jolloin polttomoottoriautoja ei saa enää valmistaa.

Nyt yritykset ja kotitaloudet saavat taloudellista etua sähköautoihin siirtymisessä, joten kierto voi olla nopeaakin. Myös valmistajat ovat ilmoittaneet luopuvansa polttomoottoriautojen tuotannosta kannattavuussyistä, koska päästörajat kiristyvät.

Tuleeko kulutuspohjainen verotusmalli?

LeasePlanin Tulevaisuuden käyttövoimat -videopodcastissa niin Kalenoja kuin LUT-yliopiston sähköisen liikenteen apulaisprofessori Lassi Aarniovuorikin miettivät, että seuraava tai sitä seuraava hallitus joutunee luopumaan sähköautojen verotuseduista. Kalenoja ehdottaa kilometriperusteista tai vuosiverotusta.

– Kulutuspohjaiselle verotukselle on tarvetta, koska se ohjaa samalla ajoneuvojen käytön kautta energiasäästöä oikeaan suuntaan, pohtii Aarniovuori.

Miltä vaihtoehtoisten polttoaineiden tulevaisuus näyttää?

Entä sitten vety, synteettiset polttoaineet, kaasu ja biodiesel, millainen tulevaisuus näillä käyttövoimilla voisi olla?

Aarniovuori uskoo eniten sähköön, koska esimerkiksi vetytekniikka vaatii vielä paljon kehitystyötä, jotta sen hyötysuhteen ja kustannustehokkuuden saa sähkön kanssa samalle tasalle. Kalenoja toteaa kaasun käytön tien nousseen pystyyn henkilöautoissa, koska kaasua ei fossiilisena polttoaineena saa nollapäästöiseksi sähkön tapaan.

Sähkö vie voiton myös uusituvasta biodieselistä henkilöautopuolella. Synteettiset polttoaineet ovat mahdollisuus polttomoottoritekniikassa.

– Raskaassa liikenteessä sähköistyminen etenee hitaammin ja myös kaasu on monissa kuljetustehtävissä hyvä vaihtoehto, Kalenoja sanoo.

– Vety sopii paremmin raskaampaan kalustoon kuin henkilöautojen käyttöön, koska raskasta kalustoa on vaikea sähköistää akkukokojen takia. Kauempana tulevaisuudessa vety voi olla kuljetusyrityksen pääasiallinen ajoneuvojen käyttövoima henkilöautoista isompaan kalustoon asti, Aarniovuori miettii.

Suomessa riittää sähköä autoiluun

Vaikka Suomen autokanta sähköistyisi lähes täysin, tarkoittaisi se Aarniovuoren mukaan noin 10–15 prosentin kasvua sähkönkulutukseen. Latausverkosto on hänen mukaansa varsinkin Etelä-Suomessa jo riittävän tiheä. Haja-asutusalueilla ja pohjoisimmassa Suomessa kotilataus on välttämätöntä.

– Sähköä kyllä riittää ja kantaverkko kestää. Alueelliset sähkönsiirtoyhtiöt ovat jo aloittaneet varautumisen kapasiteetin kasvuun, ja verkkoja uusitaan kunnostustöiden yhteydessä. En usko, että tästä tulisi pullonkauloja sähköisempään autoiluun siirtymisessä, Aarniovuori kertoo.

40 prosenttia tilatuista työsuhdeautoista täyssähköautoja

Sähköautojen ja varsinkin täyssähköautojen määrä on parissa vuodessa kasvanut paljon ja varsinkin viime vuoden alkupuolella niitä rekisteröitiin ja tilattiin ennätysmääriä. LeasePlanilta tilatuista yritysten henkilöautoista oli viime vuonna täyssähköautoja jo 40 prosenttia. Kaikkia autoja ei saatu rekisteröityä pitkien toimitusaikojen takia.

– Tilaustilastoista huomaa, että täyssähköautoja tilattiin työsuhdeautoiksi viime vuonna eniten eli 40 prosenttia, seuraavina olivat ladattavat hybridit 36 prosentin osuudella. Kolmansina 15 prosentin osuudella olivat bensiinikäyttöiset, sisältäen sähköistetyt, muttei ladattavat sekä perinteiset mallit. Ja neljänsinä dieselkäyttöiset henkilöautot, mutta niitä tilattiin vain seitsemän prosenttia. Muut käyttövoimat, kuten kaasu olivat lähes yksittäisiä. Diesel on kokenut kovia. Vielä vuonna 2019 dieselautojen osuus työsuhdeautoissa oli 50 prosenttia, kertoo LeasePlanin Business Controller Anton Holmström.

Tavoitteena CO2-päästöjen vähentäminen

Työsuhdesähköautojen suosio perustuu yritysten autopolitiikkaan. Esimerkiksi LeasePlanin asiantuntijat eivät ohjaa valitsemaan vain ladattavia hybridejä tai täyssähköautoja, vaan käyvät asiakkaan kanssa läpi kaikkia työsuhdeautoiluun liittyviä muuttujia.

Täyssähköautoilla yritykset toteuttavat tehokkaasti ympäristö- ja CO2-päästötavoitteitaan. Verohelpotukset ovat myös kannustaneet sähköistettyyn työsuhdeautoiluun. Sähköautojen ja täyssähköautojen valinta on osalle yrityksistä myös imagollisesti tärkeää. Tuotantoautoissa autokannan sähköistyminen on ollut huomattavasti hitaampaa kuin työsuhdeautoissa. Yksi keino saada päästöt selvästi pienemmäksi ilman, että odotetaan autokannan vaihtumista, olisi siirtyminen tankkaamaan uusiutuvaa dieseliä.

– Tuotantoautopuolella on tartuttu yllättävän vähän uusiutuvaan ja pienipäästöiseen biodieseliin. Syynä saattaa olla sen korkeampi hinta, miettii LeasePlanin Head of Business Development Tiina Märijärvi.

Holmström ja Märijärvi ovat sitä mieltä, että veroedut ovat sähköautojen valinnassa yksi suurimmista kannustimista. Keskikokoluokassa etu voi olla jopa 20 000 euroa työsuhdeautoissa. Myös käyttökulujen edullisuus tekee sähköautoista houkuttelevia yrityksille.

– Käyttötarkoitus on kuitenkin edelleen tärkein peruste käyttövoiman valintaan. Jos päivittäiseen ajoon riittää 200 kilometriä ja lataus onnistuu helposti, on täyssähköauto järkevä valinta niin yritykselle kuin kuljettajallekin, tiivistää Holmström.

Kuuntele Tulevaisuuden käyttövoimat -podcast täältä.

Kuka saa ajaa työsuhdeautoa?

Sähköautoilu kasvattaa yksityisleasingin suosiota

Suomi paransi sijoitustaan kansainvälisessä sähköautoilun valmiutta kartoittavassa indeksissä

Naisten Vuoden Auto 2023 julkistettiin

Kuva: WWCOTY.

Women’s World Car of the Year -tittelin voittaja tänä vuonna on Kia Niro.

Valinnan taustalla on 63 autotoimittajaa 43:sta maasta viideltä eri mantereelta. Suomea edustaa toimittaja Mervi Varonen.

Toimittajat kävivät läpi kaikkiaan 59 ehdokasta, joista valittiin ensin kuusi kategoriavoittajaa. Kia Niro oli paras kaupunkiauto ja nyt se sai lisäksi tittelin Women’s World Car of the Year 2023 (WWCOTY).

Kategoriavoittajat 2023

Kaupunkiauto: Kia Niro
Perhe-SUV: Jeep Avenger
Iso auto: Citroën C5 X
Iso SUV: Nissan X-Trail
Urheiluauto: Audi RS 3
4×4: Ford Ranger

Naisten Vuoden Auto -finalistit julkistettu

Women’s World Car of the Year 2022 -voittaja julkistettiin

Land Rover Defender on naistoimittajien valinta vuoden parhaimmaksi autoksi 2021

Poliisi kaipaa havaintoja Tuusulan polkupyöräilijän ja henkilöauton välisestä kolarista

Arkistokuva. Kuva: CvB.

Tuusulassa, Vanhan Valtatien ja Vaatturin kiertotien risteyksessä tapahtui eilen noin kello 14.18 polkupyörän ja henkilöauton välinen liikenneonnettomuus.

– Olemme tavoittaneet molemmat onnettomuudessa osallisena olleet henkilöt ja loukkaantunut pyöräilijä on toimitettu sairaalahoitoon, kertoo rikoskomisario Krista Vallila.

– Onnettomuudella on silminnäkijöitä, mutta olemme kiinnostuneita kaikista onnettomuuteen liittyvistä tiedoista ja mahdollisista uusista silminnäkijähavainnoista. Mahdolliset tiedot ja havainnot pyydämme lähettämään sähköpostiosoitteeseen rikostorjunta.ita-uusimaa@poliisi.fi, kehottaa Vallila

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Mies antoi alaikäisen ajaa liikennekäytöstä poistettua autoa yleisellä tiellä!

Kuva: CvB.

Poliisi havaitsi perjantai-iltana 3.3. Siuntiossa auton, joka on poistettu liikennekäytöstä. Pysäytyksen yhteydessä kävi ilmi, että autoa ajoi alaikäinen nuori.

Poliisin nähdessään nuori siirtyi ripeästi auton takapenkille ja aikuinen mies kuljettajan paikalle.

Poliisin puhutuksessa kuitenkin selvisi, että aikuinen mies oli antanut auton nuoren käyttöön. Hän kertoi, että he harjoittelivat autolla ajoa sivutiellä. Auton kyydissä oli myös toinen alaikäinen nuori.

Rikosylikonstaapeli Janne Ahoniemen mukaan aikuisen on tunnettava vastuunsa tällaisissa tilanteissa.

− Autolla ajamista tulisi harjoitella suljetulla alueella ja sielläkin mielellään erityistä varovaisuutta sekä huolellisuutta noudattaen, aikuisen valvonnassa ja mieluiten valoisaan aikaan. Myös ajoneuvon kunnon tulisi olla sellainen, että harjoittelu on turvallista. Missään nimessä yleisille teille ei ole mitään asiaa.

Tässä tapauksessa mies sai sakot ajokorttirikkomuksesta. Lisäksi poliisi kirjasi tapahtumasta alle 15-vuotiaan nuoren osalta lastensuojeluilmoituksen.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Suomessa jo melkein 800 sähkötaksia!

Kuva: CvB

Taksiyritysten määrä kasvoi vuonna 2018 taksiuudistuksen jälkeen lähes 40 %:lla noin 12 000:een. Vuoden 2021 taksisääntelyn korjaussarjan tuomien uusien edellytysten jälkeen taksiyritysten määrä on laskenut noin 9 400:aan.

– Muutos vapautti muun muassa koti- ja matkailupalvelut taksiliikenneluvan tarpeesta, muutti taksiliikenteen yrittäjätutkinnon pakolliseksi ja asetti y-tunnuksen pakolliseksi luvanhaltijoille, kertoo Traficomin johtava asiantuntija Pasi Hautalahti.

Alueellisesti taksiyritykset ovat keskittyneet entistä enemmän Uudellemaalle. Ennen vuoden 2018 taksiuudistusta Uudellamaalla oli noin 2 700 taksilupaa eli 29 % kaikista luvista. Tällä hetkellä Uudellamaalla on yli 3 900 taksilupaa eli 42 % kaikista luvista. Muiden maakuntien osuudet ovat pääsääntöisesti laskeneet.

Taksien määrä kasvoi lakimuutoksen jälkeen nopeasti – tarjolla aiempaa enemmän esteettömiä sekä sähköisiä takseja

Luvanvaraiseen liikenteeseen rekisteröityjen taksien määrä kasvoi noin 38 %:lla ensimmäisen puolentoistavuoden aikana vuoden 2018 lakimuutoksen jälkeen ja on pysynyt sittemmin samalla tasolla.
Vuoden 2022 lopulla takseja oli lähes 13 000, joista 36 % eli noin 4 700 oli esteettömiä ajoneuvoja. Esteettömien ajoneuvojen määrä on lähes nelinkertaistunut lakimuutoksen ajankohtaan nähden.

Myös sähköisten taksien määrä on kasvanut viime vuosina nopeasti.

– Lakimuutoksen aikaan sähköisiä takseja oli taksiliikenteessä alle kymmenen. Vuoden 2022 lopulla näitä ajoneuvoja oli kuitenkin jo 788, joista alle kymmenen oli myös esteettömiä, tarkentaa erityisasiasiantuntija Tuomas Kiiski.

Taksinkuljettajalupien määrät nousseet – alalla kuitenkin pulaa kuljettajista

Taksinkuljettajien ajolupien määrät ovat nousseet tasaisesti vuodesta 2018 alkaen. Vaikka vuonna 2022 taksinkuljettajien lupia oli voimassa 38 000 eli enemmän kuin koskaan ennen, esiintyy alalla kuljettajapulaa.

Työ- ja elinkeinotoimiston tietoihin pohjautuen vuonna 2022 kuukausittain avoimia taksinkuljettajapaikkoja on ollut keskimäärin noin 450.

– Väkilukuun suhteutettuna tarve kuljettajille on ollut erityisen suurta Uudellamaalla, Varsinais-Suomessa ja Pohjois-Pohjanmaalla, jonne myös kaksi kolmasosaa avoimista paikoista on sijoittunut, Toteaa Kiiski.

Liikenne ja viestintävirasto Traficom seuraa säännöllisen tiedonkeruun avulla taksimarkkinoita. Tietoja kerätään taksiyrittäjiltä ja taksivälityspalveluiden tarjoajilta.

Kerättävän tiedon avulla tuotetaan koottua tietoa henkilöliikenteen markkinoista yhteiskunnallisen keskustelun ja päätöksenteon pohjaksi. Näin voimme varmistaa, että taksipalvelut helpottavat arkea ja edistävät elinkeinonharjoittamista Suomessa myös tulevaisuudessa.

Markkinaseurannan tuloksia julkaistaan säännöllisin väliajoin. Taksimarkkinoiden hintatiedoista ja vuositilastoista julkaistiin tiedote 16.2.2023 ja saatavuuden tilannekuva julkaistaan maaliskuun aikana.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

 

 

Varo tällaista pikavippihuijausta autokaupan yhteydessä!

Poliisi9
Kuva: CvB.

Länsi-Uudenmaan poliisilaitoksen alueella on talven aikana kirjattu yli 20 rikosilmoitusta, joissa asianomistajaa on autokauppojen yhteydessä erehdytetty maksamaan ostajaehdokkaaksi esittäytyvän henkilön pikavippimaksuja.

Tekijöiden toimintatapa on ollut samankaltainen kaikissa petoksina tutkittavana olevissa tapauksissa.

− Tekijöistä yksi soittaa asianomistajalle ja tarjoaa autosta yleensä joko pyydetyn hinnan tai hieman sen alle. Hän kertoo ottavansa pikavipin maksaakseen auton sillä. Kun kaupat on sovittu ja puhelu päättynyt, asianomistajalle soittaa toinen tekijä ja tarjoaa huomattavasti enemmän rahaa kuin ensimmäinen ostaja. Kun asianomistaja soittaa takaisin ensimmäiselle soittajalle kertoakseen korkeammasta tarjouksesta, ensimmäinen soittaja kertoo jo ottaneensa pikavipin. Samalla hän kertoo tästä tulleen hänelle kuluja, jotka asianomistajan on hänelle korvattava, kuvailee rikoskomisario Robin Hulden.

Yhtään pikavippiä ei ole poliisin tutkinnassa olevissa tapauksissa tosiasiallisesti otettu. Jos asianomistaja erehtyy maksamaan ensimmäisen soittajan pyytämän summan, kumpikin ostajaehdokkaista hiljenee, eikä kukaan tule lopulta hakemaan autoa.

Poliisi varoittaa: Älä mene tähän huijaukseen autokaupan yhteydessä!

Autokauppahuijari kiinni — varo tällaista huijaustapaa!

Teknikens Värld: Ruotsissa huijaukset käytettyjen autojen kaupoissa lisääntyneet hurjasti