Teknikens Värld: Ruotsissa huijaukset käytettyjen autojen kaupoissa lisääntyneet hurjasti

Teknikens Värld -lehti kertoo huijausten lisääntyneen Ruotsissa merkittävästi käytettyjen autojen kaupoissa. Jutun mukaan automyyjien oma myyntisivusto Wayke kertoo huijausten lisääntyneen räjähdysmäisesti.

Wayke-sivuston mukaan huijaukset ovat enemmän kuin tuplaantuneet vuodessa. Viime vuoden tammikuussa paljastui 57 huijausta ja tänä vuonna vastaava luku oli jo 126.

Kasvu on siis 121 prosenttia.

Viime vuonna Wayken sivustolla estettiin 1 606 auton myynti. Se oli 147 prosenttia enemmän kuin 2018.

Wayke on viimeisten kahden vuoden aikana tarkastanut melkein miljoona ajoneuvoa.

Wayke kertoo, että kaikenlaisia huijausyrityksiä tulee vastaan. Kyse voi olla mittarin ruuvauksesta. turvatyynyjen puuttumisesta ja varastetuista autoista. Huijaukset löytyvät käymällä läpi monia rekistereitä, sekä ruotsalaisia että kansainvälisiä.

Lue myös tämä: Varo törkeää huijausta autokaupassa!

Jutun mukaan Ruotsin käytettyjen autojen markkina on lyhyessä ajassa kasvanut merkittävästi. Muun muassa Ruotsin ajoneuvoveron muutos on saanut moni ostaja valitsemaan käytetyn auton uuden sijaan. Lisäksi heikko kruunu houkuttelee ulkomaisia käytettyjen autojen ostajia.

Koska käytettyjen autojen markkina on kasvanut reilusti, on se myös houkutellut huijareita apajille, todetaan jutussa.

Katso koko juttu tästä.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //  

 

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän