Koti Blogi Sivu 769

Näin suomalaisen autonhoitomerkin nimi syntyi 60 vuotta sitten!

Kuva: Korrek.

Suomalainen Korrek-merkki on hyvinkin tuttu merkki autoilijoiden keskuudessa. Merkin tarina alkoi vuonna 1963, jolloin Korrek-ruosteenestoaineet tulivat markkinoille.

Autonhoitotuotteiden kehitys on alusta asti mukaillut kuluttajien tarpeita ja tänä päivänä Korrek keskittyy helppoon ja laadukkaaseen autonhoitoon niin itse tehtynä kuin palveluna ostettuna, Suomessa ja kansainvälisillä markkinoilla.

Tuotenimi Korrek muodostuu sanoista KORroosion- ja RuosteenEstoKemikaalit.

Vuonna 1965 lanseerattiin ensimmäinen Korrek-autovaha. Kotimainen tuotekehitys tuotti heti tulosta: Korrek Autovaha voitti ensimmäisen suomalaisen autovahatestin, joka julkaistiin Tekniikan Maailma -lehdessä vuonna 1967. Tämän jälkeen testivoittoja on kertynyt vuosien varrella kymmeniä.

Kuluttajakäyttäytymisen muutos näkyy vahvasti tuotekehityksessä

1970-luvulle asti autonhoitotuotteiden jakelusta vastasivat pääasiassa huoltoasemat ja varaosaliikkeet. 1970-luvulla muovin ja vinyylin käyttö autoissa lisääntyi. Luonnollisesti niiden puhdistukseen ja hoitoon tarvittiin omat aineensa. Vuonna 1973 lanseerattiin Korrek Sisäpesu ja jälleenmyyjäverkostoa laajennettiin myös päivittäistavaraliikkeisiin.

Lue lisää: Autonhoitoalalle uusi palveluketju

1980-luvulla autoja huollettiin ja korjattiin vielä yleisesti itse. Tämä näkyi myös Korrek-tuotesarjan valikoimassa: vahojen ja pesuaineiden lisäksi tarjolla oli useita tee-se-itse-tuotteita, kuten Korrek Jäähdytinpesu, Korrek Jarru- ja kytkinneste sekä Korrek Servol.

1990-luvun alkupuolella autonhoitotuotteet muuttuivat ja kehittyivät voimakkaasti, Korrek-tuotteet mukaan lukien. Edellisellä vuosikymmenellä autojen konepesu oli yleistynyt selvästi, joten Korrek-sarja laajeni konepesuaineisiin. Vastaavasti ensimmäisistä Korrek-tuotteista, ruosteenestoaineista, oli aika luopua.

2000-luvulla erilaiset autonhoitotarvikkeet tekivät Suomen tunnetuimmasta autonhoitosarjasta entistäkin monipuolisemman. Uutuuksia olivat mm. Korrek Keinosäämiskä, Korrek Kiillotusliina sekä Korrek Vanneharja.

2010-luvulla autonhoidossa tapahtui käänne ja autonhoitoon käytetty aika vähentyi. Oli siis aika vastata muutokseen luomalla entistä helppokäyttöisempiä tuotteita. Syntyi uusimpaan käytössä olevaan teknologiaan pohjautuva TFC-pinnoite ja sen myötä täysin uusi tuotesarja Korrek Pro. Korrek Pro -sarjan ohutkalvopinnoiteteknologia avasi mahdollisuuden myös vientikauppaan. Tänä päivänä Korrek-tuotteita myydään lisäksi mm. Keski-Euroopassa, Pohjoismaissa ja Japanissa.

Lue lisää: Monipuoliset autonhoitopalvelut tarjolla Helsinki-Vantaan lentokentällä asioiville ja matkustajille

Vuonna 2022 Korrek-tuotemerkki laajeni käsittämään kattavan autonhoitopalveluja tarjoavan Korrek Pro Center -franchisingketjun. Korrek Pro Center autopesulat tarjoavat monipuolisia autonhoidon palveluja pesusta ja pinnoituksesta tuulilasinvaihtoon. Tavoitteena on luoda kaikkia suomalaisia autonhoitajia palveleva valtakunnallinen Korrek Pro Center -ketju.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //  

 

 

Suomeen kaavaillaan valtakunnallista sähköisen ammattiliikenteen julkista latausverkostoa

Kuva: Plugit.

Plugit Finland aloittaa toukokuussa 2023 Suomen ensimmäisen sähköiselle ammattiliikenteelle tarkoitetun julkisen latausaseman rakennustyöt Tampereen Viinikassa. Latausasema palvelee sähköistä jakelu- ja runkoliikennettä sekä kevyempää ammattiliikennettä.

Vastaavia kohteita on suunnitelmissa toteuttaa tämän ja ensi vuoden aikana noin kaksikymmentä eri puolille Suomea. Tavoitteena on rakentaa valtakunnallinen sähköisen ammattiliikenteen latausverkosto.

Latausaika 10 – 35 minuuttia

Tampereen keskeisen sijainnin lisäksi maine teknologiapainotteisena edelläkävijäkaupunkina puolsi Suomen ensimmäisen julkisen ammattiliikenteen latausaseman sijoittamista. Viinikka puolestaan sijaitsee kaupungin sisääntuloväylän varrella lähellä logistiikka-alueita ja tavaraliikenteen terminaaleja.

– Ammattiliikenne tulee kokonaisuutena sähköistymään huomattavasti nopeammin kuin henkilöautot. Tampere ja sen kehyskunnat kehittyvät vauhdilla ja tästä sijoituspaikasta pääsemme tukemaan niin lähi- kuin runkologistiikan sähköistymistä. Meille ensimmäisen ammattiliikennettä palvelevan julkisen latausaseman rakentaminen tänne oli luonteva päätös, kertoo Plugitin ammattiliikenteen latausliiketoiminnasta vastaava Tuomas Mäkelä.

– On todella hienoa, että tiiviillä eri toimijoiden välisellä yhteistyöllä on päästy tilanteeseen, että ensimmäinen julkinen ammattiliikenteen latauspaikka rakennetaan juuri Tampereelle. Paikka on keskeinen niin kaupungin kuin valtakunnallisestakin näkökulmasta ja se tukee raskaan liikenteen ja jakeluliikenteen sähköistymistä ja Tampereen kaupungin ympäristö- ja hiilineutraaliustavoitteita, tiivistää projektipäällikkö Mika Kulmala Tampereen kaupungilta.

Asema toimii pääasiassa varausperiaatteella, joka on ammattiliikenteen ajosuunnittelun näkökulmasta ensiarvoisen tärkeää. Latauslaitteet mahdollistavat 360 kW:n lataustehon, jonka ansiosta pysähdyksen pituudeksi jää ajoakun koosta ja ominaisuuksista riippuen vain 10–35 minuuttia. Latausaseman yhteyteen rakennetaan myös oma energiavarasto sähköverkon tasapainottamiseksi, toimintavarmuuden parantamiseksi ja kustannustehokkuuden lisäämiseksi.

Vihreä siirtymä vaatii rohkeita tekoja

Sähköinen liikenne on ottanut viime vuosina nopeita edistysaskelia, mutta vihreä siirtymä edellyttää myös ammattiliikenteen ja erityisesti raskaan liikenteen sähköistämistä tieliikennepäästöjen vähentämiseksi.

Suomessa ei toistaiseksi ole raskaan liikenteen julkista latausinfrastruktuuria. Raskaan liikenteen latausasemat ovat sähköistä kalustoa käyttävien kuljetusliikkeiden omistuksessa ja ne ovat sijoitettuna omille varikoille tai toimitilojen yhteyteen.

Joillakin julkisilla latauspisteillä voisi lataustehon puolesta ladata raskaita ajoneuvoja, mutta latauspisteiden sijoittelun ja mitoituksen takia tämä ei käytännössä ole mahdollista.

Julkinen latausverkosto on tärkeä etenkin pienille yrityksille, joilla ei ole mahdollisuuksia toteuttaa kannattavalle liiketoiminnalle tärkeää hajautettua latausverkostoa.

Kattava julkinen latausverkosto tuo muun muassa lisää vaihtoehtoja reittisuunnitteluun ja saatavilla olevan kaluston monimuotoiseen hyödyntämiseen, niin isoille kuin pienillekin toimijoille.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //  

Päivän huoltoasema: Porin Isolinnankadun Esso

Kuva: Voitto Niemelä, Satakunnan museo.

Oheinen Esso-huoltoasema Porin Isolinnankatu 9 kohdalla on todennäköisesti kuvattu 1960-luvulla.

Kuvan otti Voitto Niemelä ja se kuuluu Satakunnan museon kokoelmiin.

Kuvassa auton luona on kaksi huoltamon työntekijää. Toinen tankkaa ja toinen puhdistaa tuulilasin. Tankattavan auton merkki ja malli ei ole tiedossa.

Taustalla autoilija laittaa autonsa katolle isoja tynnyreitä. Auto on luultavasti Volvo Amazon.

Päivän huoltoasema: Uudenkaupungin Nestor Salmisen Ruokolanjärven Esso

Päivän huoltoasema: Helsingin Töölöntorin Shell 1930-luvulla

Päivän huoltoasema: Porin Yrjönkadun Shell

Päivän ralliauto: Hieman harvinaisempi Renault 5 Turbo

Kuva: CvB.

Mobilian Rallimuseo avautui vuonna 2016. Silloin esillä oli Didier Auriolin entinen B-ryhmän Renault 5 Turbo.

Renault 5 Turbo esiteltiin Brysselissä tammikuussa 1980. Auto oli tarkoitettu ennen kaikkea rallikäyttöön. Sääntöjen mukaan tehdas valmisti siitä kuitenkin myös katuversion.

Lue myös: Päivän ralliauto: Kyllä edustusautoillakin on ajettu rallia

Normaalista Renault 5:stä poiketen turboversion moottori on auton keskellä ja auto on takavetoinen. Ratkaisu oli vastaus keskimoottorisen Lancia Stratoksen menestykseen.

Kuva: CvB.

Katuversiossa on noin 160 hevosvoimainen moottori. Tässä B-ryhmän Tour de Corse -ralliversiossa on tehoa 265 hevosvoimaa. Moottori on nelisylinterinen 1,45-litrainen.

Lue myös: Päivän ralliauto: Tämä merkki on vain kerran ollut Jyväskylän Suurajojen ykköspaikalla

Renault 5 Turbo -mallia valmistettiin neljän vuoden aikana kaikkiaan hieman yli 3 500 kappaletta.

Kuvan malli on vuodelta 1983.

Auton omistivat 2016 Jukka Suvisalmi ja Timo Viitala.

Tekstin lähde: Rallimuseon esittelyteksti.

Lue myös: Päivän ralliauto: Kansanautostakin tehtiin voittoauto!

Elias Niskanen hakee toista SuperCars GT4 Iberia ratasarjan mestaruutta

Kuva: Lema Racing.

Vuonna 2022 pitkän autourheilu-uransa ensimmäiset kansainväliset Mestaruutensa voittanut kuopiolainen Elias Niskanen, 22, jatkaa Espanjassa ja Portugalissa ajettavassa SuperCars Iberia GT4 ratasarjassa.

Sarjan neljä kilpailuviikonloppua ja yhteensä kahdeksan osakilpailua tulee tarjoamaan huikean jännitysnäytelmän niin hallitsevien mestareiden kuin muun yli 20 GT4-autokunnan kesken.

Elias Niskanen jatkaa slovenialaisen Mestaruustiimi Lema Racingin kuljettajana ja jakaa ajovuoron uuden tiimikaverinsa, portugalilaisen Nuno Piresin, 40, kanssa.

Lue myös: Elias Niskanen voitti Iberia SuperCars GT4-mestaruussarjan!

Koska vuoden 2022 tiimikaveri Manuel Giao perusti oman tiimin ja sarjaan on muutenkin ilmoittautunut ennätysmäärä autoja niin toukokuun ensimmäisenä viikonloppuna Portugalin Portimaon F1-radalta käynnistyvällä kilpailukaudella tullaan näkemään erittäin kovatasoista kilpailua paremmuudesta.

– Talven ajan olin kahden tulen välissä kun Manuel Giao halusi minut ajamaan tiimikaverinaan hänen omassa uudessa Mercedes AMG GT4-tiimissä ja vastaavasti slovenialainen Lema Racing halusi kiinnittää minut portugalilaisen Nuno Piresin tiimikaveriksi. Koska päätös oli minun niin pitkään mietittyäni päädyin jatkamaan tutussa tiimissä. Näin samalla nähdään kumpi meistä hallitsevista mestareista on parempi, minä vai Giao, Niskanen kertoo.

Lue myös: Elias Niskanen toiseksi nopein SuperCars GT4 Iberia ratasarjan Estorilin finaaliviikonlopun avauksessa

Niskasen uusi tiimikaverini on voittanut kaksi GT-mestaruutta vuosisadan vaihdossa. Sen jälkeen hän piti 13 vuotta taukoa kunnes vuonna 2019 palasi kilpailutoimintaan ja on sen jälkeen juhlinut ajamiensa kilpasarjojen hopeasijoja.

SuperCars GT4 Iberia ratasarja koostuu neljästä kilpailuviikonlopusta, joissa jokaisessa ajetaan kaksi tunnin mittaista harjoitusta, kahdet 15 minuutin mittaiset aika-ajot sekä kaksi 45 minuutin mittaista osakilpailua, jonka puolivälissä on suoritettava pakollinen kuljettajan vaihto.

SuperCars GT4 Iberia kilpailukalenteri 2023

  • 06.-07.05.2023 – Portimao (Portugali)
  • 10.-11.06.2023 – Jarama (Espanja)
  • 20.-21.10.2023 – Jerez (Espanja)
  • 25.-26.11.2023 – Estoril (Portugali)

 

Lue myös: Elias Niskanen tuplavoittoon Iberia SuperCars ratasarjan Portugalin kilpailuviikonlopussa

Hätäkeskukseen ilmoitettiin holtittomasta ajosta

Poliisi9
Kuva: CvB.

Miehen epäillään syyllistyneen törkeään rattijuopumukseen Joensuussa Yläsatamakadulla 15.04.2023 kello 20.34 aikaan.

Hätäkeskukseen oli ilmoitettu holtittomasta ajosta.

Poliisipartio tavoitti auton ja kuljettajalle tehty puhalluskoe osoitti törkeän rattijuopumuksen ylittävää promillelukemaa.

Poliisi määräsi kuljettajan väliaikaiseen ajokieltoon ja ajokortti otettiin poliisin haltuun.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //  

Ralli: Roope Korhonen ajoi asfalttidebyytissään Italiassa nousujohteisesti

Kuva: ACI Sport.

Rautio Motorsportin Roope Korhonen ja Anssi Viinikka ajoivat tavoitteidensa mukaisesti nousujohteisen rallin Albassa Italiassa.

Korhonen ja Viinikka kellottivat EK-aikoja ensin 15 nopeimman ja rallin lopussa kymmenen parhaan joukkoon. Lauantain toisella EK:lla kaksikko ylsi EK-tuloksissa parhaimmillaan seitsemänneksi ja kahdeksanneksi.

Rallin ainoa virhe tapahtui EK 4:lla alamäkeen oikealle kääntyneessä serpomutkassa, jossa Citroënin takapyörä ajautui puhtaalta ajouralta hetkeksi hiekalle ja se johti pyörähdykseen.
Spinnauksessa ei olisi juurikaan ylimääräistä aikaa kulunut, mutta tilanteessa auton moottori sammui ja sen uudelleen käynnistäminen venyi yli 40 sekuntiin. Sijoitus yleiskilpailussa putosi sijalle 20.

Korhonen kellotti rallin toiseksi viimeiselle EK:lle kahdeksanneksi nopeimman ajan, mutta otti sateen kastelemalla rallin viimeisellä EK:lla varaslähdön ja sai tästä 10 sekunnin aikarangaistuksen. Rallin lopputuloksissa suomalaiskaksikko löytyi lopulta sijalta 16.

Rally Regione Piemonte, Alba, Italia
1. Andrea Crugnola – Pietro Elia Ometto (ITA) Citroën C3 Rally2 1:00:01.4
2. Giandomenico Basso – Lorenzo Granai (ITA) Škoda Fabia Rally2 evo + 22.4
3. Stéphane Lefebvre – Andy Malfoy (FRA) Citroën C3 Rally2 + 28.0
4. Fabio Andolfi – Nicolo Gonella (ITA) Škoda Fabia Rally2 evo + 32.9
5. Hayden Paddon – Jared Hudson (NZ) Hyundai i20 N Rally2 + 36.8
….
16. Roope Korhonen – Anssi Viinikka (FIN) Citroën C3 Rally2 + 3:57.5

Ralli: Roope Korhonen asfalttiajokoulusta tositoimiin Italiassa

 

Päivän kuva: Tästä ainakin tietää mihin jalat laittaa!

Kuva: CvB.

Nyt on kerrankin selvästi kerrottu, missä jalat pitää skootterissa olla.

Tällainen ohje skootterissa tuli vastaan Shanghaissa. Tämän ohjeen tajuaa varmaan tyhmempikin.

Kuva: CvB.

Näillä jalkamerkeillä voi myös olla toinen funktio. Näyttää nimittäin siltä, että niissä olevat kohoumat ehkä estävät jalkojen lipsumisen.

Päivän kuva: Ladan takaosa uusiokäytössä

Päivän kuva: Kolmipyöräinen moottoripyörä ja matkailuvaunu

Päivän kuva: Älä ota tästä mallia — portugalilainen ”joukkoliikenne”

 

Video: Kaveri tekee fillarin neliskulmaisilla pyörillä!

Tässä on videopätkä, jossa tehdään melko erikoinen polkupyörä.

Kaveri nimeltään Sergii Gordieiev rakentaa fillarin, jossa on neliskulmaiset pyörät — tai oikeastaan hän tekee telavetoisen fillarin.

Video on Youtube-kanavalta The Q. Itse rakentaminen alkaa noin kahden minuutin kohdalla ja itse pyöräily näkyy ajassa 6.20.

Näin paljon Bemarin 5-sarjan auton pito maksaa viidessä vuodessa!

Video: Älä toimi näin, jos autoasi yritetään varastaa!

Ylen Elävä arkisto: Suomen Automobiiliklubin liikennekilpailut 1949!

Päivän museoauto: Kolmipyöräinen rekan vetonuppi

Kuva: CvB.

Tällä kertaa Päivän museoautona on todellinen erikoisuus, kolmipyöräinen rekan vetonuppi.

Ajatus kolmipyöräisestä rekan vetonupista voi tänä päivänä tuntua naurettavalta, mutta vielä 1960-luvulla sellaisen saattoi nähdä Helsingissäkin päivittäin.

Kun Kauppatori siivottiin iltapäivällä toriajan päätyttyä, loppusilaus puhdistukselle annettiin pienellä pesurekalla, jonka tankista suihkutettiin vettä kivetykselle. Hopeanvärisen laitteen veturina oli oudon näköinen Scammell Scarab.

Kuva: Mobilisti-lehden arkisto.

Englantilainen kuorma-autojen valmistaja Scammell alkoi valmistaa kolmipyöräistä vetoyksikköä 1930-luvulla, jolloin Britannian Rautateiden paikallisessa jakeluliikenteessä hevoset haluttiin korvata moottoriajoneuvolla.

Ensimmäinen vetonuppi saikin nimekseen ”Mekaaninen Hevonen”. 1948 se sai seuraajakseen kehittyneemmän version, tämän Scarabin.

Hevonen oli valmistajan mielessä vielä uutta malliakin nimettäessä, sillä Scarabin alku viittaa Scammelliin ja loppu Arabianhevoseen. Kun sana toisaalta tarkoittaa myös pyhää pillerinpyörittäjää, on sen monesti kuviteltu symboloivan auton ulkonäön vissiä yhtenevyyttä tuohon koppakuoriaiseen.

Ketterä Scarab soveltui erityisen hyvin ahtaisiin kaupunkiympäristöihin ja sitä käytettiin enimmäkseen jakelutehtäviin. Voimanlähteeksi oli valittavissa joko 2-litrainen bensakone tai Perkinsin dieselmoottori.

Valmistus jatkui vuoteen 1967, mutta Scarabit osoittautuivat kestäviksi työkaluiksi, joita näkyi etenkin Britannian taajamissa vielä pitkään sen jälkeen.

Auto oli esillä vuonna 2015 Classic Motorshow -tapahtumassa.

Tekstin lähde: Classic Motorshow

Päivän museoauto: Suomen poliisin entinen panssariauto

Päivän museoauto: Näillä kuorma-autoilla oli hyvin merkittävä rooli Suomessa

Päivän museoauto: Volvon kiskoauto PV831 1953

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //