Koti Blogi Sivu 706

Erittäin paljon varkauksia Espoon takseista!

Liikenne9
Arkistokuva. Kuva: Matti Sulanto.

Länsi-Uudenmaan poliisilla on alkuvuodelta tiedossa merkittävä määrä takseihin kohdistuneita varkauksia Espoossa. Tekijät vievät kuljettajien omaisuutta ja taksivarusteita.

Poliisilla on tiedossa Espoosta vuoden alusta lähtien ainakin 38 tapausta, jossa taksiin on kohdistunut varkaus. Kesän alettua ja etenkin juhannuksena, jolloin alueilla on ollut hiljaista yöaikaan, näkyi kasvupiikki varkauksien määrissä.

Varkauksia on tapahtunut etenkin Espoon Keskuksen, Kirstinmäen ja Kuurinniityn alueilla, mutta tapauksia on ollut laajemminkin ympäri Espoota.

Tyypillisesti tekijä on rikkonut taksin ikkunan ja vienyt autosta irtainta omaisuutta ja takseihin kuuluvaa varustusta, kuten taksamittareita. Tekijät ovat iskeneet useimmiten yöaikaan. Poliisi tutkii tapauksia nimikkeellä varkaus.

Mikäli mahdollista, sekä taksien että muidenkin autojen kuljettajien on suositeltavaa välttää pysäköimistä sellaiseen paikkaan, joka on syrjäinen ja valaisematon. Irtain omaisuus on hyvä sijoittaa pois näkyvistä.

Mies rikkoi taksin ikkunan ja varasti kännykän

Mies varasti käynnissä olleen taksin

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //  

Tampereen Pyynikintorille latausasema ammattiliikenteelle

Kuva: Plugit.

Plugit avasi kesäkuussa Tampereen Pyynikintorille sähköiselle ammattiliikenteelle tarkoitetun julkisen latausaseman, joka palvelee sähköistä taksiliikennettä ja keskiraskasta jakeluautoliikennettä.

Keskiraskaalla ajoneuvolla tarkoitetaan tyypillisesti alle 18 tonnista kaupunkialueella operoivaa jakeluautoa.

Tampereen lisäksi vastaavia ammattiliikenteelle suunnattuja julkisia latausasemia on suunnitteilla rakentaa muun muassa Helsinkiin ja Turkuun.

Lataajaa kiinnostaa latauslaitteen teho ja saatavuus

Pyynikintorilla lataustehoa tarjoilee Plugit Hube -teholatausasema kahden lataussatelliitin kautta. Toinen satelliitti on tarkoitettu sähkötakseille ja toinen pääasiassa sähköiselle jakeluliikenteelle. Kummassakin satelliitissa on kaksi latauspistoolia eli yhteensä Pyynikintorilla voidaan ladata neljää ajoneuvoa yhtä aikaa.

360kw:n kokonaistehosta jakeluliikenteelle on jyvitetty 240kW ja takseille 120 kW. Henkilöautolla keskimääräinen latausteho liikkuu 60–90 kW välissä. Kuorma-autossa se on vähintään kaksinkertainen.

Ammattiliikennöitsijä saa latausoikeuden Pyynikille tekemällä laskutussopimuksen Plugitin kanssa. Sen jälkeen lataaminen onnistuu tunnistautumalla laitteelle RFID-tunnisteella tai lataussovelluksella.

Latausmahdollisuus sähköisen taksiliikenteen mahdollistaja

Suomen Taksiliiton teettämän kyselyn perusteella yksi tärkeimmistä sähköisen taksikaluston hankintaan kannustava asia on latausmahdollisuus taksiasemalla tai ammattiliikenteelle varatulla alueella.

– Pyynikin julkinen latausasema palvelee sijaintinsa puolesta ladattavia takseja erinomaisesti. Latauslaitteiden korkean tehon ansiosta ajoakun saa puolilleen vartissa eli ajo voi jatkua lyhyenkin lataamisen jälkeen. Päivän aikana asemalla voi vierailla useamminkin jo sijainnin puolesta ja sen, että asemalle ei kuluttaja-asiakas voi ladata, kertoo Plugitin ammattiliikenteen latausliiketoiminnasta vastaava Tuomas Mäkelä.

Teknologian tutkimuskeskus VTT on mukana tekemässä tutkimusta Pyynikintorin latausaseman käytöstä, liittyen sähköisen hyötyajoneuvoliikenteen kehitystä koordinoivaan, Traficomin rahoittamaan SIX HOVE-klusteriin.

Tulevaisuudessa Pyynikillä tullaan testaamaan muun muassa yritysten kiinnostusta ajanvarausjärjestelmän käyttöön ja sen vaikutuksia ajosuunnitteluun. Tutkimuksen tuloksia tullaan hyödyntämään tulevaisuuden hyötyajoneuvojen latausratkaisuiden kehittämisessä.

– Ammattiliikenteen sähköistyessä on tärkeää ratkoa aktiivisesti muna-kana-tilannetta, jossa liikennöitsijät eivät uskalla tai voi investoida sähköiseen kalustoon, julkisen latausinfran puutteiden vuoksi. Esimerkiksi sähkötaksit ovat kaivanneet jo pidemmän aikaa omaa, vain ammattiliikenteelle suunnattua latausinfraa. Samaa viestiä on tullut myös logistiikkayritysten suunnalta, kertoo VTT:n sähköisten voimalinjojen tiimissä työskentelevä erikoistutkija Marko Paakkinen.

Plugit on saanut Energiavirastolta tukea yhteensä yhdeksäntoista ammattiliikenteen latausaseman rakentamiseen. Näiden asemien lisäksi Plugit investoi Helsinki-Vantaan lentokentälle toteutettavan teholatauslatauskentän, joka on mittakaavaltaan Suomen suurin. Vuoden 2023 loppuun mennessä valmistuva kokonaisuus on osoitettu sähköisen taksiliikenteen käyttöön.

Lisää latausta myös Laukontorille ja Ratinaan

Etenkin kesäaikaan suositulla Tampereen Laukontorilla latausmahdollisuudella on kysyntää ja kesäkuussa Plugit asensi julkisen teholatauspisteen parkkialueelle Aleksis Kiven kadun loppupäähän. Laitteesta löytyy sekä CCS- että CHAdeMO-pistoke ja latausteho on 50kW.

Tampereen kaupunki kilpailutti latauspaikan käyttöoikeudet kahdeksi vuodeksi ja Plugit voitti kilpailutuksen.

– Latauskustannus on aikaperustainen eli minuuttihinnoiteltu. Latauksen hintaan sisältyy myös pysäköintimaksu, Tuomas Mäkelä selventää latausterminologiaa.

Aiemmin keväällä Plugit toteutti yhteistyössä Finnparkin kanssa latausjärjestelmän Ratinan kauppakeskuksen parkkihalliin.

P-Ratinassa sähköautojen akkuja lataa kaksitoista 11 kW:n asiointilatauslaitetta, kahdeksan 22 kW:n asiointilatauslaitetta sekä neljä 100 kW:n teholatauspistettä. Lataaminen Ratinassa onnistuu Plugitin sovelluksella tai RFID-tunnisteella.

Suomeen kaavaillaan valtakunnallista sähköisen ammattiliikenteen julkista latausverkostoa

Leasing-autoilijat pääsevät lataamaan pörssisähköllä Plugitin lataussovelluksen avulla!

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //  

Poliisi kaipaa havaintoja tästä Hattulasta liikkeelle lähteneestä Skoda Octaviasta

Kuva: CvB.

Henkilö ja auto ovat löytyneet: Poliisi ei siis kaipaa enää havaintoja autosta eikä asiasta tiedoteta enempää. (päiv. klo. 14.40.)

Poliisi kaipaa havaintoja kadonnen henkilön ajoneuvosta AXY-976. Auto on harmaa Škoda Octavia.

Hieman yli 80-vuotias mies oli lähtenyt ajamaan kyseisellä autolla eilen torstaiaamuna Hattulasta.

Havainnot autosta voi ilmoittaa hätäkeskukseen.

Polkupyöräilijä menehtyi Espoon Laaksolahdessa

Kaksi henkilöä loukkaantui vakavasti Siilinjärven liikenneonnettomuudessa

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //  

Tieliikenteen ilmastopäästöt kasvoivat pääkaupunkiseudulla 

Kuva: HSY / Hannu Bask.
Vaikka autojen ajama kilometrimäärä pääkaupunkiseudun katu- ja tietoverkostossa pysyi vuonna 2022 lähes samana kuin edellisvuonna, liikenteen aiheuttamat kasvihuonekaasupäästöt kasvoivat HSY:n päästöseurannan mukaan viisi prosenttia.
Syynä tähän on erityisesti kuorma- ja linja-autoliikenteen kasvihuonekaasupäästöjen kasvu.
Kuorma-autoliikenteen kasvihuonekaasupäästöt kasvoivat viime vuonna 17 prosenttia ja henkilöautoliikenteen noin prosentin verran edellisvuodesta.
Autoilla ajettu kilometrimäärä pääkaupunkiseudulla oli vuonna 2022 yhteensä 5 791 miljoonaa kilometriä, mikä on lähes sama määrä kuin edellisvuonna (5 784 miljoonaa autokilometriä). Sähköautojen kilometrit kasvoivat 105 miljoonasta kilometristä 178 miljoonaan autokilometriin. HSL:n järjestämän bussiliikenteen ajamista linjakilometreistä sähköbusseilla ajettu osuus oli jo lähes viidennes.
Vaikka tieliikenteen kokonaissuorite pysyi lähes samana ja sähköautolla ajettujen kilometrien osuus kasvoi, liikenteen aiheuttamat kasvihuonekaasupäästöt kasvoivat silti noin viisi prosenttia vuodesta 2021 vuoteen 2022 Helsingin seudun ympäristöpalveluiden (HSY) tekemän päästöseurannan mukaan. Vuonna 2021 liikenteen kasvihuonekaasupäästöt olivat 1 167 kilotonnia hiilidioksidiekvivalenttia ja 1 229 kilotonnia hiilidioksidiekvivalenttia vuonna 2022.
– Tieliikenteen aiheuttamat ilmastopäästöt kasvoivat pääkaupunkiseudulla vuonna 2022 erityisesti sen vuoksi, että kuorma- ja linja-autoliikenteen päästöt kasvoivat. Kuorma-autoliikenteen ilmastopäästöt kasvoivat 17 prosenttia ja linja-autoliikenteen kahdeksan prosenttia. Henkilöautoliikenteen päästöt olivat vain prosentin suuremmat kuin edellisvuonna, kertoo HSY:n ilmastoasiantuntija Jari Rantsi.
Jakeluvelvoite laski – uusiutuvien polttoaineiden määrä väheni
Merkittävä syy tieliikenteen päästöjen kasvuun oli liikennepolttoaineiden jakeluvelvoitteen laskeminen vuoden 2022 aikana. Jakeluvelvoitteen tarkoituksena on lisätä uusiutuvien polttoaineiden käyttöä liikenteessä siten, että liikennepolttoaineen jakelijat on velvoitettu toimittamaan vuosittain kulutukseen vähimmäisosuuden uusiutuvia polttoaineita.
– Koska jakeluvelvoitetta alennettiin vuonna 2022, uusiutuvien polttoaineiden määrä jakelussa väheni, ja tieliikenteen päästöt kasvoivat, Rantsi sanoo.
Kaiken kaikkiaan pääkaupunkiseudun kasvihuonekaasupäästöt kasvoivat viime vuonna 11 prosenttia. Kokonaispäästöjen kasvu johtui etenkin siitä, että kaukolämmön tuotannon päästöt kasvoivat kaikissa pääkaupunkiseudun kunnissa. Päästöjen määrä kasvoi, kun maakaasun käyttöä korvattiin lämmöntuotannossa kivihiilellä ja öljyllä. Liikenteen osuus seudun kokonaispäästöistä oli 27 prosenttia, mikä on hieman pienempi kuin edellisvuonna. Osuuden pieneneminen johtuu kaukolämmön tuotannon päästöjen osuuden kasvusta.

Vergen sähkömoottoripyöriä voi ladata Teslan latureilla!

Kuva: Verge Motorcycles.

Loppuvuoden aikana Yhdysvaltojen myyntinsä aloittava Verge Motorcycles liittyy nimekkäiden autojättien General Motorsin ja Fordin joukkoon ilmoittaessaan aikeistaan hyödyntää Teslan NACS-latausverkostoa.

Verge Motorcycles ottaa ensimmäisenä sähkömoottoripyörävalmistajana käyttöön Teslan NACS-latauspistokkeen.

Sähkömoottoripyöräilyn pioneeri Verge Motorcycles ottaa omalta osaltaan kantaa viime aikoina keskustelua herättäneeseen sähköpistokesotaan, ja on ilmoittanut ensimmäisenä alan toimijana ottavansa käyttöön Teslan NACS-latauspistokkeen. Ilmoitus on konkreettinen esimerkki parhaillaan Yhdysvaltojen markkina-avausta valmistelevan yhtiön edelläkävijyydestä.

– Olemme mielenkiinnolla seuranneet keskustelua latausinfrastruktuurin tulevaisuudesta ja Teslan päätöksestä julkistaa NACS-latausstandardinsa. Kattavan ja helpon pikalatausjärjestelmän tarjoaminen asiakkaillemme on elintärkeää Vergen kasvun näkökulmasta. Rakennamme tällä hetkellä Yhdysvaltojen markkina-avaustamme ja moottoripyörien teslana tämä päätös tuntui meille luonnolliselta ratkaisulta, Vergen teknologiajohtaja Marko Lehtimäki kertoo.

– Kokonaisvaltainen asiakaspalvelu on Vergelle kaikki kaikessa. Haluamme, että Vergen pyörän omistajilla on pääsy Pohjois-Amerikan laaja-alaisimpaan pikalatausjärjestelmään, jonka vuoksi tulemme hyödyntämään Teslan 17 000 latausaseman verkostoa, kertoo Vergen Yhdysvaltojen operatiivinen johtaja Pekka Pärnänen.

Teslan julkistus ravistelee Yhdysvaltojen sähköajoa

Teslan päätös julkistaa sen NACS-latausstandardi on saanut viime aikoina paljon kansainvälistä huomiota, kun useat merkittävät alan toimijat, General Motors, Ford ja sähköautovalmistaja Rivian mukaan lukien ilmoittivat ottavansa Teslan kehittämän latausjärjestelmän käyttöönsä.

Julkistuksen myötä, myös kilpailevat operaattorit voivat lisätä NACS-pistokkeella varustettuja latauslaitteita verkostoonsa.

Tähän asti patentilla suojattua järjestelmää on voinut käyttää vain Teslan omien ajoneuvojen lataukseen.

Verge Motorcycles lahjoittaa kaksi sähkömoottoripyörää hyväntekeväisyyteen!

Verge Motorcycles avasi Monacossa ensimmäisen lippulaivamyymälänsä

Mika Häkkinen mukaan suomalaisen sähkömoottoripyörän rahoittajaksi

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //  

Polkupyöräilijä menehtyi Espoon Laaksolahdessa

Kuva: CvB.

Polkupyöräilijä menetti kääntyessään polkupyörän hallinnan Espoon Laaksolahdessa 29.6. Tämän seurauksena pyöräilijä päätyi ojaan ja menehtyi.

Poliisi ei epäile asiassa rikosta. Asiaa tutkitaan kuolemansyyntutkintana, jonka vuoksi poliisi ei tiedota asiassa enempää.

Poliisin tietojen mukaan kaksi lasta on nähnyt tapahtuman. Heidän henkilöllisyytensä ei ole poliisin tiedossa, mutta poliisi muistuttaa, että jos asia jää mietityttämään tapauksen nähneitä, kannattaa aikuisten keskustella asiasta lasten kanssa ja tarvittaessa hakea keskusteluapua.

Autoilijoiden ja pyöräilijöiden väistämissääntöjä ei osata niin hyvin kuin luullaan!

Pyöräilijä menehtyi kolarissa Vaasassa

Auto törmäsi pyörätiellä olleeseen pyöräilijään, pyöräilijä kuoli onnettomuuspaikalle

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //  

Kaksi henkilöä loukkaantui vakavasti Siilinjärven liikenneonnettomuudessa

Kuva: CvB.

Poliisi sai kello 12.32 ilmoituksen VT 5 moottoritien Vuorelan pohjoista ramppia väärään suuntaan ajavasta ajoneuvosta ja lähes välittömästi tuli uusi ilmoitus liikenneonnettomuudesta, jossa osallisina oli kaksi henkilöautoa.

Viranomaisten saavuttua paikalle liikenne moottoritiellä etelään jouduttiin katkaisemaan ja liikenne ohjattiin vanhalle Viitostielle. Onnettomuuspaikka saatiin raivattua ja liikenne moottoritiellä etelään avattua kello 14.45.

Molemmissa onnettomuusajoneuvoissa oli ainoastaan kuljettajat. Molempien naisten vammat ovat vakavia ja heidät on kuljetettu hoidettaviksi Kuopion yliopistolliseen sairaalaan.

Etelään ajaneen auton kuljettaja on noin 30-vuotias ja pohjoiseen, väärään suuntaan ajaneen auton kuljettaja 75-vuotias.

Poliisi tutkii tapahtunutta törkeänä liikenneturvallisuuden vaarantamisena ja vammantuottamuksena.

Poliisi kiilasi pientareelle vastaan tulevien kaistalla ajaneen auton

Mies ajoi vastaantulevien kaistaa poliisiauton edessä — useampi auto joutui väistämään ulos tieltä!

Karkuun ajanut rattijuoppo ajoi Helsingissä useita kilometrejä vastaantulevien kaistaa

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //  

Fortum ja Terrafame yhteistyöhön sähköautojen akkumateriaalien kierrätyksessä

Kuva: Fortum.

Fortum ja Terrafame ovat allekirjoittaneet sopimuksen koetoiminnasta, jossa Fortumin sähköautojen akkujen mustasta massasta kierrättämiä metalleja hyödynnetään Terrafamen akkukemikaalituotannossa. Fortumin ja Terrafamen yhteistyö mahdollistaa entistäkin vastuullisemman arvoketjun eurooppalaisen akkuteollisuuden tarpeisiin.

Sopimuksen mukaan Fortum toimittaa Harjavallan kierrätyslaitoksella käytettyjen sähköautojen akkujen mustasta massasta talteen otettua nikkeliä ja kobolttia Terrafamelle, joka valmistaa kierrätysraaka-aineesta akkukemikaaleja uusiin sähköautojen akkuihin.

Käyttöikänsä päättyessä akut päätyvät jälleen kierrätykseen, jolloin talteen otettavien raaka-aineiden kierto sulkeutuu.

Fortumin ja Terrafamen yhteistyö on erinomainen osoitus suomalaisen akkuklusterin potentiaalista ja yhteisvaikutuksesta.

Akkukemikaalien tarve on voimakkaassa kasvussa, ja Euroopassa etsitään jatkuvasti uusia ratkaisuja sähköautojen akkuihin käytettävien raaka-aineiden saatavuuden varmistamiseksi.

Vaikka kierrätysmateriaalit eivät vielä lähiaikoina pysty täysin korvaamaan primääriraaka-aineiden, kuten nikkelin ja koboltin louhintaa, edellyttävät EU:n tulevat vastuulliset akkusäännökset asteittaista kierrätysmateriaalien lisäämistä akkujen valmistuksessa.

Akku-, elektroniikka- ja autonvalmistajien täytyy jo varautua uusiin lakimuutoksiin, sillä ensimmäiset akkumateriaalien, kuten koboltin, nikkelin ja litiumin, talteenottoa koskevat vähimmäisvaatimukset astuvat voimaan vuonna 2026.

Fortumin ja Terrafamen koetoiminta alkaa kesäkuussa ja yhteistyöstä suunnitellaan monivuotista. Yhteistyön tavoitteena on synnyttää vastuullinen kierrätysarvoketju tulevaisuuden tarpeisiin.

Sähköautojen akkujen kierrätys tehostuu

Fortum avaa akkumateriaalien kierrätyslaitoksen Harjavaltaan

Sähköauton akkujen keräyskeskus Riihimäelle ja kierrätyslaitos Ruotsiin

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //  

 

Cupra Atecaan uusia moottoreita ja lisää varustelua

Kuva: Cupra.

Cupra laajentaa Atecan moottori- ja varusteluvalikoimaa ja tarjoaa asiakkailleen entistä enemmän valinnanvaraa ja lisäarvoa.

Cupra Ateca oli brändin ensimmäinen malli. Se on ollut avaintekijä brändin kasvussa, ja se saa nyt uusia moottoreita valikoimaansa. Kompaktin SUV:n 300 hv (221 kW) 2,0 litran TSI-moottorin lisäksi saataville tulevat 1,5 TSI 150 hv (110 kW) ja 2,0 TSI 190 hv (140 kW) -bensiinimoottorit.

Kuva: Cupra.

Molemmat on yhdistetty 7-vaihteiseen kaksoiskytkinvaihteistoon, mutta suurempi moottori toimii lisäksi yhdessä edistyneen 4Drive-nelivetotekniikan kanssa, tuottaen poikkeuksellisen pidon olosuhteissa kuin olosuhteissa.

Sekä 1,5 TSI 150 hv (110 kW) että 2,0 TSI 190 hv (140 kW) -moottorit on suunniteltu täyttämään Cupran dynaamiset vaatimukset, ja brändin tunnusmerkit on löydettävissä niin ulko- ja sisäsuunnittelussa kuin varusteluvaihtoehdoissa, mikä lisää entistä enemmän valinnanvaraa ja lisäarvoa.

Kuva: Cupra.

Cupra Atecan ulkomuoto muuttuu takana sijaitsevan uudistetun ilmaohjaimen myötä, ja se lisää auton veistoksellista ilmettä. Sisällä Cupra Bucket -istuimet sopivat urheilulliseen ulkonäköön ja Cupra-ohjauspyörään, joka on saatavilla myös lämmitettävänä Cupra-monitoimiohjauspyöränä, jossa vaihteenvaihtosiivekkeet ja satelliittikytkimet. Cupra-spesifiset oviosat ja kupariompeleet viimeistelevät ilmeen.

Kuva: Cupra.

Cupra Atecan uusi moottori- ja varusteluvalikoima on nyt myynnissä Suomessa ja hinnat alkaen ovat 43 996 euroa (150 hv / 110 kW) ja 55 999 (190 hv / 140 kW). Takuu on 5 vuotta / 100 000 kilometriä (riippuen siitä, kumpi täyttyy ensin).

Cupra Atecan hinnasto ja lisävarustehinnasto: https://bit.ly/CUPRAAtecaHinnastojaLisavarustehinnasto

Cupra paljasti pienemmän kokoluokan täyssähköauton Barcelonassa

Cupra paljasti DarkRebel-nimisen virtuaalisen urheiluauton

Tällainen on ensi vuonna tuleva Cupran täyssähköinen Tavascan

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //  

 

Motoristit valtaavat Imatran viikonloppuna!

Kuva: Imatranajo.

Imatranajo ajetaan 1.-2.7., mutta Imatralla tapahtuu jo perjantaina 30.6.

Imatran keskustassa on koko kilpailuviikonlopun ajan menoa ja melskettä. Livemusiikin lisäksi luvassa on kuljettajahaastatteluita ja moottoriurheiluhenkistä menoa.

Imatranajon kuljettajakattaus on todella kova ja ihailtavaa radan varressa riittää, mutta myös Jarno Saarinen Circuit Imatra -radan ulkopuolella riittää menoa ja meininkiä.

Iltaohjelmaa on tarjolla paljon ja se keskittyy kävelykeskustaan Koskenpartaalle sekä viereiselle Nepparinaukiolle. Kisakylä tarjoaa nautinnollista menoa niin kilpailuturisteille kuin paikallisillekin. Kilpailutoiminnan jälkeen keskustassa riittää tapahtumia kerrakseen.

Kaupungin keskustassa on tarjolla ohjelmaa läpi viikonlopun. Imatra täyttyy karaokesta, live-musiikkista, kuljettajien haastatteluista ja rennosta moottoriurheiluhenkisestä meiningistä.

Imatran keskustan kävelykadulle ja Nepparinaukiolle nousevalle Imatranajo-areenalle nousee yli 1000 uutta anniskelupaikkaa, mikä tarjoaa loistavan tilaisuuden purkaa päivän kilpailutapahtumat.

Kisakylän aikataulu

  • Perjantai Imartanajoareena 14.00-01.30. Kävelykadun terassi 12.00-01.30
  • Perjantai 17:30 kuljettajaparaati kävelykadun esiintymislavalla.
  • Lauantai Imatranajoareena 10.00-01.30 Kävelykadun terassi 10.00-01.30
  • Lauantai 20.30 palkintojenjako Imatranajoareenalla
  • Lauantai 21.30 Sulferdust-bändi kävelykadun esiintymislavalla
  • Sunnuntai 12.00-19.00 kävelykadun terassi klo 10:00-22:00)
  • Sunnuntai 18.00 palkintojenjako Imatranajoareenalla

Imatranajoareenalla musiikki soi kokoajan. Päivällä juonnettua ohjelmaa ja kuljettajahaastatteluja aikataulujen puitteissa. Iltapäiväkaraoke ja illalla palkintojenjako. Palkintojenjaon jälkeen karaoke ja lopuksi vielä musiikkia.

Imatranajo mukaan merkittävään katuratasarjaan ja saa kymmeniä miljoonia uusia katsojia

Imatranajon jatko varmistunut!

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //