Koti Blogi Sivu 686

Kuhmalahdella pulling-kisa vakiotraktoreilla

Kuva: Risto Mattila.

Kuhmalahdella järjestetään lauantaina traktoreiden vetokilpailu. Kisa on tarkoitettu tavallisille vakiotraktoreille.

Kuhmalahti Pulling on suunnattu koko perheelle. Perheen pienimmät pääsevät leikkimään ja seuraamaan mielenkiintoisia koneita, aikuisille löytyy esittelyjä, hienoja kisavetoja ja paljon katsottavaa. Tapahtumapaikalta löytyy monipuolisten esittelypisteiden lisäksi myös ruokaa ja virvokkeita.

Tänä vuonna traktoreiden vetokilpailu uudistuu, sillä vetoradan paikka on vaihdettu pellolle ja radan pohja on tehty savesta. Vetokilpailu järjestetään kuudessa eri luokassa, ja uutuutena ovat maasturit.

Päivätapahtuma on kello 12 – 18.

Tapahtumapaikka: Kivisalmentie 1, 36810 Kuhmalahti
www.kuhmalahtipulling.fi

Koira lensi ulos kolariautosta

Kuva: CvB.

Kaksi henkilöautoa kolaroivat Kajaanintiellä Nurmeksessa, Valtimon Nuolikoskella. Kolari sattui keskiviikkona aamupäivällä hieman kello kymmenen jälkeen.

Nuolijärven suunnasta tullut naiskuljettaja kertoi, ettei ollut nähnyt risteävää liikennettä, vaan lähti kääntymään tulosuunnastaan vasemmalle Kajaanintielle ja kohti Valtimoa.

Kajaanintietä kohti pohjoista matkusti nelihenkinen perhe koira mukanaan. Kaikki matkustajat olivat kiinni ja koira kuljetusboxissa.

Perheauton kuljettaja pyrki väistämään kolaritilanteen ajamalla vasemmalle kaistalle ja pientareelle, mutta sivutieltä tullut auto tuli ja osui lopulta perheauton oikeaan takakulmaan.

Törmäyksen voimasta perheauto kääntyi pyörillään poikittain ja pyöri useita kertoja katon kautta ympäri jääden lopulta oikein päin ojan penkalle.

Perheen koira lensi boxeineen ulos autosta pyörimisen aikana. Kaikki perheautossa olleet henkilöt loukkaantuivat ja vietiin jatkotutkimuksiin.

Perheen koira lähti karkuun pelastajia mutta se tavoitettiin lähitalosta ja saatiin turvaan.

Sivutieltä tullutta naiskuljettajaa epäillään liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja vammantuottamuksesta.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Joensuun alueen moottoripyörävaras saatu kiinni!

Poliisi tutkii Joensuun alueella kesän aikana tapahtuneita moottorikulkuneuvon käyttövarkauksia, joissa tekojen kohteena ovat olleet yksityishenkilöillä myynnissä olevat käytetyt moottoripyörät.

Tekijän epäillään ottaneen moottoripyörä koeajoon, jonka jälkeen moottoripyörää ei ole palautettu. Poliisi epäilee tekijäksi noin 20-vuotiasta paikkakuntalaista miestä, joka on tällä hetkellä kiinniotettuna.

Poliisi pyytää kiinnittämään mahdollisissa ostotilanteissa huomiota siihen, että koeajajalla on voimassa oleva ajo-oikeus ja varmistamaan ostajaehdokkaan henkilöllisyyden.

Poliisiin voi ottaa yhteyttä, mikäli on joutunut edellä kuvatun kaltaisen teon kohteeksi.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Valmet Automotive edelleen merkittävä autoteollisuuden tekijä

Salon akkutehdas. Kuva: Valmet Automotive.

Valmet Automotive sijoittuu edelleen maailman 100 suurimman autoteollisuuden toimittajan joukkoon huolimatta autonvalmistusliiketoiminnan liikevaihdon laskusta viime vuonna yhden automallin tuotannon päättyessä suunnitelmien mukaisesti.

”Top 100: Automotive Suppliers Global Ranking 2023” -raportin ovat laatineet saksalainen ”Automobil Produktion”-julkaisu sekä konsulttiyhtiö Roland Berger.

Viime vuoteen verrattuna Valmet Automotiven sijoitus on laskenut 14:llä ja yhtiö on nyt sijalla 100. Muutoksen taustalla on lähinnä Mercedes-Benz GLC:n tuotannon suunniteltu päättyminen kesällä 2022. Kyseistä mallia valmistettiin Uudenkaupungin autotehtaalla Mercedes-Benzin A-sarjan ohella, ja se tuotti vuosien ajan huomattavan osan autonvalmistusliiketoiminnan liikevaihdosta

Autonvalmistuksen liikevaihdon laskua kompensoi kuitenkin merkittävästi akkuliiketoiminnan nopea ja vahva kasvu. Vuonna 2022 Valmet Automotive saavutti akkuliiketoiminnan bruttomyynnissä ensimmäistä kertaa miljardin euron rajan.

Kesäkuussa 2023 Valmet Automotive avasi kolmannen akkutehtaansa Kirchardtissa, Saksassa, ja tulee käynnistämään kaksi merkittävää uutta akkuohjelmaa asiakkailleen myöhemmin tänä vuonna.

Yhtiö on valmistanut vuodesta 2019 alkaen jo yli 1,8 miljoonaa akkujärjestelmää, ja on yksi akkujärjestelmien johtavista toimittajista Euroopassa.

Kinematiikkajärjestelmiin liittyvän liiketoimintalinjan kasvun veturiksi ovat nousseet sähköisen liikkuvuuden ratkaisut, kuten innovatiiviset latausluukut ja aktiiviset ilmanohjaimet.

Lisäksi yhtiö vahvistaa asemaansa autojen sopimusvalmistajana toukokuussa 2023 avatulla Uudenkaupungin innovaatiokeskuksella, jossa kehitetään ratkaisuja tulevaisuuden autonvalmistukseen.

Valmet Automotive on ottanut käyttöön innovaatiokeskuksen

Valmet Automotiven muutosneuvottelut päätökseen: Vajaa 500 ihmistä irtisanotaan

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Cupra DarkRebel on valmis seuraavaan kehitysvaiheeseen

Kuva: Cupra.

Cupra DarkRebel on auto, joka rikkoo suunnittelun ja suorituskyvyn rajoja ja jopa kyseenalaistaa tavan, jolla autoja suunnitellaan ja luodaan tulevaisuudessa uusille sukupolville.

Cupra DarkRebel ottaa askeleen lähemmäs aitoa maailmaa, kun mahdollisuus vaikuttaa auton todelliseen muotoon hyperkonfiguraattorin kautta päättyy. Berliinin Exponential Impulse -tapahtumassa maailma kuuli kutsun ja vastasi siihen tuhansittain.

Kuva: Cupra.

Cupra Tribe -heimolaisten yli 270 000 Cupra-konfiguraatiota käyttivät mukaansatempaavaa virtuaalista työkalua ja auttoivat muotoilemaan Cupra DarkRebelin ominaisuuksia.

DarkRebel on brändin ensimmäinen konseptiauto, joka luotiin Metahypessä, Cupran virtuaalitodellisuudessa. Tuhannet konfigurointitiedot käytetään hyväksi Cupra DarkRebelin todellisen konseptiauton suunnittelussa.

Käyttäjät kaikkialta maailmasta panostivat luovuuteensa ja vaikuttivat Cupra DarkRebelin lopulliseen suunnitteluun. Eniten konfiguraatioita tehtiin Espanjassa ja Saksassa; kymmenen parhaan joukossa ovat myös Meksiko ja Turkki.

Kuva: Cupra.

Hyperkonfiguraattorissa käyttäjät voivat valita kolmesta ympäristöstä – Exponential square, Exponential cube ja Exponential infinite, joissa he voivat luoda oman Cupra DarkRebelin. Cupra Tribe -heimolaisia kiinnosti eniten Exponential square, jossa muotoilua havainnoidaan luonnollisten elementtien, kuten mineraalien ja kivien ympäröimänä ja maanläheisten värien kautta.

Kuva: Cupra.

Hyperkonfiguraattori sai laajaa kiinnostusta, ja 74 % käyttäjistä käytti mobiililaitteita – mikä on selvä osoitus siitä, että DarkRebel on uuden sukupolven suunnittelema auto.

Hyperkonfiguraattorilla voi luoda ainutlaatuisen personoidun Cupra DarkRebelin ja se on avoinna koko Cupra Tribe -heimolle.

Cupra paljasti DarkRebel-nimisen virtuaalisen urheiluauton

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

 

 

Kamuxille tulossa uusi lippulaivamyymälä Tampereelle

Havainnekuva Tampereen myymälästä. Kuva: Kamux.

Käytettyjen autojen myyntiin erikoistunut Kamux jatkaa kasvustrategiansa toteuttamista ja avaa uuden lippulaivamyymälän Tampereen Lakalaivaan loppukeväästä 2024.

Lähes 400 auton suurmyymälä avataan täysin uuteen, Kamuxin tarpeet huomioiden rakennettavaan kiinteistöön, ja sinne siirtyvät nyt Tampereen Hatanpäässä toimiva henkilöautomyynti sekä jo Lakalaivan alueella toimiva hyötyajoneuvomyynti.

Uuden myymälän keskeinen sijainti hyvien liikenneyhteyksien varrella kahden valtatien risteyksessä helpottaa niin kuluttaja- kuin ammattiasiakkaidenkin asiointia ja tuo lisäksi logistisia etuja. Tampereen alueella Kamux palvelee asiakkaitaan myös Lempäälän Ideaparkissa sijaitsevasta yli 200 auton suurmyymälästä.

Lakalaivan uuden myymälän suunnittelussa on kiinnitetty erityistä huomiota kiinteistön energiatehokkuuteen ja sen ympäristökuormituksen minimointiin. Rakennuksen kantavat osat ovat puurakenteisina vähähiilisiä, ja myös toimisto- ja sosiaalitilat toteutetaan CLT massiivipuurakenteisina.

Kiinteistön katolle toteutetaan aurinkovoimala, josta saatava energia hyödynnetään kiinteistön jäähdytyksessä ja paikalle rakennettavissa sähköautojen latauspisteissä. Kiinteistö lämmitetään lähilämmöllä, jonka tuottamisessa uusiutuvien energialähteiden osuus on 50 % ja vuoteen 2030 mennessä 90 %.

Kamuxilla on Suomessa 46 myymälää, ja kattava myymäläverkosto on olennainen osa Kamuxin ristiinmyyntikonseptia, jossa yhtiön yli 7 000 auton valikoima on kaikkien myymälöiden myytävissä ja asiakkaat voivat valita heille sopivimman tavan asioida.

Suomalaiset ja ruotsalaiset ovat yhtä merkkiuskollisia, mutta eri automerkeille!

Tällaisia mielikuvia on eri automerkeistä!

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Näillä alueilla myydään eniten työsuhdepyöriä

Arkistokuva. Kuva: Clas von Bell

Suomen suurimman pyöräedun tarjoajan GoByBiken datan mukaan Helsingin seudulla myydään ylivoimaisesti eniten työsuhdepyöriä Suomessa, sillä kaikista pyöristä noin 25 prosenttia on ostettu Helsingin seudulla.

GoByBike on Suomen suurin pyöräetua palveluna tarjoava yritys, ja sen data kattaa lähes 20 000 työsuhdepyörää. Mukana on kaikkien pyöräliikkeiden myyntitiedot. Alueellinen data perustuu myyntipaikan sijaintiin ja verkkokaupoista tilattujen pyörien toimitusosoitteeseen.

Helsingin seudulla (postinumerot 00-10) myydään selvästi eniten pyöriä, mutta asukaslukuun suhteutettuna Lappeenrannan seudulla (postinumerot 53-56) tehdään eniten työsuhdepyöräkauppaa. Asukaslukuun suhteutettuna seuraavaksi eniten myyntiä on nähty Tampereen (33-39), Mikkelin (50-52), Seinäjoen (60-64) ja Oulun (90-93) seuduilla

Lappeenrannan, Mikkelin ja Seinäjoen ohella yllättäjiin lukeutuu Kemin seutu (94-95), jossa myydään työsuhdepyöriä kuudenneksi eniten asukaslukuun suhteutettuna. Helsingin seutu on kyseisessä tilastossa vasta sijalla 14.

– Tilasto osoittaa, että työsuhdepyöräilyn suosio on tavoittanut koko Suomen, eikä kyseessä ole vain suurimpien kaupunkien juttu. Suomalaiset työnantajat haluavat selvästi panostaa työntekijöidensä hyvinvointiin ja vihreään siirtymään, ja pyöräedun mahdollistaminen on heille helppo ja konkreettinen teko, kertoo GoByBiken perustaja Heikki Tiittanen.

Puhtaasti kappalemäärää vertailtaessa Helsingin seudun jälkeen seuraavana tulevat Tampereen, Lappeenrannan, Oulun ja Turun seudut.

– Etenkin isot kaupungit ovat jo panostaneet pyöräilyä tukevaan infrastruktuuriin, ja se on mainio uutinen. Helsinki ja Oulu ovat olleet edelläkävijöitä, mutta yhä useammassa kaupungissa edistetään pyöräilyn mahdollisuuksia. Liikkumistottumusten muuttaminen on yksi tärkeä osa vihreää siirtymää, joten kaupungeilla on merkittävä rooli paremman tulevaisuuden rakentamisessa, Tiittanen jatkaa.

Vuonna 2021 voimaan tullut pyöräetu on työntekijälle verovapaa 1 200 euroon saakka vuosittain. Uudistuksen myötä kymmenet tuhannet suomalaiset ovat hankkineet sähköpyöriä. Työsuhdepyörien keskimääräinen hankintahinta on 3 245 euroa. Yleisin hintaluokka on 3 501–4 000 euroa. Toiseksi yleisin hintaluokka on 4 000 euroa tai enemmän ja kolmanneksi yleisin 3 001–3 500 euroa. Kaikista työsuhdepyöristä 70 prosenttia on sähköpyöriä.

– Pyöräetu on ollut työntekijöille helppo tapa panostaa sähköpyöriin, jotka ovat aiemmin olleet monien ulottumattomissa hintansa takia. Nyt tavallisilla suomalaisilla on mahdollisuus saada laatupyörä, jolla voi korvata esimerkiksi lyhyet automatkat. Se olisi erittäin tärkeää vihreän siirtymän kannalta, Tiittanen päättää.

Suomessa vain seitsemän prosenttia 3–10 kilometrin pituisista matkoista kuljetaan pyörällä.

Näillä alueilla myydään eniten työsuhdepyöriä

Top 10 -lista kappalemäärältään:

  1. Helsingin seutu (postinumerot 00-10)
  2. Tampereen seutu (33-39)
  3. Oulun seutu (90-93)
  4. Lappeenrannan seutu (53-56)
  5. Turun seutu (20-22 ja 24-27)
  6. Jyväskylän seutu (40-44)
  7. Seinäjoen seutu (60-64)
  8. Lahden seutu (15-19)
  9. Kuopion seutu (70-75)
  10. Kokkolan seutu (67-69)

Top 10 -lista asukaslukuun suhteutettuna:

  1. Lappeenrannan seutu (postinumerot 53-56)
  2. Tampereen seutu (33-39)
  3. Mikkelin seutu (50-52)
  4. Seinäjoen seutu (60-64)
  5. Oulun seutu (90-93)
  6. Kemin seutu (94-95)
  7. Lahden seutu (15-19)
  8. Kouvolan seutu (45-47)
  9. Kokkolan seutu (67-69)
  10. Jyväskylän seutu (40-44)

GoByBike

GoByBike on vuonna 2020 perustettu Suomen suurin pyöräedun tarjoaja, joka luotiin mahdollistamaan verovapaa pyöräetu mahdollisimman monelle suomalaiselle työntekijälle. Yrityksen perustivat Heikki Tiittanen ja Tommi Ylönen. Vuonna 2022 yrityksen liikevaihto oli 26 miljoonaa euroa. Lue lisää gobybike.fi.

WRC: Roope Korhonen kilpailee WRC2-luokassa Suomen MM-rallissa

Kuva: Jani Salonen.

Roope Korhonen ja kartanlukijansa Anssi Viinikka kilpailevat VW Polo R5:lla Suomen MM-rallissa. Kaksikko on ilmoittautunut sekä WRC3- että WRC2-luokkaan ja Viron MM-rallin luokkavoiton myötä luokan vaihdolle on FIA:n hyväksyntä.

Kilpailu on Korhosen ensimmäinen WRC2-luokassa, eikä Korhosella ole aikaisempaa kokemusta myöskään Jyväskylässä ajettavasta MM-rallista.

-On hieno fiilis lähteä kotiralliin kunnon kalustolla. Tavoitteeksi asetetaan ehdottomasti tunnelmasta nauttiminen ja maaliin pääsy. Ajan vasta toisen sorarallin Pololla ja WRC2-luokan taso, kun tiedetään niin en hätkähdä, vaikka kärki karkaisi. Toivottavasti saadaan kuitenkin kaikki oppi talteen ja hyviä aikoja rallin edetessä, suunnittelee Korhonen.

Rautio Motorsport suunnittelee Korhoselle ensi kaudeksi SM-sarjan lisäksi 5–7 MM-rallin ohjelmaa. Tiimipäällikkö Markku Rautio haluaa korjata Kalajokiseutu-lehden artikkelia, jossa oli lainaus tulevaisuuden suunnitelmista.

-Sanoin, että meidän ykkösvaihtoehtomme on kilpailla Toyotan Rally 2-autolla kaudella 2024. Olen Jari-Matin (Latvala) kanssa keskustellut asiasta, mutta mikään ei ole vielä varmaa. Kukaan ei tiedä esimerkiksi koska auto luokitellaan tai millaiseen tuotantomäärään he pystyvät autojen ja varaosien suhteen. Jos Toyotan luokittelu siirtyy myöhemmäksi niin markkinoilla on olemassa myös muita vaihtoehtoja, korjaa Markku Rautio.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Henkilöauto kovassa vauhdissa päin kaidetta

Kuva: CvB.

Tänään aamulla noin 30-vuotias mies ajoi Nelostietä Limingassa, Haarasillalta hieman pohjoiseen ja törmäsi autollaan tien vieressä olevaan kaiteeseen.

Mies loukkaantui tapahtuneessa törmäyksessä ja auto vaurioitui pahoin. Mies kuljetettiin ensihoidon toimesta OYS:n saamaan hoitoa vammoihinsa.

Onnettomuusautossa yksin ollutta kuljettajaa epäillään mm. törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. Miehen epäillään käyttäneen kovaa ylinopeutta ennen törmäystä.

Lisäksi häntä epäillään törkeästä rattijuopumuksesta. Miehen epäillään olleen huumaavien lääkeaineiden, tai huumausaineiden vaikutuksen alaisena autoa ajaessaan.

Lisäksi miestä epäillään kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta, kun hänellä ei ole ollut voimassa olevaa ajo-oikeutta.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

ERC: Mikko Heikkilälle uusi auto Italian EM-ralliin

Kuva: Pål Bence.

Mikko Heikkilä kilpailee tulevana viikonloppuna ajettavassa Italian EM-rallissa Skodan uusimmalla kilpurilla, Fabia RS Rally2:lla. Michelinin renkailla kilpailevan Heikkilän uran viidennen asvalttiosakilpailun tavoitteena on päästä enemmän sinuiksi asvalttiajon kanssa.

Heikkilä kartanlukijansa Samu Vaalerin kanssa debytoivat Italiassa tulevana viikonloppuna, kun rallin EM-sarja jatkuu kauden kuudennella osakilpailulla. Kauden toinen asvalttiosakilpailu ajetaan pääkaupungin Rooman lähialueilla. Heikkilä odottaa Italian luonnekkaita teitä, ja tavoitteena on kasvattaa vauhtia kilpailun edetessä.

-Mitä ollaan tutustuttu erikoiskokeisiin videoiden perusteella, ovat pätkät edellisistä asvalttiralleista lähimpänä Kanarian erikoiskokeita. Teiden luonne on kohtuu samanlainen, pinta toki on eri. Pätkät voivat olla hieman liukkaampia ja pomppuisempia, mutta todella mukavan näköisiä ja ajettavia ovat. Jos kyytiä alkaisi pikkuhiljaa löytyä asvaltilla, niin se olisi sellainen, mitä haluaisin täältä, Heikkilä avaa.

Italian osakilpailu on myös toisenlainen debyytti The Racing Factory -tiimin kuljettajalle, joka kilpailee ensimmäistä kertaa Skodan uusimmalla rallitykillä, Fabia RS Rally2 -autolla. Ensikosketuksen uuden sukupolven Skodaan Heikkilä otti Suomessa, ja tarkoituksena on myös ajaa asvalttitestiä uudella autolla.

-Nyt on uusi auto alla ja se on toki pikku muuttuja, kun ei olla vielä päästy kokeilemaan asvaltilla, mutta toivotaan että se istuu käteen hyvin. Uudessa autossa on enemmän vääntöä, ja moottori tuntui soralla koitettaessa todella hyvältä. Olen myös kuullut uuden auton olevan hyvä myös asvaltilla, vaikkei vanhakaan huono ollut, esittelee Heikkilä.

Rooman kolmipäiväisen, liki 190 erikoiskoekilometriä sisältävän kilpailun jälkeen Heikkilä suuntaa nokan kohti Jyväskylää ja Suomen MM-rallia. Tuplaviikonloppu on Heikkilälle uran ensimmäinen kansainvälisellä tasolla. Jyväskylässä alla on niin ikään uusi RS-Skoda.

-Ei ollut järkeviä lentoja sunnuntai-illalle, niin lennetään vasta maanantaina takaisin. Käytännössä heti kun pyörät koskettavat maata, niin suuntaamme nokan kohti Jyväskylää ja tiistaina alkavaa nuotitusta. Ollaan ensimmäistä kertaa siinä tilanteessa, että rallia on kaksi viikkoa peräkkäin, mutta se on vain positiivinen asia, hymyilee Heikkilä.

ERC Rally di Roma Capitale käynnistyy perjantaina 28.7. ja päättyy sunnuntaina 30.7. Kilpailu sisältää 13 erikoiskoetta ja 189,50 erikoiskoekilometriä. Kilpailua voi seurata ERC+ -palvelusta WRC+ -tunnuksilla sekä C More-suoratoistopalvelusta.

Rally di Roma Capitalen aikataulu (paikallista aikaa CET):

Perjantai 28.7.

10:30 – Shakedown (Fumone) – 4,00 km
20:05 – SS1 Colosseo Aci Roma – 1,30 km

Lauantai 29.7.

10:03 – SS2 Guarcino – Altipiani di Arcinazzo 1 – 11,72 km
11:06 – SS3 Rocca di Cave – Subiaco 1 – 32,30 km
12:09 – SS4 Affile – Bellegra 1 – 7,32 km
15:02 SS5 – Guarcino – Altipiani di Arcinazzo 2 – 11,72 km
16:05 SS6 – Rocca di Cave – Subiaco 2 – 32,30 km
17:08 SS7 – Affile – Bellegra 2 – 7,32 km

Sunnuntai 30.7.

07:51 SS8 – Fiuggi 1 – 6,72 km
08:51 SS9 – Alatri 1 – 6,96 km
10:16 SS10 – Santopadre 1 – 29,08 km
13:01 SS11 – Fiuggi 2 – 6,72 km
14:26 SS12 – Alatri 2 – 6,96 km
17:05 SS13 – Santopadre 2 – 29,08 km

ERC pistetilanne 5/8 osakilpailua

1. Hayden Paddon 142
2. Martins Sesks 108
3. Mads Ostberg 80
4. Mathieu Franceschi 63
5. Efren Llarena 50
6. Mikko Heikkilä 49

ERC: Tekniikkamurheet hidastivat Heikkilää Latviassa

Mikko Heikkilä nousi viidenneksi Puolan EM-rallissa

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //