Koti Blogi Sivu 670

Autotoday 15 vuotta sitten: Kaaharin auton takavarikkoehdotus ei ole edennyt!

Kuva: Matti Sulanto

15 vuotta sitten rikos- ja prosessioikeuden professori ehdotti, että kaaharin auto takavarikoitaisiin määräajaksi. Eipä sen jälkeen ole asiasta kuulunut mitään.

Professori kurittaisi kaahareita määräaikaisilla takavarikoilla

Rikos- ja prosessioikeuden professori Matti Tolvanen kertoo sanomalehti Karjalaisen haastattelussa, että hän olisi valmis ottamaan käyttöön määräaikaisen takavarikon autokaahareiden kuriin saamiseksi.

Haastattelun mukaan professori takavarikoisi ajokortin ohella poikien ajoneuvot määräajaksi.

– Ajoneuvon määräaikainen takavarikko voisi olla hyvä keino. Eli otetaan nuorelta auto tai moottoripyörä valtion haltuun esimerkiksi ajokiellon ajaksi kun tämä syyllistyy törkeään liikenneturvallisuuden vaarantamiseen, hän sanoo Karjalaisessa.

Suomen rikos- tai tieliikennelaki ei tunne määräaikaista takavarikkoa. Laki tuntee vain takavarikon, jonka perusteella muun muassa tapa-rattijuopon auto voidaan takavarikoida kokonaan.

Karjalaisen mukaan ajoneuvon takavarikkoa ei Suomessa ole kaahaustapauksissa edes käytetty.

Autotoday 15 vuotta sitten: Onkohan maksukorttien kopiointi loppunut kokonaan?

Autotoday 15 vuotta sitten: Nolo juttu suomalaisille motoristeille!

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Polestar 4 -mallissa perusta autonomiselle ajolle

Kuva: Polestar.

Polestar ja Mobileye tekevät yhteistyössä Polestar 4 -mallista ensimmäisen tuotantoauton, jossa on Mobileyen autonomista Chauffeur-ajoteknologiaa. Teknologian integroinnista vastaa ECARX, ja sitä voidaan mahdollisesti hyödyntää tulevissa Polestar-malleissa. Mobileye kehittää johtavia edistyneitä kuljettajan avustusjärjestelmäteknologioita (ADAS), joita on asennettu jo yli 150 miljoonaan autoon ympäri maailmaa.

Polestar 4, jonka myynti käynnistyy tänään Kiinassa ja maailmanlaajuisesti vuonna 2024, luo perustan tälle teknologialle, sillä Mobileye SuperVision -pohjainen ADAS-järjestelmä kuuluu malliin heti alusta alkaen. Autojen ensimmäisten toimitusten odotetaan alkavan Kiinassa vuoden 2023 loppuun mennessä.

Kun Chauffeur lanseerataan tulevina vuosina, sen odotetaan tarjoavan autonomista pisteestä pisteeseen -ajamista moottoriteillä sekä valvontaa edellyttävää automatisoitua ajamista muissa ympäristöissä.

Polestar 4 yhdistää Polestar Precept -konseptiauton erityisiä muotoilupiirteitä coupemaisiin aerodynaamisiin linjoihin ja nykyaikaisen SUV-mallin tilavuuteen ja mukavuuteen. Se sijoittuu kooltaan ja hinnaltaan Polestar 2:n ja Polestar 3:n välimaastoon.

Mobileye

Mobileye (Nasdaq: MBLY) johtaa liikkumisen vallankumousta autonomisilla ajoteknologioilla ja kuljettajien avustusjärjestelmillä. Maailmankuulu ammattitaito tuottaa edistyksellisiä konenäkö-, tekoäly-, kartoitus- ja data-analyysiratkaisuja.

Vuonna 1999 perustettu Mobileye on näyttänyt tietä mullistavilla teknologioilla, kuten REM-joukkoistamiskartoitus, True Redundancy -tunnistus sekä Responsibility Sensitive Safety (RSS).

Nämä teknologiat vievät ADAS- ja AV-ratkaisuja eteenpäin mahdollistaen itsestään ajavat ajoneuvot ja liikkumisratkaisut, tehostaen alan johtavia kuljettajan avustusjärjestelmiä ja tarjoten arvokasta tietoa liikkumisen infrastruktuurin optimoimiseksi.

Nykypäivänä jo yli 150 miljoonaa ajoneuvoa ympäri maailmaa sisältää Mobileyen teknologiaa. Mobileye listautui vuonna 2022 pörssiin itsenäisenä yhtiönä erillään Intelistä (Nasdaq: INTC), joka säilyttää yhtiöstä enimmäisosuuden. Lisätietoja on osoitteessa https://www.mobileye.com.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

 

Olisiko pidempi turvaväli estänyt tämän kolarin?

Arkistokuva. Kuva: CvB.

Kontiolahdella Kuutostiellä Uuron liittymästä etelään pohjoiseen menevällä kaistalla tapahtui kolari eilen kello 16.30 aikaan.

Paikalla poliisipartiolle selvisi, että henkilöautoilija oli joutunut pysähtymään edessään olleen keltaisia vilkkuvaloja käyttäneen huoltoauton vuoksi, jolloin hänen perään oli törmännyt henkilöauto, jonka perään oli törmännyt vielä toinen henkilöauto.

Vakavia henkilövahinkoja ei tullut, ajoneuvot vaurioituivat.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Liikkuvan poliisin Perinneyhdistys: Kuka tiedottaa kansalaisille muuttuneista katsastusmääräyksistä?

Arkistokuva: Kuva: Matti Sulanto.

Traficomin uusi määräys 82/2021 ajoneuvojen määräaikaiskatsastuksen arvosteluperusteista määrää, että ajoneuvon, jonka etuovien laseissa on liikenneturvallisuutta vaarantavat kalvot tulee korjausmääräyksen sijaan aina hylätä katsastuksessa.

Määräykseen on kirjattu määräyksestä tiedottamisesta seuraava kappale:

Valmis määräys julkaistaan Liikenne- ja viestintäviraston verkkosivuilla ja Finlexissä. Määräysluonnosta koskeva lausuntopyyntö julkaistaan osoitteessa lausuntopalvelu.fi ja siitä tiedotetaan Liikenne- ja viestintäviraston verkkosivuilla ja sähköpostitse tieliikenteen sääntelyn jakelulistalle ilmoittautuneille. Määräyksen antamisesta tiedotetaan Liikenne- ja viestintäviraston verkkosivuilla sekä erikseen sidosryhmille.

Kuka on velvollinen tiedottamaan kyseisen määräyksen sisällöstä kansalaisille, jotka ovat velvollisia katsastamaan autonsa vuosittain? Määräyksen mukaan kaikki, jopa kirkkaat kalvot ovat liikenneturvallisuutta vaarantavia ja niiden perusteella auto tulee hylätä määräaikaiskatsastuksessa. Olen henkilökohtaisesti tarkastanut Traficomin sivujen tiedotteet tämän aamun aikana enkä ole löytänyt selkeää tiedotetta siitä, mitä muutoksia uusi määräys on tuonut autojen katsastusvaatimuksiin.

Liikkuvan poliisi aikaudella LP:llä oli velvollisuus tiedottaa kansalaisille turvallisen ajoneuvon teknisten määräysten muutoksista, jotta kansalaiset tiesivät millaisella ajoneuvolla ja minkä kuntoisella ajoneuvolla voidaan liikenteessä ajaa. Nyt tuota tiedotusvastuuta ei ole kellään.

Tämä merkitsee sitä, että jokaisen määräaikaiskatsastukseen autoaan vievän henkilön tulee itse varmistaa eri viranomaisten sivuilta ne muutokset, jotka koskevat hänen autoaan, jotta hän voi olla varma siitä, että auto hyväksytään määräaikaiskatsastuksessa. Ikävä kyllä tämän aamun tarkastuksen perusteella tuo tehtävä vaikuttaa jopa mahdottomalta.

Yhdistyksen käsityksen mukaan erittäin harvalla kansalaisella on edes tieto jokaisella katsastusasemalla hylätään määräaikaiskatsastuksessa viikoittain useita autoja mm. juuri etusivuikkunoiden kalvojen seurauksena, koska kansalaisilla ei ole mitään tietoa määräysten muutoksista.

Olemme olleet huolissamme poliisin valtakunnallisen liikennetiedottamisen tasosta ja yllä kuvattu asia vain korostaa sitä, kuinka heikosti nykyinen poliisin organisaatio tiedottaa kansalaisille mm. ajoneuvon kuntoon ja varusteisiin liittyvistä määräyksistä ja niiden muutoksista.

Poliisin tulisi tiedottaa myös siitä, ovatko auton sivuikkunoiden kalvot peruste ajoneuvon rekisterikilpien poistoon tiellä tapahtuvassa valvonnassa, sillä Traficomin mukaan kyseiset kalvot ovat aina liikenteen turvallisuutta vaarantavia.

Kuten olemme aiemmin todenneet on myös Traficom lopettanut oman liikennetiedottajan tehtävän ja siirtänyt kyseisen henkilön muihin tehtäviin ja samalla myös Traficom on ulkoistanut itsensä kansalaiselle kohdennetusta tiedottamisesta tavalla, jolla kansalaiset tavoitettaisiin.

Yhdistys harkitsee asian selvittämistä ylemmän oikeusvalvojan kautta, sillä yhteiskunnan varoilla toimivien viranomaisten tulee kantaa selkeästi suurempi vastuu esimerkiksi siitä tiedottamisesta, jonka avulla kansalaiset tietävät missä kunnossa oleva auto hyväksytään määräaikaiskatsastuksessa. Samalla ylemmän oikeusvalvojan tulisi ottaa kantaa myös siihen, minkä tasoista ulkoista tiedottamista viranomaisten tulisi harjoittaa, jotta sillä saavutettaisiin kansalaiset nykyistä paremmin.

Jyrki Haapala
Puheenjohtaja
Liikkuvan poliisin Perinneyhdistys ry

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Volkswagenin uudistunut lippulaivamalli on nyt hinnoiteltu ja myynti alkanut

Kuva: Volkswagen.

Uudistuneen Volkswagen Touaregin myynti on nyt alkanut Suomessa.

Maailmanlaajuisesti Volkswagen Touaregia on myyty jo yli 1,3 miljoonaa kappaletta ja Suomen teillä niitä kulkee noin 2 000 kappaletta. Nyt Volkswagen on uudistanut tämän maasto-ominaisuuksia ja ajomukavuutta tarjoavan SUV-mallin.

Suomessa myyntiin tulee kaksi ladattavaa hybridivaihtoehtoa: Touareg eHybrid tuottaa tehoa 280 kW (381 hv) ja Touareg R eHybrid puolestaan tuottaa tehoa 340 kW (462 hv). Molemmissa on 3,0-litrainen V6-bensiinimoottori ja ne on yhdistetty kahdeksanvaihteiseen Tiptronic-automaattivaihteistoon ja 4Motion-nelivetojärjestelmään.

Sähköllä yli 50 km

Tavaratilan alla sijaitsee litiumioniakku, jonka nettokapasiteetti on 14,3 kWh (bruttokapasiteetti 17,9 kWh). Akkua voi ladata suurimmillaan 7,2 kW teholla, jolloin tyhjän akun saa ladattua täyteen noin 2,5 tunnissa. Sähkömoottorin teho on 100 kW (136 hv) ja sähköinen toimintamatka on noin 51 kilometriä.

Volkswagenin lippulaivamallissa ensiesiintymisen tekevät uudelleenkehitetyt IQ.Light HD led-matriisiajovalot, joissa on nyt erittäin suuri määrä säädettäviä valopistettä – peräti 38 432 mikrolediä. Suomessa nämä uudet valot ovat vakiovaruste, joten kaikki Touareg-kuljettajat pääsevät nauttimaan aikaisempaa tarkemmasta valokuvion muokkauksesta.

Kuva: Volkswagen.

Volkswagen on myös uudistanut sisustan materiaaleja entistäkin laadukkaammiksi. Vakiovarusteena on edelleen Innovision Cockpit 15 tuuman kosketusnäytöllä, taustalla on uudistunut sekä laitteisto että käyttöjärjestelmä.

Volkswagen on edelleen kehittänyt nelivetoisen Touaregin alustaa ja se tarjoaa optimaalista mukavuutta ja maksimaalista suorituskykyä. Uutta on myös ajovalojen väliin integroitu led-valojuova ja takaosan punaiseksi valaistu Volkswagen logo.

Monipuoliset varusteet

Viimeisimmän sukupolven kuljettajaa avustavat järjestelmät kuten Travel Assist -järjestelmä mahdollistavat osittain automatisoidun ajamisen jopa 250 km/h nopeuksiin saakka. Volkswagen Touaregin maksimimaalinen perävaunumassa on 3 500 kg ja lisävarusteena saatavilla olevaan vetokoukkuun liittyy aina myös perävaunun peruutusavustin Trailer Assist.

Suomessa vakiovarusteet ovat erittäin kattavat ja sisältävät mm. Vienna-nahkaverhoillut mukavuusistuimet sähkösäädöillä, peruutuskameran sekä pysäköintiavustimen ja panoraamakattoluukun. Sähkökäyttöisen takaluukun avaaminen onnistuu helposti jalan heilautuksella.

Saatavilla on myös lisättyä todellisuutta hyödyntävä tuulilasinäyttö, pysäköintiavustinpaketti Pro pysäköinnin kauko-ohjauksella, pimeänäköavustin sekä kuljettajaa avustavat järjestelmät -paketti, joka sisältää älykkäitä kuljettajaa avustavia järjestelmiä kuten ruuhka-avustin, risteysavustin hätätilanneavustin ja kaistanpitoavustin.

Suomen hinnat

Volkswagen Touareg Elegance eHybrid hinta alkaen 90 596 euroa. Suositummaksi arvioidun R-version hinta on alkaen 96 795 euroa. Toimitusaika-arvio on tällä hetkellä noin 4 kuukautta tilauksesta.

Suomen Volkswagen-jälleenmyyjille uudet Volkswagen Touaregit saapuvat loppusyksystä ja asiakastoimitukset alkavat vuoden 2023 viimeisellä neljänneksellä.

Uusi Volkswagen Touareg hinnasto ja lisävarustehinnasto: https://bit.ly/VolkswagenTouaregHinnastojaLisavarustehinnasto

Lue myös: Volkswagenin lippulaivamalli Touareg uudistuu — muun muassa uusi valojärjestelmä ja kattopainotunnistin!

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

DAF julkistaa uuden sukupolven DAF XB -kaupunkijakelukuorma-autoista

Kuva: DAF.

DAF tuo markkinoille uuden sukupolven DAF XB -jakeluautosarjan 7,5–19 tonnin luokassa. Uuteen mallistoon kuuluu kattava valikoima akkukäyttöisiä sähköajoneuvoja, jotka tukevat kuljetusyrityksiä päästöttömään liikenteeseen siirtymisessä.

Uusi DAF XB -sarja asettaa kaupunki- ja aluejakelun uudet standardit

  • Aina räätälöity ratkaisu 7,5–19 tonnin luokassa
  • Pieni ympäristöjalanjälki ja luokkansa paras tehokkuus, turvallisuus ja ajomukavuus

Päästötön kaupunkijakelu

  • 12, 16 ja 19 tonnin mallit
  • Yli 350 kilometrin toimintamatka
  • Akun lataus 20:stä 80 prosenttiin vain 40–70 minuutissa
  • Asiantunteva myynnin tuki, suunnitteluneuvontaa, koulutusta ja PACCAR-laturit

Tehokkaat PACCAR PX-5- ja PX-7-moottorit

  • 124 kW (170 hv) – 227 kW (310 hv)
  • Huippuvääntö pienilläkin käyntinopeuksilla helpottaa alhaisilla kierrosluvuilla ajamista ja takaa erinomaisen polttoainetaloudellisuuden
  • Täysin automaattinen 8-vaihteinen PowerLine-vaihteisto
  • HVO-valmius (jopa 90 % vähemmän CO2-päästöjä koko polttoaineketjussa)

Turvallisuuden uusi standardi

  • Kattavat ADAS-järjestelmät
  • Erinomainen suora näkyvyys

Ajomukavuuden uusi standardi

  • Laadukkaat Day Cab-, Extended Day Cab- ja Sleeper Cab -ohjaamot
  • Helppo nousu ohjaamoon
  • Uusi mukautettava digitaalinen näyttö
  • Ensiluokkainen ohjattavuus

Uusi DAF XBC maansiirtoalan käyttöön

  • Korkea 255 millimetrin maavara
  • Erinomainen 15 asteen lähestymiskulma

Päästötön kaupunkijakelu

DAF oli ensimmäinen eurooppalainen kuorma-autovalmistaja, joka toi markkinoille akkukäyttöisten sähkökuorma-autojen valikoiman. Uuden sukupolven XD- ja XF Electric -mallit vahvistivat DAFin asemaa ympäristöasioiden edelläkävijänä entisestään.

Nyt DAF laajentaa päästötöntä tuotevalikoimaansa uudella DAF XB Electric -kuorma-autolla, joka sopii täydellisesti kestävään kaupunki- ja aluejakeluun. 16 ja 19 tonnin mallien lisäksi saatavana on 12 tonnin malli, jossa on 17,5 tuuman pyörät ja vain yksi askelma. Akselivälit ovat 4,2 metristä ylöspäin.

XB Electricin sähkömoottorin nimellisteho on teknisten määritysten mukaan 120 tai 190 kW ja nimellisvääntö vastaavasti 950 tai 1 850 Nm (huippuvääntö 2 600 ja 3 500 Nm). DAF käyttää bruttoenergiasisällöltään 141–282 kWh:n suuritiheyksisiä koboltti- ja magnesiumvapaita litium-rautafosfaattiakkuja (LFP – litium-rautafosfaatti), jotka ovat erittäin ympäristöystävällisiä ja kestäviä.

Akkujen ansiosta XB Electric on hiljainen, ja sen päästötön toimintamatka on yli 350 kilometriä, joten se sopii erinomaisesti kaupunkijakeluun.

Nopea ja hidas lataus

Uuden DAF XB Electricin erityisominaisuus on Combined Charging System -latausjärjestelmä. Sen avulla kuorma-auto voidaan ladata tavallisessa sähköverkossa esimerkiksi silloin, kun auto palaa varikolle työpäivän päätteeksi. Akku voidaan pikaladata (650 V DC, 150 kW) 20 prosentista 80 prosenttiin vain 40–70 minuutissa teknisistä tiedoista riippuen.

DAF tukee asiakkaitaan päästöttömään maantiekuljetukseen siirtymisessä tarjoamalla myös kattavan valikoiman latausratkaisuja, neuvontaa reittien suunnitteluun ja lataukseen sekä erityistä kuljettajakoulutusta, jonka avulla he saavat ajoneuvoistaan täyden hyödyn.

Huipputehokkaat Paccar-moottorit

Innovatiivisen täysin akkukäyttöisen sähköisen voimansiirron lisäksi DAF XB on saatavana 4,5 litran 4-sylinterisellä Paccar PX-5- tai 6,7 litran 6-sylinterisellä Paccar PX-7 -moottorilla.

Nämä teholtaan 124 kW:n (170 hv) – 227 kW:n (310 hv) modernit ja tehokkaat moottorit saavuttavat huippuväännön pienemmilläkin käyntinopeuksilla, mikä helpottaa alhaisilla kierrosluvuilla ajamista ja parantaa myös polttoainetaloudellisuutta.

Paccar PX-5- ja PX-7 -moottoreissa voidaan käyttää HVO-biopolttoainetta, mikä vähentää CO2-päästöjä jopa 90 % (koko polttoaineketjussa).

PowerLine-automaattivaihteistot

PX-5- ja PX-7-moottoreilla varustetuissa DAF XB -malleissa on 8-vaihteinen, täysin automaattinen PowerLine-vaihteisto, jossa on optimaalinen välityssuhde ja tasaisempi kierrosluvun jakautuminen vaihteiden välille.

Vaihteiston Powershifting-toiminto estää väännön keskeytymisen ja mahdollistaa sujuvan vaihteenvaihdon ja nopean reagoinnin kaasutukseen, mikä puolestaan takaa ensiluokkaisen ajomukavuuden ja ajettavuuden.

Lisäksi vaihteistossa on jarrupolkimen vapautuksen yhteydessä aktivoituva ryömintätoiminto, mikä takaa hyvän ohjattavuuden alhaisilla nopeuksilla.

DAF XB -sarjaan on saatavana myös 6- ja 9-vaihteiset manuaalivaihteistot, ja erikoiskäyttöön voidaan tilata Allison-täysautomaattivaihteisto.

Runsaasti mahdollisuuksia päällirakennukseen

Tehokkuuteen vaikuttavat myös kattavat (jopa 6,9 metrin) akseliväli- ja alustan pituusvaihtoehdot, jotka mahdollistavat yli 9 metriä pitkän päällirakenteen. Näin varmistetaan ajoneuvon optimaalinen kokoonpano käyttötarkoitukseensa nähden. Kevyt alusta mahdollistaa suuret hyötykuormat ja tehokkaimman tuoton ajokilometriä kohden.

Lisäksi XB-sarjan alustan uusi ristikkokuvio antaa runsaasti mahdollisuuksia päällirakennukseen. Uutta ovat myös erityisesti tienlakaisu- ja kippikäyttöön tarkoitetut esimääritetyt alustat, joissa polttoainesäiliöt, pakokaasujärjestelmät, akut ja ilmasäiliöt on sijoitettu uudelleen.

Hyvä näkyvyys

Uusiin DAF XB -jakeluautoihin on saatavilla laaja valikoima edistyksellisiä kuljettajaa avustavia järjestelmiä, jotka takaavat luokkansa parhaan turvallisuuden ja ajomukavuuden.

AEBS-järjestelmässä (kehittynyt hätäjarrutusjärjestelmä) on sekä tutka että kamera, jotka varoittavat kuljettajaa ajoneuvon edessä olevista kevyen liikenteen käyttäjistä (liikkeellelähtöavustin). Tapahtumatietojen tallentaja tallentaa kuvia ja tietoja ABS-varoituksen aktivoituessa ja DAF-kääntöavustin varoittaa ajoneuvon kuolleessa kulmassa olevista pyöräilijöistä. Uusi DAF vireystilan valvonta arvioi kuljettajan tarkkaavaisuutta ja ilmoittaa tauon tarpeesta.

Lisäksi jokaisessa XB-kuorma-autossa on nopeusrajoituksen tunnistus, joka kertoo kuljettajalle todelliset nopeusrajoitukset, ja passiivinen kaistanvaihtoavustaja, joka auttaa välttämään vaaralliset ohjausliikkeet varoittamalla mahdollisista tahattomista kaistanvaihdoista.

Erinomaisen suoran näkyvyyden takaavat matala ohjaamo, suuri tuulilasi ja suuret sivuikkunat, joiden reunat ovat erittäin matalalla.

Lisävarusteena on saatavilla reunakiveyksen näyttävä ikkuna, jonka ansiosta kuljettaja näkee muut tienkäyttäjät esteettömästi myös apukuljettajan puolelta. Uusien peilien kapea muotoilu mahdollistaa erinomaisen suoran ja epäsuoran näkyvyyden.

Kuljettajaystävällinen

XB-mallin myötä DAF todistaa jälleen kerran valmistavansa myös kuljettajaystävällisiä kuorma-autoja. Matalissa ja miellyttävissä Day Cab-, Extended Day Cab- ja Sleeper Cab -ohjaamoissa on täydellisesti sijoitetut askelmat ja pitkälle aukeavat ovet, joiden ansiosta ohjaamoon on helppo nousta.

Mukavissa istuimissa on sama pehmeä kangasverhoilu kuin DAF XD-, XF-, XG- ja XG+-kuorma-autoissa. Näiden ajoneuvojen tapaan myös uuden sukupolven XB-mallissa on ensiluokkainen viimeistely, uusi ohjauspyörä ja kojelaudassa näyttävä 12 tuuman digitaalinäyttö. Kuljettaja näkee kaikki ajoneuvoon liittyvät tiedot yhdellä silmäyksellä näytöstä, johon hän voi itse määrittää haluamansa tiedot.

Tilavan mutta kompaktin ohjaamon, ainutlaatuisen ohjattavuuden ja pienen kääntösäteen ansiosta DAFin uusi jakeluauto on ketterä, mikä on tärkeä ominaisuus tiheään rakennetuilla kaupunkialueilla.

XBC maansiirtoalan käyttöön

Maantieajoon suunnitellun XB-sarjan rinnalle DAF on kehittänyt XBC-sarjan, joka on edukseen haastavammissa olosuhteissa, kuten rakennustyömaalla. XBC-mallissa on 19 tonnin alusta ja korkea 255 millimetrin maavara, suuri 25 asteen lähestymiskulma, moottoritilaa suojaava teräksinen jäähdyttimen suojalevy sekä kestävä laavanharmaa teräspuskuri.

Tuotantoon vuoden 2023 viimeisellä neljänneksellä tuleva uusi DAF XB -sarja edustaa uusia ensiluokkaisia jakeluautoja, jotka tarjoavat räätälöidyn ratkaisun kaikkiin kaupunki- ja aluejakelun käyttökohteisiin.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Pysäköidystä autosta yritettiin viedä pyörät

Kuva: CvB.

Pysäköitynä olleesta henkilöautosta yritettiin anastaa pyörät Jokioisten Kotapolulla aikaisin perjantain puolella.

Teko keskeytyi ja tekijä pakeni paikalta.

Poliisi tutkii tapausta varkauden yrityksenä.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Recharge-latausverkoston suurteholatauksen hinnat laskivat

Kuva: Recharge.

Recharge laski tänään suurteholatauksen hintaa 0,15 eurolla per kilowattitunti. Rechargella on yhteensä noin 900 latauspistettä eri puolilla Suomea, joista noin 330 on suurteholatauspisteitä.

– Olemme omalta osaltamme vauhdittamassa Suomen liikenteen sähköistymistä ja vaikka viime päivinä sähkön hinta on ollut ennätys-korkealla, uskomme, että Suomen oma sähköntuotanto pystyy pitämään hinnat keskimäärin edullisempana kuin monissa muissa maissa. Suomen autokannan nopea sähköistyminen, suurteholatauslaitteilla tapahtuvien lataustapahtumien määrän kasvu yhdessä odotettavissa olevan sähkön keskihinnan kanssa, mahdollistavat tämän lataussähkön hinnanalennuksen, tiivistää Rechargen Suomen latausverkoston kehityksestä vastaava Keijo Rouvali.

Tänä vuonna Recharge on avannut Suomessa yli 30 uutta suurteholatauspistettä.

Rechargen hinnat

  • Peruslataus (enintään 43 kW) – 0,35 € / kWh
  • Pikalataus (enintään 50 kW) – 0,40 € / kWh
  • Suurteholataus (enintään 400 kW) – 0,49 € / kWh

Rechargen latausverkosto on avoin useille palveluntarjoajille, mikä tarkoittaa, että sähköautoilija voi ladata eri palveluntarjoajien sovelluksilla tai lataustunnisteilla. Palveluntarjoajien (kuten Fortum Charge & Drive, Elli, Easypark) sovelluksella tai lataustunnisteella lataamisen hinta vaihtelee, sillä palveluntarjoajat määrittävät itse hinnan asiakkailleen.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Ajoneuvojen valoja rikottiin Lieksassa — poliisi kaipaa havaintoja

Poliisi9
Kuva: CvB.

Mustiin pukeutunut henkilö rikkoi torstaiyönä kello 00.50 Lieksassa Sankkilantie 3 -taloyhtiön pysäköintipaikalla kahdesta ajoneuvosta lisävalot.

Toisesta ajoneuvosta oli rikottu led-lisävalopaneelin lasi ja revitty johto irti. Toisesta ajoneuvosta oli revitty irti kaksi lisävaloa. Tekijä oli poistunut tekonsa jälkeen Lieksan kaupungin suuntaan.

Mahdolliset tiedot tekijän henkilöllisyydestä pyydetään ilmoittamaan sähköpostilla osoitteeseen vihjeet.ita-suomi@poliisi.fi, vihjepuhelimeen 029 541 5232 tai poliisipäivystykseen 029 541 5320 arkisin kello 8-16.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

 

Polestar saavuttaa merkittävän virstanpylvään

Kuva: Polestar.

Polestar on aloittanut uudistetun Polestar 2 -mallin toimitukset. Tämä tukee yhtiön jatkuvaa kasvua.

Polestar 2 oli merkin ensimmäinen suuren volyymin malli, ja sen tuotanto alkoi vuonna 2020. Kuluneen kolmen vuoden aikana mallia on nyt valmistettu 150 000 kappaletta.

Suomessa on liikenteessä jo yli 2 300 Polestar 2 -mallia. Polestar onkin ollut yksi nopeimmin kasvaneista automerkeistä vuoden 2023 seitsemän ensimmäisen kuukauden aikana. Polestarin rekisteröinnit kasvoivat tammi-heinäkuussa 2023 yli 40 prosenttia edellisen vuoden vastaavaan ajanjaksoon verrattuna1.

Polestar 2 Long Range Single motor -mallin toimintamatkaksi (WLTP) on nyt sertifioitu jopa 655 km, ja DC-latausnopeus on 82 kWh:n akkukoon versioissa jopa 205 kW.

Uudet moottorit ovat aiempaa tehokkaampia. Yksimoottoriset mallit ovat nyt takavetoisia, ja kaksimoottoriset mallit aiempaa takavetopainotteisempia.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //