Veteraanikuorma-autojen ja retrorekkojen ystävät kokoontuvat tulevana lauantaina Lahden Kujalassa

Retro Trucks Lahes 2026 -tapahtuma kokoaa vanhan raudan harrastajat ja eilispäivän hyötyajoneuvojen ystävät nyt jo kymmenettä kertaa. Raskassarjan Lahden toimipisteessä Paanakadulla Kujalassa järjestettävään tapahtumaan on ilmoittautunut alun toistasataa eilispäivän hyötyajoneuvoa, joilla on kaikilla kerrottavanaan oma maukas tarinansa.

Huolella entisöityjen veteraaniautojen ohella tapahtumassa on esillä edelleen työkäytössä olevia, joskin lukuisia vuosirenkaita ylleen kerryttäneitä omistajiensa silmäteriä. Vahattujen ajokkien ohella tässä tapahtumassa on esillä myös kalustoa, jossa näkyy ajan patina ja työn vaativuus. Omaa mielenkiintoista tarinaansa taasen kertovat aktiivisesta työstä pihan laitaan unohdetut ja sieltä vastikään tien päälle nostetut, latolöydöiksi nimetyt yksilöt.

Harrastajien suosioon ajaneella rompetorilla myydään vain ja ainoastaan raskaaseen kalustoon liittyvää aineistoa, kuten varaosia, kirjallisuutta ja pienoismalleja. Rompetori onkin monesti yksi tärkeimmistä väylistä historiallisen ajoneuvon osapuutteiden täydentämisessä. Poikkeukselliseksi tämän rompetorin tekee sen pitäytyminen ainoastaan raskaaseen kalustoon liittyvissä artikkeleissa.

Paikan päällä on laaja kanttiinitarjonta sisältäen niin suolaista kuin makeaakin tarjottavaa ajoneuvojen ja tarinoiden äärellä nautittavaksi. Tarjonnan perusteella keväinen lauantaipäivä sujuu joutuisasti retrorekkojen parissa.

Retro Trucks Lahes

  • pysäköintialueen osoite: Makasiinikatu 5, 15150 Lahti.
  • maksuttomalta pysäköintialueelta on maksuton bussikuljetus tapahtuma-alueelle.
  • näyttelypaikan osoite: Paanakatu 2, 15150 Lahti
  • tapahtuma on avoinna 2.5.2026 kello 09.00-16.00
  • Koko perheen tapahtumaan on vapaa pääsy!

www.facebook.com/retrotruckslahes

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE // 

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän