Koti Blogi Sivu 634

Romuajoneuvoasetus kiristää harmaata toimijaa

Kuva: Matti Sulanto.

Suomessa on viime vuosien aikana romutettu noin 70 000–100 000 autoa vuosittain. Autot tulee romuttaa aina Suomen Autokierrätyksen ylläpitämässä järjestelmässä.

Autojen romuttaminen, tai nykyään voidaan puhua mieluummin kierrättämisestä, on aina luvanvarsista toimintaa. Autoa ei siis saa kuka tahansa alkaa romuttaa ja vain virallinen toimipiste voi antaa kuluttajalle romutustodistuksen.

EU:n romuajoneuvoasetusehdotus valmistui jäsenmaille kommentoitavaksi heinäkuussa 2023. Ehdotuksessa painotetaan voimakkaasti ns. puuttuvien autojen ongelman ratkaisua. Meillä tämä ongelma tunnetaan myös ns. haamuautoina.

EU:n komissio, kuten myös sen jäsenmaat, Suomi mukaan lukien, ovat huolissaan virallisten järjestelmien ohi vuotavien ajoneuvojen käsittelystä. Jo nykyisen lain mukaan kaikki romutettavaksi ja rekisteristä poistettavaksi tarkoitetut autot on kierrätettävä tuottajavastuusta automaahantuojien puolesta olevan Suomen Autokierrätyksen virallisen vastaanottopisteen kautta.

Tästä huolimatta myös Suomessa jopa kymmeniä tuhansia autoja ei päädy järjestelmään vuosittain, vaan menevät osin laittomasti ulkomaille tai jäävät takapihoille, metsiin tai muihin paikkoihin, missä ne voivat rasittaa ympäristöä.

Tällainen välinpitämättömyys täyttää hyvin helposti ympäristörikoksen tunnusmerkit, jos esimerkiksi auton öljyt vuotavat luontoon.

Puuttuvien autojen ongelmalle on asetusehdotuksen mukaan tulossa stoppi ja sen takia myös viranomaisen on nyt mietittävä konkreettisia keinoja ongelman estämiseksi.

Keinoja voi ottaa käyttöön jo heti

– Yksi hyvä keino on muuttaa nykyistä rekisterikäytäntöä niin, että jatkossa autoa ei voi ilmaiseksi roikottaa rekisteritiedoissa hyödyntämällä liikennekäytöstäpoiston mahdollistamaa porsaanreikää, toteaa Suomen Autokierrätys Oy:n toimitusjohtaja Juha Kenraali.

– Esimerkiksi ne, jotka eivät hoida velvoitteitaan asianmukaisesti, saisivat asiasta muistutuksen vuosittain. Samoin ajoneuvovero voitaisiin kerätä tällaisissa tapauksissa myös tuolta liikenteestä poiston ajalta, Kenraali jatkaa.

Asiaa pitää myös valvoa. Ympäristöviranomaisten, Tullin, verottajan ja rekisteriviranomaisen yhteistyö tuottaisi helposti valvonnan kannalta riittävän hyvän lopputuloksen.

Kysymys on vain siitä, että siihen pitää tarttua nykyistä painokkaammin. Suomen Autokierrätys on jo joka tapauksessa ottamassa digitalisaation avuksi toiminnan ohjaukseen ja seurantaan. Tästä saadaan syötettä myös viranomaisvalvonnan tueksi.

Romuautolle määritelmä

Jatkossa asetus haluaa, että romuauto määritellään täsmällisemmin. Käytännössä tämä tarkoittaa, että pihalla tarpeettomana seisova auto saa helpommin kierrätyskehotuksen kuin nyt.

Ympäristöä tai maisemaa haittaava jäte on jo nyt siivottava viranomaisen vaatimuksesta. Rajanveto romuksi julistamiselle ei aina ole ollut helppoa.

Yksi keino määritellä käytetty auto romuautosta on arvioida sen tieliikennekelpoisuus esimerkiksi katsastuksen yhteydessä. Mikään ei edelleenkään estä ajamasta vanhoilla autoilla, mutta auton varmuuden vuoksi metsän reunassa ruostuttaminen on kohta hankalaa tai kallista.

Ympäristön ohella talous kiittää

Taloudelliset menetykset ovat mittavat. Suomen Autokierrätys laski yhdessä Sitran kanssa, että menetämme vuosittain noin 150 miljoonan euron liikevaihdon harmaille markkinoille tai se jää muuten hyödyntämättä sallimalla autojen virtaamisen ohi virallisen järjestelmän.

Tällöin jää luonnollisesti verotulojakin saamatta tai ne siirtyvät pahimmassa tapauksessa rikollisen toiminnan tukemiseen. Samalla ohi virtaa myös muita arvokkaita materiaaleja, joita saadaan sähkö- ja elektroniikkajätteestä sekä mm. akuista.

Ongelma on siis laaja ja koskee muitakin tuotteita kuin autoja, mutta valvonnan ja viranomaisen kannalta ongelma on prikulleen sama.

Kierrätettävästä autosta saadaan talteen arvokkaita materiaaleja ja ne voidaan käyttää vaikkapa uuden auton valmistuksessa. Kaiken kaikkiaan auton painosta kierrätetään 95 %.

Voidaan siis sanoa, että oikein kierrätettynä ja käsiteltynä autosta menee käytännössä hyvin vähän hukkaan eli kaatopaikalle. Ennen kuin auto murskataan lopullisesti, siitä voidaan ottaa talteen myös käytettyjä osia, joita voidaan käyttää muissa autoissa varaosina.

– Tulevaisuudessa, kun autot ovat päästöttömiä ja niiden valmistuksessa käytetään merkittävästi kierrätettyjä materiaaleja ja niiden kierrätysmateriaali saadaan talteen 100-prosenttisesti, voidaan todeta, että auto on varsin ekologinen tuote koko elinkaarensa ajan, toimitusjohtaja Kenraali toteaa lopuksi.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Kempowerin DC pikalatausratkaisut otettiin käyttöön Uudessa-Seelannissa

Latausasema koostuu Kempower Power Unit -tehoyksiköstä ja kahdesta Kempower Satellite -lataussatelliitista. Kuva: Kempower.

Sähköajoneuvojen pikalatausratkaisuja tarjoava Kempower ja teknisiä palveluita tarjoava ECL Group ovat toimittaneet ja asentaneet ensimmäiset Kempowerin latausratkaisut Uudessa-Seelannissa.

Laturit sijaitsevat Z Energyn (Z) polttoaineasemalla Hautapussa, Cambridgen kaupungissa, maan pohjoissaarella. Latausasema lisää pikalatausinfran saatavuutta paikallisille sähköautoilijoille ja edistää sähköautojen käyttöönottoa Uudessa-Seelannissa.

Liikenne aiheuttaa tällä hetkellä 18 % Uuden-Seelannin hiilidioksidipäästöistä, ja maa panostaa sähköiseen liikkuvuuteen vähentääkseen liikenteestä aiheutuvia päästöjä.

Vuonna 2021 Uuden-Seelannin hallitus asetti tavoitteeksi tarjota julkisia latausasemia 75 kilometrin välein maan valtateillä, ja viime vuonna maassa oli käytettävissä 680 julkista laturia. Uuden-Seelannin tuleva sähköautojen latausstrategia asettaa todennäköisesti uusia tavoitteita julkisen latausinfran kehittämiselle.

Kempower ja ECL Group tekevät yhteistyötä tarjotakseen sähköajoneuvojen pikalatausratkaisuja koko Uudessa-Seelannissa. Cambridgen kaupungissa sijaitseva uusi latausasema koostuu yhdestä Kempower Power Unit -tehoyksiköstä sekä kahdesta Kempower Satellite -lataussatelliitista, tarjoten jopa 120 kW:n lataustehon pistoketta kohden.

Aluksi latauspisteiden maksimiteho on säädetty 100 kW:iin. Pilvipohjainen lataushallintajärjestelmä Kempower ChargEye parantaa latauskokemusta entisestään ja mahdollistaa latausaseman turvallisen ja luotettavan hallinnan.

ECL Group ja Z ovat tehneet yhteistyötä yli kymmenen vuoden ajan, ja viimeisen vuoden ajan ECL Group on tukenut Z:n sähköisen liikenteen liiketoimintaa. Yhtiö on tarjonnut suunnitteluapua ja se johti uuden latausaseman asennustöitä. ECL Group vastaa myös jatkossa latausaseman ylläpidosta.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Täyssähkökuorma-autolla 500 kilometriä ilman välilatauksia

Kuva: Mercedes-Benz

Mercedes-Benz on esitellyt Hampurissa sarjatuotantovalmiina ensimmäisen täyssähköisen, pitkän matkan kuljetuksiin suunnitellun kuorma-automallinsa eActros 600:n.

Autossa on kolme kapasiteetiltaan 207 kWh:n akkupakettia, joiden yhteinen kapasiteetti nousee 621 kilowattituntiin – siitä mallinimi eActros 600.

Akut perustuvat litium-rautafosfaatti eli LFP-teknologiaan, joka on tunnettu varmatoimisuudestaan ja pitkäikäisyydestään. Sähkökuorma-autolle onkin asetettu samat kestävyysvaatimukset kuin perinteiselle dieselkalustolle eli 10 vuoden ja 1,2 miljoonan kilometrin suoritteet niin, että akun suorituskyvystä on tämän jälkeenkin käytössä yli 80 prosenttia.

Valmius megawattilataukseen ja uuden ajan turvavarustelu

Uuden eActros 600:n akkukapasiteetti ja uusi sähköinen akseliratkaisu mahdollistavat yli 500 kilometrin toimintamatkan yhdellä latauksella. Päivittäisessä käytössä ja kuljettajan ajo- ja lepoaikojen määrittämiä taukoja noudattamalla autolla on mahdollista ajaa yli 1000 kilometriä päivässä.

Kuva: Mercedes-Benz

Noin 60 prosenttia Mercedes-Benz-asiakkaiden pitkistäkin kuljetusmatkoista on alle 500 kilometrin mittaisia, mikä tekee autosta erityisen sopivan juuri heidän tarpeisiinsa.

CCS-lataus mahdollistaa lataukset jopa 400 kW:n teholla, mikäli latausinfra tukee riittävän tehokasta suurteholatausta.

Lisäksi autossa on esiasennettuna MCS- eli megawattilatausvalmius. Se voidaan aktivoida käyttöön heti, kun tämä latausratkaisu yleistyy.

Noin yhden megawatin teholla akut latautuvat 20–80-prosenttisesti täyteen noin 30 minuutissa. Autossa on kaksi virtapistoketta myös energian ulosottoa varten.

Mercedes-Benz Trucksin itse kehittämä, 800-volttinen akseliratkaisu perustuu kahteen sähkömoottoriin ja neliportaiseen vaihteistoon, joka on erityisesti suunniteltu pitkämatkaisen kuljetusliikenteen tarpeisiin.

Sähkömoottorit tuottavat 400 kW:n jatkuvan ja 600 kW:n hetkellisen tehon. Mercedes-Benzin uusi kuorma-automalli on suunniteltu 44 tonnin kokonaispainoluokkaan. Normaalilla puoliperävaunulla EU-maissa liikennöivän eActros 600:n hyötykuorma on noin 22 tonnia.

Kuva: Mercedes-Benz

Kuljettajan tukena on iso joukko ajanmukaisinta turvallisuusteknologiaa kuten ABA 6 -hätäjarruavustin, etuvalvonta-avustin, aktiivinen sivuvalvonta-avustin (ASGA 2) sekä aktiivinen ajoavustin (ADA 3).

Esimerkiksi ABA 6 reagoi liikkuviin ja paikallaan seisoviin jalankulkijoihin ja pyöräilijöihin samalla tai risteävällä kaistalla ja jarruttaa autoa automaattisesti aina 60 km/h nopeuksiin saakka.

Auton valvontajärjestelmät – 4 lyhyen ja 1 pitkän kantaman tutkaa ja tuulilasin yläosaan sijoitettu monitoimikamera – kattavat yhdessä jopa 270 asteen laajuisen alueen auton ympärillä. Ohjaamo on muotoiltu puristisesti ja virtaviivaiseksi ilmanvastuksen pienentämiseksi.

Hinta- ja päästöero kuoleentuvat uusiutuvalla energialla

Täyssähköinen kuorma-automalli maksaa vielä enemmän kuin vastaava dieselkäyttöinen malli. Nykyisillä keskieurooppalaisillakin korkeammilla sähkön hinnoilla käyttökulut jäävät kuitenkin sille tasolle, että autojen hintaero on kuoletettu noin viiden vuoden tai 600 000 ajokilometrin käytön jälkeen.

Koko elinkaarensa aikana sähkökuorma-auto tuottaa jopa yli 80 prosenttia vähemmän CO2-päästöjä kuin vastaava dieselkalusto – sitä nopeammin ja tehokkaammin, mitä enemmän sähköstä tuotetaan täysin uusiutuvilla menetelmillä. Enimmillään CO2-säästö elinkaaren aikana on jopa 775 tonnia.

Mercedes-Benz eActros 600:n myynti alkaa tänä vuonna ja sarjatuotanto vuoden 2024 lopulla. Tähän mennessä mallista on tuotettu noin 50 kappaleen esisarja, joka seuraavaksi etenee asiakastesteihin.

Mercedes-Benz Trucks suhtautuu sähköisen liikkumisen kehittämiseen kokonaisvaltaisesti. Yrityksille tarjottavaan palveluun kuuluu paitsi itse kuorma-auto ja sopiva kalusto, myös konsultointi ja neuvonta, latausinfrastruktuurin toteuttaminen sekä tarvittavat huolto- ja muut palvelut.

 

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

 

Muutoksia Hyundain jälleenmyyjäverkostossa Porvoossa ja Lahdessa

Kuva: CvB.

Mega-Auto Oy on aloittanut Hyundain uusien henkilöautojen myyjänä Lahdessa ja Porvoossa. Hyundain huoltotoiminnot alkavat Mega-Autolla samoissa toimipisteissä vuoden 2024 alusta alkaen.

Mega-Auto on täyden palvelun autoliike, josta asiakas saa automyynnin lisäksi huollon, varaosien ja vauriokorjausten palvelut. Yksityisomisteisella Mega-Autolla on autokaupasta yli kolmenkymmenen vuoden kokemus.

– Olemme Lahdessa ja Porvoossa vahvasti paikallinen toimija. Odotamme innolla alkavaa yhteistyötä ja tulossa oleva mielenkiintoisia malleja, kertoo Mega-Auto Oy:n toimitusjohtaja Jari Drake.

Hyundai-mallisto on uudistunut ja sähköistynyt vauhdikkaasti. Loppuvuoden 2023 tuorein uutuus on lokakuun alussa Lahdessa esitelty monikäyttöinen Hyundai Kona, joka on myynnissä sekä hybridinä että täyssähköisenä versiona.

Lahdessa, Porvoossa, Hämeenlinnassa ja Hyvinkäällä aiemmin Hyundain kumppanina toiminut Autosalpa Oy on lopettanut Hyundai-myynnin syyskuun 2023 loppuun.

Huoltotoiminnot päättyvät Autosalvan toimipisteissä vuoden 2023 loppuun. Hämeenlinnassa asiakkaita palvelee jatkossakin Hyundai-asioissa Autoverkkokauppa.fi.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

 

Kuljettaja jätti auton avaimet virtalukkoon ja kohta auto olikin poissa!

Kuva: Autotoday.

Lahden Kiveriössä henkilöauton omistaja oli jättänyt avaimet virtalukkoon pysäköityään auton hetkeksi.

Omistaja oli huomannut jonkun menneen autoon sisälle ja lähteneen ajamaan hänen autollaan pois paikalta.

Poliisi kirjasi tapauksesta rikosilmoituksen moottorikulkuneuvon käyttövarkaudesta ja etsintäkuulutti anastetun auton.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

BMW:n uuden X2-sarjan myynti alkaa marraskuussa

Kuva: BMW.

Täysin uusi BMW X2 katsoo kauas tulevaisuuteen. Toisen sukupolven autot erottuvat joukosta entistä urheilullisempina, ja uusi muotoilu korostaa coupé-mallin siluettia.

Uuden BMW X2 -sarjan myynti alkaa marraskuussa täysin sähköisellä BMW iX2 xDrive30 -mallilla ja suorituskykyisellä X2 M351 xDrive -mallilla. Ensi maaliskuussa käynnistyy BMW iX2 eDrive20 -mallin myynti.

Uuden BMW X2:n pystysuoran etuosan määrittäviä elementtejä ovat ohuet led-ajovalot ja lähes kuusikulmainen munuaisen muotoinen säleikkö, johon ensimmäistä kertaa premium-kompaktisegmentissä on tarjolla lisävarusteena BMW Iconic Glow -valaistus.

Lisävarusteena autoihin saa myös mukautuvat led-ajovalot, joissa on häikäisemätön matriisiylävalo. X2-mallin kattolinja kulkee yhtenäisenä kohti takaosaa ja luo hoikan coupén siluetin ja BMW:n SAC-malleille ominaiset mittasuhteet.

Auton runko on aiempaa keveämpi ja jäykempi. BMW on optimoinut auton aerodynamiikkaa edellisestä mallista.

Lisää kokoa

Uusi BMW X2 on kasvanut edeltäjäänsä nähden 194 millimetrillä pituudessa, 21 millimetrillä leveydessä ja 64 millimetrillä korkeudessa. Uutuuden mitat ovat 4 554 x 1 845 x 1 590 millimetriä (iX2 iDrive 30) ja 4 567 x 1 845 x 1 575 millimetriä (X2 M35i xDrive). Kasvanut akseliväli ja raideväli lisäävät tilaa istuinpaikoilla ja tavaratilassa. Uudessa X2 M351i xDrivessa on tavaratilaa 560–1 470 litraa ja BMW iX2 -mallissa 525–1 400 litraa.

Kuva: BMW:

Uuden SAC-malliston ensimmäinen täyssähköinen malli on BMW iX2 xDrive30. Sen kaksi moottoria tuottavat yhdessä tehoa 230 kW/313 hv (tilapäinen tehostus mukaan lukien) ja 494 Nm:n vääntömomentin. Auto kiihtyy 5,6 sekunnissa sataan kilometriin tunnissa, ja sen huippunopeus on 180 km/h.

Akun kapasiteetti on 64,8 kWh. Voimasiirtojärjestelmän korkea hyötysuhde mahdollistaa 417–449 kilometrin toimintamatkan. Adaptiivinen energian talteenotto ja Max Range -toiminto pidentävät auton toimintamatkaa. Max Performance Charging -ohjelmiston uusin versio optimoi ennen kaikkea auton latauksen tehokkuutta.

Uuden BMW X2 M35i xDriven 2,0-litraisen nelisylinterisen moottorin teho on 221 kW/300 hv. Uusi BMW X2 M35i xDrive kiihtyy 5,4 sekunnissa sataan kilometriin tunnissa.

Kuva: BMW:

M-sarjan alustan säätö yhdistyy älykkääseen xDrive -nelivetojärjestelmään. Vakiovarusteena autossa oleva mukautuva M-jousitus parantaa ketteryyttä ja pitkän matkan mukavuutta.

Asiakkaat voivat valita kaksi kiinteää ja yksitoista metalliväriä mukaan lukien uusi Fire Red metallivariantti. Kaksi Frozen-sävyä BMW Individual -sarjasta ja laaja valikoima BMW Individual -maalit ovat myös saatavilla.

Uuden BMW X2:n sisätilat henkivät urheilullista ja modernia ilmettä. BMW Curved Display -näytön sisältävä kapea mittaristo liittyy ohjaamoon “leijuvalla” käsinojalla, johon on yhdistetty ohjauspaneeli. Keskikonsolin etuosassa on kaksi mukitelinettä ja älypuhelinteline, jossa on epäsuora valaistus ja langaton lataus.

Istuimiin tulee vakiona kangasverhoilu, jonka voi vaihtaa rei’itettyyn Veganza-versioon ja Vernasca-nahkaan. Asiakkaat voivat myös valita urheiluistuimet, muistiin tallentuvat sähköiset istuimensäädöt, ristiseläntuen ja hierontatoiminnon. Auton akustiikkaa ja matkustajien turvallisuutta on parannettu: vakiovarusteena on nyt turvatyyny kuljettajan istuimen ja etumatkustajan istuimen välissä.

Kuva: BMW:

Kaksialueinen automaattinen ilmastointi, BMW Maps -navigointi ja urheilullinen nahkainen ohjauspyörä ovat vakiona uudessa BMW X2 -mallissa samoin kuin automaattinen takaluukku, neljä USB-C-porttia ja 12 V -virtapistoke sekä keskikonsolissa että tavaratilassa. Myös kuljettajan avustusjärjestelmien ja digitaalisten palveluiden määrä on lisääntynyt edeltäjämalliin verrattuna.

Autoa voi muokata omiin tarpeisiin sopivaksi varustepaketeilla. Premium-luonnetta voi korostaa peilipaketilla, ohjauspyörän lämmityksellä ja Harman Kardon -äänijärjestelmällä. Tarjolla on myös lasinen panoraamakattoluukku, jonka tummennettu lasipinta ulottuu edessä tuulilasiin ja taakse pitkälle yhtenäisenä osana.

Uusi BMW X2 ja uusi BMW iX2 valmistetaan joustavasti samalla kokoonpanolinjalla BMW Groupin tehtaalla Regensburgissa. Täysin sähköisen malliversion korkeajänniteakut valmistetaan samalla tehtaalla.

Uuden X2-sarjan alkaen-hinta on 64 300 euroa (iX2 xDrive30). Lippulaivamalli X2 M35i xDriven alkaen-hinta on 73 238 euroa.

Katso tästä muita BMW-juttuja.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

 

Nuorten kuljettajien valvonnassa 19 poikkeusluvalla ajokortin saanut 17-vuotias sakotettiin

Poliisi9
Arkistokuva. Kuva: Poliisi.

Suurten ylinopeuksien paljastaminen sekä nuorten liikennekäyttäytymisen ja mahdollisten kokoontumisajojen valvonta olivat poliisin tehovalvonnassa viikonlopun 6.−8. lokakuuta ajan koko maassa. Ylinopeuksia oli kuitenkin vähemmän kuin tavallisena syysviikonloppuna.

Monesti on todettu, että huono sää on paras poliisi, ja tälläkin kertaa se piti paikkansa.

Huonosta säästä huolimatta poliisi ei joutunut olemaan jouten ja sakkoja määrättiin viikonlopun aikana yhteensä 331 kappaletta ja liikennevirhemaksuja 108 kappaletta. Lukumäärissä on mukana kaikki, ei pelkästään nuorille annetut sakot ja liikennevirhemaksut. Törkeitä liikenneturvallisuuden vaarantamisia kirjattiin lisäksi 23.

Kuljettajista 49 kuljetti ajoneuvoaan siten, että vakavan piittaamattomuuden kriteerit täyttyivät. Tämä tarkoittaa sitä, että ajonopeus ylitti suurimman sallitun nopeuden yli 30 kilometrillä tunnissa.

Rangaistuksia saivat myös ikäpoikkeusluvalla ajokortin saaneet 17-vuotiaat. Heistä 12 sai sakkoja pääasiassa ylinopeudesta. Lisäksi kolmea epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja neljää vakavasta piittaamattomuudesta.

Ajonopeus on merkittävä riskitekijä kuolemaan johtaneissa liikenneonnettomuuksissa. Nopeuden kasvaessa riskit erilaisiin onnettomuuteen johtaviin virheisiin kasvavat. Myös onnettomuuden seuraukset ovat tällöin yleensä vakavammat.

Katso tästä muita juttuja 17-vuotiaista kuljettajista.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Tällainen on Volkswagenin visio täyssähköisestä urheilullisesta fastbackista

Kuva: Volkswagen.

Volkswagen esitteli visionsa täyssähköisestä urheilullisesta fastbackista ylempään keskikokoisten autojen luokkaan ID.-fanien syyskuisessa kokoontumisessa Locarnossa, Lago Maggiorella, Sveitsissä.

MEB:n teknologiasta vastaava johtaja Andreas Reckewerth on tiimiinsä kanssa luonut ID.X Performance -konseptiauton uuden Volkswagen ID.7:n pohjalta.

Kuva: Volkswagen.

Suorituskykyinen ja ilmeikäs ulkonäkö. ID.X Performance osoittaa ainutlaatuisen urheilullisuutensa voimakkaalla ja dynaamisella ulkomuodollaan. Täyssähköisen fastbackin ulkonäössä on paljon urheilullisia ominaisuuksia – sekä etupuskurin ilmanohjaimet että takana oleva ilmanohjain on valmistettu hiilikuidusta.

ID.7 tuotantoversioon verraten insinöörit ovat myös lisänneet raideleveyttä 80 millimetriä ja madaltaneet autoa 60 millimetriä erityisen jäykällä rata-ajossa henkiin heräävällä urheilujousituksella. Voimalinjan ohella tämä lisää merkittävästi auton suorituskykyä ja tekee ajoneuvosta entistä ketterämmän.

Kuva: Volkswagen.

Autossa on 20-tuumaiset urheilukevytmetallivanteet keskimutterikiinnityksellä ja koon 265 kilparenkaat. Takaluukun hiilikuituinen siipi varmistaa dynaamisessa ajossa taka-akselilla tarvittavan pidon. Sävytetyt takavalot korostavat suorituskykyisen täyssähkö-fastbackin urheilullista ulkonäköä.

Auton sisällä matkustajat istuvat hiilikuituistuimilla, jotka tarjoavat optimaalisen tuen myös dynaamisella ajotyylillä. Sisustuksen punaiset tehoste-elementit korostavat auton urheilullisia ominaisuuksia.

Kuva: Volkswagen.

Suorituskykyinen kaksimoottorinen voimalinja 441 kW (558 hv) teholla ja boost-toiminnolla. ID.X Performance -konseptiautossa Volkswagen on tuonut taka-akselin synkroniselle moottorille kaveriksi etuakselille asennetun asynkronisen sähkömoottorin, tehden autosta samalla nelivetoisen.

Eteen asennetun asynkronisen moottorin etuja ovat erityisen pienet vastushäviöt sekä lyhytaikainen ylikuormituskyky. Tämän ansiosta ID.X Performancen kaksimoottorinen voimalinja on ihanteellinen lyhytaikaisen lisätehon tuottamiseen boost-toiminnolla.

Kuva: Volkswagen.

ID.X Performancessa vääntömomenttia ohjaa Vehicle Dynamics Manager -järjestelmä, joka hallitsee myös taka-akselin tasauspyörästön lukon toimintaa. Toimintoa ohjataan keskikonsolissa sijaitsevalla erillisellä näytöllä, jonka halkaisija on 17 senttimetriä.

Kaksoismoottorisen voimalinjan energian tuottaa korkeajänniteakku, joka mahdollistaa korkean jatkuvan tehonannon ja lyhyet latausajat jopa 200 kW maksimilatausteholla.

Sähköfaniyhteisö

Volkswagen esitteli ID.X Performance -konseptiauton kansainvälisessä ID.-tapahtumassa, joka järjestettiin Locarnossa syyskuussa. Sähköautoharrastajat tapaavat Lago Maggiorella, Sveitsin puolella, puhuakseen yhteisestä intohimostaan ja osallistuakseen yhteisille ajoretkille.

Tapaamiset ovat ID. Drivers Clubiin kuuluvien ID.-asiakkaiden luomia ja järjestämiä. Vuonna 2023 tehtiin uusi osallistujaennätys yli 130 autolla. Volkswagenilta tapahtumaan osallistui useita asiantuntijoita, jotka antoivat samalla katsauksen täyssähköisen liikkuvuuden tämänhetkiseen kehitykseen.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Poliisiauto ulos tieltä hälytysajossa

Kuva: CvB.

Poliisiauto ajautui eilen ulos tieltä Viitasaarella Äänekoskentiellä matkalla kiireelliseen hälytystehtävään.

Partion jäsenille ei tullut vakavia vammoja mutta he kävivät sairaalassa tarkastuksessa.

Ulosajo ei aiheuttanut vaaratilannetta muulle liikenteelle.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Poliisi kaipaa vaaleaa Mersua, jossa on tummemmat etuovet!

Poliisi9
Kuva: CvB.

Siilinjärvellä Itkolantie 1 osoitteessa sijaitsevan huoltoaseman tankkauspisteeltä käytiin repimässä diesel -tankkauspisteen letku irti, joka aiheutti tankissa olevan dieselin valumista maahan ja maassa oleviin kaivoihin. Teko tapahtui maanantain ja tiistain välisenä yönä, tiistain puolella, noin kello 01.10.

Samana yönä noin klo 01.30 – 02.13 välisenä aikana käytiin Siilinjärvellä Yrittäjäntie 7 osoitteessa sijaitsevan yrityksen pihalla olevista ajoneuvoista anastamassa polttoainetta rikkomalla ajoneuvojen polttoainesäiliöiden korkkeja.

Alueella on tekojen aikaan nähty liikkuvan vaaleahkon sedan mallisen auton, jonka molemmat etuovet ovat tummemmat kuin auton muu pinta. Auto saattaa olla Mercedes- Benz- merkkinen.

Poliisi pyytää ilmoittamaan tapahtumiin liittyviä havaintoja vihjepuhelimen numeroon 029 541 5232 tai sähköpostilla osoitteeseen vihjeet.ita-suomi@poliisi.fi tai soittamalla numeroon 029 545 5068.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //