Pysätytetyssä autossa oli kolme miestä — kaikki takapenkillä!

Poliisin kenttäpartio päätti keskiviikon ja torstain välisenä yönä pysäyttää henkilöauton tarkistusta varten Napapiirillä.

Kuljettaja ei totellut pysäytysmerkkiä vaan lähti huomattavaa ylinopeutta ajaen partiota karkuun etelän suuntaan.

Keskustaan tultaessa auton nopeudeksi mitattiin 160 kilometriä tunnissa tieosuudella, jolla suurin sallittu nopeus on 60 km/h.

Poliisi sai auton lopulta pysäytettyä Teollisuuskylässä.

Partion tullessa autolle kuljettajan paikka oli tyhjillään, mutta autosta ei ollut poistunut ketään ja takapenkillä istuikin kolme miestä.

Heistä kukaan ei alustavasti myöntänyt toimineensa kuljettajana, joten kaikki kolme otettiin kiinni epäiltynä muun muassa törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.
Autosta löytyi lisäksi pieniä määriä epäiltyä kannabista.

Saman kolmikon epäillään myös aikaisemmin keskiviikkona hajottaneen paikkoja vuokramökissä Napapiirillä.

 

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here

Hyvä kysymys!