Sähköautot ovat jatkuvasti pinnalla kuukaudesta toiseen, eikä autoista uutisoidessa muusta enää puhutakaan. Lisäksi vilautellaan polttomoottoriautojen kieltoa keskustoissa, myynnin mahdollista loppumista ja viimeisimpänä kokonaan fossiilienergiasta pois siirtymistä.
Ei siis ole ihme, että kuluttajat pohtivat nyt onko polttomoottoriauto menneisyyttä, vai vieläkö sellaisen uskaltaa ostaa jos on vaihtamassa autoa.
– Jos ostat polttomoottoriauton nyt, voit ajaa sillä hyvillä mielin vielä 2040-luvullakin, toteaa Sakan toimitusjohtaja Petri Poukkula.
Polttomoottoriautojen kielto ei ole kiveen hakattu
Aivan perätön toteamus ei ole, sillä Euroopan Unionin kaavailema kielto polttomoottoriautoille ei ole kiveen hakattu. Saksa on ollut etunenässä vaatimassa kieltoon poikkeusta synteettistä polttoainetta käyttäville polttomoottoreille, eli vain fossiiliperäisistä polttoaineista siirryttäisiin pois.
Samanlainen toteamus löytyy myös vastikään Dubaissa pidetyssä ilmastokokouksessa. Synteettisiä polttoaineita tai biopolttoaineita ei ole suljettu pois.
– Sähköauto on erittäin toimiva ratkaisu, mutta koko Suomen tasolla se ei ole realismia vielä hetkeen, varsinkaan hintansa puolesta. Liikkuminenhan hoituu kätevästi, jos autolla saa lähdettyä täydellä akulla kotoa. Matkan varrella latureita löytyy jo paljon, vaikkakin sesonkeina voi olla ruuhkaa, Poukkula jatkaa.
Käytettynä liikkeistä hankitun auton keskihinta Suomessa on noin 20 000 euroa. Nettiautosta haettuna kyseiseen hintaluokkaan mahtuu pääasiassa pieniä sähköautoja, kuten Nissan Leaf ja Renault Zoe. Isompia sähköautoja etsiessä hinnat nousevat lähes poikkeuksetta 30 000 euroon ja sen yli.
– Pienet sähköautot ovat erinomaisia kakkosautoja kaupunkikulkemisiin jos perheessä on tilaa ja varaa ostaa sellainen. Monesti tilanne on kuitenkin se, että autoja on yksi ja silloin sen on toteutettava kaikki vaatimukset lomamatkojenkin suhteen. Silloin valintana on isompi, polttomoottorilla käyvä auto, hän toteaa.
Ladattavat autot noin 8 prosenttia autokannasta
Marraskuussa 2023 Suomen teillä kulki noin 78 000 täyssähköautoa ja 130 000 ladattavaa hybridiä Autoalan Tiedotuskeskuksen lukujen mukaan. Yhteensä ne ovat noin kahdeksan prosenttia koko maan autokannasta.
Sen lisäksi kun pohditaan suomalaisten käytössä olevien autojen keski-ikää – joka on 13 vuotta, siirtymä täyssähköautoihin tapahtuu hitaasti, mutta melko varmasti.
Suomalaisten keskimääräinen autonvaihtoväli on noin 3–5 vuotta. Polttomoottorisen, tai ladattavan hybridin ehtii hankkia vielä monta kertaa, ennen kuin päätöksiä ja linjauksia niiden eteen ehditään tehdä. Onkin ennustettu, että vuonna 2030 polttomoottoriautojen osuus on edelleen 75–80 prosenttia.
– 13 vuotta sitten markkinoilla ainoana täyssähköautona oli Nissan Leaf. Jos nyt hypätään saman verran ajassa eteenpäin, nykyiset uudet sähköautot ovat sen hetken keskiarvo. Toki tässä mallissa ei oteta huomioon teknologista kehitystä, joka väistämättä tulee tuolla aikavälillä tapahtumaan, mutta siitä voi hakea hieman suuntaa tulevaisuuden autokannalle Suomessa, Poukkula ennustaa.
Lue myös: Sakan lokakuun myynti kasvoi reilusti keskiarvoa enemmän
Ihmetellä täytyy kuka tai mikä instanssi yrittää kaikin tavoin mollata polttomoottoriautoja, jotka kuitenkin ovat tulevaisuudenkin kulkuneuvoja, epäkäytännöllisten ja raskaiden akkuautojen sijaan. Kyse on vain siitä millä polttoaineella tulevaisuudessa polttomoottoriautoilla ajetaan.
Polttikset eivät poistu minnekkään ja sähköautojen taival käy päivä päivältä vaikeammaksi. Autoliikkeet eivät ota käytettyjä BEVtä vaihdossa. USAssa 3000 dealerliikettä eivät ota uusia sähköautoja tehtailta vastaan kun myynti on seis. On aika lopettaa valehtelu sähköautojen eduista ja polttisten mollaaminen ja asiakkaiden pelottelu.
Piti vastata,mutta Timo ja Markku
tuossa jo kommentoi erittäin hyvin. Kiitos!
Jep. Tuossa ne tärkeimmät tuli jo ????????????????
Kuka uskaltaa ostaa käytetyn sähköauton ?Sähköautot muuttuvat ongelmajätteeksi käytettynä siinä vaiheessa kun akun käyttöikä tulee päähänsä. Vai ostaisitko auton johon täytyy investoida minimissään 7-8000 tai jopa yli40000€?Mikä on akkuvikaisen sähköauto ” rungon ” arvo? Kalliita romutettavia , ” Mustapekka ” ajoneuvoja jotka eivät vähennä hiilidioksidi päästöjä: Diesel autolla voit ajaa 7 vuotta ennen kuin sähköauton valmistuksessa syntyvät päästöt tulee tasoihin dieselin kanssa . Voi sanoa että sähköautot nopeuttavat tätä väitettyä ”ilmastonmuutosta” tuolla mainitulla 7 vuodella. t.Asseri
Täällä on paljon ”tietäjiä” sähköauton myynnin seisahtumisesta ja polttisten voittokulun jatkumisesta. Mitään lähdettä tiedoille ei kuitenkaan anneta – ehkä niitä ei saanut siellä Esson baarin kahvilassa.
Jutussa tukeudutaan Sakan toimarin kommentteihin. Pakkohan se on hehkuttaa että ”ostakaa ostakaa” kun myyymälät ja pihat on täynnä polttiksia joiden arvo hupenee valtavaa vauhtia.
Semmoista päivää ei tule että mie jonkin sähkövatkaimen ostaisin!
Norjassakin aika moni uusi sähköauto on ongelmajätettä..
Sähkömoottorille peukkua kunhan se pysyy sille oikeassa paikassa eli polkupyörissä ja skuuteissa vähentämässä pakollisten työmatkojen tms. päästöjä taajama-alueilla. Miksei myös laivaliikenteessä missä paino ei rankaise samalla tavalla kun tieliikenteessä? Muuten rummutetaan polttomoottoria, joka sopii harvaan asutun Suomen pitkille välimatkoille ja mökkeilystä hurahtaneeseen kansaan. Sitten kun akkuteknologia mullistuu niin materiaalin kuin ominaispainonkin suhteen käännän takkini samana yönä!