Valvonnan tuloksena tavoitettiin 35 törkeään liikenneturvallisuuden vaarantamiseen syyllistynyttä kuljettajaa, joista alle 25-vuotiaita oli 21 kuljettajaa. Sen lisäksi vakavaan piittaamattomuuteen syyllistyi 86 kuljettajaa, joista alle 25-vuotiaita oli 39 kuljettajaa.
Perinteisellä liikennevalvonnalla kirjoitettiin 635 sakkoa, joista alle 25-vuotiaille 194 ja 251 liikennevirhemaksua, joista alle 25-vuotiaille 42 kpl.
– Jokaisen kuljettajan on hyvä muistaa, että ylinopeudella ajaminen kasvattaa aina liikenneonnettomuuden riskiä ja korkeat ylinopeudet moninkertaistavat liikkumisen riskit. Ollaan siis vastuullisia kuljettajia ja noudatetaan nopeusrajoituksia, poliisitarkastaja Heikki Ihalainen muistuttaa.
Nissan vastaa asiakastoiveisiin tuomalla keltaisen värivaihtoehdon takaisin Juken päivityksen yhteydessä. Ensimmäisen sukupolven Jukessa keltainen väri oli erittäin suosittu, ja nyt se palaa jälleen valikoimaan.
Keltaisen värin lisäksi Nissanin suunnittelijat ja insinöörit ovat tehneet merkittäviä muutoksia Juken sisätiloihin, kuten muotoilleet uudelleen keskikonsolin ja kojelaudan. Sisätiloissa on käytetty uusia materiaaleja ja verhoilua. Lisäksi auton yhdistettävyyttä on päivitetty suuremmalla kosketusnäytöllä ja uusilla ominaisuuksilla.
Päivitysten myötä Jukeen on tullut myös uusi varustetaso nimeltä N-Sport, joka korostaa auton urheilullisia ominaisuuksia niin ulkoisilla kuin sisäisillä yksityiskohdilla.
Kuva: Nissan.
Keltaisen ulkovärin palauttaminen Juke-mallistoon on suora vastaus asiakkaiden toiveisiin. Uuden N-Sport-varustetason myötä keltaisen värin vaikutus tehostuu, kun se yhdistetään mustaan kattoon, vanteisiin, peilinkuoriin, pyöränkaariin, etusäleikköön sekä A- ja B-pilareihin. Tämä yhdistelmä korostaa Juken jo ennestään vaikuttavaa ulkonäköä, lisäten samalla ripauksen rohkeutta ja asennetta.
Sisätilojen päivitykset tuovat lisää laatua ja yhdistettävyyttä
Juken sisätiloihin on panostettu merkittävästi Nissanin suunnittelu- ja insinööritiimien toimesta. Ensimmäinen asia, jonka nykyiset asiakkaat huomaavat ohjauspyörän taakse istuessaan, on entistä suurempi Nissan Connect -tietoviihdejärjestelmän näyttö. Näyttö on nyt 12,3-tuumainen ja se on kallistettu 8 astetta kuljettajaa kohti, jotta se olisi helpommin kuljettajan ulottuvilla.
Ohjauspyörän taakse asettuessaan kuljettaja arvostaa myös ohjauspyörän uutta, pehmeämpää materiaalia. Mittaristo, joka näyttää Juken nopeuden ja muut tärkeät tiedot, on nyt 12,3-tuumainen digitaalinen näyttö. Korkearesoluutioinen näyttö mahdollistaa sen mukauttamisen kuljettajan mieltymysten mukaan.
Mittariston näkymää voidaan vaihtaa kahden asetuksen välillä: perinteinen tai ”parannettu” näkymä, jossa nopeus ja kierrosluku esitetään kaltevilla mittareilla luoden kolmiulotteisen vaikutelman. Tämä mahdollistaa suuremman keskusnäyttöalueen, johon kuljettaja voi valita haluamansa tiedot. Näytön ohjaimet ovat kätevästi sijoitettu ohjauspyörään.
Kuva: Nissan.
Uudistettu tietoviihdejärjestelmä sisältää intuitiivisemman kotinäytön, johon voi valita itselle tärkeimmät toiminnot. Lisäksi tietoviihdejärjestelmän puheentunnistusta ja puhutun kielen ymmärrystä on parannettu.
Tämä laajentaa ilmausten ja lauseiden valikoimaa, joita järjestelmä voi tunnistaa käskyinä. Jo aiemmin tutun langattoman Apple CarPlayn lisäksi nyt myös Android Auto toimii langattomasti. Lisäksi järjestelmä voi nyt toistaa videomateriaalia USB-liitetyistä laitteista auton ollessa pysäköitynä.
Yhtenäinen keltainen matkustamon teema
N-Sport-varustetason sisätiloissa on keltaiseen ulkoväriin sointuva korostusväri, joka kulkee mittariston yläosassa, kehystäen keskikonsolin uutta tietoviihdejärjestelmää ja päättyen raitisilmaritilöihin.
N-Sport-penkit jatkavat rohkeaa teemaa keltaisilla kierrätetyillä Alcantara®-osilla, jotka sopivat yhteen ulkovärin kanssa. Istuimien keltaiset tikkaukset ja selkänojaan kohokuvioitu ”Juke” viimeistelevät rohkean vaikutelman. N-Connecta- ja Tekna-varustetasoissa on uudet, ylelliset istuimet.
Kuva: Nissan.
Parannettu sisätilojen käytännöllisyys
Kaikkiin Juke-varustetasoihin on tullut päivityksiä sisätilojen käytännöllisyyteen, mukaan lukien suurempi, nyt 7,8 litran kokoinen hansikaslokero. Käsinoja on uudelleen muotoiltu tukevammaksi ja sen kansi sisältää nyt luottokorttipidikkeen.
Juke on varustettu sähköisellä käsijarrulla, joka maksimoi tilan etuistuinten välissä. Käyttömukavuutta parantaa myös sekä edestä että takaa löytyvät USB-A- että USB-C-liitännät, sekä ylempien varustetasojen langaton latausalusta.
Uudet värivaihtoehdot
Keltaisen lisäksi ulkovärivalikoimaan on tullut muitakin muutoksia. Aiempi helmiäisvalkoinen on korvattu uudella entistä puhtaamman valkoisen sävyllä mikä sisältää enemmän metallihiukkasia helmiäisefektin tehostamiseksi. Mustan metallivärin koostumus on nyt entistä tummempi, mikä on saavutettu käyttämällä enemmän hiilimustaa pigmenttiä ja korvaamalla metallihiutaleet lasihiutaleilla, mikä lisää ”kimalluksen” voimakkuutta.
Jukeen on myös saatavilla uusia vannevaihtoehtoja.
Kuljettajaa avustava teknologia
Jukessa on kattava valikoima kuljettajaa avustavia järjestelmiä, jotka varmistavat kaikkien turvallisuuden. Juken päivityksen myötä kaistavahti on nyt vakiona, ja kaistallapitoavustin löytyy ylemmistä varustetasoista.
Peruutuskameran resoluutio on myös parantunut 0,3 megapikselistä 1,3 megapikseliin ja on nyt vakiona kaikissa malleissa, kun taas 360 asteen Around View Monitor -kamerajärjestelmä, joka yhdistää auton ympärillä olevien neljän kameran näkymän ja luo ”lintuperspektiivin”, on saatavilla N-Connecta-varustetasosta ylöspäin.
Tutut voimalinjat
Juke on saatavilla kahdella voimalinjavaihtoehdolla. Sähköistetty vaihtoehto on Juke Hybrid, mistä löytyy Nissanin polttomoottori, joka on erityisesti kehitetty toimimaan hybridivoimalinjassa. Se tuottaa 69 kW (94 hv) ja 148 Nm vääntöä.
Sähkömoottori tuottaa 36 kW (49 hv) ja 205 Nm vääntöä, ja sitä tukee 1,2 kWh ajoakku. Tuloksena on voimalinja, joka tuottaa 25 % enemmän tehoa kuin nykyinen bensiinimoottorivaihtoehto, ja polttoaineenkulutus pienenee jopa 40 % kaupunkiajossa ja jopa 20 % yhdistetyssä ajossa.
Juken toisessa moottorivaihtoehdossa on tehokas 1,0-litrainen kolmisylinterinen DIG-T-turbomoottori. Se on kompakti ja kevyt, mikä antaa Jukelle ajamisen iloa, jota omistajat odottavat. Se tuottaa 114 hv tehoa ja 200 Nm vääntöä.
Saatavilla on 6-vaihteinen manuaalivaihteisto tai urheilullinen 7-vaihteinen automaattivaihteisto (DCT) ja ajotilavalitsin (Eco, Standard, Sport), joka mahdollistaa kuljettajan ajotyylin mukauttamisen mihin tahansa tilanteeseen.
13 vuotta Juke-tuotantoa Isossa-Britanniassa
Päivitetty Juke on nyt tuotannossa Nissanin Sunderlandin tehtaalla, jossa on valmistettu yli 1,3 miljoonaa Jukea vuodesta 2010 lähtien. Auto valmistetaan tehtaan 2-tuotantolinjalla, Qashqain rinnalla.
Juke on nyt neljänneksi eniten valmistettu malli Sunderlandin tehtaalla, edellään Qashqai, Micra ja Primera. Viime kesänä tehtaalla valmistui sen yhteensä 11 miljoonas ajoneuvo sen jälkeen, kun tuotanto alkoi vuonna 1986.
Uusi Nissan Juke DIG-T on myynnissä Nissan-jälleenmyyjillä ympäri Suomen, hinnat alkaen 25 785 euroa (alv 24 %).
Uusi Juke Hybrid on saatavilla 2. syyskuuta alkaen. Hinnat julkaistaan 2. syyskuuta (alv 25,5 %).
Itä-Uudenmaan liikennepoliisisektorin partioiden haaviin jäi viikonlopun aikana useita kortittomia ja päihtyneitä kuljettajia. Huimilta ylinopeuksiltakaan ei vältytty, joten tehostetulle valvonnalle oli tarvetta.
– Yli kymmenen kuljettajan epäillään syyllistyneen vakavaan piittaamattomuuteen liikenneturvallisuutta kohtaan. Tehtävistä mainittakoon 24.8. perjantailta Porvoonväylältä 17-vuotias kuljettaja, jolle mitattiin nopeudeksi huimat 187 km/h sekä kuljettaja, jolle mitattiin samalla tieosuudella nopeudeksi 184 km/h Sallittu nopeus alueella on 120 km/h. Lauantai-iltana Kehä III:lta jäi kiinni kuljettaja, jolle mitattiin kahdekasnkympin alueella nopeudeksi 131 km/h, kertoo komisario Katri Lehti.
– Sunnuntaina 25.8.2024 kiinnijääneistä kaahareista mainittakoon moottoripyöräilijä, joka ajoi toisen ajoneuvon kanssa kilpaa yöllä Vantaalla. Kuljettajalle mitattu nopeus oli huimat 158 km/h kuudenkympin alueella.
Toinen kiireinen kuljettaja tavoitettiin niin ikään yöllä Vantaalta Kehä III:lta. Tälle kuskille kahdekasnkympin alueella mitattu nopeus oli 157 km/h.
Illan viimeinen kaahari jäi kiinni sunnuntaina iltakuudelta Mäntsälässä. Ajoneuvon keskinopeudeksi mitattiin puolen kilometrin matkalla 163,5 km/h. Sallittu nopeusrajoitus paikassa on 60 km/h.
– Kaikkien näiden edellä mainittujen kuljettajien ajokortit päätyivät poliisin haltuun, Lehti toteaa.
Pirkkalassa Naistenmatkantiellä Partola-Keskuksen pysäköintialueella murtauduttiin lukittuun kuomulliseen peräkärryyn 24.8.2024 klo 15 – 26.8.2024 klo 10 välisenä aikana. Teon yhteydessä toistaiseksi tuntemattomat tekijät anastivat 9 kpl Helkama -merkkistä sähköpolkupyörää
Anastetut Helkama -merkkiset sähköpolkupyörät olivat uusia ja anastetun omaisuuden yhteisarvo on noin 23 000 euroa.
Anastetut sähköpolkupyörät:
Helkama, malli FE12, tunniste: CK0027
Helkama (valkoinen), malli CX10, tunniste: AU23929701
Helkama (valkoinen), malli XE10L, tunniste: 7K8UIS1B18C
Helkama (harmaa), malli FE584, tunniste: 4202112325
Helkama (musta), malli FE12, tunniste: CCO275
Helkama (sininen), malli CE10, tunniste: CF1885
Helkama (keltainen), malli XE12 11V, tunniste: CH0442
Helkama (roosa), malli SE11AL, tunniste: DK0348
Helkama (sininen) malli FSE12, tunniste: CCO787
Poliisi pyytää havaintoja tapahtumista ja tekijöistä sähköpostitse vihjeet.sisa-suomi@poliisi.fi tai puhelimitse p. 0800 900 22.
Viisi viikkoa sitten espoolaisesta Konsta Lappalaisesta tuli kautta aikain ensimmäinen suomalaiskuljettaja, joka on voittanut GT World Challenge Sprint ratasarjan yleiskilpailun.
Nyt elokuun viimeisenä viikonloppuna Ranskan Magny-Coursin radalla Lappalainen ja hänen brittiläinen tiimikaveri Ben Green lähtivät tavoittelemaan kahta seuraavaa voittoa ja sitä kautta nousua taisteluun sarjan kirkkaimmista mitaleista.
Aika-ajoissa Green täräytti Emil Frey Racingin Ferrari 296 GT3 autokunnalle lauantaisen iltakilpailun paalupaikan ja vastaavasti Lappalainen viidennen lähtöruudun sunnuntaiseen kilpailuun.
Lauantain kilpailussa Ben Green piti johtoasemaa aina ajovuoronsa viimeisille kierroksille saakka kunnes johtoasemaa hamunnut kanssakilpailija puski brittikuskin ulos radalta. Näin johtoasema suli ja kuljettajan vaihdon jälkeen Lappalainen teki mitä pystyi tuoden auton maaliin pettymyksellisellä yleiskilpailun viidennellä sijalla.
Sunnuntaina ajettuun toiseen kilpailuun suomalaiskuljettaja starttasi sisuuntuneena ja pettymys nieltynä. Kuitenkin heti kilpailun lähdössä Lappalainen sai kylmän suihkun niskaansa kun jälleen kilpakumppani ajatti Lappalaisen autokunnan ulos radalta.
Suomalaiskuljettaja putosi viimeiselle 28. sijalle, josta kuitenkin tunnin aikana hän ja kuljettajan vaihdon jälkeen tiimikaveri Ben Green nousivat sijalle 15. Vaikka tuloksena oli kaksi suurta pettymystä niin silti Konsta Lappalainen ja Ben Green ovat tukevasti GT World Challenge EU Sprint ratasarjan pronssimitalissa kiinni kun ajamatta on vielä sarjan Barcelonan finaaliviikonloppu.
Magny-Coursin kilpailuviikonloppu oli belgialaisten sarjajohtajien Dries Vanthoorin ja Charles Weertsin autokunnan sekä hopeasijalla ajavan saksalaisen Maro Engelin sekä hänen itävaltalaisen tiimikaveri Lucas Auerin välien selvittelyä.
Lauantain tunnin mittaisessa iltakilpailussa Vanthoorin autokunta voitti Engelin autokunnan vain 0,3 sekunnin erolla ja vastaavasti sunnuntaina roolit kääntyivät toisinpäin 0,5 sekunnin marginaalilla.
Barcelonan finaaliviikonloppu tulee olemaan huikea jännitysnäytelmä, koska sarjatilanteessa ero näillä autokunnilla on vain kaksi pistettä. Lappalaisen autokunta on 37 pisteen päässä pronssisijalla.
GT World Challenge EU Sprint, la 24.8.2024 Magny Cours #1: Yleiskilpailu Top-5
1. Dries Vanthoor (BEL) & Charles Weerts (BEL), Team WRT, BMW M4 GT3, 37 kierrosta
2. Maro Engel (GER) & Lucas Auer (AUT), Winward Racing Team, Mercedes-AMG GT3 EVO, +0.368s
3. Sven Müller (DEU) & Patric Niederhauser (DEU), Rutronik Racing, Porsche 911 GT3 R (992), +2.396s
4. Thierry Vermeulen (NDL) & Giacomo Altoe (ITA), Emil Frey Racing, Ferrari 296 GT3, +9.776s
5. Konsta Lappalainen (FIN) & Ben Green (GBR), Emil Frey Racing, Ferrari 296 GT3, +23.598s
GT World Challenge EU Sprint, su 25.8.2024 Magny Cours #2: Yleiskilpailu Top-3:
1. Maro Engel (GER) & Lucas Auer (AUT), Winward Racing Team, Mercedes-AMG GT3 EVO, 35 kierrosta
2. Dries Vanthoor (BEL) & Charles Weerts (BEL), Team WRT, BMW M4 GT3, +0.563s
3. Maximilian Götz (DEU) & Jules Gounon (FRA), Boutsen VDS, Mercedes-AMG GT3 EVO, +10.626s
—
13. Konsta Lappalainen (FIN) & Ben Green (GBR), Emil Frey Racing, Ferrari 296 GT3, +40.443s
GT World Challenge EU Sprint sarjatilanne 8/10 osakilpailua, PRO-luokka, Top-5:
1. Dries Vanthoor (BEL) & Charles Weerts (BEL), Team WRT, BMW M4 GT3, 101,5p
2. Maro Engel (GER) & Lucas Auer (AUT), Winward Racing Team, Mercedes-AMG GT3 EVO, 99,5p
3. Konsta Lappalainen (FIN) & Ben Green (GBR), Emil Frey Racing, Ferrari 296 GT3, 62,5p
4. Thierry Vermeulen (NDL) & Giacomo Altoe (ITA), Emil Frey Racing, Ferrari 296 GT3, 39p
5. Maximilian Götz (DEU) & Jules Gounon (FRA), Boutsen VDS, Mercedes-AMG GT3 EVO, 29,5p
Syksyn saapuessa hirvieläinten liikehdintä lisääntyy, mikä kasvattaa riskiä törmätä hirveen erityisesti hämärän aikaan. Liikenneturva korostaa, että hirvivaara-alueella on tärkeää alentaa ajonopeutta onnettomuuden välttämiseksi.
Hirvet ovat aktiivisia etenkin auringonlaskun ja -nousun aikaan, jolloin ne saattavat yllättää kuljettajan tiellä. Suurin kolaririski on tunti ennen auringonnousua ja tunti auringonlaskun jälkeen. Hirvien liikkeelle lähtö liittyy kesälaitumilta talvilaitumille siirtymiseen ja erityisesti kiima-aikaan syksyllä.
Tilastokeskuksen riistaonnettomuustilastojen mukaan viime vuonna hirvionnettomuuksia tapahtui noin 1500. Yli neljännes onnettomuuksista tapahtui syys-lokakuussa.
Huolehdi näkyvyydestä ja hiljennä hirvivaara-alueella
Hirvieläinonnettomuuksista lähes kaksi kolmasosaa ajetaan hämärässä tai pimeässä. Kaukovalojen tehokas käyttö parantaa hirvien havaitsemista, ja niiden käyttö on suositeltavaa heti hämärän laskeuduttua. Lisäksi on tärkeää hidastaa vauhtia ja pitää riittävä turvaväli edellä ajavaan autoon, jotta reaktioaikaa jää enemmän, jos hirvi ilmestyy tielle.
”Hirvikolarit tapahtuvat usein, kun kuljettajan huomio on herpaantunut tai kun näkyvyys on heikko. Tällöin tielle säntäävää hirveä on vaikeampi havainnoida”, Liikenneturvan yhteyspäällikkö Ari-Pekka Elovaara huomauttaa.
Hirvivaara-alueet otettava tosissaan
”Hirvet liikkuvat tyypillisesti hirvivaara-alueilla. Näillä alueilla tulisi hiljentää ajonopeutta ja seurata tarkemmin pientareita, metsän laitoja ja paikkoja, joissa riista-aidat alkavat tai loppuvat”, Elovaara muistuttaa.
Hirvivaaramerkkiä ei ole ikinä asetettu turhaan – se tulee ottaa vakavasti. Merkin vaikutusalueella hirvivaara on määritelty erityisen suureksi onnettomuustilastojen, hirvien ylityspaikkatutkimusten sekä liikennettä ja eläinkantaa koskevien tietojen pohjalta.
Hirven ohittaminen ja kolaritilanteessa toimiminen
Kun hirvi ryntää tielle, se yleensä jatkaa päättäväisesti tien yli. Siksi väistäminen kannattaa tehdä hirven takapään puolelta, mikäli mahdollista.
”Hirvikolari on vältettävissä perusasioilla. Maltillinen ajonopeus, ajamiseen keskittyminen ja riittävä turvaväli voivat pelastaa onnettomuudelta”, Elovaara ohjeistaa.
”Muista myös, että siellä missä on yksi hirvi, on usein toinenkin. Hidasta heti, jos näet hirven, vaikka se vain seisoisi paikoillaan”, Elovaara täydentää.
Hirvikolarin sattuessa on tärkeää auttaa onnettomuuden uhreja, soittaa hätänumeroon 112 ja varoittaa muuta liikennettä hätävilkuilla ja varoituskolmiolla.
Helsingin poliisi tutkii epäiltyä liikenneturvallisuuden vaarantamista, jossa pyöräilijän epäillään törmänneen jalankulkijaan kevyen liikenteen väylällä.
Törmäys tapahtui Herttoniemessä tiistaina 20. elokuuta noin kello 8 aamulla.
Poliisin saaman ilmoituksen mukaan alakouluikäinen lapsi oli ylittämässä kevyen liikenteen väylää osoitteen Abraham Wetterin tie 11 kohdalla, kun polkupyöräilijä osui asianomistajaan pyörällä.
Törmäyksen seurauksena lapsi lensi useita metrejä ja kaatui maahan. Hän löi päänsä ja sai haavoja eri puolille kehoa.
Pyöräilijä ei jäänyt auttamaan asianomistajaa, vaan hän jatkoi matkaa kohti Herttoniemen jäähallia.
Epäilty on vaaleaihoinen, noin 170 senttimetriä pitkä nainen. Hän ajoi urheilumallisella polkupyörällä. Yllään naisella oli vaatteet, joissa oli vihreää ja/tai mustaa väriä. Päässä hänellä oli musta kypärä.
Poliisi pyytää polkupyöräilijää tai hänet mahdollisesti tuntevia henkilöitä ilmoittautumaan sähköpostitse rek.helsinki@poliisi.fi. Poliisi on kiinnostunut myös silminnäkijähavainnoista tai muista tiedoista, jotka voisivat liittyä törmäykseen.
Timo Salonen Fiat 131 Abarth vuonna 1978. Kuva: Marko Mäkinen.
Jo perinteeksi muodostunut Rallimuseon ystävien Suurajot -tapahtuma järjestetään neljännen kerran sunnuntaina 1. syyskuuta klo 12:00-16:00 Mobilian piha-alueella Kangasalla.
Kysymyksessä on rallia kunnioittava kokoontumistapahtuma, jonka ohjelmassa on muun tunnettujen huippurallikuljettajan ja heidän alkuperäisten ralliautojensa rauhallinen näytösajo ja haastattelut.
Esillä on noin 30 rallimuseon näyttelyn ulkopuolisia ralli- sekä myös huoltoautoja. Timo Pulkkinen tekee haastatteluja pitkin päivää ja näytösajo toteutetaan kaksi kertaa päivän aikana, joten paikalle voi saapua oman aikataulun mukaan. Näytösajojen väliin on suunnitteilla näytös, jossa kilpailijapari vaihtaa ralliautoon mahdollisimman nopeasti renkaan uuteen. Yleisöllä on tapahtumaan vapaa pääsy.
Rallimuseon ystävien Suurajojen haastatteluihin ja näytösajoon on alustavasti lupautunut rallin maailmanmestari Timo Salonen, joka ajaa Mobiliassa vuoden 1978 4-ryhmään viritettyä huippuhienoa Fiat 131 Abarth -ralliautoa.
Historialliset 13 rallin Suomen mestaruutta voittanut Kyösti Hämäläinen ajaa tilaisuudessa upeasti entisöityä 1-ryhmän Alfa Romeo GTV 2000 -ralliautoa, jonka ensi esiintyminen vuosikymmeniin nähdään Kangasalla. Kysymyksessä on Hämäläisen ralliuran ensimmäinen mestaruusauto kaudelta 1973.
Nähtävillä on myös täydellinen replika historian ensimmäisen Tunturirallin voittoautosta Volkswagen 1600 TI:stä ja paikalla on voittoisan auton kuljettaja Kari O. Sohlberg.
Tapahtumassa on lisäksi nähtävillä yli kaksikymmentä rallipoluilta tuttua klassikkoautoa. Joukossa autoja, jotka nähdään ensimmäistä kertaa julkisuudessa. Päivän aikana toisensa tapaavat eri vuosikymmenien aikana rallissa toimineet kuljettajat, kakkosohjaajat, mekaanikot, kilpailun toimihenkilöt, toimittajat ja rallikatsojat. Kaikki ralliautoilusta kiinnostuneet ovat tervetulleita kokoontumistapahtumaan.
Rallimuseon puolella on esillä rallin B-ryhmän näyttely sekä muun muassa Timo Mäkisen Suurajot-voittoauto Mini Cooper. Pääsylippu Mobiliaan sekä Rallimuseoon maksaa 14 euroa, lapset 0–17 vuotta pääsevät ilmaiseksi. Mobilia on myös Museokortti kohde. Rallimuseon Ystävien jäsenet pääsevät rallimuseoon jäsenkorttiaan näyttämällä ilmaiseksi.
Mikä on Rallimuseon ystävien Suurajot
Nostalginen vuosittainen Mobilian piha-alueella Kangasalla järjestettävä ralliväen kokoontumistapahtuma. Tänä vuonna historian neljännen Suurajot-tapahtuman päivämäärä on 1.9.2024. Tapahtuma järjestetään vuosittain Mobilian piha-alueella elokuun viimeisenä viikonloppuna.