Näillä ohjeilla ensilumi, räntä tai liukkaat kelit eivät yllätä

Syksyn ja talven taitekohta on perinteisesti onnettomuusherkkää aikaa liikenteessä. Ajo-olosuhteet heikkenevät pimeyden ja ensimmäisten lumi- ja räntäsateiden sekä liukkauden takia.

Ensilumi on jo satanut Suomessa ja lämpömittari on jo mennyt pakkasen puolelle, todetaan LähiTapiolan tiedotteessa.

– Poikkeuksellisen lämpimän syksyn jälkeen ajokelin muutos voi tulla yllätyksenä. Jos elohopea on nollassa tai sen alle, jossakin kohti matkaa on varmasti jäätä ja liukasta. Harva etenkään Etelä- ja Keski-Suomessa on vielä harkinnut talvirenkaiden vaihtoa, joten esimerkiksi öisen lumisateen jälkeen voi olla viisasta jättää auto päiväksi kotiin. Myös mustajää saattaa yllättää ensimmäisten pakkasöiden jälkeen, sanoo liikenneturvallisuuden johtava asiantuntija Markus Nieminen LähiTapiolasta.

LähiTapiolan tuoreen Arjen katsaus -kyselyn mukaan autoilijat kokevat syys- ja talviaikaan suurimmiksi haasteiksi liikenneturvallisuuden kannalta juuri huonon ajosään ja liukkauden.

Kun autoilijoilta kysyttiin, mitkä seuraavista ovat aiheuttaneet heille eniten haasteita ajamisessa, päällimmäisiksi nousivat huono ajosää (53 % vastaajista), liukkaat tiet (49 %) ja pimeässä ajaminen (41 %).

Harvempi nosti yleisimmiksi haasteiksi hirvieläimet liikenteessä (25 %) tai oman väsymyksen ajaessa (15 %).

– Olivat olosuhteet mitkä vain, tärkein liikenneturvallisuustekijä löytyy lopulta ratin ja penkin välistä. Talvisella ajokelillä meistä kukin voi vähentää nopeutta, pidentää turvaväliä edellä ajaviin ja varata matkoihin enemmän aikaa. Eli hieman vauhtia alas ja lisää ennakointia, niin voimme pienentää esimerkiksi ketjukolareiden ja ulosajojen riskiä, sanoo Nieminen.

Näillä ohjeilla ensilumi, räntä tai liukkaat kelit eivät yllätä:

1. Seuraa säätä ja ajokeliä

Lämpömittaria kannattaa pitää tähän aikaan vuodesta tarkkaan silmällä, sillä miinusasteet kielivät teiden jäätymisestä ja sade voi tulla räntänä tai lumena. Etenkin aamuisin ennen liikkeellelähtöä kannattaa tarkistaa, miltä mittarissa ja ulkona näyttää. Tienpintaa kannattaa tunnustella vielä heti liikkeellelähdön jälkeen – pitääkö rengas?

Lämpömittarin ja sääennusteiden lisäksi ajokelin kehittymistä voi seurata esimerkiksi viranomaisten ylläpitämästä Liikennetilanne-palvelusta. Myös Ilmatieteen laitos antaa varoituksia huonosta ajokelistä.

2. Ennakointi korostuu

Kesällä voi usein paikata ennakointivirheen nopealla reagoinnilla, mutta liukkaalla tiellä ei. Liukkaalla on ajettava siten, että toiminnalle jää riittävästi aikaa. Liikennetilanteita kannattaa seurata normaalia kauempaa, jotta ehtii reagoida hyvissä ajoin. Katso siis riittävän kauas. Kun on lähtenyt liikkeelle hieman tavallista aiemmin ja varannut enemmän aikaa matkoihin, ei ennakointi kärsi kiireen takia.

3. Renkaat kelin mukaan

Uuden tieliikennelain mukaan talvirenkaat pitää olla käytössä marras-maaliskuussa, jos sää tai keli sitä edellyttää. Mikään ei kuitenkaan estä vaihtamasta talvirenkaita alle jo aiemmin, jos sää näyttää kylmenevän pysyvästi. Nastarenkaita saa käyttää marras- ja maaliskuun välisenä aikana ja muulloinkin sään tai kelin niin vaatiessa.

Renkaidenvaihdon ajankohtaa kannattaa harkita esimerkiksi sen mukaan, millaisia reissuja on tulossa ja voiko käyttää muita liikkumisvälineitä. Ensimmäisen lumisateen jälkeen voi vielä tulla pitkä sula jakso, joten renkaanvaihtoon ei välttämättä kannata kiirehtiä, jos autoa ei heti tarvitse. Nastat kuluttavat tietä ja irrottavat katupölyä. Vaihda talvirenkaat kuitenkin ajoissa, ennen kuin sää tai keli sitä edellyttää.

4. Tilannenopeus ja etäisyydet muihin

Huolellinen kuljettaja sovittaa nopeuttaan näkyvyyden, kelin ja liikennetilanteen mukaan. Liukkaalla tiellä ja heikolla näkyvyydellä on tärkeää säilyttää muihin riittävä välimatka. Turvaväli edelle ajavaan voi pelastaa, jos oma jarrutusmatkasi venyy liukkauden takia. Samoin turvaväli antaa lisää aikaa toimia, jos edellä ajava yhtäkkiä jarruttaa tai hänen autonsa alkaa heittelehtiä liukkaalla tiellä.

Muut eivät välttämättä toimi liikenteessä aina, kuten odotamme heidän toimivan, joten varovaisuus korostuu huonolla ajokelillä. Kaikki meistä tekevät joskus virheitä.

LähiTapiolan teettämään Arjen katsaus -kyselytutkimukseen vastasi 25.9.–1.10.2020 välisenä aikana kaikkiaan 1 070 suomalaista. He edustavat Manner-Suomen 15–74-vuotiasta väestöä. Kysymykseen syksyn ja talven liikenneturvallisuushaasteista vastasi runsaat 430 autoilijaa, jotka ovat ajaneet autoa viimeisen 12 kuukauden aikana. Kyselyn toteutti Kantar TNS, ja sen virhemarginaali on 3,1 prosenttiyksikköä.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //   

2 KOMMENTIT

  1. Hyviä ohjeita. Mielestäni musta jää on petollinen. Pakkasneste myös syytä olla sään mukainen. Minä en autoile pimeällä.

  2. Kaikki ei todella toimi liikenteessä niinkuin pitäisi:tupakoivat ajaessa ja puhuvat puhelimeen ja joskus jopa pelaavat peliä puhelimella. Rikesakonpaikkoja!

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän