Koti Blogi Sivu 289

Kempowerin alkutaival kansien väliin!

Kuva: Kempower.

Kempower julkaisee yhtiön kuuden ensimmäisen vuoden tarinan kirjana. Mahdoton – Kempowerin lapsuusvuodet kertoo yhtiön tarinan start-up-yrityksen synnytyskivuista yksisarvisen rakettikasvuun, avoimesti ja mukana olleiden ihmisten aidoilla äänillä.

Kirja ajoittuu vuosille 2018–2023 ja sen lähteenä on käytetty vuonna 2023 tehtyjä Kempowerin työntekijöiden, hallituksen jäsenten, asiakkaiden ja muiden yhteistyökumppaneiden kanssa tehtyjä haastatteluja.

”Kempowerin alkuvuosina tapahtui paljon hyvin lyhyessä ajassa. Meistä tuntui, että tarina täytyy laittaa kansiin nyt, eikä 10 vuoden kuluttua. Toivomme, että kokemuksemme toimivat esimerkkinä muille kasvuyrityksille ja auttavat sidosryhmiämme ymmärtämään yhtiön juuria ja kulttuuria, ja mitä taustalla on tapahtunut kovimman kasvun aikaan. Mahdoton on rohkea tarina, liian hieno kertomus jätettäväksi piiloon,” sanoo Kempowerin toimitusjohtaja Tomi Ristimäki.

Kirjan on kirjoittanut yrittäjä ja tietokirjailija Terho Puustinen. Kirjoitustyö ajoittui vuoteen 2024.

”Salamakasvu ei ole aina kaunista katseltavaa, mutta yksi vuosi noissa oloissa saattaa opettaa enemmän kuin kokonainen ura uneliaassa työympäristössä. Kempowerin lapsuusvuodet osoittavat, että ihmiset pystyvät ihmeisiin kulttuurissa, joka suosii rohkeutta ja nöyryyttä. Tein parhaani, jotta Mahdoton tarjoaisi sokeroimattoman näköalan nuoren pörssiyhtiön kipuihin ja iloihin johtamisesta, teknologiasta ja omistamisesta kiinnostuneille lukijoille”, Puustinen sanoo.

Kirjan lähdeaineistona toimineita haastatteluja tehtiin 28 henkilön kanssa. Haastateltavien joukossa ovat muun muassa Kempowerin hallituksen jäsenet ja yhtiön omistajan edustajat Antti Kemppi ja Teresa Kemppi-Vasama, sekä yhtiön ensimmäinen työntekijä, nykyinen Teknologia- ja Innovaatiojohtaja Mikko Veikkolainen.

Kempowerilaisten ja asiakkaiden lisäksi taustahaastatteluja tehtiin myös muiden sidosryhmien kanssa, oman mausteensa tarinaan toi maailman seuratuimpiin sähköautotubettajiin kuuluva Bjørn Nyland. Haastattelujen lisäksi kempowerilaiset kaivoivat puhelimistaan ja arkistoistaan kuvamateriaalia ja muita muistoja kirjaa varten.

”Idea kirjasta tuli yhtiön omistajilta pian First North -listautumisen jälkeen. Iso kiitos kaikille haastateltaville luottamuksesta ja rohkeudesta lähteä mukaan! Kiitokset myös kempowerilaisille kuvista ja muistoista, joita saimme kerättyä kirjaa varten. Kasvun rakentaminen vaatii paljon työtä ja on ajoittain jopa raakaa, mutta samalla opettavaista, antoisaa ja hauskaa. Toivon, että kirja antaa rohkeutta myös muille yrityksille lähteä rakentamaan kasvua Suomesta maailmalle,” sanoo Kempowerin viestintäjohtaja Paula Savonen.

Terho Puustisen kirjoittama ja Kempowerin kustantama Mahdoton – Kempowerin lapsuusvuodet on saatavilla kirjakaupoissa ja äänikirjapalveluista, sekä Kempowerin verkkosivuilta 18.2. alkaen suomeksi ja englanniksi.

Kirjoittaja Terho Puustinen:

Terho Puustinen on yrittäjä ja tietokirjailija, joka on kirjoittanut useiden tunnettujen perheyritysten yritystarinat sekä Taivas+Helvetin, joka on yksi Suomen tunnetuimmista ja menestyneimmistä yrittäjyyskirjoista. Puustinen on työskennellyt aiemmin toimittajana Kauppalehdessä ja Talouselämässä sekä päätoimittajana Tekniikka&Taloudessa.

Lue muita juttuja Kempowerista.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Vaarallisten aineiden kuljetusmääräysten noudattaminen helpommaksi

Vaarallisten aineiden kuljetusmääräykset koetaan usein mutkikkaiksi ja vaikeaselkoisiksi. Kuljetusosapuolille, erityisesti kuljettajalle oikeiden määräysten soveltaminen käytännössä saattaa olla todella haastavaa ja aikaa vievää.

Määräysten noudattaminen on kuitenkin välttämätöntä kuljetusten turvallisuudelle. Kuljetusturva tarjoaa ratkaisun näihin haasteisiin ADR-Advisor web-sovelluksella.

ADR-Advisor on ollut saatavilla mobiilisovelluksena jo kymmenkunta vuotta. Sovellus on ollut suosittu, mutta sovelluskaupoista johtuvat ongelmat, muun muassa massaostomahdollisuuden puuttuminen ja jatkuvat päivitystarpeet, tekivät sovelluksen jakelun ja ylläpidon liian hankalaksi.

Tehdäkseen ADR-Advisorin ostamisen ja ylläpitämisen yhtä helpoksi kuin sen käyttäminenkin on, Kuljetusturva kehitti siitä sovelluskaupoista riippumattoman web-sovelluksen.

Sovelluksen voi ostaa joko yksityishenkilönä tai yrityksenä. Sovelluksen lisenssejä voi ostaa joko yhden tai niin monta kuin on tarpeen, esimerkiksi kaikille vaarallisten aineiden kuljetuksiin osallistuville henkilöille.

Sovellus on tarkoitettu kappaletavarakuljetuksiin ja siitä on kaksi versiota, Basic ja Pro. Basic-versiolla selvität kuormausmääräykset todella helposti ja nopeasti. Sinun tarvitsee vain syöttää sovellukseen kunkin kuormattavan aineen UN-numero ja määrä. Sovellus kertoo sen jälkeen muun muassa:

  • ylittyykö vapaaraja,
  • saako aineet kuormata samaan kuormatilaan,
  • mikä ajolupa kuljettajalta vaaditaan,
  • mitä varusteita kuljetuksessa tulee olla mukana,
  • mitkä kuljetus- ja tunnelirajoitukset koskevat kuljetusta sekä
  • mitä erityismääräyksiä kuljetukseen sovelletaan.

Pro-versio sisältää kaikki edellä mainitut toiminnot ja lisäksi kuljetusten seurantaa ja raportointia helpottavat ominaisuudet.

Se tallentaa kuljetetut aineet määrineen ja kuormaus- sekä purkupaikkoineen tietokantaan, josta esimerkiksi ADR-turvallisuusneuvonantajan on helppo hyödyntää niitä kuljetusten valvonnassa sekä pakollisessa vuosi-ilmoituksessa.

ADR-Advisorin voit ostaa sivustolta drive-apps.com.

Katso tästä muita juttuja Kuljetusturvasta.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

 

Uusia versioita Renault Master -mallistoon

Kuva: Renault.

Renault on julkistanut kaksi uutta versiota Master-mallistoon.

Mallisto täydentyy uudella 9-vaihteisella automaatilla ja sähköisellä alustaversiolla.

Renault Masteriin on nyt saatavilla taloudellinen 9-vaihteinen momentinmuunninvaihteisto, jonka WLTP yhdistetty kulutus on vain 7,9 l/100 km ja CO₂-päästöt 208 g/km.

Automaattien autoverottomat hinnat alkavat 48 990 eurosta. Uutuus on saatavilla Blue dCi 150 -moottorin lisäksi 1000 euron lisähinnalla myös 170-hevosvoimaisena versiona, jossa on 380 Nm vääntö.

Uusi E-Tech electric L3 -ohjaamoalusta tuo lisää mahdollisuuksia rakentaa omia tarpeita täydentävä kuljetusratkaisu nyt myös sähköisenä. Jarrullinen perävaunumassa on jopa 2 000 kg ja kantavuus on 1 356 kg, jolloin päälirakenteen lisäämisen jälkeenkin jää vielä runsaasti hyötykuormaa.

Sähköisen alustaohjaamon hinta on 64 390 euroa.

Uusien versioiden tilaaminen on nyt mahdollista ja toimitukset alkavat loppukeväästä 2025.

Linkki hinnastoon.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Pirkkalasta anastettiin kuormaajia noin 200 000 euron arvosta — poliisi kaipaa havaintoja!

Kubota RT260-2 ja Kubota RT160-2. Kuva: Poliisi.

Pirkkalan Autokeskuksentieltä anastettiin 16.2.2025 kello 21-22 neljä rekisteröimätöntä Kubota-merkkistä kuormaajaa, jotka ovat yhteisarvoltaan noin 200 000 €.

Yksi kuormaajista oli Kubota RT160-2 Cabine -mallinen, kaksi Kubota RT260-2 Cabine -mallisia ja yksi Kubota RT250-2 Cabine -mallinen.

Kuormaajat olivat yrityksen aidatussa pihassa tapahtuma-aikaan. Ne on täytynyt kuljettaa tapahtumapaikalta trailerin tai perävaunun avulla.

Poliisi pyytää havaintoja Linnakallion teollisuusalueella ja lähialueilla tavallista poikkeavasti liikkuneista tai pysäköidyistä ajoneuvoista sekä näihin liittyvistä ihmisistä. Erityisesti kuljetukseen sopivat ajoneuvot ja ajoneuvoyhdistelmät kiinnostavat.

Havainnot ja vihjeet voi lähettää sähköpostiin vihjeet.sisa-suomi@poliisi.fi. Otsikoi postisi ”Kubota”.

Lue myös tämä: Poliisi: Pienkuormaajan varkaat toheloivat kuin Aku Ankan Karhukopla

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

 

Ainakaan tästä asiasta liikenteessä ei kannata ärsyyntyä!

Arkistokuva: Kuva: Liikenneturva.

Talvikelit vaativat malttia liikenteessä. Liikenneturvan kyselyn mukaan jopa kolmannes suomalaisista autoilijoista ärsyyntyy, jos tiellä on aura-auto tai muuta lumityötä tekevä työkone. Ärsyyntyminen ei kuitenkaan kannata, koska se nostaa onnettomuuden riskiä liikenteessä.

”Etenkin huonolla ajokelillä on syytä varata enemmän aikaa matkoihin, niin ärsytyskynnys laskee”, Liikenneturvan yhteyspäällikkö Ari-Pekka Elovaara huomauttaa.

”Aura-autojen lisäksi liikenteessä on esimerkiksi kauhakuormaajia siirtämässä kinoksia. Kaikki nämä tekevät töitä sen eteen, että tienkäyttäjillä olisi turvallista siirtyä paikasta toiseen.”

Vältä aura-auton ohittamista

Pöllyävä lumi, tienpintojen polanteet sekä liukkaus haastavat talviautoilijoita tien päällä. Aura-autot liikkuvat hitaammin, mutta niiden ohittaminen voi olla vaarallista, erityisesti liukkailla teillä. Ohittaminen vaatii hyvän näkyvyyden ja riittävästi tilaa.

Aura-auton ohittaminen on jätettävä hetkeen, jolloin edessä aukeavan tien voi nähdä kunnolla. Aura-autot voivat nostattaa lunta ja loskaa, mikä heikentää näkyvyyttä. Tämä tekee ohittamisesta entistä riskialttiimpaa.

”Harkitse ohitustarve tarkkaan. Jos ohitusta ei ole pakko tehdä, kannattaa se välttää”, Elovaara muistuttaa.

”Aura-auton kuljettajat seuraavat peileistään liikennettä ja pysähtyvät ja päästävät autojonoja ohitseen, kun siihen on hyvä tilaisuus. Aura-auton takana tie on yleensä paremmin aurattu ja turvallisempi ajaa. Ohittamalla saatat joutua huonommalle tieosuudelle”, Elovaara painottaa.

* Liikenneturva ja Verian 2024. N=1035, joista autoilijoita oli 82 %.

Lue myös nämä

Katso tästä SKALin ehdotukset teiden parempaan talvihoitoon!

Muuttuvat keliolosuhteet haastavat talvihoitoa

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Mitsubishi uusiokäyttää Grandis-nimen!

Kuva: Mitsubishi.

Mitsubishi Motors on tuomassa tänä vuonna markkinoille kaksi täysin uutta katumaasturimallia ja ensimmäisen nimi tulee olemaan Grandis.

Uutuus tulee sijoittumaan Euroopan suurimpaan autoluokkaan (C SUV), ja tämä taloudellinen sekä kompakti kehittyneellä teknologialla pakattu uutuus on suunnattu tilaa ja muunneltavuutta arvostaville nuorille perheille.

Nimessä on kaikuja 2000-luvun alkupuolelta, jolloin samaa nimeä kantoi Mitsubishi tila-auto. Nimi juontaa juurensa latinan kielestä, millä grandis tarkoittaa muun muassa suurta ja vaikuttavaa.

Nyt nimi valittiin uutuudelle kuvaamaan suuria sisätiloja sekä voimakasta ja itsevarmaa muotoilua. Keulassa tullaan näkemään tuore versio Mitsubishin ”Dynamic Shield” -maskista ja takaosassa tulee näkymään ”Hexaguard Horizon” -tyyli.

Kuva: Mitsubishi.

Tilavan ja muunneltavan ohjaamon lisäksi uusi Mitsubishi Grandis tulee tarjoamaan täyden kattauksen nykyaikaisia kuljettajaa avustavia järjestelmiä ja modernia liitettävyyttä sisäänrakennetun Googlen käyttöjärjestelmän ansiosta. Näiden turvin koko perhe matkustaa turvallisesti niin arkiset matkat kuin viikonloppujen seikkailut.

Uusi Grandis on suunniteltu erityisesti Eurooppaan ja auto tulee tarjolle kevythybridinä (MHEV) sekä täyshybridinä (HEV). Molemmat voimalinjat tarjoavat luokassaan hyvän suorituskyvyn ja taloudellisuuden.

Uusi Mitsubishi Grandis esitellään heinäkuussa ja auton myynti alkaa syksyllä 2025.

Toinen uutuus tulee olemaan täysin sähköinen (BEV) ja se esitellään myöhemmin tänä vuonna. Molemmat mallit tullaan valmistamaan Euroopassa Group Renaultin toimesta.

Katso tästä muita Mitsubishi-juttuja.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Kymmeniä vuokrapakettiautoja käytetty omaisuusrikosten tekemiseen!

Itä-Uudenmaan poliisille on ilmoitettu vuoden 2024 joulukuun ja 16.2.2025. välisenä aikana  aikana erään yrityksen yli 30 pakettiautoon kohdistunutta moottorikulkuneuvon käyttövarkautta. Pakettiautoja on lähtenyt varkaiden matkaan eri puolilta poliisilaitoksen aluetta.

– Kyse on selkeästi rikosilmiöstä. Kyseisiä varkauksia on tapahtunut myös Helsingissä. Anastettuja pakettiautoja on käytetty muun muassa omaisuusrikosten tekemiseen, kertoo rikosylikomisario Anssi Murto.

Pakettiautoja vuokraavan yrityksen idea on tarjota asiakkaille autot helposti saataville. Tätä on selkeästi alettu käyttämään hyväksi. Autot on otettu luvatta käyttöön yleisiltä pysäköintipaikolta ikkuna rikkomalla.

Poliisi on käynyt keskustelua asiasta yrityksen edustajien kanssa pian rikosilmiön alkamisen jälkeen ja autojen suojausta pyritään parantamaan. Poliisi on lisäksi kohdetanut valvontaa etenkin yöaikaan liikkuviin vuokra- pakettiautoihin.

– Tehtävistä mainittakoon 13.2. torstai-iltana Vantaalla tapahtunut varkaus, missä kyseisen yrityksen pakettiauto oli otettu luvatta käyttöön Porttisuontieltä. Kyseinen pakettiauto ajoi poliisin partiota vastaan Järvenpäässä. Partio kääntyi auton perään ja lähti tavoittelemaan pakenevaa kuljettajaa. Tässä vaiheessa tehtävälle liittyi myös kaksi muuta poliisin partiota, Murto jatkaa.

Pakeneva auto pysähtyi lopulta Pohjoisväylällä sijaitsevalle pysäköintipaikalle. Autosta otettiin kiinni mies ja nainen, jotka molemmat päätyivät poliisin huostaan epäiltynä moottorikulkuneuvon käyttövarkaudesta.

Juttu muokattu kello 17.18. Poistettu vuokraamon nimen.

Lue myös

Pohjanmaalla useita törkeitä liikennerikoksia viikonloppuna

Henkilöauto vajosi jäihin — yksi henkilö menehtyi

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

 

Yksi maailman eniten plagioiduista tavaramerkeistä syntyi 100 vuotta sitten!

Mercedes-Benz tähti Autotalon katolla. Kuva: Veho.

Suuret tapahtumat antavat usein ennusmerkkejä: kesäkuussa 1926 maailman kaksi vanhinta autoyritystä yhdistyivät. Lähes 100 vuotta sitten Daimler-Motoren-Gesellschaft (DMG) Stuttgartista ja Benz & Cie. Mannheimista yhdistyivät muodostaen Daimler-Benz AG:n ja uuden Mercedes-Benz-brändin.

Valmistelut olivat jo täydessä vauhdissa vuonna 1925. Näihin kuului uuden yhteisen tavaramerkin rekisteröinti patenttivirastossa 18. helmikuuta 1925. Kolmipisteisen Mercedes-tähden ja Benzin laakeriseppeleen yhdistävä tunnus kuvasti graafisesti yhdistymistä.

Alkuperäinen tähti. Kuva: Mercedes-Benz.

Miten kahdesta tuli yksi

DMG haki mallisuojan kolmisakaraiselle tähdelle 24.kesäkuuta 1909. Yhdistetyt sakarat olivat kaksiulotteisia ja symboloivat polttomoottorin käyttöä liikkumiseen maalla, merellä ja ilmassa.

Vain hieman myöhemmin, elokuussa 1909, Benz & Cie. rekisteröi nimensä tavaramerkiksi laakeriseppeleen keskelle sijoitettuna. Vaikeina taloudellisina aikoina toukokuussa 1924 yhtiöt valmistautuivat yhdistymiseen ja muodostivat liittouman.

Uuden tavaramerkin synty vuonna 1925 oli tärkeä välietappi. Siitä lähtien maailmankuulu tunnus on koristanut jokaista Mercedes-Benziä.

Kuva: Mercedes-Benz.

Yksi maailman eniten plagioiduista tavaramerkeistä

Mercedes-Benzin logo on pitkään ollut yksi eniten jäljitellyistä tavaramerkeistä. Sitä käytetään luvattomasti lukemattomissa yhteyksissä, kuten vanteissa ja tekstiileissä – vakavimmillaan jopa piraattiosina tuotetuissa varaosissa, kuten jarrulevyissä ja -paloissa.

Jo vuonna 2019 Mercedes-Benz käynnisti, tuki ja seurasi viranomaisten tekemiä toimenpiteitä. Jo silloin niiden tuloksena takavarikoitiin vuosittain yli 1,6 miljoonaa väärennettyä Mercedes-Benz-tuotetta.

Asiaa tuntemattoman voi olla vaikea erottaa väärennöstä aidosta osasta, mutta useimmissa tapauksissa väärennökset ovat heikkolaatuisia eivätkä täytä edes lakisääteisiä minimivaatimuksia. Ne muodostavat siten merkittävän riskin asiakkaille ja heidän turvallisuudelleen. Toimenpiteet piratismin kitkemiseksi jatkuvat edelleen.

Asiakkaan kannattaa aina merkkiorganisaation ulkopuolelta hankintoja tehdessään pyrkiä varmistumaan, että hänelle myytävä tuote on oikeasti Mercedes-Benz AG:n valmistama tai hyväksymä. Varmin tapa varmistua asiasta on asioida vain valtuutettujen toimipisteiden kanssa.

Lue myös nämä

Historian havinaa: Mercedes-Benz W124-mallisarjan juhlavuosi!

Historian havinaa: Mercedes-Benzin klassikko 230 SL 60 vuoden ikään

Historian havinaa: Tätä Mersun G-sarjan klassikkoa valmistui vain 446 autoa

Historian havinaa: Mercedes-Benzin ylellinen S-sarja 50 vuotta

Historian havinaa: 90 vuotta Mercedes-Benzin C-sarjan edeltäjän debyytistä

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Volvon XC60-malliin merkittäviä uudistuksia

Kuva: Volvo Cars.

Volvo XC60 kokee tulevana mallivuotena merkittäviä uudistuksia, jotka liittyvät käyttökokemukseen, muotoiluun ja mukavuuteen. Lisäksi auto saa nopeamman ja reaktiivisemman tieto- ja viihdejärjestelmän.

Vuonna 2017 esitelty XC60 on Volvon myydyin malli. XC60-autoja on myyty yli puolitoista miljoonaa kappaletta ympäri maailmaa, ja malli ylsi vuonna 2024 uuteen myyntiennätykseen.

Kuva: Volvo Cars.

Uuden sukupolven käyttökokemus suuremmalla näytöllä

Uudistettu XC60 on varustettu Volvon uuden sukupolven käyttökokemuksella, joka on turvallinen ja nautinnollinen tapa olla vuorovaikutuksessa auton keskinäytön kanssa. Se on edeltäjäänsä keskittyneempi ja yksilöllisempi kokonaisuus ja sisältää monia Googlen palveluita.

Suurempi 11,2 tuuman keskikosketusnäyttö parantaa käytettävyyttä ja tarjoaa kuljettajalle uusia ominaisuuksia, sovelluksia ja langattomia päivityksiä. Pikselitiheyttä on lisätty 21 prosentilla, mikä tekee näytöstä entistä terävämmän.

Nopeampi ja reaktiivisempi tieto- ja viihdejärjestelmä

Qualcomm Technologiesin uuden sukupolven Snapdragon Cockpit -alustan* ansiosta Google-pohjainen tieto- ja viihdejärjestelmä on yli kaksi kertaa poistuvaa järjestelmää nopeampi, ja grafiikan muodostus on jopa kymmenen kertaa nopeampaa.

Kuva: Volvo Cars.

Lopputulos on reaktiivisempi tieto- ja viihdejärjestelmä, joka näyttää oikeat tiedot oikeaan aikaan, vähentää kuljettajan keskittymisen herpaantumista ja parantaa turvallisuutta.

Uudistetun viisipaikkaisen XC60:n ulkoasu on entistä nykyaikaisempi. Uusi etusäleikkö Volvon ikonisella rautamerkillä kuvastaa XC90-malliin hiljattain tehtyjä uudistuksia. Uudistetussa XC60:ssä on myös uudet vannevaihtoehdot ja tummemmat takavalot.

Uusi mallivuosi esittelee kaksi uutta koriväriä: Forest Lake ja Aurora Silver, jotka molemmat ovat saatavilla uudistettuun XC60-malliin. Lisäksi Mulberry Red -sävy on saatavilla XC60:een ensimmäistä kertaa.

Kuva: Volvo Cars.

Sisätiloissa on käytetty uusia koristuksia ja premium-materiaaleja, kuten Quilted Nordico ja Navy Herringbone Weave, jotka luovat nykyaikaista ylellistä tunnelmaa. Älykkäät säilytysratkaisut, uudet mukitelineet ja parannettu langaton puhelinlaturi sekä joustava ja runsas tavaratila tekevät XC60:n sisätiloista monipuoliset ja käytännölliset.

Ilmajousitus

Lisää ylellisyyttä tarjoavat lisävarusteena ilmajousitus sekä laminoidut lasit. Uudistettu XC60 on varustettu myös Volvon huippuluokan ilmanpuhdistusteknologialla, joka parantaa matkustajien hyvinvointia.

Kuva: Volvo Cars.

XC60:een on saatavana Bowers & Wilkinsin High Fidelity -audiojärjestelmä uudella kaiuttimien verkkokuviolla.

Uudistettu XC60 on tilattavissa huomenna ja sen alkaen hinta on 61 393 euroa. Ensimmäiset autot saapuvat Suomeen kesäkuussa.

* Snapdragon on Qualcomm Incorporatedin tavaramerkki tai rekisteröity tavaramerkki. Snapdragon on Qualcomm Technologies, Inc:n ja /tai sen tytäryhtiöiden tuote.

Lue muita juttuja Volvo XC60 -mallista.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Kuva: Volvo Cars.

Katso tästä ensimmäiset kuvat Kia EV4 –mallistosta

Kia EV4 sedan. Kuva: Kia.

Kia Corporation on julkistanut ensimmäiset kuvat uuden EV4-sähköautonsa hatchback- ja sedan -malleista jo etukäteen ennen kuun lopulla järjestettävää Kia EV Day -tapahtumaa, jonka yhteydessä EV4 saa maailman ensi-iltansa.

Uusi EV4 täydentää ja tuo lisää vetovoimaa Kian sähköautomallistolle ja se on suunnattu laajalle kohderyhmälle, jotka arvostavat sähköautossaan modernia muotoilua sekä edistyksellistä teknologiaa.

Kia EV4 hatchback. Kuva: Kia.

EV4 sedanin ja hatchbackin silmiinpistävässä keulan muotoilussa erottuvat Kian tunnusomainen EV Tiger Face -muotokieli, jota täydentävät pystysuoraan suunnatut ajovalot sekä ikoninen Star Map -valokuvio. Tämä yhdistelmä korostaa EV4:n leveän urheilullista keulaa, joka on samalla hienostuneen tyylikäs.
EV4 sedan

EV4 hatchback

EV4 hatchbackin takaprofiili muistuttaa sedan-sisaruksensa vahvoja mittasuhteita. Terävästi muotoillut linjat, leveästi sijoitetut takavalot ja kalteva takaikkuna luovat selkeän ja jämäkän ilmeen. Lisäksi rohkean pystysuora C-pilarin reunus muodostaa kontrastin, joka korostaa auton mittasuhteita ja muotoiluidentiteettiä.

Kia EV4 sedan GT-Line. Kuva: Kia.

EV4 GT-Line -mallissa on perusmallin lisäksi eksklusiivisia muotoiluelementtejä, jotka luovat entistäkin urheilullisemman ilmeen. Esimerkiksi siipimäiset etu- ja takapuskurit ja kolmiokuvioiset 19-tuumaiset vanteet tuovat futuristisen urheilullista tunnelmaa ulkomuotoiluun.

Kia järjestää helmikuun lopulla Espanjan Tarragonassa Kia EV Day 2025 -tapahtuman, jossa uusi EV4 saa ensiesittelynsä yhdessä merkin laajennetun sähköistämisstrategian julkistamisen kanssa.

Kia EV4 sedan GT_Line. Kuva: Kia.

EV4:n yksityiskohtainen muotoilu ja tuoteominaisuudet paljastetaan virallisesti 27. helmikuuta.

Lue myös: Kia Concept EV4 antaa esimakua tulevasta EV4-mallista

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //