Koti Blogi Sivu 279

Tunnusväri kertoo auton kulkevan itsestään!

Kuva: Mercedes-Benz.

Mercedes-Benz on ensimmäisenä autonvalmistaja saanut viranomaisten hyväksynnän autonomisen ajamisen tunnusvärille. Hyväksyntä on voimassa testikäytössä kaikkialla Saksassa vuoden 2028 loppuun saakka. Turkoosi on jo sisällytetty useisiin standardeihin ja luonnoksiin (SAE J3134, UNECE ja Kiinan pakollinen sertifiointi).

Saksa vahvistaa jälleen asemansa automaattisen ajamisen edelläkävijänä, sillä se oli ensimmäinen maa, joka sallii ehdollisesti automatisoidun ajon (SAE-taso 3). Mercedes-Benz hyödynsi tämän mahdollisuuden ensimmäisenä ja sai vuoden 2021 lopussa maailman ensimmäisen kansainvälisesti voimassa olevan tyyppihyväksynnän ehdollisesti automatisoidulle ajamiselle Drive Pilot -järjestelmällä.

Kuva: Mercedes-Benz.

Nyt erityisluvalla sallittu turkoosi merkkivalaistus kertoo muille tienkäyttäjille, onko ehdollisesti automatisoitu ajotoiminto aktivoitu. Tämä helpottaa myös viranomaisten ja poliisin mahdollisuuksia tunnistaa järjestelmän tila ja arvioida, onko kuljettajalla lupa keskittyä muihin toimiin ajon aikana.

Erikoismerkinnät on integroitu ajoneuvon etu- ja takavaloihin sekä sivupeilien suuntavilkkuihin. Kun Drive Pilot on aktivoitu, nämä valot loistavat jatkuvasti turkoosina – värinä, jonka Mercedes-Benz pyrkii vakiinnuttamaan ehdollisesti automatisoidulle ajamiselle ja sitä korkeammille tasoille.

Miksi turkoosi?

Turkoosi täyttää kaksi keskeistä vaatimusta: Ensinnäkin se erottuu selkeästi olemassa olevasta ajoneuvovalaistuksesta, liikennevaloista tai hälytysvaloista mikä vähentää sekaannuksen riskiä.

Toiseksi sen hyvä näkyvyys mahdollistaa muiden tienkäyttäjien taholta nopean ja luotettavan tunnistamisen.

Kuva: Mercedes-Benz.

Turkoosi on jo sisällytetty useisiin standardeihin ja luonnoksiin (SAE J3134, UNECE ja Kiinan pakollinen sertifiointi). Uuden valaistuskonseptin kehittämiseen ja hyväksyntään osallistuivat insinöörit, vaatimustenmukaisuuden asiantuntijat, tietosuojavastaavat ja eettiset asiantuntijat.

Drive Pilot -nopeus jopa 95 km/h

Vuoden 2024 lopussa Mercedes-Benz esitteli Drive Pilot -järjestelmän seuraavan version, joka mahdollistaa ehdollisesti automatisoidun ajon jopa 95 km/h nopeudella moottoritien oikealla kaistalla Saksassa. Tämä tekee Drive Pilotista maailman nopeimman tason 3 järjestelmän sarjatuotantoajoneuvossa. Merkkivalojen testaus suoritetaan testiajoneuvoilla.

Monta tapaa havainnoida liikennettä: kamerat, LiDAR ja tutkat yhdessä

Mercedes-Benzin SAE 3 -tason autonomisen ajamisen mahdollistava Drive Pilot hyödyntää useiden eri järjestelmien keräämää dataa ajoneuvon turvallisen liikkumisen varmistamiseksi. LiDAR-laserkeilain tunnistaa ympäristöä ja liikennettä sekä mittaa etäisyyksiä ja tutkat seuraavat liikennettä sekä havaitsevat esteitä. Kamerat tunnistavat kaistamerkinnät, liikennemerkit ja ympäröivät ajoneuvot, ja ultraäänitunnistimet reagoivat lähietäisyydellä oleviin kohteisiin. Tarkkuus-GPS ja HD-kartat takaavat tarkan paikannuksen.

Tason 3 autonomisessa ajamisessa kuljettaja voi keskittyä muihin kuin ajamiseen liittyviin tehtäviin, mutta hänen on pysyttävä valmiina ottamaan ajoneuvon hallinta takaisin järjestelmän pyynnöstä. Kuljettajan on aina pysyttävä istuimellaan.

Lue muita juttuja autonomisesta liikenteestä.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Hölmöily liikenteessä kasvatti merkittävästi ajokiellon pituutta!

Kuva: CvB.

Torstaina kello 16.41 Kiteen Puhoksessa Kantatiellä poliisipartiota ajoi vastaan henkilöauto 122 km/h nopeusrajoituksen ollessa 80 km/h. Poliisipartio näytti kuljettajalle pysäytysvaloa, mutta partion käännyttyä henkilöauton perään havaittiin sen jatkavan kovaa vauhtia kohti Valtatie 6:tta pysähtymättä.

Poliisipartio pysyi juuri ja juuri pakenevan henkilöauton perässä sen kiihdytettyä nopeuttaan merkittävästi. Partioauton nopeus kasvoi ajoittain jopa nopeuteen 160 km/h. Partio pääsi pakenevan henkilöauton lähituntumaan Valtatie 6:lla, jolloin kuljettaja luopui pakenemisesta ja pysäytti ajoneuvon.

Kuljettajaksi selvisi 20-vuotias mies, jolla oli kyydissään yksi matkustaja. Kuljettajan puhalluskoe ja huumepikatesti eivät antaneet viitteitä päihtymyksestä. Kuljettaja kertoi pakenemisen syyksi pyrkineensä välttämään ajokorttinsa menettämisen.

Mikäli kuljettaja olisi pysähtynyt poliisin näytettyä pysäytysvaloa, olisi asiaa tulkittu liikenneturvallisuuden vaarantamisena ja mahdollinen ajokielto olisi ollut noin 6-12 viikkoa.

Paettuaan poliisia huomattavasti yli sallitun nopeusrajoituksen ja jättämällä noudattamatta stop-merkkiä, rikosasia käsitellään törkeänä liikenneturvallisuuden vaarantamisena.

Törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta seuraa vähintään 6 kuukauden ajokielto. Määräaikaiset ajokiellot käsitellään aina tapauskohtaisesti. Ottaen huomioon muut asiaan liittyvät seikat ajokielto voi kestää joissain tapauksissa jopa yli vuoden.

Lue myös

Poliisi: Moni ensikertalainen yllättyy pitkästä ajokiellosta!

Tiedätkö miten toimia, jos sinut määrätään ajokieltoon?

Mitä väliaikainen ajokielto tarkoittaa käytännössä?

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //  

 

 

Moottori-lehdessä testattiin edullisemmat kesärenkaat

Kuva: Moottori.

Moottori-lehdessä 3/2025 julkaistiin edullisempien kesärenkaiden vertailun.

Mukana vertailussa ovat Barum Bravuris 5 HM, BF Goodrich Advantage DT1, Fulda Eco Control 2, Gislaved Ultra Speed 2,Hankook Ventus Prime 4, Momo Outrun M20 Pro, Nokian Tyres Hakka Blue 3 ja Yokohama BluEarth-GT AE51.

Testin ykköseksi nousi Nokian renkaiden rengas yleisarvosanalla 9,2. Toiseksi tuli BF Goodrich (9,0) ja kolmanneksi Hankook (8,9).

Seuraavina tulevat Fulda (8,7), Yokohama (8,6), Gislaved (8,4), Barum (8,3) ja Momo (8,1).

Testaajien mukaan hyvää Nokian Tyres -renkaassa on ajettavuus, jarrutuspito ja ääritilannekäytös. Mainittavaa huonoa testaajat eivät löytäneet.

BF Goodrichin renkaassa hyvää on ajettavuus märällä, vesiliirron vastustuskyky ja mukavuus. Huonoa ominaisuutta ei ole.

Hankookissa hyvää on ajettavuus, jarrutuspito ja ääritilannekäytös. Huonoa on vesiliirron vastustuskyky.

Vertailussa arvioitiin ajettavuus kuivalla, jarrutus kuivalla, ajettavuus märällä, jarrutus märällä, vesiliirto, melu, mukavuus ja kulutus.

Koko artikkeli on luettavissa Moottori+ -palvelussa sekä Moottorissa 3/2025. Lehden voi lukea ilmestymispäivästä alkaen myös sähköisenä irtonumerona Lehtiluukun kautta. Hinta on 8,20 euroa.

Moottori+ -sisällöt ovat luettavissa kirjautumalla palveluun Autoliiton jäsentunnuksilla.

Lue muita juttuja Moottorista.

Lue juttuja muista kesärengastesteistä.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Škodan menestyksekkään kilpa-auton ensimmäisestä kisasta 50 vuotta

Nyt kun Škoda 130 RS -mallin ensimmäisestä kisasta tulee kuluneeksi 50 vuotta, kolme Škoda 130 RS -yksilöä on esillä Škoda-museon prototyyppien ja urheiluautojen varastomuseossa huhtikuun 27. päivään saakka.

Škoda Auto viettää tänä vuonna toimintansa 130-vuotisjuhlavuotta. Tälle vuodelle sattuu myös yksittäisiä juhlimisen aiheita: puoli vuosisataa sitten Škoda 130 RS esiintyi ensimmäisessä kisassaan Mostin radalla.

Kansainvälisissä ralleissa ja ratakisoissa saavutettu menestysten ketju lunasti legendaariselle kilpa-autolle paikan moottoriurheilun historiassa. Sen perintö elää edelleen: RS-kirjainlogo koristaa Škodan nykymalliston sporttisimpia malleja. Škoda-museon prototyyppien ja urheiluautojen varastomuseossa toteutettavan erikoisnäyttelyn lisäksi Škoda haluaa juhlia tätä erityistä ja ikonista kilpa-autoa julkaisemalla muisteluvideon.

Škoda 130 RS on yksi ikonisimmista Mladá Boleslavissa tehdyistä autoista. Aikanaan sillä ajettiin monien kansainvälisten rallien ja ratakisojen voittoon. Edeltäjämalliensa Škoda 180 RS ja 200 RS vahvuuksille rakennetusta Škoda 130 RS:stä tuli erinomaisen dynaamisen ajettavuutensa ansiosta pian vahva haastaja asemansa jo vakiinnuttaneille kilpailijoille.

Lukuisat voitot arvostetuissa kisatapahtumissa loivat autolle maineen tšekkoslovakialaisen moottoriurheilun voimatekijänä. Nyt kun sen ensimmäisestä kisasta tulee kuluneeksi 50 vuotta, kolme Škoda 130 RS -yksilöä on esillä Škoda-museon prototyyppien ja urheiluautojen varastomuseossa 27.4.2025 saakka.

Kansainvälisten rallien ja ratakisojen tähti

Vain kuukausi ensimmäisen, Mostin radalla huhtikuussa 1975 ajetun kisan jälkeen Škoda 130 RS coupé (tyyppi 735) ylsi vakuuttavaan tulokseen ensimmäisessä todellisessa kisailmeessään. Euroopan vakioautosarjan (European Touring Car Championship) Brnon osakilpailussa Škoda 130 RS:llä ajettiin kolmanneksi ja neljänneksi alle 2000-kuutioisten luokassa.

Kuva: Skoda.

Ensimmäinen saavutus loi pohjan 130 RS:n erittäin hyvälle menestykselle moottoriurheilussa. Sillä voitettiin Itä-Euroopassa sekä kansainvälisissä kisoissa, joissa se kohtasi kovat kilpailijat länsimaista.

Škoda 130 RS:n merkittäviin voittoihin lukeutuu luokkavoitto ja yleiskilpailun 12. sija Monte Carlon rallissa vuonna 1977. Toisen erittäin merkittävän menestyksen se saavutti yltämällä yleiskilpailun kahdeksanneksi Kreikan Akropolis-rallissa 1979. Vuonna 1981 se ylsi samaan ja osoitti siten vahvuutensa selvästi tehokkaampiin kilpailijoihinsa verrattuna.

Škoda 130 RS on kirjoittanut nimensä myös ratakisojen historiaan. Vuonna 1981 se voitti Euroopan vakioautosarjan mestaruuden – mikä on Škoda 130 RS:n suurin voitto – sijoituttuaan kolmella edellisellä kisakaudella tasaisesti kolmen parhaan joukkoon.

Menestyksen takana: kevyt rakenne ja erinomainen ajettavuus

Škoda 130 RS:n moottori oli nestejäähdytteinen, taakse asennettu nelisylinterinen työntötankomoottori, jonka iskutilavuus oli 1,3 litraa. Ajan mittaan moottorin teho kasvoi alkuperäisestä 113 hevosvoimasta ratakisa-auton 142 hevosvoimaan. Korin rakenteissa käytettyjen alumiinilevyjen ja lasikuitukomponenttien ansiosta kilpa-auto painoi vain 720 kiloa ja saavutti huippunopeudekseen 220 km/h.

Kuva: Skoda.

Silti tämän Mladá Boleslavissa rakennetun auton todellinen vahvuus oli sen erinomainen ajettavuus ja tarkka ketteryys. Auton tasapainoisiin ominaisuuksiin pystyi luottamaan kaikissa tilanteissa, ja se reagoi luotettavasti myös kisapaineessa.

Alkuperäisen tehdasspesifikaation mukaisia Škoda 130 RS -autoja valmistettiin lähes 200 kappaletta. Niiden lisäksi tehtaan toimittamista osista tehtiin yksityisesti kymmeniä autoja.

Ikonisen RS-logon perintö elää nykyisissä automalleissa ja moottoriurheilussa

Škoda 130 RS esitteli mallinimikirjaimet RS (Rally Sport), jotka siitä asti ovat löytyneet Škodan suorituskykyisimpien automallien nimistä. Siten moottoriurheiluperinne edelleen näkyy Škodan nykyisessä mallistossa.

Myös rallin maailmanmestaruussarjan WRC2-luokassa Škoda Fabia RS Rally2 -ralliauto kantaa nimessään RS-kirjaimia.

Lue myös

Päivän ralliauto: Skoda 130 RS 1972

Škodan RS-historia alkoi jo vuonna 1974 — nyt RS-merkintä myös sähköistyy

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //  

Nokian Renkaat tuo Keski-Euroopan markkinoille ympärivuotiseen käyttöön tarkoitetun renkaan

Kuva: Nokian Renkaat.

Uusi Nokian Tyres Seasonproof 2 all season -rengas on kehitetty Keski- ja Etelä-Euroopan autoilijoiden tarpeisiin. Tuotevalikoimaan tulee syksyyn 2025 mennessä kokoja moderneihin henkilöautoihin, katumaastureihin sekä crossover-malleihin.

All season -renkaat on suunniteltu toimimaan turvallisesti Keski-Euroopan olosuhteissa kaikkina vuodenaikoina, ja Nokian Tyres Seasonproof 2 on varustettu lumihiutalesymbolilla (3PMSF), joka todistaa renkaan olevan virallisesti hyväksytty talvikäyttöön.

”Keski-Eurooppa on Nokian Renkaille strategisesti tärkeä kasvualue. Nokian Tyres Seasonproof 2 valmistetaan hiilidioksidipäästöttömällä tehtaallamme Romanian Oradeassa, lähellä Keski-Euroopan kuluttajia ja asiakkaita. Tuomalla markkinoille rengasvalikoiman, jossa jopa 38 prosenttia materiaaleista on uusiutuvia ja kierrätettyjä, pääsemme lähemmäksi tavoitettamme lisätä renkaissamme käytettyjen uusiutuvien ja kierrätettyjen raaka-aineiden osuus 50 prosenttiin vuoteen 2030 mennessä”, toteaa Tommi Alhola, Nokian Renkaiden Keski-Euroopan henkilöautorengasliiketoiminnasta vastaava johtaja.

Jopa 38 prosenttia uusiutuvia, kierrätettyjä ja ISCC PLUS -sertifioituja materiaaleja

Nokian Tyres Seasonproof 2 sisältää jopa 38 prosenttia uusiutuvia, kierrätettyjä ja ISCC PLUS -sertifioituja materiaaleja. Se on yhtiön ensimmäinen kaupallisessa tuotannossa oleva rengas, joka sisältää näin suuren osuuden uusiutuvia ja kierrätettyjä materiaaleja.

Esimerkiksi renkaan hartsi ja silika ovat peräisin uusiutuvista lähteistä. Kierrätettyjä raaka-aineita ovat muun muassa noki ja teräs. Valikoiman kaikissa kuluttajille tarjottavissa koissa on näitä materiaaleja, ja ne myös parantavat renkaan ajettavuutta.

“Uusiutuvien materiaalien avulla olemme pystyneet parantamaan renkaiden suorituskykyä alentaen samalla niiden vierintävastusta. Olemme sitoutuneet etsimään uusiutuvia tai kierrätettyjä vaihtoehtoja perinteisille fossiiliperäisille materiaaleille ja jatkamme tutkimuksia uusien, innovatiivisten vaihtoehtojen löytämiseksi yhdessä useiden eri kumppaneiden kanssa”, toteaa Nokian Renkaiden innovaatio- ja kehitysjohtaja Teemu Soini.

Nokian Renkaiden Romanian-tehdas, jossa Nokian Tyres Seasonproof 2 valmistetaan, on saanut International Sustainability and Carbon Certification (ISCC) PLUS -sertifioinnin, mikä mahdollistaa sertifioitujen materiaalien käytön renkaassa. ISCC on maailmanlaajuisesti käytössä oleva kestävyyssertifiointijärjestelmä.

”Jopa 38 prosenttia uusiutuvia, kierrätettyjä ja ISCC PLUS -sertifioituja materiaaleja sisältävän renkaan esitteleminen markkinoille on pitkällisen kehitystyön tulos. Aiemmin olemme julkistaneet esimerkiksi Nokian Tyres Green Step -konseptirenkaan, joka oli tehty 93-prosenttisesti kierrätetyistä ja uusiutuvista materiaaleista. Nokian Tyres Green Step Ligna -konseptirenkaassa käytimme puolestaan ensimmäistä kertaa uutta ja täysin uusiutuvaa rengasmateriaalia”, Soini jatkaa.

Ensimmäinen uusi rengas, joka valmistetaan maailman ensimmäisessä täysimittaisessa hiilidioksidipäästöttömässä rengastehtaassa

Nokian Tyres Seasonproof 2 on ensimmäinen kuluttajien saataville tuleva rengas, joka on valmistettu Nokian Renkaiden uudella tehtaalla Romanian Oradeassa. Tehdas on maailman ensimmäinen täysimittainen hiilidioksidipäästötön rengastehdas. Romanian-tehdas vihittiin käyttöön syyskuussa 2024 ja aloittaa rengastoimitukset keväällä 2025.

Lue muita juttuja Nokian Renkaista.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //  

 

Savonlinna isännöi Ralli SM -osakilpailua yli 30 vuoden tauon jälkeen

Jari-Matti Latvala ajaa Savonlinnassa ensimmäistä kertaa SM-luokassa sitten vuoden 2006 Uusikaupunkirallin. Kuva: Taneli Niinimäki / AKK.

Rallin suomenmestaruussarja rantautuu lauantaina Etelä-Savoon ja etenkin Olavinlinnasta ja oopperajuhlistaan tunnettuun Savonlinnaan. Kilpailijoille luvassa on täysin uusi haaste, sillä kaupungissa ei ole ajettu SM-rallia sitten vuoden 1992.

Kauden kolmannen ja samalla talvikauden päättävän osakilpailun lähtölista keräsi mukavat 110 kilpailijaa, jossa mukana on myös rutkasti kansainvälistä maustetta. Suurin huomio kiinnittyy kuitenkin Jari-Matti Latvalaan.

Toyotan tallipäällikkönä toimiva Jari-Matti Latvala ei sinänsä ole enää mikään yllättävä näky SM-rallien lähtölistoilla. Startteja kotimaan rallipoluilla varsinkin vuoden 2019 jälkeen on tullut tasaisesti joka vuosi, mutta Savonlinnassa tuurilainen kilpailee ensimmäistä kertaa SM-luokkien puolella sitten vuoden 2006 Uusikaupunkirallin.

Lähes 20 vuotta sitten ajetussa kisassa Latvala sijoittui Miikka Anttilan kanssa ison A-ryhmän toiseksi Sebastian Lindholmin jälkeen. Nyt edessä on startti SM1-luokassa kotikilpailuunsa osallistuvan Juho Hännisen kanssa. Vaikka Latvala on totuttu näkemään viime vuosina enemmän Historic-autojen ratissa, niin ihan kylmiltään ei Rally2-luokan kalustolla sentään tarvitse kisaan lähteä. Samaisella autolla kaksikko ajoi viime vuonna Suomen MM-rallissa komeasti Oliver Solbergin jälkeen WRC2-luokan toiselle sijalle.

Jos oli vastus edellä mainituissa kilpailuissa kovaa niin sitä se on nytkin. Esapekka Lappi toimi kaudella 2018 Latvalan tallikaverina Toyotalla ja palasi yhdeksi kaudeksi tiimin leipiin vuonna 2022, kun Latvala aloitteli toista vuottaan Toyotan tallipäällikkönä.

Lappi voidaan nostaa kisan ykkössuosikiksi, vaikka edellisessä kilpailussa Rovaniemellä ei voittoa tullutkaan. Jokaisella kuljettajalla ottaa kuitenkin oman aikansa totuttautua uuteen kalustoon ja ympäristöön, varsinkin kun Lapin kauden ohjelma pistettiin äärimmäisen pikaisella aikataululla kasaan. Nyt koossa on reilusti kilometrejä Tunturista ja varmasti parempi käsitys Skodan R5-autosta, uudesta kartanlukijasta (Enni Mälkönen) ja ylipäätään uudesta ympäristöstä tehdastiimivuosien jälkeen.

Vaikka Tunturin voittanutta Tuukka Kauppista emme ykkössuosikiksi nostakaan, oli hän joka tapauksessa kisan ehdoton säväyttäjä ja varmasti kärkikahinoissa nytkin. Laukaalainen tulevaisuuden lupaus teki käsittämättömän tempun voittaessaan poronsarvet kilpailun historian nuorimpana kuljettajana. Nyt hallussa on sarjan kärkipaikka ja menestysjano sen kuin lisääntyy. Mielenkiintoistahan on myös nähdä, miten Kauppisen vauhti vertautuu Latvalaan, joka ajaa samanlaisella autolla.

Kauppisen jälkeen sarjan pisteissä seuraavina tulevilla Teemu Asunmaalla ja Niclas Grönholmilla on heilläkin varmasti sanansa sanottavana kärkitaistossa.

Kaudella 2025 Ralli SM -sarjan suorat lähetykset esitetään FlyingFinn.tv -palvelussa. Tulospalvelu, GPS-seuranta ja väliajat sekä kaikki muu rallin seuraamiseen löytyy sarjan verkkosivuilta osoitteesta rallism.fi. Koostelähetykset esitetään kilpailun jälkeisenä sunnuntaina Yle TV2 -kanavalla ja Yle Areenassa.

SM Savonlinna Ralli: reitti & aikataulu

Lauantai 8.3.2025

10:00 LÄHTÖ Savonlinnan Kauppatori
10:30 EK1 Naistenlahti (8,05 km)
11:04 EK2 Tuhkula (14,87 km)
12:37 EK3 Makkola 1 (19,45 km)
13:27 EK4 Haapala (10,15 km)
13:55 EK5 Lahdenkylä (8,72 km)
14:25 HUOLTO Samiedu – 60 min
16:08 EK6 Makkola 2 (19,45 km)
16:44 EK7 Matko (23,61 km)
17:57 PODIUM Savonlinnan Kauppatori

Erikoiskoekilometrit: 104,3 km

Reittikartta (PDF)

Lue tästä muita Ralli SM -juttuja.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //  

Leuto talvi lisää tuulilasivahinkoja

Arkistokuva. Kuva: Matti Sulanto.

Leuto, lumeton talvi yhdistettynä karkeaan suolansekaiseen hiekoitushiekkaan ja sulan asfaltin irrottamiin nastoihin. Tämä on pahin yhdistelmä autojen tuulilaseille ja juuri tällainen on vähitellen loppuaan kohti kääntyvä talvi. Rikkoontumisriski on suurimmillaan maalis-huhtikuussa.

Uusien autojen tuulilasit ovat entistä suurempia, kaarevampia ja keveämpiä ja sisältävät entistä enemmän erilaisia antureita ja elektroniikkaa. Samaan aikaan rengasleveys on kasvanut, eikä autoissa enää käytetä roiskeläppiä. Tilannetta pahentaa vielä teiden heikentynyt kunto ja päällystevauriot.

Kevät näkyy myös vakuutusyhtiöillä kiiresesonkina; tyypillisesti noin puolet tuulilasien rikkoontumisista saadaan korjattua ja toinen puoli joudutaan vaihtamaan. Esimerkiksi kaskovakuutuksista korvattiin vuonna 2023 Suomessa jo yli 220 000 tuulilasia.

Mittaristotieto tuulilasille

– Jopa koko auton mittaristo siirtyy vähitellen tuulilasille ja sekä lasipinta, että lasien kaarevuus kasvavat. Samalla kasvavat lasien varastointi- ja logistiikkakulut. Lisäksi lasiin integroidun teknologian vuoksi lasi pitää aina vaihdon yhteydessä kalibroida uudelleen, Carglass Finlandin toimitusjohtaja Samuel Alander huomautti mediatapaamisessa.

Kun vuonna 1980 tuulilasilla saattoi olla vain kaksi lisäominaisuutta, tällä hetkellä niitä voi olla jo kolmisenkymmentä samalla, kun lasipinnan määrä on kasvanut jo lähes 40 prosenttia.

Suomessa on noin tuhat pientä tuulilasinkorjausyritystä, mutta brittiläinen Carglass edustaa alan suuria. Yhtiö on kasvanut Suomessa vajaassa kymmenessä vuodessa noin 20 miljoonan euron kokoluokkaan. Lontoossa sijaitseva Belron International omistaa Suomen tytäryhtiön koko osakekannan.

Tuulilasinäytöt trendin huipulla

Mediatapaamisessa puhunut avainasiakaspäällikkö Teemu Tallqvist arveli tuulilasiteknologian voivan jatkossa vaikuttaa jopa sähköautojen toimintamatkoihin.

– Jos lämpö saadaan pidettyä auton sisällä, sillä voi olla merkittävä vaikutus, myös toimintasäteeseen, Tallqvist arveli.

Tuulilasilla on osuutta auton aerodynamiikkaan ja lisäksi lasin painolla, huurtumattomuudella, auringon heijastavuudella, eristyksellä ja erilaisilla pinnoitteilla on osansa sähköauton toimintamatkalle.

Tallqvist ennustaa, että tuulilasinäytöt tulevat olemaan automaailman seuraava iso trendi. Staattisten ajotietojen lisäksi näytöille tulee myös erilaista kuljettajaa auttavia lisätyn todellisuuden ominaisuuksia.

Lue muita juttuja Carglassista.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //  

Promilleraja tulossa mikroliikkumiseen!

Arkistokuva. Kuva: CvB.

Hallitus antoi eduskunnalle mikroliikkumista koskevan lakiesityksen 6.3.2025. Esityksen tavoitteena on parantaa sähköpotkulautailun ja muun mikroliikkumisen turvallisuutta.

Pääministeri Orpon hallitusohjelmaan on kirjattu, että hallituskauden aikana luodaan sähköpotkulautailua ja muuta mikroliikkumista ohjaavaa lainsäädäntöä, minkä lisäksi annetaan kaupungeille ja kunnille työkaluja mikroliikkumisen hallintaan.

– Suomen tavoitteena on nolla liikennekuolemaa ja vakavaa loukkaantumista vuonna 2050. Tavoite on todella kova ja siihen pääseminen edellyttää myös sitä, että sähköpotkulaudat saadaan ruotuun. Holtiton ajelu humalassa on saatava loppumaan myös sähköpotkulaudoilla. Tähän esitämme ratkaisuksi promillerajaa. Lainsäädännön korjaamisen lisäksi tarvitsemme vaikuttavampaa viestintää ja liikennekasvatusta, liikenne- ja viestintäministeri Lulu Ranne sanoo.

Mikroliikennelupa antaa kunnille tehokkaan tavan mikroliikennepalveluiden ohjaamiseen

Hallituksen esityksessä ehdotetaan kansalliseen lainsäädäntöön useita muutoksia, joiden tavoitteena on ohjata mikroliikennettä ja parantaa merkittävästi sen liikenneturvallisuutta. Esityksellä arvioidaan myös vähennettävän vahingoista aiheutuvia kustannuksia ja terveydenhuollon kuormitusta.

Lakiesityksessä ehdotetaan mikroliikenneluvan käyttöönottamista. Lupa antaisi kunnille tehokkaan ja joustavan työkalun mikroliikennepalveluiden ohjaamiseen kunnan alueella. Käytännössä sähköpotkulautojen tai muiden mikroliikkumisvälineiden ammattimainen vuokralle tarjoaminen edellyttäisi jatkossa kunnan myöntämää mikroliikennelupaa.

Lupaehdoin kuntien ja kaupunkien olisi mahdollista ohjata muun muassa vuokrattavien ajoneuvojen käyttöaikoja, pysäköintiä ja ajonopeuksia, silloin kun se on liikenneturvallisuuden, esteettömyyden tai tien kunnossapidon kannalta tarpeellista.

Hallitus esittää myös 0,5 promillen rajaa kevyen sähköajoneuvon ja moottorilla varustetun polkupyörän kuljettamiseen. Lisäksi liikenteenvalvojille annettaisiin mahdollisuus puhalluttaa polkupyöräilijä sekä kevyen sähköajoneuvon tai moottorilla varustetun polkupyörän kuljettaja liikenteessä.

Lisäksi esityksellä korotettaisiin mikroliikenteen liikennevirhemaksuja ja otettaisiin käyttöön uudet liikenteenohjauslaitteet, joilla mahdollistetaan kevyiden sähköajoneuvojen ohjaaminen erillään polkupyöristä.

Sähköpotkulautailun riskit vähenevät, kun noudatetaan liikennesääntöjä, osataan hallita laitteita ja ajetaan päihteettömästi

Jo nyt sähköpotkulaudan ja muiden kevyiden sähköajoneuvojen kuljettamista koskevat useat lait. Pääasiallisesti mikroliikennepalvelujen tarjoajia ja palvelun käyttäjiä koskevat tieliikennelaki, ajoneuvolaki, kuluttajansuojalaki, kuluttajaturvallisuuslaki sekä uusimpana liikennevakuutuslaki.

Sähköpotkulautailijaa koskevat samat liikennesäännöt kuin polkupyöräilijää. Kuljettajan tulee noudattaa liikennesääntöjä ja -merkkejä. Sähköpotkulaudalla saa ajaa pyörätiellä ja -kaistalla, ja tämän puuttuessa ajoradalla tai pientareella – ei jalkakäytävällä.

Sähköpotkulaudalla tai kevyellä sähköajoneuvolla ei saa kuljettaa matkustajia, ellei siinä ole matkustajalle omaa istuinta. Kuljettaja ei saa myöskään olla päihtynyt, väsynyt tai muussa vastaavassa tilassa, mikä heikentäisi hänen edellytyksiään ajaa turvallisesti.
Mitä seuraavaksi?

Hallituksen nyt eduskunnalle antamasta esityksestä käydään täysistunnossa lähetekeskustelu, jonka ajankohta ilmoitetaan eduskunnan verkkosivuilla (tulevia täysistuntoja).

Lähetekeskustelun jälkeen esitys siirtyy valiokuntaan, jonka mietinnön valmistuttua asian käsittely jatkuu täysistunnossa.

Lakimuutosten on tarkoitus tulla voimaan 1.5.2025.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //  

Volvo Trucks on suurin sähkökuorma-autoissa Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa

Kartta näyttää Volvon sähkökuorma-autojen toiminnan lisääntymisen Euroopassa vuoden 2023 alusta (vasemmalla) vuoden 2024 puoliväliin (oikealla). Punainen osa osoittaa, missä suurin osa Volvon sähkökuorma-autoista on käytössä. Kuva: Volvo Trucks.

Volvo Trucks on raskaiden (≥16 tonnisten) sähkökuorma-autojen markkinajohtaja Euroopassa viidettä vuotta peräkkäin. Yrityksen markkinaosuus oli 47 % vuoden 2024 lopussa ja vuoden aikana Euroopassa rekisteröitiin 1970 Volvon sähkökuorma-autoa, todetaan Volvon tiedotteessa.

Viisi Volvon sähkökuorma-autojen parasta markkinaa vuonna 2024 olivat Saksa, Alankomaat, Ruotsi, Norja ja Sveitsi.

Volvo Trucks oli tiedotteen mukaan myös Pohjois-Amerikan sähkökuorma-automarkkinoiden johtaja yli 40 prosentin markkinaosuudella vuonna 2024.

Suomessa Volvo saavutti viime vuonna sähkökuorma-autoissa 61 prosentin markkinaosuuden.

Volvo Trucks aloitti sähkökuorma-autojen sarjatuotannon vuonna 2019. Tällä hetkellä sillä on tuotevalikoimassa kahdeksan sähkökuorma-automallia ja se on toimittanut yhteensä yli 4800 sähkökuorma-autoa asiakkaille ympäri maailmaa.

Sähkökuorma-autot muodostavat 1,3 % koko kuorma-automarkkinoista Euroopassa

Vuonna 2024 sähkökuorma-autot edustivat vain 1,3 % koko kuorma-automarkkinoista Euroopassa. Sähkökuorma-autojen laajempi käyttöönotto riippuu useista tekijöistä, kuten julkisen latausinfrastruktuurin laajentamisesta, mukaan lukien sähköverkon kapasiteetti, edullisemmasta kokonaisomistuskustannuksesta kuljetusoperaattoreille, nollapäästöisten kuljetusten julkisesta hankinnasta sekä kestävästä toimitusketjusta.

”Nollapäästöisiin kuljetuksiin siirtymisen nopeuttamiseksi pelkkä sähkökuorma-autojen saatavuus ei riitä. Analyysimme mukaan tarvitsemme 40 000 pikalatausasemaa Euroopan teille, jotta voimme saavuttaa mahdolliset 400 000 sähkökuorma-autoa vuoteen 2030 mennessä. Tarvitsemme myös tehokkaampaa talouspolitiikkaa, joka tekee sähkökuorma-autojen käytöstä kannattavaa kaikille kuljetusyrityksille”, sanoo Roger Alm, Volvo Trucksin johtaja.

”Eurooppa” tarkoittaa Euroopan Unionia, Iso-Britanniaa, Norjaa ja Sveitsiä (EU30).

”Pohjois-Amerikka” tarkoittaa Yhdysvaltoja ja Kanadaa.

Lue muita juttuja Volvo Trucksista.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //  

 

Tältä näyttää Volkswagenin tuleva 20 000 euron sähköauto

Kuva: Volkswagen.

Kuplasta lähtien Volkswagen on mahdollistanut edullisen liikkuvuuden miljoonille ihmisille kompakteilla ja miellyttävillä autoilla.

Nyt, ID. EVERY1 -konseptiauton maailmanensi-illassa, Volkswagen esittelee edullisen sähköisen mallin, jonka tuotantoversio lanseerataan vuonna 2027 – uutuusmallin edullisimman version hinnan arvioidaan olevan noin 20 000 euroa.

Kuva: Volkswagen.

Ensimmäisenä uutena MEB-autona lanseerataan vuonna 2026 ID.2all, joka tulee noin 25 000 euron hintaluokkaan. Molemmat mallit ovat osa uutta etuvetoista Electric Urban Car Family -perhettä, jota kehitetään Volkswagen-konsernin Core-brändiryhmän alaisuudessa. Ne perustuvat Volkswagenin uuteen etuvetoiseen MEB voimansiirtoalustaan.

Maksimaalinen monipuolisuus: houkutteleva liikkuvuus sähköautojen aikakaudella Euroopasta Eurooppaan on yksi brändin tulevaisuuden suunnitelman keskeisistä pilareista.

Kuva: Volkswagen.

Vuonna 2026 tapahtuvan sähköisen Urban Car Family -perheen mallin Euroopan lanseerauksen myötä Volkswagen tarjoaa monipuolisimman portfolion suurivolyymisessa segmentissä – taloudellisista polttomoottorimalleista ja edistyneistä hybrideistä tulevaisuuteen suuntautuviin sähköautoihin.

ID. EVERY1 -konseptiauton tuotantoversio on koko konsernin ensimmäinen malli, joka käyttää täysin uutta, erityisen suorituskykyistä ohjelmistoarkkitehtuuria. Tämä tarkoittaa, että tuleva pienen kokoluokan Volkswagen voidaan varustaa uusilla toiminnoilla koko elinkaarensa ajan, jos käyttäjät niin haluavat. Jopa uuden auton oston jälkeen auto voidaan edelleen mukauttaa yksilöllisesti heidän tarpeisiinsa.

Kuva: Volkswagen.

Muotoilu, jossa on karismaa ja identiteettiä. Volkswagen up!:ia – ID. EVERY1:n edeltäjää – valmistettiin vuoteen 2023 asti ja se tekee edelleen vaikutuksen selkeällä, tunnistettavalla muotoilullaan. Uusi Volkswagenin muotoilukieli tuo myös ID. EVERY1- konseptiautoon luonteenomaisia elementtejä.

Sähköinen MEB etuvedolla

Seuraten ID. 2all:ia ja urheilullista ID. Concept GTI:tä, ID. EVERY1 kuuluu Electric Urban Car Family -perheeseen ja perustuu uuteen modulaariseen sähköiseen voimansiirtoalustaan. Sähköisen etuvedon ansiosta MEB-alustarakenne tarjoaa vallankumouksellisen tilankäytön ja maksimaalisen taloudellisuuden.

Konseptiauto saavuttaa huippunopeuden 130 km/h ja sen voimanlähteenä on uusi 70 kW (95 hv) sähkömoottori. Toimintamatka on vähintään 250 kilometriä.

Kuva: Volkswagen.

Pituudeltaan 3 880 mm, ID. EVERY1 sijoittuu entisen up!:n (3 600 mm), ID. 2all:in (4 050 mm) ja nykyisen Polon (4 074 mm) väliin. Sisällä se tarjoaa paikan neljälle henkilölle ja tavaratilan tilavuus on 305 litraa.

Volkswagen-brändin tulevaisuuden suunnitelman mukaisesti kilpailukykyä vahvistetaan ja olemassa olevaa mallivalikoimaa laajennetaan kohdennetusti. Seuraavaksi Volkswagen-brändi näyttää silmäyksen uudesta Electric Urban Car Family -mallista syksyllä 2025.

Lue muita juttuja Volkswagenista.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //  

Kuva: Volkswagen.