Poliisi havaitsi keulivan, mopon näköisen ajoneuvon valvoessaan liikennettä Torniossa keskiviikon vastaisena yönä. Partio kytki pysäytysvalot päälle, jolloin ajoneuvon kuljettaja lähti karkuun voimakkaasti kiihdyttäen.
Kuljettaja törmäsi hetken päästä samaan suuntaan ajavaan henkilöautoon, menetti ajoneuvon hallinnan ja kaatui. Poliisi otti 15-vuotiaan kuljettajan kiinni. Hänellä ei ollut ajo-oikeutta.
Mopon näköinen ajoneuvo oli rekisteröimätön ja siihen oli asennettu moottoripyörän moottori. Ajoneuvoa ei oltu myöskään vakuutettu. Lisäksi ajoneuvo oli kuljettajalla luvattomasti käytössä, joten kuljettajaa epäillään törkeän liikenneturvallisuuden vaarantamisen ja kulkuneuvon kuljettamisen oikeudetta lisäksi myös luvattomasta käytöstä.
Epäilty on rikosoikeudellisessa vastuussa ollessaan yli 15-vuotias. Henkilöautoon tuli vaurioita ja ne saattavat tulla moottoripyörän kuljettajalle korvattavaksi vakuutusten puuttuessa.
Lue myös
Mopolla keulinut vaihtoi polkupyörään