Koti Blogi Sivu 249

Eläinkolareita ennätysmäärä alkuvuonna — toimi oikein villisikakolarissa!

Kroatiassa varoitetaan liikennemerkillä villisioista. Kuva: CvB.

Eläinkolareita on tapahtunut alkuvuonna 2025 enemmän kuin tammi-maaliskuussa viimeiseen seitsemään vuoteen, kertovat Ifin vahinkotilastot. If muistuttaa liikenteeseen lähteviä, että eläinkolarit eivät ole vain pimeiden talvikuukausien vaara.

Koronavuoden 2020 eläinkolarihuippujen jälkeen kolareiden määrä on tasaisesti vähentynyt. Nyt eläinkolarit näyttävät olevan taas kasvussa. Niitä on tapahtunut alkuvuonna enemmän kuin tammi-maaliskuussa viimeiseen seitsemään vuoteen.

– Leuto talvi mahdollisti eläinten helpon liikkumisen. Samalla liikennemäärät ja keskinopeudet ovat lumettomilla teillä olleet normaalitalvea korkeammat, kertoo vakuutuspäällikkö Johanna Johansson vakuutusyhtiö Ifistä.

Perinteisesti eläinten kanssa on kolaroitu lähinnä syystalvella pimeään aikaan. Nyt peura- ja kauriskantojen nopea kasvu on tuonut toisen kolaripiikin keväälle.

– Autoilijan tai motoristin ei kannata tuudittautua siihen, että eläimiä pitää varoa vain syyspimeällä. Eläimeen voi törmätä milloin vain, Johansson sanoo.

Eniten Suomessa kolaroidaan valkohäntäpeurojen, toiseksi eniten metsäkauriiden kanssa ja mukaan ovat tulleet myös villisikakolarit.

– Koska peura- ja kauriskolarit ovat ohittaneet määrissä hirvikolarit, If on muuttanut kaskojensa hirvikolariturvan eläinkolariturvaksi, ja se korvaa törmäykset minkä tahansa eläimen kanssa karvoihin katsomatta, Johansson kertoo.

Villisikaan törmää Mäntsälässä

Tilastokeskuksen mukaan villisikakolareita tapahtui viime vuonna 24 kappaletta. Kun sen suhteuttaa villisikojen arvioituun määrään, niin yksi tuhannesta suomalaisesta villisiasta kohtasi viime vuonna kohtalonsa liikenneonnettomuudessa.

Törmäyksiä villisikoihin tapahtui viime vuonna eniten Mäntsälän, Heinolan ja Lappeenrannan seuduilla.

Villisikakolareiden määrä on Suomessa vielä pieni verrattuna Ruotsiin, jossa niitä on ongelmaksi asti.

– Ruotsin villisikakanta on Suomeen verrattuna sata kertaa suurempi. Siellä tilastoitiin 2024 yli 10 000 villisikakolaria, eli suunnilleen saman verran kuin Suomessa tavallisia peura- ja kauriskolareita yhteensä, huomauttaa Johansson.

Eläinkolarien korjauskustannukset kasvaneet

Suomessa eläinkolarin kohdanneen auton korjaaminen entiselleen maksaa Ifille keskimäärin 3 700 euroa. Korjauskustannus on viiden vuoden takaiseen verrattuna kasvanut 20 prosenttia.

– Törmättäessä peuraan tai kauriiseen auto vaurioituu etuosastaan, jossa usein sijaitsee kallista tekniikkaa, tutkia ja kameroita, Johansson selventää.

Johansson antaa vielä tärkeän neuvon.

– Jos törmäät villisikaan, on tärkeä tiedostaa, että loukkaantunut villisika voi olla hengenvaarallinen. Suhtaudu tilanteeseen samalla tavalla kuin olisit törmännyt suurpetoon – pysy autossa, älä lähde katsomaan eläintä tai yritä siirtää sitä, laita hätävilkut päälle, siirrä auto turvalliseen paikkaan, soita hätänumeroon 112 ja odota apua.

Lue muita juttuja eläinkolareista.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //  

Seuraavan sukupolven BMW-mallien täysin uusi äänikonsepti

Kuva: BMW.

BMW tuo täyssähköisiin Neue Klasse -malleihin myös kokonaisvaltaisen ajo- ja käyttökokemuksen yhdessä uuden kattavan Panoramic iDrive -konseptin kanssa.

Yksi ominaisuuksista on BMW:n Sound Design Studion kehittämä HypersonX-äänimaisema. Se sisältää 43 äänimerkkiä ja erityisiä ajoääniä, jotka on mukautettu sekä henkilökohtaisen jaon Personal Mode- että urheilullisen ajon Sport Mode -tilaan. Edistyksellinen järjestelmä säätää äänet ajotilanteen mukaan, mikä luo entistä paremman tunneyhteyden kuljettajan ja auton välille.

Uuden äänimaiseman mahdollistaa Neue Klassen laitteistojen ja ohjelmistojen tekninen kehitys. BMW Operating System X -käyttöjärjestelmän ja uuden ohjausmoduulin avulla voidaan hienosäätää akustista tasoa ja mukauttaa se auton luonteeseen, ajokokemukseen ja toimintoihin.

Ajoäänien uusi ulottuvuus: erottuva ja tarkka

”HypersonX:n ainutlaatuinen äänimaisema mahdollistaa sen, että jokainen Neue Klasse -malli saa oman, erottuvan akustisen luonteensa. Olemme keskittyneet äänimaiseman tarkkuuteen, lämpöön ja keveyteen ja luoneet näin tunnesiteen kuljettajan ja ajoneuvon välille”, sanoo Renzo Vitale, äänisuunnittelun luova johtaja BMW:ltä.

Sekä Personal Mode – että Sport Mode -tilassa ajoäänet saavat inspiraationsa luonnon sävyistä sekä taiteen ja tieteen maailmoista. HypersonX perustuu aiempaa harvempiin perusääniin, mutta samalla akustinen spektri on laajentunut uuteen ulottuvuuteen. Se lisää ääneen väriä, syvyyttä ja tarkkuutta ja ilmaisee BMW:n klassista ajonautintoa voimakkaammin kuin koskaan.

Keskeinen komponentti on Neue Klasse -malleihin kehitetty äänenhallintayksikkö, joka mahdollistaa huomattavasti laajemman dynaamisen äänialueen. Lisäksi moduloidun ajomelun tilan avulla matkustajat voivat uppoutua HypersonX:n äänimaisemaan.
Esimerkiksi kiihdytettäessä koetaan auton liikkuvan eri kolmiulotteisten äänikerrosten välillä, mikä välittää nopeuden tunteen ja tyypillisen BMW:n ajodynamiikan matkustamon sisällä.

Inhimillisyys on tervetuloäänen keskeinen elementti

Inhimillinen näkökulma on ollut kehityksessä keskeisessä asemassa. HypersonX:n keski- ja alataajuudet on korostettu luomaan harmoninen ja tasapainoinen akustisen tunnelma. Yhdessä intuitiivisen vuorovaikutuksen, kalibroitujen valotehosteiden ja kodikkaasti sisustetun sisustuksen kanssa luodaan hyvinvoinnin tunnetta kaikille autossa oleville.

BMW:n Design Studion työntekijäkuoro on antanut tervetuloäänelle ajamisen ilon omalla äänellään ja omalla äidinkielellään. Näistä äänitteistä valitut osat on integroitu äänimaisemaan ja korostavat sävellystä lämmöllä, ilolla ja inhimillisellä läsnäololla.

BMW HypersonX:n kehityksessä on luotu yli yhdeksän miljoonaa äänitilaa, jotka perustuvat BMW:n ääni-DNA:n uuteen algoritmiin. BMW:n Sound Design Studiossa nämä suodattuivat brändikokonaisuudeksi, joka muodostaa yhtenäisen ja moniulotteisen akustisen kokemuksen. Tuloksena on ääni, joka luo tunneyhteyden ihmisen ja ajoneuvon välille ja antaa Neue Klassen akustiselle maailmalle lämpimän, kutsuvan ja positiivisen ilmeen.

Lue tästä muita BMW-juttuja.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //  

Saman auton molemmat matkustajat epäillään rattijuoppoudesta!

Kuva: CvB.

Oulun poliisilaitos tutkii Kajaanissa, Oulussa, Kuusamossa ja Kalajoella perjantaina 18.4. tapahtuneita epäiltyjä törkeitä liikennerikoksia.

Kajaanissa Lönnrotinkadulla poliisipartio kääntyi n. puoli kuuden aikaan illalla vastaan tulleen auton perään pysäyttääkseen sen liikennetarkistusta varten. Kuljettaja lähti välittömästi ajamaan kovalla vauhdilla, ja poliisipartio menetti hetken kuluttua näköyhteyden selvästi nopeusrajoituksia kovempaa ajaneeseen autoon.

Auto tavoitettiin jonkin ajan kuluttua, ja tällä kertaa kuljettaja suostui pysähtymään, vaikka kiihdyttikin aluksi auton nopeuden reilusti muuta liikennettä kovemmaksi. Kuljettajana olleen henkilön epäillään olleen ajaessaan huumausaineen vaikutuksen alaisena.

Autossa oli matkustajana toinen henkilö, jonka epäillään ajaneen autoa hetkeä aikaisemmin. Myös hänen epäillään olleen ajaessaan huumausaineen vaikutuksen alaisena. Kummallakaan henkilöllä ei ole voimassaolevaa ajo-oikeutta.

Molempia autossa olleita henkilöitä epäillään tässä vaiheessa törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta, rattijuopumuksesta huumausaineen vaikutuksen alaisena, huumausaineen käyttörikoksesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta.

Oulussa poliisipartio sai n. puoli kahdeksan aikaan illalla hälytystehtävän Hönttämäen alueelle. Ilmoituksen mukaan paikallisen kauppaliikkeen pihalta on lähdössä humalainen kuljettaja liikenteeseen henkilöautolla.

Partio tavoitti auton Hönttämäen alueelta. Kuljettaja puhalsi alkometriin törkeän rattijuopumuksen rajan ylittävän lukeman. Hänellä ei myöskään ollut voimassaolevaa ajo-oikeutta.

Kuljettajaa epäillään tässä vaiheessa törkeästä rattijuopumuksesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta.

Kuusamon Rukalla kansalainen tuli n. yhdeksän aikaan illalla ilmoittamaan poliisipartiolle päihtyneen oloisesta kuljettajasta, joka oli lähtenyt autolla liikkeelle paikallisen kauppaliikkeen pihalta.

Auto kuljettajineen tavoitettiin hetkeä myöhemmin Rukan alueelta. Kuljettaja puhalsi alkometriin tälläkin kertaa sen verran kovan lukeman, että häntä epäillään tässä vaiheessa törkeästä rattijuopumuksesta.

Kalajoen Linkkitiellä poliisipartio pysäytti n. klo yhdentoista aikaan illalla henkilöauton liikennetarkistusta varten.

Puhalluskokeen perusteella kuljettajaa epäillään tässäkin tapauksessa törkeästä rattijuopumuksesta.

Lue myös

Poliisi kaipaa havaintoja autoilijan ja polkupyöräilijän välisestä törmäyksestä Joensuussa

Poliisi: ”Ulkopuoliset pelastivat todennäköisesti kuljettajan hengen”

Nainen kuoli henkilöauton ulosajossa Sodankylässä

Moottoripyöräilijä kuoli liikenneonnettomuudessa Valkeakoskella

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //  

Tielle eksynyt hirvi voi yllättää! 

Kuva: Nina Mönkkönen, Liikenneturva.

Kevät ja alkukesä ovat aikaa, jolloin nuoret hirvieläimet etsivät itselleen uusia elinalueita. Kokemattomat yksilöt voivat harhautua taajamiin ja vilkkaasti liikennöidyille teille, mikä lisää onnettomuusriskiä.

– Usein kyseessä on nuori hirvieläin, joka on juuri itsenäistynyt emostaan. Se voi liikkua uteliaasti asutuksen läheisyydessä ja vaikuttaa hämmentyneeltä, kertoo hirvitalousaluesuunnittelija Antti Rinne Suomen riistakeskuksesta.

Erityisesti taajamiin eksyneet eläimet saattavat käyttäytyä arvaamattomasti ja säikähtäessään paeta hallitsemattomasti, mikä aiheuttaa vaaraa sekä autoilijoille että eläimelle. Tällaisissa tilanteissa poliisi ja riistanhoitoyhdistyksen suurriistavirka-apu (SRVA) pyrkivät ohjaamaan eläimen turvallisemmille alueille.

Hirvieläinkolarista ilmoitettava aina hätäkeskukseen

Jos auto osuu hirvieläimeen, onnettomuudesta on välittömästi ilmoitettava hätäkeskukseen numeroon 112 – myös silloin, jos törmäys näyttää lievältä. Pienikin osuma voi aiheuttaa eläimelle vakavia vammoja.

– Ilman ilmoitusta loukkaantunut eläin voi jäädä kärsimään, jos sen jäljittämiseen ei päästä ajoissa, Rinne painottaa.

Helpoiten ilmoitus onnistuu 112 Suomi -sovelluksella, joka välittää hätäkeskukselle tarkan sijainnin.

Hätäpuhelu käynnistää SRVA-toimijoiden toimet: he joko noutavat kuolleen eläimen tai jäljittävät loukkaantuneen yksilön koirien avulla. Tarvittaessa loukkaantunut eläin lopetetaan eläinsuojelullisista syistä.

Muistilista: Näin toimit hirvieläinkolarin sattuessa

  1. Huolehdi loukkaantuneista. Tarkista mahdolliset henkilövahingot ja soita tarvittaessa apua.
  2. Estä lisäonnettomuudet käyttämällä hätävilkkuja ja varoituskolmiota.
  3. Soita hätänumeroon 112 ja ilmoita tarkka sijainti.
  4. Merkitse onnettomuuspaikka riistaonnettomuusmerkillä tai muulla näkyvällä merkillä eläimen poistumissuuntaan.

Tutustu SRVA-toimintaan ja katso esittelyvideo (riista.fi)
Lataa ja tulosta autoosi riistaonnettomuusmerkki (riista.fi)

Lue muita juttuja hirvieläinkolareista.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //  

Älä luota tuttuun rataan — tasoristeys voi yllättää

Suomen Tieyhdistys muistuttaa maaseudulla ja taajamissa liikkujia, että tuttu tasoristeys on usein se kaikkein vaarallisin paikka.

Kevät herättää traktoriliikenteen ja Suomen Tieyhdistys muistuttaa maaseudulla ja taajamissa liikkujia, että tuttu tasoristeys on usein se kaikkein vaarallisin paikka. Tuttu tasoristeys sijaitsee usein yksityistiellä ja on vartioimaton. Traktorin tai muun menopelin kuljettajalta vaaditaankin tarkkuutta havainnointiin.

– Maaseudulla on edelleen paljon vartioimattomia tasoristeyksiä, joissa kulkijan on noudatettava ehdotonta varovaisuutta. Rataa ylittäessä on oltava varma turvallisesta hetkestä radan ylitykseen, sanoo Suomen Tieyhdistyksen toimitusjohtaja Simo Takalammi.

Varsinkin yksityisteillä sijaitsevat tasoristeykset jäävät usein vaille huomiota, vaikka ne voivat olla kohtalokkaita. Junat kulkevat myös loma-aikaan ja voivat yllättää etenkin harvemmin alueella liikkuvat.

– Erityisesti mökkikauden alkaminen vilkastuttaa liikennettä. Kesävieraille ja miksei tutummillekin kulkijoille kannattaa etukäteen mainita tasoristeyksestä. Tasoristeys on vakava paikka ja sitä lähestyttäessä tulee hidastaa niin, että ajoneuvon voi turvallisesti pysäyttää ennen tasoristeystä, Takalammi painottaa.

Suomen Tieyhdistys on mukana tasoristeyskampanjassa, jota toteutetaan yhteistyössä Väyläviraston, Traficomin, Liikenneturvan, Poliisin, Suomen autokoululiitto ry:n, VR:n sekä Nuorisotyö raiteilla-hankkeen kanssa. Tavoitteena on muistuttaa tienkäyttäjiä toimimaan turvallisesti tasoristeyksissä. Suomessa tapahtuu vuosittain keskimäärin parikymmentä tasoristeysonnettomuutta.

Lue muita juttuja tasoristeyksistä.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //  

 

Mesla — Mersun ja Teslan risteytys nähtävillä American Car Show -tapahtumassa!

Mesla. Kuva: FHRA.

Kun nelivetoisen Teslan voimalinja integroidaan 70-luvun V8-Mersuun, siitä syntyy kotimainen harrasteauto Mesla.

Turkulainen Jarmo Pesonen on saanut kahden vuoden mittaisen sähköautokonversio-projektinsa valmiiksi, ja lopputulos esitellään Original American Car Show’n uudessa Electrified Experience X Kokkolan Autohuolto -näyttelyosiossa pääsiäisenä Helsingin Messukeskuksessa.

Pesonen on tuotekehitysinsinööri ja ajoneuvoharrastuksen myötä hänestä on tullut sähköautokonversiomies.

“Viimeisen päälle kunnossa on tuotu Mesla paikalle.”

Sähköautokonversio on vaatinut mittavat pelti- ja korityöt, jotta kaikki Teslan jousituksen, ohjauksen ja voimansiirron komponentit on saatu Mersuun istumaan.

“Tässä osui kaikki kannakkeet Teslan runkopalkkien linjaan. Se meni tosi kivasti”, Jarmo luonnehtii.

“Autoa on levennetty kymmenisen senttiä kylkilinja katkaisemalla ja lisäpokkauksia tekemällä.”

Rellun rättikatto

Mesla on tehty fiilistely- ja kiihdyttelyautoksi. Jarmo aloitti projektin vuonna 2022 ja siinä on vaadittu sekä pitkäjänteisyyttä että kekseliäisyyttä, kuten vaikkapa Renault Twingosta sovitettu rättikatto.

“Mersun omasta kattoluukusta puuttui lähes kaikki osat, ja setti olisi ollut törkyhintainen,” hän naurahtaa.

“Katselin, että se Rellun rättikatto voisi olla hyvä, ja hain yhden tuosta läheltä kymmenellä eurolla. Se istuu tähän oikein hyvin, muutoksia tietysti sai tehdä.”

Auton sisusta on kokenut paljon muutoksia. Omien mieltymysten mukaiset muutokset ovat hyvin tyypillisistä ajoneuvorakentelijoille.

“Sisustassa on Mersun omat penkit uudelleenverhoiltuna. Taakse laitoin kahden-istuttavan penkin, jotta lapset pääsee mukavasti kyytiin. Kojelaudassa on kaksi 14-tuumaista näyttöä, joiden ohjelmoinnissa kaveri jeesasi. Näytöistä toinen toimii mittaristona ja toisesta pystyy hallitsemaan kaikkia toimintoja.”

Akut Bemarista

Jarmo on itse suunnitellut ja lisännyt Meslaan muun muassa ajoneuvonhallintayksikön, jonka kautta ohjataan moottoreita ja pystytään valitsemaan vetosuhteita keskitetysti.

Hänen ensimmäisestä sähköautokonversiosta löytyy akkukapasiteettia viisikymmentä kilowattituntia.

“Valmiit akkumoduulit on Bemarin hybridistä. Akut on sijoitettu auton takaosaan pinottuna ja pakattuna teräskoteloon”, hän kertoo.

“Pikalatausta tähän en halunnut, koska akkupaketti ja kaikki systeemit on itseni tekemiä. Autoon on integroitu kolmivaiheinen AC/DC -laturi, joka hoitaa latauksen akulle.”

Meslan suunnittelutyöhön ja rakentamiseen on mennyt paljon aikaa.

“Iso työmäärä on ollut itselläni siinä, että kun kaikki laitteet on kasauspöydällä toiminut itsenäisesti, niin ne on pitänyt saada kommunikoimaan keskenään valmiissa autossa.”

“Kokonaisuudessaan auton rakentamiseen on mennyt aikaa varmaan yhden omakotitalon rakentamisen verran”, Jarmo päättää.

***

Original American Car Show on pääsiäisen ykköstapahtuma pääkaupunkiseudulla ja se järjestetään jo 46. kertaa. ACS25 on koko perheen ikärajaton juhla, joka on avoinna Helsingin Messukeskuksessa pääsiäisviikonloppuna 18.-20.4. päivittäin klo 10-18.

Täysin uusi Electrified Experience X Kokkolan Autohuolto -näyttelyosio esittelee rakennettuja ja erikoisia sähköajoneuvoja.

Lue muita juttuja ACS:stä

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //  

 

Poliisi kaipaa havaintoja autoilijan ja polkupyöräilijän välisestä törmäyksestä Joensuussa

Kuva: CvB.

Poliisi pyytää vihjeitä aamupäivällä 17.4.2025 Joensuun Utrassa Utrantien ja Koillisväylän risteyksessä tapahtuneeseen autoilijan ja polkupyöräilijän väliseen törmäykseen.

Polkupyöräilijä oli ollut ylittämässä Koillisväylää yhdistettyä pyörätietä ja jalkakäytävää pitkin, jolloin hänen kulkusuunnastaan oikealta oli autoilija ajanut hiljentämättä ohi väistämisvelvollisuus risteyksessä -liikennemerkin törmäten pyöräilijään. Autoilija oli poistunut tapahtuman jälkeen paikalta.

Poliisi epäilee auton kuljettajaa liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.

Mahdollisia havaintoja edellä mainittuun asiaan liittyen pyydetään ilmoittamaan sähköpostilla osoitteeseen vihjeet.ita-suomi@poliisi.fi, vihjepuhelimeen p. 029 541 5232 tai poliisipäivystykseen p. 029 541 5320 ma-pe klo 08-16.15.

Lue myös

Poliisi: ”Ulkopuoliset pelastivat todennäköisesti kuljettajan hengen”

Nainen kuoli henkilöauton ulosajossa Sodankylässä

Moottoripyöräilijä kuoli liikenneonnettomuudessa Valkeakoskella

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //  

Uusi verkkokauppa-alusta auton hankintaan verkossa!

Kuva: Vaihtokaara.

Suomen markkinoille on tulossa uusi verkkokauppa-alusta, joka mahdollistaa autojen ostamisen sujuvasti ja turvallisesti täysin digitaalisesti.

Alustan on ottanut ensimmäisenä käyttöönsä Vaihtokaara.

“Haluamme olla mukana kehittämässä suomalaista vaihtoautokauppaa eteenpäin. Uskomme, että digitalisaation ja tekoälyn kehitys tulee vahvasti mukaan myös ajoneuvokauppaan,” Vaihtokaaran toimitusjohtaja Jesse Viljanen toteaa.

Kuluttajille uusi järjestelmä tarjoaa:

  • Helppoutta – mahdollisuus saada rahoituspäätös ja ostaa auto muutamassa minuutissa missä ja milloin tahansa
  • Joustavuutta – kotiinkuljetus tai nouto valitusta toimipisteestä
  • Läpinäkyvyyttä – selkeästi esitetyt hinnat ja kattavat tiedot ajoneuvoista

”Uskomme, että myös ajoneuvokauppa siirtyy entistä enemmän verkko-ostamiseen ja tavoitteenamme on tarjota ajoneuvoliikkeille luotettava verkkokaupparatkaisu nopeasti ja kustannustehokkaasti. Yritys voi ottaa meidän valmiin ratkaisun käyttöönsä viikoissa ilman suuria ja aikaa vieviä kehitysprojekteja”, kertoo Fiaren myyntijohtaja Jari Lempinen.

Ajoneuvojen verkkokauppa ei ole pelkästään kuluttajien etu, vaan se tarjoaa myös kauppiaille merkittäviä hyötyjä:

  • Myynti 24/7 – asiakkaat voivat tehdä kauppoja milloin tahansa ilman aukioloaikarajoituksia
  • Vähemmän manuaalista työtä – automaatiot ja järjestelmäintegraatiot helpottavat hallintaa
  • Uusi liidi- ja myyntikanava – ratkaisu parantaa kohdennusta ja konversiota

Lue tästä muita juttuja verkkokaupasta.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //  

Mopomiitit tulevat taas!

Arkistokuva. Kuva: CvB

Oulun poliisilaitoksen alueella oli runsaasti hälytystehtäviä kiirastorstaina ja sitä seuranneena yönä. Ne sisälsivät mm. häiriökäyttäytymistä ja pahoinpitelyjä, sekä liikenteessä aiheutuneita tapahtumia.

Eri puolilla poliisilaitoksen aluetta poliisi tapasi liikenteestä yhteensä kuusi epäiltyä rattijuoppoa.

Lämmin ilma ja kuivat tiet lisäsi moottoripyörien lukumäärää liikenteessä ja ensimmäiset mopo-meetit keräsivät runsaasti nuorisoa mm. kauppaliikkeiden parkkipaikoille. Poliisin näkemyksen mukaan mm. Nivalassa mopoileva nuoriso vaaransi lähinnä itsensä, mutta myös meetissä mukana olleiden muiden turvallisuuden välinpitämättömällä ja piittaamattomalla ajotavalla.

Kyseiset mopomiitit ovat yksi osa tämän päivän nuorison viikonloppuohjelmaa, joissa aikaisempien vuosien perusteella on valitettavasti tapahtunut vakaviakin loukkaantumisia.

Lue muita juttuja mopomiiteistä.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //  

Poliisi: ”Ulkopuoliset pelastivat todennäköisesti kuljettajan hengen”

Kuva: CvB.

Raahessa Vilppulantiellä tapahtui tänään noin kello 16:n aikaan henkilöauton ulosajo. Auto suistui toistaiseksi tuntemattomasta syystä ulos tieltä ja törmäsi puuhun. Törmäyksen jälkeen auto syttyi tuleen.

Paikalle oli onneksi sattunut ohikulkijoita, jotka auttoivat kuljettajan ulos jo osittain palavasta autosta, ja pelastivat näin todennäköisesti kuljettajan hengen.

Auto tuhoutui täysin palamisen seurauksena.

Lue myös

Nainen kuoli henkilöauton ulosajossa Sodankylässä

Moottoripyöräilijä kuoli liikenneonnettomuudessa Valkeakoskella

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //