Oulun poliisi ehti valvoa liikennettäkin!

Oulun poliisilaitoksen alueella ehdittiin suorittamaan myös liikennevalvontaa kohtuullisen kiireisen päättäjäisillan ohessa.

Oulussa poliisipartiota ajoi vastaan keuliva mopo, joka lähti pakenemaan partiota. Mopo pakeni partiota Kaijonharjusta Ruskoon, kunnes partio sai suljettua sen pakoreitin ja pakenija saatiin pysähtymään.

Kuljettajaksi osoittautui alle 15- vuotias ajo-oikeudeton henkilö. Kuljettajaa epäillään liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta.

Kuusamossa poliisipartio suoritti järjestyksenvalvontaa, kun partion huomion kiinnitti kaksi ajoneuvoa. Partio päätti tarkastaa kuljettajien ajokunnon.

Toinen ajoneuvoista oli traktorimönkijä, jonka kuljettajaksi osoittautui 16-vuotias henkilö. Kuljettajalle suoritettiin puhalluskoe, jonka tulokseksi saatiin 0,49 mg alkoholia uloshengitysilmassa.

Traktorimönkijän omistaja oli ajoneuvossa matkustajana ja oli luovuttanut ajoneuvon päihtyneelle kuljettajalle.

Ajoneuvon kuljettajaa epäillään rattijuopumuksesta ja omistajaa epäillään kulkuneuvon luovuttamisesta juopuneelle. Ajoneuvon kuljettaja määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon.

Oulussa partioiden haaviin jäi kaksi epäiltyä rattijuoppoa. Toisessa tapauksessa kuljettajaa epäillään törkeästä rattijuopumuksesta. Kuljettajan puhalluskoe antoi tulokseksi 1,12 mg alkoholia uloshengitysilmassa.

Toisessa tapauksessa ajo-oikeudetonta kuljettajaa epäillään rattijuopumuksesta, kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta sekä huumausaineen käyttörikoksesta.

Kuljettaja puhalsi poliisin seulonta-alkometriin tulokseksi 0,46 mg alkoholia uloshengitysilmassa. Lisäksi hänen hallustaan löytyi turvallisuustarkastuksen yhteydessä vähäinen määrä huumausaineita.

Lue myös

Joensuussa kilvanajoa ja törkeä rattijuopumus

Poliisi kaipaa havaintoja Ristiinan moottoripyörähurjastelijasta!

Kaksi humalaista potkulautailijaa kuittasi suorituksistaan sakot

Sähköpotkulaudoille tulee ikä- ja promillerajat

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //  

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän