Koti Blogi Sivu 2182

WRC: Taisko Lariolle ylivoimainen voitto Saksan rallin WRC3-luokassa

Honza Fronek

19.8.2018 22.35

Taisko Lario ja kartturi Tatu Hämäläinen pääsivät juhlimaan sunnuntaina Saksassa uransa avausvoittoa rallin MM-sarjassa.

Suomalaiskaksikko vei WRC3-luokan nimiinsä murskaavasti yli 11 minuutin erolla ennen Italian Enrico Brazzolia.

CHL Sport Auto -tallissa Peugeot 208 R2:lla ajava Lario oli myös kaksivetoisten nopein Saksassa.

Luokkavoitto ei kuitenkaan tullut helpolla, sillä Saksan asvalttiteillä vaanii aina monia yllätyksiä liukkaan soran ja mudan muodossa.

Isommilla autoilla ajavat MM-sarjan kärkinimet nostavat myös kiviä tielle mutkissa.

Lariolle ja Hämäläiselle voitto tuli tärkeään saumaan. Ykkössijan myötä suomalaiset nousivat WRC3-luokan MM-sarjassa toiseksi. Eroa MM-sarjaa johtavaan Jean-Baptiste Franceschiin on 11 pistettä. 

Kartturi Hämäläisen mukaan yksi voiton avaintekijä oli kokemus. Lario ja Hämäläinen olivat Saksan MM-rallissa mukana myös viime kaudella. 

Rallin MM-sarja jatkuu syyskuussa Turkissa. Lario ja Hämäläinen ajavat seuraavan kerran MM-pisteistä Walesin MM-rallissa lokakuun alussa. 

WRC3-luokassa kuljettajat voivat ajaa seitsemän kisaa, joista kuusi parasta tulosta lasketaan lopullisiin pisteisiin.

Konsta Lappalainen nousi Moskovan viikonloppuna Formula 4 -sarjan johtoon

SMP Formula 4 NEZ Championship

Konsta Lappalainen juhli voittoa.

19.8.2018 22.12

SMP Formula 4 NEZ Championship –sarjan neljäs osakilpailu ajettiin kuluneena viikonloppuna Venäjän Moskovassa.

Konsta Lappalainen nousi kahden lähtövoittonsa ja yhden kakkossijan ansiosta sarjassa selvään pistejohtoon.

Edellisen osakilpailun kaksi lähtövoittoa antoivat odottaa hyvää tulosta myös kuluneelta viikonlopulta.

Viikonlopun ensimmäiset aika-ajot antoivatkin esimakua nuoren suomalaisen vauhdista.

Lauantain aika-ajo takasi Lappalaiselle paalupaikat molempiin lauantain kilpailulähtöihin, jotka suomalainen myös täydellisesti hyödynsi ajaen molempien lähtöjen voittoon.

Sunnuntaina ajettuun viikonlopun kolmanteen kilpailulähtöön Lappalainen starttasi toisesta lähtöruudusta. Tasaisen kilpailun aikana sijoitukset eivät vaihtuneet, joten suomalainen ylitti maaliviivan toisena jääden kilpailun voittaneelle belgialaiselle Amaury Cordeelille 0,975 sekuntia.

Kulunut viikonloppu oli kokonaisuudessaan menestyksekäs Lappalaisen tiimille Kart In Club Driving Academylle. Talli nappasi viikonlopun ensimmäisestä lähdöstä kaksoisvoiton toisen suomalaisen Jesse Salmenaution ajaessa kakkossijalle.

Sarja ylittänyt puolivälin krouvin

Viikonlopun Moskovan osakilpailun myötä SMP Formula 4 NEZ Championship –sarja ylitti puolivälin krouvin. Lappalainen sanoo olevansa tähän astisiin esityksiinsä melko tyytyväinen.

– Melko tyytyväinen olen kauden suorituksiini. Muutamat ensimmäiset kilpailut olivat vähän hakemista, ja niiden jälkeen olinkin noin 40 pistettä kärkeä perässä sarjataulukossa. Kaksi viimeistä kilpailua ovat olleet kuitenkin onnistuneita, ja nyt sarjajohto on kasvanut jo 28 pisteeseen, Lappalainen iloitsee.

Seuraava kilpailu ajetaan kahden viikon kuluttua 1.-2.9. Ahveniston moottoriradalla. Kyseessä on suomalaisten kotikilpailu, jonne Lappalainen lähtee luottavaisin mielin.

Lähtö 1, lauantai 18.8.
1. Konsta Lappalainen (FIN) 21:57.126
2. Jesse Salmenautio (FIN) +5.777
3. Michael Belov (RUS) +8.152
4. Amaury Cordeel (BEL) +9.523
5. Pavel Bulantsev (RUS) +10.146
6. Isac Blomqvist (SWE) +10.380

Lähtö 2, lauantai 18.8.
1. Konsta Lappalainen (FIN) 20:31.161
2. Michael Belov (RUS) +5.795
3. Tuomas Haapalainen (FIN) +6.180
4. Jesse Salmenautio (FIN) +8.421
5. Pavel Bulantsev (RUS) +10.083
6. Amaury Cordeel (BEL) +10.477

Lähtö 3, sunnuntai 19.8.
1. Amaury Cordeel (BEL) 27:38.226
2. Konsta Lappalainen (FIN) +0.975
3. Michael Belov (RUS) +3.539
4. Jesse Salmenautio (FIN) +5.652
5. Isac Blomqvist (SWE) +6.924
6. Ivan Berets (RUS) +8.234

Pistetilanne 4/7 kilpailuviikonlopun jälkeen:
1. Konsta Lappalainen 176
2. Isac Blomqvist 148
3. Mikhael Belov 142
4. Ivan Berets 108
5. Jesse Salmenautio 98
6. Ivan Shvetsov 75

SMP Formula 4 NEZ Championship –sarjan seuraavat osakilpailut:
1.-2.9.2018 Ahvenisto
15.-16.9.2018 Pärnu, Viro
20.-21.10.2018 Assen, Hollanti

Yksi kuolonuhri ja neljä vakavaa loukkaantumista Puumalan kolarissa

Clas von Bell

19.8.2018 21.38

Puumalassa, Haukkoniemen kohdalla tiellä nro. 62 sattui noin kello 15:30 aikaan kahden henkilöauton välinen nokkakolari.

Onnettomuudessa menehtyi yksi henkilö ja lisäksi neljä loukkaantui vakavasti.

Alueella on nopeusrajoitus 80 km/h. Molemmat autot vaurioituivat törmäyksessä pahoin.

Tie oli suljettu muulta liikenteeltä yli tunnin ajan.

Mercedes-Benziltä uudet minibussit Sprinterin uudistumisen myötä

Daimler

19.8.2018 16.45

Mercedes-Benz Sprinterin uudistuminen on tuonut uusia vaihtoehtoja myös minibussi-asiakkaille.

Saatavana ovat uudet Sprinter City-, Sprinter Transfer-, Sprinter Mobility- sekä Sprinter Travel -sarjat. 

Katso myös tämä: Kesäkuussa Suomeen tuleva uusi Mercedes Sprinter julkistettiin – katso kuvat!

Nimensä mukaisesti ne tarjoavat vaihtoehdot esimerkiksi hotellien ja lentokenttien shuttle-kuljetuksiin, pienoislinja-autotarpeisiin tai turistikuljetuksiin.

Esimerkiksi 8,5 metriä pitkä Sprinter City 75 tarjoaa tilat jopa 38 matkustajalle.

Samaan aikaan Mercedesin minibussit ovat saavuttaneet 25 000 valmistuneen auton rajapyykin.

Juhla-auto Sprinter City 65 on osa 30 auton sarjaa, joka toimitetaan Busitalia-yhtiölle Italian Salernoon.

Mercedes-Benz-minibusseja on valmistettu 20 vuoden ajan. Autoja valmistuu 1200–1600 vuodessa, ja tehdas työllistää noin 260 ihmistä. 

Minibusseja toimitetaan yli 40 maahan, ja tärkeimmät markkina-alueet ovat läntinen Eurooppa, Australia sekä Kaakkois-Aasia.

Poliisi: Valtatie 62 suljettu useamman tunnin kolarin takia!

Clas von Bell

19.8.2018 16.35

Poliisi tiedotti juuri äsken vakavasta kolarista Puumalassa.

Poliisin tiedotteen mukaan valtatiellä 62 tiellä Haukkoniemen kohdalla kaksi henkilöautoa ovat törmänneet.

Onnettomuus tapahtui noin tunti sitten, mutta valtatie 62 on suljettu mahdollisesi useamman tunnin ajan, tiedotteessa todetaan.

Valtatie 3:n liikenne kiertotielle Hämeenkyrössä!

ELY-keskus

Klikkaa karttaa isommaksi.

19.8.2018 16.25

Kyröskosken eritasoliittymän risteyssillan rakentamisen vuoksi valtatie 3:n liikenne siirretään nykyisen tielinjan itäpuolelle välillä Tanolantie–Vesajärventie (Nuutinristin risteys), todetaan ELY-keskuksen tiedotteessa.

Valtatieliikenteen siirto tehdään sunnuntain 19.8. ja maanantain 20.8. välisenä yönä.

Valtakadulle kuljetaan kiertotielle rakennetun kiertoliittymän kautta. Vaiviantielle järjestetään työnaikainen liittymä kiertotieltä.

Nuutinristin nykyinen alikulkukäytävä puretaan ja korvataan uudella alikulkukäytävällä.

Tänä aikana Järvenkylän puolelta ei ole käytössä kevyen liikenteen alikulkukäytävää Kyröskosken puolelle.

Tarkempi ajankohta tiedotetaan lähempänä töiden aloitusajankohtaa.

Kiertotiellä on voimassa 50 km/h nopeusrajoitus.

WRC: Tänak ajoi voittoon, Lappi kolmanneksi

TGR

Ott Tänak.

19.8.2018 14.20

Saksan MM-ralli päättyi Toyotan Ott Tänakin voittoon.

Toiseksi ajoi Hyundain Thierry Neuville ja kolmanneksi Toyotan Esapekka Lappi.

Neljänneksi tuli Fordin Sebastien Ogier ja hänen tallikaverinsa Teemu Suninen onnistui pitämään viidennen sijansa.

Kuudenneksi ajoi Hyundain Andreas Mikkelsen.

WRC2-luokassa Kalle Rovanperä ajoi kakkoseksi. Luokan voittoon ajoi Jan Kopecky.

Saksan MM-rallin lopputulos

1.    O. TÄNAK    3:03:36.9    Ero kärk.
2.    T. NEUVILLE    +39.2    +39.2
3.    E. LAPPI    +21.7    +1:00.9
4.    S. OGIER    +33.6    +1:34.5
5.    T. SUNINEN    +28.4    +2:02.9
6.    A. MIKKELSEN    +10.9    +2:13.8
7.    C. BREEN    +25.3    +2:39.1
8.    M. GRIEBEL    +8:02.1    +10:41.2
9.    J. KOPECKY    +2:31.6    +13:12.8
10.    K. ROVANPERÄ    +3.8    +13:16.6

 

WRC: Sunisen taisteltava viitospaikastaan

M-Sport

19.8.2018 11.40

Kun Saksan MM-rallissa on ajamatta enää päätöserikoiskoe, on tilanne melko selvä viidenteen sijaan asti.

Viidentenä ajaa Fordin Teemu Suninen, mutta Hyundain Andreas Mikkelsen uhkaa vain 4,6 sekunnin päässä.

Kärjessä on edelleen Toyotan Ott Tänak ja toisena Hyundain Thierry Neuville. Miesten välinen ero on 32,6 sekuntia.

Kolmantena on Toyotan Esapekka Lappi. Hän on jäänyt Neuvillesta jo 24,4 sekuntia.

Neljäntenä ajaa Fordin Sébastien Ogier, mutta hän on jo 37,6 sekuntia Lapista.

Hyundain Dani Sordo ei pystynyt kuitenkaan ulosajonsa jälkeen jatkamaan rallissa vaan keskeytti ennen toiseksi viimeistä erikoiskoetta.

Saksan rallin tilanne erikoiskoe 18 jälkeen

1.    O. TÄNAK        2:56:21.8    Ero kärk.
2.    T. NEUVILLE         +32.6    +32.6
3.    E. LAPPI               +24.4    +57.0
4.    S. OGIER              +37.6    +1:34.6
5.    T. SUNINEN        +19.9    +1:54.5
6.    A. MIKKELSE  N    +4.6    +1:59.1
7.    C. BREEN            +35.9    +2:35.0

 

WRC: Draamaa ensimmäisellä pätkällä – Latvalan auto hyytyi, Sordo ajoi ulos!

TGR

Jari-Matti Latvalan kisa päättyi aamun ensimmäisellä pätkällä.

19.8.2018 09.40

Saksan rallin sunnuntai alkoi dramaattisesti.

Toyotan Jari-Matti Latvalan auto hyytyi kesken erikoiskokeen luultavasti vaihdelaatikko-ongelmaan.

Samalla pätkällä Hyundain Dani Sordo ajoi ulos ja rikkoi muun muassa tuulilasinsa. Sordo pääsi kuitenkin maaliin ja putosi seitsemänneksi.

Seuraavan pätkän Sordo ajaa ilman tuulilasia.

Myös Citroënin Mads Östberg keskeytti aamun avauksen aikana.

Kisan kärjessä ajaa edelleen Toyotan Ott Tänak ja toiseksi nousi Hyundain Thierry Neuville. Hän on Tänakin perässä 43,9 sekuntia.

Toyotan Esapekka Lappi nousi Latvalan ja Sordon ongelmien takia kolmanneksi. Hän on 12,7 sekuntia Neuvillesta.

Fordin Sébastien Ogier nousi neljänneksi ja tallikaveri Teemu Suninen viidenneksi.

Saksan MM-rallin tilanne erikoiskoe 16 jälkeen

1.    O. TÄNAK    2:39:53.4    Ero kärk.
2.    T. NEUVILLE    +43.9    +43.9
3.    E. LAPPI    +12.7    +56.6
4.    S. OGIER    +51.4    +1:48.0
5.    T. SUNINEN    +9.4    +1:57.4
6.    A. MIKKELSEN    +4.4    +2:01.8
7.    D. SORDO    +10.8    +2:12.6
8.    C. BREEN    +27.7    +2:40.3

 

Nukahtiko kuljettaja? Rekka rusikoi autotalon pihalla olleita autoja!

Clas von Bell

18.8.2018 23.10

Täysperävaunurekka suistui viime yönä tieltä Raision Ohikulkutiellä.

Ulos ajanut auto törmäsi Autotalo Pelttarin pihalla olleisiin viiteen henkilö- ja pakettiautoon.

Kaikki ajoneuvot vaurioituivat poliisin mukaan pahoin.

Rekassa oli kyydissä maitoa. Rekan kuljettaja loukkaantui lievästi. 

Ulosajon syystä ei vielä ole tietoa, mutta yhtenä vaihtoehtona poliisi pitää kuljettajan rattiin nukahtamista.

Kuljettajaa epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta, ja hänet määrättiin ajokieltoon.