Koti Blogi Sivu 2183

Valtteri Bottas Duathlon -kisan osallistumismaksut hyväntekeväisyyteen

Niki Soukkio

17.8.2018 22.30

Valtteri Bottas Duathlon järjestetään sunnuntaina Lahdessa Liikuntakeskus Pajulahdessa.

Lahden Nastolasta kotoisin olevan Formula 1 -kuljettaja Valtteri Bottaksen aloitteesta syntynyt tapahtuma järjestetään hänen kotimaastoissaan nyt toista kertaa.

Tapahtumaan on ilmoittautunut etukäteen 101 miestä, 30 naista ja 45 perhettä. Jälki-ilmoittautuminen tapahtumapäivän aamuna on vielä mahdollista.

Mika Häkkinen ja Valtteri Bottas kisaavat klo 14

Viime vuoden kisassa Bottas osoitti kovaa kisakuntoaan sijoittuen 11:nneksi. Tänä vuonna hänen tavoitteenaan on parantaa omaa aikaansa. Bottas asettuu viivalle klo 14.

Kaksinkertainen F1-sarjan maailmanmestari Mika Häkkinen osallistuu myös kisaan. Kolmen hengen Team Inzdr:ssa kisaava Häkkinen pyöräilee 20 km matkan. Häkkinen odottaa sunnuntaita innolla ja lähetti ennakkoon terveisensä:

Vapaa pääsy, paljon ohjelmaa koko perheelle

Tapahtumaan on vapaa pääsy. Päivään voi osallistua koko perheen voimin seuraamalla kilpailua, osallistumalla erilaisiin aktiviteetteihin yhteistyökumppaneiden tapahtumatorilla tai ottamalla osaa kisaan.

Päivän aikana esiintyvät lasten suosikit Mimi & Kuku sekä Supermarsu-elokuvasta tuttu Supermarsu käy tervehtimässä lapsia kumppanitorilla.

Lisäksi Ilpo Kaikkonen esiintyy VBD-lavalla klo 11 ja 13.30. 

Tapahtuma-alueelle rakennetaan temppuratoja ja puuhapisteitä ja luvassa on ongintaa, onnenpyörää ja paljon muuta.

Myös Flying Finn -kartingrata on avoinna klo 10-16. Radan ikäraja on noin 8 vuotta, lapsen vanhempi on oltava mukana (säävaraus).

Valtteri Bottas Duathlon kisalähtö klo 14 lähetetään suorana lähetyksenä ISTV:n kautta.

Osallistumismaksut ohjataan hyväntekeväisyyteen

Tapahtuman osallistumismaksut ohjataan lyhentämättöminä hyväntekeväisyyteen.

Kansainvälinen hyväntekeväisyyskumppani on Starlight Children´s Foundation, jonka kanssa Valtteri on tehnyt pitkään yhteistyötä. 

Lisäksi tapahtuman tuotemyynnillä tuetaan Lahden FK-kerhon junioritoimintaa.

www.valtteribottasduathlon.com

WRC: Suomalainen kärjessä sekä WRC2- että WRC3-luokissa

Honza Fronek

Taisko Lario ajanee selvään voittoon Saksan MM-rallin WRC3-luokassa.

17.8.2018 22.15

Saksan MM-rallin WRC2-luokassa oli melkoisia muutoksia lauantain aikana.

Tapahtumarikkaan lauantain aikana Skodan Kalle Rovanperä nousi viidenneltä sijalta ykköspaikalle. Kokonaiskisassa Rovanperä on nyt sijalla 12.

Toisena WRC2-luokassa oleva F. Andolfi on kuitenkin vain 2,9 sekunnin päässä ja kolmantena ajava Jan Kopecky Andolfista vain 3,0 sekuntia.

Neljäntenä ajava F. Kajetanowicz on taas Kopeckystä vain 1,9 sekuntia.

Sunnuntaina nähdään siis tiukka vääntö luokan palkintopallipaikoista.

Hyundain WRC2-kuljettajalla Jari Huttusella oli ongelmia erikoiskokeella 13 ja putosi kauas kärjestä.

Suomalaisvoitto tulollaan WRC3-luokassa

Taisko Lario ja kartturi Tatu Hämäläinen ajoivat täyden kympin päivän Saksan MM-rallissa lauantaina. Suomalaiskaksikko nakutti tasaisen varmasti päivän kahdeksan erikoiskoetta läpi ja johtoasema WRC3-luokassa säilyi.

Larion ja Hämäläisen johtoasema WRC3-luokassa on turvallinen, sillä toisena oleva Italian Enrico Brazzoli on liki neljän minuutin päässä.

Sunnuntaina Saksassa ajetaan kolme erikoiskoetta. Kilpailu päättyy iltapäivällä Bosenbergin Power Stage -erikoiskokeeseen.

WRC2-luokka lauantain jälkeen

1. Rovanperä 2h 34m 29.8sec
2. Andolfi +2.9sec
3. Kopecký +5.9sec
4. Kajetanowicz +7.8sec
5. Kreim +40.2sec
6. Ciamin +1m 04.0sec

 

WRC: Saksan MM-rallissa tulossa sunnuntaina hurja taistelu kakkospaikasta

TGR

Ott Tänak johtaa selvästi Saksan MM-rallia.

17.8.2018 20.10

Toyotan Ott Tänak johtaa Saksan MM-rallia selvästi 43,7 sekunnilla lauantain erikoiskokeiden jälkeen.

Toisesta sijasta tullaan käymään tiukka taisto sunnuntain kolmella viimeisillä erikoiskokeilla.

Lauantain jälkeen Hyundain Dani Sordo on kakkosena mutta vain 0,8 sekunnin erolla Toyotan Jari-Matti Latvalaan.

Neljäntenä olevalla Hyundai Thierry Neuvillella on myös mahdollisuus osallistua taisteluun palkintopallipaikasta. Hän on nimittäin vain 8 sekuntia Latvalan perässä.

Toyotan Esapekka Lappi on taas Neuvillen kannassa, 6,3 sekunnin päässä.

Fordin Sébastien Ogier on kahdella viimeisellä pätkällä noussut seitsemännelle sijalle.

Ogierin tallikaveri Teemu Suninen on kahdeksantena, 5,8 sekuntia Ogierista.

Päivän viimeisellä erikoiskokeella Citroënin Craig Breen ajoi ulos ja rikkoi takapyörän ripustuksen. Hän pystyi kuitenkin ajamaan erikoiskokeen maaliin.

Sunnuntaina ajetaan vielä kolme erikoiskoetta.

Saksan MM-rallin tilanne erikoiskoe 15 jälkeen

1.    O. TÄNAK        2:23:27.1    Ero kärk.
2.    D. SORDO             +43.7    +43.7
3.    J. LATVALA              +0.8    +44.5
4.    T. NEUVILLE          +8.0    +52.5
5.    E. LAPPI                +6.3    +58.8
6.    A. MIKKELSEN    +51.9    +1:50.7
7.    S. OGIER               +0.5    +1:51.2
8.    T. SUNINEN          +5.8    +1:57.0
9.    M. ÖSTBERG      +23.4    +2:20.4
10.    C. BREEN          +14.0    +2:34.4

 

WRC: Ogier vaikeuksissa, Sordo nousi Latvalan ohi

M-Sport

17.8.2018 18.40

Kakkospaikalla Saksan MM-rallissa ajanut

Sébastien

Ogierilla

oli ongelmia erikoiskokeella 13 ja hävisi kärjelle reilusti.

Ogier kärsi pätkällä rengasrikosta.

Samalla Hyundain Dani Sordo nousi toiseksi Toyota-kuljettaja Jari-Matti Latvalan ohi.

Kärjessä ajaa Toyotan Ott Tänak ja hänen eronsa kakkosena olevaan Sordoon on nyt 42,8 sekuntia

Latvalan ero Sordoon on 5,1 sekuntia.

Neljäntenä ajava Hyundain Thierry Neuville on Latvalan perässä 1,6 sekuntia.

Toyota-kuljettaja Esapekka Lappi on nyt Neuvillen perässä 12,3 sekuntia.

Ogier putosi yhdeksänneksi ja ero kärkeen on melkein 2 minuuttia.

Saksan MM-rallin tilanne erikoiskoe 13 jälkeen

1.    O. TÄNAK    2:08:44.0    Ero kärk.
2.    D. SORDO    +42.8    +42.8
3.    J. LATVALA    +5.1    +47.9
4.    T. NEUVILLE    +1.6    +49.5
5.    E. LAPPI    +12.3    +1:01.8
6.    C. BREEN    +7.4    +1:09.2
7.    A. MIKKELSEN    +35.1    +1:44.3
8.    T. SUNINEN    +11.0    +1:55.3
9.    S. OGIER    +1.1    +1:56.4
10.    M. OSTBERG    +15.0    +2:11.4

 

WRC: Tiukka kisa Saksan MM-rallin kolmannesta paikasta

TGR

Jari-Matti Latvala.

17.8.2018 17.10

Saksan rallin kovin kisa käydään tällä hetkellä kolmannesta paikasta.

Toyotan Jari-Matti Latvala on tällä hetkellä kolmantena ja Hyundain Dani Sordo on vain 0,6 sekunnin päässä.

Viidentenä ajava Hyundain Thierry Neuville on Sordosta taas vain 1,3 sekuntia.

Kuudentena oleva Toyotan Esapekka Lappi on taas Neuvillen perässä 9,6 sekuntia.

Kisan kärjessä ajava Toyotan Ott Tänak johtaa nyt kisaa Fordin Sébastien Ogieriin 13,6 sekunnilla.

Tänään ajetaan vielä kolme erikoiskoetta.

Saksan MM-rallin tilanne erikoiskoe 12 jälkeen

1.    O. TÄNAK    1:46:48.4    Ero kärk.
2.    S. OGIER    +13.6    +13.6
3.    J. LATVALA    +28.8    +42.4
4.    D. SORDO    +0.6    +43.0
5.    T. NEUVILLE    +1.3    +44.3
6.    E. LAPPI    +9.6    +53.9
7.    C. BREEN    +8.6    +1:02.5
8.    A. MIKKELSEN    +27.0    +1:29.5
9.    T. SUNINEN    +15.7    +1:45.2
10.    M. ÖSTBERG    +9.0    +1:54.2

 

Mies menehtyi ulosajossa Parkanossa

Clas von Bell

18.8.2018 16.35

Parkanossa Järvisuomentiellä oli tänään aamupäivällä ulosajo, missä menehtyi paikkakuntalainen mies.

Poliisin tiedotteen mukaan Kihniön suunnasta tullut henkilöauto ajautui toistaiseksi tuntemattomasta syystä vastaantulevien kaistan yli ulos tieltä ja päin kallioleikkausta.

Elvytyksestä huolimatta ajoneuvon kuljettaja menehtyi.

Autossa ei ollut muita matkustajia.

WRC: Latvala nousi kolmanneksi, Elfyn Evans ajoi ulos

TGR

Jari-Matti Latvala.

17.8.2018 13.50

Saksan MM-rallin erikoiskoe 11 muutti järjestystä kymmenen kärjessä.

Toyotan Jari-Matti Latvala onnistui ohittamaan Hyundain Dani Sordon ja Hyundain Thierry Neuvillen ja nousi kolmanneksi. Ero on nyt Latvalan eduksi 0,1 sekuntia Neuvilleen.

Seitsemäntenä ajanut Fordin Elfyn Evans ajoi ulos erikoiskokeella ja keskeytti.

Toyotan Esapekka Lappi ajaa kuudentena ja on enää 6,1 sekuntia Sordon perässä.

Fordin Teemu Suninen nousi pykälän yhdeksänneksi Evansin ulosajon myötä.

Kärjessä ajaa Toyotan Ott Tänak ja toisena Fordin Sébastien Ogier. Miesten välinen ero on nyt 14,1 sekuntia.

Tänään ajetaan vielä aamupäivän erikoiskokeet toistamiseen.

Saksan MM-rallin tilanne erikoiskoe 11 jälkeen

1.    O. TÄNAK    1:41:23.8    Ero kärk.
2.    S. OGIER    +14.1    +14.1
3.    J. LATVALA    +27.7    +41.8
4.    T. NEUVILLE    +0.1    +41.9
5.    D. SORDO    +1.8    +43.7
6.    E. LAPPI    +6.1    +49.8
7.    C. BREEN    +11.0    +1:00.8
8.    A. MIKKELSEN    +23.8    +1:24.6
9.    T. SUNINEN    +17.8    +1:42.4
10.    M. ÖSTBERG    +6.6    +1:49.0

 

WRC: Latvala taas vain 0,4 sekuntia nelospaikasta, Lappi ajoi pohjat

TGR

Esapekka Lappi.

17.8.2018 13.10

Toyotan Esapekka Lappi alkaa päästä kunnon vauhtiin. Hän ajoi pohjat erikoiskokeella 10 1,3 sekunnin erolla tallikaveriinsa Jari-Matti Latvalaan.

Latvala on nyt enää 0,4 sekuntia nelospaikasta, jossa tällä hetkellä ajaa Hyundain Dani Sordo.

Lappi on Latvalasta taas 9,3 sekuntia ja on nyt noussut kuudenneksi.

Kärjessä jatkaa Toyotan Ott Tänak ja toisena Fordin Sébastien Ogier. Ogier kavensi hieman eroa Tänakiin erikoiskokeella 10.

Kolmantena oleva Hyundain Thierry Neuville jäi hieman lisää kärkikaksikosta ja Dani Sordo on enää 2,4 sekuntia perässä.

Fordin Teemu Suninen on sijalla 10.

Saksan MM-rallin tilanne erikoiskoe 10 jälkeen

1.    O. TÄNAK       1:35:20.0    Ero kärk.
2.    S. OGIER               +12.5    +12.5
3.    T. NEUVILLE         +25.4    +37.9
4.    D. SORDO              +2.4    +40.3
5.    J. LATVALA             +0.4    +40.7
6.    E. LAPPI                 +9.3    +50.0
7.    E. EVANS               +2.3    +52.3
8.    C. BREEN              +9.0    +1:01.3
9.    A. MIKKELSEN    +18.8    +1:20.1
10.    T. SUNINEN      +20.2    +1:40.3
11.    M. ÖSTBERG      +8.7    +1:49.0

 

WRC: Dani Sordo oli nopein Panzerplatten pätkällä, Latvala putosi sijan

Dani Sordo viime vuoden Saksan MM-rallissa. Kuva: Hyundai Motorsport.

Dani Sordo.

17.8.2018 11.40

Saksan rallin aamun toinen erikoiskoe oli melkein 40 kilometrin pituinen Panzerplatte.

Nopein oli Hyundain Dani Sordo. Hän löi toiseksi nopeimman Toyotan Ott Tänakin 0,6 sekunnilla.

Toyotan Jari-Matti Latvala hävisi Sordolle 7,5 sekuntia ja putosi samalla Sordon taakse. Miesten välinen ero on nyt 3,5 sekuntia Sordon hyväksi.

Kärjessä Tänak kasvatti hieman eroaan toisena olevaan Fordin Sébastien Ogieriin. Ero on nyt 13,2 sekuntia.

Kolmantena oleva Hyundain Thierry Neuville hävisi Tänakille 6,5 sekuntia ja on nyt kärjestä 33,6 sekuntia.

Toyotan Esapekka Lappi on seitsemäntenä ja Fordin Teemu Suninen kymmenentenä.

WRC2-luokassa sekä ykkönen (Kopecky) että kakkonen (Bonato) joutuivat vaihtamaan renkaan Panzerplatten aikana ja putosivat muutaman sijan. Luokan kärjessä on nyt Fordin Eric Camilli ja kolmantena ajaa Skodan Kalle Rovanperä.

Saksan MM-rallin tilanne erikoiskoe 9 jälkeen

1.    O. TÄNAK        1:26:48.5    Ero kärk.
2.    S. OGIER               +13.2    +13.2
3.    T. NEUVILLE         +20.4    +33.6
4.    D. SORDO              +5.4    +39.0
5.    J. LATVALA             +3.5    +42.5
6.    E. EVANS              +5.0    +47.5
7.    E. LAPPI               +5.6    +53.1
8.    C. BREEN            +8.2    +1:01.3
9.    A. MIKKELSEN  +12.9    +1:14.2
10.    T. SUNINEN    +24.0    +1:38.2
11.    M. ÖSTBERG    +7.4    +1:45.6

 

WRC: Latvala oli nopein Saksan MM-rallin lauantain avauksessa

TGR

Jari-Matti Latvala.

17.8.2018 10.40

Toyotan Jari-Matti Latvala ajoi pohjat Saksan MM-rallin aamun ensimmäisellä erikoiskokeella.

Latvala ohitti Fordin Elfyn Evansin ja nousi neljännelle sijalle. Eroa kolmantena olevaan Hyundain Thierry Neuvilleen on vain 7,9 sekuntia.

Kärjessä jatkaa Latvalan tallikaveri Ott Tänak. Hän johtaa kisaa nyt 10,6 sekunnin erolla Fordin Sébastien Ogieriin.

Neuville on jäänyt Ogierista jo 17,1 sekuntia.

Toyotan Esapekka Lappi on seitsemäntenä, vain 3,4 sekuntia Hyundain Dani Sordoa perässä.

Fordin Teemu Suninen on kymmenentenä. Hän on jäänyt kärjestä melkein puolitoista minuuttia.

Saksan MM-rallin tilanne erikoiskoe 8 jälkeen

1.    O. TÄNAK       1:04:52.2    Ero kärk.
2.    S. OGIER              +10.6    +10.6
3.    T. NEUVILLE         +17.1    +27.7
4.    J. LATVALA              +7.9    +35.6
5.    E. EVANS                +3.8    +39.4
6.    D. SORDO              +0.2    +39.6
7.    E. LAPPI                 +3.4    +43.0
8.    C. BREEN             +12.6    +55.6
9.    A. MIKKELSEN      +4.6    +1:00.2
10.    T. SUNINEN      +25.4    +1:25.6