Koti Blogi Sivu 2160

Uusi Porsche Macan paljastettiin Auto 2018 -tapahtumassa

Kuva: CvB

Nyt uusi Porsche Macan on saapunut Suomeen.

Pariisin autonäyttelyssä Euroopan ensiesittelynsä äskettäin saanut uusi Macania ensiesitellään suomalaisille Auto 2018 -tapahtumassa Helsingin messukeskuksessa.

Uuden Macanin hinta on nyt julkaistu ja hinnat alkavat 84 967 eurosta.

Katso myös tämä: Uusi Porsche Macan ensimmäistä kertaa Euroopassa – Suomen hinta kerrotaan syksyn aikana

Klikkaa kuvat isommiksi.

Autotodayn ensimmäinen kolumnisti aloitti: Totuuksia lasten suusta

Autotoday julkaisee myös auto- ja liikennealaan liittyviä kolumneja. Nyt ensimmäinen on ilmestynyt.

Kolumnin kirjoittaja on ”Anonyymi Autonomisti”, ja ensimmäisessä kolumnissaan hän ottaa isänpäivän kunniaksi esille aiheen ”Totuuden kuulee lasten suusta”.

Kolumnissaan Anonyymi Autonomisti ottaa kantaa muun muassa lasten turvallisuuteen autoissa. Lisäksi kolumnisti kommentoi asiaa, että nuoret eivät enää hanki ajokorttia.

Kolumnisti toivoo myös, että tieraivo pistetään lopullisesti fikkaan.

”Anonyymi Autonomisti” on keski-ikäinen, autojen sisällä, alla ja ympärillä ikänsä viettänyt autoalan ammattilainen, aina autoista lapsellisen kiinnostunut, hiukan sarkastinen, ja aina oikeassa.

Lue kolumni tästä.

Autotoday 10 vuotta sitten: ”Toyotalle Intiaan toinen autotehdas”

Toyotan tehtaat 2008. Kuva: Toyota

Kymmenen vuotta sitten Toyota laajensi tuotantoaan Intiassa. Sen jälkeen tuotantoa ei ole kasvatettu, koska viimeisin tieto Intian tehtaan tuotantomäärästä on 154 000 autoa vuodessa. Jutun lopussa on nykyinen kartta tehtaista Japnin ulkopuolella.

Toyotalle Intiaan toinen autotehdas

Intia autoistuu niin nopeasti, että Toyota on päättänyt rakentaa Intiaan toisen tuotantolinjan. Yhteensä 530 miljoonan euron lisäinvestoinnista 272 miljoonaa euroa on tarkoitettu uuden tehdasrakennuksen ja toisen tuotantolinjan rakentamiseen ja 258 miljoonaa euroa uuden, kompaktin automallin tuotannon aloittamiseen.

Toyota on valmistanut Corolla- ja Innova-malleja vuodesta 1999 lähtien Intiassa.

Toyota Kirloskar Motor Private Limited (TKM) on yhteistyöyritys, josta Toyota Motor Corporation omistaa 89 prosenttia. Loput 11 prosenttia omistaa intialainen Kirloskar Group. Tehdas sijaitsee Bangaloren lähistöllä Karnatakassa. Vuonna 2007 tuotanto oli 52 000 autoa. Tehdas työllistää noin 3 200 henkilöä.

Katso myös tämä: Autotoday 10 vuotta sitten: ”Yhdellä tankillisella 1919 kilometriä”

TKM:n toisen tehtaan tuotantokapasiteetti tulee olemaan 100 000 autoa vuodessa. Toyota kykenee Intian automarkkinoiden kasvaessa vastaamaan näin kysyntään entistä laajemmalla mallistolla. Tuotanto käynnistyy vuoden 2010 jälkipuoliskolla, jonka jälkeen kahden tehtaan yhteinen valmistusmäärä tulee olemaan noin 160 000 autoa.

Toyotalla on yhteensä 52 tuotantoyhtiötä 27 eri maassa Japanin ulkopuolella. Yhtiö markkinoi autojaan yli 170 maassa ja sillä on 309 700 työntekijää. Vuonna 2007 Toyota-, Hino- ja Daihatsu-merkkisiä ajoneuvoja myytiin yhteensä 9,3 miljoonaa kappaletta.

Juttu oli Autotodayssa 10.11.2008

Katso tästä kaikki aikaisemmat ”Autotoday 10 vuotta sitten”.

Toyotan tehtaat 2018. Kuva: Toyota.

 

Anonyymi Autonomisti: Lasten suusta

Arkistokuva. Kuva: Matti Sulanto.

”Totuuden kuulee lasten suusta”, näinhän sitä sanotaan, ja kaikenlaisia totuuksia sieltä kuuleekin.

Autoilevassa maailmassa lasten paikka on vaihdellut vuosien saatossa takapenkillä ilman turvavöitä sinkoilleista tykinkuulista turvaistuimeen turvavöillä naulittuihin, selkä menosuuntaan päin matkustaviin, pikkuteillä pahoinvoiviin palleroihin.

Itse olen aikanaan ollut ensin mainittu, ja omat, jo aikuiset lapseni hyvinkin näitä jälkimmäisiä. Lasten turvallisuus ja matkapahoinvointi ovat siis olleet selkeästi kasvussa samaa tahtia autojen yleisen turvallisuuden ja autoilevan kansan valveutuneisuuden kanssa, mutta mitäpä on tapahtunut lapsille itselleen?

Jatkuvasti saa uutena ”totuutena” kuulla, että autot ja autoilu ei kiinnosta enää lapsia ja nuoria lähellekään siinä määrin kuin silloin vuonna C-kasetti ja salihousut. Tilastojen mukaan 18-vuotiaat kaupunkilaiskakarat eivät enää aja ajokorttia kun ”sitä ei tarvitse mihinkään” (paitsi sitten, kun joutuu pariutuessaan ja lisääntyessään muuttamaan sieltä keskustan yksiöstä Riihimäelle asti, että rahat riittävät osimoilleen säälliseen perheasuntoon ja -autoon).

Ja onhan autoilu ylipäänsä suunnilleen saatanasta, aiheuttaahan se ilmaston lämpenemisen lähes yksinään, mitä niistä lentokoneista ja hiilivoimaloista, kotitalouksista ja lihakarjasta nyt muka lähtee.

Oma empiirinen ja vankka kokemukseni nk. pikkujätkistä vuosikymmenten varrelta ei tue näitä ”totuuksia”.

Ihan yhtä leveä hymy ja innostuksen puna nousee ”Einon” ja ”Väinön” kasvoille kuin aikanaan nousi ”Jarin” ja Mikan”, rajumman puoleinen urheiluauto kun ampuu pakoputkestaan pauketta ja rätinää, tai kun se naapurin iso poika saa pärisevän moponsa eturenkaan ilmaan edes hetkeksi. Tai kun messuhallin lattialla kiiltää toinen toistaan hienompia, rakkaudella, vaivalla ja ”ylimääräisellä” rahalla rakennettuja harrasteautoja.

Omat mukulani saivat pyytämättä ja yllätyksenä 18-vuotislahjaksi faijaltaan B-ajokortin ja yhteiskunnallisesti valveutunut, sekä hiukan vihervasemmistolaisuuteen taipuvainen, taiteellinen tyttäreni sitä hiukan kyseenalaisti (argumentit yllä). Toki lahjan vastaanotti ja taitaa olla siihen nyt ihan tyytyväinenkin, kuskaillessaan omaa, hartaasti pikkuautoillaan leikkivää pikkujätkäänsä ja vaarin silmäterää farmariautollaan päiväkodin ja kotirivarin välillä.

Poikaani taasen koitin kannustaa erinäisille työelämän aloille, IT-ala kun on tulevaisuutta, rakennusala tarvitsee aina huippuosaajia jne. Noh, jätkä tekee nyt omaa työuraansa kädet rasvassa automekaanikkona ja faija ei voisi olla pojastaan ylpeämpi.

Lasten suusta kuulee myös yhteiskuntamme muutoksen. Sikäli kun toistaisin oman isäni asennetta liikenteessä ei naisia ja vanhuksia saisi päästää rattiin yleisillä teillä, itäautoilla (Skoda mukaan lukien) ajaisivat vain kommunistit ja Saabeja saisi edelleen ostaa.

Itse paljon autoilevana olen yrittänyt pitää kaasujalkani ja keskisormeni kurissa sekä turpani kiinni, oli kyydissä lapsia tai ei, siinä pääosin jopa onnistuen.

Toivottavasti tämä seuraava autoileva sukupolvi laittaa ”tieraivo”-termin lopullisesti fikkaan, ennen kuin robottiautot valtaavat kehätiet ja kuljettajista tulee passiivisia matkustajia.

Autoilu on opettanut vuosien saatossa lapsille myös paljon uusia sanoja. Hyvän ystäväni parivuotias ja ärrää sopivasti sorauttanut tytär aikanaan maitolasin kaatuessa kajautti isoon ääneen, että ”VOI PERRKELE”!

Äitinsä siitä kysymään, että mistä tuollainen kamala sana on noin kiltin tytön suuhun ilmestynyt ja tytär siihen, että ”isi sano Myyrrmannin parrkkihallissa kun auto meni rrikki”.

Muistakaahan autoillessa turvaväli, ja pitäkää mielessä myös se väli mitä mieleen- ja mitä turvasta ulos tulee. Siellä takapenkillä joku saattaa kuunnella, ja oppia…

“Anonyymi Autonomisti” on keski-ikäinen, autojen sisällä, alla ja ympärillä ikänsä viettänyt autoalan ammattilainen, aina autoista lapsellisen kiinnostunut, hiukan sarkastinen, ja aina oikeassa.

Päivän levynkansi: Sakari Kuosmasen ensimmäinen LP

KLuva: CvB.

Oheinen LP-levy ei ole valikoitunut Sakari Kuosmasen takia vaan kansikuvan taustan takia.

Kyseinen LP-levy on Kuosmasen ensimmäinen levy vuodelta 1985. Levyn nimikin on pelkästään Sakari Kuosmanen.

Katso myös tämä: Päivän levynkansi: The History of Fleetwood Mac

Kuva on otettu Helsingin keskustassa rautatieaseman edustalla. Kuosmanen odottaa luultavasti ratikkaa.

Taustalla näkyy liikennettä ja vilkasta ilta- tai yöelämää.

Vuonna 1985 oli Helsingissä vielä käytössä perinteisiä parkkimittareita, joihin syötettiin kolikoita tarvittava määrä. Näitä mittareita näkyy taustalla rautatieaseman parkkipaikalla.

Levyn kannen on tehnyt Stefan Bremer.

Suomalaisyrityksen menetelmällä voidaan korjata tiet ennakkoon – yhtiö palkittiin menetelmästä Las Vegasissa

Kuva: Roadscanners.

Rovaniemeläinen Roadscanners on saanut kansainvälisen tiealan järjestön International Road Federationin huippupalkinnon Global Road Achievement Award.

Palkinto julistettiin illalla 7.11. Las Vegasissa järjestetyssä IRF:n 70-vuotisgaalassa. Palkinto myönnettiin Suomeen ensimmäisen kerran.

Palkinto myönnettiin Roadscannersin ja Liikenneviraston yhteiselle PEHKO 2015-2025 -projektille. PEHKO-projektin (Päällysteiden ennakoivan hoidon ja kunnostuksen ohjelmointi) tavoitteena on ollut kasvattaa päällysteiden käyttöikää uusilla päällystettyjen teiden ylläpidon ja hoidon käytännöillä, joissa päätöksenteko perustuu pääosin Roadscanners teknologiaan.

Roadscannersin kehittämällä menetelmällä pystytään paikantamaan teiden heikot kohdat, määrittämään ongelmien syyt ja korjaamaan ne ennen vakavien vahinkojen syntymistä.

Ennakoivalla teiden huollolla on merkittävä vaikutus ylläpidon kustannustehokkuuteen.

Suomessa käytetään vuosittain 130-150 milj. euroa noin 50 000 kilometriä sisältävän päällystetyn tieverkoston ylläpitoon. Väyläverkoston korjausvelan arvioidaan olevan yli miljardi euroa.

Kolme vuotta käynnissä olleen projektin tuloksena Lapin ja Keski-Suomen testialueilla päällysteiden vuosikustannukset ovat pudonneet 10-36 %. Lopullisen tavoitteena on vuosikustannusten lasku 50 % vuoteen 2025 mennessä. Tutkimusta on laajennettu vuonna 2018 Hyvinkään alueelle Uusimaalle.

Palkinto myönnetään innovatiivisille tiehankkeille ja henkilöille, jotka ovat maailmanlaajuisen sosiaalisen ja taloudellisen kehityksen kärjessä. Roadscanners sai palkinnon ”Tieomaisuuden hallinta ja kunnossapito”-kategoriassa. Pohjoismaista palkinto on myönnetty aiemmin muissa kategorioissa kerran Ruotsiin ja kerran Norjaan.

Roadscanners Oy on globaali toimija liikenneinfrastruktuurin hallintaan ja ylläpitoon liittyvässä konsultoinnissa, ohjelmistoalalla ja tutkimus- ja mittauslaitemyynnissä. Yrityksen liiketoiminnassa on keskitytty liikenneinfrastruktuurin eli teiden, rautateiden, katujen, siltojen ja lentokenttien kunnon analyyseihin, hoidon ohjauksen ja parantamisen suunnitteluun sekä laadunvalvontaan. Vuonna 1998 perustetulla Roadscannersilla on asiakkaita ja projekteja kaikissa maanosissa kaikkiaan yli 60 maassa.

Sunnuntaina juhlitaan isiä – näytä hyvää esimerkkiä liikenteessä

Sunnuntaina 11. marraskuuta vietetään jälleen isänpäivää.

Liikenneturva kysyi** syksyllä 2017 alaikäisten lasten vanhemmilta siitä, millaisena esimerkkinä uskoo oman toimintansa liikenteessä näyttäytyvän lapsille. Pääosin oma toiminta nähtiin mallikkaana, mutta parannettavaakin oli.

Valtaosa vastaajista uskoi olevansa pääosin hyvä esimerkki jalankulkijana tietä ylittäessä, turvalaitteiden käytössä, toisten huomioon ottamisessa sekä pyöräilijänä sääntöjen noudattamisessa.

Kriittisimmin vanhemmat suhtautuivat omaan kielenkäyttöönsä: vain alle puolet uskoi antavansa hyvän mallin kommentoidessa toisten liikkujien toimintaa.

– Meidän isien, kuten toki kaikkien vanhempien, on hyvä muistaa esimerkin valtava voima. Aikuisten käytös liikenteessä vaikuttaa siihen, millaisiksi liikkujiksi lapset kasvavat. Aikuisten olisi toimittava hyvinä esimerkkeinä kaikissa tilanteissa tai ainakin pyrittävä siihen. Tee siitä tapa viimeistään näin isänpäivän kunniaksi”, Liikenneturvan koulutusohjaaja Ari-Pekka Elovaara kannustaa.

**Tutkimuksen toteutti Liikenneturvan toimeksiannosta Kantar TNS Oy syksyllä 2017. Kyselyyn vastasi yhteensä 701 vanhempaa, joilla oli alle 16-vuotiaita lapsia.

Rattijuopon auto rikkoi pakomatkan päätteeksi kaksi liikenteenjakajaa

Kuva: CvB.

Poliisipartio havaitsi Tohmajärvellä Rajantiellä Keskiviikkoiltana klo 22.00 aikoihin henkilöauton, jonka poliisipartio päätti pysäyttää.

Poliisin tiedotteen mukaan Rajantiellä Kemien kohdalla henkilöauton nopeus oli noin 150 km/h alueella jossa on 80 km/h nopeusrajoitusalue.

Poliisipartion kytkiessä pysäytysvalot henkilöauton kuljettaja ei noudattanut niitä vaan jatkoi ajamista kohti Niiralaa.

Poliisia avusti tehtävässä kaksi rajavartiolaitoksen partiota, jotka sulkivat Rajantien vähän ennen Värtsiläntien risteystä. Pakeneva auto pysähtyi hetkeksi tähän tiesululle, mutta pääsi vielä pujahtamaan siitä ohi.

Vähän ennen Värtsilän tienristeystä kuljettaja menetti auton hallinnan kovassa nopeudessa, jonka seurauksena auto lähti pyörimään. Auto pysähtyi lopulta vastaantulevien kaistalle.

Auto rikkoi muun muassa kaksi liikenteenjakajaa pyöriessään, todetaan poliisin tiedotteessa.

Poliisipartiot ottivat autosta kiinni kaksi henkilöä. Heidät kuljetettiin tarkastukseen Pohjois-Karjalan keskussairaalaan.

Autonkuljettaja Etelä-Suomesta kotoisin oleva 44 vuotias mies puhalsi poliisin alkometriin 2,76 promillen lukemat. Lisäksi poliisi epäilee hänen olleen huumausaineiden vaikutuksen alaisena.

Poliisi epäilee auton kyydissä olijan syyllistyneen kulkuneuvon luovuttamiseen juopuneelle.

Kilpamoottoripyöräilijöille melkein 100 000 euron tuki

Kuva: Heidi Koivunen.

Moottoripyöräilyn kilpailutoiminnan tukemiseksi on perustettu MP Stars -hanke. Se on tukiryhmä, joka tarjoaa 13 eri moottoripyörälajin kilpailijalle kullekin tuhansien eurojen tukipaketin kilpailemiseen kaudella 2019.

Tuen saannin perusteina eivät ole suoritukset vaan sitoutuminen ja rakkaus lajiin. Kuka tahansa kilpaurheilua harrastava tai sellaiseksi aikova voi ilmoittautua mukaan arvontaan.

Hanke tukee tuiki tavallista kilpamoottoripyöräilijää, jolle tarjotaan mahdollisuus kisata yhden vuoden täysillä ilman kovaa taloudellista painetta.

Kilpailija voi olla jo kisoissa menestynyt tai vasta ensimmäiseen kisakauteensa osallistuva.

Tukea annetaan eri-ikäisille ja erilaisissa vaiheissa uraansa oleville kilpamoottoripyöräilijöille. MP Stars -kilpailijat arvotaan kolmestatoista ryhmästä. Suurimmat lajit on jaettu useampiin ryhmiin.

Yksi kuljettaja tuetaan per ryhmä

  • Road Racing alle 20-vuotiaat
  • Road Racing yli 20-vuotaat
  • Motocross alle 10-vuotiaat
  • Motocross 10-20 -vuotiaat
  • Motocross 21-35-vuotiaat
  • Motocross yli 35-vuotiaat
  • Enduro alle 20-vuotiaat
  • Enduro 21-35-vuotiaat
  • Enduro yli 35-vuotiaat
  • Ratalajit
  • Supermoto/ Minisupermoto
  • Classic kaikki lajit
  • Muut lajit

Näkyvyyttä lajeille ja lisää harrastajia

MP Stars -hanke tukee kilpamoottoripyöräilijöitä, mutta tuo myös näkyvyyttä eri lajeille.

Vuoden 2019 MP Stars -kilpamoottoripyöräilijät tapaavat toisiaan ja seuraavat toistensa kehitystä ja pärjäämistä kisakauden aikana. MP Stars -kisaajien kisakautta voi seurata sosiaalisen median ja verkkosivujen kautta. Lajeja nostetaan myös esille mediassa.

Vahva tuki toimialalta

MP-messut on mukana toiminnan moottorina. MP Stars -hanketta tukevat muun muassa Messukeskus, Suomen Moottoriliitto, KTM Nordic, SGN / Allright, XL Moto, 24MX, Biketeam, Blackseven, Honda, Arai, AEL, Radio City, MP Maailma, Bike, Offroad Pro ja kaikki kilpailuja järjestävät kerhot.

Toimialan tuki projektiin on lähes 100 000 euroa.

Voitettuaan arvonnassa kilpamoottoripyöräilijä saa tukea mm. lisenssiin, kilpailumaksuihin, varaosiin ja varusteisiin. Kilpailijoille tarjotaan myös mediapaketti, media- ja somekoulutusta, huoltokoulutusta, eri lajien kokeilumahdollisuuksia ja ajopäiviä.

Sinustako MP Stars -kuski?

MP Stars -tukea saavat kolmetoista kilpamoottoripyöräilijää arvotaan perjantaina 1.2. klo 17 MP-messuilla Helsingissä MP Stars -tilaisuudessa.

MP Stars -arvontaan voi ilmoittautua 15.1.2019 asti verkkosivujen www.mpstars.fi kautta. Osallistuvien on oltava paikan päällä arvonnassa, jotta voivat saada tulevan kauden tuen.

Tuen saaja sitoutuu kisaamaan vuoden aikana määrätyn määrän kisoja sekä kertomaan harjoittelustaan ja kisaamisestaan sosiaalisen median kautta muille moottoripyöräilijöille.

Venäläislähtöinen yritys aloittaa perjantaina taksipalvelun Suomessa – halvin kyyti maksaa 3 €

Kuva: Bruno Puolakainen.

Euroopan suurimpiin tietotekniikkayhtiöihin lukeutuva Yandex käynnistää autojen tilaamiseen tarkoitetun mobiilipalvelunsa Suomessa.

Nykyisin jo 13 maassa toimiva palvelu tunnetaan yleisesti Yandex.Taxi-nimisenä, mutta meillä se käynnistyy uuden Yango-tuotemerkin alla perjantaiaamuna 9. marraskuuta.

Lähtöhinnaltaan kolme euroa maksavat kyydit ovat aluksi tarjolla Helsingissä.

Yango käyttää toiminnassaan täysin omaa teknologiaansa, kuten omia karttoja, navigaatiota ja tekoälyyn perustuvaa tilaustenjakojärjestelmää.

Tämä vähentää Yandexin tiedotteen mukaan selvästi autojen kuluja ja kuljettajan odotusaikaa tyhjänä sekä lisää kuljettajan tuloja ja auttaa pitämään matkojen hinnat edullisina.

Kolmella eurolla liikkeelle

Yango-kyytien lähtöhinta on kolme euroa, mikä sisältää auton saapumisen sekä ensimmäisen kilometrin ja kolmen minuutin ajomatkan. Tämän jälkeen matka maksaa 1,20 euroa kilometriltä sekä 0,15 euroa minuutilta (0,45 euroa ruuhka-aikoina).

Esimerkiksi ajomatka Helsingissä Siilitieltä Itäkeskukseen maksaa noin 5,20 euroa ja kyyti Helsinginkadun Bar Lepakkomiehestä keskustan Aussie Bariin noin 5,50 euroa. Matka Helsinki-Vantaan lentoasemalta keskustaan maksaa noin 29 euroa.

Matkustaja saa tiedon matkan hinnasta jo tilaushetkellä. Annettu hinta ei muutu, vaikka auto joutuisi odottelemaan ruuhkassa tai vaikka kuljettaja joutuisi jostain syystä valitseman kiertoreitin.

Yango-mobiiliapplikaatio on ladattavissa ilmaiseksi Apple Storessa ja Google Playssä suomeksi, englanniksi ja monella muulla kielellä. Matkat voi maksaa käteisellä tai palveluun kytketyllä maksukortilla.

Ei omia autoja tai kuljettajia

Yangolla ei ole omia autoja tai kuljettajia, vaan se toimii yhteistyössä paikallisten yhtiöiden ja kuljettajien kanssa, joilla on taksiliikennelupa.

Yhtiön applikaation avulla käyttäjä voi arvostella saamansa kyydin ja antaa palautetta matkan sujuvuudesta tai palvelun toimivuudesta. Kuljettajat, joilla on hyviä arvosteluja, saavat itselleen järjestelmältä enemmän kyytejä kuin muut.

Erittäin huonoa palautetta saaneet kuljettajat voidaan puolestaan sulkea järjestelmästä kokonaan pois. Yango on myös avannut erityisen keskuksen kuljettajille. Siellä he voivat opiskella applikaation toimintaa ja muuta kyyteihin liittyviä asioita.

Yango-applikaation avulla matka maksaa melkein saman kuin matkustaisi metrolla tai linja-autolla.

2011 avatussa Yango/Yandex.Taxi-palvelussa on tehty jo yli miljardi matkaa. Palvelussa on ollut mukana koko sen olemassaolon aikana 900 000 kuljettajaa ja yli 36 miljoonaa käyttäjää.

Viime helmikuussa Yandex ja Uber yhdistivät liiketoimintansa Venäjällä ja muutamissa muissa entisen Neuvostoliiton maissa yhdeksi yhtiöksi.

Yandex on yksi Euroopan suurimmista IT-alan yrityksistä. Sen toiminta alkoi Venäjällä 21 vuotta sitten hakukoneesta vuotta Googlea aiemmin. Nyt Yandex tarjoaa yli 70 matkapuhelimiin ja internetiin keskittyvää palvelua ympäri maailman. Yhtiö listattiin NASDAQ-pörssiin vuonna 2011 (YNDX). Yandexilla on myös Euroopan suurin datakeskusverkosto, johon kuuluu yli 100 000 palvelinta. Niistä kuuluisin sijaitsee Mäntsälässä. Se ei ainoastaan tarjoaa datan säilytyspalvelua Yangolle ja muille Yandex-palveluille, vaan myös toimittaa palvelimistaan syntyvän hukkalämmön Mäntsälän kaupungin asukkaille.