Koti Blogi Sivu 2161

Uuden Mazda-sukupolven aloittava Mazda3 julkistetaan muutaman viikon päästä

Kuva: Mazda.

Mazda Motor Corporation on tänään ilmoittanut, että täysin uusi Mazda3 saa maailman ensiesittelynsä Los Angelesin autonäyttelyssä.

Mazdan tiedotteen mukaan täysin uusi Mazda3 on muotoiltu kypsemmällä Kodo -muotoilufilosofian tulkinnalla, mikä on saanut vaikutteensa Japanilaisesta estetiikasta.

Myös suorituskyky on nostettu uudelle tasolle, tiedotteessa todetaan.

Mazdan mukaan uuden Mazda3:n saapuminen merkitsee alkua täysin uuden sukupolven Mazda-ajoneuvoille.

Los Angelesin autonäyttely on avoin yleisölle marraskuun 30. – joulukuun 9. päivä.

Mäntyharjun heinäkuun kuolonkolarin tutkinta valmis

Kuva: CvB

Poliisi on päättänyt Mäntyharjulla heinäkuussa kolmen hengen kuolemaan johtaneen liikenneonnettomuuden tutkinnan.

Esitutkinnassa varmistui onnettomuuden aiheuttaneen, poliisia paenneen, kuljettajan olleen päihtynyt.

Poliisi on tutkinut asiaa törkeänä liikenneturvallisuuden vaarantamisena, törkeänä rattijuopumuksena, törkeänä kuolemantuottamuksena ja kulkuneuvon kuljettamisena oikeudetta.

Poliisin mukaan pöytäkirjaa ei lähetetä syyteharkintaan, koska syylliseksi epäilty on kuollut tapahtuman yhteydessä.

Poliisi: Uudenkaupungin autotehtaan väellä menohaluja

Arkistokuva. Kuva: Poliisi.

Uudenkaupungin poliisi vastasi tänä aamuna autotehtaan työmatkaliikennettä koskevaan valvontapyyntöön.

Lokalahdentien, Kalannintien ja Autonrakentajan ”pikataipaleilla” kirjoitettiin aamukuuden jälkeen reilun tunnin aikana seitsemän ylinopeussakkoa.

Lisäksi poliisi etsi ulkomaan kilvissä olevaa autoa jonka kuljettajan epäiltiin olevan päihtynyt.

Poliisin mukaan kyse ei ollut aivan vähäisistä ylityksistä, koska kaikki kirjoitetut laput menivät päiväsakkojen puolelle.

Poliisin mukaan valvontaa näyttäisi olevan syytä jatkaa.

Päivän kuva: Poliisille toimitetut Saab-autot

Kuva: CvB.

Uudenkaupungin automuseon seinältä on kuvattu oheinen kuva. Siinä kerrotaan, montako Saabia aikoinaan hankittiin poliisiautoiksi.

Katso myös: Päivän poliisiauto: 1970-luvulla alettiin suosia ”kotimaista”

Saab 99 oli ylivoimaisesti suosituin poliisin käyttämä Saab-malli.

Kuva: CvB.

Katso tästä tärkeimmät uutuudet Auto 2018 -näyttelyssä

Audi e-tron. Kuva Audi.

Auto 2018 on Messukeskuksessa Helsingissä 9.–11.11.2018 järjestettävä autoilun megatapahtuma.

Auto 2018 kerää yhteen lähes kaikki Suomessa myytävät automerkit.

Autonäyttelyssä on tällä kertaa runsaasti autoja, joita esitellään Suomessa ensimmäistä kertaa yleisölle.

Erikoisuuksina voidaan nostaa esiin esimerkiksi Audin tuore sähköauto e-tron ja Audin konseptiauto Elaine.

BMW esittelee 8-sarjan Coupé-version.

Seatista omaksi merkiksi eriytyneen Cupran ensimmäinen omalla nimellä oleva Ateca-malli on nyt ensimmäistä kertaa nähtävillä Suomessa.

Myös Citroënista eriytyneen DS-merkin ensimmäinen malli nimeltään DS7 on näytillä.

Hyundailla on tarjolla Kona electric ja polttokennoauto Nexo.

Hyundai Nexo. Kuva: Hyundai.

Jeep esittelee näyttelyssä aivan uuden Jeep Wrangler JL Unlimited -mallin.

Kian osastolla on ensimmäistä kertaa Suomessa Ceed-malliston shooting brake -malli ProCeed.

Mazda tuo näytille ensi vuoden MX-5-malliversion.

Mercedes-Benz esittelee mallin C300 de, jossa hyödynnetään Mercedes-Benz EQ Power plug-in-dieselhybriditeknologiaa. Lisäksi on esillä A-sarjan sedan-malli ja ennakkoesittelyssä GLE-malli.

Opelilla on todellinen yllätystuote esillä, sähköauto Ampera-e.

Porsche tuo näytille uunituoreen Macan-version ja Seat aivan uuden Tarraco-katumaasturin.

Renault esittelee muun  muassa sporttisen Megane RS -mallin.

Skodalla on kaksi konseptimallia esillä. Vision E on täyssähköauto ja Vision X crossover-malli.

Toyota esittelee Suomeen palaavan Camry-mallin.

Toyota Camry. Kuva Toyota.

Volkswagen tuo messuille muun  muassa malliston uusin SUV, T-Cross-mallin.

Alla on poimintoja näyttelyn uutuuksista. Osa on aivan uusia malleja ja osa on uusimmat versiot.

  • Alfa Romeo Stelvio Quadrifoglio 510hv
  • Audi e-tron
  • Audi A1 Sportback 30 TFSI 85 kW S tronic
  • Audi Q3 35 TFSI 110 kW S tronic
  • Audi Elaine -konseptiauto
  • BMW 3-sarja
  • BMW X5
  • BMW 8-sarjan Coupé
  • Cupra Ateca
  • DS 7 Crossback
  • Fiat 500X 1.0 T3
  • Honda CR-V
  • Hyundai Kona electric
  • Hyundai Nexo
  • Hyundai Santa Fe
  • Jeep Renegade 1.0 T3
  • Jeep Wrangler JL Unlimited
  • Kia ProCeed
  • Mazda MX-5
  • Mercedes-Benz A Sedan
  • Mercedes-Benz GLE
  • Mercedes-Benz B
  • Mercedes-Benz C 300 de
  • Opel Ampera-e
  • Opel Combo Life 7-paikkainen
  • Peugeot 508
  • Porsche Macan
  • Renault Kadjar facelift
  • Renault Megane RS
  • Renault Zoe R110-moottorilla
  • Seat Tarraco
  • Skoda Kodiaq RS
  • Skoda Karoq Sportline
  • Skoda Vision E
  • Skoda Vision X
  • Toyota Camry
  • Toyota RAV4
  • Volkswagen T-Cross

Auto 2018 on avoinna perjantaina 9.11. klo 10–20 sekä lauantaina ja sunnuntaina 10.–11.11. klo 10–18.

Audin pienimmän mallin valmistus alkoi Espanjassa

Kuva: Audi.

Audi A1:n valmistus on alkanut Espanjan Martorellissa. Uutta urheilullista kompaktin kokoluokan mallia valmistetaan yksinomaan Martorellin tehtaalla, ja sitä viedään sieltä ympäri maailmaa. Tehtaan vientivolyymi on näin kasvatettu jo yli 80 prosenttiin.

Audi A1:n tuotannon siirto Martorelliin on jatkoa Audi Q3:sen tuotannolle. Audi Q3 -mallin tuotanto Martorellissa alkoi vuoden 2011 puolessa välissä. Sen jälkeen Martorellissa valmistettiin yli 800 000 Audi Q3:sta.

Edellisen sukupolven Audi A1 valmistettiin Brysselissä, kun taas uusi Audi Q3 valmistetaan nyt Unkarissa Györin tehtaalla.

Uutta Audi A1:tä valmistetaan kahdessa vuorossa uudistetulla MQB A0 -alustarakenteelle suunnitellulla linjalla.

Tätä mieltä kansa on taksiuudistuksesta

Kuva: CvB

Trafi on kartoittanut kyselytutkimuksilla eri tahojen kokemuksia liikennepalvelulain tuomista muutoksista.

Kyselyt on tehty liikennepalvelulain voimaantulon jälkeen elo-syyskuussa 2018. Ensimmäisenä ovat valmistuneet ennakkotiedot kansalaisten vastauksista.

Erityisryhmien mielipiteitä kartoitettiin vielä tarkemmin omalla kyselyllään. Trafi julkaisee kyselyiden alustavia tietoja tuoreeltaan, mutta varsinaiset, analysoidut tulokset valmistuvat loppuvuodesta ja ne julkaistaan kootusti.

Liikennepalvelulain yhtenä tavoitteena on ollut asiakaslähtöisten liikennepalveluiden luominen ja kyselyn perusteella uudet liikkumisen palvelupaketit eli palvelukokonaisuudet, jossa käyttäjä yhdistelee tarpeidensa mukaan esim. joukkoliikenteen, taksin ja yhteiskäyttöautojen kokonaisuutta, olivat kyselyn mukaan tuttuja reilulle 40 % vastaajista, pääkaupunkiseudulla yli 60 %.

Käytössä palvelupaketti oli jo muutamalla prosentilla vastaajista ja noin joka kahdeksas oli harkinnut sellaisen käyttöä.

– Liikkumisen palvelupakettien tunteminen on jopa yllättävän korkeaa siihen verrattuna, että kyse on tällä hetkellä ollut rajatuilla alueilla toimivista kokeiluluonteisista palveluista. Kyselyn mukaan kiinnostusta oli erityisesti autottomissa talouksissa, joista yli kolmannes oli harkinnut palvelupaketin käyttämistä. Liikkuminen palveluna -ajattelu näyttääkin löytäneen tiensä yhä useampien tietoisuuteen, toteaa erityisasiantuntija Hanna Strömmer.

Taksialan muutokset tunnetaan, laatuun ollaan tyytyväisiä

Kansalaisille tehdyn kyselyn ennakkotietojen mukaan lähes 90 % vastaajista oli tyytyväisiä taksipalvelun laatuun kokonaisuutena.

Liikennepalvelulain tuomat muutokset taksialalle tunnettiin hyvin, erityisesti taksia usein käyttäneiden joukossa.

Suhtautuminen taksimarkkinoiden vapautumiseen jakautui vastaajien kesken tasaisesti – kolmanneksen mielestä uudistus oli hyvä, kolmanneksen mielestä ei ja kolmannes suhtautui neutraalisti.

Taksien saatavuutta piti hyvänä kolme neljästä vastaajasta.

Hintatasoa pidetään kohtuullisena, mutta ylilyönnit vaikuttavat koko alan maineeseen

Kyselyn mukaan vastaajat kokivat taksien turvallisuuden tason hyväksi ja 85 % katsoi tason säilyneen myös lakimuutoksen jälkeen. Pääkaupunkiseudulla kuitenkin viidennes koki turvallisuuden heikentyneen mm. hinnalla huijaamista pelättiin.

– Taksimatkojen vapaa hinnoittelu vaatii enemmän tarkkaavuutta ja hintojen vertailua taksimatkustajalta, mutta haluamme erityisesti painottaa taksinkuljettajien vastuuta, jotta pelot huijatuksi tulemisesta saataisiin kuriin eikä ylilyöntejä hinnoittelussa tapahtuisi. Lain mukaan yrittäjällä on velvollisuus antaa selkeä tieto hinnasta jo ennen matkaa, painottaa osastopäällikkö Kimmo Pylväs.

– Kyselyn mukaan taksien hintatasoa pidetään pääasiassa kohtuullisena, mutta yksittäiset ylilyönnit hinnoittelussa nousevat esiin ja vaikuttavat mielikuvaan koko alasta, jatkaa Pylväs.

Kyselyyn vastanneista kaksi kolmesta koki saaneensa tarvittavan tiedon ja pystyneensä muodostamaan kuvan taksimatkan kokonaishinnasta ennen matkaa.

Kyselyn perusteella kolme neljästä vastaajasta koki hintatason säilyneen ennallaan, pienissä kunnissa hintojen koettiin hieman useammin nousseen.

Ennen lakimuutosta tehdyssä kyselytutkimuksessa odotettiin lakimuutoksen laskevan hintoja ainakin jonkin verran.

Erityisryhmien tarpeet tulee huomioida kaikilla tasoilla

Taksipalveluita tarvitsevien erityisryhmien kohdalla uudistus on puhuttanut, ja saatavuusongelmat sekä pitkät jonotusajat korostuvat myös erityisryhmille tehdyn kyselytutkimuksen ennakkotiedoissa.

Noin puolet olivat tyytyväisiä taksipalveluiden laatuun kokonaisuutena, noin puolet eivät.

Kyselyyn vastanneista esteetöntä ajoneuvoa tarvitsevista noin kolmannes piti saatavuutta huonona ja koki tilanteen huonontuneen. Tilanne korostuu pienissä kunnissa.

Turvallisuusnäkökulmasta erityisryhmien merkittävimmiksi riskeiksi näyttää ennakkotietojen mukaan nousevan tarvittavan avun puute sekä esteettömän ajoneuvon puutteellinen turvallisuus.

Kyselyyn vastanneet nostivat ongelmina esiin erityisesti ajotavan aiheuttaman loukkaantumisriskin, pyörätuolin puutteellisen kiinnittämisen sekä sen, ettei hissejä tai ramppeja osata käyttää oikein.

– Kyselyn perusteella erityisryhmien kohtaamat ongelmat liittyvät suurelta osin lakisääteisten kuljetusten hoitamiseen Kelan ja kuntien tekemien kilpailutusten puitteissa, mutta kyllä erityisryhmien turvallisuustarpeiden huomioiminen koskee ihan jokaista taksiyrittäjää ja taksinkuljettajaa. Ongelmiin tuleekin puuttua aivan joka tasolla, jotta myös erityisryhmien taksikäyttö on sujuvaa, sanoo tieliikennejohtaja Marko Sillanpää.

Kansalaiskyselyt toteutettiin elo-syyskuussa 2018 ja siihen haastateltiin 800 taksinkäyttäjää. Erityisryhmille kohdistettuun kyselyyn haastateltiin erikseen vielä 400 kansalaista.

Kyselytutkimuksessa on haastateltu myös taksi-, linja-auto- ja tavaraliikenteen yrittäjiä sekä taksinkuljettajia. Trafi julkaisee kaikkien ryhmien tulokset kootusti analyysien valmistuttua. Kyselytutkimus on osa liikennepalvelulain voimaantulon seurantaa ja se toistetaan vuosina 2020 ja 2022.

www.trafi.fi/taksimatkustajalle

Lapsi tarvitsee asianmukaisen turvaistuimen – laiminlyöntiä pidetään vakavana rikkomuksena

Arkistokuva. Kuva: Kaisa Tanskanen / Liikenneturva

Alle 135 cm pitkä lapsi tarvitsee autossa matkustaessaan asianmukaisen turvaistuimen – näin määrittelee myös laki.

Tästä lipsuminen on suomalaisten mielestä varsin raskauttava teko: Liikenneturvan kyselyssä* kaksi kolmesta (66 %) vastaajasta piti lapsen turvatonta matkustamista vakavana liikennerikkomuksena.

– On aikuisten vastuulla huolehtia siitä, että lapsi matkustaa turvallisesti myös lyhyemmillä matkoilla. Auton omat turvavälineet, kuten turvavyöt, on suunniteltu aikuisen mitoille ja ruumiinrakenteelle. Kasvavat ja kehittyvät lapset tarvitsevat lisäsuojaa mahdollisen onnettomuuden sattuessa, korostaa Liikenneturvan koulutusohjaaja Ari-Pekka Elovaara.

Jotta turvaistuin suojaisi lasta onnettomuushetkellä, tulee laitteen olla sopivan kokoinen ja oikein kiinnitetty autoon. Myös lapsen tulee olla asianmukaisesti kiinnitetty istuimeen. Matkustuspaikallakin on väliä.

– Takapenkkiä kannattaa suosia. Etenkin, jos auton etupenkki on varustettu turvatyynyin, on takapenkki alle 140 cm pitkille lapselle ehdottomasti paras paikka. Pienet lapset myös matkustavat turvallisimmin selkä menosuuntaan – mahdollisimman pitkään, mutta ainakin kolmivuotiaaksi asti, Elovaara selvittää.

*Suomalaisten mielipiteitä liikennerikkomusten vakavuudesta selvitettiin kyselytutkimuksella toukokuussa 2018. Kyselyn toteutti Liikenneturvan toimeksiannosta Kantar TNS Oy ja siihen vastasi yhteensä 1198 suomalaista, joista autoilijoita oli 86 prosenttia.

Nesteen uusiutuva diesel Ruotsin markkinoille — pääasiassa kuljetussektorille ja yritysasiakkaille

Kuva: Neste

Neste lanseeraa Neste MY uusiutuvan dieselin Ruotsin markkinoille. Se on valmistettu 100-prosenttisesti uusiutuvista raaka-aineista, ja se vähentää kasvihuonepäästöjä jopa 90 prosenttia fossiiliseen dieseliin verrattuna, todetaan Nesteen tiedotteessa.

Uusiutuvien polttoaineiden kulutus kasvaa Ruotsissa nopeasti – vuosina 2015–2018 se kasvoi 19 prosentilla – ja suurin osa kasvusta on uusiutuvan dieselin käytön ansiota. Viime vuonna uusiutuvien polttoaineiden osuus oli 21,4 % liikennepolttoaineiden kokonaiskulutuksesta.

– Ruotsilla on uskomattoman kunnianhimoiset ilmastotavoitteet, ja maa aikoo olla fossiiliton vuoteen 2045 mennessä. Me ja muut uusiutuvien polttoaineiden tuottajat tarvitsemme selkeää toimintapolitiikka ja ennustettavia tavoitteita uusien investointien tueksi ja tuotannon lisäämiseksi, mikä on välttämätöntä, jos tavoitteena on merkittävä liikenteen päästöjen vähentäminen ja ilmastotavoitteiden saavuttaminen, sanoo Carl Nyberg, Nesteen Skandinavian myyntijohtaja.

Neste MY uusiutuvaa dieseliä voidaan käyttää kaikissa dieselmoottoreissa ja jälleenmyyjien olemassa olevissa jakelujärjestelmissä.

Kuljetussektorille ja yritysasiakkaille

Neste MY uusiutuvan dieselin myynti Ruotsissa on suunnattu ensisijaisesti kuljetussektorille ja yritysasiakkaille.

Ruotsissa sitä myyvät jälleenmyyjät Swea Energi, Biofuel Express, Ecobränsle, Colabitoil ja Energifabriken.

Polttoaine toimii kuitenkin yhtä hyvin myös henkilöautoissa ja sillä voi helposti korvata perinteisen dieselin myös niissä.

Neste MY uusiutuva diesel on valmistettu 100-prosenttisesti uusiutuvista raaka-aineista. Sen valmistuksessa käytetään monia erilaisia jäterasvoja, myös liha-, kala- ja kasviöljyteollisuuden jätteitä ja tähteitä.

Neste MY uusiutuvan dieselin kemiallinen koostumus on sama kuin fossiilisen dieselin, joten tavallinen diesel voidaan korvata sillä täysin tai niitä voidaan sekoittaa toisiinsa missä tahansa suhteessa.

Neste vastaa 2,7 miljoonalla tonnilla suurimmasta osasta uusiutuvan dieselin maailmanlaajuisesta kokonaistuotannosta, ja Nesteen uusiutuvat tuotteet vähentävät ilmastopäästöjä noin 8,3 miljoonalla tonnilla hiilidioksidia vuodessa.

Tämä luku vastaa tilannetta, jos yli kolme miljoonaa autoa poistettaisiin liikenteestä, tai Tukholman kaupunki oli kahdeksan vuoden ajan täysin autoton.

Neste suunnittelee saavuttavansa noin neljän miljoonan tonnin uusiutuvien tuotteiden tuotannon vuoteen 2022 mennessä.

Nämä käytetyt autot kiinnostavat suomalaisia — Cadillac yllätti

Kuva: Kamux.

Käytettyjen autojen kauppaketju Kamux on jälleen julkaissut verkkopalvelunsa haetuimmat automerkit.

Lokakuun katsotuimman automerkin kärkipaikkaa piti suvereenisti MercedesBenz, ja sen perässä tulivat tasavahvoina Audi, BMW ja Volkswagen.

Saksalaisten merkkien ohella menopeleistä kiinnostuneet tutkivat myös Volvoja, Cadillaceja ja Fordeja.

Havaittavissa oli Cadillac-huumaa, sillä automallien kärkeen kiilasi yli 6000 klikkauksella Cadillac Escalade ja Cadillac Escalade kurvasi myös katsotuimmaksi yksittäiseksi autoksi.

Käytettyjä autoja tutkitaan ahkerasti verkossa joko tositarkoituksella tai ajanvietteeksi.

Lokakuussa Kamuxin yli 4 000 automallia esittelevillä verkkosivuilla klikkailtiin eniten Mercedes-Benziä, Audia, BMW:tä ja Volkswagenia.

‒ Saksalaiset automerkit ovat yleensä vahvasti edustettuina niin katsotuimpien merkkien kuin mallienkin osalta. Myös Volvolla on oma merkkiuskollinen autoilijakuntansa. Joskus joku erityinen autoyksilö saa suuren huomion, kuten Cadillac Escade tuhansilla klikkauksilla. Lokakuussa katsotuimpien listoilta löytyvät myös perheautojen suosikkimerkit Škoda, Toyota, Ford ja Mitsubishi, toteaa Kamuxin maajohtaja Tommi Iiskonmäki.

Katsotuimmat merkit lokakuussa 2018

  1. Mercedes-Benz
  2. Audi
  3. BMW
  4. Volkswagen
  5. Volvo
  6. Cadillac
  7. Ford
  8. Škoda
  9. Toyota
  10. Mitsubishi

Katsotuimmat mallit lokakuussa 2018

  1. Cadillac Escalade
  2. Mercedes-Bentz C-sarja
  3. Volvo V90
  4. Audi Q7
  5. Škoda Octavia
  6. Mercedes-Bentz E-sarja
  7. Audi A4
  8. Volkswagen Passat
  9. Mitsubishi Pajero
  10. Ford Ranger

Top 3 katsotuimmat lokakuussa 2018

  1. Cadillac Escalade EXT 6,2 V8
  2. Volvo V90 D4 190HV Business
  3. Audi Q7 Business 3,0 V6