Koti Blogi Sivu 2053

Kansanedustaja haluaa yksityisen pysäköinninvalvonnan sääntelyn piiriin

Kuva_CvB.

SDP:n kansanedustaja, Sosialidemokraattisen eduskuntaryhmän 2. varapuheenjohtaja Suna Kymäläinen jätti viime viikolla kirjallisen kysymyksen yksityistä pysäköinninvalvontaa harjoittavien yritysten saattamisesta sääntelyn piiriin.

Suomessa ei ole tällä hetkellä voimassa olevaa lainsäädäntöä, joka ohjaisi yksityisten pysäköintivalvontayritysten toimintaa.

– Yksityistä pysäköintiä valvovan yrityksen ja oikeushenkilöiden välille syntyneissä riitatilanteissa ratkaisua on haettu yleisen kuluttajasuojalain ja tuomioistuinratkaisuihin pohjanneiden käytäntöjen avulla. Myös kuluttajariitalautakunta on käsitellyt yksityiseen pysäköinnin valvontaan liittyviä tapauksia, mutta esimerkiksi taloyhtiöiden alueella tapahtuvaan pysäköintiin liittyvät riitatilanteet ovat jättäneet yksityiset henkilöt usein yksin valituksineen, Kymäläinen selittää.

Viimeisin julkisuuteen noussut tilanne koski tamperelaisen opiskelijapariskunnan tapausta, jossa yksityinen pysäköintivalvontayritys oli määrännyt valvontamaksun pariskunnan parkkeerattua laina-auton itse vuokraamalleen parkkiruudulle. Yrityksen mukaan pysäköintioikeus oli autokohtainen, pariskunta itse kokee ehtojen jääneen epäselväksi.

– Yksityisen henkilön oikeusturvan parantamiseksi yksityisten pysäköintivalvontayritysten toiminta tulisi saattaa lainsäädännön piiriin. Yhtenäiset käytännöt pysäköintiehtojen tiedottamisesta ehkäisisivät epäselvien riitatilanteiden syntymistä, esittää Kymäläinen kirjallisessa kysymyksessään.

Kantatien muuttaminen moottoritieksi paransi merkittävästi liikenneturvallisuutta

Kantatie 51 välillä Kirkkonummi-Kivenlahti muutettiin moottoritieksi vuonna 2013, ja hankkeen jälkiarviointi valmistui loppuvuodesta 2018.

Kokonaisuutena kt 51 moottoritieksi rakentaminen on parantanut Kirkkonummi-Kivenlahti –osuuden sujuvuutta, matka-ajan ennakoitavuutta ja erityisesti liikenneturvallisuutta.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Henkilövahinkoihin johtaneet onnettomuudet ovat vähentyneet tieosuudella lähes 70 %. Osuuden onnettomuusaste on matalampi kuin vastaavien moottoriteiden valtakunnallinen keskiarvo.

– Liikenneturvallisuuden kehittyminen on hyvin vaikuttavaa tällä osuudella. Tuloksia on vertailtu kaksikaistaisen valtatien 12 tunnuslukuihin, jota ei ole muutettu moottoritieksi. Tällä kantatie 51 osuudella onnettomuuksien väheneminen on ollut todella voimakasta, kertoo projektipäällikkö Krista Kumanto-Kooni.

Moottoritieksi muuttamisella on ollut myös liikenteellistä vaikutusta, mikä näkyy matka-aikojen lyhenemisenä ja sujuvuuden parantumisena. Yhteysvälin joukko- ja tavaraliikenteelle matka-ajan ennakoitavuus on ollut jopa tärkeämpää, kuin hankkeen ennakkoarvioinnissa oletettiin.

Liikkumiseen vaikutuksia on ollut jonkin verran. Saavutettavuus on parantunut moottoritieksi rakentamisen myötä. Väestönkehitykseen ja asumiseen hankkeella on arvioitu olleen vain vähäistä merkitystä.

Vaikutukset elinkeinoelämään, yritystoimintaan ja työpaikkakehitykseen tulevat nopeuden ja täsmällisyyden parantumisesta. Ajonopeus on kasvanut 20 km/h ja matka-aika on keskimäärin 3 min lyhyempi. Yritystoiminnan kasvu on moottoritien vaikutusalueella suurempaa kuin vertailualueilla.

Hankkeen taustaa

Kantatie 51 välillä Kirkkonummi-Kivenlahti on noin 10 km pitkä osuus, jonka moottoritieksi rakentaminen valmistui lokakuussa 2013.
Tieosuus oli aiemmin kaksikaistainen ja yksi Suomen vilkkaimmista. Suunnitelmia moottoritieksi muuttamisesta oli olemassa pitkään, koska yhteysvälillä oli sujuvuusongelmia, ruuhkautumista sekä liikenneturvallisuusongelmia. Moottoritieksi muuttamisella tavoiteltiin sujuvampaa ja turvallisempaa tieyhteyttä.

Mitä hankearvioinnissa tutkittiin?

Hankkeen vaikutusten tutkimiseksi tehtiin vuonna 2010 ennen -vaiheen selvitys, jossa arvioitiin moottoritieksi rakentamisen vaikutuksia.

Tietoa kerättiin teemoittain: liikennejärjestelmätason vaikutukset; vaikutukset väestönkehitykseen, asumiseen ja asuintalojen hintoihin; vaikutukset elinkeinoelämään, yritystoiminaan ja työpaikkakehitykseen sekä vaikutukset maankäyttöön ja kaavoitukseen. Ympäristövaikutukset jätettiin selvityksen ulkopuolelle.

Neljä vuotta hankkeen valmistumisen jälkeen, vuonna 2017, moottoritieksi muuttamisen vaikutuksia arvioitiin samoin teemoin. Hankkeen vaikutuksia verrattiin vaikutusalueen kuntien muuhun kehitykseen, sekä vastavan tyyppiseen, parantamattomaan tieosuuteen vt 12 välillä Alasjärvi-Huutijärvi Pirkanmaalla.

Rattijuoppo törmäsi Oulussa poliisiautoon

Kuva: CvB.

Oulun poliisin partio suoritti lauantaina 12.1. illalla partiointia Oulun Puolivälinkankaalla.

Poliisin tiedotteen mukaan partiota vastaan ajoi Järvitiellä noin puoli kymmenen aikaan illalla henkilöauto huomattavaa ylinopeutta. Partio kääntyi auton perään ja seurasi sitä Maahisentielle, missä kuljettaja ajoi auton pysäköintialueelle.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Poliisipartio ajoi auton perään, jolloin kuljettaja lähti yhtäkkiä peruuttamaan törmäten samalla poliisiauton keulaan.

Auton kuljettajaksi selvisi oululainen 34- vuotias mies, jolla poliisin mukaan ei ole voimassaolevaa ajo-oikeutta.

Poliisin tapahtumapaikalla tekemien tutkimusten perusteella hänen epäillään kuljettaneen autoa huumausaineen vaikutuksen alaisena. Mies myönsi partiolle käyttäneensä huumausainetta ennen ajoa.

Poliisi löysi myös miehen hallusta vaaralliseksi esineeksi luokiteltava nyrkkirauta.

Poliisi epäilee kuljettajaa rattijuopumuksesta huumaavan aineen vaikutuksen alaisena, huumausaineen käyttörikoksesta, kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta, vaarallisen esineen hallussapidosta sekä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.

Tämä sähkökäyttöinen avolava-auto kulkee 800 km yhdellä latauksella

Kuva: Atlis

Atlis XT on avolava-auto, jolle luvataan 800 kilometrin ajomatka yhdellä latauksella. Kuormaa auto ottaa enimmillään 2,2 tonnia ja akun saa ladattua täyteen 15 minuutissa.

Autosta ei vielä ole tarjolla kaikkia tietoja, eikä vielä ole tietoa, miten 15 minuutin latausaikaan päästään.

Kuva: Atlis

Auton joka pyörässä on sähkömoottori ja auton kiihtyvyydeksi luvataan nollasta sataan noin viidessä sekunnissa. Huippunopeus on noin 193 km/h.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Tietojen mukaan autolla pitäisi myös pystyä ajamaan metrin syvyisessä vedessä.

Atlis arvioi saavansa auton markkinoille ensi vuonna. Hinta Yhdysvalloissa olisi noin 45 000 dollaria.

Kuva: Atlis

Yhtiö hakee nyt rahoittajia prototyypin valmistusta varten. Tavoitteena on saada kasaan miljoona dollaria.

Katso lisää tästä.

Autotoday 10 vuotta sitten: ”Erilaiset ratikoiden huomiovalot Munkkiniemen Puistotiellä”

Tasan kymmenen vuotta sitten otettiin Helsingissä käyttöön uudenlaiset huomiolvalot varoittamaan raitiovaunusta.

Erilaiset ratikoiden huomiovalot Munkkiniemen Puistotiellä

Ratikkahuomiovalot vilkuttavat keltaista valoa ratikan tulleessa risteykseen. Niiden tarkoitus on huomauttaa autoilijalle lähestyvästä ratikasta, varsinkin risteyksissä, joissa ratikka tulee yllättävästä suunnasta tai sen lähestyminen on muuten normaalia hankalammin havaittavissa.

Katso tästä muita Autotoday 10 vuotta sitten -juttuja.

Ratikkahuomiovaloja on Helsingissä useita. Munkkiniemen puistotien ratikkahuomiovalot ovat ensimmäiset, joissa keltainen vilkkuvalo kertoo autoilijoiden lisäksi myös jalankulkijoille, että raitiovaunu on tulossa. Jalankulkijoille vilkkuva keltainen valo on poikkeuksellisesti sijoitettu jalkakäytävän pintaan, jotta se parhaalla mahdollisella tavalla näkyisi kaikille raitiotietä lähestyville jalankulkijoille.

Valojen toteutus kesti yli poikkeuksellisen pitkään. Kaupunkisuunnittelulautakunta hyväksyi 6.10.2005 liikennesuunnitteluosaston laatiman suunnitelman ratikoiden huomiovaloista Munkkiniemen puistotielle Kadetintien ja Solnantien risteyksiin. Aloitteen ratikkahuomiovaloista oli tehnyt munkkiniemeläinen Josa Jäntti.

Laitevalmistaja onnistui muutaman yrityksen jälkeen tuottamaan sellaisen led-valonauhan, jonka valovoima oli riittävä ja joka teknisesti voitiin asentaa jalkakäytävän tasoon. Huomiovalot otettiin käyttöön joulukuun lopussa.

Juttu oli Autotodayssa 12.1.2009

Kuorma-autojen kulutus- ja päästötasoja voi nyt vertailla helpommin

Kuva: Daimler.

Kuorma-autojen kulutus- ja päästötasoja voi Euroopassa vertailla entistä helpommin vuoden 2019 alusta lähtien.

Kaikkien nyt valmistettavien uusien autojen mukana asiakkaalle on toimitettava sertifikaatti sen polttoaineenkulutuksesta ja CO2-päästöistä.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Laskelmat tehdään käyttäen hyväksi Vecto-simulointityökalua, jolloin syntyy vertailukelpoinen tietokanta eri valmistajien ja eri mallisten kuorma-autojen välillä.

Vecto-laskelmat koskevat aluksi raskaita, yli 16-tonnisia kuorma-autoja. Ensi vuoden alusta lähtien työkalu otetaan käyttöön myös kuorma-autojen kevyemmissä painoluokissa sekä linja-autoissa.

– Näemme Vecton tärkeänä ennakkoehtona kestävämmälle kuljetusjärjestelmälle ja markkinoiden läpinäkyvyydelle. Pitkällä tähtäimellä siitä hyötyvät yhtä lailla kuluttaja ja ympäristö, Mercedes-Benz Trucksin johtaja Stefan Buchner vakuuttaa.

– Dekran laskelmien mukaan Mercedes-Benzin raskaiden kuorma-autojen todellinen kulutus ja siten myös CO2-päästöt ovat laskeneet 22 prosenttia pelkästään vuosien 1996 ja 2006 välillä, Buchner huomauttaa.

Volkswagen hyötyautot toimitti viime vuonna maailmanlaajuisesti melkein 500 000 autoa

Kuva: Volkswagen.

Volkswagen hyötyautojen maailmanlaajuiset T-mallisarjan, Crafterin, Caddyn ja Amarokin toimitukset vuonna 2018 olivat 499 700 kappaletta, joka oli 0,4 % enemmän kuin edellisenä vuonna.

Vuosi 2018 oli yrityksen historian yksi menestyksekkäimmistä. Kasvua tuli erityisesti päämarkkinalla Länsi-Euroopassa.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Länsi-Euroopassa toimitettiin asiakkaille 337 000 ajoneuvoa (+1,5 %), sisältäen kotimarkkinan Saksan 127 700 (+4,1 %) ajoneuvoa.

Kasvua tuli myös Afrikan +19,8 % (19 300), Etelä-Amerikan 7,5 % (44 400) ja Aasian ja Tyynenmeren alueella +1,9 % (26 800).

Epävakaasta markkinatilanteesta johtuen toimitukset laskivat PohjoisAmerikassa (Meksiko) -8,2 % (9 600) ja Lähi-idässä -38,0 % (19 000).

Vuonna 2018 Volkswagen Crafteria toimitettiin asiakkaille 58 500 (+24,4 %) kappaletta, T-mallisarjaa toimitettiin 202 200 kappaletta (-1,9 %) ja Caddyä 158 000 (-4,7 %) sekä Amarokia 81 000 (+2,7 %).

Suomessa kokeillaan uudenlaista tapaa ohjata tievalaistusta

Arkistokuva: Kuva: CvB.

Pohjois-Pohjanmaan ja Lapin ELY-keskukset testaavat älykkäästi toimivaa tievalaistuksen ohjausta.

Älykkään valaistuksen ohjauksen odotetaan tuovan säästöjä energiakustannuksiin, vähentävän tarpeetonta valaistusta ja parantavan valaistuksen tasoa myös hiljaisemman liikenteen aikaan.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus otti syksyllä 2017 käyttöön älykkäästi toimivan valaistuksen ohjauksen Oulussa Maikkulan ja Kaakkurin välisellä tieosuudella (maantie 815).

Lapin ELY-keskus otti vastaavan järjestelmän käyttöön syksyllä 2018 Rovaniemellä Tapionkylän kohdalla (kantatie 79). Ohjausjärjestelmän toimittajana on Lumine Lighting Solutions Oy.

Ohjausjärjestelmä perustuu langattomasti keskusteleviin ohjausyksikköihin, jotka havaitsevat liikkeentunnistuksella ohi ajavat ajoneuvot sekä muut liikkujat.

Kun ohjausyksiköt havaitsevat liikennettä, ne ohjaavat valaisimia siten, että valaistus kirkastuu liikehavainnosta 200 metrin säteellä.

Valaisimet pysyvät kirkkaammalla 10 sekunnin ajan jokaisesta havainnosta. Tien kohdan ollessa tyhjillään valaisimet himmenevät asetetulle himmennystasolle. Valaistuksen himmennystaso ja liikehavainnon jälkeinen kirkkaustaso ovat riippuvaisia liikennemäärästä.

Järjestelmä seuraa tien liikennemääriä, mikä mahdollistaa valaistuksen himmennystason ja havainnon jälkeisen kirkkaustason mukauttamisen automaattisesti liikennetilanteen mukaiseksi. Ominaisuuden avulla järjestelmää pystytään hyödyntämään myös vilkkaasti liikennöidyillä teillä niin, etteivät autoilijat edes havaitse sen olemassaoloa.

Maantiellä 815 ohjauksen himmennystasot, havainnon jälkeiset kirkkaustasot ja liikennemäärärajat ovat seuraavat:
– 10 % / 60 %, kun tuntiliikennemäärä < 50 ajoneuvoa
– 20 % / 75 %, kun tuntiliikennemäärä 50 – 200 ajoneuvoa
– 50 % /100 %, kun tuntiliikennemäärä > 200 ajoneuvoa

Dynaamisen valaistuksen ohjauksen lisäksi järjestelmäntoimittaja ja ELY-keskukset testaavat talvella 2018 – 2019 myös lumipeitteisyystietoon perustuvaa ohjausta.

Lumi heijastaa valoa, joten valaisimien potentiaalia lumisina aikoina ei tarvitse hyödyntää kokonaisuudessaan, jotta saavutetaan tien valaistusluokalle riittävä valaistus.

Kokeilussa hyödynnetään avointa dataa kohteiden lumisuustilanteesta. Kun lumen syvyys on merkittävä, himmennetään valaistusta jokaisessa liikennemääräluokassa 25 %:lla.

Älykkään ohjauksen odotetaan vähentävän valaistuksen sähkönkulutusta sekä tarpeettoman valaistuksen määrää. Järjestelmän toimintaa seurataan internetin välityksellä, jota kautta saadaan myös tieto järjestelmän tuottamista säästöistä sekä liikennemääristä.

Kokeilussa tavoitteena on testata järjestelmän toimintaa sekä arvioida saavutettuja säästöjä erilaisilla väylillä.

Järjestelmän hankinnan kannattavuus riippuu tien liikennemäärästä ja valituista ohjausparametrien arvoista sekä investoinnin ja ylläpidon kustannuksista.

Maantiellä 815 dynaamisen valaistuksen ohjauksen on havaittu vähentävän sähkönkulutusta noin 30 % verrattuna siihen, että himmennys toteutetaan kellonaikaan perustuvan himmennystaulukon mukaan. Hiljaisemman liikenteen aikaan myös älykkäästi ohjatun valaistuksen tienkäyttäjille tuottama palvelutaso on parempi kuin kellonajan perusteella himmennetyssä kohteessa.

Järjestelmän tuottama säästö kasvaa, kun myös lumisuustieto pystytään hyödyntämään ohjauksessa.

Kaasubussien käyttö lisääntyy

Kuva: Lappeenrannan kaupunki.

Savonlinja Oy on hankkinut kaksi Scania Citywide LE Suburban -kaasubussia, jotka alkavat liikennöidä Lappeenrannassa tammikuussa 2019. Kolmiakseliset telibussit on valmistettu Scanian SOE Busproduction Oy:n tehtaalla Lahdessa.

Busseissa on 9-litraiset 280 hevosvoiman moottorit. Polttoaineena bussit käyttävät paineistettua maa-/biokaasua (CNG/CBG). Istuinpaikkoja niissä on 49 ja kokonaispaikkaluku on 90.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Hankintapäätöstä vahvisti Vaasan kaupungin hyvät kokemukset Scanian helmikuussa 2017 Vaasaan toimittamasta 12 kaasubussista, todetaan Scanian tiedotteessa.

Vaasassa Scania-kaasubussit ovat osoittautuneet erittäin taloudellisiksi ja bussien ennakoitua pienempi polttoaineen kulutus on tuonut säästöjä kaupungille.

Lisäksi Vaasassa bussien matkustajamäärä on kasvanut. Kaasubussit ovat myös osoittautuneet dieselbusseja hiljaisimmiksi kaupunkiympäristössä.

– Lappeenrannan tavoitteena on vähentää liikenteen päästöjä 50 prosenttia vuoteen 2030 mennessä. Tämä on yksi selkeä askel siihen suuntaan, kaupungininsinööri Olli Hirvonen kertoo.

Kaupungin kannalta kaasukäyttöinen paikallisliikenteen linja-auto on puhtautensa lisäksi houkutteleva vaihtoehto myös hyvän toimintasäteen osalta: reittejä ei tarvitse suunnitella uudelleen. Lisäksi matkustajien kannalta matkustamo on hiljainen ja lämmin.

Kaasumoottori tuottaa dieseliin verrattuna enemmän lämpöä, minkä vuoksi bussi ei tarvitse merkittävästi lisälämmitystä, mikä osaltaan pienentää kuluja.

Kaasukäyttöisen bussin polttoaine voidaan valmistaa kotimaassa. Tulevaisuudessa Lappeenrannassa pystytään mahdollisesti hyödyntämään Kukkuroinmäelle rakennettavan biokaasulaitoksen jalostamaa liikennepolttoainetta. Toistaiseksi busseissa käytetään Gasumin biokaasua.

Scania Citywide LE Suburban -linja-autot edustavat pitkälti suomalaista tuotekehitystä ja työtä.

– Lahdessa valmistuu nyt noin 400 ajoneuvoa vuodessa. Lisäksi tuotanto työllistää useita kymmeniä suomalaisia alihankkijoita. Lahdesta toimitetaan tuotteita myös Scanian Puolan tehtaalle, jossa tuotantomäärä Lahteen verrattuna on kaksinkertainen, Scanian linja-automyynnin myyntipäällikkö Ilkka Korpela kertoo.

Kuljettajakoulutusalan toimijat yhdistivät voimansa

Kuva: CAP Autokoulu.

Pohjoismaiden suurin kuljettajakoulutusketju CAP-Group Oy sekä valtakunnallisesti ammattiliikennepuolelle koulutuspalveluita tuottava Suomen ammattiliikenneakatemia Oy yhdisti voimansa.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

CAP-Group Oy osti noin 80 prosenttia Suomen ammattiliikenneakatemian toiminnasta. Toimitusjohtaja Tuomo Kauppinen sekä koulutuksista vastaava johtaja Sakari Kaikkonen jäivät omistajiksi molemmat noin kymmenen prosentin osuuksilla.

Suomen ammattiliikenneakatemia jatkaa toimintaa CAP-Groupin tytäryhtiönä. Kauppinen ja Kaikkonen jäävät yhtiöön kehittämään ammattipätevyyskoulutuksia sekä koko kuljettajakoulutusalaa.

Järjestelyn ansiosta toimintoja pystytään tehostamaan ja järkeistämään.

– Keskitämme tiettyjä toimintoja, jotta molemmat yhtiöt eivät tee samoja asioita päällekkäin. Sisäisesti kaikki resurssimme ovat luonnollisesti molempien yhtiöiden käytettävissä, CAP-Group Oy:n toimitusjohtaja Pekka Kari sanoo.