Koti Blogi Sivu 2029

Näyttävä pienoismalli Mercedes Actrosin autonkuljetusautosta

Kuva: Daimler.

Pienoismallien kerääjille on tarjolla todellinen harvinaisuus, kun Mercedes-Benz esittelee ensimmäisen autonkuljetusauton koossa 1:18.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Mallina on toiminut uusin Actros GigaSpace ja siihen yhdistetty neljän auton perävaunu, jonne tietenkin sopivat samassa 1:18-koossa toteutetut uudet Mercedes-Benz-henkilöautomallit.

Pienimpiä yksityiskohtia myöten toteutettu ”ajoneuvorekka” on 113 senttiä pitkä ja painaa 10 kiloa.

Vetoauton pituus on 22,5 ja perävaunun 96,5 senttiä.

Rekkanupissa on kaikkiaan yli 500 osaa, ja sen toteuttaminen valmiiksi kesti kymmenen kuukautta.

Henkilöauton kuljettaja ja turvaistuimessa ollut lapsi kuolivat nokkakolarissa

Kuva: CvB.

Poliisi sai tiedon tänään hieman puolen päivän jälkeen kahden ihmisen kuolemaan johtaneesta liikenneonnettomuudesta Kannuksessa Kokkolantiellä.

Poliisin tiedotteen mukaan Kokkolan suunnasta tullut henkilöauto oli lähtenyt toistaiseksi tuntemattomasta syystä heittelehtimään ajoradalla törmäten Kannuksen suunnasta tulleeseen henkilöautoon.

Kannuksen suunnasta tulleen henkilöauton kuljettaja sekä apukuljettajan paikalla turvaistuimessa istunut lapsi saivat törmäyksessä surmansa.

Muut törmäyksessä osallisina olleet kärsivät eriasteisista vammoista.

Poliisin mukaan tien pinta oli tapahtumahetkellä jäinen. Nopeusrajoitus alueella on 80 km/h.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Rallicross: Marcus Grönholmin talli ajattaa kolme kuljettajaa tällä kaudella MM-sarjassa

Niclas Grönholm, Timur Timerzyanov ja Reinis Nitišs. Kuva: GRX Taneco.

Marcus Grönholmin perustama GRX Taneco -talli ajattaa tällä kaudella kolme kuljettajaa rallicrossin MM-sarjassa.

Viime vuoden kuljettajat Niclas Grönholm ja Timur Timerzyanov jatkavat ja kolmanneksi kuljettajaksi tulee Reinis Nitišs.

Grönholm ja Timerzyanov ajavat koko sarjan ja Nitiss osan kisoista.

Tallin autona on Hyundai i20 Supercar.

Rallicrossin MM-sarjaan kuuluu kymmenen osakilpailua alkaen 5.4.2019 Abu Dhabissa. Viimeinen kisa ajetaan Kapkaupungissa 10.11.2019.

Uudenkaupungin automuseo hyvällä asialla maailman lasten hyväksi

Uudenkaupungin Automuseolla myytävät Unicefin Turun vapaaehtoisryhmän valmistamat Anna ja Toivo -nuket ovat löytäneet esikuvansa kaikkialta maailmasta. Kuva: Uudenkaupungin automuseo.

Vuosi sitten ystävänpäivänä käynnistettiin Uudenkaupungin Automuseolla yhteishanke Turun Unicefin vapaaehtoisryhmän kanssa, tavoitteena auttaa maailman kaikkein hädänalaisimpia lapsia.

Ensimmäiset Anna ja Toivo -nuket saapuivat Uudenkaupungin Automuseolle melkeinpä juhlallisesti vuoden 2018 ystävänpäivänä, Turun Unicefin vapaaehtoisryhmän Riitta ja Reijo Suomen saattelemana.

Automuseo asetti tavoitteeksi vähintään 101:n Anna ja Toivo -nuken myymisen 101-vuotiaan Suomen kunniaksi. Tavoite ylitettiin hieman ja automuseo oli selvästi paras yksittäinen Anna ja Toivo -nukkien myyjä alueella.

Nyt kun vuosi kampanjan aloituksesta on kulunut Turun Unicefin vapaaehtoisryhmä tuo jälleen uusia nukkeja Uudenkaupungin Automuseoon, jossa niihin voi käydä tutustumassa ja tehdä halutessaan ystävänpalveluksen maailman lapsille hankkimalla itselleen tai ystävälleen Anna tai Toivo -nuken.

Unicef-nukke on käsityönä tehty yksilöllinen koristenukke, joka edustaa tekijänsä valitsemaa kansallisuutta.

Nukeista saadut lahjoitukset Unicef käyttää rokotuksiin tappavia tauteja vastaan sekä muihin terveyttä edistäviin ohjelmiin.

Näin nuket ovat mukana pelastamassa maailman lapsia. Jokaisella nukella on henkilöllisyystodistus, jossa kerrotaan nuken nimi ja henkilötiedot.

Idea Unicef-nukeista syntyi Italiassa vuonna 1988. Suomessa nukkekampanja lähti käyntiin vuonna 2002.

Unicefin työ perustuu YK:n lapsen oikeuksien sopimukseen, jonka tärkein tavoite on taata jokaiselle lapselle perusoikeudet: terveys, koulutus, tasa-arvo ja turva. Unicef toimii yhdessä kumppaneidensa kanssa yli 190 maassa.

Unicef auttoi myös Suomen lapsia vuosina 1947-1951. Suomeen toimitettiin muun muassa maitopulveria, saippuaa ja flanellia, josta tehtiin tarvikkeita äitiyspakkaukseen, sekä nahkaa kenkien valmistamista varten.

Nukkien myynnistä saadut varat menevät lyhentämättömänä Unicefin käyttöön maailman hädänalaisimpien lasten auttamiseksi.

Unicef-nuket ovat esillä ja ostettavissa Uudenkaupungin Automuseossa. Museo on avoinna joka päivä klo 11-17, osoite Autotehtaankatu 11, Uusikaupunki.

Nukkekampanjan kunniaksi Uudenkaupungin Automuseolla on kahvitarjoilu Ystävänpäivänä ensi torstaina 14. helmikuuta.

Liperin viime syyskuun kuolonkolarin aiheuttaja oli humalassa

Kuva: CvB.

Viime syyskuun lopulla Liperissä vt17:llä Kuoringan kohdalla sattui henkilöauton ja hevoskuljetusperävaunua vetävän pakettiauton välinen kolari.

Poliisin tiedotteen mukaan onnettomuus tapahtui, kun Joensuun suunnasta tullut henkilöauto lähti mutkittelemaan ja osui lopulta Kuopion suunnasta tulleeseen yhdistelmäajoneuvoon. Rikoksesta epäilty henkilöauton kuljettaja menehtyi onnettomuudessa.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Esitutkinnassa selvisi, että henkilöauton kuljettajalla oli tapahtuma-aikana veressä alkoholia 2,2 promillea, joten kuljettajaa oli syytä epäillä törkeän liikenneturvallisuuden lisäksi myös törkeästä rattijuopumuksesta.

Lisäksi kuljettajaa epäiltiin kahdesta törkeästä vammantuottamuksesta ja kahdesta vammantuottamuksesta, koska vastaan tulleessa pakettiautossa oli neljä henkilöä, jotka saivat jokainen eriasteisia vammoja, joista osa oli erittäin vakavia ja osa saattaa olla jopa elinikäisiä.

Hevoskuljetusvaunussa onnettomuushetkellä ollut hevonen selvisi onnettomuudesta säikähdyksellä.

Poliisin esitutkinnassa suoritettujen kuulustelujen perusteella on syytä epäillä onnettomuuden syyksi sen, että henkilöauton kuljettaja menetti autonsa hallinnan päihtymistilansa ja liian kovan tilannenopeuden takia.

Koska ainoa rikoksesta epäilty menehtyi onnettomuudessa, asian esitutkinta on päätetty ja asia ei etene syyteharkintaan.

Subaru esittelee Genevessä sähköistetyn voimalinjan

Kuva: Subaru.

Subaru Corporation on tänään ilmoittanut esittelevänsä sähköistetyn Subaru e-Boxer -voimalinjan Geneven autonäyttelyn yhteydessä järjestettävässä lehdistötilaisuudessa.

Subaru e-Boxer on ensimmäinen osa Subarun omaa sähköistettyä voimalinjaa Euroopassa.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Geneven autonäyttelyn yhteydessä järjestettävässä lehdistötilaisuudessa paljastetaan uuden moottorin tekniset ratkaisut ja -tiedot sekä se, mihin kahteen Subaru-automalliin uusi voimalinja ensimmäisenä asennetaan.

Subaru julkaisee myös e-Boxer erikoissivuston osoitteessa www.subaru.eu/e-boxer, josta selviää muun muassa moottorin tarkat tekniset tiedot. Erikoissivusto avautuu 5. maaliskuuta klo 11:00.

Onnettomuspaikka kannattaa ohittaa sujuvasti ja jättää kuvaamisen ammattilaisille

Arkistokuva. Kuva: Clas von Bell

Tien päällä voi tulla eteen onnettomuuspaikka. Liikenneturva ja Pohjois-Karjalan pelastuslaitos korostavat, että paikka tulee ohittaa mahdollisimman sujuvasti ja varmistaa näin pelastushenkilökunnalle turvalliset työskentelyolosuhteet.

Onnettomuus voi hidastaa tai ruuhkauttaa muuta liikennettä. Matkan hidastuminen saattaa turhauttaa, mutta onnettomuuspaikkaa lähestyttäessä on muistettava, että paikalla on pelastushenkilökuntaa kalustoineen sekä onnettomuuden uhreja autoineen.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Tilanne on ohitettava sujuvasti, mutta riittävän alhaisella nopeudella, jotta auton saa tarvittaessa pysäytettyä turvallisesti.

– Omalla toiminnalla ei pitäisi vaikeuttaa pelastajien pääsyä onnettomuuspaikalle eikä asettaa heitä tai ketään muutakaan vaaraan. Auta siis auttajia ja kulje onnettomuuspaikan ohi mahdollisimman jouhevasti turhia pällistelemättä, kannustaa Liikenneturvan yhteyspäällikkö Mari Voutilainen.

Jos onnettomuuspaikalle saapuu ensimmäisenä, on jokaisen velvollisuus pysähtyä auttamaan. On kuitenkin syytä huolehtia myös omasta turvallisuudesta pysäyttämällä auto turvalliseen paikkaan ja pukeutumalla esimerkiksi heijastinliiviin, jollaisen pitäisi kuulua joka auton varustukseen.

– Ensin tulee selvittää, onko onnettomuuspaikalla loukkaantuneita, ja auttaa heitä. Tämän jälkeen on hälytettävä apua ja varoitettava muita liikkujia käytössä olevin keinoin, eli ainakin hätävilkuilla ja riittävän etäälle asetetulla varoituskolmiolla, kertaa Voutilainen.

Jätä onnettomuuspaikan kuvaaminen ammattilaisille

Älypuhelimien yleistymisen ikävä lieveilmiö on viime vuosien aikana ollut se, että ohikulkijat hidastavat tai jopa pysähtyvät kuvatakseen onnettomuuspaikkaa. Tällainen toiminta on omiaan vaarantamaan liikenneturvallisuutta entisestään.

– Liikenneturvallisuuden lisäksi kyse on myös hienovaraisuudesta ja yleisestä kohteliaisuudesta – kuvaaminen pitää jättää tekemättä jo onnettomuuden osallisten ja heidän omaistensa vuoksi. Joku roti, vaikka uteliaisuus luonnollista onkin, sanoo Voutilainen.

Katso myös tämä: Video: Ota tämä opiksi – älä kuvaa liikenneonnettomuuspaikalla!

Mahdollisia onnettomuustilanteita varten kannattaa ennakoida ja ladata puhelimeen 112 Suomi -sovellus. Se nopeuttaa avunsaantia hätätilanteessa ilmoittamalla hätäkeskukselle tarkan sijaintitiedon automaattisesti. Sovelluksesta löytyy nyt myös vaaratiedotteiden vastaanotto-ominaisuus.

– Tee siis turvallisuusteko ja lataa sovellus viimeistään nyt, maanantaina 11.2. vietettävän valtakunnallisen 112-päivän kunniaksi, kannustaa Voutilainen.

Muista ainakin nämä

  • Ohita onnettomuuspaikka sujuvasti, mutta riittävän alhaisella nopeudella.
  • Unohda kuvaaminen ja auta näin auttajia tekemään työnsä.

Jos olet ensimmäisenä paikalla, muista pyhä kolminaisuus

  • Auta loukkaantuneita.
  • Hälytä apua numerosta 112.
  • Varoita muita.

Teknikens Värld: Parkkipaikan etsiminen tuottaa ison määrän hiilidioksidia

Kuva: Matti Sulanto.

Teknikens Värld -lehti kertoo brittiläisestä pysäköintijärjestelmästä, joka säästää merkittävästi hiilidioksidipäästöjä.

Pysäköintipalveluyhtiö Yourparkingspace tarjoaa ennalta varattavia pysäköintiruutuja. Heidän laskelmien mukaan järjestelmän takia on vuonna 2018 säästetty 132 tonnia hiilidioksidipäästöjä.

Säästö syntyy siitä, että autoilijat voivat ajaa suoraan ennalta varattuun parkkiruutuun.

Yrityksellä on tällä hetkellä tarjolla 250 000 parkkiruutua.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Yksityisteiden hallinnon kiemuroita helpotetaan uuden oppaan avulla

Kuva: Suomen Tieyhdistys.

Yleishyödyllinen asiantuntijajärjestö Suomen Tieyhdistys on julkaissut uuden oppaan Yksityisteiden hallinto.

Teos avaa vuoden alussa voimaan tullutta yksityistielakia sekä tiekuntien hallinnon kiemuroita.

Uusi laki ohjaa voimakkaasti siihen suuntaan, että asioista sovitaan riitelyn sijaan. Sopimisen mekanismi on laissa kevennetty. Laista voi jossain määrin poiketa, kun asioista on sovittu.

Tämä edustaa uudenlaista ajattelua yksityistiemaailmassa. Jos sopimukseen ei päästä, niin asia tulee viedä käräjäoikeuteen käsiteltäväksi.

Yhteiseksi haasteeksi jää miten yksityistiet tulevaisuudessa rahoitetaan? Tänä vuonna valtionapua on haettavissa 17 miljoonaa euroa. Seuraavan hallituksen pohjakehyksessä on rahoitusta vain alle 3 miljoonaa euroa.

Suomen Tieyhdistyksen puheenjohtaja Juha Ojala kertoo, että Suomessa on yksityisteitä yli 350 000 kilometriä.

– Yksityistiet koskettavat tavalla tai toisella joka kolmatta suomalaista. Pienuudestaan huolimatta nämä väylät näyttelevät erittäin suurta roolia koko yhteiskunnan toimivuudessa, korostaa Ojala.

Yksityistien tienpito on monen osapuolen yhteistyötä. Päävastuu on kuitenkin tiekunnalla ja sen osakkailla. Jatkossa osakkaiden vastuu on entistä suurempi, vaikka myös valtiolla ja kunnilla on omat roolinsa.

– Tiekunnan vastuunkantajien näkökulmasta on tärkeää osata hoitaa asioita lain mukaisesti ja muutoinkin asianmukaisesti. Yksityistielain lisäksi uusia haasteita toimijoille ovat tuoneet muut liikennealan lakimuutokset, tietosuojasäädökset, hankintalaki ja Kemera-laki.

– Pelisääntöjen tuntemisella ja niiden mukaan toimimisella voi myös välttää turhia tieriitoja, ennustaa Ojala.

Suomalainen yksityistiejärjestelmä on maailmanlaajuisesti ainutlaatuinen ja on vuosikymmenten aikana osoittautunut erinomaisen toimivaksi.

Yksityisteiden hallinto –kirjassa on lainsäädäntöä seurattu vuoden 2019 alkuun saakka. Lait ja muutkin säädökset avataan kirjassa käytännönläheisesti. Liitteinä on yksityistielaki ja erilaisia asiakirjamalleja.

Kirjan on kirjoittanut diplomi-insinööri Esko Hämäläinen. Kirjaa ovat työstäneet myös diplomi-insinööri Jaakko Rahja ja taittaja Tuija Eskolin.

Kirjan (204 sivua) hinta on 35 euroa (Tieyhdistyksen jäsenille 28 euroa).

Oppaan voi hankkia Tieyhdistyksestä sivulta www.tieyhdistys.fi.

Tilausajokuljettajat valitsivat Vuoden taukopaikan

Palkitsemistilaisuudessa päätoimittaja Isko Uusimäki (vas), ravintolatyöntekijä Elise Jarho, puheenjohtaja Tomi Vasiljev, kauppias Seppo Lauer ja Timo Rinnekari. Kuva: K-Ryhmä.

Kauppias Seppo Lauerin luotsaama Neste K Linnatuuli on valittu vuoden 2018 taukopaikaksi. Valinnan julkisti Tilausajokuljettajat Ry, joka on matkailuliikenteen ammattilaisten yhdistys.

Monesti iso osa bussimatkustajien aterioista nautitaan taukopaikkojen ravintoloissa. Vuoden taukopaikan valinnassa korostuvat palvelun laatu, liikennejärjestelyt ja soveltuvuus bussiryhmille.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Tilausajokuljettajat Ry valitsee joka vuosi Vuoden Taukopaikan jäsenistöltä tulleiden palautteiden pohjalta.

Vuoden taukopaikka palkintoperusteissa kerrotaan Linnatuulen arkkitehtuurin tekevän taukopaikasta ainutlaatuisen. Asema on rakennettu moottoritien päälle.

Neste K Linnatuuli on avattu alun perin vuonna 1992 samaan aikaan tien alittaneen moottoritien kanssa.

Vuonna 2017 konseptiuudistuksen yhteydessä Linnatuuli onnistuttiin modernisoimaan valoisaksi.

Palkintoperusteissa kiitellään myös monipuolisia palveluja; asemalta löytyy erityyppisiä ravintoloita, ruokakauppa ja käteisnostoautomaatti.

Tilausajokuljettajat arvostavat myös hyvää taukotilaa, jossa on valmiina pientä purtavaa ja kuljettajien omat wc-tilat.

Linnatuulessa työskentelee vuodenajasta riippuen noin kuusikymmentä työntekijää.

Seppo Lauer on ollut kauppiaana Neste K Linnatuulessa kesäkuusta 2009 lähtien.