Koti Blogi Sivu 1933

Rallicross: Molemmat suomalaiset neljän joukkoon Ruotsin RX2-kisassa

Jesse Kallio ajoi taas kolmanneksi. Kuva: Jakub Nitka OMSE

Rallicrossin MM-sarjan yhteydessä ajettavan RX2-sarjan kauden viides osakilpailu ajettiin viime viikonloppuna Höljesin legendaarisella radalla Ruotsissa.

Kauden neljässä aiemmassa osakilpailussa jokaisessa palkintosijoituksen napannut Jesse Kallio jatkoi palkintoputkeaan, vaikka alkuerät käynnistyivätkin katastrofaalisesti.

Kun osakilpailuja on takana viisi, on sarjan pisteissä toisena oleva Kallio ollut palkintopallilla kaikissa viidessä osakilpailussa, ollen sarjan ainoa kuljettaja, joka on tähän saavutukseen yltänyt tällä kaudella. Ruotsin Höljesistä viime viikonloppuna Kallio nappasi kauden kolmannen kolmossijan.

Semifinaalilähdössä Kallio oli toinen, vaikka johtikin lähtöä suurimman osan. Ben-Philip Gundersen pääsi kuittaamaan edelle jokeritaktiikan avulla.

Finaalissa Kallio ajoi virheettömän kilpailun ja sijoittui kolmanneksi. Edelle ehtivät ykkösrivistä startanneet Gundersen, sekä kotiradallaan kilpaillut ja Höljesissä asuva Linus Östlund.

Sami-Matti Trogen neljänneksi

Sami-Matti Trogenin viikonloppu RX2-sarjassa noudatti aiemmista kilpailuista tuttua kaavaa, sijoitusta myöten. Viidestä osakilpailusta Trogen on nyt ottanut neljä neljättä sijaa.

Semifinaalissa Trogenilla oli paras reaktioaika, ja vaikka hän ei ykköseksi siitä huolimatta heti päässytkään, lisälenkin hyvä ajoitus nosti hänet toiseksi. Se takasi finaalissa lähtöpaikan toisesta rivistä.

Finaalissa hyväkään startti eikä limiitillä ajetut kierrokset tuottaneet haluttua tulosta, vaan Trogen tuli maaliin neljäntenä. Palkintokorokepaikka jäi vajaan kahden sekunnin päähän.

RX2-sarjan seuraava ja samalla kauden toiseksi viimeinen osakilpailu ajetaan Ranskan Loheacissa elo-syyskuun vaihteessa.

Ruotsin finaalin tulokset

1) Ben-Philip Gundersen (NOR) 4.44,012
2) Linus Östlund (SWE) 4.44,683
3) Jesse Kallio 4.46,058
4) Sami-Matti Trogen 4.47,801
5) Fraser McConnell (JAM) 4.49,037
6) Vasiliy Gryazin (RUS) 4.53,096

Pistetilanne 5/7 osakilpailua

1) Oliver Eriksson (SWE) 136
2) Jesse Kallio 122
3) Fraser McConnell (JAM) 100
4) Ben-Philip Gundersen (NOR) 99
5) Sami-Matti Trogen 83
6) Vasiliy Gryazin (RUS) 74

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //

Rattijuoppo pakeni poliisia moottoritiellä vastaan tulevien kaistaa pitkin

Poliisi9
Kuva: CvB.

Helsingin poliisi tutkii Porvoonväylällä 9.7.2019 tapahtunutta nokkakolaria, jossa väärää kaistaa ajanut autoilija törmäsi vastaan tulleeseen henkilöautoon.

Poliisin mukaan tilanne alkoi Vantaan Länsimäentieltä, missä autoilija ajoi risteyksessä punaisia päin ja aiheutti vaaratilanteen risteävää tietä lähestyvän auton kanssa. Tämän jälkeen autoilija kiihdytti voimakkaasti paikalta, jolloin poliisipartio päätti pysäyttää auton.

– Poliisin havaittuaan autoilija lähti poliisipartiota pakoon ja aiheutti useita vaaratilanteita liikenteessä muun muassa ajamalla huomattavaa ylinopeutta. Autoilija myös ohitteli vaarallisesti ja ajoi vastaantulevien kaistalla, kertoo tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Jouni Jokinen Helsingin poliisilaitokselta.

Poliisin takaa-ajon aikana epäilty pakenija suuntasi Länsimäentietä Kehä III:lle, jossa se kulki vastaantulijoiden kaistalla. Auto jatkoi Porvoonväylälle, jossa se myös kulki väärää kaistaa ja törmäsi lopulta suoraan vastaan tulleeseen autoon.

Törmänneissä ajoneuvoissa oli molemmissa vain kuljettajat, jotka kuljetettiin sairaalahoitoon. Poliisilla ei ole heidän vammojensa laadusta tarkempaa tietoa. Ajoneuvot päätyivät lunastuskuntoon.

Poliisi epäilee väärään suuntaan ajaneen miehen syyllistyneen muun muassa törkeään liikenneturvallisuuden vaarantamiseen, törkeään vammantuottamukseen, rattijuopumukseen ja niskoitteluun poliisia vastaan.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //

Mitsubishin myynti Suomessa on lisääntynyt 116 %

Kuva: Mitsubishi.

Mitsubishin myynti on ollut Suomessa kovassa kasvussa koko ensimmäisen vuosipuoliskon ajan.

Tämän vuoden tammi-kesäkuun välisenä aikana Mitsubishin henkilöautoja on ensirekisteröity yhteensä 1057 kappaletta, kun viime vuoden vastaavana aikana niitä rekisteröitiin 490 kappaletta, todetaan Mitsubishin tiedotteessa.

Mitsubishin myynti onkin ensimmäisen vuosipuoliskon jälkeen kovassa 116 prosentin kasvussa, kun samaan aikaan henkilöautojen kokonaismarkkina on laskenut Suomessa 14 prosenttia.

Mitsubishin markkinaosuus on noussut 1,8 prosenttiin, kun se oli viime vuonna vastaavaan aikaan 0,7 prosenttia.

Mitsubishin kolme eniten myyntiään kasvattanutta mallia tammi-kesäkuun aikana ovat olleet ladattava hybridi Outlander PHEV (myynnin kasvu +319 %), ASX (myynnin kasvu +232 %) ja Eclipse Cross (myynnin kasvu +23 %). Kaikki kolme mallia ovat korityypiltään katumaastureita.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //

Subaru ja Toyota kehittävät yhdessä nelivetoisen sähköauton

Subarun ja Toyotan valmisteilla oleva BEV-perusrakenne on sovellettavissa useisiin eri ajoneuvotyyppeihin, mukaan lukien C- ja D-segmenttiluokkien sedan- ja SUV -automalleihin. Kuva Subaru.

Subaru Corporation ja Toyota Motor Corporation ilmoittivat merkittävästä yhteistyöstä, jonka tuloksena japanilaisautonvalmistajat suunniteltavat yhdessä uuden nelivetoisen sähköauton vielä kehitteillä olevalle uudelle BEV-perusrakenteelle.

Yhdistämällä molempien autonvalmistajien erikoisosaamiset, Subaru ja Toyota haluavat tuoda markkinoille uudenlaisen ja houkuttelevan sähköautomallin.

Subaru ja Toyota solmivat yhteistyösopimuksen vuonna 2005, jonka jälkeen yhtiöt ovat syventäneet yhteistyötään muun muassa tuotannossa ja myynnissä sekä esitelleet omien tuotemerkkiensä alla muun muassa Subaru BRZ ja Toyota 86 -urheiluautomallin. Subarun Yhdysvalloissa myytävä Crosstrek Hybridi -automalli perustuu myös Toyotan kehittämään plug-in -lataustekniikkaan.

Yhteistyön avulla molemmat autonvalmistajat valmistautuvat autoteollisuuden lähitulevaisuuden suuriin haasteisiin.

Katso myös tämä: Subarun ensi vuonna julkistettavassa sähköautossa on uusi akkuteknologia

Yhtiöt tutkivat ja etsivät vastauksia yhdessä muun muassa autonomisen ajamisen haasteisiin, jakamalla sähköistettyyn voimansiirtoon liittyvää tutkimustietoa keskenään. Ajoneuvojen sähköistymisen odotetaan tuovan runsaasti uusia haasteita jo lähitulevaisuudessa, joihin japanilaisvalmistajat nyt yhteistyössä varautuvat.

Subaru ja Toyota uskovat, että automarkkinoiden uusiin tarpeisiin ja haasteisiin tulee vastata mahdollisimman nopeasti.

Molemmat yhtiöt nopeuttavat tuotantojaan yhdistämällä teknologioitaan. Uusi BEV-perusrakenne kehitetään siten, että se on sovellettavissa useisiin eri ajoneuvotyyppeihin, mukaan lukien C- ja D-segmenttiluokkien sedan- ja SUV -automalleihin.

Sopimuksen myötä Subaru siirtää nykyiset BEV-kehitysresurssit kokonaisuudessaan uuteen yhteistyöprojektiin. Subarun uusi nelivetoinen sähköauto aiotaan tuoda samanaikaisesti globaalisti myyntiin ympäri maailmaa.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //

Veho luopuu Turun Honda-edustuksestaan

Honda CR-V Hybrid. Kuva: Honda

Veho Oy Ab ja Keskusautohalli Oy ovat sopineet liiketoimintakaupasta koskien Vehon Turun Honda-liiketoimintaa.

Keskusautohalli investoi liiketoimintansa kehittämiseen Turussa ja sen lähialueilla.

Tehty kauppa mahdollistaa uuden Honda-myymälän avaamisen Raisioon, osoitteessa Vesilaitoksentie 2, johon tulee tarjolle myös vaihtoautoja.

Sopimuksen mukaan Keskusautohalli Oy ostaa Vehon Turun Honda -liiketoiminnan 30.10.2019.

Keskusautohalli jatkaa Honda-myyntiä Veholta vuokratuissa tiloissa ja valtuutettu Honda-huolto siirtyy kaupan toteuduttua Keskusautohallin tiloihin osoitteessa Rieskalähteentie 75, Turku.

Vehon Turun Honda-henkilökunta siirtyy Keskusautohalliin vanhoina työntekijöinä.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //

Tänään ja perjantaina liikennerajoituksia Helsingissä ja Vantaalla

Erityiesti näillä reiteillä liikenne hankaloituu. Kuva: Poliisi.

Helsingissä järjestettävä EU:n epävirallinen ympäristöministerikokous vaikuttaa liikennejärjestelyihin pääkaupunkiseudulla, erityisesti Helsingissä ja Vantaalla, keskiviikkona 10.7.2019 ja perjantaina 12.7.2019.

Vieraiden saapuessa liikennevaikutuksia on Helsinki-Vantaan lentoaseman ja kokouspaikkana olevan Finlandia-talon välillä keskiviikkona 10.7. noin kello 14–24.

Vieraiden poistuminen puolestaan aiheuttaa liikennevaikutuksia Finlandia-talon ja Helsinki-Vantaan lentoaseman välille perjantaina 12.7. noin kello 14–19.

– EU-kokouksen saattueet aiheuttavat säännöllisiä, lyhyitä katkoksia liikenteessä erityisesti keskiviikkona ja perjantaina. Torstaina vaikutuksia ei ole, arvioi sanoo ylikomisario Jarkko Lehtinen Helsingin poliisilaitokselta.

Keskiviikkona ja perjantaina katkoksia iltapäiväruuhkan aikaan

Katkokset liikenteessä ovat todennäköisiä etenkin keskiviikkona iltapäiväruuhkan aikaan, kun kokousvieraat saapuvat Helsinkiin.

– Merkittävimmät liikennevaikutukset ovat Tuusulanväylällä, Kehä I:llä, Hämeenlinnanväylällä ja Mannerheimintiellä Helsingin keskustan suuntaan.

Liikenteessä on katkoksia myös perjantaina iltapäiväruuhkan aikaan, kun vieraat poistuvat lentokentälle.

– Tuolloin suosittelen ajamaan muita reittejä kuin Mannerheimintietä, Hämeenlinnanväylää, Kehä I:tä ja Tuusulanväylää. Helsingistä poistumiseen kannattaa käyttää esimerkiksi Itäväylää, Länsiväylää, Turunväylää, Vihdintietä ja Lahden moottoritietä, Lehtinen luettelee.

Lehtisen mukaan nyt pidettävän kokouksen liikennevaikutukset ovat selvästi vähäisempiä kuin viime viikon EU- kilpailukykyministerikokouksen.

– Saattueita on liikkeellä vähemmän ja vain tietyillä reiteillä, esimerkiksi Helsingin ydinkeskustassa ei ole saattueliikennettä.

Joukkoliikenne, pyöräily ja jalankulku

Joukkoliikenteeseen on odotettavissa muutoksia erityisesti Helsingin kantakaupungin alueella sekä lentoaseman ja Helsingin keskustan välisillä reiteillä.

Poikkeuksista kerrotaan HSL:n verkkosivuilla osoitteessa hsl.fi ja Poikkeusinfo-palvelussa.

Pyöräliikennettä tai jalankulkua ei sallita Finlandia-talon ympäristössä, vaan alue on kokonaan eristetty. Töölönlahden ympäri pääsee kuitenkin kiertämään aivan rantaa pitkin.

Kokouspäiviä ennen ja niiden aikana kannattaa seurata seuraavia nettisivuja ja sosiaalisen median kanavia:

www.twitter.com/helsinkipoliisiwww.twitter.com/iupoliisi
HSL.fi ja Poikkeusinfo-palvelu

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //

 

Mini tuo alle 40 000 euroa maksavan sähköisen Cooper SE -mallin

Kuva: Mini.

Mini lanseeraa sähköisen Mini Cooper SE:n

Ajaja voi valita neljästä eri ajotilasta tien ja omien mieltymysten mukaan urheilullisesta ajomukavuutta korostavaan ja edelleen ajomatkan optimointiin tähtäävään tilaan.

Varsinkin kaupunkiliikenteessä ajaminen on poikkeuksellisen sähäkkää: Mini Cooper SE kiihtyy nollasta 60 kilometriin tunnissa vain 3,9 sekunnissa, eli se pysyy vaivatta perinteisten urheiluautojen vauhdissa.

Nollasta sataan kuluu 7,3 sekuntia. Huippunopeus on rajoitettu 150 kilometriin tunnissa. Sähkömoottorin teho on 135 kW/184 hv.

Kuva: Mini.

Akku on piilotettu auton lattiaan etuistuinten väliin ja takaistuinten alle. Sijoittelun ansiosta tavaratila vastaa kooltaan perinteisiä malleja.

211 litran tila kasvaa 731 litraan, kun takaistuinten selkänojat kaadetaan. Ainoa akun aiheuttama ero muihin malleihin on alle 2 senttiä suurempi maavara.

Mini Cooper SE:n voi ladata tavallisesta pistorasiasta. Lisävarusteina saatavilla on Mini Electric Wallbox kotilatausta varten sekä kaapeli, jonka avulla autoa voidaan ladata julkisissa latausasemissa.

Kun latausteho on 11 kW, täysi lataus saavutetaan 3,5 tunnissa. Auton toimintamatka on 235–270 kilometriä.

Automaattinen ilmastointi yhdessä Mini Connected -sovelluksen kanssa mahdollistaa auton lämmityksen tai jäähdytyksen hyvissä ajoin ennen ajon alkamista.

Kuva: Mini.

Uusi Mini Cooper SE: yleiskatsaus ja kohokohdat

  • Minin ja pienten autojen premiumsegmentin ensimmäinen täysin sähköinen auto
  • Sähköinen 184 hevosvoiman moottori 270 Nm:n vääntömomentilla
  • Yhdistetty sähkökulutus 15,0–13,2 kWh/100 km
  • Yhdistetyt CO 2-päästöt 0 g/km
  • Mallille räätälöity litiumioniakku, toimintamatka 235–270 kilometriä
  • Autoa voi ladata tavallisesta pistorasiasta kotona, Wallboxin kautta tai julkisilla latauspaikoilla. Pikalataus mahdollista 50 kW:iin asti
  • Ketterä ja urheilullinen ajotuntuma erityisen matalan painopisteen, etuvedon ja edistyksellisen luistonestojärjestelmän ansiosta
  • Kiihtyy 0–60 km/h 3,9 sekunnissa
  • Kiihtyy 0–100 km/h 7,3 sekunnissa
  • 3-ovisen Minin tunnusomainen muotoilu
  • Mallille räätälöidyt sisätilat ja kojelauta
  • Kaksi säädettävää tasoa lataukselle ja moottorijarrutukselle
  • Autossa vakiona led-valot, 2-alueinen automaattinen ilmastointi akun hukkalämmön hyödyntävällä lämpöpumpputeknologialla, auton lämmitys tai jäähdytys ennen ajon alkamista, sähköinen pysäköintijarru ja Connected Navigation
  • Kolme varustetasoa: Essential, Experience ja Maximise
  • Suositushinta alkaen 38 400 euroa

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //

Auto kahden pihan läpi päin kolmannen pihan puuaitaa

Arkistokuva. Kuva: CvB.

Henkilöauto törmäsi tiistai-iltana kello 19 aikaan rivitalon puuaitaan Siilinjärvellä Hirvenpolulla.

Poliisin tiedotteen mukaan auto oli ajanut kahden huoneiston pihamaan ja piha-aitojen läpi ja pysähtynyt lopulta kolmannen huoneiston aitaan.

Vaurioita tuli aidan lisäksi pihojen irtaimistoon ja talon ulkoseinään. Pelastuslaitos joutui purkamaan yhden terassin rakenteita romahdusvaaran vuoksi.

Autoa kuljettanut mies kuljetettiin tarkistettavaksi Kuopion yliopistolliseen sairaalaan. Muita henkilövahinkoja ei tullut.

Tapahtumien tarkempi kulku on poliisille vielä epäselvä, mutta auto on ilmeisesti tullut Sandelsintieltä ja kääntynyt Hirvenpolulle, jossa on tapahtunut jotain minkä vuoksi auto on ajautunut asuntojen pihaan.

Kuljettaja itse ei muista tapahtumista muuta kuin sen, että ympärillä oli rytissyt ja auto oli mennyt rivitalon aitojen läpi.

Poliisi ei epäile alkoholilla olleen osuutta asiaan.

Asiaa tutkitaan liikenneturvallisuuden vaarantamisena ja selvitettävänä on muut kuljettajan ajokuntoon vaikuttaneet seikat.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //

Historian havinaa: Pökköä pesään, auto kulkee ja menoksi

Plymouth P6 Deluxe 1938 puukaasuauto. Kuva CvB

Ruista ranteessa on ollut kansan suussa tuttu sanonta, kun halutaan kuvata voiman käyttöä. Toinen sellainen on Pökköä pesään, joka kääntää katseet puun sisältämän energian hyödyntämiseen liikunnan voimana.

Puu on kaikkialla ollut ihmisen selviämisen pohja ja perusta.

Puun hyödyntämisestä liikkumisen voimana kiinnostui ranskalainen keksijä, armeijan kapteeni Nicolas-Joseph Cugnot. Hän alkoi suunnitella Fardier á vapeur = höyrykonetta, jollaisen hän toteutti jo vuonna 1769 .

Kolmipyöräisen vaunun etuosaan oli sijoitettu höyryä tuottava kaksiosainen ”kattila”, jonka yläosassa oleva vesisäiliö kuumennettiin kiehuvaksi alapuolelle sijoitetun tulipesän avulla.

Cugnotin idea oli johtaa höyry koneen edestakaisin liikkuviin mäntiin vaunun liikkumisvoimaksi. Vetämään pystyvän vaunun idea kiinnosti armeijan johtoa ja vaunua kokeiltiin tykkien vetäjänä.

Vaunua ohjattiin eteen sijoitetun pyörän avulla. Kahden takapyörän edessä sijaitsi polttoainevarasto eli lämmitykseen käytetyt puuklapit.

Sen verran ihmeellinen laite oli, että näin jälkikäteen voitaisiin todeta Cognot´n olleen puuvoimahistorian edelläkävijä, pioneeri.

Nicolas-Joseph Cugnotin höyrykoneella liikkuvan vaunun höyrypannu oli vaunun edessä.
Kuva: Wikimedia

Polttoainevaihtoehdot

”Itsestään” kulkevien vaunujen voimanlähde oli alun alkaen perustunut vesihöyryn hyödyntämiseen. Sitten seurasi maaöljyn kausi, jonka saanti oli herkkä kansainvälisille kriiseille.

Innostus korvaavan menetelmän löytymiseksi oli suorastaan hämmästyttävä ja jopa huvittava. 1884 Niederstinzelissä (Lorraine, Koillis-Ranskassa sijaitseva kaupunki) syntynyt nuorukainen, Georges Imbert, pääsi etevänä opiskelemaan nykyisin automuseostaan maailmankuulun Mulhousen kaupungissa sijainneeseen kemian kouluun.

Valmistuttuaan insinööriksi kolmen vuoden opiskelun jälkeen, hän patentoi lukuisia pesuaineiden koostumuksiin liittyneitä oivalluksia.

Maailmansodan jälkeen Imbert työskenteli setänsä saippuatehtaassa tutkien mm. kivihiilen ja synteettisten polttoaineiden tuotantoa. Menetelmät osoittautuivat epätaloudellisiksi.

Georges Imbert kokeili kaasutusmenetelmää. Kun kiinteä aine hapen puuttuessa on palanut, seuraavaksi palavat kaasut.

Tässä on jonkun pienoismallin rakentajan humoristinen ratkaisu. Tällä kuormalla ei ole huolia polttoaineen loppumisesta matkan varrella. Kuva: Wikipedia.

Ne oli ensin puhdistettava ja jäähdytettävä, jotta ne voitiin syöttää moottoriin. Aikaisemmat menetelmät, ruskohiiltä käyttävät kaasulamput sekä kaasuliedet toimivat tällä periaatteella.

Imbert rakensi ensimmäisen hiilikaasuun perustuneen generaattorin ja jo vuoden kuluttua se sovellettiin moottoriajoneuvon periaatteeksi. Ranskan hallitus kiinnostui menetelmästä ja julisti 1922 kilpailun kaasugeneraattorien kehittämiseksi. Vuotta myöhemmin hallitus tilasi Imbertin kehittämän puukaasugeneraattorin.

Turvatakseen keksintönsä kehityksen sekä valmistuksen Imbert perusti oman yrityksen, Gesellschaft der Imbert-Gasgeneratoren.

Yhtiön sijaintipaikaksi valittiin Köln, Fordin tehtaiden läheisyyteen, koska Imbert-generaattorit sopivat erittäin hyvin Fordin suurten V8-moottorien voimanlähteiksi.

Myös useat kuorma-autot kuten Saurer, Bernan, Opel sekä Mercedes varustettiin Imbert-puukaasumenetelmällä. Suomessa nämä kaasugeneraattorit tunnettiin nimellä Fordin Imbert-Köln-nimellä

Kuva: CvB.

Générateur de gaz fabriqué en France

Liekö riippuvuus maaöljypohjaisista polttoaineista suunnannut katseet kotimaisiin vaihtoehtoihin myös Ranskassa.

Autotehtaat alkoivat kiinnostua kaasugeneraattorien valmistuksesta. Merkittävimpiin näistä kuului monipuolisesta mallivalikoimastaan tunnettu, myös raskaita kuljetusneuvoja valmistanut, Panhard&Levassor.

Ensimmäiset gasogene-pohjaiset sovellukset kuorma-autoihin sekä busseihin valmistuivat 1925. Myös Citroënilla oli oma sovelluksensa.

Sovelluksia tarvittiin myös kevyempiin sedanmalleihin. Ongelmaksi muodostui tilan puute.

Kuva: Wikipedia.

Monet valmistajat onnistuivat yhdistämään koko laitteiston auton takapäähän. Panhard&Levassor sekä Berliet ratkaisivat ongelman tuomalla markkinoille auton vetokoukkuun kytketyn erillisen perävaunun.

Oma ongelmansa tuli olemaan polttoaineen ”tankkaus.” Siihen pystyttiin käyttämään auton katolle sijoitettavaa telinettä.

Juha Sipilän El Kamina puukaasuauto. Kuva CvB

Puulla Suomi on aina pärjännyt

Sota-aikoja lukuun ottamatta Suomessa oli koko 1900-luvun alkupuoli pärjätty öljypohjaisilla polttoaineilla, bensiinillä sekä kaasuöljyllä.

Molempien maailmansotien aikana tuonti oli lähes pysähdyksissä. Toisen maailmansodan puhjettua syyskuun alussa 1939 ulkomaankauppa joutui vaikeuksiin. Nestemäisten polttoaineiden puute osoittautui vakavaksi.

Kuva: Wikipedia.

Suomen valtti oli valtavat metsävarat, eli raaka-ainetta löytyi. Nyt oli edessä teknisen ratkaisun löytäminen. Sellainen oli 1920-luvulla jo sekä Saksasta että Ranskasta tuttu gasgenerator, kaasunkehitin.

Koivuahan riitti ja pilkekoneet tuottivat tarvittavan polttoaineen. Liittolaissuhde Saksaan helpotti siellä jo kehitetyn Imbert Holzgas puulla toimivien kaasugeneraattorien käyttöön ottamista.

Joukkoliikenne turvattiin junien sekä bussien avulla. Sovellukset erityyppisiin kulkuneuvoihin syntyivät.

Ongelmia tuotti puukaasulaitteiden heikko teho, joka vaikeutti kulkua mäkisillä maanteillä. Keskikokoisia sekä isoja henkilöautoja varten kehitettiin niihin sopineet kaasugeneraattorit eli kansankielellä ilmaistuna häkäpöntöt. Näillä keinoilla tavallinen kansa joutui selviämään liikkumisongelmistaan.

Kuva: CvB.

Puu on käytettävissä edelleenkin!

Nyt erilaisten energiavaihtoehtojen tultua julkisuuteen, on paikallaan päivittää tilanne tähän päivään eli puun mahdollisuuteen autojen käyttöaineena. ”Vara on viisautta eikä vahingon enne”, näin mainosteli vuosikymmeniä sitten eräs vakuutusyhtiömme.

Meillä tämän päivän kulkijoilla on käytettävissä bensiinillä, kaasuöljyllä, petroolilla, sähköllä, biokaasulla ja lähivuosina myös vedyllä toimivia ajoneuvoja. Näistäkään huolimatta häkäpönttötekniikkaa ei ole unohdettu. Luonnollista on, että kehitys tälläkin alueella on huimasti edennyt.

Teksti: Usko Sipilä

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN PÄIVITTÄINEN UUTISKIRJE //

Autotoday testasi: Audi A1 Sportback Business S line 30 TFSI S Tronic — ärhäkän näköinen ja varusteltuna hinnakas pikkusportti

Kuva: Antti Järveläinen.

Uusi A1 on ulkoa todella herkullisen näköinen paketti. Auton tunnistaa edelleen hyvin Audi-malliston pienimmäksi. Uusille Audi-malleille ominainen kulmikkaampi muotoilu sopii hyvin pienen A1:n ulkonäköön.

Siinä missä edellinen A1 näytti korkealta ja kapealta, istuu uusi A1 tukevan näköisesti maassa. Leveyden ja korkeuden suhteen puhutaan hyvin pienistä muutoksista, mutta pituutta on uusi malli saanut reilut viisi senttimetriä lisää.

Kuva: Antti Järveläinen.

Sisällä voisi olla lisää tilaa ja laatua

Sisätiloiltaan A1 on kompaktin pieni auto. Edessä tilat riittävät hyvin pidemmällekin kuljettajalle, mutta takana jalkatilat menevät nopeasti ahtaiksi, kun etupenkki on takana.

Takana istuinpaikkoja on kolme. Kolmen aikuisen sovittaminen taakse käy väkisinkin ahtaaksi.

Katso tästä Autotodayn muut koeajot.

Tavaratilaa on nyt kiitettävät 65 litraa enemmän verrattuna edelliseen malliin. Yhteensä tilavuus on 335 litraa ja takaistuimet taitettuna tilavuus kasvaa aina yli 1000 litraan asti. Tavaratilan lattiaa saa säädettyä kahteen tasoon.

Sisätilojen materiaaleissa olisi parantamisen varaa. Kovaa muovia on käytetty paljon ja premium-merkin laatuvaikutelma jää A1:n kohdalla saavuttamatta. Lisäksi rengasmelu nousee kovemmilla nopeuksilla korkeaksi.

Kuva: Antti Järveläinen.

Kolmisylinterinen moottori kuljettaa autoa pirteästi

Tällä hetkellä moottorivaihtoehtoja on vain yksi. Mallinimeltään 30 TFSI on kolmisylinterinen, 116 hevosvoimainen ja iskutilavuudeltaan yhden litran moottori. Maksimivääntö on 200 Nm. Moottorin tarjoilemat numerot eivät päätä huimaa paperilla, mutta moottori liikuttaa autoa varsin mukavasti eteenpäin.

Koeajoauto oli varustettu 7-vaihteisella DSG-automaattivaihteistolla. Vaihteisto toimii hyvin eleettömästi ja tarkasti. Ainoastaan paikaltaan liikkeelle lähdettäessä, moottorin ja vaihteiston yhteispelissä on huomattavissa pientä empimistä ja tahmeutta.

Koeajoauton S line -varustelun mukana autoon tulee urheilullinen alusta, joka on napakka ja tunnokas. Yhdistettynä tunnokkaaseen ohjaukseen, ajettavuus kokonaisuudessaan on A1:ssä kohdallaan. Ohjauspyörän vaste voisi olla vielä hieman raskaampi.

Kuva: Antti Järveläinen.

Lisävarusteet nostavat hinnan nopeasti korkeaksi

Edullisimmillaan uuden A1:n saa itselleen noin 24 000 euron hintaan, jolloin auto on Pro Business varusteltu. Mukana tulee varsin kattava varustelu kuten automaattivaihteisto, automaatti-ilmastointi, led ajovalot ja MMI Radio plus 8,8 tuuman kosketusnäytöllä.

Business S line -varustellun koeajoauton hinta nousee lisävarusteineen reiluun 34 000 euroon, joka alkaa olla kova hinta tämän kokoluokan autosta.

Kuva: Antti Järveläinen.

Audi A1 Sportback Business S line 30 TFSI S Tronic

Moottori: 999 cm³, 3-sylinterinen
Maksimiteho: 116 hv. @ 5000-5500 rpm.
Maksimivääntö: 200 Nm. @ 2000-3500 rpm.
Omamassa: 1200 kg.
Vaihteisto: 7-vaihteinen S tronic automaatti
Vetotapa: Etuveto
Tavaratila: 335 l.
Yhdistetty kulutus: 6,1 l/100km.
CO2-päästöt: 137 g/km.
Alkaen hinta: 23 995 euroa, koeajoauto 34 605 euroa.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //

 

Kuva: Antti Järveläinen.
Kuva: Antti Järveläinen.
Kuva: Antti Järveläinen.
Kuva: Antti Järveläinen.

 

Kuva: Antti Järveläinen.
Kuva: Antti Järveläinen.
Kuva: Antti Järveläinen.
Kuva: Antti Järveläinen.
Kuva: Antti Järveläinen.
Kuva: Antti Järveläinen.
Kuva: Antti Järveläinen.
Kuva: Antti Järveläinen.