Koti Blogi Sivu 1927

Auto-osakkeet ovat suomalaisten eniten ostamia osakkeita Euroopan pörsseissä

Arkistokuva: Kuva: Antti Järveläinen.

Autonvalmistajat kiinnostavat suomalaisia piensijoittajia. Danske Bankin asiakkaiden osakekauppojen pohjalta tehty vertailtu osoittaa, että suosituin auto-osake on BMW Bayerische Motoren-Werke, joka oli myös suosituin saksalainen osake kesäkuussa.

Toiseksi suosituin auto-osake kesäkuussa oli Fiat Chrysler Automobiles, joka oli myös eniten vaihdettu italialainen osake. Kolmanneksi vaihdetuin auto-osake Renault oli taas toiseksi suosituin ranskalaisosake.

– Autot kiinnostavat sijoittajia nyt kun Trump on vähentänyt kauppatulliuhkailujaan ja muuttanut linjaansa hieman sovittelevampaan suuntaan. Toukokuussa saatiin tieto siitä, että Trump siirtää autotullipäätöstä 6 kuukaudella eteenpäin ja kesäkuussa vaihto auto-osakkeilla kaksinkertaistuikin toukokuuhun verrattuna. Pidemmällä aikavälillä ala on myös murroksessa, ja ympäristöystävällisimmän auton kehittäjät voivat olla jatkossa tuottoisia sijoituskohteita. Tällä hetkellä osakkeita liikuttavat kuitenkin lyhemmän aikavälin näkymät, kuten lähivuosien talouskasvu ja autojen kysynnän kehitys etenkin Kiinassa, kauppatullien lisäksi, sanoo Danske Bankin senioristrategi Kaisa Kivipelto.

Saksalaiset Volkswagen ja Daimler olivat Danske Bankin mukaan neljänneksi ja viidenneksi suosituimmat auto-osakkeet.

Alkuvuodesta suomalaisia sijoittajia vielä kiinnostanut sähköautoyhtiö Tesla oli nyt pohjalla vaihdetuimpien auto-osakkeiden listalla.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //

 

Huom! Muistattehan ministerikokousten aiheuttamat Helsingin ja Vantaan ruuhkat!

Kuva: Clas von Bell

Helsingissä järjestettävä EU:n epävirallinen oikeus- ja sisäministerikokous vaikuttaa liikennejärjestelyihin pääkaupunkiseudulla, erityisesti Helsingissä ja Vantaalla, keskiviikosta perjantaihin.

Tämä uutinen nyt muistutuksena ja katso tästä lisää.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //

Henkilöauto ajautui vastaan tulevien kaistalle toistaiseksi tuntemattomasta syystä

Kuva: CvB.

Henkilöauto ajautui viime yönä toistaiseksi tuntemattomasta syystä vastaan tulevien kaistalle Oulun Kuusamontielllä Hannusperän kohdalla ja törmäsi vastakkaisesta suunnasta tulleen rekan keulaan.

Poliisin tiedotteen mukaan törmäyksessä henkilöautoa ajanut keski-ikäinen mies menehtyi. Mies oli yksin ajoneuvossa.

Rekan kuljettaja ja matkustaja saivat lieviä vammoja ja heidät kuljetettiin sairasautolla jatkotutkimuksiin.

Ajoneuvot vaurioituivat pahoin ja tie oli osittain suljettu liikenteeltä.

Poliisi ja tutkijalautakunta alkavat yhdessä selvittämään tapausta.

Toimituksen kommentti: Nokkakolareita sattuu todella paljon, joista osa yleensä aina suoralla tiosuudella. Näitä pystytään vähentämään kaiketikin vain rakentamalla lisää keskikaideteitä ja moottoriteitä. Katso tästä aikaisemmin uutisoimamme nokkakolarit.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //

Autotoday 10 vuotta sitten: ”Räikkönen on rikkonut sopimusta ryyppäämällä”

Kuva: Ferrari.

Kymmenen vuotta sitten oli runsaasti huhuja liikkeellä Kimi Räikkösen uran jatkosta.

Räikkönen on rikkonut sopimusta ryyppäämällä

Espanjalaislehti Marca pahentaa yhä Räikkösen ympärillä pyörivää huhumyllyä, sillä lehti väittää Ferrarin syyttävän suomalaiskuljettajaa sopimusrikkomuksesta. Näin ollen italialaistallin ei tarvitsisi maksaa Räikköselle ensi kauden palkkaa.

Italialais- ja espanjalaismediassa pidetään jo varmana tietona, että Fernando Alonso siirtyy ensi kaudella Räikkösen tilalle. Räikkösellä on kuitenkin sopimus myös ensi kaudesta.

Katso tästä muut Autotoday 10 vuotta sitten -jutut.

Marcan mukaan Ferrari ja Alonson mukana tuleva Santander-pankki eivät ole kuitenkaan halukkaita ostamaan Räikköstä ulos tallista. Mikäli Räikkösen lakimiehet vaativat suomalaiselle täyttä 28 miljoonan palkkaa myös ensi vuodesta, Ferrari voi vedota Räikkösen sopimukseen, jossa on useita ehtoja.

Espanjalaislehti väittää Räikkösen rikkoneen sopimustaan mm. juomisellaan, huonolla käytöksellään sponsoreita kohtaan sekä poissaoloillaan sopimuksen määräämistä tilaisuuksista.

Ferrari haluaa kuitenkin löytää asiaan kompromissiratkaisun. Yhtenä vaihtoehtona Marca tarjoaa sitä, että Räikkönen ajaisi ensi vuonna rallia Fiatilla.

Juttu oli Autotodayssa 17.7.2009

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //

Lotuksen sähköisen hyperauton jokaisessa pyörässä on enemmän tehoa kuin yhdessäkään Lotuksen aikaisemmassa autossa

Kuva: Lotus.

Lotus julkisti tänään tiedot Britannian ensimmäisestä sähköisestä hyperautosta.

Auto on nimeltään Lotus Evija.

Auton valmistuksessa käytetään paljon hiilikuitua ja auto on Lotuksen mukaan kevein sähkökäyttöinen hyperauto. Auto painaa akkuineen 1 680 kiloa.

Auton sähkömoottorin teho on 2000 hevosvoimaa. Lotuksen tämä tarkoittaa, että jokaisessa pyörässä on enemmän tehoa kuin yhdessäkään Lotuksen valmistamassa katukäyttöön tarkoitetussa autossa.

Kuva: Lotus.

Yhdellä latauksella auto kulkee 400 kilometriä.

Auto valmistuu käsityönä Lotuksen kotimaisemissa Hethelissä.

Lotus lupaa tiedotteessaan, että auto kiihtyy nollasta sataan alle kolmessa sekunnissa, ja auton huippunopeus tulee olemaan 320 km/h.

Autoja tullaan valmistamaan vain 130 kappaletta. Tällä halutaan kunnioittaa Lotuksen ”mallinumeroa” 130, joka on Lotuksen sisäinen nimi tälle autolle.

Auton valmistus alkaa ensi vuonna.

Kuva: Lotus.

Lotus Evija (Type 130)

  • Voimalinja: Sähköinen neliveto
  • Teho: 2000 hv
  • Akusto: 70 kw/h / 2,000 kW
  • Vääntö: 1,700 Nm
  • 0-100 km/h: Alle kolme sekuntia
  • 0-300 km/h Alle yhdeksän sekuntia
  • Huippunopeus: 320 km/h
  • Toimintamatka(WLTP): 400 km
  • Latausaika (350kW) 18 min.
  • Paino: 1 680 kg
  • Tuotantomäärä: 130 autoa
  • Koko(P/L/K): 4,459 / 2,000 / 1,122 mm
  • Veroton hinta: 1,7 milj. puntaa (noin 1,9 €)
  • Varausmaksu: 250 000 puntaa (noin 280 000 €)
  • Valmistus alkaa: 2020

Katso tästä lisätietoa.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //

Kuva: Lotus.

Kuva: Lotus.

Päivän taksiauto: Tältä näytti helsinkiläinen taksiauto yli 100 vuotta sitten

Kuva: Museovirasto, Helsingin kaupunginmuseo.

Päivän taksiauto tulee tänään Helsingistä. Tämä vuokra-auto kuvattiin 1910-luvulla Vuorimiehenkadulla Ullanpuistikon kohdalla.

Jos oikein tarkkaan katsoo, niin näkee kuljettajan olkapään kohdalla taksamittarin, jossa lukee LEDIG JOUTILAS.

Kuva on Museoviraston Helsingin kaupunginmuseon valikoimasta. Itse kuvaaja on tuntematon.

Katso tästä muut Päivän taksiautot.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //

Rengasvarkaat jäivät kiinni itse teossa

Poliisi9
Kuva: CvB.

Kaksi miestä yrittivät viime yönä anastaa Vantaalla henkilöautosta pyörät.

Poliisin tiedotteen mukaan ohikulkija kiinnitti huomiota miesten hääräämiseen pysäköintialueella ja soitti asiasta hätäkeskukseen.

Poliisipartion saavuttua paikalle miehet olivat ehtineet irrottaa autosta yhden puyörän. Kun kaksikko huomasi poliisiauton, miehet hyppäsivät oman autonsa kyytiin ja lähtivät pakoon pitkin kevyen liikenteen väylää.

Poliisipartio lähti ajamaan varkaiden autoa takaa. Kevyen liikenteen väylältä pakeneva auto siirtyi ajotielle.

Paon aikana ajoneuvo käytti poliisin mukaan huomattavaa ylinopeutta. Lyhyehkön takaa-ajon aikana se myös ajoi ulos tieltä ja osui reunakiveykseen siten, että toinen eturengas hajosi.

Toinen tehtävälle osallistunut poliisipartio sulki pakenevan henkilöauton reitin Talkootiellä, jolloin pakoauton kuljettaja luopui leikistä ja ajoi autonsa sivuun.

Molempia miehiä, vuonna 1969 syntynyttä kuljettajaa ja kyydissä ollutta vuonna 1979 syntynyttä nuorempaa kaveria, epäillään varkaudesta.

Kuljettajaa epäillään lisäksi kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta, törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja rattijuopumuksesta, koska poliisin hänelle tekemä huumepikatesti oli positiivinen.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //

Mika Häkkinen: Valtteri voi olla ylpeä viikonlopustaan

Kuva: Daimler.

F1-asiantuntija Mika Häkkinen analysoi Unibetin kolumnissaan Britannian GP:tä, jossa hienosti paalupaikalle ajanut Valtteri Bottas joutui taipumaan tallikaverilleen taktiikan ja turva-auton oltua häntä vastaan.

Mercedes-kuskien lisäksi rengas rengasta vasten ajoa nähtiin muillakin sijoilla, eikä osumiltakaan vältytty.

Bottas ei olisi voinut ajaa paremmin Silverstonessa. Hän vei paalupaikan kuuden tuhannesosan turvin, piti paikkansa startissa ja puolusti johtoaan huolimatta tallikaveri Lewis Hamiltonin kovasta painostuksesta.

Kolme asiaa kuitenkin esti voiton. Ensimmäinen oli kahden stopin taktiikka, toinen epäonniseen aikaan radalle tullut turva-auto, jonka ansiosta Lewis sai ilmaisen varikkopysähdyksen, ja kolmas oli brittikuskin erittäin vahva esitys kotiyleisönsä edessä.

Katso tästä muut Mika Häkkisen kolumnit.

Voitto oli Lewisin kuudes Britannian GP:ssä, mikä on ennätys. Nopein kierros kertoo, miten paljon hän Silverstonen radasta nauttii. Hän kellotti nopeimman kierrosajan 31 kierrosta vanhoilla kovilla renkailla kilpailun viimeisellä kierroksella.

Valtteri ei olisi voinut ajaa paremmin

Valtteri voi ajatella Silverstonen suoritustaan positiivisesti. Aika-ajot ja kisa eivät olisi voineet mennä paremmin. Mutta kun on kahden stopin taktiikalla ja tallikaveri selviää yhdellä – ja tekee sen vielä turva-auton aikana saaden noin 10 sekunnin hyödyn – voittaminen on erittäin vaikeaa.

Kun Lewis ohitti Valtterin kierroksella neljä, moni luuli homman olleen selvä. Valtteri kuitenkin otti ykkössijan takaisin, mikä oli ratkaisevaa. Ei vain kilpailua vaan myös kautta ajatellen, koska se osoitti Valtterin taidot ja omistautumisen. Hän on kasvanut paljon roolissaan Lewisin tallikaverina Mercedeksellä.

Mercedes-kuskien väliseen taisteluun kilpailun alkuvaiheessa kuului myös riittävän tilan jättäminen ja toisen kunnioittaminen. Taistelu oli todellista ja kovaakin, mutta autot eivät koskaan osuneet toisiinsa.

Kuskit puristivat niin kovaa kuin pystyivät, ja talli antoi heidän ajaa kilpaa. Se oli täysillä ajamista, jota kaikki haluavat nähdä, mutta samalla mukana oli tarkkuutta ja ammattitaitoa.

Sunnuntaina tennismaailma sai katsella Djokovicin ja Federerin esitystä, formuloissa loistivat Bottas ja Hamilton. He ovat lajinsa tähtiä.

Nuorten kuskien näytös sujui kunniakkaasti

Myös nuorempi sukupolvi pisti pystyyn melkoisen show’n Silverstonessa Max Verstappenin ja Charles Leclercin kamppailtua kolmossijasta. Hekin antoivat kaikkensa jättäen samalla toisilleen tilaa ja kunnioittaen toinen toistaan.

Sebastian Vettelin Kanadassa saaman rangaistuksen jälkipyykin jälkeen luulen, että tuomaristo on nykyään sallivampi kilvanajon suhteen.

Eräässä vaiheessa Max joutui kokonaan ulos radalta taistellessaan Charlesia vastaan, mutta rangaistuksia ei tullut. Heidän annettiin ajaa kilpaa, ja Charles oli oppinut Itävallasta, jossa hän joutui Maxin ohittamaksi.

Oli vaikuttavaa katsoa, miten Charles pystyi asettelemaan Ferrarinsa tismalleen oikeaan paikkaan, jottei Max päässyt ohi. Taistelua oli hieno katsella, ja oli mukavaa, että Charles sai palkintonsa podiumpaikan muodossa.

Maxilla oli täysi oikeus olla närkästynyt, kun Sebastian Vettel osui hänen peräänsä Maxin hienon ohituksen jälkeen Stowen mutkassa. Oli yllättävää, että molemmat autot pystyivät jatkamaan kilpailua. Max jopa onnistui ajamaan maaliin viidentenä tallikaverinsa Pierre Gaslyn takana.

Ferrarin ja Red Bullin haaste odottaa Mercedestä

Red Bull on edistynyt paljon viime aikoina, kuten Maxin voitto Itävallassa osoitti, mutta myös Pierre ajoi Silverstonessa vahvan kisan saatuaan autoonsa samat päivitykset.

Euroopan kisojen puoliväli lähestyy, ja uskon, että näemme taas uskomattomia kamppailuita Red Bullin ja Ferrarin välillä ensi viikolla Saksassa. Unkarin kaltaisilla radoilla odotan molempien haastavan Mercedeksen kuten kävi Itävallassa.

McLaren ajoi taas maaliin Renault’n edellä, ja Carlos Sainzin vahva kuudes sija osoittaa, että tallilla on tällä hetkellä sarjan neljänneksi nopein paketti. Olin viikonloppuna Silverstonessa, ja oli hienoa nähdä tallin itseluottamus uuden tallipomon Andreas Seidlin komennossa.

Tallissa vallitsee päättäväisyys ja innostus, ja Mercedeksen tavoin kuljettajat kirittävät ja kunnioittavat toisiaan. Sellainen lähestymistapa todella nostaa F1-tallin uudelle tasolle.

Ranskan perässä ajeluksi menneen kilpailun jälkeen olemme nähneet kaksi klassikkokisaa, joissa oli fantastisia taisteluita ja rengas rengasta vasten ajoa. Vaikka Mercedeksen ylivoima jatkuu, Saksan osakilpailussa on paljon odotettavaa.

Red Bullin ja Ferrarin välinen kamppailu käy kuumana, ja näemme varmasti tiukkoja taisteluita myös Valtterin ja Lewisin välillä. Heitä erottaa 39 pistettä, mutta koska voitosta saa 25, erot eivät ole mahdottomat. Valtteri puristaa takuulla itsestään yhtä paljon irti kuin Silverstonessa.

Mika Häkkinen, Unibet F1 Insider

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //

 

Harva Autotodayn lukija katsoo moottoriurheilua maksukanavilta

Kuva: Daimler.

Autotodayn lukijat ovat vajaan viikon verran vastanneet kyselyyn ”Katsotko moottoriurheilua maksutelevision kanavilta?”.

Kun vastauksia on tullut runsaat 30, on suunta aivan selvä.

Melkein 70 prosenttia ei missään nimessä katso moottoriurheilua maksukanavilta. Ainoastaan vajaat 30 prosenttia katsoo ja muutaman prosentin verran harkitsee maksukanavan tilaamista.

Kyselyyn voit vastata esimerkiksi tästä.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //

 

Katso tästä maailman nopein renkaiden vaihto — 1,91 sekuntia

Red Bull Racing teki viikonloppuna uuden renkaiden vaihdon ennätyksen.

Aikaisempi F1-auton renkaiden vaihdon ennätys oli 1,92 sekuntia, mutta nyt Red Bullin varikkotiimi onnistui vaihtamaan Pierre Gaslyn renkaat vain 1,91 sekunnissa.

Katso suoritus tästä.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //