Koti Blogi Sivu 1889

Massiiviset liikennejärjestelyt Putinin vierailun aikana

Ajoneuvo- ja jalankulkuliikenteen sulkualue.

Venäjän presidentin Vladimir Putinin vierailuun liittyvät saattueet ja eristykset vaikuttavat liikenteeseen Helsingissä ja Vantaalla keskiviikkona 21. elokuuta 2019.

Merkittävimpiä vaikutukset ovat Mannerheimintiellä ja Presidentinlinnan ympäristössä. Esimerkiksi Kauppatorin normaali toiminta on suljettuna koko päivän.

– Liikennerajoituksista johtuen suosittelen välttämään yksityisautoilua keskustassa tai ainakin varaamaan siirtymisiin riittävästi aikaa, sanoo ylikomisario Heikki Porola Helsingin poliisilaitokselta.

Saattueet aiheuttavat katkoksia Helsingissä ja Vantaalla

Pääkaupunkiseudulla liikkuu vierailun aikana saattueita, jotka aiheuttavat liikenteeseen katkoksia erityisesti Helsingin keskustassa mutta myös Helsinki-Vantaan lentoaseman ja Helsingin keskustan välisillä väylillä. Saattueiden reiteillä ei sallita muuta liikennettä.

Koko kauppatorin ympäristö suljettu 

Keskiviikkona Kauppatori on suljettu kaikelta ajoneuvoliikenteeltä kello 12:n jälkeen. Ajo Eteläsatamaan tapahtuu eteläisen Helsingin kautta Tehtaankatua tai muita poliisin erikseen osoittamia reittejä pitkin.

Noin kello 12 alkaen Helsingin keskustan ajoneuvoliikenteessä on seuraavia poikkeusjärjestelyjä:

Pohjoisrannasta pääsee keskustaan Liisankadun kautta Mannerheimintie on osan ajasta suljettu, ja eri kohdissa Mannerheimintietä on liikennekatkoksia Pohjoisesplanadi on osan ajasta suljettu muulta liikenteeltä.

Rajoitukset koskevat myös huoltoliikennettä.

Vierailun vuoksi rajoitetaan myös vesiliikennettä. Presidentinlinnan edustalla ei sallita keskiviikkona yksityisiä veneitä.

Satamaliikenne hankaloituu

Poikkeusjärjestelyt vaikuttavat keskiviikkona iltapäivällä satamiin suuntautuvaan liikenteeseen. Katajanokalle ja Katajanokalta pääsee ajamaan vain pohjoiskautta Meritullintoria ja Kanavakatua pitkin, ja Ullanlinnaan, Kaivopuistoon ja Olympiaterminaaliin pääsee vain lännen suunnasta.

– Raskaan liikenteen ajo Eteläsatamaan on melko haasteellista, sillä riittävän leveitä reittejä ei vierailun aikana juuri ole. Asiaan vaikuttavat alueen tietyöt, jotka estävät esimerkiksi Telakkakadun käyttämisen reittinä. Siirtymät tulee mahdollisuuksien mukaan ajoittaa vierailua edeltävälle tai vierailun jälkeiselle ajankohdalle, ohjeistaa ylikomisario Jarkko Lehtinen Helsingin poliisilaitokselta.

Suomenlinnan lautta ja muu julkinen liikenne

Kauppatorin toritoiminta on suljettu koko vierailupäivän ajan, joten myös vesibussi- ja risteilylaiturit ovat poissa käytöstä. Suomenlinnan lauttaliikenne hoidetaan Katajanokalta lähtevän Suomenlinnan huoltolautan avulla. Suomenlinnaan ja Vallisaareen pääsee myös vesibussilla Hakaniemestä.

Muussa joukkoliikenteessä on odotettavissa poikkeusreittejä ja viivästyksiä. Poikkeuksista kerrotaan HSL:n verkkosivuilla osoitteessa hsl.fi-sivulla, Reittiopas.hsl.fi-sivulla sekä HSL-sovelluksessa viikon alkupuolella.

Pysäköinti rajoitettu kantakaupungissa

Vierailun vuoksi on voimassa pysäköintikieltoja lähinnä Helsingin kantakaupungin alueella. Kieltoalueille pysäköidyt ajoneuvot siirretään poliisin päätöksellä pois. Siirrot tehdään lähisiirtoina.

Ilmailussa kolme erillistä rajoitusaluetta

Ilmailua rajoitetaan laajasti Uudenmaan alueella tilapäisillä lentorajoitusalueilla. Rajoitukset alkavat keskiviikkona 21.8.2019 kello 06.00 ja päättyvät kello 24.00.

Uudenmaan alueelle on perustettu kolme erillistä rajoitusaluetta (EFR1154 A, B ja C), joista kaksi (A ja B) kattaa Helsingin keskustan ja sen eteläpuolisen merialueen, sekä Malmin lentokentän alueen. Kolmas, laajempi rajoitusalue (C) ulottuu pohjoissuunnassa Riihimäen pohjoispuolelle, idässä Loviisan länsipuolelle, lännessä Lohjan länsipuolelle ja etelässä useiden kilometrien päähän Suomenlahdelle. Rajoitusalueet kannattaa selvyyden vuoksi tarkistaa kartasta.

Kaikki kolme rajoitusaluetta alkavat maanpinnasta, mutta ulottuvat korkeussuunnassa eri tasoille. Näin ollen myös miehittämättömien ilma-alusten ja lennokkien käyttö on kokonaan kielletty rajoitusten voimassaoloaikana poikkeuksellisen laajalla alueella.

Rajoitusalueet on perustettu Venäjän presidentin turvallisuusjärjestelyjen takia.

Ais.fi ja Droneinfo.fi-sivustolta internetissä löytyvät tarkat tiedot tilapäisestä lentorajoitusalueesta. Huomio! Tietoa ei löydy Droneinfo-sovelluksesta.

– Toinen vaihtoehto on käyttää muita tietolähteitä, joista mainittakoon epävirallinen aviamaps.com-sivusto ja Aviamaps-sovellus, jotka kertovat ajantasaisen tiedon. Me viranomaisetkin olemme havainneet ne toimiviksi ja luotettaviksi tietolähteiksi koskien tilapäisiä lentorajoitusalueita, opastaa vierailun aikana lentotoiminnasta vastaava ylikomisario Sami Hätönen.

Helsingin poliisilaitos kertoo tilapäisestä lentokieltoalueesta vierailun aikana luotettavasti Twitterissä: www.twitter.com/helsinkipoliisi

Vierailua ennen ja sen aikana kannattaa seurata seuraavia nettisivuja ja sosiaalisen median kanavia:

Helsingin poliisilaitos: www.twitter.com/helsinkipoliisi, www.poliisi.fi/helsinki, www.facebook.com/helsinginpoliisilaitos, www.instagram.com/helsinkipoliisi

Itä-Uudenmaan poliisilaitos: www.twitter.com/IUPoliisi

Helsingin kaupunki: hel.fi, twitter.com/helsinki, twitter.com/HelsinkiKymp

HSL.fi

Ilmailu ERF1154A,B,C

Ilmailu ERF1154A,B

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //

Päivän automainos: ”Ajovarmuutta”

Kuva: CvB.

Konela mainosti vuonna 1972 Moskvitsh Elite -malliaan ajovarmuudella. Tai oikeastaan mainoksessa ei puhuttu Mossesta ollenkaan! Markkinoinnissa käytettiin vain Elite-nimeä.

Miksiköhän oli kuvattu Elite Sibelius-monumentin edessä? Toiko se lisää ”ajovarmuutta”?

Katso tästä muut Päivän automainokset.

”4-ovinen ja 5 hengen Elite tarjoaa poikkeuksellisen hyvät edut: se on nimenomaan riittävän iso ja samalla kuitenkin taloudellinen auto. Ja se on edullinen myös käytössä. Eliten valinnut saa sitten rahalleen täyden vastineen: ajovarmuutta, viihtyisyyttä, käytännöllisyyttä.
Eliten hyvä ajo-ominaisuudet, kestävä moottori ja moderni tekniikka takaavat huolettoman luotettavan ajon ympäri vuoden.
Valitkaa Elite – matka taittuu nopeasti ja turvallisesti. Käsiraha 40 %, maksuaika 18 kk. Käykää koeajamassa!”

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //

Joko sinulta meni polttoaineveron korotuksen kipuraja?

Polttoainehinnat 2008. Kuva: Matti Sulanto.

Autotodayn sivustolla on kysely polttoaineen hinnasta ja erityisesti polttoaineveron korotus-suunnitelmasta.

Kun parikymmentä lukijaa on vastannut kysymykseen, on 70 prosenttia sitä mieltä, ettei enää pitäisi korottaa senttiäkään.

Mitä mieltä sinä olet? Ellei kysely näy sivustolla, voit käydä antamassa äänesi tästä!

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //

Suomalaiset Legends-kuljettajat harjoitusmatkalla Ruotsissa

Kuva: APR Competition.

APR Competition -kilpatiimin kuljettajat Johan Ahokas ja Leevi Lintukanto osallistuivat viikonloppuna Ruotsin mestaruussarjan osakilpailuun Gelleråsenin radalla Karlskogassa. Aika-ajot kellotettiin lauantaina ja molemmat kilpailulähdöt olivat vuorossa sunnuntaina.

Ahokas lähti sunnuntain ensimmäiseen kilpailuun neljänneltä sijalta, ja oli maalissa lopulta viides.

Lintukanto starttasi kilpailuun kahdeksannelta sijalta, mutta joutui keskeyttämään kaasuvaijerin poikettua.

Sunnuntain toisessa kilpailussa Ahokas onnistui kiipeämään yhden sijan ollen maalissa neljäntenä.

Lintukanto ylitti päivän jälkimmäisessä lähdössä maaliviivan sijalla 12.

Viikonloppuna paikalla nähtiin myös kolmas suomalaiskuljettaja Tommi Nyvall, joka nostatti siniristilipun korkeimmalle korokkeelle voittamalla sunnuntain toisen kilpailun.

Ahokkaalle viikonloppu oli vaikea, eikä kolmen kärkeen ollut tällä kertaa asiaa. Vaasalaisella on kuitenkin uusi iskun paikka heti viikon päästä.

Lintukannolle Ruotsin osakilpailu toi toivottua ajokokemusta, ja kangasalalainen oli viikonlopun päätteeksi melko tyytyväinen tuloksiinsa.

Seuraava Legends-luokan osakilpailu ajetaan Kemoran radalla Vetelissä 24.-25. elokuuta. Kyseessä on toiseksi viimeinen SM-sarjan osakilpailu.

Kanonloppet, Legends Pro

Kilpailu 1

1. Christofer C.Karlsson 1:15.976

2. Tommi Nyvall +0.841

3. Daniel D.Lennartsson +3.144

4. Rasmus Eriksson +5.425

5. Johan Ahokas +6.104

***

Leevi Lintukanto, kesk.

Kilpailu 2

1. Tommi Nyvall 15:55.106

2. Christofer C.Karlsson +0.544

3. Rasmus Eriksson +0.871

4. Johan Ahokas +1.409

***

12. Leevi Lintukanto +6.824

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //

Pakomatka päättyi piikkimaton jälkeen ojaan

Kuva: CvB.

Poliisi sai eilen alkuillasta hätäkeskukselta ilmoituksen mahdollisesta rattijuoposta, joka oli törmännyt Revontulen kauppakeskuksen parkkihallissa toiseen autoon.

Poliisipartio tavoitti kyseisen auton Pohjolankadulta, ja yritti pysäyttää autoa kytkemällä pysäytysvalot ja hälytysäänet päälle.

Auton kuljettaja ei noudattanut poliisin antamaa pysäytyskäskyä. Auto ajoi Pohjolankadulta Koskikadun kautta Lapinkävijäntielle, josta se kääntyi vasemmalle Kittiläntielle kohti Kittilää.

Kittiläntielle päästyään auto kiihdytti voimakkaasti vauhtia, ja pakeni poliisia käyttäen huomattavaa ylinopeutta. Auto ohitti pakomatkan aikana useita autoja.

Kittiläntieltä auto kääntyi oikealle Lehtikankaantielle ja jatkoi siitä Ylikyläntietä pitkin kohti keskustaa.

Tuossa vaiheessa toinen poliisipartio laittoi piikkimaton Ylikyläntielle. Pakeneva ajoneuvo ajoi piikkimaton ylin hidastamatta vauhtiaan, ja jatkoi Ylikyläntietä pitkin Kittiläntien liikennevaloristeykseen, jossa se ajoi päin punaisia päätyen lopulta Kittiläntien ylitse ojaan.

Ojaan ajon jälkeen autosta kuljettajanpaikalta nousi reilu kolmekymppinen mies, jonka poliisi otti kiinni.

Mies puhalsi alkometriin 2,16 promillen lukemat.

Ensihoito tarkisti miehen tapahtumapaikalla ja hänellä ei ollut hoidon tarvetta, joten hänet otettiin kiinni ja toimitettiin poliisivankilaan.

Miehen kuljettama auto vaurioitui ulosajossa ajokelvottomaksi.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //

Tullimiehet olivat lähellä jäädä pakoon ajaneen auton alle

Arkistokuva: Kuva: Tulli.

Tulli oli suorittamassa eteläsuomalaisen 29-vuotiaan kohdehenkilön kiinniottoa Tervolassa Louella. Miehen epäillään syyllistyneen muun muassa törkeään veropetokseen.

Poliisin tiedotteen mukaan kohdehenkilö pääsi pakenemaan paikalta ja jatkoi matkaansa kohti Itäpuolentietä pohjoiseen ja siitä Suolijoentielle.

Suolijoentieltä kohdehenkilö kääntyi kulkusuunnassaan oikealle metsäautotielle, joka johtaa umpiperälle. Kohdehenkilö teki u-käännöksen ja palasi samaa reittiä takaisin kohti Suolijoentietä.

Yksi tullin partio pysäytti auton poikittain metsäautotielle hieman ennen Suolijoentien risteystä.

Autossa olleet tullimiehet nousivat ulos autosta ja sijoittuivat auton taakse, kun kohdeauto ajoi heitä kohti huomattavaa nopeutta.

Kohdeauto käänsi auton kulkusuunnassaan vasemmalle puolelle ojaan, josta auto jatkoi matkaa eteenpäin, jolloin ulkona olleet tullimiehet joutuivat juoksemaan auton alta pois välttääkseen yliajetuksi tulemisen.

Kohdehenkilö hyppäsi autosta ulos risteysalueella ja jatkoi matkaansa maastoon.

Poliisi suoritti alueella useiden partioiden toimesta henkilön etsintää ja sai henkilön kohdennettua lopulta Kemijoen rantaan, missä kohdehenkilö saatiin otettua kiinni.

Mies kertoi pakonsa syyksi peräkontissa olleet nuuskat, jota oli huomattava määrä.

Pakomatkan aikana kohdehenkilö osui yhteen henkilöautoon. Asiassa vältyttiin henkilövahingoilta.

Poliisi tutkii asiaa murhan yrityksenä, koska virkatehtävää suorittaneet tullimiehet olivat jäädä auton yliajamaksi sekä törkeänä liikenneturvallisuuden vaarantamisena, kulkuneuvon kuljettamisena oikeudetta ja liikennerikkomuksena.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //

Päivän automainos: ”Lokareihin luotetaan”

Kuva: CvB.

Leo ”Lokari” laine keksi sisälokasuojan 1960-luvulla. Alun perin se oli alumiinista, mutta nykyään sisälokasuoja on pääasiassa muovia.

Nykyään sisälokasuoja on useimpien autojen vakiovaruste, mutta vielä 1970-luvun alussa monet asennuttivat Lokarit jälkikäteen.

Katso tästä muut Päivän autmainokset.

Mainoksen mukaan Lokareihin luotettiin.

”Syyskuussa valmistui tehtaallamme sadastuhannes Lokari-pari. Se on osoitus luottamuksesta ja Lokareiden tarpeellisuudesta.
Jokaisen harkitsevan autoilijan autoon, uuteen tai käytettyyn, kuuluu Lokarit.
Nykyisin asennetaan muuten joka kolmanteen uuteen autoon Lokari-sisälokasuojat. Jotkut automerkit ovat ottaneet ne jopa vakiovarusteisiin.
Alkuperäiset Lokari-sisälokasuojat on valmistettu erikoisalumiinista sekä varustettu varmoin kiinnittimin ja tarkoituksenmukaisin tiivistein.
Lokareita saatte ruosteenesto- ja autoliikkeistä.
LOKARI – AUTONNE ARVOSUOJA”

Mainos oli Tekniikan Maailmassa 19/1972.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //

Kaksi autoa törmäsi vastaantulevien kaistalle ajautuneeseen autoon

Kuva: CvB.

Lauantaina aamupäivällä kello 10.15 aikaan tapahtui Oulussa Pohjantiellä Haarakankaan levikkeeltä hieman pohjoisen suuntaan kolmen auton kolari.

Pohjoisen suunnasta tullut henkilöauto oli jostakin syystä ajautunut vastaantulevien kaistalle.

Vastaan tulleen auton kuljettaja yritti välttää törmäyksen väistämällä tien laitaan niin paljon kuin mahdollista.

Tästä huolimatta autot osuivat toisiinsa. Myös perässä tullut toinen henkilöauto törmäsi väärälle kaistalle ajautuneeseen autoon.

Törmäyksen seurauksena ajoneuvot jäivät tielle tukkien molemmat kaistat.

Autoissa olleista yhteensä viidestä henkilöstä neljä sai vammoja. Alustavan tiedon mukaan vammat eivät ole henkeä uhkaavia.

Loukkaantuneet toimitettiin sairaankuljetuksen toimesta saamaan hoitoa vammoihinsa.

Tie saatiin raivattua auki syntyneestä romusta vasta noin tunnin kuluttua tapahtuneesta. Poliisi ohjasi liikenteen kiertotielle.

Poliisin mukaan alkoholilla ei ollut osuutta tapahtumiin.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //

Päivän taksiauto: Kuusankosken Voikkaan ”tolpalla” päivystänyt auto

Kuva: CvB.

Tällä kertaa Päivän taksiauto on vuosimallin 1973 Volvo 144.

Auto on aikoinaan päivystänyt Kuusankosken Voikkaan ”tolpalla” 9.11.1972 – 24.4.1975.

Ruotsissa Volvo oli ollut suosituin taksimerkki jo vuosikymmeniä, mutta Suomessa Volvo nousi taksiyrittäjien suosioon vasta 1970-luvulla.

Kuvan Volvo oli silloisen taksiyrittäjän ensimmäinen Volvo.

Katso tästä muut Päivän taksiautot.

Välillä auto oli yksityiskäytössä, mutta se ostettiin takaisin ja entisöitiin alkuperäiseen asuun.

Auton mittarissa on yli 700 000 kilometriä.

Autossa on 1,998 litran moottori, jossa tehoa on 90 hv.

Auto oli esillä vuoden 2015 Classic Motorshow -tapahtumassa.

Tekstin lähde: Näyttelyteksti.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //

Helsingin mäkiautokisa voitettiin muskeliautolla

Voittajatalli Saippualoota Kustoms. Kuva: Red Bull Content Pool / Victor Engström.

Red Bull Mäkiauto GP valtasi auringonpaisteessa kylpeneen Tähtitornimäen lauantaina 17.8. Tämä kesän vauhdikkain tapahtuma houkutteli arviolta 10 000 adrenaliininjanoista katsojaa seuramaan kuinka 62 uniikkia mäkiautoa asettui lähtöviivalle, tavoitteenaan selättää edessä oleva rata ja paahtaa maaliviivan läpi ruutulippujen liehuessa.

Puitteet mäkiautoilijoiden kokoontumisajoille olivatkin enemmän kuin kohdillaan. Tiimit saivat ansaitsemansa päivän parrasvaloissa ja yleisö sai puolestaan ihastella mitä mielikuvituksellisempia ajokkeja sekä tutustua tiimeihin autojen takana.

Kaikille tiimeille oli varattu alueelta omat varikkopilttuut ja näyttävä mäkiautojen kavalkaadi keräsikin sankoin katsojia tutustumaan kovalla työllä rakennettuihin biileihin.

Kolmasosa tuomaripisteistä jaettiin ennen kisaa Moottori-lehden edustajien kiertäessä kaikki mäkiautot läpi, antaen niille pisteet sekä luovuudesta, että tekniikasta. Autoista huokuikin persoonallisuus, mielikuvituksellisuus ja huikeat tarinat tiimien takana.

Kokonaispisteet koostuivat luovuuden ja tekniikan lisäksi sekä nopeudesta että tuomariston antamista pisteistä.

Vuoden 2019 Mäkiauto GP tuomaristossa istuivat Jan Vapaavuori, Kalle Rovanperä, Akseli Herlevi, Emmi Peltonen, Benjamin Peltonen, Leo Hakanen ja Jere Marttila Stereo-yhtyeestä sekä Karoliina Tuominen.

Moni katsoja sai muistella myös lämpimästi kevään jääkiekon MM-kisojen hurmosta sillä kisassa nähtiin kaksi Mörkö-teemaista ajokkia.

Kirkkonummelainen Mörkö Team Racing paahtoi radan läpi puhtain paperein, ainoastaan kypärä tippui ensimmäisessä shikaanissa pois.

Urheiluhengessä torijuhlia tavoitteli myös tervakoskelainen Team Torilla Tavataan jonka jääkelkkaa jäljittelevää mäkiautoa oli inspiroinut haave Pekingin talviolympialaisista.

Kelkka suorittikin radan nopeudella jolla olympialaispaikkaa kannattaa ehdottomasti tulla tulevaisuudessa havittelemaan.

Muihin ajokkeihin kuuluivat muuan muassa lottokone-auto 7-Oikein, jonka alkushowssa arvottiin launtaiseen tapaan 7 numeroa ja lisänumero.

Juontaja Matti Kyllösen suosikkitiimi Keken Paluu matka tyssäsi dramaattisesti jo alkurampille auton ohjauksen pettäessä täysin, mutta tiimi auttoi Keken hyppyrille asti jonka jälkeen ajokki oli auttamatta tullut tiensä päähän.

Tässä vaiheessa auton etusiipi oli jo aivan tuusan nuuskana. Tiimi sai kuitenkin Kalle Rovanperältä täyden kympin pisteet.

Yleisön suosikkipalkinnon voitti ralliautoilija Max Vatasen gorilla-asussa luotsaama viidakkoteemainen Bananarepulig auto Helsingistä.

Leikkimielinen kilpailu oli hyvin tiukka ja jokainen joukkue sai aplodit runsaslukuiselta yleisöltä. Näin ollen jokainen lähtöviivalle asettunut joukkue voidaankin laskea voittajaksi.

Parhaat yhteispisteet kisassa keräsi kuitenkin kouvolalaisen Team Saippualoota Kustomsin muskeliauto jonka kuski Jei-Jei Jarrula siivitti tiiminsä vuoden 2019 Red Bull Mäkiauto GP:n voittoon.

– Tuntuu erittäin hyvältä seistä tässä podiumilla nyt, ei oltaisi ikinä uskottu että voitetaan! Oltiin varmoja itsestämme, mutta jostain syystä ei täysin uskottu siihen. Kerrankin yllätyttiin! Voiton lisäksi keli oli aivan kohdillaan, yleisöä paljon ja tosi hyvä meininki koko päivän, Jarrula intoili heti voiton jälkeen.

Toiseksi kisassa sijoittui Karjaalta tullut Warhawk P-40 tiimi vanhanmallisella hävittäjällä. Kolmantena podiumilla paistatteli kisaan egyptiläisteemalla lähtenyt Horem Akhet -tiimi Lohjalta.

Kisan tulokset

1. Saippualoota Kustoms, Kouvola

2. Warhawk P-40, Karjaa

3. Horem Akhet, Lohja

https://soapboxrace.redbull.com/fi/fi/home/

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //