Koti Blogi Sivu 1845

Moottoripyörien autoveron alennus yön yli ja yllättäen!

Kuva: CvB.

Tätä uutista saanemme vielä odottaa, vaikka perusteet alentamiselle ovat olleet jo pitkään olemassa ja kehitys jatkuu oikeaan suuntaan edelleen! Uusien moottoripyörien päästöt ovat reilun kolmanneksen alempia, silti verotus on 2,5-kertainen henkilöautoihin verrattuna.

SMOTO tutki jälleen uusien moottoripyörien CO2-päästötiedot tammikuusta heinäkuuhun 2019 rekisteröintilaston perusteella.

Tilastosta näkyy selkeä trendi: Uudet moottoripyörämallit ovat selkeästi vähäpäästöisempiä kuin aiemmat mallit. Kuukausina 1-7/2019 ensirekisteröityjen moottoripyörien keskimääräiset CO2-päästöt olivat 91 g/km ja 10 eniten myydyn mallin päästöt olivat vain 66 g/km.

Vuonna 2018 vastaavat lukemat olivat 96 ja 68 g/km. Muutos on vieläkin suurempi, kun verrataan lukemia vuoden takaisiin 1-7/2018 arvoihin 101 ja 85 g/km.

Eräs selittävä tekijä on 125 cm3-mallien hyvä myynti ja erityisesti Hondan ”Iso-Monkey” Z125MA, joka keikkuu rekisteröintitilastojen kärjessä 34 g/km päästöineen.

Vertailu henkilöautojen päästötietoihin on mielenkiintoista, mutta turhauttavaa siksi, että uusien moottoripyörien päästöt ovat keskimäärin 36 % alempia kuin henkilöautoilla, mutta niistä peritään 2,5-kertainen autovero henkilöautoon verrattuna.

Lisäksi uusien henkilöautojen pitkään jatkunut CO2-päästöjen lasku taittui vuonna 2018 ja kääntyi nousuun.

Ensirekisteröityjen henkilöautojen keskimäärinen CO2-päästö oli kuukausina 1-7/2019 141 g/km (WLTP). WLTP-lukema vastaa parhaiten moottoripyörien WMTC-mittaustapaa.

Uusien moottoripyörien keskimääräinen autoveron määrä jaksolla oli 18,6 %, kun vastaavan päästötason autossa se olisi ollut 7,5 %.

Myyntihinnaltaan keskimääräisessä n. 12 000 € moottoripyörässä tämä tarkoittaa yli 1 400 € enemmän autoveroa kuin vastaavan päästötason autosta.

Suomen autoverotus rankaisee erityisesti keskikokoisen pienipäästöisen moottoripyörän hankkivaa, jonka autovero voi olla yli nelinkertainen saman päästötason henkilöautoon verrattuna.

– Mitä uusi hallitus aikoo tehdä näin räikeän epäkohdan ja syrjivän autoverokohtelun korjaamiseksi? Kyse ei ole valtion talouden kannalta millään tavalla merkittävästä veromuutoksesta. Nyt olisi korkea aika toimia, toteaa Suomen Motoristit ry:n varapuheenjohtaja ja edunvalvontajohtaja Jari Kielinen.

– Moottoripyörien autoveron laskeminen päästöjen mukaan samalle tasolle kuin autoilla houkuttelisi todennäköisesti monia hankkimaan työmatkojaan varten pieniruokaisemman ja vähäpäästöisemmän moottoripyörän auton tilalle ja siten auttaisi saavuttamaan päästötavoitteita, Kielinen pohtii.

– Emme pidättele hengitystä sitä odotellessa, mutta nyt olisi valtiovallalla korkea aika toimia.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //

Nopean sähköpyörän kuljettajalta vaaditaan ajokortti ja kypärä

Arkistokuva. Kuva: Clas von Bell.

Ainakin Helsingissä on tullut käyttökokeiluun uudenlaisia nopeita sähköpyöriä, joiden rakenteellinen nopeus on jopa 45 km/h.

Liikenneturva muistuttaa, että nimestään huolimatta nopeita sähköpyöriä on kohdeltava pääasialliseti kuten mopoja. Käyttäjältä vaaditaan ajokortti, kypärä ja ymmärrys siitä, miten kyseisellä laitteella kuljetaan.

Nopea sähköpyörä, niin sanottu S-pedelec, on L1e-B ajoneuvoluokkaan kuuluva ajoneuvo. Polkimistaan, satulastaan ja pyörämaisesta ulkomuodostaan huolimatta ajoneuvo luokitellaan mopoksi ja sitä koskee mopojen lainsäädäntö, eli laitteet tulee rekisteröidä ja vakuuttaa, ja sen kuljettajalta vaaditaan vähintään mopon kuljettamiseen oikeuttava ajokortti.

Mopon varusteisiin on muutamia poikkeuksia, esimerkiksi jarruvalo ei ole nopeissa sähköpyörissä välttämätön.

– Nopeaa sähköpyörää koskevissa liikennesäännöissä voi olla eroja maittain, mutta Suomessa säännöt ovat samat kuin mopolla. Esimerkiksi pyörätiellä ajaminen on pääsääntöisesti kiellettyä, ellei pyörätiemerkin yhteydessä ole lisäkilpeä, jolla mopoilu on sallittu. Pyöräkaistalla mopolla saa toki ajaa. Käytännössä kuitenkin kaupunkiympäristössä tämän nopean sähköpyörän paikka on ajoradalla, kuten mopojenkin, toteaa Liikenneturvan yhteyspäällikkö Tapio Heiskanen.

Nopeat sähköpyörät edellyttävät kuljettajaltaan ajokorttia

Kuten mopojenkin ajamiseen, myös nopeiden sähköpyörien kuljettajalta vaaditaan ajokortti. Ajokorttivaatimuksena on vuonna 1985 tai sen jälkeen syntyneillä vähintään mopokortti AM/120. Ajokortin lisäksi myös kypärä on pakollinen.

– Vaikka mopoillessa tulee käyttää mopoiluun tai moottoripyöräilyyn tarkoitettua kypärää, näillä nopeilla sähköpyörillä voi käyttää myös polkupyöräilyyn tarkoitettua kypärää. Kypärä on kuitenkin aina oltava*, Heiskanen muistuttaa.

Nopeiden sähköpyörien rakenteellinen nopeus on jopa 45 km/h. Koska tehoja riittää, laitteeseen ja sen käyttöön olisi hyvä tutustua hieman rauhallisemmassa paikassa ennen vilkkaampaan liikenteeseen sujahtamista.

– Muistutuksena vielä, että tiekohtaisia nopeusrajoituksia tai aluerajoituksia ei saa ylittää nopeilla sähköpyörilläkään. Ja luonnollisesti nopeus on sovitettava myös tilanteen ja olosuhteiden mukaiseksi, Heiskanen kertaa ja muistuttaa ajajia myös selvästä liikenteestä:

– Nopean sähköpyörän kuljettajaa koskevat samat rattijuopumussäännöt kuin muitakin moottoriajoneuvon kuljettajia. Vain selvänä satulaan siis.

Viisi vinkkiä nopean sähköpyörän satulaan mielivälle:

  • Tunne liikennesäännöt ja noudata niitä: nopealla sähköpyörällä noudatetaan mopon sääntöjä ja ajetaan pääsääntöisesti ajoradalla. Pyörätielle saa mennä vain silloin, kun erillisellä lisäkilvellä mopoilu on tiellä sallittu.
  • Varmista ajo-oikeus. Nopean sähköpyörän kuljettajalta vaaditaan ajokortti. Vuonna 1985 tai sen jälkeen syntyneillä vähintään mopokortti AM/120.
  • Tutustu kulkupelisi ominaisuuksiin rauhassa ja varmista, että hallitset ajoneuvon ennen liikenteeseen lähtöä.
  • Käytä sopivan kokoista ja ehjää kypärää ja kiinnitä hihna kunnolla.
  • Muista ennakoiva ajotapa ja huomioi muut liikkujat: aseta nopeus rajoitusten ja tilanteen mukaan, tarkkaile kokonaistilannetta, pidä turvaväli ja vältä yllättämästä muita toiminnallasi.

*Ote asetuksesta ajoneuvojen käytöstä tiellä: ”Tieliikennelaissa säädetty velvollisuus käyttää suojakypärää ei koske mopoksi luokitellun polkimin varustetun sähköpolkupyörän kuljettajaa, jos hän käyttää polkupyöräilijälle tarkoitettu kypärää ja jos polkupyörän massa ajokunnossa on enintään 35 kilogrammaa ja moottorin nimellisteho enintään 1 kilowattia.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //

Uudistunut Kia Niro sai hinnat

Kuva: Kia.

Kia esittelee uudistuneen Niro-hybridi-crossverin Suomessa syyskuussa. Niro on saatavana hybridinä, ladattavana hybridinä sekä sähköisenä versiona. Nyt ensiesittelyssä ovat uudistuneet versiot suosituista hybridi- ja pistokehybridimalleista.

Vuodesta 2016 lähtien Niroa on myyty maailmanlaajuisesti yli 270 000 kappaletta, näistä Euroopassa yli 100 000 autoa. Vuonna 2018 Niro oli Euroopassa Kian viidenneksi myydyin malli, jonka myynnin kasvu oli 33 prosenttia. Myydyistä autoista oli 34 642 hybridejä ja 9 951 pistokehybridejä. Mallisto laajeni täyssähköisellä e-Nirolla vuoden 2018 lopulla.

Niro-hybridissä on 1,6-litrainen suorasuihkutusmoottori sekä sähkömoottori, jonka parina on hybridiversiossa 1,56 kWh:n ja ladattavassa hybridissä 8,9 kWh:n litiumionipolymeeriakku.

Hybridimallin hiilidioksidipäästöt yhdistetyssä ajossa ovat alhaisimmillaan 110 g/km, kun taas pistokehybridin vastaavat päästöt ovat vain 31 g/km. Ladattavan Niro Plug-in Hybridin toimintamatka sähköllä on yhdistetyssä ajossa jopa 49 kilometriä.

Niro on uudistunut niin sisä- kuin ulkopuoleltakin. Auto on saanut uuden keulamaskin lisäksi uudet etu- ja takapuskurit, alumiinivanteet sekä näyttävät led-ajovalot eteen ja taakse. Sisällä puolestaan uutta on koko kojelauta jopa 7-tuumaista digitaalimittaristoa myöten. Autoon on saatavana myös suomenkielinen, 10,25-tuumainen kosketusnäyttö puheohjauksella.

Uusi Niro mahdollistaa kahden Bluetooth-laitteen yhdistämisen samanaikaisesti. Auton korkean resoluution näytöllä varustettu tietoviihdejärjestelmä vie muunneltavuuden uudelle tasolle mahdollistaen kolmen eri sovelluksen käytön samanaikaisesti jaetun kosketusnäytön ansiosta.

Niro-malliston muita sisätilan uudistuksia ovat Business Luxury -varustetasoon saatavilla olevat kojelaudan oranssit somisteet ja penkkien tikkaukset sekä LX-tasoa lukuun ottamatta, vakiovarustukseen kuuluvat jarrutusenergian ja vaihteiston säätimet ohjauspyörän takana ja sähköinen käsijarru. Niron varustetasot ovat: LX, EX, Business Premium ja Business Luxury.

Niro-hybridin hinta alkaa 27 989 eurosta. Ladattavan Niro Plug-in Hybridin hinta puolestaan alkaa 36 590 eurosta.

Uudistunut Niro-mallisto esitellään Suomessa 7.-8. syyskuuta.

 

Maailman ensimmäinen ilman ihmistä toimiva automaattinen pysäköintipalvelu

Kuva: Bosch.

Bosch ja Daimler ovat saavuttaneet merkittävän etapin: Yritykset ovat saaneet viranomaisilta luvan automatisoidulle pysäköintijärjestelmälle Mercedes-Benzin museossa Stuttgartissa.

Pysäköintipalvelua käytetään älypuhelinsovelluksella eikä se vaadi turvakuljettajaa. Tämä tekee siitä maailman ensimmäisen täysin ilman kuljettajaa toimivan pysäköintijärjestelmän, joka on hyväksytty virallisesti jokapäiväiseen käyttöön.

Ajamisen automaatioastetta kuvaavalla SAE-asteikolla järjestelmä on tasolla neljä, eli ajoneuvo voi liikkua ilman kuljettajaa maantieteellisesti rajatulla alueella. (SAE, Society of Automotive Engineers)

Tärkein yhteinen tavoite turvallisuus

Koska automatisoidulle ajamiselle ei ole ollut virallista hyväksymisprosessia, paikalliset viranomaiset ovat valvoneet projektia yhdessä saksalaisen sertifiointilaitoksen TÜV:n kanssa. Heidän tavoitteensa oli arvioida pysäköintihallissa käytettävän teknologian käytön turvallisuutta.

Tuloksena on syntynyt kattava turvallisuuskonsepti, jonka testaus- ja hyväksyntäkriteerejä voidaan hyödyntää tämän pilottiprojektin jälkeenkin. Konseptissa kehittäjät muun muassa määrittelivät, miten automatisoitu ajoneuvo havaitsee jalankulkijat ja muut autot kulkureitillään ja pysähtyy luotettavasti kohdatessaan esteen.

Teknologia automatisoidun ajamisen taustalla

Automatisoitu pysäköintipalvelu ei kaipaa kuljettajaa: Aja auto pysäköintihalliin, hyppää autosta ulos ja passita auto pysäköintipaikalle yhdellä älypuhelimen ruudun napautuksella. Kun kuljettaja on poistunut pysäköintihallista, auto ajaa omalle paikalleen ja pysäköi itsensä. Myöhemmin auto palaa samaan paikkaan samalla tavalla.

Tämä prosessi pohjautuu Boschin älykkään pysäköintihalli-infran ja Mercedes-Benzin autoteknologian yhteispeliin. Boschin sensorit valvovat ajoväylää ja sen ympäristöä ja tuottavat tiedon, jota ajoneuvon ohjaaminen vaatii. Autossa oleva teknologia muuttaa infrastruktuurin antamat käskyt ajotoimenpiteiksi. Näin autot voivat jopa ajaa itsenäisesti pysäköintihallissa ramppeja pitkin ylös ja alas kerrosten välillä. Jos sensorit havaitsevat esteen, ajoneuvo pysähtyy välittömästi.

Huipennus vuosien työlle

Bosch ja Daimler ryhtyivät kehittämään täysin automatisoitua pysäköintiä vuonna 2015. Tämän tuloksena kesällä 2017 yritykset esittelivät Mercedes-Benzin museon pysäköintihallissa Stuttgartissa yleisölle pilottiratkaisunsa: automatisoidun, todellisissa olosuhteissa toimivan pysäköintipalvelun, joka toimi sekä ilman kuljettajaa että kuljettajan kanssa.

Tätä ensi-iltaa seurasi intensiivinen testausvaihe. Vuodesta 2018 lähtien museon kävijät ovat voineet käyttää pysäköintipalvelua koulutetun turvallisuushenkilön ohjeistamana.

Pilottiprojektin yksi osa-alue käsitti ajoneuvojen valaistuskonseptien testausta. Turkoosi valaistus tarkoittaa, että ajoneuvo on automatisoidun ajamisen tilassa ja informoi ohikulkijoita ja muita tienkäyttäjiä, että ajoneuvo ajaa itsenäisesti.

Näiden testien tuloksia käsitellään hiljattain julkaistussa SAE-standardissa 3134. Virallisen ja lopullisen viranomaishyväksynnän saaminen on merkittävä virstanpylväs Boschille ja Daimlerille:
Pian kiinnostuneet voivat kokea pysäköintipalvelukokemuksen Mercedes-Benzin museon pysäköintihallissa kokonaan ilman turva-kuljettajan apua.

 

Liikennekaasun tankkausasemaverkosto laajeni Seinäjoelle

Kuva: Gasum.

Kaasuautojen määrä Suomen teillä jatkaa voimakasta kasvuaan. Gasum vastaa kysyntään laajentamalla tankkausasemaverkostoaan kohti pohjoista avaamalla uuden kaasutankkausaseman Seinäjoelle.

Seinäjoen aseman keskeinen sijainti tukee Länsi-Suomen ja myös Pohjois-Suomeen suuntautuvaa kaasuliikennettä tarjoamalla edullista ja ympäristöystävällistä bio- ja maakaasua polttoaineeksi sekä henkilöautojen että raskaan liikenteen käyttöön.

Raskaan liikenteen merkitys Pohjoismaiden logistiikkajärjestelmässä on keskeinen. Raskaan maantieliikenteen kuljetusten määrä on kasvussa ja nykyisin se aiheuttaa jopa noin 30 prosenttia Euroopan tieliikenteen hiilidioksidipäästöistä. Jotta kansalliset ja kansainväliset päästövähennystavoitteet voidaan saavuttaa, on raskaan liikenteen päästöjä vähennettävä nopeasti.

LNG tarjoaa kilpailukykyisen polttoaineratkaisun vähentää välittömästi raskaan liikenteen päästöjä, sillä sen elinkaaren aikaiset kasvihuonepäästöt ovat yli 20 prosenttia pienemmät kuin fossiilisen dieselin.

– Logistiikka-alan edelläkävijöinä haluamme olla puhtaamman liikenteen eturintamassa ja hyödyntää vähäpäästöisiä polttoainevaihtoehtoja heti niiden tullessa saataville. Nesteytetyn maakaasun (LNG) käyttö tulee vähentämään yrityksemme päästöjä samalla kun polttoaineen kilpailukykyinen hinta antaa meille arvokkaan kilpailuedun. Myös asiakkaamme ovat entistä kiinnostuneempia vähäpäästöisistä polttoainevaihtoehdoista, kertoo Huhtala Logistics Oy:n toimitusjohtaja Tero Mattila.

Tankkausaseman osoite on Piirturinväylä 1, Seinäjoki.

 

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //

Suomen Mercedes-Benz klubi viettää 40-vuotisjuhlia Kangasalla

Kuva: Suomen Merecdes-Benz klubi.

Vanhojen piikkinokka-Mersujen varaosien ja rakentelun ympärille perustettiin vuonna 1979 Suomen Mercedes-Benz klubi ry, joka on kasvanut jo 4000-jäseniseksi merkkikerhoksi.

Toiminta kattaa koko maan, mutta Tampereen seutu on alusta asti ollut yksi toiminnan vetureita ja jo siksi juhlat pidetään siellä.

Klubilla on maahantuoja Vehon ja maailmankonserni Daimler AG:n vankkumaton tuki. Stuttgartista tuetaan kaikkiaan 70 kansainvälistä Mercedes-klubia, joista Suomen klubi on yksi suurimmista – asukaslukuun suhteutettuna suurin.

Klubilaisen yleisin harrasteauto on tänään 70-lukuinen legendaarinen neliovinen W123, auto joka oli omana aikanaan harvojen suomalaisten tavoitettavissa.

Harrastuskirjo on laaja ja sitä esitellään omassa Tähdelliset-lehdessä. Nuoremmat jäsenet puunaavat, jopa tuunailevat, youngtimereitaan.

Vanhemman kaluston puolelta löytyy kaikkea 30-luvun kompressori-Mersun ja Unimog-maastokuorma-autojen väliltä. Osaa jäsenistä kiinnostaa merkin rikkaan historian tutkiminen.

Uusi kirja

Yhteistyössä Vehon kanssa klubille on muodostunut merkittävä arkisto, josta ammennettu materiaalia jo neljään kirjaan. Uusin teos, 348-sivuinen Mercedes-Benz Suomen teillä 1900-2019 julkaistaan 24.8. osana juhlaviikonloppua.

Kirja alkaa ensimmäisen Benzin, ja ensimmäisen auton ylipäätänsä, Suomeen tulosta jatkuen aina Mercedes-Benzien valmistukseen Uudessakaupungissa.

Suomessa on vaikuttanut reilun sadan vuoden aikana laaja kattaus Mercedes-Benzejä. Kirjassa kaikenlaiset Mersut saavat ansaitsemansa huomion.

Teos tukeutuu vuonna 2009 julkaistuun „Johtotähti Suomen teillä“-kirjaan, mutta on itsenäinen teos lukuisine täydennyksineen ja uusine kuvineen.

Kirja valottaa yhden automerkin näkökulmasta suomalaista elämänmuotoa ja yhteiskunnan muuttumista 1900-luvun alusta 2010-luvun loppuun.

Toimittajina ovat Anssi Juutilainen ja Juha Koivulahti.

Yleisöllä on mahdollisuus tutustua klubilaisten kalustoon lauantaina 24.8. Mobilia-museolla (11:30-14:00) ja hotelli Rosendahlin pihassa (15:30-19:00).

Kirjan julkistus on Mobilia-museolla kello 12:00.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //

Rapautuva tieverkosto huolestuttaa suomalaisia

Kuva: Autoliitto.

LähiTapiolan teettämän Arjen katsaus -kyselyn mukaan 64 prosenttia suomalaisista autoilijoista on vähintään melko huolestunut maamme teiden kunnosta liikenneturvallisuuden kannalta.

Kyselytutkimuksessa selvisi, että alueelliset näkemyserot ovat suhteellisen vähäisiä, joten ihmiset ympäri Suomen kantavat huolta teiden turvallisuudesta.

Tien käyttäjistä 65 prosenttia onkin sitä mieltä, että teiden kunto on viimeisen viiden vuoden aikana muuttunut huonompaan tai selvästi huonompaan suuntaan.

– Suomalaisten huoli teiden kunnosta ei yllätä, sillä aiheesta on puhuttu paljon viimeisen 10 vuoden aikana. Suomessa pääväylät ovat kuitenkin edelleen suhteellisen hyvässä kunnossa. Suurimmat ongelmat ovat pääväylien ulkopuolella maakunnissa, joihin määrärahoja ei ole yhtä helposti saatavissa. Positiivista on, että tuoreessa budjettiesityksessä olisi luvassa lisärahaa teiden kunnossapitoon, kertoo LähiTapiolan liikenneturvallisuuden johtava asiantuntija Markus Nieminen.

Niemisen mukaan teiden kunnon huonontuminen ei ole vielä lisännyt vakavien onnettomuuksien määrää, koska nopeusrajoituksilla on voitu hillitä riskejä. Matkanteko on kuitenkin monilla teillä hidastunut aiemmasta.

Väylän teettämän yhteenvedon mukaan vuonna 2018 tieverkon korjaukseen ja hoitamiseen myönnettiin rahoitusta yhteensä 441 miljoonaa euroa.

Kun tammikuussa tarkasteltiin väylien kunnossapidon näkymiä vuodelle 2019, korjausvelkaa oli kertynyt 2,5 miljardia euroa. Niemisen mukaan valtio saa verotuloja tieliikenteestä noin 8,5 miljardia euroa vuodessa. Siitä alle 2 miljardia käytetään liikenteen sujuvuuden ja turvallisuuden parantamiseksi.

Liikenteen ennakointi ja huonokuntoisista teistä ilmoittaminen edistävät liikenneturvallisuutta

– Yksiselitteistä ratkaisua teiden kunnon parantamiseksi ei ole, kun kyse on rahasta ja rahoituksesta. Ehdotuksia nastarengasverosta ja nastarenkaiden kieltämisestä on väläytelty, mutta se ei poista teiden rapistumisen ongelmaa, joka pääasiassa johtuu Suomen ilmastosta, huomauttaa Nieminen.

Nopeuksien alentaminen lisää Niemisen mukaan turvallisuutta ja on hyvä keino silloin, kun tieosuutta ei saada kuntoon. Harvoin tien huono kunto tai tiessä oleva iso kuoppa tulee autoilijalle täysin yllätyksenä. Maltilliset ajonopeudet, ennakoiva ja jatkuva liikenteen tarkkaileminen ja näköaistin aktiivinen käyttäminen edistävät liikenneturvallisuuttamme.

-Ihmisiä pitäisi muistuttaa ja kehottaa tekemään ilmoituksia huonokuntoisista teistä entistä herkemmin ja aktiivisemmin, jotta saisimme kohdistettua enemmän painetta teiden kunnossapitoon ja konkreettisiin tekoihin. Moni ei varmaankaan edes tiedä, minne ilmoituksen voi tehdä. Väyläviraston eli Väylän verkkosivuilta löytyy palautelomake sekä numero, johon voi ilmoittaa turvallisuusongelmista, vinkkaa Nieminen.

Väylän mukaan Suomessa on päällystettyjä maanteitä kaiken kaikkiaan noin 50 750 kilometriä, josta huonokuntoisen maantien osuus on 7 050 kilometriä. Päällystettyjen teiden kunnolla on suuri merkitys paitsi päivittäiseen liikkumiseen myös elinkeinoelämän kilpailukykyyn.

LähiTapiolan Arjen katsaus -kyselyn toteutti Kantar TNS. 17 – 23.5.2019 tehtyyn kyselyyn osallistui 1050 suomalaista, jotka olivat iältään 15–74-vuotiaita. Kyselyn virhemarginaali on +/-3,1 prosenttiyksikköä.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //

Hyundain uusi täyssähköinen konseptiauto antaa viitteitä tulevaisuuden Hyundai-sähköautoista

Hyundai 45. Kuva: Hyundai.

Hyundai esittelee Frankfurtin kansainvälisessä autonäyttelyssä IAA:ssa sähköistä tulevaisuuttaan.

Täyssähköinen konseptiauto 45 on saanut inspiraationsa 1970-luvulta Hyundain ensimmäisestä mallista, ja sitä voidaan pitää Hyundain tulevaisuuden sähköautojen suunnittelussa symbolisena virstanpylväänä, todetaan Hyundain tiedotteessa.

Hyundai 45- konseptiauto esitellään 10.9.2019.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //

Päivän automainos: ”Olet ajanut suomalaisella bensalla 15 vuotta”

Kuva: CvB.

Vuonna 1972 oltiin ajeltu suomalaisella bensalla jo 15 vuotta!

”Se on yksi virstanpylväs suomalaisen öljynjalostuksen taipaleella. ¨

Olet varmaan tiennyt ajavasi suomalaisella bensalla.
Mutta olteko tullu ajtelleeksi mitä kotimainen bensiini suomalaisella autonkäyttäjälle merkitsee.
Kun Neste jalostaa raakaöljystä bensiiniä, se ottaa vuodanaikojen vaihtelut huomioon ja valmistaa bensiiiä juuri meidän olosuhteitamme varten. Kesäksi kesäbensaa, talveksi talvibensaa.
Nesteen laboratoriot suorittavat jatkuvaa laadunvalvontaa ja huolehtivat siitä, että Nesteen tuottteet tulevaiduudessakin täytttävävt vaatimuksemme.
Kotimainen öljynjalostus merkitsee itsenäisyyttä, polttoaineen jatkuva saannin varmistamista.
Ja suurta valuutan säästöä.
Nesteen jalostama bensiini on suomalaisen työn korkealaatuinen tuote.
Olet nyt ajanut sillä viisitoista tuotta — kesät talvet.”

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //

 

Teiden reunoille ja pientareille eri syistä jääneet autot aiheuttavat vaaratilanteita liikenteessä

Arkistokuva. Kuva: Matti Sulanto.

Tieliikennelaki velvoittaa käyttämään varoituskolmiota, kun ajoneuvo on pysähtynyt taajaman ulkopuolelle ajoradalle sellaiseen paikkaan, että se voi riittämättömän näkyvyyden vuoksi tai muusta syystä olla vaaraksi liikenteelle.

Lisäksi tarvittaessa on ryhdyttävä muihinkin toimenpiteisiin tienkäyttäjien varoittamiseksi.

– Vaikka laissa puhutaan ajoradasta, on varoituskolmiota syytä käyttää myös välittömästi ajoradan ulkopuolelle, kuten esimerkiksi pientareelle, pysähtyneen auton vuoksi, sanoo komisario Ilkka Kantola.

Huomioi nämä seikat varoituskolmion sijoittamisessa

Varoituskolmio tulee sijoittaa riittävän kauas. Riittävä etäisyys riippuu esimerkiksi tien profiilista, näkyvyydestä ja nopeusrajoituksesta. Käytännössä 100–300 metriä on usein sopiva etäisyys.

– Usein näkee, että varoituskolmio puuttuu kokonaan, se on asetettu esimerkiksi tavaratilan kannen päälle tai 5–10 metrin päähän. Tästä ei ole juurikaan hyötyä, Kantola harmittelee.

Jos autosta aiheutuu vaaraa varoituskolmion puuttumisen tai virheellisen sijainnin vuoksi, poliisi voi kirjoittaa päiväsakkoja kuljettajalle.

Varoituskolmion lisäksi tielle pysäytetyssä tai pysäköidyssä ajoneuvossa on käytettävä vähintään seisontavaloja pimeän ja hämärän aikana tai näkyvyyden ollessa sään tai muun syyn vuoksi huonontunut.

Jos ajoneuvo jätetään tien penkalle päiväsaikaan, mutta tiedetään, ettei sitä pystytä noutamaan ennen hämärää, tulee seisontavalot jättää päälle.

– Jos ajoneuvossa on kytkentä, joka mahdollistaa toisen puolen seisontavalojen käyttämisen, voidaan tien suuntaisesti pysäköidyssä autossa käyttää tien puoleista seisontavaloa. Tiehen luetaan kuuluvaksi myös pientareet, Kantola ohjeistaa.

Nouse autosta turvallisesti vilkkaan liikenteen keskellä

Jos ajoneuvo joudutaan esimerkiksi rikkoutumisen vuoksi pysäyttämään vilkkaalla tiellä, kannattaa heti sytyttää niin kutsutut varoitusvilkut.

Tarvittaessa autosta on hyvä nousta pientareen puolelta, koska ajokaistalle nouseminen aiheuttaa riskin jäädä takaa tulevan auton alle jopa päiväsaikaan, saati näkyvyyden ollessa rajoittunut.

– Kun ajoneuvo saadaan lopulta siirrettyä, kannattaa muistaa noukkia varoituskolmio mukaan. Näin se ei jää pyörimään tielle ja on seuraavalla kerralla matkassa mukana, Kantola muistuttaa.

Varoituskolmion lisäksi muutaman euron hintainen heijastinliivi voi pelastaa hengen. Kantola kannustaakin hankkimaan liivin ja ennen ajoneuvosta nousemista pukemaan sen päällensä.

Jos auto aiheuttaa haittaa tai vaaraa, ensisijaisesti se tulisi hinauttaa mahdollisimman pian pois paikalta.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //