Koti Blogi Sivu 1792

Kuorma-auto päin kerrostalon seinää

Kuva: CvB

Hätäkeskus ilmoitti viime yönä poliisille onnettomuudesta Pirkkalassa Kaskenpolttajantiellä.

Tapahtumapaikalta poliisi tapasi kuorma-auton, joka oli ajettu päin kerrostalon seinää.

Tapahtumapaikan jäljistä poliisi päätteli, että kuorma-auto oli suistunut kevyenliikenteen väylän yli päin pysäköityä henkilöautoa ja siitä jatkanut päin kerrostalon seinää.

Poliisin seulonta-alkometri kertoi kuorma-auton kuljettajan olleen päihtynyt. Sairaankuljetus vei miehen sairaalaan.

Poliisi epäilee vuonna 1969 syntynyttä pirkkalalaismiestä törkeästä rattijuopumuksesta ja törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Auto katolleen takaa-ajon päätteeksi

Kuva: CvB.

Poliisi sai tehtävän anastetusta autosta Kuopiossa noin kello 8.30 ja poliisipartio tapasi auton kaupungin keskustasta.

Autoa yritettiin pysäyttää mutta sen kuljettaja ei totellut pysäytysmerkkiä ja lähti ajamaan karkuun.

Takaa-ajo suuntautui moottoritielle pohjoisen suuntaan. Kelloniemen rampin jälkeen auto yritti tehdä u-käännöksen ja suistui katolleen.

Takaa-ajetussa autossa oli yksi henkilö ja hän loukkaantui lievästä.

Poliisi on suorittanut tapahtumapaikkatutkinnan ja vaurioitunut auto on siirretty.

Liikenne noottoritiellä pääsee kulkemaan normaalisti.

Tapausta tutkitaan ainakin moottorikulkuneuvon käyttövarkautena, törkeänä liikenneturvallisuuden vaarantamisena sekä rattijuopumuksena.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

WRC: Suninen joutui myös keskeyttämään — ei aja enää sunnuntaina

Kuva: Miika Wuorela.

M-Sportin Teemu Suninen ilmoitti Twitterissä joutuvansa keskeyttämään Walesin MM-rallin lauantain jälkeen.

Viestin mukaan auto oli kärsinyt niin paljon päivän aikana, ettei sitä voitu enää korjata sunnuntaita varten.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Reaaliaikainen liikennetilanteen seuranta kännykällä helpottuu

Traffic Management Finland julkaisee suositusta Liikennetilanne -palvelusta käyttäjien toivoman mobiilisovelluksen.

Sovelluksen ansiosta eri liikennemuotojen liikennetilanteen reaaliaikainen seuraaminen muuttuu yksinkertaisemmaksi. Tämä auttaa oman matkan suunnittelussa sekä edistää näin turvallista ja sujuvaa liikkumista.

Sovellus perustuu yhtiön julkaisemaan avoimeen dataan muun muassa tieliikenteen häiriöistä, ajokelistä ja ennusteesta, liikenteen sujuvuudesta ja ruuhkista, painorajoituksista ja jääteistä.

Keskeistä sovelluksen sisältöä ovat myös maanteiden varrelta kerättävät kuvat kelikameroista sekä mahdollisuus jättää palautetta liikenneväylien kunnosta ja tehdä ilmoituksia liikenteen sujuvuudesta.

Rautatieliikenteen osalta sovelluksessa on saatavilla asemakohtaisia henkilöliikenteen aikataulu- ja täsmällisyystietoja.

Meriliikenteen tiedot sisältävät varoitukset vesillä liikkujille sekä satamassa olevien ja seuraavaksi saapuvien alusten tiedot kaikista Suomen satamista.

Liikenteen palveluja ja tilannekuvaa avointa dataa hyödyntämällä

Liikennetilanne-sovelluksen voi ladata ilmaiseksi Googlen Play Storesta tai App Storesta.
Liikennetilanne-palvelu löytyy myös verkosta osoitteesta https://liikennetilanne.tmfg.fi .

 

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

WRC: Tästä tilanteesta lähdetään Walesin rallin viimeiseen päivään

Ott Tänak. Kuva: TGR.

Toyotan Ott Tänak johtaa Walesin rallia lauantain jälkeen ja toisena on Hyundain Thierry Neuville. Miesten välinen ero on tasan 11 sekuntia.

Kolmantena oleva Citroënin Sébastien Ogier on Neuvillesta 6,3 sekuntia.

Neljäntenä oleva Toyotan Kris Meeke on Ogieria perässä 9,2 sekuntia.

Meeken jälkeen on hieman pidempi väli Hyundain Andreas Mikkelseniin. Eroa on jo yli 20 sekuntia.

Mikkelseniä painostaa M-Sportin Elfyn Evans. Hän on enää 4,5 sekuntia Mikkelsenistä. Aamulla Evans oli vielä yli 20 sekuntia Mikkelseniä perässä.

Seitsemännellä sijalla oleva M-Sportin Teemu Suninen kärsi päivällä yhdestä rengasrikosta ja on kärjestä jo yli kolme minuuttia.

Päivitetty kello 23.42: Suninen on ilmoittanut joutuvansa jättämään kisan kesken, koska autoa ei saada ajokuntoon säädetyssä huoltoajassa.

WRC2 Pro -luokan kärkimies Škodan Kalle Rovanperä ajanee sunnuntaina mahdollisimman varmasti maaliin. Voittamalla kisan hän varmistaa jo luokan maailmanmestaruuden.

Sunnuntaina ajetaan kaikkiaan viisi erikoiskoetta ja vajaat 40 erikoiskoekilometriä.

Walesin rallin tilanne erikoiskoe 17 jälkeen (Colwyn Bay)

1. O. TÄNAK       2:42:02.7 Ero kärk.
2. T. NEUVILLE         +11.0 +11.0
3. S. OGIER               +6.3 +17.3
4. K. MEEKE               +9.2 +26.5
5. A. MIKKELSEN      +20.4 +46.9
6. E. EVANS                +4.5 +51.4
7. T. SUNINEN        +2:16.5 +3:07.9
8. P. TIDEMAND      +1:51.7 +4:59.6
9. C. BREEN           +4:16.4 +9:16.0
10. K. ROVANPERÄ     +14.2 +9:30.2

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Päivän taksiauto: Taksiauton renkaanvaihto risteyksessä

Kuva Museovirasto, Helsingin kaupunginmuseo.

Tällaista näkee harvoin tänä päivänä – taksiauton kuljettaja vaihtamassa rengasta katujen risteyksessä.

Kuvasta näkee, että auton oikealla kyljellä on kaksi vararengasta ilman vannetta. Kaiketikin vaihdettiin renkaat vanteisiin paikan päällä.

Katso tästä muut Päivän taksiautot.

Kuva on otettu 1920-luvulla Helsingissä Unioninkadun ja Eteläesplanadin risteyksessä.

Kuva kuuluu Museoviraston Helsingin kaupunginmuseon kokoelmaan.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Päivän automainos: Vaadi Holkkinastat

Kuva: CvB.

Vuonna 1977 markkinoitiin Holkkinastaa Tekniikan Maailmassa kokosivun mainoksella. Mainoksessa kerrotaan muun muassa mikä on Holkkinastan idea.

”Holkkinasta on kehitetty vaihteleviin sääolosuhteisiin – se ”tuntee” keliolosuhteet ja toimii sen mukaisesti. Holkkinastan pääosina ovat nailonista valmistettu holkki ja terässydän, jossa on kovametallikärki. Nailonholkki toimii liukulaakerina, jossa terässydän liikkuu ja tarvittava pistovoima aikaansaadaan rengaskumin puristumisesta terässydämen kantaan vastaan. Ajettaessa sulalla asfaltilla sydän painuu sisään, mutta jääpinnalla Holkkinastan terässydän painuu jäähän antaen renkaalle hyvän pitokyvyn. Jääpintahan on aina asfalttia hauraampi. Talviolosuhteissa Holkkinasta toimii siis aivan samalla tavalla kuin perinteiset jäykät liukuesteetkin, mutta paljaalla tienpinnalla ajettaessa rengas ei ole nastojen varassa, vaan kumipinnalla on täydellinen kosketus tien pintaan. Tästä johtuen Holkkinasta on ajoturvallinen kaikissa olosuhteissa. Holkkinasta on tuplasti turvallinen.”

Holkkinastan oli keksinyt Martti Salakari ja vuonna 1976 valaisintehdas Arisuo Oy osti patentit ja valmistusoikeudet.

Mainoksessa todetaan myös, että VTT:n Holkkinastasta tekemät testit olivat todella mullistavia. Testien mukaan tiestölle aiheuttama kuluminen oli peräti 86 % pienempi kuin perinteisillä liukuesteillä ajettaessa.

Holkkinasta oli myös patentoitu seitsemässä maassa: Suomessa, Norjassa, Kanadassa, USA:ssa, Sveitsissä, Itävallassa ja Italiassa.

Holkkinasta ei kuitenkaan menestynyt ja Arisuo-yhtiön toiminta siirtyi ensin Enstolle ja sitten Sähköliikkeiden Oy:lle.

Holkkinastaa palkittiin ensimmäisessä Tuottava idea -kilpailussa.

Tekniikan Maailman numerossa 7/1985 kerrotaan Holkkinasta kuolleen oikeastaan ennen kuin se oli edes ollut valmis. Se kohtasi myös voimakkaan vastustuksen muilta nastavalmistajilta. Jutun mukaan nastan kovametallisydämeen ei koskaan saatu ostettua kunnollista raaka-ainetta. Se ei materiaaliensa ja tuotannon tasaisuutensa vuoksi täyttänyt kuluttajien vaatimuksia.

Mainos oli Tekniikan Maailmassa 19/1977.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

WRC: Kolmen kärki 16,3 sekunnin sisällä ennen päivän viimeistä erikoiskoetta

Ott Tänak. Kuva: TGR.

Walesin MM-rallin lauantaista on ajettu muut pätkät paitsi päivän päättävän lyhyen yleisöerikoiskokeen.

Kärjessä ajaa Toyotan Ott Tänak ja toisena on Hyundain Thierry Neuville, joka on jäänyt Tänakista 10,1 sekuntia.

Kolmantena oleva Citroënin Sébastien Ogier on Tänakista 16,3 sekunnin päässä.

Neljäntenä ajava Toyotan Kris Meeke on kärjestä 24,3 sekuntia, mutta Ogieriin on vain 8,0 sekuntia.

Viidentenä ajava Andreas Mikkelsen taistelee rajusti pitääkseen M-Sportin Elfyn Evansin perässään. Miesten välinen ero on vain 2,8 sekuntia.

Seitsemäntenä oleva M-Sportin Teemu Suninen on rengasrikon takia jäänyt jo Evansista reilusti yli kaksi minuuttia.

WRC2 Pro -luokan kärkimies Kalle Rovanperä on kokonaiskisassa sijalla 10.

Walesin MM-rallin tilanne erikoiskoe 16 jälkeen (Dyfi 2)

1. O. TÄNAK            2:40:11.1 Ero kärk.
2. T. NEUVILLE              +10.1 +10.1
3. S. OGIER                    +6.2 +16.3
4. K. MEEKE                    +8.0 +24.3
5. A. MIKKELSEN           +18.5 +42.8
6. E. EVANS                    +2.8 +45.6
7. T. SUNINEN            +2:12.7 +2:58.3
8. P. TIDEMAND          +1:53.5 +4:51.8
9. C. BREEN               +4:17.9 +9:09.7
10. K. ROVANPERÄ        +11.5 +9:21.2

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

 

Osa Mercedes-Benzin sähköautojen akkukennoista tuotetaan uusiutuvalla energialla

Kuva: Daimler.

Mercedes-Benzin Ambition 2039 -toimintaohjelma on kokonaisvaltainen suunnitelma siirtymisestä kohti ekologisesti kestävää tuotantoa ja liikkumispalveluja, todetaan Mercedesin tiedotteessa.

Suunnitelman toteuttaminen edellyttää koko yhtiön tuotantoketjun muuttumista pitkällä tähtäimellä ilmastoneutraaliksi.

Uusimpana askeleena kohti tavoitetta on Farasis Energy Co. Ltd. -yhtiön kanssa tehty sopimus. Sen mukaisesti osa seuraavan sukupolven EQ-tuoteperheen autojen akkujen kennoista valmistetaan hyödyntämällä 100-prosenttisesti uusiutuvaa tuuli-, vesi- ja aurinkoenergiaa.

Samalla alihankkija sitoutuu materiaalien kierrätykseen ja ihmisoikeuksien toteutumiseen kennojen tuotantoketussa.

Uusiutuvan energian käyttö pienentää tulevien akkujen hiilijalanjälkeä noin 30 prosenttia, tiedotteessa todetaan.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Nastat vai kitkat? — 5 väitettä talvirenkaiden valinnasta

Kuva: Nokian Renkaat.

Suomalaisten autoissa on useimmiten nastarenkaat, mutta kitkarenkailla on oma vannoutunut käyttäjäkuntansa. Rengasvalintaan vaikuttavat muun muassa kuljettajan ajokokemus, auton varustelu ja ajettavat reitit.

Nastarengas on talvella vakaa ja turvallinen vaihtoehto. Se päihittää nastattoman eli kitkarenkaan etenkin jäisellä tiellä ja kovaksi pakkautuneella lumella sekä silloin, kun keli ja lämpötila vaihtelevat suuresti.

Toisaalta, kun kuljettaja tietää mitä tekee, on kitkarengas erittäin hyvä valinta.
Nastaton rengas tarjoaa ajomukavuutta ja on hiljainen sekä polttoainetaloudellinen vaihtoehto.

Kaksi rengasalan kokenutta asiantuntijaa kertoo, miten talvirenkaat kannattaa valita. Ovatko seuraavat viisi väitettä totta vai tarua, Nokian Renkaiden Matti Morri ja Vianorin Business Area Manager Vesa Laitinen?

1. Väite: Nastarengas on ainoa vaihtoehto, koska Suomi sijaitsee niin pohjoisessa.

– Ei pidä paikkaansa. Rengasvalinta riippuu siitä, millaisella autolla ja missä ajetaan sekä kuka auton käyttäjä on. Jos kuljettajalla on talviautoilusta paljon kokemusta ja hän omistaa nelivetoisen auton, jossa on nykyaikaiset luistonesto- ja ajonvakautusjärjestelmät, kitkarenkaat ovat hyvä vaihtoehto. Kitkat voi valita myös silloin, jos autolla ajetaan lähinnä pääteillä ja jos auto on mahdollista jättää kotiin pääkallokelillä. Lisäksi rauhallinen ja ennakoiva ajotyyli sopii hyvin yhteen kitkarenkaiden kanssa, kertoo Matti Morri.

– Etenkin, jos autoilija liikkuu myös pääteiden ulkopuolella ja joutuu ajamaan kelillä kuin kelillä, nastarenkaat ovat hänelle parempi vaihtoehto. Suosittelen hankkimaan nastarenkaat myös silloin, kun samalla autolla on enemmän kuin yksi käyttäjä, jatkaa Vesa Laitinen.

2. Väite: Kitkarengas on fiksu valinta, koska renkaanvaihdon aikataulu on silloin joustava.

– On totta, että kitkarengasta käyttävät asiakkaat tulevat syksyllä renkaanvaihtoon aiemmin kuin nastarenkaiden omistajat, mikä tasaa kysyntää palvelupisteissä. Keväällä kitkarenkailla voi halutessaan ajaa niin kauan, kunnes tiet kunnolla lämpenevät, Laitinen sanoo.

– Tärkeintä on muistaa, että Suomessa tarvitaan erikseen kesä- ja talvirenkaat. Kitkarengas on esimerkiksi vesisateessa turvattomampi kuin laadukas kesärengas.

3. Väite: Paras vaihtoehto on omistaa sekä nasta- että kitkarenkaat.

– Tämä pitää osittain paikkansa, mutta tuntuu rahan haaskaamiselta. Optimitilanteessa syystalven ja kevättalven voisi ajaa kitkarenkaalla ja keskitalven nastallisella renkaalla. Kulutettua rahamäärää ajatellen en tiedä, onko tällainen kikkailu todella sen väärti, Morri pohtii.

4. Väite: Kitkarenkaiden suosio tulee koko ajan kasvamaan.

– Ei välttämättä pidä paikkaansa. Kitkarenkaiden sopivuus Suomen talviin riippuu siitä, miten paljon lunta ja jäätä on ja missä kunnossa tiet ovat. Sivuteiden kunnossapito on jo nyt heikkoa. Jos tilanne vielä huononee ja hoito keskittyy pääteihin, nastarenkaiden tarjoama pito on sivuteillä entistä tärkeämpää, toteaa Morri.

– Rengastekniikka kuitenkin kehittyy, ja nykyään kitkarenkaat toimivat jäällä paremmin kuin esimerkiksi 10 vuotta sitten. Lisäksi talvet lyhenevät, joten veikkaan kitkarenkaiden osuuden kasvavan. Joka tapauksessa on hyvin tärkeää käyttää pohjoismaisiin oloihin kehitettyjä ja valmistettuja talvirenkaita. Esimerkiksi Keski-Eurooppaan tarkoitetut talvirenkaat tai niin sanotut all season -renkaat eivät toimi kunnolla Suomen olosuhteissa, sanoo Laitinen.

5. Väite: Ennen rengasostoksen tekemistä kannattaa lukea testituloksia.

– Moni asiakkaistamme lukee testituloksia ja hyvä tulos lisää renkaan myyntiä. Jos haluaa tukea päätöksentekoon, voi tutustua isojen autolehtien pohjoismaisten renkaiden testeihin. Testivoittaja ei kuitenkaan ole paras rengas jokaiselle. Kannattaa miettiä, mitä ominaisuuksia itse arvostaa, ja keskittyä tuloksiin niiltä osin. Sen jälkeen omasta tilanteesta on hyvä keskustella ammattitaitoisen rengasmyyjän kanssa, neuvoo Laitinen.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //