Koti Blogi Sivu 1778

Neste pienentää hiilijalanjälkensä kotimaisen tuulisähkön avulla

Kuva: Neste.

Neste on sitoutunut pienentämään oman tuotantonsa hiilijalanjälkeä nopeammin kuin EU:n ilmasto- ja energiatavoitteet velvoittavat. Yksi konkreettinen esimerkki ilmastotyöstä on Nesteen solmima pitkäaikainen tuulivoimasopimus energiayhtiö Fortumin kanssa.

– Liiketoimintamme keskittyy päästöjen vähentämiseen ja kiertotalouden vauhdittamiseen yhteiskunnassa. Olemme asettaneet kaksi kunnianhimoista ilmastotavoitetta osana strategiaamme. Sen lisäksi, että tarjoamme asiakkaillemme uusiutuvia ja kiertotalousratkaisuja, olemme sitoutuneet pienentämään oman tuotantomme hiilijalanjälkeä. Sijoitukset kotimaiseen uusiutuvaan energiaan ovat osa tätä. Olemme tehneet pitkään yhteistyötä Fortumin kanssa, ja tämä ensimmäinen tuulivoimasopimus vain syventää kumppanuuttamme, sanoo Nesteen toimitusjohtaja Peter Vanacker.

Neste tulee ostamaan noin 70 % parhaillaan Pohjanmaalle Närpiöön rakennettavan Kalaxin tuulipuiston tuotannosta 12 vuoden sopimuksella. Sopimuksen kokonaiskapasiteetti on yli 60 MW ja sen tuottama energia vastaa noin 20 % Nesteen Porvoon ja Naantalin toimipisteiden sähkönkulutuksesta. Tuulisähkön toimituksen on arvioitu alkavan alkuvuodesta 2021.

Tuulivoima ei aiheuta päästöjä ilmaan, maahan tai veteen. Tuulivoimaan siirtyminen vähentää Nesteen tuotantolaitosten sähkönhankinnan epäsuoria hiilidioksidipäästöjä vuositasolla noin 40 kilotonnia.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //   

Jo toinen maailmanmestaruus suomalaisella Thor-kilpamoottorilla

Thor-moottori. Kuva: Elmer Racing.

Viikonloppuna 18.-19.10. ajettiin Time Attackin maailmanmestaruuskilpailu WTAC (World Time Attack Challenge) Australian Sydneyssä.

Time Attack on Formuloiden jälkeen nopein rataluokka maailmassa ja esimerkiksi suomalaisten ratojen rataennätykset ovat Time Attack -kuljettajien hallussa.

Nopeimman kilpaluokan maailmanmestaruuden voitti RP968 ajalla 1.19,277. Tämä oli samalla uusi rataennätys, mikä rikottiin n. 0,6 sekunnilla viime vuoteen nähden. Edellinen rataennätys oli myös samalla tiimillä. Eroa kakkossijaan oli 2,5 sekuntia ja ero oli suurin piirtein sama kuin viime vuonna.

RP968 on Porsche 968 vakiokorin pohjalle rakennettu Time Attack Pro-luokan kilpa-auto (vastaa säännöiltään Suomen Unlimited-luokkaa). Auton moottorina on suomalinen Thor-kilpamoottori.

– Moottori oli sama Elmer Racing Thor -moottori kuin viime vuonna. Viime vuoden ajodatan ja osien analysoinnin perusteella tehtiin siihen pieniä parannuksia. Tiimi vaihtoi lisäksi moottoriin isomman ahtimen ja suuremman ilmavirtauksen myötä moottori sai lisää tehoreservejä käyttöönsä, kertoo Oskar Elmgren Elmer Racingistä.

Tällä hetkellä Elmer Racing neuvottelee useamman tallin kanssa yhteistyöstä liittyen Thor-moottoreihin. Myös uuteen tuotteeseen liittyen aloitettiin keskustelut kansainvälisen Turbosmartin kanssa. Tarkoituksena yhdistää Elmer Racing:in billet kollektori-osaaminen ja Turbosmartin hukkaportit.

https://www.worldtimeattack.com/
https://elmerracing.com

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //   

Yllättävän moni ohittaa stop-merkin pysähtymättä

Kuva: Rodeo.

Liikenneturvan seurantojen mukaan kolme kymmenestä kuljettajasta ajaa stop-merkin ohi pysäyttämättä.

Stop-merkki osoittaa väistämisvelvollisuutta, mutta velvoittaa yksiselitteisesti myös pysäyttämään. Silti Liikenneturvan seurantojen mukaan kolme kymmenestä kuljettajasta ajaa merkin ohi pysäyttämättä.

Stop-merkki velvoittaa pysäyttämään ja väistämään risteyksen muuta, etuajo-oikeutetusta suunnasta tulevaa liikennettä. Osassa stop-merkillisistä risteyksistä on pysähtymisen paikka merkitty pysäytysviivalla. Jos pysäytysviivaa ei ole, on tärkeää, että kuljettaja pysähtyy paikkaan, josta on mahdollisimman hyvä näkyvyys kaikkiin olennaisiin suuntiin.

– Stop-merkkiä käytetään usein risteyksissä, joissa on syytä olla tarkempana. Syynä voi olla huono näkemä, vilkas liikenne tai eri tekijöiden yhdistelmä. Risteyksessä tai liittymässä on voinut sattua myös paljon onnettomuuksia tai vaaratilanteita, joita merkin velvoittamalla pysähtymisellä pyritään ehkäisemään. Merkillä pyritään siis syystä varmistamaan, että kuljettaja pysäyttää ajoneuvonsa ennen risteystä. Sen noudattaminen ei ole valintakysymys, toteaa Liikenneturvan yhteyspäällikkö Tapio Heiskanen.

Piittaamattomuus liikennesääntöjä kohtaan aiheuttaa vaaratilanteita

Vaikka stop-merkin toimintakehote on selvä, Liikenneturvan viime vuonna tekemissä tarkkailuissa* stop-merkin ohitti pysäyttämättä 29 prosenttia kuljettajista. Yli kolmasosa Liikenneturvan kyselyyn** vastanneista kuljettajista kertoo myös joutuneensa vaaratilanteeseen, kun toinen kuljettaja on ajanut stop-merkin takaa pysähtymättä.

– Syy stop-merkin noudattamatta jättämiseen löytyy ratin takaa. Jos kuljettaja keskittyy liikenteen sijasta vaikkapa kännykkäänsä, stop-merkki voi jäädä huomaamatta. Reitin tuttuus tai oma nopeus voivat joillain hillitä pysäyttämisintoa. Jos oma nopeus on merkille tultaessa 30 km/h sijasta 40 km/h, voidaan pysäyttämisen sijasta risteyksessä vain hieman hidastaa vauhtia, Heiskanen pohtii.

Liikennemerkki on kuitenkin niin tunnistettava ja toimintakehotteeltaan selvä, että Heiskanen epäilee pysähtymisvelvoitteen sivuuttamisen takana olevan todennäköisimmin silkkaa piittaamattomuutta liikennesääntöjä kohtaan.

Kertaus: Stop-merkki edessä, mitä teen?

  • Pysähdy pysäytysviivalle tai sen puuttuessa paikkaan, josta on mahdollisimman hyvä näkyvyys kaikkiin olennaisiin suuntiin. Stop-merkit ovat hyvästä syystä siellä, missä ne ovat.
  • Muista, että jokaisen ajoneuvon on erikseen pysähdyttävä stop-merkin velvoittamassa kohdassa. Ei siis riitä, että pysähtyy jonossa edellä olevan kanssa samaan aikaan.
  • Tee havainnot huolellisesti myös jalankulku- ja pyöräväylien suuntiin.
  • Jos risteysalue on liukas tai sen talvihoito puutteellinen ilmoita Tienkäyttäjän linjalle p. 0200 2100 (24 h/vrk). Pysähdy silti stop-merkille – liukkaus ei anna erillislupaa olla noudattamatta liikennesääntöjä.

*Liikenneturvan stop-merkkitarkkailuissa havaintoja tehtiin yhteensä 4491.

**Liikenneturva selvitti suomalaisten kokemuksia vaaratilanteista kyselytutkimuksella touko-kesäkuun vaihteessa 2019. Tutkimuksen toteutti Liikenneturvan toimeksiannosta Kantar TNS Oy ja siihen vastasi yhteensä 1082 vastaajaa, joista autoilevia oli 78 prosenttia.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //   

Renault tuo vetykäyttöiset pakettiautot markkinoille — Master ja Kangoo

Renault Master Z.E. Hydrogen. Kuva: Renault.

Renault kasvattaa sähkömoottoristen Master Z.E. ja Kangoo Z.E. -pakettiautojensa toimintamatkaa käyttämällä niissä virran lähteenä akun lisäksi vedyllä toimivaa polttokennoa.

Näin toimintamatka pitenee kaksin- ja jopa kolminkertaiseksi ja pitkän latausajan sijaan auton saa tankattua 5-10 minuutissa.

Renaultilla on kokemus pakettiautovalmistajana jo 120 vuoden ajalta. Nyt merkin valikoimaa kasvatetaan ensi vuonna esiteltävällä Master Z.E. Hydrogenilla ja jo tämän vuoden puolella myyntiin saatavalla Kangoo Z.E. Hydrogenilla.

Uudella järjestelmällä saadaan paljon etua. Vedyllä toimiva polttokenno antaa energian ajoakulle.

Järjestelmän avulla toimintamatka on aivan toista luokkaa ja auto on koko ajan käytettävissä, sillä tankkaus vie aikaa vain viidestä kymmeneen minuuttia.

Vedyn käyttö otetaan täydentävänä Renaultin sähkö- ja hybridiautostrategiaan. Se kasvattaa ammattilaisten mahdollisuuksia käyttää sähkömoottorisia pakettiautoja, kun toimintamatka tai latausajat eivät ole esteinä auton hankinnalle.

Testeistä tuotantoon

Vedyllä toimivia autoja on kehitetty ympäri maailmaa jo vuosikymmenien ajan. Koevaiheesta ollaan vasta siirtymässä käytäntöön ja kaupalliseen tuotantoon.

Japanissa, Kaliforniassa, Kiinassa ja Etelä-Koreassa on kunnianhimoisia suunnitelmia vetykäyttöisten autojen saamiseksi liikenteeseen.

Myös Eurooppa on mukana ja Ranskassa valtion tavoitteena on saada 50 000 vetykäyttöistä autoa kaduille ja teille vuoteen 2030 mennessä, joille rakennetaan tuhannen tankkauspaikan infrastruktuuri. Valtio antaa 16 000 euroa tukea jokaiselle vedyllä toimivan auton ostajalle.

Renault on kehittänyt vetyteknologiaa yhdessä Symbion kanssa vuodesta 2014 lähtien ja se on nyt saatavissa Groupe Renaultin kevyisiin tavara-autoihin.

Uudet Hydrogen-mallit sopivat käyttöön, missä auton on oltava koko ajan liikkeellä ja latausajan sen takia lyhyt. Uudet mallit sopivat erityisesti taajamakäyttöön, missä ne vähentävät paikallispäästöjä ja melua.

Ammatikseen autolla ajavat ovat kaikkein haastavin kohderyhmä, sillä auto on heidän työkalunsa. Kaupunkien rajoittaessa dieselmoottorisilla autoilla ajoa keskustoissa, auton valinta on yhä haastavampaa.

Master Z.E. Hydrogen

Renaultin uudistuneen Masterin myynti on alkanut vastikään Suomessa. Nyt esitellään maailmalla uusi Master Z.E. Hydrogen. Sen toimintamatka on sähköauton 120 kilometrin sijaan 350 kilometriä*.

Asiakkaiden valittavana on kolme vaihtoehtoa, kaksi umpikorista ja alusta. Vetytankit on sijoitettu rungon alle niin, ettei kuormatila pienene. Rakenteen kantavuutta pienentävä lisäpaino on kohtuulliset kaksisataa kiloa.

Renault Kangoo Z.E. Hydrogen. Kuva: Renault.

Kangoo Z.E. Hydrogen

Kangoo Z.E. Hydrogen nostaa kompaktien pakettiautojen toimintamatkat aivan uudelle tasolle. Uutuudella pystyy ajamaan vetytankkausten välillä 370 kilometriä*.

Matka on kaksinkertainen pelkästään ajoakulla varustettuun Kangoo Z.E:hen verrattuna. Lisäksi vedyn avulla saadaan käytettyä kylmällä ilmalla lämmityslaitetta ilman että se lyhentäisi auton toimintamatkaa.

Kuormatila on 3,9 kuutiometriä, eikä tekniikan tuoma lisäpaino ole kuin 110 kiloa. Uusimpaan, monipuoliseen tekniikkaan perustuva Kangoo Z.E. Hydrogen maksaa Ranskassa 48 300 euroa ilman arvonlisäveroa. Hinnassa on mukana ajoakku, mutta siitä ei ole vähennetty valtion hankintatukea.

Vety muunnetaan sähköksi

Vetykäyttöisten sähköautojen sydämenä on polttokenno, jossa tankeista sinne virtaava vety yhdistetään ilmasta saatavaan happeen.

Tuloksena on sähköä antamaan virtaa moottorille ja ainoana päästönä on puhdas vesi. Vedyllä toimivat sähköautot ovat samalla tavalla paikallisesti päästöttömiä kuin akkukäyttöiset sähköautot.

Vedyn etuina ovat pidempi toimintamatka ja lyhyet tankkaukset, sillä tunteja kestävän latauksen sijaan vetytankin saa täyteen 5-10 minuutissa. Tekniikka on helppo huoltaa ja pitkä toimintamatka tuo mielenrauhaa, kun ei tarvitse etsiä latausasemaa.

Vetyautot ovat erityisen käyttökelpoisia jakeluajossa. Niillä voidaan kuljettaa tavarat alueille, jotka ovat suljettuja muilta kuin sähköautoilta ja polttoaine riittää useimmissa tapauksissa mainiosti koko päivän ajoihin.

Kangoo Z.E. Hydrogen -mallin myynti alkaa valituilla Euroopan markkinoilla vuoden 2019 aikana ja Master Z.E. Hydrogen -mallin vuoden 2020 aikana. Suomen aikataulu on vielä auki.

*Toimintamatka odottaa WLTP:n hyväksymistä.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //   

Rattijuoppo ajoi päin ravintolan seinää

Kuva: CvB.

Ulkopaikkakuntalaisen miehen epäillään ajaneen humalassa maanantain ja tiistain välisenä yönä Inarin Saariselällä autolla ravintola Teerenpesän seinään.

Miehen kyydissä oli matkustaja, joka loukkaantui ja hänet toimitettiin jatkohoitoon.

Poliisi otti paikalta kiinni miehen, jonka epäillään kuljettaneen autoa. Hän puhalsi törkeän rattijuopumuksen lukemat.

Poliisi epäilee muun muassa törkeästä rattijuopumuksesta, liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja vamman tuottamuksesta.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //   

 

Törkeä liikennepako Vantaalla — auto ajoi kovaa päin mopoilijaa

Kuva: CvB.

Itä- Uudenmaan poliisi kaipaa silminnäkijähavaintoja eilen 21.10. illalla noin klo 18.16. Tammiston kauppatien ja Manttaalitien risteyksessä tapahtuneeseen liikenneonnettomuuteen.

Onnettomuudessa osallisena olivat mopoilija ja silminnäkijän kertoman mukaan huomattavaa ylinopeutta ajanut valkoinen, mahdollisesti Audi-merkkinen, henkilöauto.

Henkilöauto oli ajanut Tammiston kauppatietä ja kääntynyt kulkusunnassaan vasemmalle Manttaalitielle törmäten Tammiston kauppatietä suoraan ajaneeseen mopoilijaan. Mopoilija oli törmäyksen voimasta lentänyt mopon ohjaustangon yli useamman metrin matkan.

Mopoa kuljettanut vuonna 2004 syntynyt nuorukainen loukkaantui onnettomuudessa ja hänet kuljetettiin sairaalaan.

Onnettomuudessa osallisena ollut henkilöauto ei pysähtynyt onnettomuuspaikalle, vaan jatkoi huomattavaa ylinopeutta Manttaalitietä länteen. Henkilöautoa ei lähietsinnästä huolimatta löytynyt.

Itä-Uudenmaan poliisi pyytää onnettomuudessa osallisena ollutta henkilöauton kuljettajaa ilmoittautumaan poliisille tapahtumien selvittämistä varten.

Poliisi pyytää myös yleisön apua ja kaipaa silminnäkijähavaintoja onnettomuuspaikalta. Havainnot pyydetään ilmoittamaan Itä-Uudenmaan poliisin vihjepuhelimeen p. 029 543 6849 tai sähköpostiositteeseen rek3.ita-uusimaa@poliisi.fi .

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //   

Autotoday testasi: Kia ProCeed GT — napakka sporttifarkku, jossa tavaratila yllätti

Kuva: Antti Järveläinen.

Kia Ceed -malleja alkaa olla Kian mallistossa jo hyvä kourallinen. Nyt koeajossa ollut Kia ProCeed GT on malliston virtaviivaisin shooting brake -tyylinen pikkufarmari. GT-varustelu tuo ProCeediin urheilullisia punamustia yksityiskohtia ja ProCeed-malliston tehokkaimman moottorin.

Kuva: Antti Järveläinen.

Jämäkkä ajettavuus etusijalla

ProCeed GT on ajossa miellyttävän napakka tapaus. Ohjaus on tarkka ja alustan napakkuus ei jää huomaamatta. Ulkokuoren huokuma sporttisuus välittyy hyvin ratin taakse.

Halkaisijaltaan kapea ratti korostaa napakkaa ja nopeaa ohjausta. Tuntumaltaan ohjaus ei missään nimessä ole hienostunein, vaan pienen auton napakkuutta on korostettu. GT-mallissa renkaat ovat 225/40/18 Michelin Pilot Sport 4. Urissa vetely on minimaalista ajettaessa tasaista nopeutta.

Alusta on säädetty autossa kovaksi. Viikon mittaisella koeajolla alustan kovuus ei vielä päässyt häiritsemään, mutta jossain kohtaa pintakovuus saattaa alkaa ärsyttämään.

Kuva: Antti Järveläinen.

Yksi moottori GT:lle — yli 200 hevosvoimaa

GT-malliin on saatavilla vain yksi moottorivaihtoehto, nelisylinterinen, 1,6-litrainen ja 204 hevosvoimaa tuottava bensiinimoottori. Moottorissa riittää miellyttävästi potkua, kun auton omamassakin jää alle 1500 kilon.

Moottorissa on sen verran tehoa, että uraisella tiellä ohjaus pääsee hieman vetelemään kovemmissa kiihdytyksissä. Takapuolituntumalta voisi arvata autossa olevan enemmän hevosvoimia, kuin mitä paperille on kirjoitettu.

Koeajoautossa oli 7-vaihteinen kaksoiskytkinautomaatti. Vaihteiston toiminnasta ei pysty moitteita antamaan, päinvastoin laatikko hoitaa täsmällisesti ja hienosti työnsä.

Sporttista luonnetta on yritetty lisätä tehostamalla moottorin pakoääniä, jotka enemmänkin kuulostavat halvalta ja pidemmän ajon jälkeen ärsyttäviltä, kuin sporttisen maskuliinisilta.

Kuva: Antti Järveläinen.

Muotoilusta taas plussaa

Kia erottuu ulkonäöllään automassasta edukseen omilla malleillaan, kunhan kyseessä ei ole täysin perusmalli. ProCeed GT on hyvä esimerkki, miten hyvältä Kia saa urheilullisemmat mallinsa näyttämään.

Ulkomuodoissa ProCeed GT:n herkullisimpia kohtia ovat etupuskurin sporttiset hunajakennomaiset ilmanottoaukot, erittäin nätisti laskeutuva takaosan linjakkuus ja puolelta toiselle ulottuvat takavalot.

Ulkomuotoilultaan lähimpänä kilpailijana voi pitää Mercedeksen CLA -mallia, mutta tyylikkäitä pieniä shooting brake -malleja on markkinoilla toistaiseksi harvakseltaan. Sisätiloissa sporttisuus jatkuu nahkaverhoillulla ja punaisilla tikkauksilla.

Kuva: Antti Järveläinen.

ProCeed-malliin tarjolla myös GT-Line -varustelu

GT-varustelun lisäksi ProCeed on saatavilla myös edullisemmalla GT-Line -varustepaketilla. Moottoreita on tällöin valittavissa kaksi pienempää bensiiniä ja yksi diesel. Alkaen hinta ProCeed GT-Line -mallille on reilut 26 000 euroa.

Vakiovarustelista on hyvin kattava Kian tapaan niin GT kuin myös GT-Line -malleissa. Vakiona tulee muun muassa aktiivinen kaistavahti, Applen ja Androidin autosovellukset, lämmitettävät etu- ja takareunaistuimet, lämmitettävä ohjauspyörä ja led-ajovalot.

GT-varustellun auton lisävarustelistalta on valittavissa ainoastaan panoraama lasikatto ja sisätilan led-valaistus, joka kertoo vakiovarustelistan kattavuudesta.

ProCeed-malleissa tavaratila on kiitettävän kokoinen, 594 litraa takaistuimet ylhäällä. Maksimissaan tavaratilasta saa irti jopa reilut 1500 litraa. Tavaratilaa voi helposti jakaa lattiakiskoihin kiinnitettävällä tilanjakajalla. Lisäksi tavaratilan lattian alla on pienempiä noin 10 cm syvyisiä säilytyslokeroita pienemmille irtotavaroille.

Kuva: Antti Järveläinen.

Kia ProCeed GT 1.6 T-GDI Business Premium 7 DCT

  • Moottori: 1591 cm³, 4-sylinterinen
  • Maksimiteho: 150 kW, 204 hv. @ 5500 rpm.
  • Maksimivääntö: 265 Nm. @ 1500-4500 rpm.
  • Kiihtyvyys: 7,5 sek. (0-100 km/t)
  • Omamassa: 1465 kg.
  • Vetotapa: Etuveto
  • Tavaratila: 594 l.
  • Yhdistetty kulutus: 7,2 l/100km. (koeajokulutus 8,0-8,5 l/100km.)
  • CO2-päästöt: 163 g/km.
  • Alkaen hinta: 26 712 euroa (ProCeed 1,0 T-GDI GT-Line), koeajoauto 38 957 euroa.

Katso tästä muut Autotoday-koeajot.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //   

Kuva: Antti Järveläinen.
Kuva: Antti Järveläinen.
Kuva: Antti Järveläinen.
Kuva: Antti Järveläinen.
Kuva: Antti Järveläinen.
Kuva: Antti Järveläinen.

Taloustieteilijöillä yksinkertainen ratkaisu puolittaa päästöt: Pistetään fossiilisten polttoaineiden myynti luvanvaraiseksi

Arkistokuva. Kuva: Matti Sulanto.

Suomi on sitoutunut puolittamaan fossiilisten polttoaineiden kulutuksen tieliikenteessä vuoteen 2030 mennessä.

Tänään julkaistussa, liikenne- ja viestintäministeriön tilaamassa raportissa Aalto Economic Instituten tutkijat esittävät, että tehokkain tapa päästä tavoitteeseen on luoda Suomeen polttoaineiden myyntilupajärjestelmä.

Siinä jakelijan olisi ostettava valtiolta jokaista myytävää polttoainelitraa varten polttoaineen hiilisisältöön sidottu myyntilupa. Lupien määrä vähenisi vähitellen niin, että vuonna 2030 liikenteessä syntyisi puolet nykyistä vähemmän hiilidioksidipäästöjä.

Raportin tekoa vetäneen professori Matti Liskin mukaan lupajärjestelmällä on muihin keinoihin verrattuna kaksi tärkeää etua: varmuus tavoitteeseen pääsemisestä sekä kustannustehokkuus.

– Ehdotus jättäisi kuluttajien ja yritysten päätettäväksi, mikä on niille tehokkain tapa sopeutua muutokseen. Tämä voi myös muuttua ajan myötä riippuen eri teknologioiden kehityksestä, Liski sanoo.

Säännölliset huutokaupat

Tutkijoiden mukaan myyntilupien myyminen olisi yksinkertaista hoitaa säännöllisillä huutokaupoilla, joiden järjestämisestä vastaisi valtio. Polttoaineen hinnanvaihtelun taloudelle aiheuttamaa epävarmuutta voitaisiin hallita hintakaton ja –lattian avulla, jolloin valtio määrittäisi alimman ja ylimmän mahdollisen hinnan polttoainelitran myyntiluvalle.

– Huutokauppajärjestelyissä on tärkeää varmistaa tasapuolisen kilpailun säilyminen esimerkiksi järjestämällä huutokauppoja säännöllisin väliajoin. Näin taataan lupien jatkuva saatavuus, eikä yksittäisen polttoainejakelijan markkinaosuus kasva liian suureksi, sanoo Aalto Economic Instituten toiminnanjohtaja Oskari Nokso-Koivisto.

Myyntilupajärjestelmä nostaa todennäköisesti polttoaineen hintoja, mikä huolettaa erityisesti kuljetusintensiivistä teollisuutta.

Muutokseen sopeutuminen voi myös olla vaikeampaa maaseudulla, jossa liikutaan paljon oman auton varassa, ja pienituloisilla. Tutkijoiden mukaan tulonjakovaikutuksia eli järjestelmän aiheuttamia kustannuksia voitaisiin kompensoida, mutta poliittisten päättäjien tulisi valita mekanismi huolella.

– Kompensointia ei tulisi korvamerkitä polttoaineen hankintaan, sillä tällöin menetettäisiin kannustinvaikutus päästöjen vähentämiseen, Matti Liski sanoo.

Linkki raporttiin.

Kysymyksiä ja vastauksia

Miksi ehdotus tehtiin?

Euroopan unioni edellyttää, että Suomi vähentää kasvihuonekaasupäästöjään 39 prosentilla niin kutsutulla taakanjakosektorilla vuoteen 2030 mennessä verrattuna vuoden 2005 tasoon. Taakanjakosektoriin kuuluvat muun muassa liikenteen, maatalouden, lämmityksen ja jätehuollon päästöt.

Liikenne aiheuttaa 40 prosenttia sektorin päästöistä ja viidenneksen kaikista Suomen kasvihuonepäästöstä. Siksi hallitusohjelmassa sitoudutaan puolittamaan liikenteen päästöt vuoteen 2030 mennessä. Suurin kasvihuonekaasujen vähennyspotentiaali on juuri tieliikenteessä.

Mihin ehdotus perustuu?

Ehdotus perustuu taloustieteen teoriaan sekä liikenteen alalla tehtyyn empiirisen tutkimukseen. Ehdotus ottaa myös huomioon Suomen erityispiirteet, kuten esimerkiksi maamme maantieteellisen sijainnin, pitkät etäisyydet ja sen, että polttoaineiden tuotanto ja jakelu ovat Suomessa keskittyneitä muutamille toimijoille. Tutkijat kävivät tiivistä dialogia liikenne- ja viestintäministeriön virkamiesten kanssa, jotta he hahmottivat liikenne- ja ilmastopolitiikan yleiskuvan sekä sääntely-ympäristön.

Eikö olisi yksinkertaisempaa verottaa suoraan polttoainetta?

Polttoaineveron haasteena on asettaa vero optimaaliselle tasolle, jotta päästövähennykset saavutetaan kustannustehokkaasti. On vaikeaa ennustaa, millainen verotaso olisi sellainen, joka ei ole liian alhainen (silloin päästövähennystavoitteet eivät toteutuisi) tai liian korkea (tavoitteet toteutuisivat, mutta kustannus taloudelle olisi tarpeettoman suuri).

Myyntilupajärjestelmässä kaupan olevien päästölupien määrä voidaan asettaa tasolle, joka takaa tavoitteeseen pääsemisen. Kuluttajien ja yritysten vastuulle jää päättää, millä keinoin ne sopeutuvat tilanteeseen. Lupajärjestelmän avulla vähennystavoite saavutetaan joustavasti niin, että taloudellinen rasitus jakautuu eri vuosille tasaisesti.

Entä sähköautot, eikö niiden hankkimista kannattaisi tukea?

Taloudelliset tuet ovat todennäköisesti kallis tapa pyrkiä kohti päästövähennystavoitetta, eivätkä ne anna varmuutta siihen pääsemisestä. Suomessa ei myöskään tällä hetkellä valmisteta ajoneuvoja isossa mittakaavassa, joten sähköautojen hankintatuki ei edistäisi teknologian kehittämistä Suomessa.

Miten myyntilupajärjestelmä vaikuttaisi kuluttajaan?

Polttoaineiden hinta todennäköisesti nousee, jolloin kuluttajien on sopeutettava omaa toimintaansa. Koska päästöt puolitetaan vähitellen vuoteen 2030 mennessä, kuluttajilla on aikaa sopeutua uuteen tilanteeseen. Poliitikkojen vastuulla on pohtia tulonjakovaikutuksia ja niihin puuttumista.

Esimerkkejä kuluttajien sopeutumiskeinoista:

  • Kulkutavan vaihtaminen (esim. yksityisautosta junaan tai polkupyörään)
  • Ajoneuvon vaihtaminen vähemmän kuluttavaan malliin
  • Käyttövoiman vaihtaminen (esim. bensasta biokaasuun tai sähköön)
  • Autolla ajamisen vähentäminen
  • Työn organisointi (esim. etätyöt, videoneuvottelut)

Miten myyntilupajärjestelmä vaikuttaisi teollisuuteen ja Suomen talouteen?

Vaikutukset teollisuuteen ja Suomen talouteen riippuvat siitä, miten paljon kiintiöjärjestelmä nostaisi polttoaineen hintaa. Suurin vaikutus järjestelmällä olisi kuljetusintensiivisten alojen kustannuksiin.

Kustannusten nousua pystyttäisiin kuitenkin haluttaessa kompensoimaan eri tavoin, minkä lisäksi hintakatolla voitaisiin määrittää taso, jonka yli kustannusten ei annettaisi nousta.

Toisaalta järjestelmä loisi kannustimia ympäristöystävällisyyttä parantaviin investointeihin liikenteen alalla, mikä puolestaan lisäisi taloudellista toimeliaisuutta.

Aalto Economic Institute Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun taloustieteen laitoksen perustama ja johtama yksikkö, jonka tehtävänä on koordinoida yhteistyötä laitoksen ulkopuolisten kumppaneiden kanssa. Kuhunkin hankkeeseen etsitään sopivimmat osaajat Aallosta ja tutkijoiden laajasta akateemisesta verkostosta.

AEI:n kotisivut

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //   

Toyota esittelee uuden Mirai-vetyauton Tokiossa

Kuva: Toyota.

Tänä vuonna 46. kertaa järjestettävän Tokion autonäyttelyn kantavana teemana on ”avoin tulevaisuus”. Perinteisesti Tokion autonäyttelyssä on suunnattu katse ennakkoluulottomasti tulevaisuuteen.

Toyota oli etulinjassa jo vuonna 2014 esitellessään ensimmäisen Toyota Mirai -mallin.
Nyt maailman ensi-iltansa saa toisen sukupolven polttokennoteknologiaan perustuva Mirai.

Mirai on näyttänyt, että vedyllä on sijansa tulevaisuuden käyttövoimissa – jopa 500 km toimintamatka, polttoaineen tankkaus kestää vain muutaman minuutin ja auton ainoat lähipäästöt ovat puhdasta vettä.

Vuodesta 2014 Miraita on myyty maailmanlaajuisesti noin 10 000 kappaletta ennen kaikkea sellaisiin paikkoihin ja rooleihin, joissa ne voivat tehokkaimmin toimia tulevaisuuden vety-yhteiskunnan puolestapuhujina.

Tokion autonäyttelyssä esiteltävä vunna 2020 markkinoille saapuva uutuusmalli suuntaa jo olemassa oleville markkinoille Japaniin, Pohjois-Amerikkaan sekä tiettyihin Euroopan maihin.

Energiatehokkuus on erittäin tärkeää myös polttokennoautoissa, ja Toyota tähtää 30 % parannukseen niin polttokennojärjestelmän hienosäätämisen, uusien innovaatioiden sekä isompien vetysäiliöiden käytöllä.

Uusi Toyota Mirai, tärkeimmät tekniset tiedot:

Pituus [mm] 4 975

Leveys [mm] 1 885

Korkeus [mm] 1 470

Akseliväli [mm] 2 920

Vetotapa Takaveto

Paikkamäärä Viisi (5) henkilöä

Toimintamatka noin 30 % enemmän kuin 1. sukupolven Mirailla

 

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //   

Yksi mies menehtyi aamun Liperin kolarissa

Kuva: CvB.

Tiistai aamuna noin kello 5.55 tapahtui Liperissä Polvijärvellä kahden henkilöauton välinen kolari jossa tapahtui vakavia henkilövahinkoja.

Poliisin alustavassa tutkimuksessa on selvinnyt, että autot ajoivat Polvijärventietä vastakkaisista suunnasta.

Poliisin mukaan Polvijärventien suunnasta ajanut auto joutui sivuluisuun ja törmäsi oikea kylki edellä vastaan tulleen auton keulaan.

Polvijärven suunnasta tulleessa autossa oli kaksi henkilöä ja vastaan tulleessa vain yksi.

Vakavimmat henkilövahingot tapahtuivat Polvijärven suunnasta tulleen auton henkilöille.

Menehtynyt mies oli matkustajana Polvijärven suunnasta tulleessa henkilöautossa.

Auton kuljettaja loukkaantui myös erittäin vakavasti.

Vastaan tulleen auton kuljettaja loukkaantui lievemmin.

Tapahtumapaikka oli moottoritien silta ja tie oli tapahtuma-aikaan kostea. Ilman lämpötila oli nolla, todetaan poliisin tiedotteessa.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //