Koti Blogi Sivu 1698

Ford investoi 42 miljoonaa euroa Valenciaan uusien hybridimallien ja akkujen kokoonpanoon

Ford S-Max Hybrid, Ford Galaxy Hybrid. Kuva: Ford.

Ford on ilmoittanut investoivansa 42 miljoonaa euroa Valencian tehtaaseensa Espanjassa ja rakentavansa viimeisintä tekniikkaa edustavan akkujen kokoonpanolinjan uusien S-Max Hybrid ja Galaxy Hybrid -mallien valmistuksen aloittamisen lisäksi. Tällä toimenpiteellä tuetaan yhtiön sähköistämisstrategiaa Euroopassa.

Kaksi uutta kokoonpanolinjaa mahdollistavat akkujen valmistamisen autojen kokoonpanolinjan vieressä, mikä lisää valmistuksen tehokkuutta ja kestävää kehitystä.

Valenciassa valmistettavia akkuja käytetään täysin uuden Kuga ladattavan hybridin, Kuga hybridin sekä uusien S-Max ja Galaxy -hybridimallien voimanlähteenä.

Uuteen akkujen kokoonpanolinjaan investoidaan 24 miljoonaa euroa, ja se otetaan käyttöön kuluvan vuoden syyskuussa.

Alkuvuodesta 2021 esiteltävissä uusissa S-Max Hybrid ja Galaxy Hybrid -malleissa on pienempi kulutus, ja alemmat CO2 -päästöt.

Uusien itselataavien S-Max ja Galaxy -hybridimallien tuotantoa varten on investoitu kahdeksan miljoonaa euroa uusiin työkaluihin ja tuotantolinjan parantamiseen. Näiden mallien voimansiirto koostuu bensiinikäyttöisestä 2,5-litraisesta Atkinson-kiertomoottorista, sähkömoottorista, generaattorista ja litiumioniakustosta.

Täysin uusien Kuga-hybridimallien tuotantoon on myös tehty kymmenen miljoonan euron lisäinvestointi. Kaiken kaikkiaan Ford esittelee 14 sähköistettyä autoa Euroopassa vuoden 2020 loppuun mennessä.

Ford on investoinut Valencian-tehtaaseensa yhteensä kolme miljardia euroa vuodesta 2011 lähtien, sisältäen 750 miljoonan euron investoinnin Kugan tuotantoon.

Kuga on Fordin kaikkien aikojen sähköistetyin automalli kattavalla mallistollaan, johon kuuluvat Kuga ladattava hybridi (PHEV), Kuga EcoBlue Hybrid (48 voltin dieselkevythybridi) ja Kuga Hybrid** (täyshybridi).

S-Max Hybrid

S-Max Hybrid -mallissa on Fordin uusin täyshybridiratkaisu, jossa vesiviilennetty litium-ioniakusto on sijoitettu törmäyksen kestävään vesitiiviiseen rakenteeseen auton lattian alapuolelle.

Tämä tekee mahdolliseksi auton tilojen mahdollisimman tehokkaan käytön. Tämä täyshybridiratkaisu on esitelty ensimmäisen kerran täysin uudessa Ford Kugassa.

S-Max Hybrid on saatavana viisi- ja seitsemänpaikkaisena. Viisipaikkaisen mallin nykyinen jopa 2000 litran tavaratila pysyy ennallaan.

S-Max Hybrid -mallissa on power-split-automaattivaihteisto, tehoa 200 hv ja vääntöä 210 Nm, minkä ansiosta auton liikkeellelähtö pysähdyksistä sekä kiihtyminen ovat nopeampia kuin Ford EcoBlue-dieselmoottorilla varustetuissa malleissa. Hybridimalleissa on tavoitteena 1500 kg vetokyky.

Mallien tavoitellut CO2-päästöt (WLTP) ova 140 g/km, ja NOx-päästöjä on pienennetty merkittävästi. **

Auton teknologiat auttavat kuljettajia optimoimaan polttoaineenkulutusta luopumatta mukavuudesta. Näitä teknologioita ovat muun muassa:

Jarrutusenergian talteenotto, joka lataa akkua vangitsemalla jopa 90 prosenttia jarrutuksessa käytettävästä energiasta.

Fordin SmartGauge käyttöliittymä, jonka avulla voi tarkkailla polttoaineen ja akkuenergian kulutusta. Käyttöliittymän ominaisuuksiin kuuluu esimerkiksi asteittaiseen jarruttamiseen rohkaiseva jarrutusvalmentaja, minkä ansiosta akustolle saadaan palautettua enemmän energiaa.

Sähköinen ohjaustehostin ja sähkötoiminen ilmastointi, voimansiirron jäähdytys- ja alipainejärjestelmät, jotka vähentävät merkittävästi moottorin vastusta.

Ford S-Max Hybrid täydentää S-Max -mallistoa, jota on myyty lähes 125 000 kappaletta vuonna 2015 tapahtuneen viimeisimmän sukupolven esittelyn jälkeen. S-Maxin myynti kasvoi yhdeksän prosenttia tammi-marraskuun 2019 aikana edelliseen vuoteen verrattuna.

Myös Ford Mondeo Hybrid ja Mondeo Wagon Hybrid -mallit valmistetaan Fordin Valencian-tehtaalla. Galaxy Hybrid -mallia ei tuoda Suomeen.

**Viralliset polttoaine- ja päästölukemat ilmoitetaan lähempänä myynnin aloittamista.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //  

Yksityisteiden peruskorjauksiin rahaa yhä useammalle tiekunnalle

Arkistokuva. Kuva: Clas von Bell

– Nyt on reilusti rahaa jaossa nopeille tiekunnille!, patistelee tiekuntia Simo Takalammi Suomen Tieyhdistyksestä.

Valtion talousarviossa osoitettu 20 miljoonan euron määräraha yksityisteiden avustuksiin. Rahoitustilanne on siten parempi kuin vuosiin ja Suomen Tieyhdistys suosittaa tiekuntia hakemaan avustusta yksityisteiden perusparannuksiin. Tarjolla olevia avustuksia ei kannata jättää käyttämättä.

– Enää ei voida tuudittautua vanhaan eli jäädä odottamaan routaa, jotta raskaat kuljetukset saataisiin ajettua, vaan yksityisteiden kantavuuden on oltava kunnossa roudattominakin talvina.

Yksityisteiden korjausvelkaa on kertynyt jo pitkään ja rekkojen massojen nousu on asettanut teiden kantavuudelle entistä suuremmat vaatimukset. Yhdessä lauhojen talvien kanssa on useimmilla yksityisteillä syytä selvittää perusparannuksen tarpeet ja ryhtyä toimeen niiden toteuttamiseksi.

Avustuksia helpommin kuin ennen

– Valitettavasti yksityistielain uudistumisen myötä on syntynyt käsitys yhteiskunnan tieavustusten leikkaantumisesta. Tämä on yksiselitteisesti väärinkäsitys ja kunnat voivat edelleen avustaa yksityisteitä haluamallaan tavalla, muistuttaa Takalammi.

Uuden lain myötä avustuksen piiriin tuli paljon uusia yksityisteitä, koska vaatimus kolmesta vakituisesta asuintalosta poistui. Nyt avustusta voivat hakea myös esimerkiksi metsätalouden käytössä olevien teiden tiekunnat Tieto avustusehtojen lieventymisestä ei ole tavoittanut kaikkia tiekuntia.

– Osa kunnista on käyttänyt lakimuutosta perusteena kunnan omien tieavustusten leikkaamiselle, mutta se on yksiselitteisesti kunnan oma päätös, eikä lain uudistuminen sellaiseen vaikuta, muistuttaa Takalammi.

Tiehen panostaminen fiksua taloudenpitoa

Takalammi muistuttaa hyvän tien olevan pitkäaikainen investointi, joka varmistaa tien omistajien omaisuuden säilymisen arvossaan ja varmistavan esimerkiksi metsätalouden kuljetukset myös kelirikkokaudella.

Tien perusparannuksen tarve ja tehtävät toimenpiteet on hyvä arvioida asiantuntijan kanssa. Ammattitaitoiset tieisännöitsijät ovat hyvä yhteistyökumppani niin työn suunnitteluun kuin hyväksi tunnettujen urakoitsijoiden valintaan.

Valtion avustuksen myöntää alueellisen ELY-keskuksen liikenne-vastuualue ja asiassa on hyvä olla yhteydessä jo hyvissä ajoin.

Myös metsäteiden perusparannukseen tarkoitetun kemera-rahoituksen rahoitustilanne on hyvä ja ohjelmaan mahtuu uusia metsätiekohteita. Kemera-rahoitus on alueellisen metsäkeskuksen hallinnoima.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //  

Smartin uudet sähköautot Suomeen kesäksi

Kuva: Daimler.

Visionääri Nicolas Hayek kehitti konseptin, joka muuttui todeksi vuonna 2007 Smartin esitellessä ympäristöystävällisen sähköauton. Siitä lähtien Smart on tarjonnut jokaiseen sukupolveen myös täysin sähköisen vaihtoehdon.

Uusien Fortwo- ja Forfour-mallien myötä aika on vihdoin kypsä: Smart siirtyy kokonaisuudessaan paikallispäästöttömän, täyssähköisen teknologian käyttöön.

Sähköautoihin siirtymisen myötä myös valotekniikka muuttuu tehokkaisiin täysin led-tekniikalla toteutettuihin ajovaloihin.

Smart ottaa sarjatuotantoon sen, mikä molemmissa tutkielmissa ”forease” ja ”forease+” ihastutti ihmisiä: kolme kookasta aktiivista valodiodielementtiä pitävät huolen autolle luonteenomaisesta valoilmeestä, minkä lisäksi niiden sisään on sijoitettu lähi- ja kaukovalot sekä vilkut.

Uudet lisävarusteiset täysin led- ajovalot tervehtivät kuljettajaa yhdessä vilkkujen kanssa mieleenpainuvalla valoshow’lla lukituksen avaamisen jälkeen.

Sisätilan merkittävin uudistus uuden keskikonsolin ohella on aiempaa kookkaampi Smart Media Connect. Smart on panostanut uuden UX-konseptinsa myötä ensi kertaa asiakkaan oman puhelimen ja sen kapasiteetin yhdistämiseen auton järjestelmiin.

Myös multimediajärjestelmässä on keskitytty oleelliseen: kosketusnäyttö on kahdeksantuumainen, ja autoon voidaan liittää kätevästi mitä erilaisimmat älypuhelinjärjestelmät.

Niinpä asiakas saa edullisen multimediaratkaisun, joka on lisäksi intuitiivisesti käytettävä ja helposti päivitettävissä.

Heti kun käyttäjä siirtyy uuteen älypuhelimeen tai kun ohjelmistopäivitysten myötä tulee tarjolle uusia sovelluksia, ne tulevat välittömästi osaksi Smart-autoa.

Kuva: Daimler.

Energian talteenotto lisää ajomatkaa

Lyhyt akseliväli ja suuri raideleveys yhdistettynä suodattamattomaan ohjaustuntumaan tekevät Smartin ajettavuudesta ketterän. Lisäksi täyssähköinen ajaminen synnyttää aivan uudenlaisen ajonautinnon.

Peräti 160 newtonmetrin vääntö on käytettävissä välittömästi. Sähkömallit kiihtyvät näin ollen paljon paremmin kuin mitä 60 kW:n (82 hv) lukemat antavat olettaa.

Smart EQ Fortwo coupén 4,8 sekunnin spurtti liikennevaloista 60 km/h kiihdytettäessä pitää huolen äänettömästä ajonautinnosta.

Kaiken kaikkiaan uudet Smart-mallit pääsevät hyödyntämään täyssähköteknologian suomia valttikortteja täydessä mitassa.

Smartissa on tietoisen kompaktiksi rakennettu korkeajänniteakusto. Se koostuu kolmesta korkeajännitemoduulista ja kaikkiaan 96 korkeajännitekennosta. Niiden avulla tämä litiumioniakku saavuttaa 17,6 kWh:n kapasiteetin, joka riittää 159 kilometrin ajoon NEDC:n mukaan.

Tämä on moninkertainen kilometrimäärä keskimääräiseen päivittäiseen ajomatkaan verrattuna esimerkiksi Saksassa. Toimintamatka on reilu etenkin kaupunkiajossa, jossa energian talteenotolla energiaa saadaan kerättyä takaisin.

Kaupunkiajossa erityisen miellyttävä toiminto on tutka-avusteinen energian talteenotto. Toiminto jarruttaa Smartin nopeutta automaattisesti havaitessaan edellä hitaammin ajavan ajoneuvon.

Auton rullaus- ja jarrutusvaiheet toteutuvat tällä tavoin joka tilanteessa ihanteellisesti, jolloin akkuun saadaan kerättyä takaisin maksimimäärä liike-energiaa.

Lämpötilanhallintaan on kiinnitetty erityistä huomiota, jotta sähkö-Smart pystyy vastaamaan myös äärimmäisten sääolosuhteiden ja muiden äärivaatimusten tuomiin haasteisiin.

Sähkömoottorille riittää kookkaaksi mitoitettu ilmajäähdytys, kun taas sähkömoottoriin kiinnitettyä tehoelektroniikkaa jäähdytetään nestejäähdytyksellä.

Myös korkeajänniteakun lämpötila on täysin säädeltävissä. Tarvittaessa akku liitetään aktiivisesti voimansiirron jäähdytyskiertoon, jotta esimerkiksi suuressa jatkuvassa kuormituksessa tai pikalatauksessa lämpötila pysyy optimaalisella alueella.

Sama koskee myös erittäin alhaisia lämpötiloja. Akkulämmitys pitää huolen akun optimaalisesta suorituskyvystä ja tehokkuudesta.

Uuden Smart-malliston hinnasto Suomessa julkaistaan helmikuun loppuun mennessä. Ensimmäiset autot saadaan maahan kesäksi.

 

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //  

Mies yritti varastaa auton avaimen avulla: ”Kokeilin vain, mihin autoon avain sopii”

Poliisi9
Kuva: CvB.

Parikymppinen mies otettiin kiinni epäiltynä henkilöautoon kohdistuneesta moottorikäyttövarkauden yrityksestä Vantaalla myöhään lauantai-iltana.

Asianomistaja kertoi, että auton avain oli hävinnyt aikaisemmin samana iltana.

Pariskunta, jonka käytössä auto oli, epäili, että avain olisi pudonnut pihalle. Sitä ei kuitenkaan etsiskelyistä huolimatta löytynyt ja pariskunta päätti jättää auton parkkiin samalle pihalle ja vahtia sitä asunnosta käsin.

Myöhemmin samana iltana autoon tunkeutuikin avainta käyttäen mies, joka istui kuljettajan paikalle.

Pariskunnan mies ryntäsi pihalle, jolloin autoon istuuntunut mies lähti juosten karkuun ja onnistui pinkomaan pakoon. Poliisi löysi hänet kuitenkin myöhemmin tapahtumapaikan läheisyydestä.

Mies kiisti poliisipartiolle syyllistyneensä asiassa rikokseen ja selitti vain kokeilleensa, mihin autoon avain sopii.

Hänen kertomuksensa uskottavuutta heikensi muun muassa se että hänen hallustaan löydettiin varastetuksi ilmoitettua omaisuutta. Mies otettiin kiinni rikoksesta epäiltynä.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //  

WRC: Suninen lähti kotimatkalle tyytyväisin mielin

Teemu Suninen. Kuva: Miika Wuorela.

Teemu Suninen yltyi Monte Carlo –rallin päätöspäivänä sellaiseen vauhtiin, jota hän ajattelikin ajavansa koko rallin ajan. Onnistunut ajo palkittiin kolmella bonuspisteellä kisan päättäneellä Power Stagella.

Sunnuntain neljä erikoiskoetta veivät kilpailijat aivan Monacon yläpuolella sijainneille Merialppien rinteille.

Legendaariset erikoiskokeet, molemmat kahteen kertaan ajettuna, testasivat kuljettajien vauhtikestävyyttä. Kolmen päivän kilvanajon jälkeen piti saada irti vielä viimeinen puristus.

Sen Suninen ja kartanlukija Jarmo Lehtinen pystyivätkin tekemään. Aamusta tiet olivat vielä huomattavan erilaisessa kunnossa, kuin myöhemmin iltapäivällä.

Katso tästä muita juttuja Teemu Sunisesta.

– Todella haastavat olosuhteet. Se oli paikoin kuin jäällä ajamista, piti ottaa todella tarkasti ne erikoiskokeet. Kiiltävän musta asfaltti oli liukasta märkänäkin.

Kun tuntuma ratin takana oli hyvä, antoi Suninen mennä sen, mihin riskittä pystyi kykenevänsä. Päivän agendassa oli sijoituksen parantaminen, mikä myös toteutui.

Viimeisellä erikoiskokeella meno maittoi vielä siinä määrin, että kotimatkalle sai lähteä tyytyväisin mielin.

– Yritettiin vielä tänään ajaa hyviä erikoiskoeaikoja. Kahdeksas sija oli päivän tavoite, ja se saavutettiin Power Stagen lisäpisteiden lisäksi. Mutta kokonaisuutena tämä ei ollut mikään helppo ralli. Joskus vain tulee tällaisia kovia kisoja.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //  

Kolmen poliisilaitoksen yhteisessä raskaan liikenteen valvonnassa paljastui muun muassa täysin sitomaton paperirullakuorma

Arkistokuva. Kuva: Poliisi.

Kolmen poliisilaitoksen yhteinen ja samanaikainen valvontaisku toteutettiin ensimmäistä kertaa tällä vahvuudella.

Raskaan liikenteen valvontaiskuun osallistuivat Turun-, Tampereen-, Seinäjoen-, Vaasan- ja Kokkolan liikennepoliisin yksiköt. Valvontaa tehtiin valtatiellä 3 ja valtatiellä 8.

Valvontaisku pidettiin perjantaina 24. tammikuuta ja liikenteessä tavattiin erilaisia raskaalle liikenteelle tavanomaisia rikkomuksia, mutta myös vakavia, suoraan liikenneturvallisuuteen vaikuttavia laiminlyöntejä.

Katso tästä muita juttuja raskaan liikenteen valvonnasta.

Vakavaksi laiminlyönniksi osoittautui sitomaton paperirullakuorma sellaisessa kuorma-autossa, jossa auton rakenteet eivät estä yllättävässä liikennetilanteessa tapahtuvaa painavien, sitomattomien paperirullien liikkumista ja putoamista pois pressulla katetusta kuormakorista.

Kyseessä oli vakava piittaamattomuus liikenneturvallisuutta kohtaan ja sakon lisäksi kuljettaja määrättiin myös väliaikaiseen ajokieltoon.

Toinen vakava rikkomus löytyi erään ajoneuvoyhdistelmän kytkennästä, kun kuorma-auton vetokytkin oli viallinen.

Perävaunu irrotettiin ja matka jatkui kirjallisten muistutusten jälkeen vain kuorma-autolla.

Valvonnassa tavattiin myös useita ajo- ja lepoaikarikkomuksia, esimerkiksi muutaman kerran toisen kuljettajan kuljettajakortilla ajanut kuorma-auton kuljettaja.

Poliisi pitää tarkastettuun ajoneuvomäärään nähden suurena raskaan liikenteen rikkeiden osuutta.

Valvontaiskun tulokset

  • Tarkastetut kotimaiset ajoneuvot 165 kpl
  • Tarkastetut ulkomaiset ajoneuvot 13 kpl
  • Tarkastetut linja-autot 3 kpl
  • Ylikuormat 5 kpl
  • Puutteelliset kuormanvarmistukset 6 kpl
  • Ajo-oikeudettomat kuljettajat 2 kpl
  • Ajoneuvon epäkuntoisuus 7 kpl
  • Tarkkaamattomuus liikenteessä (matkapuhelimet, näköesteet) 4 kpl
  • Ajo- ja lepoaikaseuraamukset 19 kpl
  • Ajopiirturirikkomukset 7 kpl
  • Seuraamukset yhteensä (kotimaiset ja ulkomaiset) 59 kpl

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //  

Mönkijänkuljettaja loukkaantui vakavasti kolarissa Salossa — poliisi kaipaa havaintoja

Kuva: CvB.

Perjantaina iltapäivällä sattui Salossa Mahtinaisentiellä traktorimonkijän ja henkilöauton välinen liikenneonettomuus, jossa mönkijää kuljettanut salolainen nuorukainen loukkaantui vakavasti.

Nuorukaisen tila on poliisin mukaan edelleen kriittinen.

Lounais-Suomen poliisi toivoo yhteydenottoa henkilöiltä, jotka näkivät itse onnettomuuden.

Erityisesti poliisi toivoo tapahtumapaikalle ensimmäisten joukossa ehtineen, punaiseen takkiin pukeutuneen naisen, joka oli auttanut henkilöautossa olleita henkilöitä, ottavan yhteyttä poliisiin.

Yhteyttä voi ottaa puhelimitse Lounais-Suomen poliisilaitokselle puhelinnumeroon 029 541 7259, tai henkilökohtaisesti virka-aikana suoraan Salon poliisiasemalle.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //  

WRC: Neuville ajoi voittoon ja Ogier nousi toiseksi

Thierry Neuville. Kuva: Hyundai.

Monte Carlo -ralli päättyi Hyundain Thierry Neuvillen voittoon. Toyotan Sébastien Ogier nousi viimeisellä erikoiskokeella tallikaverinsa Elfyn Evansin ohi toiseksi.

Maalissa Evans oli 1,7 sekuntia Ogieria perässä ja Ogier 12,6 sekuntia Neuvillea perässä.

M-Sportin Esapekka Lappi oli kisassa neljäs, Toyotan Kalle Rovanperä viides ja Hyundain Sébastien Loeb kuudes.

Katso tästä muita WRC-juttuja.

Neuville oli myös viimeisen erikoiskokeen nopein tasa-ajalla Ogierin kanssa. Näin Neuville sai viisi ylimääräistä pistettä.

M-Sportin Teemu Suninen oli viimeisen erikoiskokeen kolmanneksi nopein ja sai kolme ylimääräistä pistettä.

Suninen oli kokonaiskisassa kahdeksas.

Lappi oli viimeisen erikoiskokeen viidenneksi nopein ja sai yhden lisäpisteen.

Monte Carlo -rallin lopputulos

1  T. NEUVILLE            3:10:57.6     Ero kärk.
2  S. OGIER                      +12.6        +12.6
3  E. EVANS                        +1.7       +14.3
4  E. LAPPI                     +2:54.7   +3:09.0
5  K. ROVANPERÄ           +1:08.2   +4:17.2
6  S. LOEB                        +47.5   +5:04.7
7  T. KATSUTA                +6:23.2   +11:27.9
8  T. SUNINEN                +2:02.5   +13:30.4

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //  

WRC: Neuvillellä yli kymmenen sekunnin johto — Rovanperä nousi viidenneksi

Thierry Neuville. Kua: Hyundai Motorsport.

Hyundain Thierry Neuville oli selvästi nopein Monte Carlo -rallin toiseksi viimeisellä erikoiskokeella.

Ero toisena olevaan Toyotan Elfyn Evansiin on nyt 11,1 sekuntia. Kolmantena oleva Evansin tallikaveri Sébastien Ogier on Evansista vain 1,5 sekuntia.

Hyundain Sébastien Loeb kärsi vielä huonoista renkaista ja putosi nyt Toyotan Kalle Rovanperän taakse.

Neljäntenä on M-Sportin Esapekka Lappi ja viidentenä Rovanperä. Miesten välinen ero on toista minuuttia.

Loeb on nyt Rovanperän perässä 3,8 sekuntia.

Monte Carlo -rallin tilanne erikoiskoe 15 jälkeen (La Cabanette – Col de Braus 2)

1  T. NEUVILLE         3:01:18.6       Ero kärk.
2  E. EVANS                   +11.1       +11.1
3  S. OGIER                     +1.5       +12.6
4  E. LAPPI                 +2:50.2    +3:02.8
5  K. ROVANPERÄ        +1:02.0   +4:04.8
6  S. LOEB                       +3.8   +4:08.6

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //  

Ulosajo paljastui sosiaalisen median kautta

Kuva: CvB.

Poliisi sai lauantaina ilmoituksen sosiaalisen median kanavia pitkin Asikalan Vääksyssä Rantakulmantiellä tapahtuneesta henkilöauton ulosajosta.

Tapahtuneesta ei kuitenkaan oltu ilmoitettu hätäkeskukselle.

Paikalle päästyään, useamman tunnin itse tapahtuneen jälkeen, poliisipartio havaitsi onnettomuuden jäljet, mutta ei itse onnettomuusautoa.

Poliisi tapasi myöhemmin omien selvitystensä perusteella onnettomuusauton liikenteestä Vääksyn keskustassa.

Auton kuljettajana toiminut nuorehko mies myönsi onnettomuuden tapahtuneen hänen toimiessa kuljettajana.

Tapahtuneesta poliisipartio kirjasi rikosilmoituksen nimikkeellä törkeä liikenneturvallisuuden vaarantamminen.

Lisäksi kuljettajan hallusta löytyi toisen vahingoittamiseen soveltuva paineilmatoiminen ase.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //