Koti Blogi Sivu 1569

Autoihin tulossa älyrenkaita — ensimmäiseksi sähköautoihin

Kuva: Nokian Renkaat.

Itsestään ajavat autot asettavat vaatimuksia myös renkaille. Muun muassa renkaisiin kytkettävät sensorit ovat tärkeässä roolissa, kun ajo-olosuhteita havainnoi ihmisen sijaan kone. Nokian Renkaiden asiantuntija uskoo älyrenkaiden yleistyvän viimeistään viiden vuoden kuluttua.

Liikenteen automatisaatio etenee, mikä lisää vaatimuksia myös autonrenkaille. Kun auto ei ole ihmisen ohjauksessa, sen täytyy pystyä itsenäisesti havainnoimaan ajo-olosuhteita esimerkiksi renkaisiin asennettujen sensoreiden kautta.

Vanhat tutut turvallisuusominaisuudet kuten jääpito ja vesiliirron vastustuskyky saavat rinnalleen reaaliaikaista dataa tuottavaa teknologiaa, todetaan Nokian Renkaiden tiedotteessa.

– Jos autossa ei ole mukana aktiivista kuljettajaa varmistamassa, että renkaat ovat turvalliset käyttää, turvallisuutta täytyy mitata jotenkin muutoin, toteaa Nokian Renkaiden digitaaliteknologiajohtaja Mika Penttilä.

Kun renkaista saatava informaatio yhdistetään esimerkiksi säästä saatavaan tietoon, pystyy auton informaatiojärjestelmä muodostamaan kuvan vallitsevista ajo-olosuhteista ja mukauttaa ajamista siihen.

Renkaiden sensorit voivat tarkkailla myös renkaiden kulumista, paineita ja renkaan sisälämpötilaa. Renkaan lämpötilan nouseminen voi esimerkiksi kertoa alkavasta rengasvauriosta, johon voidaan reagoida, eikä se pääse aiheuttamaan vaaratilannetta tien päällä.

– Olipa auto kuinka älykäs tahansa, ainoa linkki sen ja tien välissä on rengas, muistuttaa Nokian Renkaiden tuote- ja markkinointijohtaja Jukka Kasi.

Rengas kertoo, kun on aika vaihtaa uusiin

Älyrenkaat mahdollistavat myös uudenlaiset renkaisiin liittyvät palvelumallit, joita voidaan hyödyntää jo ennen kuin robottiautot ilmestyvät katukuvaan.

– Myös tulevaisuudessa renkaat kuluvat ja ne tulee vaihtaa. Uuden rengassarjan hankkimisesta voi kuitenkin tulla entistä vaivattomampaa ja huomaamattomampaa, Penttilä sanoo.

Jos tulevaisuuden jääkaappi tilaa loppuneen maidon tilalle uuden purkin, sama voi tapahtua myös kuluneille renkaille. Sensorit voivat ilmoittaa renkaiden kulumisesta rengasmyymälään, josta uudet kumit toimitetaan oven taakse tai parhaimmillaan asennetaan suoraan autoon. Jukka Kasin mukaan ensimmäinen askel on kuitenkin se, että tieto renkaiden kulumisesta välitetään kuskille.

– Rengas välittää kulumisdatan auton informaatiojärjestelmään, joka ilmoittaa kuljettajalle, että renkailla voi ajaa turvallisesti vielä kolme kuukautta. Samalla järjestelmä kehottaa ottamaan yhteyttä lähimpään rengasmyyjään ja antaa sen yhteystiedot. Samaan tapaan kuin jo nyt auto voi ilmoittaa polttoaineen olevan lopussa, ja ajotietokoneeseen yhdistetty navigaattori ohjaa lähimmälle huoltoasemalle.

Ennakoivan huollon merkitys korostuu erityisesti sitten, kun yhteiskäyttöautot lisääntyvät ja etenkin, kun ne alkavat liikennöimään itsenäisesti. Täten varmistetaan, että auto ei jätä kyytiläisiään tien varteen.

Älyrenkaat ilmestyvät katukuvaan ennen robottiautoja

Vaikka suurin vallankumous vielä odotuttaa itseään, erilaisia sensori- ja älyrengasratkaisuja on jo saatavilla. Esimerkiksi TPMS-rengaspainevahdit ovat kuluttajille tuttuja, mutta sitä pidemmälle viety teknologia on toistaiseksi pääosin ammattilaiskäytössä.

Esimerkiksi Nokian Tyres Intuitu on maatalous- ja urakointirenkaisiin tarkoitettu konsepti, jossa sensoreilla varustetut renkaat yhdistyvät dataa keräävään mobiilisovellukseen.

Jukka Kasi kuitenkin uskoo, että Intuitun kaltaiset ratkaisut yleistyvät myös kuluttajakäytössä – jo ennen kuin autonomiset autot kurvaavat maanteille.

– Ensimmäiseksi älyrenkaat yleistyvät sähköautoissa, sillä niissä on isot renkaat ja paljon sensoreita sekä linkityksiä renkaisiin. Se tapahtuu noin viiden vuoden päästä, Kasi summaa.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

 

Historian havinaa: Autonimi-Aapisen lyhyt oppimäärä

Suomen Kuvalehti 21 1928. Klikkaa kuvaa isommaksi.

Jo 20-luvulla myytiin maassamme kymmeniä erimerkkisiä autoja, joiden useimpien nimet viittasivat valmistajan nimeen.

Ulkomaiden kieliä osasivat vain oppineet herrat. Niinpä tavalliselle tallaajalle tarjoutui tilaisuus luoda vaikeista nimistä paremmin suuhun sopivia väännöksiä.

”Rakkaalla lapsella” on monta niemeä. Sellaisia olivat mm. hyrysysy, menolainen, automopiili, piili (Stadilaisilla bilika).

Kansan suussa nimet vääntyivät helpommin äännettäviin muotoihin ja saivat myös hauskoja ja kuvaavia ilmaisuja.

Tässä muutamia. Chevroletista tuli Hoppa, Chryslerista Kraisu, Citroenista Sitikka, Jaguarista Jakke, Dodgesta Tötsi, Moskvitshista Mosse, Opelista Ooppeli, Peugeotista Pösö, Renaultista Rellu, Volkswagen oli Pahnapuhallin ja Folkkari.

Katso tästä muita Historian havinaa -juttuja.

Toisinaan nimet saattoivat aiheuttaa sekaannuksia. Niistä johtuen apua pyydettiin Suomen Kuvalehdeltä, joka tuolloin oli maahantuojien suosima ilmoitusväline. Toimitus tarttui pyyntöön ja julkaisi perusteelliset ääntämisohjeet ilmeisesti lähes kaikista eri puolilla maalimaa valmistetuista sen ajan merkeistä.

Muutamista tunnetuist merkeistä opastetaan esimerkiksi näin:

Cadillac      -kädiläk

Chevrolet    -shevrolet

Dodge    – dötsh

Ford     -foord

Mercedes   -merseedes

Opel     -oopel

Peugeot    -peshoo

Renault     -renoo

Rolls Royce   -rolls rois

Kuvan tekstit pystyy lukemaan paremmin klikkaamalla kuvaa isommaksi. Mobiililaitteessa kuvaa suurennetaan vetämällä sormilla.

Voit myös katsoa sivun tästä.

Teksti: Usko Sipilä.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

 

F1: Bottas ajoi Itävallassa paalulle — Räikkönen jäi häntäpäähän!

Valtteri Bottas. Kuva: Daimler.

Mercedeksen Valtteri Bottas ajoi F1-sarjan avauskisan paalupaikalle. Kisa ajetaan sunnuntaina Itävallassa Red Bull Ringillä.

Kakkosruudusta lähtee Bottaksen tallikaveri, Lewis Hamilton. Hän jäi Bottaksesta 0,012 sekuntia.

Kolmannesta ruudusta lähtee Red Bullin Max Verstappen. Hän jäi Bottaksesta jo yli puoli sekuntia.

Alfa Romeon Kimi Räikkönen ei saanut kunnon vauhtia autoonsa ja jäi ruutuun 19. Hänen tallikaverinsa Antonio Giovinazzi lähtee ruudusta 18.

Ferrarilla ei myöskään mennyt hyvin. Charles Leclerc pääsi kolmanteen jaksoon ja lähtee ruudusta seitsemän, mutta Sebastian Vettel jäi kakkosaika-ajoon ja lähtee kisaan ruudusta 11.

Kisa ajetaan sunnuntaina Suomen aikaa kello 16 jälkeen.

Itävallan GP:n aika-ajot

1 Valtteri Bottas Mercedes           1:02.939
2 Lewis Hamilton Mercedes            +0.012
3 Max Verstappen Red Bull Racing +0.538
4 Lando Norris McLaren                 +0.687
5 Alexander Albon Red Bull Racing +0.929
6 Sergio Perez Racing Point           +0.929
7 Charles Leclerc Ferrari                +0.984
8 Carlos Sainz McLaren                 +1.032
9 Lance Stroll Racing Point            +1.090
10 Daniel Ricciardo Renault           +1.300
11 Sebastian Vettel Ferrari
12 Pierre Gasly AlphaTauri
13 Daniil Kvyat AlphaTauri
14 Esteban Ocon Renault
15 Romain Grosjean Haas F1 Team
16 Kevin Magnussen Haas F1 Team
17 George Russell Williams
18 Antonio Giovinazzi Alfa Romeo Racing
19 Kimi Räikkönen Alfa Romeo Racing
20 Nicholas Latifi Williams

 

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Mies menehtyi rajussa ulosajossa — auto lensi junaradan yli

Kuva: CvB.

Hyvinkäällä tapahtui viime yönä noin kello 04.00 kuolemaan johtanut liikenneonnettomuus.

Poliisin mukaan onnettomuus tapahtui Nurmijärventiellä (tie nro 130) paikassa, missä tie ylittää Hyvinkää-Hanko -junanradan. Auto oli matkalla Hyvinkään suuntaan.

Poliisin tiedotteen mukaan henkilöauto ajautui toistaiseksi tuntemattomasta syystä tien vasemmalla puolella olleen suojakaiteen päälle. Suojakaiteelta auto lensi junaradan yli ja törmäsi sillan alla olevaan penkkaan.

Auton kuljettaja ei käyttänyt turvavyötä ja menehtyi ulosajossa. Kuljettaja oli 41-vuotias mies. Hän oli yksi autossa.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Oululaismies jo 20 kertaa vuoden sisällä kiinni kortitta ajosta

Kuva: CvB.

Ajo-oikeudeton mies ajoi henkilöautolla poliisipartiota vastaan perjantai-iltana Bertel Jungin tiellä klo 20.13.

Poliisin tiedotteen mukaan partio kääntyi ajoneuvon perään, jolloin kuljettaja lähti pyrkimään pakoon voimakkaasti kiihdyttäen. Pakoon pyrkivä ajoneuvo käytti reilua ylinopeutta, esimerkiksi 150 km/h tieosuudella, jossa on 60 km/h nopeusrajoitus.

Takaa-ajo eteni Koskelantien kautta Mallastielle ja sieltä lopulta Merikosken siltojen itäpuolelle. Pakeneva ajoneuvo aiheutti kevyenliikenteenväylällä ajaessaan konkreettisia vaaratilanteita siellä liikkuneille jalankulkijoille ja pyöräilijöille.

Auto tavoitettiin hylättynä.

Auton välittömästä läheisyydestä otettiin kiinni ajoneuvon kuljettaja. 1990-luvulla syntynyttä oululaismiestä epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta.

Tämä oli poliisin mukaan jo 20. kerta, kun hän jäi kiinni vuoden sisällä kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta.

Alkoholilla tai huumausaineilla ei ollut osuutta asiaan.

 

Sähköinen turbo tulossa Mercedes-AMG-malleihin

Kuva: Daimler.

Mercedes-AMG:n tulevaisuus on vahvasti sähköinen. Uusin innovaatio tähän suuntaan on lainattu suoraan moottoriurheilusta ja F1-autoista: sähköinen pakokaasu-turboahdin.

Ahtimen tuotekehitys on Mercedeksen tiedotteen mukaan jo loppusuoralla, ja seuraavaksi se otetaan käyttöön Affalterbachissa valmistettavassa vielä julkistamattomassa tuotantomallissa.

Ahtimen toiminnasta vastaa vain neljän sentin mittainen sähkömoottori, joka on integroitu ahtimen akseliin.
Sähkömoottori ohjaa siipipyörää, joka valvoo pakokaasun ulosvirtauksen määrää.

Sähköisellä ohjauksella vältetään tiedotteen mukaan turboviiveet, taataan moottorin välitön reagointikyky koko kierrosalueella ja mahdollistetaan vahvempi vääntömomentti alhaisilla kierroksilla.

Turboahtimen pyörintänopeus on jopa 170 000 kierrosta minuutissa, ja sitä voidaan operoida auton 48 voltin sähköjärjestelmän kautta, todetaan Mercedeksen tiedotteessa.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Lietoon avautui raskaan liikenteen kaasutankkausasema

Kuva: Gasum.

Gasum vahvistaa Pohjoismaista raskaan liikenteen kaasutankkausasemaverkostoaan Liedon uuden aseman myötä, todetaan yhtiön tiedotteessa.

Avantin yritys- ja teollisuusalueelle 10-tien varrelle avautunut asema palvelee raskasta runkoliikennettä.

Lietoon avautunut kaasutankkausasema palvelee raskasta runkoliikennettä osoitteessa Eteläkaari 1.

Yhdessä Turun satamassa sijaitsevan kaasutankkausaseman kanssa Liedon uusi asema vahvistaa nesteytettyä maakaasua (LNG) ja nesteytettyä biokaasua (LBG) jakelu- ja runkoliikenteen tarpeisiin.

Kaasutankkausasemat tukevat paikallista kiertotaloutta hyödyntämällä Turun biokaasulaitoksella paikallisista alueen biojätteistä ja puhdistamolietteistä tuotettua uusiutuvaa biokaasua.

Laajentuva kaasutankkausasemaverkosto tuo kaasun yhä useamman yrityksen saataville. Näin päästään kohti sekä kansallisia että EU:n asettamia päästövähennystavoitteita raskaalle liikenteelle.

EU:n vuonna 2019 hyväksymien uusien päästömääräysten mukaan raskaiden ajoneuvojen hiilidioksidipäästöjä on vähennettävä 30 prosentilla vuoteen 2030 mennessä. Suomessa liikenteen päästöjä on vähennettävä vuoteen 2030 mennessä 50 prosenttia vuoteen 2005 verrattuna.

Kaasulla pienennetään logistiikan hiilijalanjälkeä

Jakelu- ja raskas liikenne aiheuttavat lähes 40 prosenttia Suomen maantieliikenteen päästöistä tehden logistiikkayritysten roolista päästöjen vähentämisessä merkittävän.

Koska polttoaineen ilmastovaikutukset syntyvät tuotanto- ja jakeluketjun eri vaiheissa, polttoaineen koko elinkaaren ilmastovaikutukset ovat ainoa kestävä tapa arvioida polttoaineiden ilmastoystävällisyyttä.

Biokaasulla voidaan pienentää polttoaineen elinkaaren aikaisia kasvihuonekaasupäästöjä jopa 90 prosentilla verrattuna perinteisiin fossiilisiin polttoaineisiin.

Biokaasu on täysin uusiutuva ja ympäristöystävällinen polttoaine, jonka tuotannossa hyödynnetään biohajoavia jätteitä, teollisuuden sivuvirtoja ja jätevesilietteitä. Näin päästöjä ei synny raaka-aineen tuotannossa. Raskas runkoliikenne tankkaa biokaasua nesteytettynä eli LBG:nä.

Fossiilisista polttoaineista vähäpäästöisin nesteytetty maakaasu eli LNG taas tuottaa elinkaaren aikaisia kasvihuonekaasupäästöjä yli 20 % vähemmän kuin perinteinen diesel.

Tuotantoketju vaikuttaa myös maakaasun hiilijalanjälkeen: esimerkiksi Norjassa LNG:n tuotannossa käytetään vesivoimalla tuotettua, uusiutuvaa sähköenergiaa, mikä tekee siitä Euroopan keskiarvoa ilmastoystävällisemmän.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Humalassa ollut moottoripyöräilijä törmäsi ohitustilanteessa henkilöauton takakulmaan

Kuva: CvB.

Moottoripyörä ajoi eilen illalla henkilöauton perään kovalla vauhdilla Orimattilassa Lahdentien ja Kaunistonpolun risteyksessä.

Poliisin tiedotteen mukaan nelikymppinen mies oli ajanut Lahdentietä Orimattilan suuntaan. Hän oli ohittanut edellä kulkeneen auton kovalla nopeudella ja yritti vielä ohittaa tämän edessä ajanutta henkilöautoa.

Moottoripyörä osui kuitenkin ohitustilanteessa auton vasempaan takakulmaan, jonka seurauksena moottoripyörä ajautui vastaantulevien kaistan yli ojaan.

Moottoripyörän kuljettaja loukkaantui törmäyksessä ja hän sai sairaalahoitoa vaatia vammoja. Hän puhalsi seulonta-alkometriin 1,2 promillea eikä hänellä ollut ajo-oikeutta.

Poliisi tutkii tapahtumaa törkeänä liikenneturvallisuuden vaarantamisena, rattijuopumuksena ja kulkuneuvon kuljettamisena oikeudetta.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Meri-Lapissa yli 20 kilometrin raju takaa-ajo

Kuva: CvB.

Viime yönä Meri-Lapissa oli hurja takaa-ajo, missä rattijuoppo pakeni poliisia.

Tilanne sai alkunsa kun partio päätti pysäyttää vastaan ajaneen henkilöauton Kemissä Tornionkadulla.

Partion käännyttyä perään, päätti auton kuljettaja lähteä heti karkuun. Pako jatkui reittiä Torniontie – Koivuharjunkatu – Lapintie – Lukkarilankatu – Alhonkatu – Häjäsenkatu – Hakalankatu – Lukkarilankatu – Lapintie. Lapintiellä pakenevan auton kuljettaja ohitti punaiset valot pysähtymättä.

Lapintien jälkeen pakomatka jatkui moottoritietä Tornion suuntaan. Moottoritiellä auton kuljettaja nousi Jokisuun rampista ylös ja Jauholantien kautta jatkoi Torniontietä valtatielle.

Sieltä auton kuljettaja kääntyi oikealle Raumontielle. Raumontiellä rautatiesillan alituspaikalle oli ehtinyt toinen partio piikkimaton kanssa ja pakenevan auton kaikki 4 rengasta puhkesivat.

Kuljettajaksi osoittautui 22 vuotias Kemiläismies, joka vaikutti päihtyneeltä ja kieltäytyi puhalluskokeesta.

Kiinniottopaikalta mies päätyi poliisin suojiin verikokeen jälkeen.

Pakomatkan aikana nopeusrajoitusten ylitykset olivat todella rajuja. Taajamassa oli neljänkympin nopeusrajoituksia ja siellä karkulaisen nopeus oli enimmillään 158 km/h.

Valtatiellä kahdeksankympin rajoitusalueella pakenijalla oli nopeutta peräti 195 km/h.

Koko pakomatkan pituus tilanteen alusta piikkimattoon saakka oli 22 kilometriä.

Poliisi tutkii asiaa törkeänä rattijuopumuksena, törkeänä liikenneturvallisuuden vaarantamisena ja kulkuneuvon kuljettamisena oikeudetta.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

 

 

 

 

Käytetyt matkailuautot ja retkeilyautot viedään nyt käsistä

Kuva: J. Rinta-Jouppi.

Lisääntyneen kotimaanmatkailun kasvattama matkailuajoneuvokauppa jatkui tasaisen vauhdikkaasti läpi koko alkukesän.

Jarmo Rinta-Jouppi Oy:n verkkosivutilastot osoittavat, että matkailuajoneuvojen kysyntä oli kesäkuun aikana jopa 16 prosenttia korkeampi kuin kuukausi sitten toukokuussa.

Samalla oli havaittavissa, että lähes 30 prosenttia matkailuautoista ja -vaunuista kiinnostuneista osui ikähaarukaltaan 25–34-vuotiaiden välille. Tiedot on kerätty ajalta 1. – 30. kesäkuuta 2020.

– Caravan-matkailu mielletään iäkkäämpien ihmisten suosimaksi harrastukseksi. Tilastomme osoittavat kuitenkin, että vain noin 13 prosenttia matkailuajoneuvoista kiinnostuneista todella ovat tällä hetkellä yli 65-vuotiaita. Lisäksi, miltei puolet, eli 47 prosenttia kiinnostuneista olivat naisia. Vuosi sitten markkinoilla mietittiin kuumeisesti, miten hankkia uusia asiakkaita matkailuajoneuvoille ja kuinka saada nuoremmat sukupolvet innostumaan näistä tuotteista. Nyt, koronapandemian vuoksi peruuntuneet ulkomaanmatkat, sekä tästä kaikesta aiheutunut pettymys ovat täysin yllättäen kasvattaneet matkailuajoneuvojen suosiota yhä nuorempien keskuudessa. Tilastomme osoittavat, että matkailusta nauttivat suomalaiset eivät jää lepäämään laakereilleen vaan etsivät vaihtoehtoisia lomaratkaisuja muun muassa asuntoautojen muodossa, kertoo J. Rinta-Joupin myyntijohtaja Markku Ala-Hakuni.

Keskikhinta alle 50 000 euroa

J. Rinta-Joupin kesäkuun myyntitilastojen mukaan kaikkien matkailuautojen keskihinta oli kesäkuussa noin 47 580 euroa.

Myytyjen asuntovaunujen keskihinta taas oli hieman yli 26 000 euroa. Kaikista myydyistä matkailuajoneuvoista asuntovaunujen määrä oli vain noin 35 prosenttia. Matkailuautot ja retkeilyautot ovatkin säilyttäneet asemansa halutuimpina tuotteina, vaikka asuntovaunujen kysyntä on noussut entisestään.

Lue myös: Matkailuautojen kysyntä räjähti huhtikuussa 275 prosenttia!

– Matkailuajoneuvoja on moneen lähtöön ja tarjontaa markkinoilla löytyy jopa alle 2 000 euron arvoisesta aina yli 100 000 euron ajoneuvoon. Hintaskaala on siis laaja. Esimerkiksi, kesäkuussa myymiemme uusien asuntoautojen keskihinta oli suurin piirtein 72 400 euroa, kun taas käytettyjen 39 600 euroa. Hinta toisaalta selittää, miksi juuri käytetyt, hyvät matkailu- ja retkeilyautot viedäänkin nyt käsistä koko maassa. Tällä hetkellä moni autokauppias tuskailee etsiessään hyviä vaihdokkeja myytäväksi, sillä kotimaanmatkailu käy nyt kuumempana kuin aikoihin ja markkinoilla on huutava pula laadukkaasta kauppatavarasta, toteaa J. Rinta-Joupin toimitusjohtaja Juha Rinta-Jouppi.

 

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //