Koti Blogi Sivu 1568

Osaatko toimia oikein eläinkolarissa?

Arkistokuva. Kuva: Liikenneturva, Tuomas Heinonen, Rodeo.

Liikenneturva muistuttaa, että eläimeen törmätessä on huolehdittava kaikkien tielläliikkujien turvallisuudesta ja siitä, ettei eläin joudu kärsimään, todetaan Liikenneturvan tiedotteessa.

Luontokappaletta autetaan, jos se suinkin on mahdollista.

Isomman eläimen kanssa kolaroitaessa on aina ilmoitettava asiasta poliisille. Myös onnettomuuteen joutuneesta lemmikistä, koirasta tai kissasta pitää ilmoittaa poliisille, jos omistaja ei ole paikalla.

Lemmikki on myös toimitettava hoitoon, vaikkei omistajaa tavoitettaisikaan, Liikenneturva painottaa.

Etenkin kesäisin teillä liikkuu ajoneuvojen lisäksi runsaasti isompia ja pienempiä villieläimiä, joita valitettavasti myös jää aika ajoin auton alle.

Noin kaksi kolmesta (68 %) Liikenneturvan kyselyyn* vastanneesta suomalaisesta oli täysin tai jokseenkin sitä mieltä, että tietäisi miten toimia, jos törmää autolla peuraan.

– Isomman eläimen kuten peuran kanssa kolaroitaessa on aina ilmoitettava asiasta poliisille. Muuta liikennettä on varoitettava viemällä varoituskolmio asianmukaiseen paikkaan. Jos eläin on kuollut, voi sen siirtää mahdollisuuksien mukaan turvallisesti pientareelle. Hätäkeskukseen (112) soittamalla saa viranomaisapua ja ohjeita tällaisiin tilanteisiin. Soitto varmasti helpottaa tapauksen jälkipuintia, kertoo tiedotteessa Liikenneturvan yhteyspäällikkö Tuula Taskinen.

Vaikka kyse olisi pienemmästä eläimestä, on kuljettajalla aina eettinen velvollisuus mennä katsomaan, miten sille kävi – tietysti muu liikenne ja turvallisuus huomioiden.

Ensisijainen velvollisuus on varmistua, voiko eläintä vielä auttaa. Pahasti loukkaantunut eläin on lopetettava. Asiasta voi myös ilmoittaa poliisille, joka voi hoitaa tehtävän autoilijan puolesta.

– Kitumaan ei siis luontokappaleita pidä jättää. Vahingon sattuessa on puntaroitava, pystyykö paikalla ylipäätään turvallisesti pysähtymään ja sen jälkeen siirtämään eläintä pois tieltä. Jos se onnistuu, on tehtävä itsensä mahdollisimman näkyväksi muille tienkäyttäjille. Tämä tarkoittaa esimerkiksi huomioliivin ja autossa hätävilkkujen käyttöä. Turvallisuus aina ensin, Taskinen painottaa.

Ennakoimalla pelivaraa yllättäviin tilanteisiin

Törmäyksiä eläinten kanssa voi tietysti ehkäistä ajamalla ennakoiden.
Riittävän alhainen nopeus ja kunnon turvavälien pitäminen antavat pelivaraa äkkinäisiin tilanteisiin. Näin kuljettajalla on paremmat mahdollisuudet havaita tielle tullut eläin ja tarpeen mukaan väistää sitä.

Jos eläin juoksee tielle, kannattaa väistöä yrittää sen takaa.

– Isommat eläimet, kuten hirvet, peurat, kauriit ja porot, uhkaavat autossa olevien turvallisuutta ja väistäminen mahdollisuuksien mukaan on välttämätöntä. Pienten eläinten kohdalla on kuitenkin harkittava tarkkaan, kannattaako väistöliikettä tehdä, jotta ei aiheuttaisi vaaraa itselleen tai muille. Omalla toiminnalla ei pidä lisätä riskejä, Taskinen muistuttaa.

Miten toimia, jos onnettomuusautossa on lemmikki?

Jos onnettomuuteen joutuneessa ajoneuvossa on koira tai muu lemmikki, on se käytettävä eläinlääkärin tarkistuksessa.

Erityisen tärkeää se on silloin, jos lemmikki on loukkaantunut.

Onnettomuusautossa ollutta koiraa ei missään nimessä pidä päästää irti, sillä se voi helposti karata. Tämän tiesikin lähes jokainen (97,5 %) Liikenneturvan koirakyselyyn** vastannut.

– Koiraa pyritään hoitamaan kolaripaikalla kuten ihmistäkin. Shokissa oleva loukkaantunut koira saattaa kuitenkin yrittää puolustaa itseään ja purra jopa omistajaansa, joten koiran kuonon voi sitoa varovasti tai käyttää kuonokoppaa. Tämän tiesikin useampi kuin kahdeksan kymmenestä (84 %) kyselyymme vastanneesta, Taskinen sanoo.

Muista ainakin nämä:

  • Huolehdi joka tilanteessa sekä omasta että muiden tielläliikkujien turvallisuudesta.
  • Ennakoi ja pidä pelivaraa sekä kelivaraa, niin voit välttää törmäyksen eläimiin.
  • Harkitse väistämistarve ja -mahdollisuudet tarkkaan pieneläinten kohdalla.
  • Jos vahinko sattuu: pysähdy ja tarkista miten eläimelle kävi, jos se on turvallisesti mahdollista.
  • Ota tarvittaessa yhteys hätäkeskukseen ja poliisiin (112).
  • Jos onnettomuusautossa tai tiellä on loukkaantunut koira tai muu lemmikki, on se pidettävä kytkettynä ja toimitettava hoitoon.

*Liikenneturva selvitti suomalaisten liikenneasenteita ja -tietämystä touko-kesäkuussa 2020. Kantar TNS Oy:n toteuttamaan kyselyyn vastasi yhteensä 1003 henkilöä, joista autoilevia oli 822. Kysely toteutettiin online-kyselynä ja näyte edustaa 15-79-vuotiaita suomalaisia.

**Liikenneturva selvitti suomalaisten kokemuksia ja mielipiteitä koiran kanssa kulkemisesta liikenteessä. Verkkokyselyyn vastasi yhteensä 1322 henkilöä. Vastaajista 96 prosentilla oli joko itsellä tai perheessä koira. Autolla koiraa tai koiria kuljetti 94 prosenttia vastanneista (N=1244).

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Rekisteröinti: Katso tästä alkuvuoden suomen 30 suosituinta automallia

Toyota Corolla on suomalaisten suosituin automalli alkuvuoden osalta. Tämän vuoden kuuden ensimmäisen kuukauden aikana on rekisteröity kaikkiaan 2 622 Corollaa.

Toisella sijalla oleva Škoda Octavia on samana aikana päässyt 1 975 autoon.

Kolmannella sijalla on Toyota Yaris, jota on rekisteröity 1 519 autoa.

Seuraavina tulevat Nissan Qashqai (1 412), Ford Focus (1 392), VW Golf (1 017), Volvo V60 (1 000), Toyota CH-R (941), Volvo XC60 (936) ja kymmenentenä Toyota RAV4 (893).

Kolmenkymmenen suosituimman mallin joukkoon on päässyt vain 12 eri merkkiä.

Suosituin merkki on Volkswagen, jolla on peräti viisi mallia kolmenkymmenen suosituimman mallin joukossa.

Mercedes-Benzillä ja Toyotalla on neljä mallia ja Kialla, Škodalla ja Volvolla kolme mallia suosituimpien mallien joukossa.

Kaksi mallia on BMW:llä ja Fordilla.

Yhden mallin merkkejä ovat Audi, Citroën, Hyundai ja Nissan.

Katso tästä muita rekisteröintijuttuja.

30 suosituimman automallin merkitys on melko iso, koska tähän joukkoon kuuluu reilustio yli puolet (57,1 %) henkilöautokaupasta. 30 suosituimman mallin rekisteröintimäärä on yhteensä alkuvuoden osalta 26 385 autoa. Kaikkia muita merkkejä on rekisteröity samana aikana vain 19 859 autoa (42,9 %).

 

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Rallicross: Jesse Kallio ajoi tänään voittoon Ruotsin kutsukisassa

Jesse Kallion menoa Ruotsissa. Kuva: Jakub Nitka, OMSE.

Rallicrossin kansainvälinen kilpailukausi käynnistyi viikonloppuna All-Star Magic Weekend -kutsukilpailulla Ruotsin Höljesissä.

Supercar Lites -luokassa kilpaileva Jesse Kallio voitti sunnuntain finaalin ja sijoittui torstain avauskilpailussa teknisten murheiden jälkeen seitsemänneksi.

Supercar Lites -luokan finaali oli suomalaiskuljettajan näytöstä alusta loppuun. Kallio sai hyvä startin ja piti kärkipaikkansa.

Viiden kierroksen mittaisen finaalin aikana Kallio ei luopunut kärkipaikastaan vaan ajoi ykkösenä ruutulipulle.

– Ennen finaalia sain vinkkejä, miten Lites-luokan autolla sateessa startataan, sillä en ollut koskaan aiemmin ajanut vastaavalla autolla näin karmeassa vesisateessa. Sain hyvä startin ja sadekelillä mutaisella radalla kärkipaikan merkitys korostui. Näit puhtaasta etulasista hyvin ulos ja pystyt ajamaan omaa ajoasi.

Katso tästä muita rallicross-juttuja.

Rallicrossin MM-sarja käynnistyy 19-.20. elokuuta samaisella Höljesin moottoriradalla Ruotsissa. Neljän päivän aikana toteutettu kutsukilpailu toimi kuljettajille ja tiimeille hyvänä kenraaliharjoituksena tulevaan.

All-Star Magic Weekend, Höljes, Ruotsi:

Torstai 2.7. Supercar Lites lopputulokset:

1. Simon Olofsson SWE 3:56,642

2. Henrik Krogstad NOR + 0,530

3. Linus Östlund SWE + 1,207

7. Jesse Kallio FIN

Sunnuntai 5.7. Supercar Lites lopputulokset:

1. Jesse Kallio FIN 4:33,351

2. Mats Oskarsson SWE + 2,113

3. Linus Östlund SWE + 3,898

4. Henrik Krogstad NOR + 5,070

5. Simon Olofsson SWE + 5,144

6. Thomas Holmen NOR + 5,670

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Poliisi kaipaa henkilöautoa, joka törmäsi ambulanssiin Rovaniemellä

Kuva: CvB.

Rovaniemen poliisi sai lauantain ja sunnuntain välisenä yönä klo 02.22 hätäkeskukselta ilmoituksen kolarista Korkalovaarantien ja Vaaranlammentien risteyksessä.

Ilmoituksen mukaan henkilöauto oli törmännyt ensihoidon yksikköön ja poistunut paikalta.

Poliisin tiedotteen mukaan ambulanssi oli ajanut Korkalovaarantietä Korkalovaaran suuntaan edessään väriltään tumma auto.

Vaaranlammentien risteyksessä auto oli poliisin mukaan ollut kääntymässä oikealle Vaaranlammentielle, kun se olikin yllättäen jatkanut eteenpäin ja törmännyt ambulanssin oikeaan etukulmaan.

Ambulanssimiehistön mukaan auton ajo oli ollut kiemurtelevaa. Auto oli näyttänyt vanhalta. Auton helmassa ja takapuskurissa oli punaista maalia.

Poliisi pyytää ilmoittamaan tapahtuman mahdollisista silminnäkijähavainnoista tai tiedoista liittyen tuntomerkkien mukaiseen autoon.

Tiedot voi välittää soittamalla virka-aikana puhelimitse numeroon 029 546 6250 tai lähettämällä ne sähköpostitse osoitteeseen rovaniemi.tutkinta.lappi@poliisi.fi.

Poliisin mukaan ambulanssissa ei ollut potilaita tapahtumahetkellä.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

 

F1: Bottas ajoi tapahtumarikkaan Itävallan GP:n voittoon — palkintopallille nousi todellinen yllättäjä

Valtteri Bottas. Kuva: Daimler.

Itävallan GP oli erittäin tapahtumarikas kisa. Mercedeksen Valtteri Bottas ajoi Kärjessä lähdöstä maaliin.

Tallikaveri Lewis Hamilton ylitti maaliviivan toisena, mutta hän sai kolarista viiden sekunnin aikarangaistuksen, joka pudotti hänet pois palkintopallilta.

Toiseksi nousi loppujen lopuksi Ferrarin Charles Leclerc ja kolmanneksi todellinen yllättäjä, McLarenin Lando Norris.

Alfa Romeon Kimi Räikkönen joutui keskeyttämään kierroksella 55, kun oikea etupyörä irtosi turva-auton uusintalähdössä.

Hamilton jäi loppujen lopuksi neljänneksi.

Maaliin ajoi ainoastaan 11 autoa.

Kisan kulku

Kilpailu lähtö onnistui hyvin ilman kolareita ja Bottas pääsi hyvin kiihdyttämään kärkeen. Hän kasvatti jo ensimmäisellä kierroksella kahden sekunnin kaulan toisena olleeseen Red Bullin Max Verstappeniin.

Hamilton pääsi lähtemään lähtöruuturangaistuksen takia vasta ruudusta viisi, mutta kierroksella 10 hän oli jo noussut kolmanneksi.

Kierroksella 11 Verstappenin autosta loppui veto ja hän ajeli hiljakseen varikolle ja keskeytti. Näin Hamilton nousi kakkoseksi.

Kierroksella 27 Haasin Kevin Magnussen jäi radalle ja turva-auto tuli radalle.

Melkein kaikki, jotka eivät vielä olleet vaihtaneet renkaat tulivat heti renkaiden vaihtoon.

Turva-auto poistui radalta kierroksella 30.

Kerroksella 43 Mercedeksen autoihin tuli ongelmia vaihteiston sensoreiden kanssa ja kuljettajia käskettiin säästämään autoja.

Kierroksella 51 keskeyttivät Haasin Romain Grosjean ja Williamsin George Russel.

Turva-auto tuli radalle ja useimmat muut kärkikuljettajat paitsi Mercedeksen kuljettajat  vaihtoivat pehmeämmät renkaat.

Turva-auto poistui kierroksella 55 ja startissa Räikkösen auton oikea etupyörä irtosi radan viimeisessä mutkassa ja turva-auto tuli taas radalle.

Turva-auto poistui kierroksella 60.

Katso tästä muita F1-juttuja.

Uusintalähdön jälkeen Red Bullin Alexander Albon yritti pehmeiden renkaiden avulla ohittaa Hamiltonin, mutta he törmäsivät ja Albon pyörähti ulos radalta. Albon pääsi kuitenkin jatkamaan mutta putosi hännille.

Hamilton sai kolarista viiden sekunnin aikarangaistuksen.

Itävallan GP

1 Valtteri Bottas Mercedes      1:30:55.739
2 Charles Leclerc Ferrari               +2.700
3 Lando Norris McLaren                +5.491
4 Lewis Hamilton Mercedes           +5.689
5 Carlos Sainz McLaren                +8.903
6 Sergio Perez Racing Point        +15.092
7 Pierre Gasly AlphaTauri           +16.682
8 Esteban Ocon Renault             +17.456
9 Antonio Giovinazzi Alfa Romeo +21.146
10 Sebastian Vettel Ferrari          +24.545
11 Nicholas Latifi Williams           +31.650
12 Daniil Kvyat AlphaTauri                Kesk.
13 Alexander Albon Red Bull            Kesk.
Kimi Räikkönen Alfa Romeo              Kesk.
George Russell Williams                   Kesk.
Romain Grosjean Haas                    Kesk.
Kevin Magnussen Haas                    Kesk.
Lance Stroll Racing Point                 Kesk.
Daniel Ricciardo Renault                 Kesk.
Max Verstappen Red Bull                Kesk.

 

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

24 kuljettajaa menetti viikonloppuna korttinsa Joensuun alueella

Poliisi9
Arkistokuva. Kuva: Poliisi.

Itä-Suomen poliisi / Joensuun poliisilaitoksen liikenteen valvontaan irrotettu teemapartio suoritti liikenteen valvontaa Joensuussa ja sen lähialueilla jälleen lauantain ja sunnuntain välisenä yönä (4.- 5.7.2020).

Poliisin tiedotteen mukaan poliisi määräsi viime ynönä ajokieltoon 8 kuljettajaa, ylinopeudet olivat 37 km/h – 64 km/h yli sallitun, viimeksi mainittu Joensuun Kauppakaarella 30km/h rajoitusalueella mitattu 94 km/h.

Edellisenä yönä teemapartio määräsi ajokieltoon 16 kuljettajaa.

Poliisin mukaan valvonta osoitti tarpeellisuutensa, sillä viikonlopun kahden illan ja yön aikana kaikkiaan 24 kuljettajaa määrättiin ajokieltoon ylinopeuksien vuoksi vaikka valvontaa suoritti päätoimisesti vain yksi partio.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

F1: Yllätyskäänne — Hamilton sai kuitenkin lähtöruuturangaistuksen

Hamiltonin rangaistuksesta kerrottiin Twitterissä.

Valtteri Bottas ajoi eilen ulos aika-ajon viimeisellä yrityksellään, ja muille kilpailijoille näytettiin keltaisia lippuja.

Lewis Hamiltonin olisi pitänyt hidastaa keltaisten lippujen alueella, mutta hän ei tehnyt sitä.

Eilen tuomaristo ei antanut rangaistusta Hamiltonille, mutta tänään Red Bullin protestin jälkeen päätös olikin toisenlainen.

Hamiltonille tuli kolmen ruudun lähtöruuturangaistus ja hän lähtee nyt kisaan ruudusta viisi.

Eturivistä Bottaksen viereltä lähtee nyt Red Bullin Max Verstappen.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Rekisteröinti: Škoda ja VW kirivät eroa pienemmäksi Toyotaan

Kesäkuussa Toyotan vauhti hiipui hieman henkilöautojen rekisteröintimäärässä. Toyota oli kesäkuussa vasta kolmanneksi suosituin merkki. Kärkeen nousi Volkswagen 973 autolla ja toiseksi nousi Škoda 913 autolla. Toyota sai rekisteriin kesäkuussa vain 721 autoa.

Alkuvuoden osalta Toyotan kärkipaikka ei kuitenkaan ole uhattuna. Toyota-merkkisiä autoja on alkuvuoden osalta rekisteröity kaikkiaan 6 469 autoa, kun kakkosena oleva Škoda on saanut 4 902 autoa rekisteriin.

VW on kolmantena 4 739 autolla.

Seuraavina tulevat Volvo (3 915), Kia (3 367), Ford (3 001), Mercedes-Benz (2 870), BMW (2 270), Opel (1 953) ja kymmenentenä Nissan (1 833).

Kärkikymmenikössä on vain yksi merkki (BMW), joka on lisännyt rekisteröintimääriään (+19,4 %) viime vuoteen verrattuna.

Katso tästä muita rekisteröintijuttuja.

Muita parantajia ovat Citroën (+11,0 %), Porsche (+139,1 %), Ssangyong (+800 %) ja DS (+112,5 %).

Suurimmat häviäjät ovat Jaguar (-79,5 %), Subaru (-49,4 %), Honda (-46,8 %) ja Opel (-40,5 %).

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Ajokiellossa olleet ajoivat kilpaa Kolmostiellä

Kuva: CvB.

Sunnuntaina aamuyöllä poliisi tavoitti noin 20-vuotiaan miehen Kolmostiellä ajamassa etelän suuntaan huomattavalla ylinopeudella. Poliisi mittasi tutkalla auton nopeudeksi 188 km/h rajoituksen ollessa 120 km/h.

Poliisin tiedotteen mukaan kuljettaja puhalsi nollatuloksen, mutta oli silminnähden päihtynyt. Huumausainepikatesti oli positiivinen.

Mies oli poliisin mukaan määrätty ajokieltoon 2018 ja hän oli jäänyt kiinni kortitta ajosta seitsemän kertaa viimeisen vuoden aikana.

Poliisi tutkii tapausta törkeänä liikenneturvallisuuden vaarantamisena, rattijuopumuksena ja kulkuneuvon kuljettamisena oikeudetta.

Poliisi tavoitti myös toisen samanikäisen miehen kuljettaman henkilöauton, joka oli ajanut kilpaa edellisen miehen kanssa.

Hän oli poliisin tiedotteen mukaan myös ajo-oikeudeton ja myönsi ajaneensa huomattavaa ylinopeutta. Poliisi oli määrännyt hänen ajokieltoon 2019.

Poliisi epäilee miestä törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta.

Molemmissa autoissa oli kyydissä yksi matkustaja.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Ladattavien hybridien rekisteröintimäärä on kasvanut 144 prosenttia alkuvuoden aikana

Kuva: CvB.

Uusien henkilöautojen ensirekisteröinnit tammi-kesäkuussa 2020 laskivat 21,4 prosenttia edellisvuoteen verrattuna, todetaan Traficomin tiedotteessa.

Ensirekisteröintejä tehtiin vähemmän kuin kertaakaan aikaisemmin 2000-luvulla. Vaihtoehtoisia käyttövoimia rekisteröitiin kuitenkin edellisvuotta enemmän.

Henkilöautojen ensirekisteröintimäärien laskusta huolimatta alkuvuonna ensirekisteröitiin vuoteen 2019 verrattuna selvästi enemmän vaihtoehtoisten käyttövoimien autoja.

Tiedotteen mukaan sähköautojen ensirekisteröintimäärät kasvoivat 51 prosenttia, kaasuautojen 81 prosenttia ja ladattavien bensiinihybridien 144 prosenttia.

Kaikista ensirekisteröidyistä henkilöautoista bensiini- ja dieselautojen osuus oli tammi-kesäkuussa 82,1 prosenttia, kun se edeltävänä vuonna oli 93,3 %.

Kesäkuun loppuun mennessä Suomeen on käytettynä maahantuotu 20 018 henkilöautoa, mikä on 1,9 % vähemmän kuin vastaavaan aikaan viime vuonna.

Vaihtoehtoisten käyttövoimien suosio näkyy myös käytettynä maahantuoduissa autoissa. Sekä sähkö-, että hybridiautoja on tuotu enemmän kuin vuonna 2019, todetaan Traficomin tiedotteessa.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //