Mopoilija matkailuauton kylkeen — vakavammilta vammoilta vältyttiin

Kuva: CvB.

Mopo ja matkailulauto kolaroivat eilen puolenpäivän aikoihin Kuutostiellä Juuassa, Ahmovaaran risteyksessä.

Poliisin tiedotteen mukaan Joensuun suuntaan oli matkalla kaksi mopoa sekä matkailuauto. Mopot ajoivat tien reunassa peräkkäin ja matkailuauto tuli heidän takaa.

Poliisin tietojen mukaan matkailuauton kuljettaja alkoi ohittaa mopoilijoita, mutta havaitsi samalla hetkellä ensimmäisen mopoilijan heilauttavan kättään vasemmalle kääntymisen merkiksi.

Matkailuauton kuljettaja kertoi poliisille jarruttaneensa ja väistäneensä kohti vastaantulevien kaistaa. Samaan aikaa taaimmaisena tullut mopo oli lähtenyt ryhmittymään vasemmalle ja törmäsi matkailuauton kyljen takaosaan.

Ensimmäisen mopon kuljettaja kertoi poliisille huomanneensa peilistä takaa lähestyvän auton ja peruneensa suunnitelman kääntymisestä.

Toinen mopoilija ei kuullut tai nähnyt matkailuautoa. Mopossa ei myöskään ollut taustapeiliä.

Poliisin tiedotteen mukaan pahemmilta vaurioilta vältyttiin niin henkilöiden kuin ajoneuvojenkin osalta.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

 

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here