Koti Blogi Sivu 1396

Autotoday 11 vuotta sitten: Metropolian urheilusähköauto ERA julkistettiin

ERA-auton julkistus. Mukana oli myös Mika Salo. Kuva: CvB.

Yksitoista vuotta sitten julkistettiin Metropolia Ammattikorkeakoulun tekemä urheilusähköauto nimeltään ERA. Nimi on lyhenne nimestä Electric RaceAbout. Loppujen lopuksi ERA-auto sijoittui toiseksi X Prize -kilpailussa.

Metropolian urheilusähköauto ERA julkistettiin

Metropolia Ammattikorkeakoulun sähköurheiluauto julkistettiin Helsingin Kaapelitehtaalla 31. maaliskuuta, minkä jälkeen se lähtee välittömästi Yhdysvaltoihin kansainväliseen tuotekehityskilpailuun.

Metropolian hankkeen ympärille luotu ainutlaatuinen yhteistyöverkosto on koonnut näkyväksi sähköajoneuvoalan suomalaisen osaamisen ja rakentanut edellytyksiä sähköajoneuvoalan syntymiselle Suomeen. Uusien arvojen ja intohimojen tuloksena valmistunut Electric RaceAbout (ERA) -sähköauto on suomalaisen teollisen osaamisen näyte ja tuonut sähköautokeskusteluun konkretiaa.

– Olemme päänavaaja sähköajoneuvoalan luomisessa Suomeen. Nyt alan osaaminen kasvaa ja kehittyy Suomessa vauhdilla. Akkuja ja niiden lataamista lukuun ottamatta auton koko muu keskeinen tekniikka, kuten voimantuottoon liittyvä sähkötekniikka, on suomalaista osaamista projektipäällikkö Sami Ruotsalainen sanoo.

Metropolian kolmevuotisen hankkeen yli 60 kumppanista pääosa on suomalaisia yrityksiä ja tutkimuslaitoksia. Auton suunnitteluun osallistui Metropolian autotekniikan alan lisäksi Lahden ammattikorkeakoulun Muotoiluninstituutti. Lisäksi Lappeenrannan teknillinen yliopisto suunnitteli sähköautoon uudet ajoneuvokäyttöön optimoidut sähkömoottorit.

Erityistä hankkeen toteutuksessa on opiskelijoiden suuri vastuu yhdistää teoria ja käytäntö erinomaiseksi osaamiseksi. Opiskelijat ovat suunnittelun lisäksi valmistaneet vastuullaan olleet komponentit, asentaneet ne ja vastaavat niiden toiminnasta. Jokaisella opiskelijalla ja henkilökunnan jäsenellä on ollut oma vastuualueensa hankkeen suunnittelussa ja toteutuksessa.

– Palkitsevinta hankkeessa on ollut saada olla mukana auton rakentamisen alusta kilpailuun saakka. Rima on meillä korkealla ja tiimimme on halunnut tehdä hyvän auton. Se on vaatinut paljon työtä ja opettanut meille yhteistyötä ja kokonaisuuden hallintaa. Nyt parin vuoden työ palkitaan ja iso päämäärä on saavutettu. Lähdemme Jenkkeihin hymyssä suin, auto edellä ja tusinan kokoinen tiimimme perässä, kuvaa Metropolian autotekniikan opiskelija Eero Korhonen tunnelmiaan.

Auton muotoilusta vastanneella Lahden ammattikorkeakoulun Muotoiluinstituutilla ajoneuvomuotoilu on kuulunut vuosia koulutuksen opetussisältöihin ja valtaosa maailmalla vaikuttavista suomalaisista automuotoilijoista on aloittanut opiskelunsa Muotoiluinstituutissa.

ERA-sähköautoprojekti on ensimmäinen muotoilutyö, jossa opiskelijoiden suunnitelmat toteutuvat konkreettisena, ajettavana autona insinööriopiskelijoiden kanssa tehdyn hedelmällisen yhteistyön tuloksena.

Pikalataus kymmenessä minuutissa

ERA-sähköauto on lähes äänetön, paikallisesti täysin päästötön ja energiatehokas auto. Sen korissa on hyödynnetty uusinta kevytrakennetekniikkaa ja siksi se painaa vain noin puolet normaaliauton korista.

– Olemme koko ajan pyrkineet tekemään maailman parasta sähköautoa. Nelivetoisessa ERA-sähköautossa on esimerkiksi pyöräkohtaiset suoravetoiset sähkömoottorit kalliin ja painavan vaihteiston sijasta. Mekaanisen voimansiirron korvaa hankkeessa kehitetty ajoneuvonhallintajärjestelmä. Auton toimintasäde on noin 200 kilometriä ja akut voidaan pikaladata kymmenessä minuutissa, Ruotsalainen kertoo.

X PRIZE -tuotekehityskilpailuun huhtikuussa

Electric Race About -sähköauto valittiin esikilpailussa yhtenä harvoista eurooppalaisista ja ainoana pohjoismaisena osallistumaan kansainväliseen Progressive Automotive X PRIZE – tuotekehityskilpailun. Auto lähtee kilpailun testiajoihin Yhdysvaltojen Michiganiin huhtikuussa.

X PRIZE -säätiön tavoitteena on kannustaa autojen tuotekehitystä energia- ja ympäristöystävällisiin vaihtoehtoihin ja edistää niiden päätymistä sarjatuotantoon ja kuluttajien saataville. Alkuperäisten 97 kilpailutiimin joukosta ERA-sähköauto valittiin huhtikuun karsintakilpailuun osallistuvien 43 tiimin joukkoon. Loppukilpailu järjestetään heinä-elokuussa ja voittajat julkistetaan syyskuussa 2010.

Kilpailussa on kolme eri sarjaa, joiden rahapalkintona on yhteensä 10 miljoonaa dollaria.

Tekniset tiedot

Kiihtyvyys 0-100 km/t, alle 5 s.
Huippunopeus: yli 200 km/t
Toimintasäde: yli 200 km
Polttoaineen kulutus alle 2,35 l/100 km(muutettuna bensiiniksi)
Paino: 1600 kg

Juttu oli Autotodayssa 1.4.2010

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Renkaidenvaihto edessä? Asiantuntijat varoittavat vahingoista, varkauksista ja paloriskeistä!

Kuva: CvB.

Kesärenkaiden vaihtoa suunnittelee nyt moni. Viime vuonna voimaan tulleen uuden tieliikennelain mukaan talvirenkaita pitää käyttää marraskuun alusta maaliskuun loppuun, jos sää tai keli sitä edellyttää.

Ilmojen lämmetessä, teiden sulaessa ja oman ajotilanteen mukaan kesärenkaat voi siis vaihtaa alle. Lain mukaan talvirenkaita voi tarvittaessa käyttää maaliskuun jälkeenkin, jos keli sitä edellyttää.

– Jos autoa tarvitsee aamuisin, kannattaa sääennusteita seurata yöpakkasten varalta, ennen kuin vaihtaa kesärenkaisiin. Suomessa ajo-olosuhteet saattavat myös muuttua nopeasti vielä keväällä. Kun renkaidenvaihdon aika tulee, on se hyvä hetki käydä kunnolla läpi renkaiden kunto. Kannattaa tarkistaa sekä talvi- että kesärenkaiden ikä ja kuluneisuus ja näin varmistaa, että niillä on edelleen turvallista ajaa, sanoo LähiTapiolan ajoneuvovakuutusten korvauspäällikkö Mikko Tulla.

Jos renkaat vaihtaa itse, kannattaa siihen varata kunnon työkalut, tasainen paikka ja riittävästi aikaa. Vakuutusyhtiössä nähdään silloin tällöin, mihin kiireessä tehty tai huolimaton renkaidenvaihto voi johtaa.

– Virheellisten nostojen takia menee esimerkiksi auton helmoja rikki. Sellaistakin on valitettavasti tapahtunut, että renkaiden vaihtaja on loukkaantunut, kun tunkki on ollut liian pehmeällä tai epätasaisella alustalla ja sen tuki on pettänyt. Kannattaa siis tarkistaa auton helmasta tai ohjekirjasta, mihin kohti tunkki kuuluu asettaa, ja tukea ilmaan nostettua autoa esimerkiksi tukilla tai alle lappeelleen asetetulla renkaalla, sanoo Tulla.

Pyörän pulttien tai muttereiden kiristys on hyvä tehdä monivaiheisesti: ensin alustavasti, kun rengas on asetettu paikoilleen, ja sitten viimeistellen, kun auto on laskettu takaisin maahan. Jälkikiristys on vielä tärkeää tehdä, kun autolla on ajettu muutama kerta tai noin 100 kilometriä. Jälkikiristys kannattaa muistaa, vaikka renkaat olisi vaihdattanut huoltamolla, sillä pultit voivat löystyä vaihdon jälkeen.

– Silloin tällöin autojen pyöriä lähtee karkuteille, mistä kertoo sekin, että jokainen meistä on varmaan nähnyt niitä tienlaidassa. Jos pyörä irtoaa kovassa nopeudessa, riskit ovat ymmärrettävästi suuret. Hyvällä tuurilla selvitään auton pohjan vaurioilla, mutta pahimmillaan auto voi suistua tieltä tai tilanteesta voi aiheutua peräänajo. Näihin riskeihin verrattuna pulttien jälkikiristys on pieni vaiva.

Suveksi säilöönvaro varkaita ja tulipaloja

Ympärivuotisesti Suomessa ajava tarvitsee kaksi rengassarjaa eli yhdet talvi- ja kesärenkaat. Kun kesärenkaat vaihtaa keväällä alle, siirtyvät toiset lepovuoroon. Niiden säilytyksessä kannattaa ottaa huomioon myös varkaus- ja paloriskit.

Rengassarjavarkaudet voivat aiheuttaa autonomistajille murhetta renkaidenvaihtokaudella. Silloin joku saattaa anastaa pyörät omaan tarpeeseensa tai edelleen myytäväksi. Joskus renkaita viedään jopa suoraan auton alta.

– Arvokkaiden renkaiden ja vanteiden varkauksia voi pyrkiä ehkäisemään esimerkiksi lukkopulteilla. Säilytysvuorossa olevat renkaat voi viedä rengashotelliin, ja joka tapauksessa ne kannattaa laittaa lukkojen taakse. Jos renkaita säilyttää yleisessä tilassa, kuten taloyhtiön häkkivarastossa, voi ne kiinnittää johonkin kiinteään esineeseen esimerkiksi kettingillä ja lukolla, neuvoo Tulla.

Tarvittaessa ajoneuvon kaskovakuutuksesta voidaan korvata anastetut kausirenkaat, jos murtovaras on vienyt ne lukitusta tilasta. Säilytysturvallisuuden näkökulmasta on myös hyvä huomioida tulipalon riski.

– Vaikka auton renkaat eivät ole erityisen herkkiä syttymään, niistä voi palaessa vapautua hyvin paljon palavaa energiaa ja savun määrä olla suuri. Karkeasti yhden renkaan kumimassa sisältää vähintään yhtä paljon lämpöenergiaa kuin runsaat kymmenen kiloa polttopuita. Tulipalojen ehkäisyssä tärkeää olisi erityisesti välttää säilyttämästä palavia nesteitä ja kaasuja varastoissa tai autokatoksissa, sanoo LähiTapiolan asumisen turvallisuuden palveluiden projektijohtaja Antti Määttänen.

Osa pelastuslaitoksista ohjeistaa, että yleisissä kellari- ja varastotiloissa voi säilyttää yhden sarjan auton renkaita. Tarvittaessa kannattaa myös selvittää, onko omassa taloyhtiössä asiaan tarkempaa ohjeistusta.

Autoilijan oma rengasratsia: tee nämä säännöllisesti

  • Kevään ja syksyn vaihtohetkien lisäksi auton renkaiden kuntoa on tärkeää seurata vuoden varrella. Hyväkuntoiset ja keliin sopivat renkaat auttavat ehkäisemään onnettomuuksia ja esimerkiksi jarruttamaan luotettavasti äkkitilanteissa.
  • Muista urasyvyydet. Kesärenkaiden kulutuspinnan pääurien syvyyden pitää lain mukaan olla vähintään 1,6 millimetriä ja talvirenkaiden vähintään 3,0 millimetriä. Turvallisuussyistä urasyvyydeksi suositellaan sateisella tai talvisella kelillä kuitenkin ainakin 4,0–5,0 millimetriä. Renkaiden urasyvyyden voit tarkistaa klassisella kolikkotestillä.
  • Seuraa renkaiden kulumista. Kuluuko rengas tasaisesti koko kulutuspinnasta vai kuluuko se enemmän vain toisesta reunasta? Jos kuluminen on epätasaista, auton ohjaus puoltaa tai auto käyttäytyy oudosti, voi olla tarve säädättää pyörien asentokulmat uudelleen autokorjaamolla.
  • Tarkista ilmanpaineet säännöllisesti. Rengaspainemittaria kannattaa käyttää vähintään parin kuukauden välein. Autolle eri tilanteissa sopivat rengaspaineet voi tarkistaa auton ohjekirjasta. Väärä rengaspaine voi heikentää ajo-ominaisuuksia ja lyhentää renkaiden käyttöikää.
  • Tiedätkö renkaittesi iän? Renkaan valmistusvuoden ja kuukauden voi tarkistaa renkaan kyljestä. Jos rengassarjan ikä lähentelee 10 vuotta, ne tuskin ovat enää turvalliset jokapäiväiseen liikkumiseen.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Poliisin pysäyttämässä autossa oli varastettua tavaraa

Arkistokuva. Kuva: CvB.

Poliisipartio päätti tarkistaa eilen iltapäivällä Keimin Hakalankadulla liikkeellä olevan henkilöauton kuljettajan ajokunnon.

Partio pysäytti auton, jossa oli kolme henkilöä. Auton kuljettajana oli keminmaalainen mies. Mies puhalsi seulonta-alkometriin nollat.

Mies ei suostunut huumepikatestiin ja hänet vietiin LPKS:ään verikokeeseen, jonka jälkeen hänet toimitettiin kiinniotetuksi Kemin poliisivankilaan.

Miehellä ei ollut voimassa olevaa ajo-oikeutta.

Autoon suoritettiin paikanetsintä ja auton takapaksista löytyi aiemmin Kemistä Keskuspuistokadulla sijaitsevan kerrostalon kellaritiloista anastettua omaisuutta.

Autossa kyydissä olleet kemiläinen mies ja nainen otettiin kiinni varkaudesta epäiltynä ja toimitettiin Kemin poliisivankilaan. Myös kuljettajaa epäillään varkausrikoksesta.

Kyydissä olleen miehen hallusta löydettiin huumausaineeksi epäiltyä ainetta ja häntä epäillään lisäksi huumausaineen käyttörikoksesta.

Poliisi suoritti kaikkien epäiltyjen asuntoihin kotietsinnät, mutta asunnoista ei löytynyt anastetuksi epäiltyä omaisuutta.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Teslan voi nyt huollattaa Atoy Autohuollossa

Kuva: Antti Järveläinen.

Tesla-merkkihuoltoja on Suomessa tasan kaksi: yksi pääkaupunkiseudulla ja toinen Tampereella. Nyt Teslat ja muut sähköautot voidaan huoltaa Atoy Autohuollon ketjun huoltamoissa ympäri Suomea.

– Haluamme tarjota kaikille sähköautojen ajajille kattavaa palvelua Suomessa, Atoyn tekninen asiantuntija Michael Weikkola kertoo.

Perinteiset autoalan palvelut sähköistyvät, niin myös taksipalvelut. Atoy Autohuolto on nyt aloittanut yhteistyön turkulaisen E-Taxi Enthusiasts Oy -taksiyrityksen kanssa. Tällä hetkellä yritys ajaa kahta autoa, Tesla Model S -sähköautoa sekä Volkswagen CC:tä, joka käy bioetanolilla.

– Teslojen huoltaminen Suomessa ei ole tähän asti ollut helppoa, toteaa E-Taxin toimitusjohtaja Jaakko Rantala.

– Olen koulutukseltani energia- ja ympäristötekniikan insinööri, ja kävimme koulussa paljon läpi akku- ja sähköautoasioita. Siellä ymmärsin, miten fiksuja sähköautot ovat. Ihmetytti myös, ettei kukaan yrittäjä jo anna tällaista palvelua, Rantala sanoo.

– Ja sähköautoilijoita on koko ajan enemmän ja enemmän. Myös Rantalan taksiyritykselle Teslan huoltaminen Turussa on erittäin tervetullut vaihtoehto. Hänen ei enää tarvitse lähteä erikseen huollattamaan Teslaansa pitkän matkan päähän, Weikkola toteaa.

– Aina aiemmin on saanut ajaa Helsinki-Vantaalle tai Tampereelle, puolitoista tuntia suuntaansa. Kun sen reissun joutuu useamman kerran tekemään, on alkanut vähän väsyttää. Kyllähän se erittäin paljon helpottaa, että Atoylla pystyy nyt huollattamaan Teslan Turun seudulla, Rantala kertoo.

Kysyntä sähköautojen huollolle kasvaa ympäri Suomea

Suomen teillä ajoi vuoden 2020 lopussa 10 000 täyssähköautoa, ja ladattavia hybridejä on vajaat 50 000. Autoalan keskusliitto ennustaa, että vuonna 2030 joka viides Suomeen rekisteröity auto käy sähköllä.

Tämä luo huikeat kasvunäkymät sähköautojen huoltopalveluille.

– Autonvalmistajien uutisointia kun seuraa, niin kovaa vauhtia sähköautojen suuntaan ollaan menossa, ja näin meidänkin täytyy tätä trendiä seurata ja vastata asiakkaiden tarpeisiin, Weikkola miettii.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

 

Sähkö- ja hybridiautojen paloihin liittyvät riskit on tärkeä huomioida latauspisteiden sijoittelussa

Kuva: Helsingin pelastuslaitos.

Sähkö- ja hybridiautojen määrä kasvaa Suomessa koko ajan. Samalla ajoneuvojen latauspisteitä rakennetaan yhä enemmän.

Paloturvallisuus on tärkeä huomioida jo latauspisteiden suunnittelussa ja sijoittelussa, todetaan Suomen Palopäällystöliiton tiedotteessa.

Palopäällystöliiton tieliikennepelastamisen toimikunta suosittelee, että sähköautot ja latauspisteet sijoitetaan parkkihalleissa helppokulkuisille siirtoreiteille.

– Latauspaikkoja suunniteltaessa on tärkeä tehdä aktiivista yhteistyötä pelastusviranomaisten kanssa, jotta paloturvallisuus ja pelastustoiminnan edellytykset tulevat varmasti huomioiduksi, toimikunnan puheenjohtaja Juha Virolainen kiteyttää.

Jos palo on auton akustossa, on sähköauton sammuttaminen haastavaa. Korkeajänniteakut sijaitsevat suojassa auton rakenteissa, joten sammutusveden saaminen akustoon on haastavaa. Kertaalleen sammutettu akusto voi myös nopeasti ja ennalta-arvaamatta syttyä palamaan uudelleen pitkänkin ajan jälkeen.

Omat erityisvaatimuksensa pelastustoiminnalle asettavat myös korkeajänniteakuston tulipaloissa vapautuvat savukaasut. Niille altistumista tulee ehdottomasti välttää, sillä kaasut sisältävät muun muassa erittäin myrkyllistä fluorivetyä.

Helposti saatavilla olevat alkusammutusvälineet mahdollistavat yleisesti palon sammuttamisen jo alkuvaiheessa. Huomioithan kuitenkin, että käsisammuttimen sammutusteho ei riitä sähköauton akkupaloon.

Onnettomuuksien ehkäisyn ja pelastustoiminnan näkökulmasta latauspisteiden suunnittelussa on neljä huomioitavaa teemaa:

  1. Latauspisteet on tärkeä sijoittaa parkkihallissa paikkaan, josta auto on helppo ja nopea siirtää ulos.
  2. Latauspisteet tulee asentaa sähköturvallisesti, ja niistä on pystyttävä tarvittaessa katkaisemaan virta.
  3. Latauspisteitä sisältävän rakennuksen paloteknisten laitteiden riittävyys tulee varmistaa: automaattinen paloilmoitin hälyttää palosta, sprinklerit rajoittavat paloa ja toimiva savunpoisto mahdollistaa tehokkaan sammutustyön sekä lisää turvallisuutta.
  4. Latauspisteitä sisältävän rakennuksen turvallisuusjärjestelyjen toimivuus tulee varmistaa. Näin voidaan varmistaa henkilöturvallisuus palotilanteessa. Esimerkiksi kauppakeskuksessa tämä voi tarkoittaa toimintaa ohjaavia kuulutuksia, testattuja evakuointimenettelyjä sekä poistumisreittien toimivuudesta huolehtimista.

Itse sähköautojen latauspisteissä tai autoissa ei ole havaittu erityistä tulipaloriskiä. Ruotsalaisen tutkimusinstituutti RISE:n mukaan voidaan jopa olettaa, että sähköautojen syttymisherkkyys on pienempi kuin polttomoottorikäyttöisten autojen, mikä johtuu muun muassa palavien nesteiden vähäisyydestä.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Rekisteröinti: Näitä henkilöautoja suomalaiset hankkivat

Škoda Octavia on taas Suomen suosituin henkilöauto. Toiseksi suosituin on Toyota, muttei Corolla vaan Yaris.

Octaviaa on saatu rekisteriin kolmen ensimmäisen kuukauden aikana 1 489 autoa ja Yaris on sitä vain 28 auton päässä.

Kolmantena oleva Corolla on kolmas malli, joka on saanut rekisteriin yli tuhat autoa kolmen kuukauden aikana. Corollan tarkka luku on 1 291 autoa.

Tilastoissa on vain 30 suosituinta automallia, ja tähän joukkoon on päässyt 16 eri automerkkiä.

Toyotalla on neljä autoa 30 suosituimman joukossa. Kolmen auton merkkejä ovat Ford, Kia ja Volvo.

Kahden auton merkkejä ovat BMW, Mercedes-Benz, Opel ja Skoda ja Volkswagen.

Yhden auton merkkejä ovat Citroën, Dacia, Hyundai, Nissan, Peugeot, Seat ja Tesla.

Muuttunut tilanne

Viime vuodesta tilanne on muuttunut melkoisesti.

Esimerkiksi heinäkuun lopussa 30 suosituimman auton joukossa oli vain 12 merkkiä ja esimerkiksi VW:llä oli peräti viisi autoa listalla.

Mersulla ja Toyotalla oli neljä mallia ja Kialla, Škodalla ja Volvolla kolme mallia 30 suosituimman mallin joukossa.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Kaksi henkilöä kuoli ja kaksi loukkaantui vakavasti Ysitien kolarissa

Kuva: CvB.

Kaksi henkilöä menehtyi ja kaksi loukkaantui vakavasti henkilöauton ja raskaan ajoneuvon yhteentörmäyksessä Tampereella.

Poliisi sai ilmoituksen liikenneonnettomuudesta Valtatie 9:llä Tampereen Olkahisissa torstaina hieman ennen kello kolmea iltapäivällä.

Onnettomuuden seurauksena henkilöautossa olleista neljästä henkilöstä kaksi menehtyi ja kaksi loukkaantui vakavasti.

Poliisi sai ilmoituksen samoihin aikoihin myös toisesta liikenneonnettomuudesta niin ikään Valtatie 9:llä muutaman kilometrin päässä edellisestä.

Onnettomuudessa osallisena oli kaksi henkilöautoa ja moottoripyörä. Tässä onnettomuudessa osallisena olleet kolme henkilöä loukkaantuivat lievemmin.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Daimler jakautuu kahdeksi itsenäiseksi yhtiöksi ennen vuoden loppua

Kuva: Daimler.

Daimlerin johtokunta ja yhtiön hallitus päättivät helmikuussa käynnistää Projekti Focuksen, jonka tavoitteena on yhtiön jakaminen kahtia.

Daimler Truck irtautuu itsenäiseksi yhtiöksi ja se listautuu Frankfurtin pörssiin ennen vuoden loppua. Yhtiön merkittävä osake-enemmistö siirtyy Daimlerin nykyisille osakkeenomistajille.

– Luomme edellytykset kahdelle taloudellisesti merkittävälle yritykselle ja työpaikkojen pysyvyydelle pitkällä tähtäimellä. Autoteollisuudessa käynnissä oleva muutos vaatii enemmän kuin koskaan nopeaa reagointikykyä ja jakamatonta keskittymiskykyä innovointiin, Daimlerin hallituksen puheenjohtaja Manfred Bischoff huomauttaa.

Jakautumisen yhteydessä nykyään pörssinoteeratun Daimlerin nimi vaihtuu Mercedes-Benziksi. Uusi yhtiöjärjestys on määrä vahvistaa ylimääräisessä yhtiökokouksessa ensi syksynä.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Škodalta 1,4 miljardia euroa sähköautokehitykseen

Kuva: Antti Järveläinen.

Koronaviruspandemian (Covid-19) vuoksi toteutetut laajat rajoitukset iskivät raskaasti Škoda Auto Groupin tuotantoon ja myyntiin erityisesti vuoden 2020 ensimmäisellä puoliskolla.

Tuotantolinjat tehtailla Tšekin tasavallassa pysäytettiin 39 päiväksi, ja samoihin aikoihin suljettiin myös monet myyntikanavat eri puolilla maailmaa.

Škoda reagoi tilanteeseen tehokkaasti ja nopeasti leikkaamalla kustannuksia ja kehittämällä uudelleenkäynnistysohjelmat.

Yli miljoona autoa

Uusien autojen toimitukset heinä-joulukuussa kasvoivat merkittävästi 578 100 autoon (vrt. tammi-kesäkuussa 426 700 autoa).

Škoda Auto toimitti tilikaudella 2020 asiakkaille yli miljoona autoa seitsemäntenä vuonna peräkkäin.

Škoda Auto Groupin myyntitulot olivat 17,1 miljardia euroa (19,8 miljardia euroa vuonna 2019; -13,8 %).

Liiketoiminnan rajoituksista huolimatta käyttökatetta kertyi 756 miljoonaa euroa (1 660 miljoonaa euroa vuonna 2019; -54,5 %).

Katetuotto oli hyvällä 4,4 prosentin tasolla. Tilikauden 2020 aikana kiinteät kustannukset pienenivät yli 550 miljoonalla eurolla.

Suuren mittaluokan investoinnit Škoda Auto Groupin tulevaan kannattavuuteen

Seuraavan viiden vuoden kuluessa Škoda Auto Group investoi noin 2,5 miljardia euroa alan huipputekniikan kehittämiseen.

Näistä investoinneista 1,4 miljardia suunnataan sähköautokehitykseen ja noin 650 miljoonaa digitalisointitoimintoihin.

Kannattavan kasvun turvaamiseksi Škoda käyttää 350 miljoonaa euroa tehtaidensa ja tuotantolaitteistojensa modernisointiin.

Tavoitteena on hankkia lisää osaamista sähköautoista, ohjelmistoista ja digitalisoinnista, jotta työpaikkojen tulevaisuus turvataan ja jotta asiakkaille jatkossakin pystytään tarjoamaan huippuluokan tuotteet ja liikkuvuuspalvelut.

Next Level Efficiency -ohjelmalla varoja investointeihin

Uudella Next Level Efficiency -ohjelmallaan Škoda Auto Group ottaa käyttöön kohdistetut toimenpiteet, joilla yrityksen kaikissa toiminnoissa pienennetään kustannuksia merkittävästi ja pysyvästi ja vapautetaan varoja investointeihin.

Škoda Auto Group virtaviivaistaa ja keventää prosessejaan systemaattisesti, vähentää sisäistä byrokratiaa ja terävöittää toimintansa asiakaskeskeisyyttä.

 

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Rekisteröinti: Toyota kasvattaa vain lisää eroa kilpailijoihin

Toyota on edellen selvästi suosituin automerkki Suomessa. Toyotan markkinaosuus on kolmen ensimmäisen kuukauden jälkeen 16,0 prosenttia. Se on kasvua viime vuodesta 0,7 prosenttiyksikköä.

Toisena olevan Škodan ero Toyotaan on 1707 autoa ja Škodan markkinaosuus on 9,8 prosenttia. Se on vähennystä viime vuoden vastaavaan aikaa 0,8 prosenttiyksikköä.

Kolmantena oleva Volkswagen on aivan Škodan kannoilla. Škoda on saanut rekisteriin 2690 autoa ja Volkswagen 2600. Volkswagenin markkinaosuus on 9,5 prosenttia.

Fiatilla kovin kasvu

Kun katsoo menestyjiä, niin Fiat on selvästi suurin nousija. Kulumatiivinen kasvu on peräti 630 prosenttia, mutta rekisteröityjä autoja on alkuvuonna vain 73.

Seuraavina tulevat Jeep (+35 %), Dacia (+144,1 %), Peugeot (+52,7 %), Land Rover (+31,9 %), Seat (+26,1 %), DS (+25 %), Mini (+19,7 %), Audi (+14 %), Citroën (+8,7 %), Tesla (+8,0 %), Ford (+4,1 %), Mercedes-Benz (+4,0 %) ja Toyota (+3,4 %).

Lisäksi on Cupra sijalla 24. Sillä ei ole vertailutietoa viime vuodesta.

Suurin häviäjä on selvästi Honda (-59,3 %). Seuraavina tulevat Mitsubishi (-43,6 %), Subaru (-27,6 %), Lexus (-27,6 %), Opel (-27,1 %), Porsche (-11,4 %), Mazda (-10.0 %), Škoda (-8,6 %), BMW (-8,5 %), Hyundai (-7,7 %), Kia (-7,4 %), Suzuki (-7,1 %), Nissan (-6,7 %), Volkswagen (-4,8 %), Volvo (-4,6 %) ja Renault (-4,5 %).

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //