Koti Blogi Sivu 1320

Suomesta maailmalle suuria määriä akkukemikaaleja

Kuva: VR Group, Janne Mäkkilä.

VR Transpoint on solminut Terrafamen kanssa merkittävän sopimuksen, joka kattaa uuden akkukemikaalitehtaan kuljetukset. Sopimuksen myötä VR Transpoint kuljettaa rautateitse ja maanteitse vuositasolla yli 250 000 tonnia akkukemikaalitehtaan tuotteita Sotkamosta Suomen eri vientisatamiin.

Terrafame on tuottanut raaka-aineita akkuteollisuuden tarpeisiin jo aiemmin, mutta uuden tehtaan myötä yhtiö alkaa itse tuottaa myös akkukemikaaleja. Sähköautojen määrän on ennakoitu monikymmenkertaistuvan tällä vuosikymmenellä, minkä myötä myös akkukemikaalien kysyntä kasvaa voimakkaasti. Sotkamon tehtaasta onkin tulossa yksi maailman suurimmista nikkelisulfaatin tuotantolaitoksista.

Maantie- ja rautatieliikennettä saumattomasti yhdistävä logistiikkaketju takaa Terrafamen tuotteiden katkeamattomat kuljetukset, joissa on huomioitu kuljetettavan tuotteen turvallisuusvaatimukset.

Rautateitse VR Transpoint kuljettaa tehtaalta vuosittain noin 170 000 tonnia sähköautojen akkujen valmistuksessa käytettäviä akkukemikaaleja. Kuljetukset hoituvat vetureiden maksimivetokyvyn hyödyntäen niin sanotuin kokojunakuljetuksin, jolloin koko juna on varattu asiakkaan käyttöön.

Kuljetuksia on pystytty tehostamaan kasvattamalla niiden kuormakokoa, minkä myötä kuljetusten päästöt vähenevät noin kymmenen prosenttia.

Akkukemikaalit pakataan sinetöityihin merikontteihin ja lastataan juniin Terrafamen teollisuusalueella Sotkamossa. Sieltä ne kuljetetaan katkeamattomana toimituksena satamiin. Kuljetuksia seurataan tarkasti, ja niiden koko toimitusketju on täydellisesti jäljitettävissä, todetaan VR Groupin tiedotteessa.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

 

 

Poliisi selvitti kahden arvokkaan auton anastuksen

Poliisi9
Kuva: CvB.

Poliisi on saanut valmiiksi esitutkinnan, jossa neljää henkilöä epäillään kahden arvokkaan auton anastamisesta tämän vuoden helmikuun lopussa.

Salolaiseen autoliikkeeseen murtauduttiin helmikuun loppupuolella. Liikkeestä saaduilla avaimilla saatiin anastettua Porsche- ja Audi-merkkiset autot. Autojen myyntihinnat olivat yhteensä noin 200 000 euroa. Autot on saatu takaisin.

Poliisi epäilee neljää henkilöä teosta. Kaksi heistä on edelleen vangittuna.

Asia siirtyy syyteharkintaan.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Saksalaiset auto-osakkeet kiinnostavat nyt suomalaisia piensijoittajia

Kuva: Clas von Bell

Danske Bankin suomalaisasiakkaat keskittyivät aiempia kuukausia enemmän kaupankäynnissään suomalaisiin ja muihin eurooppalaisiin osakkeisiin. Saksan osuus on kuitenkin kasvussa aiempiin vuosiin verrattuna, mitä selittää kasvanut kiinnostus auto-osakkeisiin.

Auto-osakkeet kiinnostavat nyt paljon Danske Bankin suomalaisia piensijoittaja-asiakkaita. Saksassa vaihdetuimpien ja netto-ostetuimpien osakkeiden joukkoon nousivat Daimler, Volkswagen ja BMW.

– Autoalan muutos uusiin voimanlähteisiin on saanut paljon huomiota viime aikoina. Aiemmin sijoittajia ovat kiinnostaneet erityisesti uudet sähköautovalmistajat kuten amerikkalainen Tesla ja kiinalainen Nio. Nyt sijoittajat käyvät kauppaa paljon myös perinteisten autoyhtiöiden osakkeilla. Mahdollisesti usko yritysten menestykseen on kasvanut, sanoo Danske Bankin senioristrategi Tuukka Kemppainen.

Huhtikuussa Saksan pörssin osuus kaupasta nousi 3,4 prosenttiin ja tästä kaupasta noin neljännes käytiin autoyhtiöiden osakkeilla. Vuosi sitten Saksan osuus kaupoista oli 2,6 % ja autoyhtiöiden osuus oli niistä noin 18 prosenttia.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Kuka kolhi autoja Jämsän golfkentän läheisyydessä?

Kuva: CvB.

Sisä-Suomen poliisi pyytää havaintoja Jämsässä kolhituista ajoneuvoista.

Vapun aikaan 1.–2.5.2021 on vahingoitettu ainakin viittä eri ajoneuvoa Jämsän golfkentän läheisyydessä.

Ajoneuvojen kylkiä on potkittu, peilejä väännetty ja heitetty kivillä tai esineillä. Teot painottuvat Himoksen golfkentän läheisyyteen.

Tiedätkö teoista jotain? Ilmoita havaintosi Jämsän poliisiin, puh. 029 541 4741 tai Jamsa.Rikostorjunta.Sisa-Suomi@poliisi.fi.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

 

Mercedes-Benz vaihtaa kokonaan uusiutuvaan sähköön 2022

Aurinkovoimala Ingolstadtin lähellä. Kuva: Daimler.

Kaikki Mercedes-Benzin omat tehtaat, toimistot, pääkonttori ja muut toimipisteet Saksassa vaihtavat energialähteensä uusiutuvaan energiaan vuodesta 2022 alkaen.

Mercedes-Benz on sopinut tätä koskevan yhteistyösopimuksen energiatoimittaja Enovosin ja Norjan valtiollisen energiayhtiö Statkraftin kanssa. Autonvalmistajan jatkossa käyttämä energia yli 100 saksalaisessa toimipisteessään tuotetaan aurinko-, tuuli- ja vesienergialla, mikä on tärkeä ennakkoedellytys myös CO2-vapaalle autonvalmistukselle.

Mercedes-Benz ostaa aurinkosähköä esimerkiksi Ingolstadtin lähistölle rakennetusta, noin 60 jalkapallokentän suuruisesta aurinkosähköpuistosta ja tuulisähköä yhteensä 24 tuulipuistosta, joissa on toiminnassa yli 200 tuulivoimalaa.

Yhtiön energiaremontti on osa kunnianhimoista Ambition 2039 -toimintaohjelmaa, jonka puitteissa yhtiö muuttaa koko tuotantonsa CO2-neutraaliksi vuoteen 2039 mennessä. Daimler ennakoi, että yli puolet yhtiön henkilöautomyynnistä koostuu ladattavista hybridimalleista ja täyssähköautoista jo vuoteen 2030 mennessä.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Poliisilla tutkinnassa useita toimijoita, jotka harjoittavat ammattimaisesti pimeää polkupyöräkauppaa!

Arkistokuva. Kuva: Clas von Bell

Lounais-Suomen poliisin tietoon on tullut useita toimijoita, jotka harjoittavat ammattimaisesti pimeää polkupyöräkauppaa myymällä jopa satoja pyöriä vuosittain. Poliisi tutkii tapauksia veropetoksina. Tapausten tutkinnassa on paljastunut myös useita muita rikoksia.

Ilmiö on tunnistettu polkupyörävarkauksiin liittyvän rikostutkinnan yhteydessä.

Lounais-Suomen poliisilla on tällä hetkellä tutkinnassa yhteensä kymmenen eri tapausta, joissa yksityinen toimija ostaa kansalaisilta polkupyöriä ja myy niitä voitolla eteenpäin internetin myyntikanavien, pääasiassa Facebookin Marketplacen ja Tori.fi-sivuston, kautta.

– Kyse on mittavasta käytettyjen polkupyörien jälleenmyynnistä, josta ei ilmoiteta verottajalle. Veropetoksen lisäksi myyjä voi syyllistyä kätkemisrikokseen, mikäli tietoisesti välittää rikoksella saatua omaisuutta eteenpäin, sanoo rikoskomisario Mika Paaer Lounais-Suomen poliisilaitokselta.

Paaerin mukaan markkinoilla myynnissä olevien käytettyjen pyörien tausta on enimmäkseen laillinen, mutta joukossa esiintyy myös varastettuja pyöriä.
Kyse tuhansista jälleenmyydyistä polkupyöristä

Poliisin tiedossa on tapauksia, joissa epäillään pimeän pyöräkaupan jatkuneen jopa neljän vuoden ajan. Kyseisissä jutuissa epäillään olevan kyse yhteensä jopa 7 000–10 000 jälleenmyydystä polkupyörästä.

Lisäksi tutkinnassa on havaittu useita pienempiä toimijoita, jotka myyvät muutamia kymmeniä pyöriä vuosittain.

– Oman polkupyörän saa aina myydä, mutta jos samalla myyjällä on myynnissä vuosittain kymmeniä tai satoja polkupyöriä, voidaan epäillä, että kyse on liiketoiminnasta, Paaer linjaa.

Poliisi pyytää havaintoja epäilyttävistä pyöräkauppiaista

Rikollisen toiminnan tunnistaminen voi olla vaikeaa kuluttajalle, joka etsii polkupyörää käytettyjen pyörien markkinoilta. Vaikka myyjän toiminta vaikuttaisikin ulospäin luotettavalta, kaupanteossa kannattaa kuitenkin kiinnittää huomiota muutamiin seikkoihin.

– Liian halpa hinta, epäselvät myyntiolosuhteet tai kiire saada pyörä myydyksi voivat kertoa ongelmista. Lisäksi kannattaa mahdollisuuksien mukaan varmistua pyörän runkonumerosta, pyörän alkuperäisestä ostopaikasta, myyjän henkilöllisyydestä sekä tarkistaa myyjän muut myynti-ilmoitukset, Paaer listaa.

Mikäli myyjä ei luovuta tietojaan, haluaa maksun vain käteisellä ja jos samalla henkilöllä on myynnissä paljon erilaisia pyöriä, on usein parasta jättää kaupat sikseen ja tehdä ilmoitus poliisille. Havaintoja voi lähettää sähköpostilla osoitteeseen vihjeet.lounais-suomi@poliisi.fi.

Poliisi muistuttaa, että myös ostajalla on vastuu omasta toiminnastaan.

– Jos kallista polkupyörää myydään todella halvalla, esimerkiksi puoleen hintaan sen arvosta, voidaan ostajaakin mahdollisesti epäillä rikoksesta, mikäli polkupyörä myöhemmin paljastuu anastetuksi. Jos myyjä ei luotettavasti pysty selvittämään pyörän alkuperää, pyörä on usein syytä jättää kokonaan ostamatta, ettei joudu itse rikoksesta epäillyksi, Paaer muistuttaa.

Tärkeintä ottaa pyörän runkonumero talteen

Kevään edetessä polkupyörävarkaudet ovat lisääntyneet Lounais-Suomessa. Poliisi muistuttaa, että jokainen voi omalla toiminnallaan, kuten pyörän huolellisella säilytyksellä ja tehokkaalla lukitsemisella, vaikuttaa ennalta estävästi asiaan.

Mikäli polkupyörä kuitenkin varastetaan, tärkeintä on tietää runkonumero. Myös muu yksilöivä tieto (esimerkiksi soittokello, itse kiinnitetty juomapulloteline tai liimattu tarra) tai esimerkiksi pyörästä otettu valokuva voivat auttaa mahdollisen rikoksen selvittämisessä.

Pyörävarkauden nähdessä tulee soittaa hätänumeroon ja varkauden jälkeen on hyvä tehdä viipymättä rikosilmoitus.

– Lisäksi kannattaa heti tarkkailla paitsi netin myyntipalstoja myös Lounais-Suomen poliisin Facebookissa olevaa polkupyöräsivua (Lounais-Suomen poliisilaitos: Polkupyörät), jolla julkaistaan tietoa Turun seudulla löytyneistä polkupyöristä, Paaer vinkkaa.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Kehysriihestä vetoapua autokannan sähköistymiselle

Kuva: CvB.

Hallitus kertoi torstaina osana kehysriihen linjauksia valmistelevansa vähäpäästöisille työsuhdeautoille lisäkannusteita, jotka edistävät hybridi- ja kaasuautojen yleistymistä autokannassa, todetaan Autoalan tiedotteessa.

Vähäpäästöisille työsuhdeautoille on ensi vuoden alusta alkaen suunnitteilla 85 euron alennus kuukausikohtaisesta verotusarvosta. Vastaava verotusarvosta tehtävä alennus otettiin jo tämän vuoden alussa käyttöön työsuhdekäytössä oleville täyssähköautoille 170 euron suuruisena.

Lisäksi Verohallinto tarkistaa ensi vuoden alussa hybridi- ja kaasuautojen käyttökustannusten laskentaperusteita, sillä näillä käyttövoimilla autojen käyttökustannukset ovat selvästi bensiini- ja dieselautoja alemmat.

– Hybridi- ja kaasuautoille esitetyt veroetuudet ovat hallitukselta tärkeä toimi käyttövoimamurroksen nopeuttamiseksi. Hybridiautot avaavat tietä autokannan sähköistymiselle ja latausverkon markkinaehtoiselle laajenemiselle. Työsuhdeautojen keskimääräinen käyttöaika on noin kolme vuotta, jonka jälkeen ne tulevat kuluttajamarkkinoille edullisina käytettyinä autoina, kertoo toimitusjohtaja Tero Kallio Autotuojat ja -teollisuus ry:stä.

Työsuhdeautoja on Suomessa noin 80 000 ja noin kaksi kolmasosaa niistä on leasingautoja. Työsuhdeautojen merkitys autokannan uudistumisessa on tärkeä, sillä yli kolmannes uutena ensirekisteröidyistä henkilöautoista on työsuhdekäytössä tai muutoin yrityskäyttöön hankittuja. Työsuhdeautot ovat luonteva kanava uuden kalliimman ajoneuvotekniikan yleistymiseen.

– Monet yritykset ovat asettaneet työsuhdeautokannalleen päästö- ja energiatehokkuustavoitteita. Tällä hetkellä noin 10 prosenttia työsuhdeautoista on ladattavia, mutta osuus on tänä ja viime vuonna kasvanut nopeasti. Tänä vuonna jo lähes 30 prosenttia yritysten hankkimista henkilöautoista on ollut ladattavia autoja, sanoo toimitusjohtaja Pekka Rissa Autoalan Keskusliitosta.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Poliitikon puheenvuoro: Paul Taimitarha, RKP, Helsinki

Kuva: Benjamin Ilmoni.

Paul Taimitarha

Puolue: RKP

Kunta: Helsinki


Helsingin liikenteensuunnittelua on tunnetusti useita vuosia leimannut maaninen yksityisautoilun hankaloittaminen.

Pysäköintipaikkojen karsiminen, välttämättömän liikennerakentamisen torppaaminen ja uusien asuinalueiden pysäköintimahdollisuuksien leikkaaminen ovat joitakin esimerkkejä. Ja lisää on tulossa tiemaksujen ja kalliimman asukaspysäköinnin muodossa.

Malliksi on otettu milloin Amsterdam, milloin Kööpenhamina – välittämättä siitä, että ne ovat Suomeen ja Helsinkiin nähden kehnoja vertailukohtia.

Suomi on harvaan asuttu maa ja vaikka julkinen liikenne rakennettaisiin kuinka toimivaksi tahansa, se ei riitä kulkemistarpeisiimme; monet työmatkat, matkat mökeille ja kakkoskoteihin, harrastuksiin, kauppakeskuksiin, sukulaisten luokse, kouluun ja tarhaan, terveyskeskukseen j.n.e on jatkossakin pakko hoitaa omalla autolla.

Ilmaston muutos ja ympäristön suojelu edellyttävät uusia ratkaisuja – ei kieltoja! Meillä on kaikki mahdollisuudet sovittaa yhteen järkevä ilmastopolitiikka ja kaikkien tarpeet täyttävä liikennepolitiikka. Vähäpäästöiset yksityisajoneuvot tulevat olemaan osaratkaisu kun luodaan tulevaisuuden liikennettä. Muun liikenteen rinnalla.

Helsinkiläisenä luottamushenkilönä haluan olla myötävaikuttamassa kaupungin suunnitteluun ja asioiden hoitoon jota toteutetaan tarkoituksenmukaisesti, tehokkaasti, taloudellisesti – ja suurella sydämellä!

Näin olen pyrkinyt toimimaan myös kaupungin Tarkastuslautakunnan jäsenenä. Pääsen itse tarkastelemaan liikkumisen tarpeita monen sukupolven näkökulmasta; äitini on 91 vuotias eläkeläinen, minulla on kaksi lasta joilla on omat perheet ja joiden arkeen kuuluvat koulut ja tarhat, harrastukset ja mökkeily ja menoja moneen suuntaan.

Mikäli haluat nähdä kaupungin liikennesuunnittelua toteutettavan yllä olevista lähtökohdista, tavoitteena kaikille sujuva, yhä vähemmän ympäristöä kuormittava liikkuminen niin anna äänesi tulla kuuluville kauttani.

Olen Paul Taimitarha, KTM. Nykyisin kahden yleishyödyllisen säätiön asiamies lopetettuani pitkän työuran elintarviketeollisuudessa Suomessa ja ulkomailla. Löydät minut SFP – RKP:n listalta.

Fiksun liikenteen ja liikkumisen ystävä,

Paul Taimitarha

Helsinki

Katso tästä muita Kuntavaalien Poliitikkojen puheenvuoroja.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

 

Autotoday tutustui: Škoda Enyaq iV — menestymisen merkit havaittavissa

Kuva: Antti Järveläinen.

Täyssähkömallien kilpailun kiristyessä entisestään, astuu Škoda mukaan tiukkaan kilpailuun Enyaq iV -mallillaan. Volkswagen ID.4:n kanssa saman MEB-pohjalevyn jakavasta Enyaq iV:sta löytyy yhtäläisyyksiä kilpailijaan, mutta malleja ei kannata sekoittaa keskenään toisiinsa.

Suurista sisätiloistaan tunnettu Škoda tarjoaa avaruuden tuntua myös Enyaq iV:n kanssa. Yksi parhaista puolista on suuret matkustustilat, ja ennen kaikkea 585 litraa vetävä tavaratila, joka ID.4:ään verrattuna on noin 40 litraa suurempi. Erittäin selvän muotoisen tavaratilan lastaamista auttaa suuri takaluukku.

Kuva: Antti Järveläinen.

Kulmikkaista ja suuren tuntuisista muodoistaan huolimatta Enyaq iV on vain reilut 4,6 metriä pitkä. Muotokieli on modernia ja nykyaikaista, mutta tuttua kulmikasta Škodaa. Suuri olemus ja terävän kulmikas muotoilu ei kuitenkaan tunnu olevan ilmanvastuskertoimen tappaja, sillä alhaisimmillaan Enyaq iV:n ilmanvastuskerroin on jopa 0,257, mikä takaa mahdollisimman pienen sähkön kulutuksen.

Kääntösäde jää ketterällä takavetoisella Enyaq iV:llä alle 10 metriin, joka auttaa kaupungin ahtailla kujilla.

Alkuun vain takavetoisena

Tuotannon avaa Enyaq iV Launch Edition, jotka ovat takavetoisia malleja. Akkuvaihtoehtoja on nettokapasiteetiltaan 58 kWh ja 77 kWh versiot. Enyaq iV malliversiot on nimetty akkukapasiteetin mukaan, joten ensimmäiset malliversiot ovat Enyaq iV 60 ja Enyaq iV 80. WLTP mukaiset toimintamatkat malleille on 400 ja 520 kilometriä.

Takavetoisten mallien sähkömoottoreiden teho on pienemmällä akulla varustetussa mallissa 180 ja suuremmalla akulla 204 hevosvoimaa. Molemmissa maksimi vääntö on 310 Nm.

Kuva: Antti Järveläinen.

Myöhemmin jo tänä vuonna tarjolle tulee myös nelivetoinen Enyaq iV 80x, jonka moottoreiden yhteisteho on 265 hevosvoimaa ja 425 Nm vääntöä. WLTP mukaiseksi toimintamatkaksi Škoda lupaa jopa 460 kilometriä.

RS-tehoversion on määrä tulla myös myöhemmin, mutta alustavilta teholukemiltaan RS ei yllä lähellekään jo tämänhetkisten markkinoiden kärkeä 6,2 sekuntin nollasta sataan kiihtyvyydellään.

Lyhyen koeajolenkin perusteella Enyaq iV tuntuu olevan jopa sähköpihimpää sorttia kuin ID.4. Koeajoauto oli suuremmalla akulla varustettu malli. Kulutus pyöri kaupunkiajossa 16-21 kWh/100 km välillä, joka mahdollistaa käytännössä vähintään 370-480 kilometrin toimintamatkan, joten WLTP lukeman saavuttamiseen ei missään nimessä ole mahdoton päästä.

Tavoitteet korkealla

Škodalla on myyntitavoitteet korkealla Enyaq iV:n suhteen jo heti ensimmäisenä vuonna. Suomessa tavoitellaan yli 1000 auton myyntiä ensimmäiselle vuodelle. Tavoite on kova, ottaen huomioon jo tällä hetkellä kireän kilpailun ja eri merkkien tarjonnan. Ensimmäiset asiakkaat saavat omat autot jo toukokuun aikana.

Enyaq iV:n vahvuuksia kilpailussa ovat ehdottomasti suuret tilat, jotka mahdollistavat auton käytön hienosti perheautona. Korin muotoilu ei myöskään jätä kylmäksi Suomen Škoda-kansaa.

Kuva: Antti Järveläinen.

Tsekkiläisissä kilvissä olleet lehdistökoeajoautot olivat varusteiltaan täyteen ahdattuja, ja se varmasti näkyy myös hintalapussa. Laatuvaikutelma materiaalien puolesta oli ohjaamossa varsin korkea, mutta sisätilojen muotoiluun olisi Skoda voinut lähteä paljon rohkeammalla kädellä. Tylsähkö ja vanhahtava sisätilojen muotoilu ei lunastanut odotuksia, jotka uutuus ulkoisella olemuksellaan loi.

Sisätilojen muotoilua enemmän ihmetyttää Škodan politiikka latausvaihtoehtojen ja nopeuksien suhteen. Vakiona autossa tulee mukana ainoastaan Mode 3 -latauskaapeli ja tasavirtaa pikalatauslaitteesta Enyaq iV vastaanottaa maksimissaan 50 kW.

Katso tästä muita Skoda-koeajoja.

Lisävarustelistalta löytyy tilapäiseen lataukseen tarkoitettu normaaliin sukopistorasiaan laitettava yleislatauslaite kovaan 750 euron hintaan. Pikalatausvalmiutta saa nostettua akkukoosta riippuen 100 tai 125 kilowattiin 575 euron lisähintaan.

Kuva: Antti Järveläinen.

Näiden toivoisi tulevan autossa jo vakiona, mikäli Škoda haluaa tehdä sähköautokokemuksesta mahdollisimman helppoa ja joustavaa. Hyvään ajotuntumaan, suuriin tiloihin ja alustavasti matalaan sähkön kulutukseen nämä eivät kuitenkaan vaikuta.

Lähtöhinnat Enyaq 60 Launch Edition iV ja Enyaq 80 Launch Edition iV -malleille ovat 44 157 ja 49 319 euroa.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //   

Kuva: Antti Järveläinen.
Kuva: Antti Järveläinen.

Michelin mukaan vety- ja polttokennoteknologiaan

Symbion polttokennon valmistus. Kuva: Michelin.

Rengasvalmistaja Michelin laajentaa toimintaansa kehittämällä päästöttömiä ratkaisuja liikenteen käyttövoimaksi, todetaan Michelinin tiedotteessa.

Michelinin historia innovatiivisena rengasvalmistajana on jatkunut jo 125 vuoden ajan. Nyt yhtiö investoi rengasvalmistuksen ohella tulevaisuuden uusiin kasvualueisiin. Niistä tärkeimmäksi nousee vety ja polttokennoteknologia liikenteen käyttövoimana.

Vuoden 2019 aikana Michelin investoi yhdessä autonosavalmistaja Faurecian kanssa 140 miljoonaa euroa polttokennovalmistajaan Symbioon.

Symbio on kunnianhimoinen joint venture -yritys, joka rakentaa tänä vuonna Euroopan suurimman polttokennoja valmistavan tehtaan Ranskaan, Lyonin kupeessa sijaitsevaan Saint-Fonsiin.

Symbion tavoitteena on kasvaa yhdeksi maailman johtavista polttokennojärjestelmien valmistajaksi paitsi autoihin, myös veneisiin ja muihin kuljetusvälineisiin.

– Olemme tutkineet polttokennoteknologiaa jo runsaan 15 vuoden ajan, kertoo Peyman Sabet, liiketoiminnan kehitysjohtaja, Michelin Pohjois-Eurooppa.

– Tavoitteenamme on laajentaa tuotantoa valmistuskustannusten vähentämiseksi. Toimimme läheisessä yhteistyössä Faurecian kanssa, jotta yhteinen tytäryhtiömme Symbio kehittyisi johtavaksi polttokennojärjestelmien toimittajaksi. Tarkoituksena on saavuttaa 12 prosentin markkinaosuus ja 1,4 miljardin euron vuotuinen liikevaihto vuoteen 2030 mennessä.

Symbio kehittää tällä hetkellä neljännen sukupolven polttokennojärjestelmäänsä. Yritys työllistää 250 henkilöä ja tähtää 20 000 polttokennon tuotantokapasiteettiin vuonna 2025.

Menestystä ensiasennuksissa

Lupaavaa menestystä on saatu StackPack S -järjestelmällä, joita on vuodesta 2019 ensiasennettu Renault’n kahteen vetykäyttöiseen automalliin, Kangoo Z.E Hydrogen ja Master Z.E Hydrogen.

Symbio varustaa myös PSA-yhtymän ensimmäisen vetykäyttöisen hyötyajoneuvokaluston StackPack-järjestelmällä.

PSA tuo vielä kuluvan vuoden aikana markkinoille uusia, yritysasiakkaille tarkoitettuja vetykäyttöisiä malleja. Symbio tekee useassa projektissa yhteistyötä autonvalmistajien kanssa, jotta uudet, innovatiivisilla ja tehokkailla polttokennomoottoreilla varustetut mallit saadaan nopeammin markkinoille.

MissionH24 – kestävyystesti Le Mansissa

Michelin, Faurecia ja Symbio haluavat saada tuloksia myös autourheilussa. Niinpä ne ovat pääsponsoreina mittavassa MissionH24 -ohjelmassa, jonka puitteissa Symbio saa demonstroida millaista huippusuorituskykyä vetyteknologialla saavutetaan maailmankuulun Le Mansin 24 tunnin endurance-ajojen ankaralla radalla.

Symbio kehittää ja testaa polttokennojärjestelmää sveitsiläisen kilpa-autonvalmistaja GreenGT:n Le Mans Prototype eli LMP-kilpurissa.

Kilpurin sähkömoottori, vaihteisto ja akku tulevat GreenGT:ltä.

Symbion panostus moottoriurheiluun tarkoittaa myös, että se osallistuu kestävyysajoihin H24Racing-kilpatiimin kanssa. Vuodesta 2024 alkaen vetysähköautoilla tulee olemaan oma prototyyppiluokkansa Le Mansin 24 tunnin endurance-ajoissa.

Symbion StackPack-järjestelmä

Symbio valmistaa tavaramerkillä Symbio StackPack System polttokennojärjestelmiä, joissa käytetään eri ajoneuvokategorioille tehon ja energiantarpeen mukaan suunniteltuja, esivalidoituja avainkomponentteja.

  • S-versio tuottaa 7-40 kW tehon ja on tarkoitettu kevyisiin hyötyajoneuvoihin ja pakettiautoihin
  • M-versio tuottaa 40-80 kW sopii kookkaampiin kevyisiin hyötyajoneuvoihin ja antaa lisää tehoreserviä suuremmille pakettiautoille, huolintaliikkeiden kalustolle ja kaupunkimaastureille
  • L-versio tuottaa 80 kW-0,5 MW ja on suunniteltu kevyisiin kuorma-autoihin ja isoihin, painaviin henkilöautoihin

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //