Koti Blogi Sivu 1311

Historian havinaa: Volkswagen Transportereita on valmistettu Hannoverissa jo 65 vuotta

Kuva: Volkswagen.

65-vuotias, mutta kaukana eläköitymisestä: Saksassa, Volkswagen Hyötyautojen tehtaassa Hannover-Stöckenissä on maaliskuusta 1956 alkaen valmistettu yli 9 miljoonaa legendaarista Transporter-mallia.

Nyt tehtaan tuotantoa modernisoidaan ja uudelleenorganisoidaan. Tänä vuonna lanseerattavan Multivanin ja vuonna 2022 lanseerattavan ID.Buzzin myötä Hannoverin tehtaalla aletaan valmistaa perinteisten mallien lisäksi myös ladattavia hybridejä ja täyssähköautoja.

Kuva: Volkswagen.

Vuodesta 2024 alkaen Hannoverissa valmistetaan lisäksi premium-luokan sähköautoja (D-kokoluokan SUV-malleja) konsernin muille tuotemerkeille.

– Uudistamme tehtaamme tuotantoa – sen toimintaa keskeyttämättä – perusteellisesti uusia tuotteitamme varten. Uuden Multivanin tuotantolinja on jo paikoillaan ja ID.Buzzin linjaa rakennetaan parhaillaan. Käytössä on yli 1 300 robottia. Vuodesta 2022 alkaen tehtaallamme on kaksi tuotantolinjaa, joilla valmistetaan kolmea eri alustarakenteisiin perustuvaa ajoneuvoa. Näin olemme luoneet perustan menestyksekkäälle tulevaisuudelle Hannoverissa, sanoo Volkswagen Hyötyautojen tuotannon ja logistiikan johtoryhmän jäsen Josef Baumert.

Ensimmäistä kertaa ajoneuvoja rakennetaan sekä modulaariselle MQB-alustarakenteelle, kuten uusi Multivan että modulaariselle täyssähköauton MEB-rakenteelle, kuten ID.Buzz.

Hannoverin tehtaan faktat:

  • Tehdasalueen koko: 1,1 neliökilometriä – eli noin 152 jalkapallokenttää
  • Tehtaan työntekijämäärä vuonna 2020: 14 800 (sis. Volkswagen-konsernin komponenttitehtaan työntekijät)
  • Valmistetut ajoneuvot:
    1956–2021 Transporter T1-T6, 9 228 000 kpl
    1974–1975 Kupla ja Type 181, 43 000 kpl
    1975–2003 LT1 ja LT2, 810 200 kpl
    2017–2020 e-Crafter, 1 500 kpl
    1989–1995 Taro, 61 000 kpl
    2012–2020 Amarok, 176 500 kpl
    Polkupyörien määrä tehdasalueella: 3 000 kpl

Miten Transporterista tuli “taloudellisen ihmeen” symboli

Kun Elviksen hitit kaikuivat transistoriradioista, syntyi saksalaisten rakkaus autoihin: oli talousihmeen aika.

Volkswagen Kupla oli vuoden 1955 myydyin auto ja sen myynti ylitti miljoonan auton rajan ennen vuoden loppua. Myös Transporter oli erittäin haluttu.

Kuva: Volkswagen.

Transporteria jo vuodesta 1950 valmistaneen Wolfsburgin päätehtaan tuotantokapasiteetti ei enää riittänyt vastaamaan kysyntään. Leivät, oluet ja hampurilaiset sekä kulutustavarat, kuten televisiot ja jääkaapit, oli kuljetettava ostajille luotettavasti ja mahdollisimman nopeasti.

Kauppiaat tarvitsivat äärimmäisen kestävän Transporterin vastaamaan näihin tarpeisiin.

Tuohon aikaan yli 235 kaupunkia ja kuntaa ilmoitti kiinnostuksestaan uuden Transporter-tehtaan valmistuspaikkakunnaksi. Volkswagen GmbH:n toimitusjohtaja ja myöhemmin Volkswagenwerk AG:n johtaja Heinrich Nordhoff sai tuen valitsemalleen paikkakunnalle, Hannoverille. Paikkakunnan tärkeä etu oli toimiva logistiikka: läheinen Mittellandin kanava sekä ratapiha.

Aloitusvaiheessa, lumisena talvena, tehdasta alettiin rakentaa 372 työntekijän voimin. Maaliskuun 1955 loppuun mennessä rakennustyömaalla oli jo tuhat työntekijää.

Kun maa suli, piti pehmeää mutaista maaperää tukea lankuilla, jotta kuorma-autot saavat tuotua rakennusmateriaalit alueelle.

Rakennustyömaasta kasvoi tilapäinen pieni kaupunki, josta löytyivät toimistot, varastotilat, majoitustilat ja kanttiiniteltat. Myös yrittäjiä saapui pian paikan päälle perustamaan myyntipisteitään.

Kuva: Volkswagen.

Vain 12 viikossa seinät nousivat jo yli neljään metriin. Rakennustöissä oli jatkuvassa käytössä 28 jättiläisnosturia, ja 22 suurikokoista sementtisekoitinta jauhoi 5 000 kuutiometriä betonia joka ikinen päivä.

Kaiken kaikkiaan siirrettiin yli 1 750 000 kuutiometriä maata – määrä vastasi tuolloin 256 000 kuorma-autollista.

Toukokuusta 1955 lähtien jättiläismäisellä rakennustyömaalla oli noin 2 000 työntekijää.
Betonivalujen muotteihin tarvittiin 600 000 neliömetriä puutavaraa. ”Sillä määrällä olisi rakennettu metrin levyinen puinen käytävä keskeltä Saksaa Wolfsburgista Sveitsin rajalle Baseliin”, lehdissä kirjoitettiin.

Samaan aikaan Volkswagen koulutti jo uusia työntekijöitä Transporterin tuotantoon. Tilausjuna lähti joka aamu klo 4.10 keskusasemalta Wolfsburgiin, jossa heidät koulutettiin Transporterin valmistukseen.

Kuva: Volkswagen.

3 000 työntekijän oli tarkoitus varmistaa, että tuotanto käynnistyi sujuvasti. Runkorakenteet olivat valmiina muutamassa viikossa ja helmikuussa 1956 valmistui myös kymmenen kilometrin raideyhteys tehtaalle.

Hannover-Stöckenissä aloitettiin ”talousihmeen vuosien” tulevan symbolin sarjatuotanto 8.3.1956. Ensimmäisen Transporter-sukupolven tuotannon päättyessä 1967 Saksassa oli valmistettu 1,8 miljoonaa Transporteria.

Tähän päivään mennessä Hannover-Stöckenin tehtaalla on valmistettu yli 10 miljoonaa ajoneuvoa.

Tällä hetkellä tehtaalla valmistetaan Transporter T6.1 -mallia, vielä tänä vuonna alkaa uuden Multivanin tuotanto sekä perinteisellä voimalinjalla ja ladattavana hybridinä.

Ensi vuonna Hannoverissa aloitetaan ensimmäisen täyssähköisen Volkswagen Hyötyauton, ID.Buzzin valmistus.

 

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Suomen Postiko muka hidas? Katso video!

Suomen kunniakasta postilaitosta on viime vuosina totuttu rökittämään muun muassa hidastelusta ja postilähetysten kadottelusta. Ei voi kuitenkaan väittää, etteikö siellä ainakin yritettäisi.

Oheisen lukijamme lähettämän videon perusteella ainakin hidasteluväitteet ovat tuulesta temmattuja — ehkä sitten ohikiitävän postiraketin tuulesta.

Näillä paikkeilla postiauto ajoi. Lukijan kuva.

Video on kuvattu tänään 14.5.2021 pääkaupunkiseudun työmatkaliikenteessä muutamaa minuuttia ennen aamukahdeksaa tiellä E75 Järvenpään suuntaan menevän rampin lähistöllä.

Kuvaajan auto kulki mittarinopeutta noin 130 km/h.

Kerran pikalähetti, aina pikalähetti. Mitäpä sitä ei tekisi hyvän asiakaspalvelun nimissä!

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Mielenosoituskulkue saattaa tänään ruuhkauttaa Helsingin keskustan liikenteen

Arkistokuva. Kuva: Matti Sulanto

Henkilöautojen mielenosoituskulkue saattaa aiheuttaa liikennekatkoja Helsingin keskustassa tänään 14.5. 2021 kello 17.30 alkaen, todetaan poliisin tiedotteessa.

Muutamasta kymmenestä henkilöautosta koostuva mielenilmauskulkue vaikuttaa liikenteeseen klo 17.30-19.00 kantakaupungissa. Poliisi ohjaa liikennettä.

Mielenosoituskulkueen reitti: Mäntymäen kenttä–Mannerheimintie–Erottaja-Eteläesplanadi–Pohjoisesplanadi–Mannerheimintie–Kaivokatu–Mikonkatu–Kaivokatu–Postikatu–Mannerheimintie–Mäntymäen kenttä.

–Kaikkien alkuillasta keskustassa liikkuvien kannattaa ottaa huomioon mielenosoituksen reitti ja liikenteen mahdollinen hidastuminen, rikoskomisario Kaarle Lehmus Helsingin poliisin Liikennevalvontatoiminnosta sanoo.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Myös Suomen tämän vuoden MotoGP-kilpailu on peruttu koronapandemian vuoksi

Tämä kisa siirtyy sitten vuoteen 2022. Kuva: Lahti Events.

Kansainväliset ratamoottoripyöräilyn MM-kilpailuoikeudet omistava espanjalainen Dorna Sports, IRTA sekä FIM ovat ilmoittaneet heinäkuuksi suunnitellun Suomen MotoGP-osakilpailun peruutuksesta.

KymiRingin tilalle kisakalenteriin tulee elokuussa Itävallassa ajettava Styrian Grand Prix.

Suomen MM-osakilpailu oli tarkoitus ajaa heinäkuun 11. päivä, mutta maailmanlaajuinen, pitkittynyt koronatilanne sekä sen johdosta vallitsevat matkustusrajoitukset hankaloittavat merkittävästi järjestelyjä.

Yleisötapahtuman myynnistä ja tuotannosta vastaava Lahti Events Oy on tehnyt tapahtumajärjestelyjä tänään julkistettuun perumispäätökseen asti.

Ratamoottoripyöräilyn kuninkuusluokan on tarkoitus kisata KymiRingin radalla kesällä 2022. Dorna Sports ja ratayhtiö KymiRing Oy ovat solmineet MotoGP:n osalta yhteistyösopimuksen vuosiksi 2022–2026. Dorna julkaisee vuoden 2022 kisakalenterin tarkemmat päivämäärät marras-joulukuussa.

Lippurahat palautetaan — ensi vuoden lippukauppa avautuu myöhemmin

Kaikille, sekä vuoden 2020 että 2021 kisoihin lipunostaneille, palautetaan lippurahat takaisin. Lippukauppa avataan uudestaan MotoGP 2022 kisoihin, kun uudet päivämäärät on julkaistu.

Lipun voi halutessaan vaihtaa elokuussa KymiRingillä järjestettäviin Motocrossin MM-osakilpailuihin. Lippuhinnan erotus maksetaan takaisin asiakkaalle lippuvaihdon yhteydessä.

Lippujen palautuksesta ja vaihdosta vastaa lippu.fi. Lipun ostaneita pyydetään palauttamaan tapahtumaliput viimeistään 15.8.2021 mennessä.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

 

Bentley on yli satavuotisen historiansa aikana valmistanut yli 200 000 luksusautoa

Bentley EXP 2 ja Bentley Bentayga. Kuva: Bentley.

Bentleyn tehtaalla päästiin tänä vuonna juhlistamaan 200 000. luksusauton merkkipaalua ja maineikkaan yli satavuotiaan yrityksen historiaa, todetaan Bentleyn tiedotteessa.

Kiinalaiselle asiakkaalle valmistettu Bentayga Hybrid ladattava hybridi kohtasi vanhimman olemassa olevan Bentleyn, EXP 2:n, sekä useita pitkäaikaisia työntekijöitä rullatessaan ulos tuotantolinjalta Crewessa.

Tapahtuma kruunasi 20 vuoden erityisen ajanjakson, jonka aikana nykyiset modernit mallit, kuten Continental GT ja Bentayga, ovat merkinneet Bentleyn kokonaisvaltaista uudistumista.

Valmistuksen merkkipaalu on vielä merkittävämpi, kun otetaan huomioon, että auto numero 200 000 on viimeisin 155 582 Crewessa vuodesta 2003 alkaen valmistetusta autosta – kyseessä oli ensimmäisen modernin aikakauden Bentleyn, Continental GT:n läpimurtovuosi.

Nykyään Bentley valmistaa 85 autoa päivässä, mikä vastaa 20 vuoden takaista kuukausituotantoa.

Bentley valmisti ensimmäisen ajoneuvonsa vuonna 1919. Vuoteen 2002 mennessä Bentley oli valmistanut yhteensä 44 418 luksusautoa, näistä 38 933 Crewessa.

Kuva: Bentley.

Autojen joukossa oli useita aikansa ikonisia malleja, kuten Bentley Blower, R-Type Continental, Mulsanne, Amage ja Azure. Tilastojen mukaan 84 prosenttia kaikista Ison-Britannian markkinoille valmistetuista autoista on edelleen käytössä.

Crewen tehtaan merkittävä investointiohjelma on edennyt vuodesta 2003 alkaen käsi kädessä Bentley Continental GT:n menestyksen kanssa. Tämän vuoden tammikuussa valmistettiin tilauksesta käsityönä jo 80 000:s yksilöllinen ja ylellinen Grand Tourer.

Bentley Motorsin kunnianhimoiset suunnitelmat tulevaisuuden autotuotannosta hahmoteltiin marraskuussa 2020 uraauurtavassa Beyond100-strategiassa. Yhtiön tavoitteena on olla alusta loppuun hiilineutraali vuoteen 2030 mennessä. Siitä eteenpäin Crewen tehdas on ilmastopositiivinen.

Bentley siirtyy sähköiseen – vain ladattavia hybridejä ja täyssähkömalleja – aikaan vuoteen 2026 mennessä ja muuttaa sen jälkeen koko mallistonsa täyssähköiseksi vuoteen 2030 mennessä.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Sähköpotkulautayhtiö Voi laajentuu Espooseen

Kuva: Voi.

Sähköpotkulautayhtiö Voin korallinväriset sähköpotkulaudat ovat pian tuttu näky myös Espoossa, todetaan Voin tiedotteessa.

Käyttöön otetaan Voin uusin V4-malli, jossa on muun muassa suuntavilkku, entistä tarkemmat jäljittimet ja melutasoa mittaavat sensorit. Siinä on lisäksi 30 % aiempaa parempi moottoriteho, joka pääsee oikeuksiinsa erityisesti ylämäissä.

Voi aloittaa toimintansa Espoossa rajatulla alueella, johon kuuluu osia Matinkylästä, Suurpellosta, Otaniemestä, Tiistilästä, Haukilahdesta, Niittykummusta ja Tapiolasta. Alueilla toimii paljon yrityksiä ja muun muassa yliopiston yksikköjä, ja Voi tarjoaa alueilla työskenteleville ja asuville helpon ja nopean tavan liikkua.

Katso muita juttuja sähköpotkulaudoista.

Voin sähköpotkulautoja voi käyttää aikaperusteisesti tai lunastamalla kiinteähintaisia passeja. Vuorokauden ajan voi matkustaa lähes rajoituksetta 4,9 euron hintaan. Kolmen kuukauden passissa hintaa päivälle kertyy vain euro ja hinta on 90 €.

V4-mallin ominaisuuksia:

  • Aikaisempaa leveämmät, 10-tuumaiset joka sään honeycomb-täyskumirenkaat.
  • 30 % aiempaa isompi moottoriteho
  • Antimikrobiset käsikahvat mahdollistavat sähköpotkulaudan hygieenisen käytön ja estävät virusten (kuten COVID-19) leviämistä deaktivoimalla ne kosketuksessa.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Sastamalan kuolonkolari vaati neljännen uhrin — poliisi kaipaa havaintoja kahdesta tummasta henkilöautosta, Mercedes-Benz ja BMW

Kuva: CvB.

Sastamalassa 8.5.2021 ohitustilanteessa tapahtunut vakava liikenneonnettomuus on vaatinut neljännen kuolonuhrin.

Poliisin tiedotteen mukaan ohittajaa vastaan tulleen henkilöauton noin 70-vuotias kuljettaja kuoli myöhään keskiviikkoiltana Tampereen yliopistollisessa sairaalassa.

Valtatiellä 11 lauantaina 8.5.2021 tapahtuneessa liikenneonnettomuudessa on kuollut kaikkiaan neljä henkilöä. Kaksi henkilöä on edelleen sairaalahoidossa.

Kolme uhreista menehtyi onnettomuuspaikalla, neljäs uhri, noin 70-vuotias mies kuoli keskiviikkona 12.5.2021 Tampereen yliopistollisessa sairaalassa.

Neljäs uhri oli ohitustilanteessa vastaan tulleen henkilöauton kuljettaja. Auton matkustaja on edelleen sairaalahoidossa.

Ohittaneen ajoneuvon yksi matkustaja on myös edelleen sairaalahoidossa. Kolme muuta onnettomuudessa menehtynyttä olivat ohittaneen auton kuljettaja ja yksi matkustaja sekä vastaan tuleen auton perässä ajanut moottoripyöräilijä, joka törmäsi kolaroineisiin autoihin.

Poliisi on kuullut tapahtumaan liittyen todistajia, joiden kertoman perusteella on syytä epäillä, että onnettomuutta edelsi ohittaneen auton ja ohitustilanteessa olleen taaemman ohitettavan auton kesken huomattavaa ylinopeudella ajamista ja ohittelua.

Poliisin tietojen mukaan ylinopeudella ajoa ja ohittelua oli tapahtunut jo useita kilometrejä ennen onnettomuuspaikkaa.

Poliisi kaipaa havaintoja kahdesta autosta

Poliisi pyytää tienkäyttäjien havaintoja kahden tumman henkilöauton (Mercedes-Benz ja BMW) poikkeavasta liikennekäyttäytymisestä lauantailta 8.5.2021 kello 17 – 18.15 väliseltä ajalta valtatieltä 11 välillä Pori – Kiikoinen, Putaja.

Havainnot voi ilmoittaa Sisä-Suomen poliisilaitoksen vihjesähköpostiin rikosvihjeet.pirkanmaa.sisa-suomi@poliisi.fi

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Tämänkin vuoden Imatranajo peruuntuu koronan takia

Kuva: Pekka Varis.

Viime vuonna Imatranajo peruutettiin koronaviruksen takia. Nyt jouduttiin tekemään samalla tavalla.

Vallitsevan koronapandemian takia Imatranajo 2021 siirtyy ensi vuoteen. Tapahtuman uusi ajankohta on 1. – 3. heinäkuuta 2022.

Imatranajo on International Road Racing Championshipin (IRRC) eli kansainvälisen moottoripyörien katuratasarjan Suomen osakilpailu.

Imatran Moottorikerhon hallituksen päätös tapahtuman siirtämisestä on tehty yhteistyössä Imatran kaupungin ja IRRC-organisaation kanssa.

Imatranajo on Etelä-Karjalan suurin yleisötapahtuma, jonka katsojamäärä vuonna 2019 oli yli 42 000 henkeä. Tavoite tälle kesälle oli noin 50 000 henkeä. Kansainvälisen IRRC-sarjan ratamoottoripyöräkilpailun taloudellinen vaikutus Imatran kaupungille ja koko Etelä-Karjalan alueelle on merkittävä.

Tapahtuman järjestelyistä vastaa Imatran Moottorikerho ry yhdessä sen alaisuudessa toimivan Imatranajo Oy:n kanssa. Valtaosa järjestelyorganisaatiosta työskentelee vapaaehtoisesti oman työnsä ohella omalla vapaa-ajallaan.

Jo ostetu liput kelpaavat 2022

Jo ostetut liput vuodelle 2020 ja 2021 käyvät sellaisenaan myös kesällä 2022 järjestettävään Imatranajo-tapahtumaan.

Jos uusi ajankohta ei kuitenkaan ole sopiva, lippujen palautus onnistuu sen lippukaupan sivujen kautta, josta lippu on ostettu.

Lippujen palautus on mahdollista 5.7.2021 saakka. Palautusta koskevat ohjeet löytyvät lipunmyyjän nettisivuilta www.nettilippu.fi ja Imatranajon nettisivuilta www.imatranajo.fi .

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Rallicross: Niclas Grönholm aloitti kautensa voitolla Ruotsissa

Anton Marklund, Niclas Grönholm, Kristian Szabo Höljes 2021. Kuva: Jan Kåre Rafoss.

GRX-tiimin Niclas Grönholm on voittanut rallicrossin RallyX-sarjan Pohjoismaiden mestaruusosakilpailun Höljesissä Ruotsissa. Grönholm ajoi lopulta selvällä erolla finaalin ykköseksi ennen Ruotsin Anton Marklundia.

Rallicrossin MM-sarja käynnistyy heinäkuun lopulla Espanjan Barcelonasta, joten Ruotsin Höljesissä ajettavat kaksi kovatasoista PM-osakilpailua käyvät hyvästä harjoittelusta tulevaa kautta varten.

GRX-tiimin Niclas Grönholm matkusti Ruotsiin ja ajoi alkuerissä sijat 3-3-2, ja varmistaen eturivin lähtöpaikan semifinaaliin.

Semifinaalissa Grönholm ajautui radan ensimmäisessä mutkassa ulos radalta ja menetti mahdollisuutensa lähdön voittoon. Suomalaiskuljettaja taisteli kuitenkin kakkoseksi, joka merkitsi päivän finaaliin kolmatta lähtöruutua.

Finaalin lähtökiihdytyksessä Grönholm nousi yhden sijan, mutta jäi radan toiseen mutkaan ajettaessa ulkokaarteen puolelle, josta Grönholm ajoi Hyundainsa suoraa jokerilenkille.

Päätös oli fiksu, sillä kahta kierrosta ennen ruutulippua suomalaiskuljettaja ajoi jo kärkikolmikon takana neljäntenä. Kun kolmikko kiersi Grönholmin edestä jokerilenkille, suomalaiskuljettaja sai ajaa lähes kolmen sekunnin marginaalilla ykkösenä maaliin.

– Voitto on aina voitto, ja tästä on kiva lähteä jatkamaan, mutta on tosi vaikea sanoa, että mikä kyytimme taso oikeasti on. Olemme tehneet talven aikana paljon töitä, mutta niin ovat myös päävastustajammekin tehneet. Tietyllä tavalla olen voitosta iloinen ja turha murjottaa, mutta taas toisaalta emme vielä tiedä, miten meillä on vauhtia ja olemmeko tulevalla MM-kaudella riittävän hyviä vastustajiimme verrattuna.

– Finaalissa sain hyvä startin, ja suunnitelmissani oli ajaa heti jokerilenkille, joka myös toteutui. Siitä eteenpäin kaikki meni aika helposti maaliin asti.

Alkueriä hallinnut lajin hallitseva maailmanmestari Johan Kristoffersson putosi semifinaalissa tapahtuneen rengasrikon myötä ulos finaalista. Grönholm haluaa mitata ensi sunnuntaina ajettavassa Höljesin toisessa finaalissa vauhtiaan ruotsalaismestaria vastaan.

– Ei ole (Johan) Kristofferssonilla huono auto tänäkään vuonna. Olisin toivonut ajavani häntä vastaa finaalissa tänään, mutta uusi kisa on ensi sunnuntaina. Höljesiin on luvattu vesisadetta, joka sopii kyllä meille. Ennen Ruotsiin lähtöämme mietimme, että ajammeko testiä Suomessa vai kisaa Ruotsissa? Tämä oli hyvä vaihtoehto: kilpailu on parasta testiä, Grönholm muistutti.

RallyX, Höljes, Ruotsi:

1. Niclas Grönholm (FIN) Hyundai 3.45,064

2. Anton Marklund (SWE) Volkswagen 3.47,620

3. Kristian Szabo (HUN) Hyundai 3.47,766

4. Fraser McConnel (SWE) Ford 3.48,064

5. Sondre Evjen (SWE) Audi 3.49,419

6. Philip Gehrman (SWE) Volkswagen – 2 kierrosta

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

 

Tämäkö Suomen paras kesätyö? Kierrä matkailuautolla ympäri Suomea!

Kuva: Sami Lensu Photography, Best Caravan.

Moni työnhakija saattoi hieraista toukokuun alussa silmiään, kun Best Caravan julkaisi työpaikkailmoituksensa, jossa haetaan “Tietäjää etsimään Suomen parhaita spotteja”.

Tietäjän työtehtävänä on elää tien päällä ja kiertää matkailuautolla Suomea kaksi kuukautta sekä raportoida sosiaalisessa mediassa kotimaan parhaista matkakohteista.

Matkan voi taittaa myös kaverin kanssa, sillä tietäjälle tarjotusta matkailuautosta löytyy lokoisat nukkumapaikat kahdelle hengelle.

Sen lisäksi, että tietäjäksi valittu henkilö saa huikean kesäelämyksen, maksetaan pestistä myös kunnollista palkkiota. Hakija voi määritellä palkkiotoiveensa itse.

– Matkailuautoilu on todella noussut trendiksi korona-aikana nuortenkin keskuudessa. Ajoneuvojen myynnin perusteella näyttää siltä, että ensi kesä voi olla kuumin matkailuautokesä ikinä. Samalla suomalaiset kaipaavat uusia tuntemattomia helmiä matkakohteiksi, ja tähän haluamme tarjota inspiraatiota. Tietäjä-rekryllä voimme tarjota kaikille matkailijoille menovinkkejä ja jollekulle ihan huikean kesäelämyksen, Best Caravanin markkinointijohtaja Tuomas Salminen kertoo.

Tietäjä-kesätyö on osa Best Caravanin kampanjaa, jossa kootaan kotimaanmatkailijoiden avulla Suomen matkailun helmiä, parhaita ruoka-annoksia ja hienoimpia maisemia kartalle. Tietäjät-sivustolla kuka tahansa voi vinkata suosikkikohteensa lisättäväksi palveluun.

Tietäjäksi valitun tai valittujen henkilöiden tehtävänä on muun muassa kiertää vinkattujen kohteiden perässä, etsiä uusia helmiä ja kokea kesäisen Suomen tarjoamat elämykset parhaista auringonlaskuista hienoimpiin nähtävyyksiin.

Suomen parhaan kesätyön hakijalta edellytetään vähintään 18 vuoden ikää, omaa kuvauskalustoa ja julkista Instagram-tiliä. Lisäksi Tietäjällä on hyvä olla luovaa silmää, sosiaalisen median taitoja sekä intohimoa matkailuun ja uuden löytämiseen.

– Etsinnässä on ennen kaikkea visuaalinen tietäjä, joka navigoi sujuvasti sekä tien päällä että somessa. Valittu henkilö saa kunniatehtävän kertoa kaikille, kuinka upea paikka Suomi on, Salminen jatkaa.

Tietäjä-rekry on avoinna kesäkuun ensimmäiseen päivään saakka.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //