Koti Blogi Sivu 1257

Maataloustyökoneiden sesonki on alkanut

Kuva: Liikenneturva.

Kesäliikenteessä on paljon kulkijoita ja heinäkuussa sesonki alkaa myös traktoreilla ja muilla maataloustyökoneilla. Kuten kaikkiin muihinkin tienkäyttäjiin, kannattaa traktoreihin ja puimureihin suhtautua maltilla ja muistaa, että kyseisillä välineillä tehdään yleensä vain lyhyt siirtymä.

– Puimurinopeus ei päätä huimaa. Siitä syystä autoilijoiden on hyvä varata riittävästi aikaa omalle matkallensa, jolloin kohtaamiset maatalouskoneiden kanssa eivät vesitä aikataulua, muistuttaa Liikenneturvan koulutusohjaaja Pentti Tervo.

Hidasta puimurinopeuteen ennen ohitusta

Jos maatalouskoneen ohitse pitää päästä, tulee ohitus varmistaa huolella. Lyhyellä siirtymällä oleva työkone voi olla jo laittanut vilkun päälle ja valmistautunut kääntymään vasemmalle, jolloin ohitusta ei tule tehdä.

Lisäksi oikeallekin kääntyvä maatalouskone saattaa tarvita tilaa myös vastaantulevien kaistalta. Työkone voi kääntyä paikassa, jossa ei ole selkeää risteystä, kuten suoraan pellolle tai pienelle metsätielle.

Ennen ohitusta omaa nopeutta on syytä alentaa, jotta nopeusero ohitettavan hitaamman ajoneuvon kanssa ei ole liian suuri. Kun nopeusero on kohtuullinen, jää kuljettajalle vielä pelivaraa toimia, jos ohitettava onkin esimerkiksi kääntymässä vasemmalle.

Odota sopivalla etäisyydellä ohituspaikkaa

Traktorin vilkku ei välttämättä näy kunnolla muille liikkujille, jos traktorin eteen tai taakse on kiinnitetty maatalouskone. Myöskään traktorin kuljettaja ei välttämättä näe peileistään perässä olevaa liikennettä.

– Traktorin kuljettaja ei voi havainnoida takana tulevaa liikennettä kunnolla, jos perävaunu tai traktoriin kiinnitetty laite peittää näkyvyyden taakse. Ei siis kannata ajaa liian lähelle traktoria, vaan odottaa sopivalla etäisyydellä ohituspaikkaa. Tällöin ohittajan oma näkyvyys eteenpäin pysyy mahdollisimman hyvänä ja sopivan ohituspaikan havaitseminenkin on helpompaa, Tervo sanoo.

Viisi vinkkiä maataloustyökoneen kohtaamiseen

  • Varaa aikaa matkallesi. Näin hitaamman kulkupelin kohtaaminen ei aiheuta ongelmia aikatauluun.
  • Hidasta ennen ohitusta, jotta nopeusero ohitettavan hitaamman ajoneuvon kanssa ei ole liian suuri. Näin on enemmän aikaa reagoida.
  • Älä aja liian lähelle edellä ajavaa traktoria, jotta voit paremmin nähdä traktorin eteen ja arvioida sopivan ohitusnäkyvyyden.
  • Ennakoi traktorin kuljettajan aikeita seuraamalla traktorin vilkkuja, ajolinjan muutoksia sekä edessä olevaa liikenneympäristöä. Risteyksiä lähestyttäessä ei saa ohittaa.
  • Siirry vastaantulevan kaistalle riittävän kaukana ohitettavasta traktorista. Näin ehdit tarvittaessa palata omalle kaistalle, jos osoittautuukin, ettei vapaata ohitustilaa olekaan tarpeeksi.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Useat mopokuskit saivat sakkoja ja ajokieltoja Meri-Lapissa

Arkistokuva. Kuva: Poliisi.

Poliisi valvoi tehostetusti Meri-Lapin alueella mopo-, mopoauto- mönkijä- ja moottoripyöräliikennettä alkuviikosta. Useampi kuski sai sakot tai määrättiin ajokieltoon ja osasta ajoneuvoista poistettiin rekisterikilvet.

Lapin ja Oulun poliisilaitoksien partiot tarkistivat kahden päivän aikana yhteensä 51 ajoneuvoa, joista kahdeksasta ajoneuvosta jouduttiin poistamaan rekisterikilvet.
Seitsemän kuljettajaa määrättiin ajokieltoon ja sakkoja kirjoitettiin 11 rangaistusvaatimusta ja 12 liikennevirhemaksua.

Suurimmat puutteet tarkastetuissa ajoneuvoissa liittyivät mopon virittämiseen tai liikennekelpoisuuteen sekä kuljettajan ajotapaan.

Valvonnan aikana liikenteestä tavattiin myös mönkijäkuski, joka syyllistyi törkeään rattijuopumukseen. Samainen kuski syyllistyi myös törkeään liikenneturvallisuuden vaarantamiseen ajaessaan poliisipartiota karkuun.

Poliisi toivoo, että vanhemmat tarkastavat säännöllisin väliajoin lastensa käyttämien ajoneuvojen kunnon.

Erityisesti tulee tarkastaa jarrujen ja valojen toimivuus, sekä se, ettei ajoneuvoa ole viritetty.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Porsche Sprint Challenge NEZ-kausi jatkuu Botniaringillä

Kuva: Joonas Räihä.

Porsche Sprint Challenge Pohjois-Euroopan sarja jatkuu lauantaina Botniaringillä kahdella kilpailulla.

Nähdäänkö mestaruustaistossa vallanvaihto, kun sarjaa johtava Ralf Aron ei ole puolustamassa asemiaan?

Botniarignillä ajetaan aika-ajot ja kaksi kilpailua lauantaina.

Mestaruustaistossa toistaiseksi tiiviimmin mukanaolevilla Relaa Racingin Junior-kuski Tuomas Pöntisellä ja WR Racingin Jim Rautiaisella on siis erinomaiset mahdollisuudet parannella asemiaan pistetaulukossa, kun vallitsevan tilanteen vuoksi osa virolaisen Est1 Racingin kuskeista ei osallistu viikonvaihteen kilpailuihin.

Sarjan toinen Junior-kuljettaja, Thomas Kangro (Est1 Racing), rookie Petri Blomqvist (Relaa Racing), sekä Emil Westman tulevat heittämään haasteen sarjan kärkitaistoon.
Suomalainen SPP-Racing avaa kautensa Botniaringillä, joten luvassa on tasaista kilpailua.

Botniaring lisättiin kisakalenteriin alkukauden koronotilanteen tahdittamien muutoksien myötä.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Heinolassa mopoilijan pitkä takaa-ajo päättyi kaatumiseen

Kuva: CvB.

Eilen illalla noin kello 22 lähti poliisin partiota karkuun kilvetön mopo, jonka kyydissä oli kaksi henkilöä.

Pakeneva mopo ajoi Ojakadulta Maaherrankadulle ja siitä Lampikadulle. Lampikadulta takaisin Ojakadulle, josta mopo jatkoi kevyen liikenteen väylää ohi uimarannan ja kohti Rantakasinoa.

Mopo ajoi huomattavaa nopeutta nurmialueen läpi Rantapuiston kevyenliikenteenväylälle ja edelleen Kaivokadulle.

Kaivokadulta mopo kääntyi vasemmalle Siltakadulle. Siltakadulta mopo jatkoi kevyen liikenteen väylää kohti Jyränköä jalkakäytäviä myöten.

Mopo teki u-käännöksen ja lähti takaisin Siltakadun kevyenliikenteenväylää kohti Kauppakatua.

Hiidenraitin risteyksestä mopo jatkoi vastaantulevan kaistan yli Anjalankadulle johtavaa kevyen liikenteen väylää pitkin.

Anjalankadulta mopo jatkoi suoraan Paininpuunkadulle, välittämättä risteyksessä olevasta väistämisvelvollisuus liikennemerkistä. Anjalankatua pakenevan mopon matka jatkui Tehtaankadun yli suoraan kevyen liikenteen väylälle ja edelleen Rautsaarenkadulle.

Mopo teki Rautsaarenkadulla u-käännöksen jatkaen matkaa tulosuuntaansa kohti Tehtaankatua.

Tehtaankadulta pakeneva mopo kääntyi vasemmalle Tommolankadulle ja edelleen oikealle Tehtaantielle. Tehtaantieltä matka jatkui yli Kyminkadun risteyksen kevyen liikenteen väylälle (Rantaraitti) kohti keskustaa.

Palvelukeskus Hopeasillan kohdalla pakeneva mopo jatkoi nurmialueen läpi Vuohiniementielle ja Vuohiniementieltä Tommolankadulle vasemmalle.

Tommolankadulta pakeneva mopo kääntyi Ratakadulle jatkaen kevyen liikenteen väylää Ratakadulla.

Urheilukadun ja Ratakadun risteyksessä mopo palasi jalkakäytävältä ajoradalle.

Tässä vaiheessa mopon kuljettaja menetti mopon hallinnan ja kaatui jalkakäytävälle.
Mopon nopeus takaa-ajon aikana vaihteli noin 40 -80 km/h ja aiheutti useita vaaratilanteita.

Mopoa kuljettanut 17-vuotias poika ei osannut kertoa poliisille syytä pakenemiselle.

Sairaankuljetus kävi tarkastamassa kuljettajan ja kyydissä olevan vammat. Kumpikaan ei saanut sairaanhoitoa vaativia vammoja kaatumisen takia.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Rattijuopot ajoivat sylikkäin leirintäalueella

Poliisi9
Kuva: CvB.

Hätäkeskukseen oli ilmoitettu 27.07.2021 illalla epäillystä rattijuoposta joensuulaisen leirintäalueen pihalta.

Ilmoituksen mukaan camping-alueella nainen ja mies olivat ajaneet autolla vuoron perään ja välillä siten, että ajettaessa kuljettajan paikalla oli istuttu sylikkäin.

Poliisipartio puhallutti myöhemmin paikan päällä molemmat epäillyt, joista miehen puhalluskoe oli 3,16 promillea ja naisen 2,76 promillea.

Poliisi määräsi molemmat ajokieltoon ja heitä epäillään törkeästä rattijuopumuksesta.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Tesla avaa V3 Supercharger -latausaseman Kuopiossa

Kuopion Tesla Supercherger. Kuva: Tesla.

Tesla ilmoittaa avaavansa V3 Supercharger -latausaseman Pohjois-Savossa.

Kuopiossa sijaitsevalla latausasemalla on kahdeksan V3-teknologiaa hyödyntävää latauspaikkaa, joiden suunnittelussa on otettu huomioon suuri kapasiteetti ja sähköautojen laaja-alainen käyttöönotto.

Kolmannen sukupolven tekniikka tuo mukanaan nopeamman matkustamisen Itä-Suomen alueella.

Model 3 -autoon saa ladattua jopa 120 kilometriä noin viidessä minuutissa V3 Supercharger -latausasemalla, sillä käytössä on 250 kW:n huipputeho ja sujuva virransyöttö ilman virranjakotoimintoa.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

 

DB Schenker ostaa Vähälä Yhtiöt

Vasemmalta DB Schenkerin Tom Bäckman ja Petteri Nurmi ja Vähälä Yhtiöiden Tiina Salonen, Ville Vähälä ja Janne Vähälä. Kuva: DB Schenker.

Schenker Oy ja Vähälä Logistics Oy:n omistajat Ville Vähälä, Tiina Salonen ja Janne Vähälä ovat 23.7.2021 allekirjoittaneet kauppakirjan Vähälä Yhtiöiden koko osakekannan myymisestä Schenker Oy:lle.

Vähälä Yhtiöihin kuuluvat Vähälä Logistics Oy ja sen täysin omistamat tytäryhtiöt Lauri Vähälä Oy, Kiitoterminaali Oy ja Oritkarin Huoltokorjaamo Oy. Kaupan osapuolet ovat sopineet, ettei kauppahintaa julkisteta.

Vähälä Yhtiöt on vuonna 1937 alkunsa saanut suomalainen perheyritys, joka tarjoaa kotimaan maakuljetuspalveluita Keski- ja Pohjois-Suomessa DB Schenker -verkoston kumppanina.

Yritysten yhteistyö on alkanut vuonna 1956. Vuonna 2020 Vähälä Logistics Oy:n liikevaihto oli noin 57 miljoonaa euroa ja henkilökuntaa oli noin 280.

Vähälä Yhtiöt on edistänyt omalla toimialueellaan ympäristön kannalta tehokasta kuljetustoimintaa investoimalla kaasukäyttöiseen ja täyssähköiseen jakelukalustoon sekä pitkiin HCT-ajoneuvoyhdistelmiin. Vähälä Yhtiöiden oma kalusto on Euro6-luokkaa ja uusimmissa kiinteistöissä hyödynnetään maalämpöä.

Vähälä Yhtiöt jatkaa toimintaansa Schenker Oy:n tytäryhtiönä. Yrityskaupan toteutuminen edellyttää Suomen kilpailuviranomaisten ja Saksan valtion hyväksyntää.

DB Schenker

DB Schenker on yksi maailman johtavista logistiikkapalveluiden tarjoajista noin 74 200 työntekijällään yli 2 100 toimipisteessä yli 130 maassa. DB Schenker tarjoaa saman katon alta maa-, lento- ja merikuljetukset sekä kattavat toimitusketjun hallinnan ja sopimuslogistiikan palvelut.

www.dbschenker.com/fi-fi

Poliisi huolestunut raskaan liikenteen puutteellisista kuorman varmistuksista

Arkistokuva. Kuva: Poliisi.

Raskaan liikenteen tehovalvonnassa paljastui jälleen ajo- ja lepoaikarikkomuksia sekä puutteellisesti varmistettuja kuormia.

– Poliisia huolestuttavat raskaan liikenteen puutteellisten kuorman varmistusten suuri määrä ja siksi tätä tullaan valvomaan myös jatkossa, poliisitarkastaja Heikki Kallio Poliisihallituksesta kertoo.

Poliisi paljasti viime viikon raskaan liikenteen tehovalvonnassa 253 ajo- ja lepoaikarikkomusta sekä 43 ajopiirturirikkomuksia. Lisäksi piirtureiden manipulointitapauksia paljastui neljä. Puutteellisia kuorman varmistamisia havaittiin 77 ajoneuvossa.

Epäkuntoisuuksien takia matka jouduttiin keskeyttämään kokonaan 12 tapauksessa ja seuraamuksia näistä rikkeistä kirjattiin yhteensä 79 kappaletta.

Lisäksi rangaistuksia jaettiin muun muassa kuljettajan ja ajoneuvon asiapaperirikkomuksiin (44) ja ylikuormiin (29) liittyen. Etsintäkuulutettuja tavattiin valvonnassa neljä ja rattijuoppoja viisi.

Valvonnassa tuli esille myös 46 tarkkaamattomuuteen liittyvää tapausta, joissa valtaosassa kuljettaja käytti kännykkää ajon aikana pitäen sitä kädessään tai näkökentän kohdalle oli asetettu esteitä.

Poliisin viime viikolla 19.7 – 25.7 järjestämään valtakunnalliseen raskaan liikenteen tehovalvontaan osallistui myös Kaakkois-Suomen rajavartiosto valvomalla rajanylityspaikoilla.

Poliisi käytti viikon aikana tarkastuksiin noin 2 650 työtuntia ja tarkasti 1 968 raskasta ajoneuvoa. Tarkastetuista ajoneuvoista 1 508 oli kotimaisia ja 460 ulkomaalaisia. Mukana oli 7 linja-autoa.

Valvontaa kohdennettiin tavaraliikenteen osalta erityisesti ajo- ja lepoaikojen noudattamiseen, kuorman varmistamiseen ja ajoneuvojen kuntoon.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

 

 

Autotoday tutustui: Uusi Nissan Qashqai – noussee myyntimenestykseksi

Uusi Nissan Qashqai tuo lisäpotkua Nissan-myyntiin. Kuva: CvB.

Tästäkö Nissanin uusi menestystuote? Niin voidaan hyvinkin olettaa, vaikka kilpailu katumaasturibisneksessä on lisääntynyt merkittävästi niistä ajoista, kun Qashqain ensimmäinen malli tuli markkinoille 2007.

Nissan Qashqai -omistajat odottavat varmaan jo uuden, kolmannen sukupolven Qashqain toimitusten aloitusta. Pääsimme ottamaan pikaiset tuntumat uuteen malliin.

Uusi Qashqai on ulkoa samankokoinen kuin edellinen. Kuva: CvB.

Qashqai-käyttäjät tuskin tulevat pettymään uuteen malliin. Eiköhän tässä ole kaikki, mitä tämänkaltaiselta perheautolta odotetaan. Auto on miellyttävä ajaa ja sisätilaa on tullut hieman lisää, vaikka ulkomittoja ei ole kasvatettu. Eniten lisää tilaa on saanut tavaratila, joka nyt on yli 500-litrainen.

Nissanin mukaan nykyisiltä Qashqai-omistajilta on kysytty näkemyksiä autosta. Yksi toive on ollut, että auto ei saisi kasvaa kokoa.

Auto on saanut runsaasti lisää kuljettajaa avustavia ja turvallisuutta lisääviä palveluita.

Miellyttävä ajaa

Nissan on onnistunut hyvin uuden Qashqainsa kanssa. Koeajolenkki sujui miellyttävissä merkeissä, eikä mitään moitittavaa ilmennyt.

Kuljettajalla on hyvät oltavat ja säädöt saa nopeasti paikalleen. Kaikki tarpeellinen on hyvin käsien ulottuvilla.

Ensimmäiset asiakkaat saavat uuden Qashqain elokuun aikana. Kuva: CvB.

Ajettavuus on kohdillaan. Ohjausta on parannettu siirtämällä ohjaustehostin hammastankoon. Se antaa hieman paremman tuntuman ohjaukseen.

Jousitus toimii hyvin ja selviää mainiosti Suomen huonoista teistä.

Auton saa sekä manuaalivaihteistolla että CVT-automaatilla. Automaatin ”kuminauhamaista” kierrosten nousua on korjattu keinotekoisilla pykälillä vaihdelaatikossa.

Qashqai ei ole koskaan ollut mikään raketti, eikä se ole tarpeellistakaan. Moottorien tehot riittävät hyvin arkiseen perhekäyttöön.

Alusta toimii hyvin maantiellä. Rengasäänet eivät kantaudu ohjaamoon häiritsevästi, vain moottoritienopeuksilla alkaa kuulua hieman enemmän suhinaa.

Monipuolinen turvallisuusvarustelu

Qashqai tulee markkinoille aluksi 1,3-litraisella bensiinimoottorilla. Ensi vuonna tulee sarjahybridi, joka tekee autosta ”sähköauton”. Autoa siis ajetaan vain sähkömoottorilla ja polttomoottori lataa akkua.

Tarjolla on nyt kevythybridijärjestelmällä varustetut 138- ja 158-hevosvoimaiset moottorit.

Tavaratila on kasvanut kokoa. Kuva: CvB.

Nissan tarjoaa monipuolisen turvallisuusvarustelun. Parasta tässä on se, että laaja turvapaketti on vakiona jo halvimmassa mallissa.

Mukana on muun muassa älykäs vakionopeudensäädin, risteävän liikenteen varoitusjärjestelmä, hätäjarrutus peruutettaessa, automaattinen ajovalojen vaihto, kuljettajan vireystilan valvonta, ennakoiva peräänajovaroitin sekä hätäjarrutustoiminto jalankulkijoiden ja pyöräilijöiden tunnistuksella. Lisäksi vakiona on kaistavahti ja liikennemerkkien tunnistusjärjestelmä.

Auton saa sekä manuaali- että automaattivaihteistolla. Kuva: CvB.

Uuden Qashqain halvin versio maksaa 28 050 euroa. Halvin tehokkaammalla moottorilla varustettu malli maksaa 34 350 euroa.

Ensimmäiset asiakkaat saavat autonsa jo elokuussa. Suurin osa asiakaskunnasta on todennäköisesti nykyisiä Qashqai-käyttäjiä.

Katso tästä muita juttuja uudesta Qashqaista.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

 

Kuva: CvB.
Kuva: CvB.
Kuva: CvB.
Kuva: CvB.
Kuva: CvB.
Kuva: CvB.
Kuva: CvB.

Juuso Panttila pisteille Renault Clio -sarjan osakilpailussa Kroatiassa

Juuso Panttila. Kuva: Panttila Racing.

Juuso Panttila ajoi pisteille viikonlopun molemmissa lähdöissä Renault Clio CUP ESET V4 -sarjan osakilpailussa Grobnikissa, Kroatiassa.

Sijoitukset 4. ja 6. olivat työvoittoja muutaman vastoinkäymisen jälkeen.

Perjantaina ajettiin kaksi vapaata harjoitusta, joissa Panttila löysi nopeasti oikeat linjat Grobnikin 4,1 kilometrin pituiselle radalle.

– Harjoitukset menivät hyvin ja löysin nopeasti oikean rytmin ja linjat rataan. Todella pitkät suorat ja isot g-voimat tekivät radasta hauskan ajaa. Aika-ajossa olin pitkään toisena, mutta ilman imuapua putosin juuri ennen ruutulippua lopulta viidenneksi, Panttila kertoo.

Viikonlopun ensimmäinen kilpailulähtö lauantaina tarjosi Panttilalle paljon tapahtumia. Teknisten ongelmien sävyttämä lähtö päättyi lopulta tyydyttävään neljänteen sijaan.

Lauantai:

1. Filip Sandström (SWE)

2. Miha PRIMOZIC (SLO)

3. Rajmond TERČIĆ (CRO)

4. Juuso Panttila

Sunnuntaina Panttilan viikonloppu jatkui lauantain kaltaisena, eli pitkän kaavan mukaan joukon perältä takaisin ylös.

Sunnuntai:

1. Erik Bertilsson (SWE)

2. Filip Sandström (SWE)

3. Balint Hatvani (HUN)

6. Juuso Panttila

Seuraava osakilpailu ajetaan 20.-22.8. Slovakian Slovakia Ringillä.

https://www.juusopanttila.com/

 

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //