Koti Blogi Sivu 1255

Traktorimönkijän kuljettaja ajoi valtatielle suoraan henkilöauton eteen

Kuva: CvB.

Hämeenlinnassa Turun valtatien ja Rengonraitin välisessä risteyksessä henkilöauton ja traktorimönkijän välinen kolari 31.7.2021 klo 22.15 aikaan.

Poliisin tiedotteen mukaan traktorimönkijä tuli Rengonraitilta aikomuksenaan ylittää valtatie. Henkilöauto tuli Hämeenlinnan suunnasta aikomuksenaan jatkaa Turun suuntaan.

Traktorimönkijän kuljettaja jätti noudattamatta väistämisvelvollisuuttaan ja ajoi suoraan henkilöauton eteen.

Traktorimönkijän kuljettajana toimi nuori ja kyydissä oli toinen nuorihenkilö. Törmäysnopeudeksi alustavan tietojen mukaan on ilmennyt noin 80 km/h.

Nuoret saivat sairaalahoitoa vaativia vammoja. Ajoneuvot kärsivät pahoja vaurioita.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Yksi menehtyi ja kolme loukkaantui ulosajossa Multialla

Kuva: CvB.

Poliisi sai sunnuntaina 1.8.2021 kello viiden aikaan aamulla ilmoituksen vakavasta liikenneonnettomuudesta Multian Kouluniemessä keskustiellä.

Henkilöauto oli törmännyt kylki edellä puuta päin. Ajosuunta oli Keuruun suunnalta kohti Multian keskustaa. Liikenneonnettomuudessa oli osallisena vain yksi ajoneuvo.

Henkilöautossa oli onnettomuushetkellä kuljettaja sekä kolme matkustajaa. Kuljettaja menehtyi onnettomuuspaikalla.

Kolme kyydissä ollutta kuljetettiin tapahtumapaikalta sairaalaan. Kaikki osalliset ovat nuoria aikuisia.

Poliisi ja onnettomuustutkijalautakunta jatkavat tapahtuneen syiden selvittämistä.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Päivän linja-auto: Volvon puukaasukäyttöinen linja-auto

Kuva: Helsingin kaupunginmuseo.

Oheinen linja-auto oli luultavasti Helsingin kaupungin liikennelaitoksen edeltäjän Helsingin Raitiotie- ja Omnibusosakeyhtiö (HRO):n käytössä vuonna 1940.

Bussi on numeroltaan 242.

Linja-auto oli puukaasukäyttöinen ja kuva on otettu 22.10.1940.

Kuvaaja on tuntematon ja kuva kuuluu Helsingin kaupunginmuseon kokoelmiin.

Katso tästä muita Päivän linja-autoja.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Päivän automainos: VW Golf V6 4Motion — Gentlemen, start your engines!

Kuva: CvB.

Vuonna 2000 Volkswagen markkinoi Golfista nelivetoista mallia V6-moottorilla.

”Volkswagen Golf V6 2.8l/24V 4MOTION-neliveto, kiihtyvyys 0-100 km 7.1s, huippunopeus 235 km/h, teho 150 kW/204 hv.

Golf V6 4MOTION – älykäs neliveto.”

Katso tästä muita Päivän automainoksia.

Mainos oli Tekniikan Maailmassa 9/2000.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

F1: Bottas eturiviin Unkarin GP:n aika-ajoissa

Valtteri Bottas. Kuva: Daimler.

Mercedeksen Valtteri Bottas ajoi toiseksi Unkarin GP:n aika-ajoissa.

Paalupaikalle ajoi tallikaveri Lewis Hamilton.

Kolmanneksi jätettiin Red Bullin Max Verstappen ja neljänneksi hänen tallikaverinsa Sergio Perez.

Alfa Romeon Kimi Räikkönen selvisi toiseen osioon ja lähtee kisaan ruudusta 13.

Kisa käynnistyy sunnuntaina kello 16.

Unkarin GP:n aika-ajot

1 Lewis Hamilton Mercedes 1:15.419
2 Valtteri Bottas Mercedes +0.315
3 Max Verstappen Red Bull Racing +0.421
4 Sergio Perez Red Bull Racing +1.002
5 Pierre Gasly AlphaTauri +1.064
6 Lando Norris McLaren +1.070
7 Charles Leclerc Ferrari +1.077
8 Esteban Ocon Alpine +1.234
9 Fernando Alonso Alpine +1.296
10 Sebastian Vettel Aston Martin +1.331
11 Daniel Ricciardo McLaren
12 Lance Stroll Aston Martin
13 Kimi Räikkönen Alfa Romeo Racing
14 Antonio Giovinazzi Alfa Romeo Racing
15 Carlos Sainz Ferrari
16 Yuki Tsunoda AlphaTauri
17 George Russell Williams
18 Nicholas Latifi Williams
19 Nikita Mazepin Haas F1 Team
20 Mick Schumacher Haas F1 Team

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

F1: Viime vuonna Bottas jäi täpärästi Unkarin GP:n paalupaikasta

Valtteri Bottas. Kuva: Daimler.

Mercedeksen Lewis Hamilton oli viime vuonna nopein Unkarin GP:n aika-ajoissa.

Toiseksi nopein oli tallikaveri Valtteri Bottas. Hän jäi Hamiltonista 0,1 sekuntia.

Kolmanteen ruutuun ajoi Racing Pointin Lance Stroll ja neljänteen tallikaveri Sergio Perez.

Ferrarin Sebastian Vettel lähti ruudusta viisi ja tallikaveri Charles Leclerc ruudusta kuusi.

Red Bullin Max Verstappen jäi seitsemänteen lähtöruutuun ja McLarenin Lando Norris ruutuun kahdeksan.

Yhdeksännestä ruudusta lähtivät McLarenin Carlos Sainz ja kymmenennestä AlphaTaurin Pierre Gasly.

Alfa Romeon Kimi Räikkönen jäi viimeiseen ruutuun.

Unkarin GP:n aika-ajot 2020

1 Lewis Hamilton Mercedes 1:13.447

2 Valtteri Bottas Mercedes +0.107

3 Lance Stroll Racing Point +0.930

4 Sergio Perez Racing Point +1.098

5 Sebastian Vettel Ferrari +1.327

6 Charles Leclerc Ferrari +1.370

7 Max Verstappen Red Bull Racing +1.402

8 Lando Norris McLaren +1.519

9 Carlos Sainz McLaren +1.580

10 Pierre Gasly AlphaTauri – –

11 Daniel Ricciardo Renault – –

12 George Russell Williams – –

13 Alexander Albon Red Bull Racing – –

14 Esteban Ocon Renault – –

15 Nicholas Latifi Williams – –

16 Kevin Magnussen Haas F1 Team – –

17 Daniil Kvyat AlphaTauri – –

18 Romain Grosjean Haas F1 Team – –

19 Antonio Giovinazzi Alfa Romeo Racing – –

20 Kimi Räikkönen Alfa Romeo Racing – –

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Päivän poliisikuva: Perunakuormaa punnitaan Hyrylän tiellä

Kuva: Museovirasto, Journalistinen kuva-arkisto, Maaseudun Tulevaisuus.

Oheinen kuva on poliisin liikennepartion toiminnasta vuodelta 1958.

Poliisi on pysäyttänyt perunoita kuljettavan kuorma-auton punnitusta varten.

Punnituspaikka on Hyrylän tiellä.

Katso tästä muita Päivän poliisikuvia.

Kuvaaja on Erkki Voutilainen ja kuva on otettu 3.11.1958.

Kuva kuuluu Museoviraston Journalistisen kuva-arkiston Maaseudun Tulevaisuuden kokoelmaan.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

 

Päivän urheiluauto: MGB GT 1969

Kuva: CvB.

Kaikista MG:n malleista suomalaisten mieliin lienee pysyvimmin syöpynyt MGB. Edeltäjänsä MGA:sta poiketen se rakennettiin itsekantavaan koriin ja esiteltiin 1962. Siitä oli tuleva aikansa toiseksi myydyin urheiluauto koko maailmassa – vain Datsun 240Z ylsi korkeampiin lukemiin.

Kuva: CvB.

1965 saatiin MGB:stä markkinoille kiinteäkattoinen versio MGB GT, joita niitäkin tuotiin Suomeen uutena, joskin määrä jäi avomallia pienemmäksi.

MGB GT sai paljon kiitosta tavasta, jolla muotoiluun osallistunut Pininfarina onnistui sopusuhtaisesti muokkaamaan avoautosta katetun.

Kuva: CvB.

Toteutuksessa myötäiltiin tämän koriräätälin 1962 Austin Healeyn pohjalle tekemää tutkielmaa, joka perustui designkilpailun voittaneiden Ulmin yliopiston opiskelijoiden ideoihin.

Katso tästä muita Päivän urheiluautoja.

MGB sai moottorikseen BMC:n B-sarjalaisen nelosen, josta 1,8-litraisena irtosi tehoa 95 hv. Samalle alustalle asennettiin 1967 kolmilitrainen kuutonen, jolloin myös tyyppimerkintä muuttui MGC:ksi. MGB:n valmistus jatkui silti vuoteen 1980.

Kuva: CvB.

Suomalaiset ajoivat MGB:llä kilpaakin. Timo Mäkinen voitti sellaisella 1966 Targa Florion GT-luokan ja sijoittui yleiskilpailussa yhdeksänneksi.

Auto on kuvattu vuonna 2019 Classic Motorshow -tapahtumassa. Auto on vuosimallia 1969 ja sen omistaa Rauno Halme.

Tekstin lähde: Näyttelyteksti.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Päivän automainos: Škoda Octavia Combi 4×4 — Ota paikkasi kelien kuninkaana

Kuva: CvB.

Vuonna 2006 markkinoitiin Škoda Octavian nelivetoista farmarimallia tällaisella mainoksella.

#Suomen teillä sää on mitä on – onneksi auton voi valita. Uusi Škoda Octavia Combi 4×4 on kuin suunniteltu meidän olosuhteisiimme. Haldex-nelivetojärjestelmä takaa ihanteellisen vetosuhteen, ESP-ajonvakautus maksimoi tieturvallisuuden ja korotettu maavara ylittää tuoreen lumipeitteen. Tervetuloa kelien kuninkaaksi.

Katso tästä muita Päivän automainoksia.

Moottorivaihtoehdot 2.0 FSI / 100 kW ja 1.9 TDI PD / 77 kW

Škoda Octavia Combi 4×4 alk. 33 290 € (+ pakkakuntakohtaiset toimituskulut)

Škoda Octavia alk. 21 990 € (+ pakkakuntakohtaiset toimituskulut)

Yhdistetty EU-kulutus ja CO2-päästöt: 5,0-8,4 l/100 km, 135-202 CO2 g/km”

Mainos oli Moottori-lehdessä 2/2006.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Tuomas Tujula starttaa lauantaina ensi kertaa GT-autojen klassikkokilpailuun

Kuva: GT World Challenge.

Garage59-tallin Aston Martin GT3 -autokunnan #159 Tuomas Tujula osallistuu tulevana viikonloppuna ensimmäistä kertaa GT-urheiluautojen vuoden ehdottomaan kohokohtaan, Span 24 tunnin ajoon Belgiassa.

Moottoriurheilun klassikkokilpailujen joukkoon kuuluvalla kestävyysajolla on pitkät perinteet, sillä ensimmäisen kerran Spa-Francorchampsin rataa on kierretty kellon ympäri kilpaa vuonna 1924.

Span 24 tunnin ajo kerää maailman johtavimmat GT-tiimit ja -kuljettajat kilpailemaan Spa-Francorchampsin radalla ajettavan kestävyysautourheilun klassikkotapahtuman voitosta.

Viikonloppuna paikalla on kaikkiaan 58 GT3-luokan autokuntaa, joista brittiläisen Garage59 -tallin #159 Aston Martin GT3 -autoa tulevassa kilpailussa ajavat Tujula, Ranskan Valentin Hasse-Clot, Tanskan Nicolai Kjærgaard ja Iso-Britannian Alex MacDowall.

– Vähän jännittää. Ensimmäinen 24 tunnin kilpa-ajo minulle koskaan. Uuden edessä ollaan. Kun saavuin Span ratavarikolle niin fiilis oli heti, että nyt edessä on isot karkelot, joissa en aiemmin ole mukana ollut. Tätä on jo pitkään odotettu. Hieno virstanpylväs itsellenikin olla viimein tämän tason ympyröissä kilpailijana mukana.

Span 24 tunnin ajon 58 autokunnan näyttävä startti seitsemän kilometrin pituiselle radalle tapahtuu lauantaina klo 17:30 Suomen aikaa lentävällä lähdöllä.

Maaliin kilpailijat liputetaan 24 tuntia myöhemmin sunnuntaina klo 17:30. Tujula kertoo, että vuorokauden mittainen kilpa-ajorasitus jaetaan autokunnassa tasaisesti neljän kuljettajan kesken.

Ennakkoarvioiden mukaan ja säästä riippuen, kilpailun kesto kilometreissä on reilut 3 500 km. Yksi kuljettaja saa ajaa omalla ajovuorollaan maksimissaan kolme tuntia putkeen.

Myös kilpa-autoa pitää huoltaa, vaihtaa renkaat ja tankata.

– Tankkaushuoltoja on eniten. Jokaisen autokunnan pitää suorittaa vuorokauden aikana yksi neljän minuuttia kestävä pakollinen varikkopysähdys, jonka aikana autoihin voi vaihtaa uudet jarrut ja jarrupalat. Tämä pysähdys on lisätty sääntöihin turvallisuussyistä.

Span klassikkokilpailuun osallistuu myös Aston Martinin virallinen #95 tehdasautokunta.

– Uskon, että saamme heiltä apua automme säätöihin ja he puskevat myös meitä eteenpäin. Toivotaan, että he pystyvät kamppailemaan kokonaiskilpailun voitosta ja siinä vanavedessä pystyisimme hyödyntämään heidän vauhtiaan ja kilpailemaan mahdollisimman vahvasti sijoituksista omassa Silver Cup -luokassamme.

Span 24 tunnin ajon historia tuntee yhden suomalaisvoittajan, kun Markus Palttala voitti kilpailun BMW:llä vuonna 2015 yhdessä Hollannin Nick Catsburgin ja Saksan Lucas Luhrin kanssa.

www.tuomastujula.com

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //