Koti Blogi Sivu 1248

100 vuotta Bentleyn ensimmäisestä kisavoitosta

Bentley EXP2. Kuva: Bentley.

Moottoriurheilu on tärkeä osa Bentleyn perintöä. EXP2, maailman vanhin Bentley ja Bentelyn ensimmäinen kisavoittaja-auto palasi sata vuotta voittopäivänsä jälkeen Etelä-Englannin Surreyn kuuluisalle Brooklandsin moottoriradalle.

– Moottoriurheilumenestys on valtava osa Bentleyn perintöä ja tärkeää myös Bentley Drivers’ Clubille. Siksi päätimme huomioida ensimmäisen Bentley-voiton satavuotispäivää juhlimalla sitä Brooklandsin radalla, samalla EXP2-mallilla, jonka Bentley ystävällisesti toimitti tänne, kertoi 3L-kokoontumisen ja koko tapahtuman järjestävän Bentley Drivers’ Clubin puheenjohtaja Richard Parkinson.

Kuva: Bentley.

EXP2 johti toukokuussa 24:n eri puolilta maata kokoontuneen Bentleyn 3L-mallien kulkuetta Brooklandsin radalla, jossa Bentley oli voittanut ensimmäisen kisansa.

Samana päivänä, 16.5. sata vuotta sitten Frank Clement ajoi voittoon Whitsun Junior Sprint Handicap -kilpailussa aloittaen 3L-mallin voittokulun.

Voittoisa ura huipentui kahteen Le Mans 24 -voittoon: näistä ensimmäisen toivat Clement ja John Duff vuonna 1924 ja uudelleen vuonna 1927. Nämä varhaiset voitot 3L-mallilla juurruttivat kilpa-autoilun Bentleyn perustuksiin ja tasoittivat tien yli 1600:n 3L-auton valmistukseen ja myyntiin.

EXP2 – Maailman vanhin Bentley

W.O. Bentley perusti yrityksensä vuonna 1919 ja kehitti moottorin ja alustan ensimmäiseen tuotantomalliin, joka oli 3L. Mallia valmistettiin vuosina 1921–1928 kaikkiaan 1 622 kappaletta.

Kehitysohjelman keskeisiä tekijöitä olivat testimallit (Experimentals eli EXP). EXP1 oli ensimmäinen Bentleyn merkillä varustettu auto. Toisena tuli EXP2, joka on säilynyt historian vanhimpana Bentleynä kun EXP1 katosi historiaan – sen osia ilmeisesti käytettiin seuraavien EXP-mallien rakentamiseen.

Bentley EXP2 Kuva: Bentley.

EXP2 rakennettiin alunperin yksinkertaiseksi kaksipaikkaiseksi rungoksi, jonka tehtävä oli toimia testipenkkinä aikansa uskomattoman edistykselliselle moottorille ja alustalle. Myöhemmin runko päivitettiin tummanpunaisella korilla sekä alumiinisella konepellillä, jotka valmisti korirakentaja JH Easter of Chagford Street.

Autolla osallistuttiin ensimmäiseen kilpailuun vain yhdeksän päivää ennen sen ensimmäistä voittoa. Frank Clement ajoi sillä Brooklandsissa lauantaina 7.5.2021, mutta joutui keskeyttämään. Auto starttasi uudelleen radalle maanantaina 16.5. ja Clement ajoi sen ensimmäiseen voittoonsa.

Kuva: Bentley.

EXP2 jatkoi sekä kehitystesteissä että kilpailuissa kaksi vuotta, ennen kuin se myytiin syyskuussa 1923. Auto rakennettiin täysin uudelleen alkuperäisen mallin mukaan noin 25 vuotta sitten ja se on nyt yksi tärkeimmistä malleista Bentley Heritage -kokoelmassa.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

 

Nyt on oikea hetki tarkastaa kesärenkaiden kunto

Kuva: Vianor.

Nyt on oikea aika tarkastaa kesärenkaiden kunto: riittääkö pito, kun pienet koululaiset ilmestyvät liikenteeseen, ja pystyvätkö renkaasi vielä estämään vesiliirron, kun syksy saapuu sateineen?

Renkaiden riittävä urasyvyys vaikuttaa erityisesti märällä kelillä ajoturvallisuuteen. Jos urasyvyyttä on liian vähän, auto joutuu helpommin vesiliirtoon. Huonokuntoisilla renkailla myös jarrutusmatkat venyvät pidemmiksi kuin hyväkuntoisilla renkailla ajettaessa.

Mitä vähemmän renkaassa on urasyvyyttä jäljellä, sitä matalammassa nopeudessa renkaan pito tiestä katoaa. Tekniikan Maailman (6/2020) testissä kuluneella renkaalla (urasyvyys 2,5 mm) joutui vesiliirtoon yli 15 km/h alemmalla nopeudella kuin uudella renkaalla ajettaessa.

– Nyt kannattaa vilkaista auton alle, ovatko renkaat vielä kunnossa. Liian kuluneilla renkailla ajettaessa autoa on vaikea hallita märällä tiellä, mutta renkaat kannattaa oman ja muiden turvallisuuden takia vaihtaa jo ennen kuin ne ovat niin kuluneet, sanoo Vianorin kuluttajakaupan johtaja Vesa Laitinen.

Lain mukaan kesärenkaiden urasyvyyden on oltava vähintään 1,6 millimetriä, mutta käytännössä renkaan märkäpito heikkenee ja jarrutusmatka pidentyy merkittävästi jo silloin, kun urasyvyyttä on alle 4 millimetriä.

Kiinnitä huomiota myös renkaan ikään ja EU-merkintään

Jos edessä on uusien renkaiden hankkiminen, EU-merkintä auttaa valitsemaan turvalliset ja polttoainetaloudelliset renkaat. EU-merkintä kertoo selkeästi, millaiset renkaan ominaisuudet ovat märkäpidon, rengasäänen ja vierintävastuksen suhteen. Mitä parempi luokitus renkaalla on märkäpidossa, sitä turvallisempi se on sadekelillä jarrutettaessa.

Vesiliirtoherkkyyttä ei kuitenkaan voi päätellä renkaan EU-merkinnöistä, vaan ajotavalla ja renkaiden urasyvyydellä on enemmän merkitystä kuin renkaan märkäpitoluokituksella. Hyvätkään renkaat eivät pelasta, jos ajonopeutta on tilanteeseen nähden liikaa.

Mikäli autolla ajetaan vain vähän, myös vanhojen renkaiden ikä on hyvä tarkastaa. Ajan mittaan kumiseos kovenee, jolloin sen ominaisuudet eivät enää ole uudenveroiset.

Jos renkaat ovat olleet käytössä yli kuusi vuotta tai jos renkaat on valmistettu yli 10 vuotta sitten, on uusien renkaiden hankkimisen aika. Normaalissa ajossa renkaat yleensä kuitenkin kuluvat vaihtokuntoon jo ennen kuin vuosia ehtii kertyä niin paljon, että renkaat pitäisi vaihtaa iän vuoksi.

Neljä vinkkiä vesiliirron välttämiseen

  1. Tarkista renkaiden urasyvyys, varsinkin jos edellinen tarkistus on ollut keväällä renkaanvaihdon yhteydessä. Suositeltava urasyvyys on vähintään 4 mm.
  2. Tarkista renkaiden ilmanpaineet. Liian alhainen rengaspaine vaikuttaa auton ohjautuvuuteen ja ääritilannekäytökseen. Lisäksi polttoainetta kuluu enemmän kuin ajettaessa oikeilla paineilla.
  3. Vältä urissa ajamista, sillä sadevettä kertyy niihin enemmän kuin muualle tielle.
  4. Muista maltti, oikea tilannenopeus ja riittävä turvaväli sekä varaa matkantekoon tarpeeksi aikaa. Rankkasateella on hyvä ajaa jopa 15-20 km/h tavallista alemmalla nopeudella.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Fordin testilaitoksella robotit korvaavat kuljettajan

Kuva: Ford.

Fordin viimeisintä tekniikkaa edustavalla testilaitoksella, Weather Factorylla, on tällä hetkellä kiireisempää kuin koskaan aikaisemmin. Laitoksella on mahdollista testata autoja ääriolosuhteissa saman katon alla. Tämä on mahdollistanut testaamisen tavalla, johon matkustusrajoitukset eivät ole vaikuttaneet yhtä paljon kuin tosielämän testeihin.

Simuloinnilla on saatu aikaiseksi niin realistiset olosuhteet, että myös kokeneimmat testiajajat saattavat väsyä tai tulla huonovointisiksi testin aikana, esimerkiksi korkean paikan testissä.

Ford on nyt rekrytoinut testaajiksi kaksi robottia, joille tiimi on antanut nimet Shelby ja Miles*. Roboteista on apua erityisen kuormittavissa testeissä, joissa suoritus täytyy pystyä toistamaan täysin samalla tavalla useita kertoja.

Testausta Kölniin luoduissa ääriolosuhteissa

Saksan Kölnissä sijaitsevassa Fordin Weather Factory -testilaitoksessa tehtyjen testausten ansiosta Fordin kuljettajat tietävät ajavansa autoa, joka on suoriutunut vaativissa olosuhteissa – kuten Saharan autiomaassa, Siperiassa tai Alppien korkeimmilla huipuilla.

Ihmisten tekemät ääriolosuhteiden tuulitunnelitestaukset vaativat lukuisia turvallisuustoimenpiteitä. Testeihin on muun muassa varattava happipulloja ja lääkinnällisiä välineitä. Lisäksi paikalla on oltava lääkintähenkilö, sillä testikuljettajan terveyttä tarkkaillaan jatkuvasti testin aikana.

Kumpikin testiroboteista kykenee toimimaan -40°C ­ +80°C lämpötiloissa ja äärimmäisessä korkeudessa.

 

Robotin jalat yltävät auton polkimille, toinen käsi on vaihteenvalitsimella ja toista käytetään auton käynnistämiseen ja sammuttamiseen.

– Nämä kaksi uutta kuljettajaa ovat fantastinen lisä tiimiin, koska ne pystyvät tekemään vaativia kestotestejä korkealla ja kuumissa lämpötiloissa. Kun kuljettajan paikalla on robotti, voimme jatkaa testejä yön yli tarvitsematta huolehtia ruokailuista tai muista tauoista, sanoo Frank Seelig, Supervisor, Wind Tunnel Testing, Ford of Europe.

Ford jatkaa tosielämän testauksia sekä Euroopassa että muualla maailmassa. Euroopan testipaikkoihin kuuluvat muun muassa Itävallan korkein vuori Grossglockner ja Ruotsin Lapissa sijaitseva Arjeblogin alue.

# # #

* Carroll Shelby ja Ken Miles olivat avainasemassa Le Mansin 24 tunnin kilpailun vuonna 1966 voittaneen Ford GT40:n kehittämisessä. Shelby on lisäksi osallistunut Ford Mustangin ja sen Shelby-erikoismallien kehittämiseen.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Bentleyn Crewen tehdas toiminut 75 vuotta

Bentley MK VI 1946. Kuva: Bentley.

Bentleyn ikoninen luksusautotehdas Englannin Crewessa täytti 75 vuotta. Tänä aikana Crewessa on valmistettu käsityönä 197 086 luksusautoa, mikä on 97 prosenttia Bentleyn koko tuotannosta. Tämä on poikkeuksellinen virstanpylväs, kun huomioidaan, että tehtaalla oli valmistettu vain 38 933 autoa ennen vuosituhannen vaihdetta esiteltyjä nykymalleja, kuten Continental GT:tä ja Bentaygaa.

Kuva: Bentley.

Tilastojen mukaan 84 prosenttia kaikista Crewessa Yhdistyneiden kuningaskuntien markkinoille valmistetuista autoista on edelleen liikenteessä – ja määrä kasvaa edelleen. Bentley valmistaa tällä hetkellä 85 autoa päivässä, mikä vastaa kahden vuosikymmenen takaista kuukausituotantoa.

Bentleyn historia alkoi jo vuonna 1919 ja Crewesta tuli osa luksusbrändin tarinaa vuonna 1938. Tuolloin Pyms Lanen alue muuttui perunapelloista merkittäväksi Merlin-lentokonemoottoreiden tuotantolaitokseksi, jolla oli suuri merkitys sodan aikana. Vahvojen liikenneyhteyksien ja ammattitaitoisen työvoiman saatavuuden ansiosta Crewen tehdas työllisti yli 10 000 henkilöä vuonna 1943.

Bentley R-Type Continental Kuva: Bentley.

Bentley Mark VI oli ensimmäinen kokonaan Bentleyn Crewen tehtaalla rakennettu auto, ja ensimmäinen malli, jossa oli vakiona prässätty teräskori. Lanseerausvaiheessa käytetty 4,3-litrainen moottori päivitettiin tehokkaammaksi 4,6-litran moottoriksi vuonna 1951. Mark VI osoitti uuden aikakauden alkua ja siitä tuli yksi brändin myydyimmistä malleista.

Suurin muutos Crewessa tapahtui vuonna 1998 sen jälkeen, kun Volkswagen-konserni osti Bentleyn. Konserni teki välittömästi merkittäviä investointeja tehtaan nykyaikaistamiseen ja muutti yrityksen nykyiseen muotoon luoden perustan maineikkaalle kaudelle Bentley Motorsin historiassa. Bentleyn seuraavat investoinnit Pyms Lanelle ovat tekninen testikeskus sekä tuotekehitysrakennus, jotka molemmat tukevat Bentleyn matkaa kohti sähköistymistä.

Bentley MK V. Kuva: Bentley.

Bentleyn autovalmistuksen kunnianhimoiset suunnitelmat ovat osa uraauurtavaa Beyond100-strategiaa. Yhtiön tavoitteena on olla täysin hiilineutraali vuoteen 2030 mennessä ja siitä eteenpäin Crewen tehdas on ilmastopositiivinen. Bentley siirtyy täysin sähköisiin malleihin – täyssähköautoja ja ladattavia hybridejä – vuoteen 2026 mennessä ja vuonna 2030 koko mallisto on täyssähköinen.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Bentley Crewen tehdas 2021. Kuva: Bentley.

Espoossa kokeillaan katutaiteen vaikutuksia ajonopeuteen

Kuva: Autoklinikka.

Espoon Kauklahden Kauppamäen pihakadulla komeilee uudenlainen liikenneturvallisuutta ja taidetta yhdistävä teos. Sen tavoitteena on laskea autoilijoiden nopeuksia pihakadulla, jossa Espoon kaupungin suorittamien mittauksien mukaan yli 60 % autoilijoista on ylittänyt katuosuudella sallitun 20 km/h.

Kun autojen vauriokorjaukseen erikoistunut Autoklinikka ideoi liikenneturvallisuutta parantavia toimenpiteitä vastuullisuustyöhönsä liittyen, oli yksi syntyneistä ideoista keventää autoilijoiden kaasujalkaa katutaiteen avulla. Idea toteutettiin kesän aikana Espoon Kauklahden Kauppamäen pihakadulla.

– Voimme Autoklinikalla korjata autoja, muttemme ihmisiä, joten mietimme uusia keinoja liikenneturvallisuuden parantamiseen. Tutkimme erilaisia vaihtoehtoja, joilla voisi vaikuttaa autoilijoiden nopeuksiin erityisesti lasten suosimilla koulureiteillä. Koska maailmalla on saatu myönteisiä kokemuksia katumaalausten avulla, ehdotimme Espoon kaupungille taidekokeiluyhteistyötä, Autoklinikan myyntijohtaja Pentti Oksanen.

Espoon kaupunki tarjosi paikaksi Kauklahden Kauppamäen pihakatua. Alueen asukkailta oli tullut palautetta siitä, että autoilijat ylittävät toistuvasti pihakadulle määritellyn 20 km/h nopeusrajoituksen. Pihakatu on sallittu jalankulku- ja ajoneuvoliikenteelle. Jalankulkijoilla tulee olla koko alueella esteetön liikkumisoikeus, ja ajoneuvojen kuljettajilla on velvollisuus väistää heitä.

Kuva: Autoklinikka.

– Teimme kokeilun alkaessa toukokuussa pihakadulla reilun viikon ajan nopeusmittauksia, jotka vahvistivat alueen asukkaiden huomiot ylinopeuksista. Autoilijoista yli 60 % ajoi ylinopeutta katuosuudella. Vaikka valtaosa ylinopeuksista oli lieviä, näimme myös merkittäviä ylityksiä. Autoilijan tulee muistaa, että jo pienikin ylinopeus lisää onnettomuusriskiä ja jalankulkijoiden turvattomuutta, projektipäällikkö Maija Salmela Espoon kaupungin kaupunkitekniikan keskuksesta painottaa.

Asukkaat osallistuivat teoksen suunnitteluun

Autoklinikka ja Espoon kaupunki kutsuivat Mimmit peinttaa -kaupunkikulttuuriyhdistyksen toteuttamaan alueelle katutaideteoksen, joka lisäisi autoilijoiden ymmärrystä pihakadun nopeusrajoituksesta. Teoksen suunnitteluun osallistutettiin myös alueen asukkaita kaupunginosayhdistys Kauklahti-seura ry:n kautta.

– Ideoimme työpajassa yhdessä alueen asukkaiden kanssa teoksen ilmettä niin, että se soveltuu Kauppamäen historialliseen ilmeeseen. Asukkaiden osallistuttaminen oli tärkeä osa työtä, jotta saimme välitettyä laajasti tietoa pihakadun nopeusrajoituksesta, Oksanen sanoo.

Asukkaiden toiveet ja ideat näkyvät monella tavalla teoksessa, kertoo Mimmit peinttaa -ryhmän taiteilija Minttu Pyykkönen, joka veti työpajoja.

Kuva: Autoklinikka.

– Katutaideteos pohjautuu väreiltään ja kuva-aiheiltaan asukkaiden esittämiin toivomuksiin luonnonläheisyydestä. Tämä sopi hienosti kulttuurihistoriallisesti arvokkaan Kauklahden arkkitehtuuriin. Teoksen muotokieli on virtaavaa ja pehmeää, sävyt ovat murrettuja ja sointuvat ympäristöön, mutta erottuvat kuitenkin hyvin tienpinnasta. Tehosteväriksi toivotiin erityisesti liilaa alueen kukkien innoittamana. Se sopikin hyvin maalauksen luonteeseen, koska väripsykologian mukaan liila vähentää antisosiaalista käytöstä, taiteilijat Rosa Hultman ja Minttu Pyykkönen toteavat.

Pyykkösen ja Hultmanin lisäksi työn maalaukseen osallistuu katutaiteilija Viv Magia.

Teoksessa näkyvät alueelle tyypilliset lyhdyt ja Espoon kartano. Turkoosin ja okransävyt on otettu mukaan pihakadun perinteisten rakennusten seinien värityksestä.

– Kauppamäen katuosuuden nopeudet ovat huolestuttaneet asukkaita jo pitkään. Oli hienoa päästä mukaan ainutlaatuiseen pilottihankkeeseen. Olemme erittäin tyytyväisiä lopputulokseen, sillä se herättää autoilijoiden huomion, mutta ei ole hyökkäävä, puheenjohtaja Juha Hatakka kaupunginosayhdistys Kauklahti-seura ry:stä iloitsee.

Teoksen vaikuttavuus testataan

Espoon kaupunki mittaa elo-syyskuussa pihakadulla uudelleen nopeuksia, joista selviää, miten teos on vaikuttanut ajamiseen. Katutaideteos on mukana myös HSL:n koordinoimassa Nopeat kokeilut -ohjelmassa, jossa testataan erilaisia keinoja kävelyn ja pyöräilyn edistämiseksi.

Kuva: Teo Tornberg

– Toivomme, että teoksen ja yhteistyön avulla nopeudet ovat laskeneet. Jos tulokset ovat positiivisia, niin katumaalauskokeilua voidaan laajentaa myös muualle, Salmela Espoon kaupungilta kertoo.

Taideteos toteutettiin Autoklinikan rahoittamana.

– Työn suunnittelussa otettiin tarkasti huomioon, ettei se sekoitu virallisiin tieliikennemerkintöihin. Lisäksi huomioimme esteettömyysnäkökulmat. Maalaus toteutettiin luontoa kunnioittaen ympäristöystävällisillä maaleilla. Teoksen pitäisi kestää varsin hyvin myös vaihtelevia sääolosuhteita, Oksanen kertoo.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Liikenneopettajien mukaan ajokorttilain uudistus ei paranna liikenneturvallisuutta

Arkistokuva. Kuva: Matti Sulanto.

Liikenneturvallisuusstrategian visio on, että kaikki liikennemuodot ovat vuoteen 2050 mennessä niin turvallisia, ettei kukaan kuole tai loukkaannu vakavasti liikenteessä. Tavoite on erinomainen. Liikenneopetus ry korostaa, että tavoitteeseen pääsemiseksi tulee kuljettajakoulutuksen rooli ottaa suurempaan osaan. Kuljettajakoulutus on tehokkain ja kattavin liikennekasvatuksen muoto, todetaan Liikenneopetus ry:n tiedotteessa.

Liikenneopetus ry:n mukaan ajokorttilaki on suuressa ristiriidassa tavoitteiden kanssa. Ajokorttilakia muutettiin vuonna 2018 mm. sillä tavoitteella, että ajokortin hinta saatiin alas. Tämä ei ole edistänyt liikenneturvallisuutta, vaan päinvastoin.

Nuorten riskikäyttäytyminen on lisääntynyt. Opetusta on niin vähän, ettei nuoret kuljettajat ehdi kasvamaan vastuullisiksi kuljettajiksi.

Tavoitteeksi on muodostunut ”ajokortti helposti, nopeasti ja halvalla.”

Osa ajokieltoon määrätyistä nuorista kertoo, että ajokortti on saatu niin helposti, ettei sitä ehkä sen takia arvosteta niin paljon kuin ennen. Tämä on erittäin huolestuttava suunta ja tällaisen viestin lähettäminen ajokorttilainsäätäjän taholta ei tue yhtäkään strategista linjausta eikä nollavisiota.

Nuorista kuljettajista tulee luonnollisesti myöhemmin niitä kokeneita kuljettajia, ja tulevaisuuden liikennekäyttäytymiselle luodaan pohjaa nyt. Vaikka osaltaan riskikäyttäytyminen vähenee iän myötä, opetusta on kuitenkin niin vähän, että tuoreilla kuljettajilla on myös tiedon ja taidon puutetta, ja tämä tieto ja ymmärrys ei välttämättä lisäänny itsestään ajansaatossa.

Ajokorttilakia ollaan nyt jälleen joiltain osin korjaamassa, mutta ministeriö on maininnut arviomuistiossaan, että ajokortin suorittamisen kustannukset ei saisi nousta ja näin ollen opetusta ei lisättäisi.

Tämä viesti ei tue liikenneturvallisuusstrategian tavoitteita sillä pelkästään opetuksen aiheita vaihtamalla tilanne ei parane. Teoria- ja ajo-opetusta ammattilaisen johdolla on oltava enemmän, ja se tulee säätää lailla.

Jokaisen kuljettajan, riippumatta ajokorttiluokasta, tulee saada nykyistä kattavampi koulutus jotta he saavat parhaat mahdolliset lähtökohdat aloittaa itsenäinen ajoneuvon kuljettaminen liikenteessä. Liikenneturvallisuus ja turvallisuushakuinen ajokäyttäytyminen muodostuu yksilöistä, ja yhdessä yksilöt ovat merkittävin tekijä tavoitteisiin pääsemisessä.

Kristiina Anunti
Liikenneopetus ry
puheenjohtaja
www.liky.fi

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

 

 

Näin toimii Volkswagen ID.4 -mallin jarrutusenergian talteenotto

Kuva: Volkswagen.

Mitä pitäisi tapahtua, kun sähköauton kuljettaja nostaa jalkansa tehopolkimelta? Pitäisikö sähkömoottorin voimalinjan toimia generaattorina, joka muuntaa kineettisen energian sähköenergiaksi, vai pitäisikö auton hyödyntää vauhti rullaamalla vapaalla eikä tuottaa sähköenergiaa?

Vastaukset kysymyksiin riippuvat valmistajasta ja mallista. Jotkut täyssähköautot käyttävät rekuperaatiota eli ottavat energiaa talteen aina, kun kuljettaja nostaa jalan tehopolkimelta.

Uuden sähköisen SUV-mallin, VW ID.4:n – samoin kuin kompaktin VW ID.3:n – tapauksessa Volkswagen valitsi taloudellisemman strategian: rullaus on etusijalla, sillä energian muuntaminen johtaa väistämättä siihen, että osa energiasta menetetään. Tämä koskee D-ajotilaa, joka aktivoituu aina auto käynnistettäessä.

Rullaus ja rekuperaatio

Rullaustoiminto alkaa, kun kuljettaja nostaa jalan tehopolkimelta, mikä tekee ajamisesta rentoa ja ennakoitavaa. Jos kuljettaja haluaa hidastaa enemmän, hän painaa jarrupoljinta ja aktivoi samalla jarrutusenergian talteenoton eli rekuperaation.

Lähes kaikissa päivittäisissä jarrutuksissa, aina 0,25 g hidastuvuuteen asti, sähkömoottori huolehtii jarrutuksesta. Sähköinen jarrutehostin aktivoi pyöräjarrut vain silloin, kun on jarrutettava voimakkaammin.

Jarrutuksen siirtyminen sähköstä hydrauliseen jarruun tapahtuu lähes huomaamatta – erittäin tarkan ja nopean jarru- ja voimalinjajärjestelmähallinnan ansiosta. Nämä järjestelmät varmistavat myös, että rekuperaatiosta aina huolehtivilla takapyörillä on riittävä pito.

Jokaisessa ID.4:ssa on vakiona ennakoiva Eco Assistance -järjestelmä. Se analysoi navigointijärjestelmästä ja ajoneuvon antureista saamiaan tietoja ja auttaa kuljettajaa ajamaan taloudellisesti ja rennosti.

Kun ID.4 lähestyy hitaammin ajettavia alueita, kuten taajamia, risteyksiä tai mutkia, Eco Assistance ohjeistaa kuljettajaa nostamaan jalan pois tehopolkimelta. Siitä eteenpäin järjestelmä hallinnoi rullausta ja energian talteenottoa ilman, että kuljettajan tarvitsee tehdä mitään. Auto reagoi samalla tavalla myös saavuttaessaan hitaammin kulkevaa ajoneuvoa.

Ajotilana D tai B

Kuljettaja voi halutessaan vaihtaa ajotilan D ajotilaan B (Brake eli jarru) valintakytkimestä. Tässä ajotilassa ID.4:n rekuperoi energiaa kaikissa hidastustilanteissa, ei tosin aivan auton pysähtymiseen asti.

Raja on asetettu 0,13 g:n hidastuvuuteen, jolloin vauhti hidastuu vielä havaittavasti, mutta kuljettaja ei voi vielä ajaa käyttämällä pelkkää kaasupoljinta sekä kiihdyttämiseen että jarruttamiseen.

Tämä on harkittua – tavoitteena on vaivaton, intuitiivinen ajotuntuma, joka onkin yksi auton vahvuuksista.

Joissain ID.4-malleissa kuljettajalla on käytössään ajotilan valinnan lisäksi myös toinen työkalu, joka vaikuttaa valintaan vapaan rullauksen ja rekuperaation talteenoton välillä.

Kyseessä on ajoprofiilin valinta, joka sisältyy lisävarusteena saatavaan Sport Plus-varustepakettiin. Sport-ajoprofiili suosii jarrutusenergian talteenottoa myös D-asennossa – mutta ei aivan samassa määrin kuin B-asennossa. Joissain tilanteissa myös akun varaustaso ratkaisee: jos akku on ladattu täyteen, siihen ei voida varastoida enää rekuperoitua energiaa.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Raisiossa murtauduttiin viikonloppuna useisiin henkilöautoihin

Kuva: Autotoday.

Lounais-Suomen poliisi tutkii Raision keskustan alueella sunnuntaiyönä tapahtunutta automurtosarjaa.

Sunnuntain vastaisena yönä Raisiossa murtauduttiin polisiin tietojen mukaan ainakin kahteentoista henkilöautoon. Autoihin murtauduttiin rikkomalla etuikkuna.

Yleisesti moottorikulkuneuvoihin kohdistuneet murrot ovat pysyneet melko vähäisinä kesän aikana. Muut lähiaikoina tapahtuneet automurrot ovat olleet pääasiassa yksittäisiä tapauksia.

Murtoja on tapahtunut Lounais-Suomen alueella eniten Turussa ja Porissa. Esimerkiksi viimeisten reilun kahden kuukauden (kesäkuun ja elokuun alun välisenä) aikana poliisi on saanut ilmoituksen Turussa 19 ja Porissa 11 automurrosta.

Poliisi muistuttaa, että varkauden välttämiseksi kannattaa aina varmistaa, että auton ovet ja takaluukku ovat lukittuina. Lisäksi autoon ei koskaan tulisi jättää – etenkään näkyville – mitään arvotavaroita, jotka voivat houkuttaa mahdollisia varkaita.

Raision automurtoihin liittyviä silminnäkijähavaintoja tai muita mahdollisia tietoja voi toimittaa poliisille sähköpostitse osoitteeseen vihjeet.lounais-suomi@poliisi.fi.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Lappeenrannassa vietiin katalysaattori seitsemästä autosta

Kuva: CvB.

Lappeenrannassa anastettiin seitsemästä henkilöautosta katalysaattorit 3.-7.8.21 välisenä aikana. Autot olivat pysäköitynä Uus-Lavolan, Sammonlahden, Skinnarilan ja Leirin kaupunginosissa, keskustassa sekä Joutsenossa.

Poliisi pyytää silminnäkijähavaintoja, tai muuten asiasta tietäviä ilmoittamaan havaintonsa sähköpostilla vihjeet.kaakkois-suomi@poliisi.fi tai puhelimitse 0295414559.

Jos katalysaattorisi on viety, tee rikosilmoitus

Alkuvuodesta lähtien poliisille on ilmoitettu parikymmentä katalysaattorivarkautta Etelä-Karjalassa. Varkaudet ovat tapahtuneet Luumäellä, Lappeenrannassa ja Imatralla.

On tärkeää, että poliisilla on käsitys ilmiön laajuudesta. Poliisi toivookin, että jokaisesta katalysaattorivarkaudesta tehdään rikosilmoitus.

Poliisi on kiinnostunut kaikista katalysaattorivarkauksiin liittyvistä vihjeistä ja havainnoista. Lisäksi autojen lähellä tapahtuvasta epäilyttävästä toiminnasta voi ilmoittaa hätäkeskukseen.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Rallin SM-sarjan kisa ajetaan viikonloppuna Lahdessa

Teemu Asunmaa. Kuva: Toni Ollikainen, AKK.

Ralli SM-sarjan kautta 2021 on jäljellä viimeiset kaksi osakilpailua, joista ensimmäinen on edessä tulevana viikonloppuna historiallisessa Lahden Top Building Rallissa.

Kyseessä on ensimmäinen rallikilpailu Suomessa, jossa ajetaan samaan aikaan Ralli SM-sarjan ja Historic Rally Trophyn pisteistä. Tuohon kun lyödään kirsikaksi kakun päälle Historic EM-sarjan osakilpailu, Lahti Historic Rally, voidaan puhua todellisesta autourheilun superviikonlopusta.

Lahden osakilpailu korvasi alkuperäisessä kalenterissa olleen Oulun SM-rallin, joka jouduttiin perumaan. Nopealla aikataululla Lahti löysi kuitenkin paikkansa kalenterista.

Top Building Ralliin mukaan on ilmoittautunut 130 autokuntaa, joista 48 on ilmoittautunut SM-luokkien puolelle. Yhteensä koko kilpailussa on Historicin EM-osakilpailun osanottajat mukaanlukien 158 autokuntaa.

SM1-luokassa kolme kovaa pienellä karkumatkalla

Hallitseva Suomen mestari Teemu Asunmaa johtaa luokkaa 74 pisteellä ennen kahta viimeistä osakilpailua. Viime vuoden hopea- ja pronssimitalistit Emil Lindholm ja Mikko Heikkilä ovat seuraavina tasapisteissä kaksi pistettä Asunmaata perässä.

Edellisen osakilpailun voittaneella Lindholmilla tavoitteena Lahdessa on parantaa kauden heikointa suoritusta, joka on Kouvolan SM-rallin neljäs tila, sillä kauden kuudesta osakilpailusta loppupisteisiin lasketaan viiden parhaimman tulokset.

Kyseinen kolmikko on pienellä karkumatkalla, sillä seuraavana pisteissä on konkari Juha Salo, joka on kerryttänyt plakkariin 56 pistettä. Viiden kärjen täydentää upeaa debyyttikautta R5-autolla ajava Aleksi Röyhkiö 43 pisteellä.

Luokkaan on saatu myös kaksi erittäin kovan luokan vierailijaa. Vuoden 2018 luokan Suomen mestari Eerik Pietarinen, sekä mm. WRC3-luokassa hienosti tällä kaudella ajanut Viron Egon Kaur tulevat antamaan hyvän vastuksen sarjan kärkimiehille.

SM2-luokan mestaruuskamppailusta tulossa kahden tutun Mitsubishi-kuljettajan kauppa – Esapekka Lappi debytoi Toyotan N5-autolla

SM2-luokkaa ovat nyt pari kautta hallinneet Ville Hautamäki ja Jaro Kinnunen. Hautamäki vei mestaruuden viime vuonna 6,5 pisteen turvin ja tällä hetkellä kaksikon ero on 9 pistettä. Sopii odottaa, että kaksikon ero kauden päättyessä on ilman keskeytyksiä kutakuinkin samaa luokkaa kuin viime vuonna, sen verran tasaista on taistelu ollut tänäkin vuonna.

Pohjanmaan osakilpailussa oltiin kuitenkin lähellä jopa yllätystä, kun Anssi Rytkönen oli jo ajamassa voittoon, mutta Mitsubishiin iskenyt tekninen vika pudotti miehen toiseksi. Rytkönen on sarjassa tällä hetkellä kolmantena, mutta eroa johtavaan Hautamäkeen on kertynyt jo 31 pistettä.

Kilpailun ehdottomasti kovin nimi saatiin mukaan vierailemaan nimenomaan SM2-luokkaan, sillä viime vuodet rallin MM-sarjassa viettänyt Esapekka Lappi tulee tekemään ainakin yhden kisan vierailun SM-sarjaan. Kisaan Lappi on ilmoittautunut osaomistamansa RTE-Motorsportin tuoreen hankinnan, Toyota Yaris N5-auton kanssa.

Lappi ja kartanlukija Janne Ferm ovat viimeksi kilpailleet SM-sarjassa kaudella 2012, jolloin tuloksena oli voitto kauden jokaisesta seitsemästä osakilpailusta ja SM1-luokan Suomen mestaruus.

SM3-luokassa kaksi merkittävää poisjääntiä — Hokkala ykkössuosikki

Hallitseva Suomen mestari Lauri Joona on vertynyt haastavan talvikauden jälkeen kovaan vireeseen. Kesäkauden kahdesta ensimmäisestä osakilpailusta Joona nappasi molemmista voitot ja nousi luokan pistekärkeen. Lahdessa Joonaa ei kuitenkaan viivalla nähdä, sillä samaan aikaan Belgiassa ajetaan Junior WRC-sarjan neljäs osakilpailu, Ypres-ralli.

Luokan komeetta Tuukka Hallian kesäkausi ei ole sujunut talven tapaan mutta debyyttikauttaan rallin puolella ajava Hallia on edelleen vahvasti mukana taistelussa mestaruudesta. Tällä hetkellä eroa johtavaan Joonaan on 10 pistettä. Kauden edellisessä osakilpailussa rajusti ulos ajanut Hallia tiimeineen ei saanut tauon aikana parsittua autoa kasaan ja näin ollen myöskään luokan pistekakkosta ei nähdä Lahdessa.

Luokan kestomenestyjä Henri Hokkala pitää hallussaan kolmatta sijaa, vaikka kausi on ollut vähintäänkin haasteellinen. Pistekärkien loistaessa poissaolollaan on Hokkalalla mahdollisuus voitolla tai kakkossijalla nousta luokan kärkeen.

Luokan neljäntenä on hienosti läpi koko kauden esiintynyt Roope Korhonen, vaikka Pohjanmaalla tulikin nollatulos. Debyyttikauttaan luokassa ajava Toni Herranen on luokan viidentenä.

SM4-luokassa Oskari Heikkinen lähellä mestaruutta

V1600-autojen SM4-luokassa Oskari Heikkisellä on turvallisen tuntuinen etumatka kanssakilpailijoihin. Heikkisellä on plakkarissa kaksi voittoa ja kaksi kakkossijaa, toinen voitoista tuli vielä kauden avauskilpailusta, jossa tarjolla oli korotetut pisteet. Kaiken osuessa kohdalleen Heikkinen voi varmistaa mestaruuden jo Lahdessa.

Toisena oleva Jere Pensas on jäänyt jo peräti 41 pisteen päähän. Lahdessa laihialaisella on käytössä tutun Renault Meganen sijaan Ford Fiesta, jolla Pensas lähtee haastamaan kärkimies Heikkistä. Kolmantena majailee Juho Koski-Lammi, joka jätti kauden avausosakilpailun Rovaniemellä väliin ja Kouvolan kilpailu päättyi keskeytykseen. Kesäkaudella auton toimiessa Koski-Lammi äityi todella kovaan vireeseen ja otti molemmista kisoista täyden pistepotin.

Konsta Saarinen ja Valtteri Koski ovat sijoilla 4. ja 5.

Sarjassa ajetaan totutusti myös tiimimestaruuspisteistä. Pisteitä osakilpailuissa kerää tällä kaudella kuusi tiimiä. Viime vuoden ykköstiimi, Tomi Vileniuksen kipparoima Porvoon Autopalvelu johtaa tällä hetkellä kuudella pisteellä ennen Toni Gardemeisterin TGS ASV Teamia. Eero Räikkösen luotsaama Printsport on kolmantena 22 pisteen takamatkalla.

Parin vuoden ajan SM-sarjan yhteydessä on ajettu myös Rallin Suomen Juniorimestaruussarjan ja Nuorten SM-luokan osakilpailuja. Lahdessa ei valmiiksi suuren luokkamäärän vuoksi Junioreita ja Nuoria nähdä, vaan näiden luokkien seuraava osakilpailu ajetaan lauantaina 28.8. Keravan Askolan Granit -Rallissa.

Ralli SM-luokkien TOP3 4/6 osakilpailua
SM1-luokka
1. Teemu Asunmaa 74p
2. Emil Lindholm 72p
3. Mikko Heikkilä 72p

SM2-luokka
1. Ville Hautamäki 88p
2. Jaro Kinnunen 79p
3. Anssi Rytkönen 57p

SM3-luokka
1. Lauri Joona 74p
2. Tuukka Hallia 64p
3. Henri Hokkala 57p

SM4-luokka
1. Oskari Heikkinen 95p
2. Jere Pensas 54p
3. Juho Koski-Lammi 50p

Tiimit
1. Porvoon Autopalvelu 152p
2. TGS ASV Team 146p
3. Printsport 130p

Ralli SM-sarjan loppukauden kilpailukalenteri
13.-14.8. Top Building Ralli, Lahti
25.-26.9. SM KokUA 60-v Juhlaralli, Kokkola

Top Building Ralli -kilpailuinfo

Top Building Rallin reitti pitää sisällään 9 erikoiskoetta, joista kolme ajetaan perjantaina ja loput kuusi lauantaina.

Perjantain erikoiskokeet ovat yhteismitaltaan 35,64 kilometriä ja lauantain kuusi erikoiskoetta 74,81 kilometriä. Yhteensä erikoiskoekilometrejä kertyy 110,45.

Kilpailun lähtötapahtumat alkavat perjantaina Lahden Satamasta klo 15:30 ja maaliin samalle paikalle kilpailijoita odotellaan lauantaina klo 19:45 alkaen.

Huomionarvoista on se, että Ralli SM-luokat ajavat erikoiskokeet 4-12 ja Historic Rally Trophyn ja Lahti Historic Rallyn osallistujat erikoiskokeet 1-12.

Kilpailun aikataulu
Perjantai 13.8.2021

09:31 Lähtö, Lahden Satama (Ralli SM-luokkien lähtö klo 15:34 alkaen)
10:44 EK 1 Rapala 1 11,94 km*
11:33 EK 2 Kukkolanmäki 1 11,54 km*
12:36 EK 3 Ylemmäinen 1 12,16 km*
13:08 Huolto, Sysmä*
14:33 EK 4 Rapala 2 11,94 km
15:22 EK 5 Kukkolanmäki 2 11,54 km
16:25 EK 6 Ylemmäinen 2 12,16 km
18:10 Huolto, Lahti

*= Ralli SM-luokat ei mukana.

Lauantai 14.8.2021

11:46 EK 7 Porvola 1 14,78 km
12:59 EK 8 Neroskulma 1 10,34 km
13:39 EK 9 Avus 1 13,17km
14:26 Huolto, Tuulos
16:29 EK 10 Porvola 2 13,01 km
17:42 EK 11 Neroskulma 2 10,34 km
18:22 EK 12 Avus 2 13,17km
19:47 Maali, Lahden Satama

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //