Koti Blogi Sivu 1229

Liikenne pysähtyi Lahdessa Nelostiellä, kun suuri kontti putosi tielle

Kuva: CvB.

Viisikymppinen mies oli kuljettamassa ajoneuvoyhdistelmää Nelosiellä, kun noin 400 metriä Kariston liittymän jälkeen etelän suuntaan mentäessä perävaunun kyydistä putosi tielle metallikontti, joka tukki moottoritien kaksi kaistaa.

Kontti oli noin 2,5 metriä korkea ja 5 metriä pitkä.

Kuljettaja ei osannut sanoa, että miksi kontti oli päässyt putoamaan. Paikalle osui sattumalta sopivaa kalustoa kontin siirtämiseen ja tie saatiin auki suhteellisen nopeasti.

Poliisi kirjoitti miehelle sakon liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //   

Rekkakuskin tarkkaavaisuus pelasti autoilijan varmalta kuolemalta

Arkistokuva. Kuva: Matti Sulanto.

Syyskuinen torstai alkoi kääntyä iltapäiväksi, kun raskaan kaluston kuljettaja Jukka Knuutila kaarsi yhdistelmärekallaan valtatie 12:sta. Hän oli jättänyt teräslastinsa paikalliselle yritykselle ja seuraavaksi hänellä oli suuntana Hämeenlinnaan.

Iltapäivä oli kaunis ja ajokeli mitä parhain. Raskas rekkakin tuntui köykäiseltä ajaa ilman lastia. Leppoisa iltapäivä sai kuitenkin pian karmaisevan käänteen.

Jonkin aikaa ajettuaan, Knuutila huomasi kaukaa vastaan ajavan auton käyttäytyvän oudosti.

– Meno oli hiukan kiikkerää ja ajattelin, että ehkä siellä on keskittyminen hetkeksi herpaantunut puhelimeen tai radioon, jolloin aloin vaistomaisesti nostaa jalkaa kaasulta, Knuutila muistelee.

Kyse ei kuitenkaan ollut hetkellisestä herpaantumisesta.

– Kun auto alkoi kuitenkin kaartaa kaistalleni, laitoin välittömästi liinat kiinni, 20 vuotta ammattikuljettajana toiminut Knuutila kertaa tilanteen kehittymistä.

Knuutilan hidastus kannatti. Hän sai ajoneuvonsa lähes täysin pysähtymään ja katastrofaalisen täystörmäyksen sijaan vastaantulija vain hipaisi rekkaa jatkaen matkaa pengertä pitkin päätyen lopulta ojaan. Knuutila hälytti välittömästi apua puhelimella ja säntäsi ulos ojaan joutuneen autoilijan avuksi.

Kuorma-autokolarit vaarallisimpia liikenneonnettomuuksia

Kuorma-autokolarit ovat auton massan vuoksi vaarallisia, mutta onneksi ne ovat kolaritilaston vähemmistöä. Tilastokeskuksen mukaan Suomen tieliikenteessä raportoidaan vuosittain nelisen tuhatta henkilövahinkoihin johtanutta onnettomuutta, joista reilussa kolmessa sadassa (noin 8 % tapauksista) kuorma-auto on osapuolena.

– Kuorma-auton massa aiheuttaa myös sen, että autoa on hankala saada pysähtymään nopeasti. Jarrutusmatka voi täydellä lastilla maantienopeuksilla nousta helposti 50 metriin ja ylikin. Kuljettajan kyky ennakoivaan ajoon nouseekin tärkeäksi tekijäksi liikenneturvallisuuden kannalta, kertoo LähiTapiolan ajoneuvovahinkotarkastaja Jussi Westergård.

Tällä kertaa isommilta vahingoilta vältyttiin

Knuutilan valtasi helpotus jo hänen lähestyessään parin sadan metrin päähän ajautunutta vastaantulijaa.

– Suureksi onneksi huomasin jo hyvän matkaa ennen autolle pääsyä, että sieltä kömpi kuljettaja ulos. Helpotus oli suuri, kun kuulin, ettei tälle ollut käynyt pahemmin, eikä autossa ollut muita matkustajia, Knuutila muistelee.

Pelastuslaitos saapui pian paikalle. Myöhemmin selvisi, että ojaan ajautuneen auton kuljettaja säästyi vakavammilta vammoilta. Päihteillä ei ollut osuutta tapahtuneeseen.

Tarkkaavaisuutensa lisäksi Knuutila nostaa myös hyvän tuurin tapahtuman onnellisen lopun syyksi.

– Onneksi olin tyhjällä lastilla liikenteessä. Täydellä kuormalla jarrutusmatka olisi noussut liian suureksi, eikä törmäys olisi ollut vältettävissä.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //   

Alkuvuonna selvästi vähemmän tieliikennekuolemia kuin vuosi sitten

Kuva: Timo Eskeli.

Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan tieliikenteessä sattui syyskuussa 331 henkilövahinkoon johtanutta onnettomuutta. Niissä kuoli 15 ja loukkaantui 393 ihmistä.

Kuolleita oli 1 enemmän ja loukkaantuneita 10 vähemmän kuin vuoden 2020 syyskuussa. Tietoja on verrattu edellisvuoden vastaaviin ennakkotietoihin.

Kuolleista 10 oli liikkeellä henkilöautolla, 2 moottoripyörällä ja 1 kuorma-autolla. Polkupyöräilijöitä kuoli 2. Surmansa saaneista oli miehiä 11 ja naisia 4.

Tammi-syyskuussa tapahtui kaikkiaan 2 400 henkilövahinkoon johtanutta tieliikenneonnettomuutta.

Onnettomuuksissa kuoli 154 ja loukkaantui 2 880 ihmistä.

Kuolleita oli 12 vähemmän ja loukkaantuneita 461 vähemmän kuin vuoden 2020 vastaavana aikana.

Surmansa saaneista 86 oli liikkeellä henkilöautolla, 8 pakettiautolla, 2 mopolla, 23 moottoripyörällä ja 3 kuorma-autolla.

Jalankulkijoita kuoli 14 ja polkupyöräilijöitä 13. Lisäksi kuoli 5 muuta tienkäyttäjää.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //   

 

Autotoday tutustui: Tesla Model Y Long Range — kuin Model 3 ja osittain jopa parempi

Tesla Model Y. Kuva: Antti Järveläinen.

Valtavan maailmanlaajuisen suosion saavuttanut Tesla Model 3 on monella mittarilla mitattuna täyssähköauto vailla todellista haastajaa.

Teslan uusin malli Model Y on monilta osin kuin kopio Model 3:sta, mutta tiloiltaan Model Y nostaa auton käytettävyyttä etenkin taka- ja tavaratilan osalta seuraavalle tasolle.

Kuva: Antti Järveläinen.

Tesla luokittelee täyssähköisen uutuutensa kooltaan keskiluokan SUV:ksi. Istumapaikkoja on saatavilla peräti seitsemän kappaletta tai istuimet kaadettuina tavaratilaa löytyy tarvittaessa yli 2,1 kuutiota.

Katso tästä muita Tesla-koeajoja.

Model 3:een verrattuna Model Y:n suurempi tavaratila ja takaluukku tekevät autosta käytännöllisemmän perhekäytössä, ja lisäksi takaistuinten syvempi jalkatila tekevät autosta miellyttävämmän takamatkustajille.

Kuva: Antti Järveläinen.

Herkullinen ajaa

Ensimmäisen Model 3 koeajon yhteydessä suurta hämmennystä herätti auton erinomaiset ajo-ominaisuudet, olihan Model 3 ensimmäinen laatuaan, pohjautumatta mihinkään edeltävään malliin tai kymmenien vuosien tuotekehittelyyn. Model Y:n ajettavuus on monilta osin hyvin lähellä Model 3:a, eli matka taittuu jämäkästi ja määrätietoisesti.

Model Y:n korkeampi painopiste on havaittavissa vauhdikkaammassa ajossa etenkin mutkaisella tiellä kevyenä kallisteluna, mutta korkeampi istuinkorkeus parantaa erinomaista näkyvyyttä ulos entisestään.

Kuva: Antti Järveläinen.

Alusta on jämäkkä. Reilun 2000 kilon omamassaa ei huomaa ajossa, kun auto liikahtaa nollasta sataan viidessä sekunnissa ja pienikehäinen ohjauspyörä tekee ohjauksesta tarkan ja nopeasti reagoivan.

Sisätiloiltaan ohjaamo on silminnähden identtinen Model 3:n kanssa. Erittäin minimalistinen ja riisuttu ohjaamo koostuu hallintalaitteiltaan 15-tuumaisesta keskinäytöstä, ohjauspyörästä kahdella rullasäätimellä sekä vilkku- ja vaihdeviiksistä. Keskinäytön alapuolella on langattomat latauspaikat kahdelle kännykälle.

Kuva: Antti Järveläinen.

Mittariston puuttuminen ohjauspyörän takaa on saanut paljon kritiikkiä, lähinnä ihmisiltä jotka eivät ole ajaneet autoa.

Nopeusnäyttö on keskinäytön vasemmassa yläreunassa suurena lukuarvona, ja on käytettävyydeltään moninkertaisesti helpommin luettavissa kuin perinteinen pienen nopeusviisarin omaava hämärä mittaristo. Muuta välttämätöntä tietoa nopeuden lisäksi ei sitten tarvitakaan.

Käytettävyydeltään keskinäyttö vaatii kokemattomalta totuttelemista ja ajonaikainen näytön ”räplääminen” kiinnittää huomion helposti väärään paikkaan pois ajamisesta – etenkin jos näytöltä pitää alkaa etsimään jotain. Käyttöliittymältään näytön järjestelmän toiminta on kuitenkin nopeaa, saumatonta ja vailla vertaansa.

Kuva: Antti Järveläinen.

Auton oma nettiyhteys mahdollistavat karttapohjana ja navigaattorina Googlen käyttämisen, ja lempimusiikit saa soimaan suoraan Spotifysta. Auton ollessa paikoillaan näytölle saa pyörimään esimerkiksi Youtuben tai Netflixin.

Sähköpihi kaveri

Täyssähköautoille yksi merkittävimmistä ja arimmista puheenaiheista on sähkönkulutus tavallisessa arkikäytössä etenkin kylmissä olosuhteissa.

Sähkönkulutukseen ja autojen lataukseen vaikuttaa moni seikka, jotka oppii tuntemaan vasta ajan kanssa. Akkujen rajalliset varaustasot yhdistettynä Suomen pitkiin välimatkoihin ja keskeneräisen kasvavaan latausinfraan, astuu täyssähköauton kulutuslukemat tärkeään rooliin toimintasädettä laskettaessa.

Kuva: Antti Järveläinen.

Yhden päivän koeajojen perusteella syvällisempää analyysiä Model Y:n todellisesta sähkönkulutuksesta on hankala sanoa, mutta lukuarvot näyttivät varsin lupaavilta reilun 300 kilometrin ajolenkin aikana.

Sekalaisessa kaupunki- ja maantieajossa nopeuden vaihdellessa 0-80 km/t välillä keskikulutus vaihteli 14-18 kWh/100 km välillä. Moottoritiellä 120 km/t nopeudessa keskikulutus näytti noin 20-21 kWh/100 km. Koeajon aikana lämpötila oli 10 astetta.

Kuva: Antti Järveläinen.

Valmistaja ilmoittaa auton toimintasäteeksi 507 kilometriä. Todellisuudessa kilometrejä täydellä akulla taittaa noin 300-400 kappaletta riippuen ajonopeudesta, ulkoilman lämpötilasta, ”kylmäkäynnistysten” määrästä ja monesta muusta tekijästä.

Kovemmilla talvipakkasilla toimintasäde jää todennäköisesti alle 300 kilometriin, mikäli kylmällä autolla lähdetään useamman kerran liikkeelle ja sisätilan lämmittimien imiessä virtaa lämmitykseen.

Kuva: Antti Järveläinen.

Koeajon aikaista sähkönkulutusta verraten muiden valmistajien vastaavan kokoisiin malleihin, asettuu Model Y:n sähkökulutus aivan kärkipäähän.

Model 3:een verrattuna Model Y näyttäisi kuluttavan noin 5-20 % enemmän sähköä ajonopeudesta riippuen. Suurempi sähkökulutus selittyy suurilta osin varmasti fyysisesti suuremmasta koosta aiheuttaen suuremman ilmanvastuksen nopeuden kasvaessa.

Sähkömoottoreiden ininää

Nelivetoinen Model Y Long Range saa voimansa kahdelta sähkömoottorilta, jotka ovat sijoitettuna molemmille akseleille. Jatkossa Model Y:stä on saatavilla myös tehokkaampi Performance malli.

Teslan laadukkuudesta on ollut paljon puhetta osittain syystä, osittain tietämättömyydestä ja mittasuhteiden paisuessa median myllerryksessä. Tarkemmin koeajoautoa tutkien päältä päin, vaikuttaa Model Y laadukkaalta peliltä sisältä ja ulkoa.

Kuva: Antti Järveläinen.

Model 3:een verrattuna ulkopuolella tuotekehitystä on tapahtunut maalipinnan suojaamisen osalta. Suuremmat roiskeläpät edessä sekä metallin sijaan mustaksi muoviksi vaihdettu alahelma ja takaoven alakulman suojakalvo suojaavat korin maalipintaa kiveniskuilta, mikä on ollut Teslan aran maalipinnan heikko lenkki.

Monelta kantilta katsottuna Model Y on yksi kuumimmista uutuuksista tämän hetken sähköautomarkkinoilla.

Kuva: Antti Järveläinen.

Model Y:stä on hankala löytää selviä heikkouksia. Lyhyen koeajopäivän aikana suurimmiksi heikkouksiksi nousivat sähkömoottoreiden aiheuttama ikävä ininä autoa peruutettaessa ja noin 80 km/t nopeudella sekä toimintamatka, joka jää Model 3 Long Range -mallia pienemmän akun takia kuitenkin kohtuulliseen 300-400 kilometrin lukemaan arkiajossa.

Tesla Model Y Long Range

  • Ilmoitettu toimintamatka yhdellä latauksella: 507 km.
  • Koeajettu toimintamatka yhdellä latauksella: 300-400 km.
  • Kiihtyvyys: 5,0 sek. (0-100 km/t)
  • Yhdistetty kulutus: 16,9 kWh/100km.
  • Kulutus koeajossa: 14-22 kWh/100km.
  • Omamassa: 2003 kg.
  • Vetotapa: Neliveto
  • Tavaratila: jopa 2158 l.
  • Vetokyky: 1600 kg.
  • Alkaen hinta: 64 400 euroa

Päivitetty 21.10. (Poistettu maininta Model 3:n ja Model Y:n samasta pohjalevystä.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //   

Kuva: Antti Järveläinen.
Kuva: Antti Järveläinen.
Kuva: Antti Järveläinen.

Poliisi: Ennakoi ja vaihda talvirenkaat jo ennen kuin keli sitä vaatii!

Kuva: CvB.

Liukkaus voi yllättää liikenteessä nyt yöisin ja aamuisin etelässäkin. Vaaran paikkoja ovat erityisesti sillat ja rampit. Liikenneonnettomuuden voi välttää ennakoinnilla, oikealla tilannenopeudella, riittävällä turvaetäisyydellä, ja kelin mukaisilla renkailla.

Talvirenkaita on tieliikennelain mukaan käytettävä sään tai kelin edellyttäessä marraskuun alusta maaliskuun loppuun saakka.

– Siis myös marraskuussa ja maaliskuussa on käytettävä talvirenkaita, jos sää tai keli sitä edellyttävät, poliisitarkastaja Heikki Kallio Poliisihallituksesta sanoo.

Toisaalta jos sää tai keli eivät edellytä talvirenkaiden käyttöä, kesärenkailla on luvallista ajaa talvellakin.

Mitkä kelit vaativat talvirenkaita?

– Laissa tarkoitetaan sellaisia tieolosuhteita, joissa alueen tieverkolla, myös pienemmät tiet huomioon ottaen, olisi tarve käyttää talvirenkaita olemassa olevan tai mahdollisen liukkauden vuoksi, Kallio selventää.

Liikenteenvalvoja eli yleensä poliisi määrittelee yksittäistapauksessa, onko olosuhde sellainen, että talvirengasta olisi käytettävä. Osa kesärenkailla talvikelillä ajaneista saattaa aiheuttaa törmäyksiä tai ulosajoja.

Laki korostaa omaa vastuuta

Tieliikennelaki korostaa tienkäyttäjän omaa vastuuta liikenteessä. Myös talvirengassäännöksessä luotetaan kuljettajan harkintaan.

– Silloin kun on liukasta, ei kesärenkailla saa ajaa. Eli aamulla ei kannata lähteä ajamaan kesärenkailla, jos päivällä on odotettavissa lumisadetta tai muuten liukasta keliä. Jos liukas pääsee kuitenkin ”yllättämään”, ilman talvirenkaita ei tietenkään pidä lähteä ajamaan esimerkiksi takaisin kotiin, Kallio sanoo.

Jos tiellä on lunta, kysymyksessä on selkeä talvikeli. Mutta jos tie on osittain jäässä jossain satunnaisessa kohdassa yöpakkasen takia, kysymyksessä ei välttämättä ole talvikeli.

– Kaikissa tapauksissa autoilijan on kuitenkin sovitettava ajonopeus olosuhteisiin nähden siten, ettei omaa ja muiden turvallisuutta vaaranneta, Kallio korostaa.

Mitä tieliikennelaki sanoo?

Uusi tieliikennelaki (729/2018) tuli voimaan runsas vuosi sitten. Sen myötä talvirengassäännökset muuttuivat (105 §) seuraavasti:

Talviaikana käytettävät renkaat

Jos sää tai keli sitä edellyttää, marras-, joulu-, tammi-, helmi- ja maaliskuun aikana on käytettävä talvirenkaita, joiden kulutuspinnan pääurien syvyys on vähintään 3,0 millimetriä, seuraavissa ajoneuvoissa:

  • henkilöauto, jonka luokittelumassa on enintään 3,5 tonnia;
  • pakettiauto;
  • erikoisauto, jonka luokittelumassa on enintään 3,5 tonnia;
  • moottoripyörä, mopo, kolmipyörä, nelipyörä, raskas nelipyörä ja kevyt nelipyörä;
  • 1–4 kohdassa tarkoitetulla ajoneuvolla vedettävä perävaunu, jonka luokittelu- tai kytkentämassa on yli 0,75 tonnia ja enintään 3,5 tonnia.

Jos sää tai keli sitä edellyttää, marras-, joulu-, tammi-, helmi- ja maaliskuun aikana on kuorma-autossa, linja-autossa ja luokittelumassaltaan yli 3,5 tonnin henkilö- tai erikoisautossa sekä sellaisessa traktorissa, jonka rakenteellinen nopeus on yli 60 kilometriä tunnissa, käytettävä vetävillä akseleilla, lukuun ottamatta ohjaavia vetäviä akseleita, talvirenkaita, joiden kulutuspinnan pääurien syvyys on vähintään 5,0 millimetriä.

Muilla akseleilla sekä mainitulla ajoneuvolla vedettävän perävaunun ja hinattavan laitteen kaikilla akseleilla on tällöin käytettävä renkaita, joiden kulutuspinnan pääurien syvyys on vähintään 3,0 millimetriä.

Vaatimusta ei sovelleta traktorin ja perävaunun tai hinattavaan laitteen muodostamaan ajoneuvoyhdistelmään silloin, kun ajoneuvoyhdistelmän suurin sallittu nopeus tiellä on enintään 60 kilometriä tunnissa.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //   

Moottoriajoneuvojen huolto- ja korjausehdot uudistuivat

Arkistokuva. Kuva: Matti Sulanto.

Kun moottoriajoneuvon huollosta ja korjauksesta sovitaan selkeästi, sekä korjaamot että asiakkaat välttyvät monelta ongelmalta. Moottoriajoneuvojen uudistetuissa huolto- ja korjausehdoissa on pyritty luomaan selvät pelisäännöt sopimuksentekoon sekä asiakkaan ja korjaamon vastuuseen eri tilanteissa.

Moottoriajoneuvojen huolto- ja korjausehtoja uudistettiin, jotta ne vastaisivat paremmin todettuja tarpeita ja tämän päivän toimintaympäristöä. Ehtoja on valmistellut Autoalan Keskusliitto (AKL) yhdessä Autotuojat ja -teollisuus ry:n, kuluttaja-asiamiehen ja kuluttajariitalautakunnan kanssa.

– Keskeinen lähtökohta ehdoissa on, että jo työtilausta tehdessä osapuolet kommunikoivat avoimesti suoritettavasta työstä ja kaikista tiedossa olevista asioista, jotka työhön vaikuttavat, toteaa lakiasiainjohtaja Timo Niemi Autoalan Keskusliitosta.

Etämyynnin säännökset tutuiksi

Uusissa ehdoissa on huomioitu erityisesti se, että sopimus korjaus- ja huoltotöistä tehdään nykyään usein puhelimitse tai sähköisesti. Tällöin on sovellettava etämyynnin säännöksiä, joiden perusteella töille on lähtökohtaisesti 14 päivän peruuttamisoikeus. Korjaamon on myös annettava asiakkaalle tietyt asiakirjat, kuten tilausvahvistus ja peruuttamisohjeet.

Ehdoissa on myös selkeät ohjeet työn hinnoitteluun ja lisätöihin. Itse työ on suoritettava sovitussa ajassa huolellisesti ja ammattitaitoisesti noudattaen valmistajan kyseistä automallia varten laatimia, Suomen olosuhteisiin tarkoitettuja huolto- ja korjausohjeita.

Virhetilanteiden vastuukysymyksiin selkeyttä

Uusissa ehdoissa määritellään erilaiset virhe- ja viivästystilanteet ja niihin liittyvät vastuut. Työn tulee vastata sitä, mitä kuluttajalla yleensä on suoritetun työn yhteydessä aihetta olettaa.

Korjaamon on tarvittaessa osoitettava, että työ on tehty sovitulla tavalla, ammattimaisesti ja huolellisesti sekä asiakkaan edut huomioon ottaen.

Asiakkaan velvollisuus on ennen korjaamisen aloittamista ilmoittaa virheestä ja varmistaa, ettei hän omalla toiminnallaan aiheuta enempää vahinkoa esimerkiksi jatkamalla ajoneuvon käyttöä vian ilmettyä. Jos asiakas ei noudata tätä velvoitetta, korjaamon vastuu lisävahingoista on vain rajallinen tai voi poistua kokonaan.

Ehdot ovat korjaamoille tärkeä työkalu

Uudet ehdot tulivat voimaan 1.6.2021. Ehdot perustuvat voimassa olevaan lainsäädäntöön ja ne auttavat korjaamoa palvelemaan ja ohjaamaan asiakasta oikein. Ehtojen tavoitteena on myös lisätä kuluttajien tietoisuutta oikeuksistaan.

– Ongelmat autohuolloissa ja -korjauksissa ovat yksi yleisimpiä aiheita, joista kuluttajat ovat yhteydessä Kilpailu- ja kuluttajaviraston kuluttajaneuvontaan. Toivomme, että uusien ehtojen avulla voidaan ehkäistä jo etukäteen erimielisyyksiä, toteaa kuluttaja-asiamies Katri Väänänen.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //   

Nyt kokeillaan älykästä ratkaisua riistaeläinonnettomuuksien vähentämiseen

Kuva: Innotrafik.

Tilastokeskuksen mukaan viime vuonna tapahtui yli 14 000 riistaeläinonnettomuutta. Syys-joulukuu on vaarallisinta aikaa kohdata hirvieläin maantiellä. Valkohäntäpeurojen kanta on lisääntynyt räjähdysmäisesti ja se näkyy onnettomuustilastoissa.

Autoilijoiden asenne olla kunnioittamatta riistaeläimistä varoittavia liikenne– ja nopeusrajoitus-suositusmerkkejä lisää onnettomuusriskiä joutua hirvikolariin.

Riskikohteita maanteillä ovat mm. riista-aitojen päät ja aukkokohdat.

Tienpitäjän tärkeimmät keinot eläinonnettomuuksien välttämiseksi ovat varoittaminen, riista-aitojen rakentaminen, tienvarsien tehostettu raivaaminen näkyvyyden parantamiseksi ja ajonopeuksien alentaminen.

Onnettomuuksien ehkäisyyn on käytetty myös eritasojärjestelyitä, pelottimia ja houkuttimia.

Älykäs varoitusjärjestelmä autoilijoita ja eläimiä turvaamaan

Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus ja InnoTrafik Oy kokeilevat nyt uutta sähköistä riistavaroitusjärjestelmää.

Välkky Riistaeläinvaroitusjärjestelmä tuo maanteille älykkään, vallitseviin tilanteisiin mukautuvan varoitusjärjestelmän.

Varoitusjärjestelmä koostuu kolmesta erillisestä osasta.

  1. Etäohjattava merkkiosa valaistuu ja vilkkuu esim. aamu- ja iltahämärässä varoittaen autoilijoita hirvieläinvaarasta.
  2. Aktiivinen tehostemerkkikapseli tunnistaa hirvieläimen riista-aidan aukkokohdissa ja käynnistää autoilijoille reaaliaikaisen varoituksen tehostemerkkikapselissa ja hirvimerkissä.
  3. Etäohjattava, kääntyvä Välkky-nopeusrajoitusliikennemerkki näyttää alennettua nopeusrajoitusta tielläliikkujille hirvieläinonnettomuusriskin ollessa suurimmillaan esim. hirvien vaelluskausien aikana.

Älykäs Välkky-riistaeläinvaroitusjärjestelmän avulla voidaan kerätä reaaliaikaista dataa ja lähettää täsmävaroituksia kohteesta tien käyttäjille.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //   

Polestar 2 -mallistoon etuvetoinen versio — lähtöhinta runsaat 50 000 euroa

Kuva: CvB.

Polestar 2 -mallisto laajenee nyt uudella etuvetoisella Single motor -versiolla. Saatavilla on siis jatkossa kaksi voimansiirtovaihtoehtoa ja uusia lisävarustepaketteja.

Täyssähköisen fastback-mallin hinnat alkavat jatkossa 50 100 eurosta.

Polestar 2 -malliston ulkomuotoilu ja sisustus ovat suurilta osin samanlaisia kaikissa versioissa.

Vakiovarustukseen kuuluva kangasverhoilu on vuonna 2020 esitellyn kasvipohjaisen WeaveTech-verhoilun tapaan valmistettu kasvimateriaalista. Se on saatavilla kahdella värivaihtoehdolla, jotka sopivat yhteen uusien 3D-kaiverrettujen koristepaneelien kanssa.

Muita merkittäviä vakiovarusteita ovat High Performance -audiojärjestelmä 8 kaiuttimella, pysäköintitutka edessä ja takana sekä peruutuskamera.

Yhdistettävyys ja digitaalinen integraatio ovat myös keskeinen osa Polestar 2 -autoa. Android Automotive -käyttöjärjestelmään perustuva tieto- ja viihdejärjestelmä 11 tuuman keskinäytöllä ja 12,3 tuuman kuljettajan näytöllä on vakiona kaikissa malleissa.

Myös Polestar-sovellukseen muiden auton toimintojen kanssa integroitu uusi Polestar Digital Key sisältyy vakiovarustukseen. Automaattisten ohjelmistopäivitysten ansiosta Polestar voi julkaista ohjelmistopäivityksiä langattomasti säännöllisin väliajoin.

Kuva: CvB.

Polestar 2 sai Euro NCAP:ltä 5 tähden arvosanan turvallisuudesta maaliskuussa 2021. Tästä kiitos kuuluu auton turvarakenteelle, kahdeksalle turvatyynylle ja erilaisille apujärjestelmille, kuten toisten ajoneuvojen, jalankulkijoiden, pyöräilijöiden ja tienreunan havaitsemistoiminnoille.

Kaksi voimansiirtovaihtoehtoa

Saatavilla on nyt kaksi voimansiirtovaihtoehtoa. Nykyinen 300 kW:n (408 hv) kaksimoottorinen malli 78 kWh:n akulla saa seuraa yksimoottorisesta versiosta, jossa on sama pitkän toimintamatkan akku ja 170 kW:n (231 hv) sähkömoottori.

Long range Dual motor

  • Akkukapasiteetti 78 kWh
  • Teho 300 kW (408 hv) 660 Nm
  • Alustava kulutus (WLTP) 19,5-20,3 kWh/100 km
  • Alustava toimintamatka* (WLTP) 450–480 km

Long Range Single motor

  • Akkukapasiteetti 78 kWh
  • Teho 170 kW (231 hv) 330 Nm
  • Alustava kulutus (WLTP) 17,1-18,3 kWh/100 km
  • Alustava toimintamatka* (WLTP) 515–540 km
Kuva: CvB.

Varustepaketit

Lisävarustepaketit antavat autolle lisäarvoa ja pitävät tilausprosessin yksinkertaisena. Nykyinen Performance Pack on saatavilla vain Long range Dual motor -malliin, ja se sisältää Öhlinsin säädettävät iskunvaimentimet, Brembon jarrut, taotut 20-tuumaiset alumiinivanteet sekä kullansävyiset turvavyöt.

Plus Pack sisältää premium-varusteita, kuten panoraamalasikaton, Harman Kardon -audiojärjestelmän 13 kaiuttimella, WeaveTech-verhoilun, Black Ash -koristepaneelit, sähköisesti säädettävät lämmitettävät etuistuimet muistitoiminnolla, lämmitettävät takaistuimet, lämmitettävät pyyhkimensulat ja lämmitettävän ohjauspyörän sekä uuden lämpöpumpun.

Pilot Pack sisältää erityisiä turvallisuus- ja avustinjärjestelmiä, kuten Pixel LED -ajovalot ja led-etusumuvalot, kuljettajan avustinjärjestelmän mukautuvalla vakionopeudensäätimellä ja Pilot Assist -toiminnolla, 360 asteen kameran ja pysäköintitutkat eri puolilla autoa sekä Driver Awareness -järjestelmän, jossa on kuollutta kulmaa tarkkaileva järjestelmä ohjaustuella, risteävän liikenteen varoitin jarrutustuella sekä takatörmäysvaroitin.

Saatavilla on edelleen muutama erityinen yksittäinen varustevaihtoehto, kuten tuuletettu nappanahkaverhoilu (vaatii Plus Packin), metalliväri, 20-tuumaiset alumiinivanteet sekä puolisähköinen taitettava vetokoukku.

Lähtöhinnat ja varustepaketit

  • Long Range Single motor EUR 50 100
  • Long Range Dual motor EUR 54 100
  • Long Range Dual motor Launch Edition EUR 57 790
  • Performance Pack EUR 6 000
  • Plus Pack EUR 4 500
  • Pilot Pack EUR 3 500

Huom. Polestar Automotive Finland kantaa veron osuuden, eikä asiakkaan hinta ylläolevassa hinnastossa sisällä autoveron osuutta. Hankintatuen hintarajan tulkinnassa täyssähköautojen hankintahintaan lasketaan kuitenkin loka-joulukuussa tehtävissä ensirekisteröinneissä autovero, koska autoverolain muutosta ei vielä sovelleta ennen 1.1.2022. Tähän ei vaikuta hyvitetäänkö poistuva autovero asiakkaalle etukäteen. Viranomaisen tulkinnan mukaan autoverotonta hintaa ei hintarajan tulkinnassa vielä tänä vuonna voida soveltaa, koska uusi autoverolaki ei ole astunut voimaan.

 

Talvinopeudet käyttöön Lapissa torstaista alkaen

Kuva: Vesa Joona.

Talvi- ja pimeän ajan nopeusrajoituksiin siirrytään Lapin elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen alueella torstaista 21.10. alkaen. Nopeusrajoitusmerkit vaihdetaan torstain ja perjantain aikana ja rajoitukset tulevat voimaan heti, kun merkit on vaihdettu.

Nopeusrajoituksia alentamalla parannetaan liikenneturvallisuutta vuodenaikana, jolloin sää- ja keliolosuhteet vaihtelevat ja onnettomuusriski kasvaa.

Lapin ELY-keskus muistuttaa, että nopeusrajoitusmerkki ilmoittaa vain suurimman sallitun ajoneuvon nopeuden. Nopeus tulee kuitenkin aina sovittaa tien kunnon, kelin, näkyvyyden ja muiden liikenneolosuhteiden mukaan.

Kemi-Tornio – moottoritien suurin sallittu nopeusrajoitus 120 kilometriä tunnissa alennetaan 100 kilometriin tunnissa. Kemin kohdan moottoritien nopeusrajoitus 100 kilometriä tunnissa on voimassa myös talvikautena.

Talvinopeusrajoitukset ovat lähes samat kuin edellisenä talvena. Ainoa muutos on, että Karsikon eritasoliittymän valmistuttua valtatiellä 4 pidetään nopeusrajoitus 100 km/h voimassa myös talvella.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //   

Liikenneturva: Takapenkillä lipsutaan yhä turvavyön käytöstä

Kuski voi varmistaa, että auto ei liiku metriäkään ennen kuin kaikilla on turvavyö kunnolla kiinni myös takapenkillä. Kuva: Nina Mönkkönen/Liikenneturva.

Liikenneturva tarkkailee vuosittain turvavyön käyttöä henkilöautoissa. Tämän vuoden tarkkailuissa* joka kymmenes henkilöauton takapenkillä taajamassa matkustanut jätti turvavyön kiinnittämättä.

– Takapenkillä matkustavat turvavyöttömät vaarantavat itsensä lisäksi myös auton muut matkustajat. Törmäyksen sattuessa ilman turvavyötä istuvat takapenkkiläiset tulevat etupenkillä istuvien päälle. Yksinkertaisinta on laittaa turvavyö aina saman tien kiinni riippumatta auton tyypistä, ajonopeudesta tai matkustuspaikasta, kehottaa Liikenneturvan koulutusohjaaja Pasi Pohjonen.

Turvatekniikan hyötyjä ei pidä nollata

Tarkkailuissa 97 prosenttia auton etupenkillä olleista matkusti turvavyö kiinnitettynä niin taajama- kuin maantieolosuhteissakin. Pohjonen on tyytyväinen siihen, että turvavyön kiinnittäminen on itsestäänselvyys lähes kaikille autoa kuljettaville. Vaikka turvatekniikka kehittyy jatkuvasti, on turvavyö edelleen yksi auton tärkeimmistä turvavarusteista, ellei jopa tärkein.

– Turvavyön auki jättämällä voi tehokkaasti nollata kaikki ne hyödyt, joita nykyautojen turvatekniikka tarjoaa. Esimerkiksi turvatyynyt voivat olla jopa hengenvaarallisia, jos turvavyö ei ole kiinnitetty. Muukaan turvatekniikka ei toimi alkuunkaan suunnitellusti, jos kuljettaja tai matkustaja ei pysy törmäyshetkellä penkissä, Pohjonen muistuttaa.

Kuski voi varmistaa, että kaikilla on vyö kiinni

Onnettomuusinstituutti OTIn mukaan vuonna 2019 liikenneonnettomuuksissa menehtyneistä henkilö- tai pakettiautossa matkustaneista lähes puolet ei käyttänyt turvavyötä. Heistä joka kolmas (21 henkeä) olisi tutkijalautakuntien arvion mukaan voinut selvitä onnettomuudesta hengissä turvavyötä käyttämällä.

– Kuski voi varmistaa, että auto ei liiku metriäkään ennen kuin kaikilla on turvavyö kunnolla kiinni. Puuttuminen on välittämistä tässäkin tapauksessa. Turvavyö pelastaa riippumatta siitä, ajetaanko taajama- tai maantienopeuksia, Pohjonen korostaa.

Ihminen muuttu todella painavaksi järkäleeksi

Mahdollisen onnettomuuden sattuessa riski loukkaantua moninkertaistuu jo taajamanopeuksillakin, mikäli turvavyö ei ole kiinni.

Jos kolari ajetaan 50 km/h nopeudella, ihmisen törmäyspaino on jo 40-kertainen. Eli 80 kiloa painavan törmäysvoima kilogrammoiksi muutettuna olisi 3000 kg. Jos nopeutta on 30 km/h, törmäyspaino on edelleen noin 14-kertainen.

*Liikenneturva tarkkailee turvavyön käyttöä vuosittain valtakunnallisesti. Vuonna 2021 kerättiin noin 61 000 havaintoa turvavyön käytöstä henkilöautossa. Etupenkillä turvavyötä käytti 97 prosenttia. Käyttö oli yhtä yleistä taajamassa ja maantiellä. Takapenkillä turvavyötä käytti 90 prosenttia taajamassa. Takapenkin turvavöistä kerättiin noin 3 200 havaintoa.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //