Koti Blogi Sivu 1193

Scanian uutuus voi leikata polttoainelaskusta kymppitonnin

Kuva: Scania.

Polttoaineiden raju hinnannousu koettelee kaikkia autoilijoita, mutta erityisen kovasti se kouraisee raskaan liikenteen kuljetuksia. Perävaunuyhdistelmillä ajavan kuljetusyrityksen polttoainekulut voivat olla jopa kolmasosan kokonaiskustannuksista, todetaan Scanian tiedotteessa.

– Dieselin hinta on noussut kuluneen vuoden aikana yli 30 prosenttia ennätyksellisen korkealle tasolle. Tulevaa hintakehitystä on vaikea ennustaa, mutta tuskin energia on ainakaan halpenemassa, Suomen Kuljetus ja Logistiikka SKAL ry:n johtaja Petri Murto huomauttaa.

Kuljetusala tervehtii siksi ilolla teknistä kehitystä, jolla kuorma-autojen polttoaineen kulutusta ja samalla myös hiilidioksidipäästöjä saadaan laskettua.

Tällainen on Scanian kehittämä uusi dieselmoottori, joka Scanian tiedotteen mukaan kuluttaa polttoainetta kahdeksan prosenttia tavanomaista kuorma-auton moottoria vähemmän.

– Kulutuksen vähenemisellä lähes kymmenesosalla on iso taloudellinen merkitys. Vähänkään suuremmilla ajosuoritteilla puhutaan helposti yli 10 000 euron vuosisäästöstä autoa kohden, Murto arvioi.

Raskas liikenne tarvitsee polttomoottoreita

Sähköautot tekevät tuloaan myös kuljetusliikenteeseen. Muun muassa Scanialla on laaja valikoima sähkökuorma-autoja ja sähköbusseja. Ne soveltuvat lyhyisiin ja keskipitkiin kuljetuksiin etenkin kaupungeissa.

Sen sijaan pitkillä matkoilla ollaan vielä pitkään riippuvaisia polttomoottorilla toimivista kuorma-autoista. Tämä johtuu muun muassa siitä, että akkujen kapasiteetti ei vielä vastaa raskaan liikenteen tarpeita.

– Erityisen suuri merkitys polttomoottorilla varustetuilla kuorma-autoilla on Suomen kaltaisessa maassa, jossa etäisyydet ovat pitkiä ja kuljetettavat massat suuria, Murto muistuttaa.

Vähemmän polttoainetta kuluttavilla uusilla dieselmoottoreilla on iso merkitys myös hiilidioksidipäästöjen vähentämisessä. Niiden avulla päästöjä voidaan vähentää välittömästi.

– Päästöjen leikkaaminen on kuljetusalalla merkittävä teema. Keskeinen kysymys on, mitä ala tekee osaltaan liikenteen päästövähennystavoitteiden saavuttamiseksi.

Lähtökohtana päästöjen vähentäminen

Päästöjen vähentäminen tässä ja nyt oli lähtökohtana myös Scanian uuden dieselmoottorin kehitystyössä.

Kyse on kuusisylinterisestä rivimoottorista, joka poikkeaa huomattavasti kuorma-autojen aiemmista moottoreista. Yksi keskeinen ero on, että sylinterikannessa on yhden sijaan kaksi nokka-akselia. Näin saadaan entistä vahvempi venttiilikoneisto ja parempi kaasujen virtaus.

– Tuloksena on maailman edistyksellisin kuorma-auton moottori, jolla päästään entistä puhtaampaan ja kokonaistaloudelliseen liikenteeseen tehoista tinkimättä, Scanian tuotepäällikkö Ari Hakala sanoo.

Uuden moottorin ohella päästöjä vähentävät muutkin uudistukset voimalinjassa ennen muuta vaihteistossa ja perävälityksessä.

Scanian uusi moottorimallisto kattaa tehoalueen 420–560 hevosvoimaa. Kaikissa teholuokissa voidaan käyttää myös HVO-polttoainetta eli vetykäsiteltyä kasviöljyä.

– Sen avulla voidaan päästä laskennallisesti jopa 90 prosentin päästövähennyksiin, Hakala toteaa.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //   

Tällainen on Toyota Yaris GR Sport

Kuva: Toyota.

Toyota on esitellyt uuden Toyota Yaris GR Sport -varustetason, joka liittyy uusimman sukupolven Yaris-perheeseen.

Yaris voitti Euroopan Car of the Year -palkinnon vuonna 2021 ja GR Yaris -malli puolestaan voitti Saksassa Golden Steering Wheel -palkinnon. GR Sport -varustetaso on erittäin luonteva täydennys näiden kahden mallin väliin.

Kuva: Toyota.

Uuteen, urheilulliseen Yaris GR Sport -malliin on saatavilla uusi Dynamic Grey -ulkoväri. Vain tähän varustetasoon saatava ulkoväri on bi-tone -tyyppinen, eli autossa on useita mustia yksityiskohtia ja isompia kokonaisuuksia kuten katto.

Uudet, erityisesti tähän malliin suunnitellut 18-tuumaiset, koneistetut kevytmetallivanteet punaisine tehosteineen ovat saaneet innoituksensa Toyota Gazoo Racingin menestystä niittäneestä WRC-toiminnasta.

Etusäleikön muotoilu ja takailmanohjaimen muotoilu ovat Yaris GR Sport -mallille ominaisia.

Kuva: Toyota.

Gazoo Racing -teema jatkuu sisäpuolella. Ohjauspyörästä, istuinten pääntuista, mittaristosta ja käynnistyspainikkeesta löytyvät GR-logot muistuttavat olemassaolollaan siitä, mistä tässä autossa on kyse.

Istuimet, ohjauspyörä sekä vaihteenvalitsin on koristeltu punaisin korostustikkauksin. Sisäverhoilussa käytetään laajalti asemetallinvärisiä viimeistelypintoja.

Suorituskyky ja alusta

Uusi Toyota Yaris GR Sport on aina varustettu 1,5-litraiseen polttomoottoriin perustuvalla hybridivoimalinjalla. Sekä etu- että takajousitusta on päivitetty entistä dynaamisemman ajokokemuksen saavuttamiseksi.

Iskunvaimennusta on säädetty erityisesti pitäen silmällä matalien nopeuksien toimintaa varmistaen erinomaisen ohjausvasteen ja matkustusmukavuuden. Takana kallistuksenvakaajan jäykkyyttä on lisätty.

Kuva: Toyota.

Sähköisen ohjaustehostimen ohjauskarttaa on päivitetty tarkemman tuntuman ja voimakkaamman ohjausvasteen saavuttamiseksi. Lisäksi korin alapuoliset, ylimääräiset tukirakenteet jäykistävät koria entisestään parantaen niin käsiteltävyyttä kuin ajovakautta.

Uusi Toyota Yaris GR Sport saapuu Eurooppaan ja siten myös Suomeen keväällä 2022.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //   

Kuva: Toyota.
Kuva: Toyota.
Kuva: Toyota.

Poliisilta lisätietoa eiliseen Jyväskylän Korpilahden kuolonkolariin

Kuva: CvB.

Jyväskylässä 9-tiellä Korpilahdella Painaanmäellä tapahtui eilen hieman kello 20 jälkeen liikenneonnettomuus, jossa menehtyi noin 30-vuotias ulkopaikkakuntalainen mies.

Poliisin tietojen mukaan etelän suunnasta tullut henkilöauto lähti ohituskaistalla ohittamaan edessään ollutta autojonoa ja ajautui liukkaalla tiellä vastaantulijoiden kaistalle, jonka seurauksena ajoneuvo törmäsi vastakkaisesta suunnasta tulleisiin kahteen ajoneuvoon.

Ensimmäisessä vastaan tulleessa ajoneuvossa oli törmäyksen sattuessa kyydissä kaksi henkilöä ja toisessa vastaan tulleessa ajoneuvossa neljä henkilöä. Näiden autojen osalliset toimitettiin lääkäriintarkastukseen.

Ohittamaan lähteneessä ajoneuvossa oli menehtyneen kuljettajan lisäksi matkustaja, joka toimitettiin sairaalaan.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //   

Retkeilyautojen suosio huimassa kasvussa!

Arkistokuva. Kuva: Bürstner.

Marraskuun loppuun mennessä 2021 Suomessa on rekisteröity 3 149 uutta tehdasvalmisteista matkailuajoneuvoa. Se osoittaa edelliseen vuoteen verrattuna yli 25 prosentin kasvua, todetaan Matkailuajoneuvotuojat (MAT):n tiedotteessa.

Tehdasvalmisteisia matkailuautoja on rekisteröity jo 2 113 kpl (kasvua edelliseen vuoteen noin 27 prosenttia). Matkailuvaunuja on rekisteröity 1 036 kpl (kasvua noin 22 prosenttia).

Tehdasvalmisteisten retkeilyautojen suosio kasvaa edelleen! Niitä on rekisteröity tänä vuonna jo 707 kpl. Osuus on yli 33 prosenttia kaikista rekisteröidyistä tehdasvalmisteisista matkailuautoista ja kasvua edelliseen vuoteen on liki 58 prosenttia.

Lisätietoa: https://liikkuvakoti.fi/rekisteroinnit/

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //   

Jätekuljetukset viranomaisten tehotarkkailussa Ylivieskassa

Arkistokuva. Kuva: CvB.

Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus ja Oulun poliisilaitoksen Jokilaaksojen liikenneryhmä järjestivät yhteisratsian jätekuljetusten valvomiseksi Vestianväylä ja Kantatie 86 alueella keskiviikkona 1.12.2021.

Tarkastukseen sisältyi kuljetuskaluston asianmukaisuuden, kuljetettavina olleiden jätteiden ja asiaan kuuluvien asiapapereiden tarkastus. Lisäksi poliisi teki sille erikseen kuuluvat tarkastukset. Vastaava ratsia pidettiin viimeksi vuonna 2020 Oulun alueella.

Valvontapäivän aikana tarkastettiin noin 20 kuljetusajoneuvoa. Valvonnassa havaittiin puutteita jätteen kuljettajien tietämyksessä mukana pidettävistä asiakirjoista. Liittymisvelvollisuutta jätehuoltorekisteriin ei tunnettu, jätehuoltorekisteriote ei ollut kuljetuksessa mukana tai se ei ollut ajantasainen.

Epäkohtia havaittiin myös siirtoasiakirjoissa tai ne puuttuivat kokonaan. Lisäksi ilmeni, että siirtoasiakirja oli lähetetty valmiiksi vastaanottopäähän odottamaan jätteen luovutusta. Siirtoasiakirja vaaditaan silloin, kun kuljetetaan vaarallista jätettä, POP-jätettä, saostus- ja umpisäiliölietteitä, hiekan- ja rasvanerotuskaivojen lietteitä, pilaantuneita maa-aineksia sekä muuta rakennus- ja purkujätettä kuin pilaantumatonta maa-ainesta. Siirtoasiakirjan laatimisvelvollisuus on lähtökohtaisesti jätteen haltijalla.

Siirtoasiakirja tulee olla mukana jätteen kuljetuksen aikana ja se luovutetaan jätteen vastaanottajalle kuljetuksen päätyttyä. Poliisi puuttui lisäksi muihin valvonnassa ilmi tulleisiin rikkeisiin, kuten ajo- ja lepoaikarikkomuksiin, joista poliisi antoi sakot ja kolme huomautusta.

Jätelaki koskee jätteen ammattimaista kuljettamista tai sen välittämistä. Toimijoiden toistuvat laiminlyönnit voivat johtaa hallinnolliseen laiminlyöntimaksuun, joka voi törkeissä tapauksissa olla huomattavakin. Sitä edeltää kuitenkin aina viranomaisen kehotus laiminlyönnin korjaamisesta.

Ympäristölle tai terveydelle laista piittaamaton ja toistuvasti aiheutettu merkittävä vaara tai haitta voi johtaa jopa siihen, että jätekuljettajan hyväksyntä jätehuoltorekisteristä voidaan peruuttaa.

Jätekuljetusten valvonta liittyy harmaan talouden torjuntaan, sekä ympäristön suojelulliseen valvontaan. Sen tavoitteena on taata mm. hallittu ja turvallinen jätteenkäsittely, yhteiskunnallisten maksuvelvoitteiden toteutuminen, sekä yrittäjien yhdenvertainen mahdollisuus kilpailuun.

Valvontatapahtuma oli tämän kaltaisessa viranomaisyhteistyössä laatuaan ensimmäinen Ylivieskassa. Tulosten perusteella yhteistyötä ja tämän kaltaisia valvontaiskuja ja -teemoja tultaneen jatkamaan.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //   

Yksi henkilö menehtyi liikenneonnettomuudessa Jyväskylän Korpilahdella

Kuva: CvB.

Jyväskylän Korpilahdella 9-tiellä Painaanmäen ohituskaistojen kohdalla on tapahtunut liikenneonnettomuus, jossa on menehtynyt yksi henkilö.

Kolarissa oli osallisena kolme ajoneuvoa ja kolari sattui kello 20 jälkeen.

Tie onnettomuuspaikalla on poikki ja poliisi ohjaa liikennettä.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //   

Helsingin Caravan-messut järjestetään tammikuun lopussa

Arkistokuva. Kuva: Helsingin Messukeskus.

Ajoneuvomatkailun suosio on kasvanut huimasti viime vuosina. Tämä näkyy myös Caravan-messuilla, jossa tarjotaan tietoa ja tarinoita sekä kokeneille ajoneuvomatkailijoille, että vasta-alkajille.

Helsingin Caravan-messuilla esitellään uusia matkailuautoja ja -vaunuja. Esillä on entistä enemmän retkeilyautoja, joiden suosio on kasvussa.

Tällä kertaa mukana on lähes 30 merkkiä, joista muun muassa Affinity, Hobbyn Beachy, Etrusco ja Volkswagen Grand California nähdään Helsingin messuilla ensimmäistä kertaa.

Mukana messuilla ovat myös Adria, Bürstner, Caddy, Carado, Carthago, Challenger, Concorde, Crafter, Dethleffs, Fendt, Hobby, Hymer, Kabe, Kulkuri, Laika, Morelo, Niesmann+Bischoff, Poksi, Pössl, Rapido, Roadcar ja Sunglight.

Tarjontaa on niin paljon, että messuilta löytyy varmasti jokaiselle sopiva menopeli. Matkailuajoneuvojen lisäksi esillä on tarvikkeita ja varusteita, joita messuille tuovat muun muassa Kehä Caravan Tukku ja Suomen Vaunuosa.

Messuilla kerrotaan vuokraustoiminnasta ja esitellään vuokrattavia matkailuajoneuvoja. Monen kiinnostus ajoneuvomatkailuun syttyy ja ensikosketus matkailuajoneuvoon saadaan juuri vuokraustoiminnan kautta. Caravan-messuilla asiantuntijat auttavat kävijöitä valitsemaan omaan tarpeeseen sopivan matkailuajoneuvon.

Messualueen ohjelmapisteessä kuullaan tarinoita erilaisilta matkoilta. Tietoa tarjotaan sekä vasta-alkajille, että kauemmin ajoneuvoilla reissanneille. Matkailuajoneuvossa omat tavarat ovat aina mukana, pysähtyä voi milloin haluaa ja reitit saa valita oman maun ja aikataulun mukaan.

Liikkuvakoti.fi tuottaa tänä vuonna Helsingin Caravan -messujen ohjelman yhdessä kumppaniensa kanssa. Ohjelma julkaistaan tammikuun alussa.

Helsingin Caravan 2022 -messut järjestetään perjantaista sunnuntaihin 21.–23.1.2022 klo 10-18 Messukeskuksessa Helsingissä samaan aikaan Matkamessujen kanssa. Molempiin tapahtumiin pääsee tutustumaan samalla pääsylipulla. Pääsyliput ovat edullisempia etukäteen verkkokaupasta ostettuina: https://shop.messukeskus.com

Messukeskus järjestää Caravan-messut yhteistyössä MAT Matkailuajoneuvotuojat ry:n kanssa. Edellisen kerran Helsingin Caravan-messut järjestettiin vuonna 2020.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //   

 

Toyotalta erikoinen ratkaisu: Vetykäyttöinen polttomoottoriauto

Kuva: Toyota.

Toyota esitteli 2.12.2021 kokeellista voimalinjatekniikkaa hyödyntävän konseptiversion GR Yaris -mallista.

Polttoaineena toimiva vety, polttoainesäiliöt sekä tankkausprosessi ovat samanlaiset mitä löytyy Toyotan Mirai -polttokennoautosta. Erotuksena Mirain käyttämään polttokennoteknologiaan, jossa kemiallinen reaktio tuottaa polttokennossa sähköä, GR Yaris -konseptimalli käyttää polttomoottoria.

Vedyn käyttäminen polttomoottorin polttoaineena on melko tuore tutkimuskohde kehitystyön alettua vuonna 2017, eikä se ole vielä valmis kaupallisiin käyttötarkoituksiin. Tästä huolimatta Toyotan kokeellinen, vetykäyttöinen Corolla Sport -malli kiertää jo kilpailuissa Japanissa – liki nollapäästöin.

Vetykäyttöiset, kokeelliset GR Yaris- ja Corolla Sport -mallit hyödyntävät samaa G16E-GTS -moottoriin perustuvaa voimalinjaa. Siinä on sama 1,6-litrainen suora kolmisylinterinen pakokaasuahdettu moottori kuin GR Yaris -mallissa.

Erona tuotantoversioon on polttoaineena käytettävän vedyn aikaansaamat muutokset polttoainejärjestelmään, kuten polttoaineen syötön ja suihkutuksen muutokset.

Kokeellinen vetykäyttöinen Corolla Sport -malli on ollut jo mukana japanilaisen Super Taikyu -sarjan kilpailuissa tämän vuoden toukokuusta lähtien. Autourheilu tarjoaa loistavan mahdollisuuden tutkia vedyn käyttöä polttomoottorin polttoaineena.

Vety palaa bensiiniä nopeammin saaden aikaan erinomaisen vasteen tehontarpeen kasvaessa tuottaen kuitenkin lähes nollapäästöt.

Mikroskooppisen pieni päästötaso muodostuu muista tekijöistä kuin polttoaineesta itsestään. Sen lisäksi, että polttoaineena vety on erittäin puhdas, tuottaa se polttomoottorissa silti varsinkin urheilullisemmissa autoissa tärkeän tuntuman ja äänimaailman.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //   

 

Poliisi kaipaa tietoja Perhossa vuonna 2004 palaneesta henkilöautosta — liittyy henkilön katoamiseen

Poliisi9
Kuva: CvB.

Keskusrikospoliisi tutkii Pohjanmaan poliisilaitoksen kanssa vuonna 2004 Perhossa tai sen lähialueella tapahtunutta miehen katoamista ja mahdollista henkirikosta.

Vuonna 1963 syntynyt Pekka Tuukkanen katosi 25.7.2004 Kinnulasta ja hänet on nähty viimeksi kävelemässä 26.7.2004 aamulla noin kello 5.30 Perhon ja Kinnulan rajalla maantiellä kohti Perhoa.

Keskusrikospoliisi on jatkanut tapauksen tutkintaa ja pyytää tietoja 27.7.2004 noin kello 23.40 Perhon Kellokoskella valtatie 13 levähdysalueella (Google kartta) palaneesta Mazda 626 -merkkisestä henkilöautosta.

– Tuukkasesta ei ole tehty havaintoja 26.7.2004 jälkeen, ja olosuhteet viittaavat hänen joutuneen henkirikoksen tai tapaturman uhriksi. Poliisi epäilee, että Perhossa palanut henkilöauto liittyy tapaukseen. Pelastuslaitoksen mukaan auto oli sytytetty tahallaan, kertoo tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Paavo Tuominen Keskusrikospoliisista.

Keskusrikospoliisi pyytää auton omistajasta, autopalosta tai mahdollisesti palaneen auton läheltä kyytiin otetuista henkilöistä tietoja puhelinnumeroon 029 544 7234 tai 050 337 8829, tai sähköpostilla rikosvihje.krp@poliisi.fi.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //   

 

Keväällä tuleva uusi Opel Astra on tarjolla myös lataushybridinä

Kuva: Opel.

Opel on julkistanut ensi keväänä Suomeen saapuvan uuden Opel Astra -malliston. Ensimmäistä kertaa Opel Astra on saatavissa nyt myös lataushybridinä.

Opel Astra on lisäksi saatavissa bensiini- ja dieselmoottorilla.

Bensiinimoottoreissa ovat tarjolla 1,2-litrainen 110 hv ja 130 hv kolmisylinterinen turbomoottori sekä manuaali- että automaattivaihteisena. Diesel on tarjolla tehokkaalla 130 hv turbomoottorilla – aina automaattivaihteisena.

Tehokkaat 180 hv:n ja 225 hv:n moottorit yhdistettynä 320 Nm:n maksimivääntöön takaavat kuljettajalle vaivattomia ajokilometrejä.

Kuva: Opel.

Puhtaasti sähkötilassa uusi Astra tarjoaa 61 kilometrin (WLTP) toimintasäteen. Vuoden 2023 alusta alkaen Opel Astra on saatavissa myös täyssähköisenä versiona.

Lukuisat avustusjärjestelmät, kuten etutörmäysvaroitin automaattisella hätäjarrutuksella, jalankulkijoiden tunnistus, kaistanpoikkeamisvaroitus, nopeusmerkkien tunnistus tai kuljettajan vireystilan tunnistus ovat vakiovarusteita kaikissa Astra-versioissa.

Uudessa Astrassa on häikäisemättömän Intelli-Lux LED Pixel -ajovalon uusin versio. Järjestelmä tulee suoraan Opelin lippulaivasta Insigniasta.

Uuden sukupolven Astran sisätilat eroavat edeltäjästään merkittävästi. Ensimmäiseksi kuljettajan katse kiinnittyy innovatiiviseen leveään kosketusnäyttöön – Pure Paneliin.

Huomionarvoista kuitenkin on, että kuljettajalle tärkeät toiminnot, kuten ilmastointi, voidaan edelleen valita suoraan muutamalla kytkimellä.

Kuva: Opel.

Täysin uuden Astran istuinmukavuuteen on kiinnitetty myös erityistä huomiota. Opelin itse kehittämät etuistuimet ovat AGR-sertifioituja (Aktion Gesunder Rücken e.V.). Kuljettajaa tukevat myös valinnaiset huippuluokan avustusjärjestelmät aina tuulilasinäytöstä 360 asteen Intelli-Vision-näkymään.

Akseliväli kasvanut

Uusi Astra on 4 374 millimetriä pitkä ja 1 860 millimetriä leveä. Vaikka Astra on vain 4,0 mm pidempi kuin edellinen malli, on auton akseliväli kasvanut 13 mm verran 2 675 mm:iin.

Uudistunut Astra perustuu kolmannen sukupolven erittäin joustavaan EMP2-monienergia-arkkitehtuuriin

Kuva: Opel.

Täysin uudistuneet Opel Astran tilauskirjat avautuvat alkuvuodesta 2022.

Ensimmäisenä lanseerataan urheilullinen viisiovinen Astra bensiini- ja dieselmoottoreilla sekä lataushybridi. Astra Sports Tourer lanseerataan hieman myöhemmin keväällä.

Uuden sukupolven Opel Astra on suunniteltu, kehitetty ja tullaan valmistamaan Opelin pääkallopaikalla Saksan Rüsselsheimissa.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //   

Astra-mallit ja edeltävät Kadett-mallit.