Koti Blogi Sivu 1192

Moottoriajoneuvojen huolto- ja korjausehdot uudistuivat

Arkistokuva. Kuva: Matti Sulanto.

Kun moottoriajoneuvon huollosta ja korjauksesta sovitaan selkeästi, sekä korjaamot että asiakkaat välttyvät monelta ongelmalta. Moottoriajoneuvojen uudistetuissa huolto- ja korjausehdoissa on pyritty luomaan selvät pelisäännöt sopimuksentekoon sekä asiakkaan ja korjaamon vastuuseen eri tilanteissa.

Moottoriajoneuvojen huolto- ja korjausehtoja uudistettiin, jotta ne vastaisivat paremmin todettuja tarpeita ja tämän päivän toimintaympäristöä. Ehtoja on valmistellut Autoalan Keskusliitto (AKL) yhdessä Autotuojat ja -teollisuus ry:n, kuluttaja-asiamiehen ja kuluttajariitalautakunnan kanssa.

– Keskeinen lähtökohta ehdoissa on, että jo työtilausta tehdessä osapuolet kommunikoivat avoimesti suoritettavasta työstä ja kaikista tiedossa olevista asioista, jotka työhön vaikuttavat, toteaa lakiasiainjohtaja Timo Niemi Autoalan Keskusliitosta.

Etämyynnin säännökset tutuiksi

Uusissa ehdoissa on huomioitu erityisesti se, että sopimus korjaus- ja huoltotöistä tehdään nykyään usein puhelimitse tai sähköisesti. Tällöin on sovellettava etämyynnin säännöksiä, joiden perusteella töille on lähtökohtaisesti 14 päivän peruuttamisoikeus. Korjaamon on myös annettava asiakkaalle tietyt asiakirjat, kuten tilausvahvistus ja peruuttamisohjeet.

Ehdoissa on myös selkeät ohjeet työn hinnoitteluun ja lisätöihin. Itse työ on suoritettava sovitussa ajassa huolellisesti ja ammattitaitoisesti noudattaen valmistajan kyseistä automallia varten laatimia, Suomen olosuhteisiin tarkoitettuja huolto- ja korjausohjeita.

Virhetilanteiden vastuukysymyksiin selkeyttä

Uusissa ehdoissa määritellään erilaiset virhe- ja viivästystilanteet ja niihin liittyvät vastuut. Työn tulee vastata sitä, mitä kuluttajalla yleensä on suoritetun työn yhteydessä aihetta olettaa.

Korjaamon on tarvittaessa osoitettava, että työ on tehty sovitulla tavalla, ammattimaisesti ja huolellisesti sekä asiakkaan edut huomioon ottaen.

Asiakkaan velvollisuus on ennen korjaamisen aloittamista ilmoittaa virheestä ja varmistaa, ettei hän omalla toiminnallaan aiheuta enempää vahinkoa esimerkiksi jatkamalla ajoneuvon käyttöä vian ilmettyä. Jos asiakas ei noudata tätä velvoitetta, korjaamon vastuu lisävahingoista on vain rajallinen tai voi poistua kokonaan.

Ehdot ovat korjaamoille tärkeä työkalu

Uudet ehdot tulivat voimaan 1.6.2021. Ehdot perustuvat voimassa olevaan lainsäädäntöön ja ne auttavat korjaamoa palvelemaan ja ohjaamaan asiakasta oikein. Ehtojen tavoitteena on myös lisätä kuluttajien tietoisuutta oikeuksistaan.

– Ongelmat autohuolloissa ja -korjauksissa ovat yksi yleisimpiä aiheita, joista kuluttajat ovat yhteydessä Kilpailu- ja kuluttajaviraston kuluttajaneuvontaan. Toivomme, että uusien ehtojen avulla voidaan ehkäistä jo etukäteen erimielisyyksiä, toteaa kuluttaja-asiamies Katri Väänänen.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //   

Nyt kokeillaan älykästä ratkaisua riistaeläinonnettomuuksien vähentämiseen

Kuva: Innotrafik.

Tilastokeskuksen mukaan viime vuonna tapahtui yli 14 000 riistaeläinonnettomuutta. Syys-joulukuu on vaarallisinta aikaa kohdata hirvieläin maantiellä. Valkohäntäpeurojen kanta on lisääntynyt räjähdysmäisesti ja se näkyy onnettomuustilastoissa.

Autoilijoiden asenne olla kunnioittamatta riistaeläimistä varoittavia liikenne– ja nopeusrajoitus-suositusmerkkejä lisää onnettomuusriskiä joutua hirvikolariin.

Riskikohteita maanteillä ovat mm. riista-aitojen päät ja aukkokohdat.

Tienpitäjän tärkeimmät keinot eläinonnettomuuksien välttämiseksi ovat varoittaminen, riista-aitojen rakentaminen, tienvarsien tehostettu raivaaminen näkyvyyden parantamiseksi ja ajonopeuksien alentaminen.

Onnettomuuksien ehkäisyyn on käytetty myös eritasojärjestelyitä, pelottimia ja houkuttimia.

Älykäs varoitusjärjestelmä autoilijoita ja eläimiä turvaamaan

Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus ja InnoTrafik Oy kokeilevat nyt uutta sähköistä riistavaroitusjärjestelmää.

Välkky Riistaeläinvaroitusjärjestelmä tuo maanteille älykkään, vallitseviin tilanteisiin mukautuvan varoitusjärjestelmän.

Varoitusjärjestelmä koostuu kolmesta erillisestä osasta.

  1. Etäohjattava merkkiosa valaistuu ja vilkkuu esim. aamu- ja iltahämärässä varoittaen autoilijoita hirvieläinvaarasta.
  2. Aktiivinen tehostemerkkikapseli tunnistaa hirvieläimen riista-aidan aukkokohdissa ja käynnistää autoilijoille reaaliaikaisen varoituksen tehostemerkkikapselissa ja hirvimerkissä.
  3. Etäohjattava, kääntyvä Välkky-nopeusrajoitusliikennemerkki näyttää alennettua nopeusrajoitusta tielläliikkujille hirvieläinonnettomuusriskin ollessa suurimmillaan esim. hirvien vaelluskausien aikana.

Älykäs Välkky-riistaeläinvaroitusjärjestelmän avulla voidaan kerätä reaaliaikaista dataa ja lähettää täsmävaroituksia kohteesta tien käyttäjille.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //   

Polestar 2 -mallistoon etuvetoinen versio — lähtöhinta runsaat 50 000 euroa

Kuva: CvB.

Polestar 2 -mallisto laajenee nyt uudella etuvetoisella Single motor -versiolla. Saatavilla on siis jatkossa kaksi voimansiirtovaihtoehtoa ja uusia lisävarustepaketteja.

Täyssähköisen fastback-mallin hinnat alkavat jatkossa 50 100 eurosta.

Polestar 2 -malliston ulkomuotoilu ja sisustus ovat suurilta osin samanlaisia kaikissa versioissa.

Vakiovarustukseen kuuluva kangasverhoilu on vuonna 2020 esitellyn kasvipohjaisen WeaveTech-verhoilun tapaan valmistettu kasvimateriaalista. Se on saatavilla kahdella värivaihtoehdolla, jotka sopivat yhteen uusien 3D-kaiverrettujen koristepaneelien kanssa.

Muita merkittäviä vakiovarusteita ovat High Performance -audiojärjestelmä 8 kaiuttimella, pysäköintitutka edessä ja takana sekä peruutuskamera.

Yhdistettävyys ja digitaalinen integraatio ovat myös keskeinen osa Polestar 2 -autoa. Android Automotive -käyttöjärjestelmään perustuva tieto- ja viihdejärjestelmä 11 tuuman keskinäytöllä ja 12,3 tuuman kuljettajan näytöllä on vakiona kaikissa malleissa.

Myös Polestar-sovellukseen muiden auton toimintojen kanssa integroitu uusi Polestar Digital Key sisältyy vakiovarustukseen. Automaattisten ohjelmistopäivitysten ansiosta Polestar voi julkaista ohjelmistopäivityksiä langattomasti säännöllisin väliajoin.

Kuva: CvB.

Polestar 2 sai Euro NCAP:ltä 5 tähden arvosanan turvallisuudesta maaliskuussa 2021. Tästä kiitos kuuluu auton turvarakenteelle, kahdeksalle turvatyynylle ja erilaisille apujärjestelmille, kuten toisten ajoneuvojen, jalankulkijoiden, pyöräilijöiden ja tienreunan havaitsemistoiminnoille.

Kaksi voimansiirtovaihtoehtoa

Saatavilla on nyt kaksi voimansiirtovaihtoehtoa. Nykyinen 300 kW:n (408 hv) kaksimoottorinen malli 78 kWh:n akulla saa seuraa yksimoottorisesta versiosta, jossa on sama pitkän toimintamatkan akku ja 170 kW:n (231 hv) sähkömoottori.

Long range Dual motor

  • Akkukapasiteetti 78 kWh
  • Teho 300 kW (408 hv) 660 Nm
  • Alustava kulutus (WLTP) 19,5-20,3 kWh/100 km
  • Alustava toimintamatka* (WLTP) 450–480 km

Long Range Single motor

  • Akkukapasiteetti 78 kWh
  • Teho 170 kW (231 hv) 330 Nm
  • Alustava kulutus (WLTP) 17,1-18,3 kWh/100 km
  • Alustava toimintamatka* (WLTP) 515–540 km
Kuva: CvB.

Varustepaketit

Lisävarustepaketit antavat autolle lisäarvoa ja pitävät tilausprosessin yksinkertaisena. Nykyinen Performance Pack on saatavilla vain Long range Dual motor -malliin, ja se sisältää Öhlinsin säädettävät iskunvaimentimet, Brembon jarrut, taotut 20-tuumaiset alumiinivanteet sekä kullansävyiset turvavyöt.

Plus Pack sisältää premium-varusteita, kuten panoraamalasikaton, Harman Kardon -audiojärjestelmän 13 kaiuttimella, WeaveTech-verhoilun, Black Ash -koristepaneelit, sähköisesti säädettävät lämmitettävät etuistuimet muistitoiminnolla, lämmitettävät takaistuimet, lämmitettävät pyyhkimensulat ja lämmitettävän ohjauspyörän sekä uuden lämpöpumpun.

Pilot Pack sisältää erityisiä turvallisuus- ja avustinjärjestelmiä, kuten Pixel LED -ajovalot ja led-etusumuvalot, kuljettajan avustinjärjestelmän mukautuvalla vakionopeudensäätimellä ja Pilot Assist -toiminnolla, 360 asteen kameran ja pysäköintitutkat eri puolilla autoa sekä Driver Awareness -järjestelmän, jossa on kuollutta kulmaa tarkkaileva järjestelmä ohjaustuella, risteävän liikenteen varoitin jarrutustuella sekä takatörmäysvaroitin.

Saatavilla on edelleen muutama erityinen yksittäinen varustevaihtoehto, kuten tuuletettu nappanahkaverhoilu (vaatii Plus Packin), metalliväri, 20-tuumaiset alumiinivanteet sekä puolisähköinen taitettava vetokoukku.

Lähtöhinnat ja varustepaketit

  • Long Range Single motor EUR 50 100
  • Long Range Dual motor EUR 54 100
  • Long Range Dual motor Launch Edition EUR 57 790
  • Performance Pack EUR 6 000
  • Plus Pack EUR 4 500
  • Pilot Pack EUR 3 500

Huom. Polestar Automotive Finland kantaa veron osuuden, eikä asiakkaan hinta ylläolevassa hinnastossa sisällä autoveron osuutta. Hankintatuen hintarajan tulkinnassa täyssähköautojen hankintahintaan lasketaan kuitenkin loka-joulukuussa tehtävissä ensirekisteröinneissä autovero, koska autoverolain muutosta ei vielä sovelleta ennen 1.1.2022. Tähän ei vaikuta hyvitetäänkö poistuva autovero asiakkaalle etukäteen. Viranomaisen tulkinnan mukaan autoverotonta hintaa ei hintarajan tulkinnassa vielä tänä vuonna voida soveltaa, koska uusi autoverolaki ei ole astunut voimaan.

 

Talvinopeudet käyttöön Lapissa torstaista alkaen

Kuva: Vesa Joona.

Talvi- ja pimeän ajan nopeusrajoituksiin siirrytään Lapin elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen alueella torstaista 21.10. alkaen. Nopeusrajoitusmerkit vaihdetaan torstain ja perjantain aikana ja rajoitukset tulevat voimaan heti, kun merkit on vaihdettu.

Nopeusrajoituksia alentamalla parannetaan liikenneturvallisuutta vuodenaikana, jolloin sää- ja keliolosuhteet vaihtelevat ja onnettomuusriski kasvaa.

Lapin ELY-keskus muistuttaa, että nopeusrajoitusmerkki ilmoittaa vain suurimman sallitun ajoneuvon nopeuden. Nopeus tulee kuitenkin aina sovittaa tien kunnon, kelin, näkyvyyden ja muiden liikenneolosuhteiden mukaan.

Kemi-Tornio – moottoritien suurin sallittu nopeusrajoitus 120 kilometriä tunnissa alennetaan 100 kilometriin tunnissa. Kemin kohdan moottoritien nopeusrajoitus 100 kilometriä tunnissa on voimassa myös talvikautena.

Talvinopeusrajoitukset ovat lähes samat kuin edellisenä talvena. Ainoa muutos on, että Karsikon eritasoliittymän valmistuttua valtatiellä 4 pidetään nopeusrajoitus 100 km/h voimassa myös talvella.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //   

Liikenneturva: Takapenkillä lipsutaan yhä turvavyön käytöstä

Kuski voi varmistaa, että auto ei liiku metriäkään ennen kuin kaikilla on turvavyö kunnolla kiinni myös takapenkillä. Kuva: Nina Mönkkönen/Liikenneturva.

Liikenneturva tarkkailee vuosittain turvavyön käyttöä henkilöautoissa. Tämän vuoden tarkkailuissa* joka kymmenes henkilöauton takapenkillä taajamassa matkustanut jätti turvavyön kiinnittämättä.

– Takapenkillä matkustavat turvavyöttömät vaarantavat itsensä lisäksi myös auton muut matkustajat. Törmäyksen sattuessa ilman turvavyötä istuvat takapenkkiläiset tulevat etupenkillä istuvien päälle. Yksinkertaisinta on laittaa turvavyö aina saman tien kiinni riippumatta auton tyypistä, ajonopeudesta tai matkustuspaikasta, kehottaa Liikenneturvan koulutusohjaaja Pasi Pohjonen.

Turvatekniikan hyötyjä ei pidä nollata

Tarkkailuissa 97 prosenttia auton etupenkillä olleista matkusti turvavyö kiinnitettynä niin taajama- kuin maantieolosuhteissakin. Pohjonen on tyytyväinen siihen, että turvavyön kiinnittäminen on itsestäänselvyys lähes kaikille autoa kuljettaville. Vaikka turvatekniikka kehittyy jatkuvasti, on turvavyö edelleen yksi auton tärkeimmistä turvavarusteista, ellei jopa tärkein.

– Turvavyön auki jättämällä voi tehokkaasti nollata kaikki ne hyödyt, joita nykyautojen turvatekniikka tarjoaa. Esimerkiksi turvatyynyt voivat olla jopa hengenvaarallisia, jos turvavyö ei ole kiinnitetty. Muukaan turvatekniikka ei toimi alkuunkaan suunnitellusti, jos kuljettaja tai matkustaja ei pysy törmäyshetkellä penkissä, Pohjonen muistuttaa.

Kuski voi varmistaa, että kaikilla on vyö kiinni

Onnettomuusinstituutti OTIn mukaan vuonna 2019 liikenneonnettomuuksissa menehtyneistä henkilö- tai pakettiautossa matkustaneista lähes puolet ei käyttänyt turvavyötä. Heistä joka kolmas (21 henkeä) olisi tutkijalautakuntien arvion mukaan voinut selvitä onnettomuudesta hengissä turvavyötä käyttämällä.

– Kuski voi varmistaa, että auto ei liiku metriäkään ennen kuin kaikilla on turvavyö kunnolla kiinni. Puuttuminen on välittämistä tässäkin tapauksessa. Turvavyö pelastaa riippumatta siitä, ajetaanko taajama- tai maantienopeuksia, Pohjonen korostaa.

Ihminen muuttu todella painavaksi järkäleeksi

Mahdollisen onnettomuuden sattuessa riski loukkaantua moninkertaistuu jo taajamanopeuksillakin, mikäli turvavyö ei ole kiinni.

Jos kolari ajetaan 50 km/h nopeudella, ihmisen törmäyspaino on jo 40-kertainen. Eli 80 kiloa painavan törmäysvoima kilogrammoiksi muutettuna olisi 3000 kg. Jos nopeutta on 30 km/h, törmäyspaino on edelleen noin 14-kertainen.

*Liikenneturva tarkkailee turvavyön käyttöä vuosittain valtakunnallisesti. Vuonna 2021 kerättiin noin 61 000 havaintoa turvavyön käytöstä henkilöautossa. Etupenkillä turvavyötä käytti 97 prosenttia. Käyttö oli yhtä yleistä taajamassa ja maantiellä. Takapenkillä turvavyötä käytti 90 prosenttia taajamassa. Takapenkin turvavöistä kerättiin noin 3 200 havaintoa.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //   

Volkswagenin täyssähköautoja rekisteröity tänä vuonna jo yli 2 000 kappaletta

Volkswagen ID.3 ja Volkswagen ID.4. Kuva: Volkswagen.

Volkswagen rikkoi jälleen uuden rajapyykin, kun sen täyssähköautorekisteröinnit ylittivät 2 000 kappaleen vuosirekisteröintirajan, todetaan Volkswagenin tiedotteessa.

Tähän mennessä tammi–lokakuussa 2021 Volkswagenin täyssähköautoja on tiedotteen mukaan mennyt rekisteriin yhteensä 2 012 kappaletta, joka vastaa 27,8 % markkinaosuutta. Tällä osuudella Volkswagen on tiedotteen mukaan markkinajohtaja Suomen täyssähköautomarkkinalla.

Volkswagenin täyssähköautomallistossa suosituin on SUV-malli Volkswagen ID.4., jonka kuluvan vuoden rekisteröinnit (1 246 kpl) ovat 17,2 % kaikista Suomessa rekisteröidyistä täyssähköautoista. Volkswagenin muita täyssähköautoja on rekisteröity tähän mennessä seuraavasti: ID.3 627 kpl ja e-up! 139 kpl.

– Volkswagenin täyssähköautomallisto on noussut suomalaisten suosikiksi. Olemme tästä erittäin kiitollisia, sillä tämä tapahtui aikana, jolloin koronapandemia ja maailmanlaajuinen komponenttipula rasittavat markkinoita. Täyssähköautojenkin osalta toimituksissa on edelleen mallikohtaisesti vaihtelevia viivästyksiä, mutta esimerkiksi ID.3-mallia ja Volkswagen e-up! -mallia on saatavilla nopeasti Suomen maavarastosta, kertoo tiedotteessa K-Auton Volkswagen-henkilöautoista vastaava johtaja Aki Juhakorpi.

Volkswagen-konsernin täyssähköautojen maailmanlaajuista valloitusta johtaa Volkswagen-brändi

Volkswagen-konsernin merkit yhteenlaskettuna, se on tiedotteen mukaan täyssähköautojen markkinajohtaja Euroopassa noin 26 % osuudella. Komponenttipulasta huolimatta Volkswagen-konserni toimitti asiakkailleen kolmannen kvartaalin aikana ennätykselliset 122 100 täyssähköautoa.

Kolmannen kvartaalin maailmanlaajuisia toimituksia tarkasteltaessa Volkswagen-brändillä on selkeä ykkösasema konsernissa, 57 % osuudella ja 75 000 toimitetulla autolla.

Tammi-syyskuussa 2021 Volkswagen-brändi toimitti asiakkailleen yli 167 800 autoa. Täyssähköautomalliston kärjessä on Volkswagen ID.4 (72 700 kpl) ja toisena ID.3 (52 700 kpl).

Volkswagen-brändi suoritti hiljattain tutkimuksen ID.3-täyssähköauto-ostajille Saksassa. Tutkimuksessa selvisi, että yli 50 % ID.3-täyssähköauton ostajista oli täysin uusia asiakkaita, joilla ei ennestään ollut kokemusta Volkswagenista.

Tärkeimmät ostokriteerit olivat tiedotteen mukaan ympäristötekijät, innovatiivinen teknologia ja vahva jälleenmyyjäverkosto.

Syyskuun 2021 loppuun mennessä yli 140 000 asiakasta Euroopassa on valinnut Volkswagen ID.3 -täyssähköauton uudeksi autokseen.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //   

Viranomaiset hyväksyivät DB Schenkerin ja Vähälä Yhtiöiden yrityskaupan

Kuvba: Iveco

DB Schenker on vienyt päätökseen yrityskaupan, jolla Vähälä Logistics Oy:n ja sen kokonaan omistamien tytäryhtiöiden omistus siirtyy Schenker Oy:lle. Kauppa on saanut Suomen ja Saksan viranomaisten hyväksynnän.

DB Schenker on nimittänyt Vähälä Yhtiöiden uudeksi toimitusjohtajaksi Mikko Rehtilän.

www.dbschenker.com/fi

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //   

Volvo XC40 Recharge -täyssähköauton kuljettajat voivat pian optimoida autonsa toimintamatkan

Kuva: Volvo Cars.

Uusimman ohjelmistopäivityksen Range Assistant -sovellus optimoi Volvo -täyssähköauton toimintamatkan. Siitä julkaistaan betaversio osana uutta automaattista ohjelmistopäivitystä Volvoissa, joissa on Android Automotive OS -tieto- ja viihdejärjestelmä.

Uusimman päivityksen myötä täyssähköisten Volvojen kuljettajat voivat nauttia pidemmästä toimintamatkasta akkujen älykkään hallinta- ja ajastintoiminnon sekä tehokkaamman energian talteenoton ansiosta.

Range Assistant -sovellus on esimerkki Volvon strategiasta siirtää ohjelmistokehitys enenevissä määrin yrityksen sisälle. Se auttaa kuljettajia seuraamaan täyssähköauton käytettävissä olevaa toimintamatkaa ja optimoimaan toimintamatkan älykkään energianhallinnan ja ajotapaa koskevan ohjeistuksen avulla.

Sovellus integroituu Android-pohjaiseen tieto- ja viihdejärjestelmään, ja se näyttää kuljettajille selkeästi jäljellä olevan arvioidun toimintamatkan sekä reaaliaikaisen energiankulutuksen. Se auttaa myös ymmärtämään toimintamatkaan liittyviä keskeisiä tekijöitä.

Ohjelmisto säätää muun muassa ilmastointia

Optimointitoiminto voi säätää auton ilmastointijärjestelmää automaattisesti toimintamatkan pidentämiseksi. Tästä ominaisuudesta on erityisesti hyötyä pidemmillä ajomatkoilla, sillä se vähentää tarvetta pysähtyä lataamaan autoa.

Volvo suunnittelee jatkavansa sovelluksen kehitystyötä kohti täysversion julkaisua ja esittelee siihen lisätoimintoja, kuten toimintamatkaa pidentävät älykkäät ja selkeät suositukset ajotavan ja nopeuden muokkaamiseksi.

Sovellus tulee saataville XC40 Recharge -mallin uusimmassa automaattisessa ohjelmistopäivityksessä. Se asennetaan C40 Recharge -malliin jo tuotannon yhteydessä.

Volvo on tarjonnut asiakkaille automaattisia ohjelmistopäivityksiä tämän vuoden alusta lähtien, ja ne ovat pian saatavilla yhä useampiin malleihin yhä useammilla markkinoilla. Päivitykset ovat asiakkaan kannalta helppoja ja käytännöllisiä, ja ne pitävät auton ajan tasalla ilman tarvetta käydä huoltokorjaamolla.

Muita ominaisuuksia ja päivityksiä uusimmassa ohjelmistoversiossa ovat parannukset turvallisuusjärjestelmiin, uudet tiedot kylmän ilmaston vaikutuksesta akkuun sekä erilaiset virhekorjaukset.

Kuljettajat näkevät ohjelmistoversiotiedot myös keskinäytössä ja saavat ilmoituksen suunnitellusta ohjelmistopäivityksestä Volvo Cars -sovelluksessa. He voivat seurata päivityksen latausta ja asennusta sovelluksen ilmoitusten kautta.

Uusimman ohjelmistopäivityksen jaon odotetaan alkavan välittömästi, ja kaikki sitä koskevat mallit on suunnitelmien mukaan päivitetty lokakuun loppuun mennessä.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //   

Mäntän polkupyöräilijän yliajoon epäilty tavoitettu — poliisi kiittää vihjeiden antajia

Poliisi9
Kuva: CvB.

Poliisi on tavoittanut sunnuntaina 17.10.2021 Mäntässä Seppälän puistotien ja Virtasalmentie risteyksessä tapahtuneen polkupyöräilijän yliajoon epäillyn henkilön.

Asiaa tutkitaan törkeänä liikenneturvallisuuden vaarantamisena ja törkeänä vammantuottamuksena.

Pyöräilijä loukkaantui onnettomuudessa vakavasti ja on hoidettavana Tampereen yliopistolliseen keskussairaalaan.

Poliisin etsimä ajoneuvo on löytynyt ja siihen suoritetaan tarkempia teknisiä tutkimuksia.

Poliisi kiittää asiassa kaikkia vihjeiden antajia.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //   

 

Toyotan saa nyt kuukausimaksulla

Kuva: Clas von Bell.

Moni suomalainen käyttää erilaisia kuukausimaksullisia palveluita, joista on muodostunut osa jokapäiväistä arkeamme. Esimerkkejä tämänkaltaisista palveluista ovat mm. erilaiset suoratoistopalvelut, joista käyttäjä käyttää juuri sitä sisältöä mitä haluaa silloin kuin haluaa, todetaan Toyotan tiedotteessa.

Palveluiden veloitukset kulkevat luottokorttimaksulla asiaa enempää ajattelematta. Tätä taustaa vasten ei olekaan ihme, että auton käyttöä tarjotaan samalla logiikalla.

Toyota tarjoaa tällaista palvelua Toyota Kuukausitilaus -palvelun kautta. Palvelu on Toyotan tiedotteen mukaan osoittautunut kiinnostavaksi: palvelun tilaajien määrä on lyhyessä ajassa noussut nelinumeroisiin lukemiin.

Yksinkertaistettuna Toyota Kuukausitilaus on Suomessa toimiva suoratoistopalveluiden kaltainen, luottokortilla netin kautta maksettava auton käyttökokemus.

Palvelu mahdollistaa auton käytön kuukaudesta aina ylöspäin joustavasti asiakkaiden tarpeiden mukaisesti. Palveluun sisältyy auton lisäksi kaikkien sen muiden kulujen paitsi polttoaineen kattaminen.

Niin huollot, rengasvaihdot, verot ja käyttömaksut kuin vakuutukset sisältyvät kuukausittaiseen veloitukseen.

Toyota Kuukausitilaus on joustava ratkaisu tilanteisiin, missä auton pidempiaikainen käyttö muilla, perinteisemmillä autonkäyttömuodoilla kuten omistajuudella tai rahoitusratkaisulla ei ole tarpeellista tai mahdollista.

Loppuvuodesta 2021 esitellään laajemmin Toyotan uusia liikkuvuuspalveluita Kinto-brändin alla.

Kinto tuottaa jo nyt Euroopan eri maissa erilaisia palveluita, joiden tehtävänä on tuottaa asiakkaillemme helppoja ja vaivattomia ratkaisuja niin arjen kuin juhlan liikkumishaasteisiin.

Esimerkiksi Ruotsissa Kinto Share -yhteiskäyttöpalvelu on Toyotan mukaan saavuttanut suuren suosion. Myös Toyota Kuukausitilaus tulee siirtymään osaksi Kinto-tarjontaa.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //