Koti Blogi Sivu 1175

Huumerattijuoppo jäi kiinni kahdesti parin tunnin sisällä Riihimäellä

Kuva: CvB.

Poliisipartio pysäytti henkilöauton tarkastusta varten keskiviikon vastaisena yönä kello yhden jälkeen Riihimäen keskustassa. Autoa kuljettanut ajokiellossa oleva parikymppinen mies puhalsi seulonta-alkometriin nollatuloksen, mutta huumepikatesti oli positiivinen.

Autossa oli kuljettajan lisäksi neljä matkustajaa, joista yksi oli auton omistaja. Autoon tehtiin paikanetsintä, jonka yhteydessä autosta löytyi huumausaineita kahden huumausaineen käyttörikoksen verran.

Toiseen huumausaineen käyttörikokseen epäillään kyydissä ollutta parikymppistä miestä.
Auton omistajan puolestaan epäillään syyllistyneen kulkuneuvon luovuttamiseen juopuneelle ja ajokorttirikkomukseen.

Autoa kuljettaneen miehen epäillään syyllistyneen rattijuopumukseen, kulkuneuvon kuljettamiseen oikeudetta ja huumausaineen käyttörikokseen.

Poliisipartio havaitsi paria tuntia myöhemmin samaisen auton ajamassa ulos parkkihallista ja kuljettajana toimi sama nuorimies.

Hänen epäillään taas syyllistyneen samoihin edellä mainittuihin rikoksiin. Nyt hänet otettiin säilöön poliisiasemalle.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //   

 

Polestar 2 -autoihin Yle Areena — myös suorat lähetykset katsottavissa

Kuva: Polestar.

Suomen uusimman automerkin, syyskuussa myyntiin tulleen Polestarin myydyin malli saa uusia ominaisuuksia, todetaan Polestarin tiedotteessa.

Lokakuun loppupuolella julkistettu päivitys toi Polestar 2 -autoihin muun muassa uuden toimintasädeavustajan, akun esilämmitysmahdollisuuden pikalatauspistettä lähestyttäessä ja entistä regeneroivammat jarrut.

Nyt Polestar lisää yhteistyössä Yle:n kanssa uuteen Android Automotive -käyttöjärjestelmään integroituun videotoistosuorapalveluunsa Yle Areenan.

Myös suorat lähetykset katsottavissa

Yle Areena on katsottavissa videosovelluksessa auton ollessa paikallaan. Jos sisältöä suoratoistettaessa vaihde siirretään pois pysäköintiasennosta, ohjelman äänentoisto jatkuu taustalla, jolloin kuljettaja ja matkustajat voivat yhä kuunnella lähetystä.

Polestar-autoilija voi kirjautua Yle Areenaan omilla tunnuksillaan ja näin ollen katsoa esimerkiksi tallennettuja suosikkejaan tai keskenjääneitä ohjelmia.

Lisäksi autossa voi seurata myös suoria lähetyksiä joko kuvalla tai audiona, joten esimerkiksi Ylen aamun suoran lähetyksen kuuntelua voi jatkaa töihin ajaessa. Sovelluksen käyttämä data sisältyy auton datapakettiin, eli siitä ei koidu asiakkaille lisäkustannuksia.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //   

Liikennevakuutusjärjestelmä pitää pintansa liikenteen murroksessa

Kuva: Clas von Bell

Liikenneala uudistuu nyt nopeasti. Liikenne sähköistyy, digitalisoituu ja automatisoituu, ja liikennevälineiden omistamiseen, vuokraamiseen ja jakamiseen syntyy uusia toimintamalleja.

Tuoreen selvityksen mukaan nykyinen liikennevakuuttamisjärjestelmä on toimiva myös lähitulevaisuudessa. Liikennevälineiden teknologinen kehittyminen ja liikenteen uudet palvelut näkyvät ensisijaisesti vakuutusjärjestelmän sisällä esimerkiksi lopullisen korvausvastuun kohdentumisessa, tpdetaan Liikennevakuutuskeskuksen tiedotteessa.

Vahingon kärsineen osalta vakuutusturva pysyy ennallaan.

Työ- ja elinkeinoministeriön Liikennealan kestävän kasvun ohjelman puitteissa selvitettiin, miten hyvin nykyinen lainsäädäntö ja liikennevakuutusjärjestelmä vastaavat kehittyvän toimintaympäristön tarpeisiin.

Lisäksi tavoitteena oli luoda järjestelmästä kansallinen kilpailuetu, joka mahdollistaa uusien innovaatioiden testaamisen ja varhaisen käyttöönoton Suomessa.

Uusien liikenteen palveluiden tulee voittaa käyttäjiensä luottamus, ja toimivalla vakuutusturvalla on tässä keskeinen rooli. Liikennevakuutuksesta korvataan vahingosta aiheutuneet henkilövahingot sekä ulkopuolisille aiheutuneet omaisuusvahingot.

Kattavan turvan kannalta on tärkeää varmistaa, että myös muun muassa automaatiojärjestelmien aiheuttamissa liikennevahingoissa kolmannelle osapuolelle aiheutuneet vahingot pystytään korvaamaan yhtä tehokkaasti kuin ennenkin.

Tällä hetkellä lainsäädännöllinen painopiste on siinä, miten poistetaan teknologisen kehityksen esteitä ja miten automaatio jalkautetaan liikenteen sekaan.

Automaatio tuo ratkaistavia vastuukysymyksiä

Tulevaisuudessa liikenteen automaation osalta on ratkaistava myös vastuukysymyksiä: mitä sääntöjä sovelletaan, kun automaatiojärjestelmä ohjaa kulkuneuvoa ja on osallisena liikennevahingossa?

Selvityksessä todettiin, että ajamisen automaatioon liittyvissä kokeiluissa liikennevakuuttaminen toimii jo nykyisellään toivotulla tavalla. Sen sijaan pohdintaa herätti se, millaiset valmiudet vakuutusyhtiöillä on vahinkotapauksissa vastaanottaa ja tulkita ajamisen automaatiojärjestelmien tuottamaa dataa tulevaisuudessa.

Liikennevakuutusjärjestelmän sisäisten mekanismien, kuten vastuukysymysten, lisäksi selvityksessä tarkasteltiin myös järjestelmän rajoja koskevia kysymyksiä, kuten matkaketjujen vakuuttamista sekä uusien sähköisten liikkumisvälineiden, kuten sähköpotkulautojen, roolia liikennevakuuttamisessa.

Koska nämä uudet tuotteet ja palvelut jäävät pakollisen liikennevakuutusjärjestelmän ulkopuolelle, tulisi vahinkoihin varautua vapaaehtoisella vakuutuksella.

Liikennevakuutusjärjestelmän soveltuvuutta tulevaisuuden liikenteeseen tutkittiin myös vakuutusvelvollisuuden piiriin kuuluvilla esimerkeillä, kuten ajoneuvojen yhteiskäyttöpalvelut ja yksityishenkilöiden välinen ajoneuvon vertaisvuokraus.

Näiden kohdalla havaitut kehityskohteet liittyvät etenkin mahdollisten bonusmenetysten kohdistumiseen, vapaaehtoisiin lisäturviin sekä ajoneuvorekisterin käyttötietoluokitteluihin.

Nykyinen liikennevakuuttamisjärjestelmä osoitti toimivuutensa lähitulevaisuudessa käyttöön tulevien uusien palveluiden ja liikennevälineiden osalta.

Niiden sujuva käyttö osana muuta liikennettä vaatii kuitenkin kehitystyötä eri toimijoiden välillä muun muassa vapaaehtoisen vakuutusturvan ja rekisterijärjestelmien osalta.

Liikennevakuuttamisen tulevaisuusfoorumi kokoontuu kesällä 2022 vaihtamaan ajatuksia liikenteen uusista trendeistä ja pyrkii siten varmistamaan, että suomalainen liikennevakuutusjärjestelmä on ajan hermolla tai jopa aikaansa edellä.

Raportti kokonaisuudessaan

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //   

Vuoden Auto Suomessa 2022 kuusi finalistia selvillä — peräti neljä sähköautoa!

Vuoden Auto Suomessa finalistit. Kuva: Jari Kohonen.

Vuoden Auto Suomessa 2022 -titteliä lähti tavoittelemaan 27 ehdokasta, joista yli puolet oli sähköautoja. Ensimmäinen äänestyskierros painotti sähköautojen merkitystä uutuuksien joukossa, sillä kaikki finalistit ovat ladattavia.

Kaksi kolmasosaa eli neljä kuudesta on sähköautoja ja loput ovat saatavissa lataushybridinä.

Vuoden Auto Suomessa valitaan jo kahdeksannen kerran ja tänä vuonna tuomaristona toimivien Auto- ja liikennetoimittajat ry:n jäsenten työ oli erityisen hankalaa voimalinjamurroksen takia. Ensimmäisellä kierroksella olleista 27 uutuudesta peräti 14 oli sähköautoja. Ainoastaan kahteen ehdokkaaseen ei ole saatavissa sähköistettyä voimalinjaa.

Uutuuksien valikoima oli todella värikäs markkinoiden halvimmasta Dacia Sanderosta suuriin edustusautoihin, Mercedes-Benzin EQS:ään ja S-sarjaan.

Niiden väliin mahtui edustava joukko pikkuautoista suosittuihin katumaastureihin. Tänä vuonna mukana oli myös ensimmäisenä täysin kiinalaisena automerkkinä Maxus.

Vuoden Auto Suomessa -valinnassa tärkeimpänä ominaisuutena pidetään rahalle saatavaa vastimetta, jonka jokainen tuomari saa määrittää oman näkemyksensä mukaisesti.

Sen lisäksi äänestäjät painottavat erilaisia ominaisuuksia, kuten teknistä edistyksellisyyttä, tiloja, ajo-ominaisuuksia ja turvallisuutta. Ensimmäisellä kierroksella jokainen valitsee kuusi mielestään tärkeintä uutuutta.

Kun ensimmäisen kierroksen jälkeen finalistikuusikot koottiin yhteen, saatiin selville loppukilpailuun jatkavat. Ne ovat aakkosjärjestyksessä: Hyundai Ioniq 5, Kia EV6, Mercedes-Benz C‑sarja, Peugeot 308, Polestar 2 ja Škoda Enyaq.

Tänä vuonna kaikki ehdokkaat saivat ääniä vähintään kahdelta tuomarilta. Moni äänestäjä totesi, että hyviä finalisteja olisi hänen mielestään ollut paljon enemmän kuin kuusi. Niinpä finaaliin pääsyä voidaan pitää jo pienenä voittona.

Vain parin äänen päähän finaalipaikasta jäivät ehdokkaiden ääripäät Dacia Sandero ja Mercedes-Benz EQS sekä Volkswagen ID.4. Merkeistä eniten ääniä sai Mercedes-Benz perässään Hyundai, sillä kummallakin oli tänä vuonna neljä ehdokasta.

Nyt tuomariston jäsenillä on aikaa arvioida finalistien ominaisuuksia. Niistä otetaan vielä konkreettisesti mittaa Nummelassa 24.11. järjestettävässä toisessa koeajopäivässä.
Sen jälkeen on aika miettiä, miten kukin jakaa toisella kierroksella käytettävissään olevat 15 ääntä. Kaikille ehdokkaille niitä ei tarvitse antaa, mutta yksi ehdokas on nostettava omassa pistejaossa voittajaksi.

Vuoden Auto Suomessa 2022 julkistetaan torstaina 16.12. kello 18.00 alkaen. Tilaisuutta voi seurata suorana lähetyksenä IS-TV:ssä.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //   

Valmet Automotive valmistaa Volvon 60- ja 90-sarjan lataushybridien akut

Kuva: Volvo Cars.

Valmet Automotive valmistaa Salon akkutehtaalla ajoakut Volvon S60, V60, XC60, S90, V90 ja XC90-lataushybrideihin. Akkujen tuotanto on jo aloitettu, ja sen työllisyysvaikutus on merkittävä.

Volvo Cars on Valmet Automotiven ensimmäinen julkistettu akkujen autoteollisuusasiakas, ja se liittyy Valmet Automotiven syyskuun alussa julkistamaan valmistussopimukseen.

Salon akkutehtaan äskettäinen laajennus palvelee nimenomaan Volvon kanssa tehtyä valmistussopimusta.

Akkutehdasta laajennettiin 3 500 neliömetrillä, ja nyt tehtaan kokonaispinta-ala on noin 23 500 neliömetriä. Laajennus mahdollisti uuden tuotantolinjan rakentamisen, ja samalla huomioitiin kasvavan logistiikkaliikenteen tarpeet.

Volvon valmistussopimuksen myötä Salon akkutehtaan tuotanto laajenee korkeajänniteakkuihin. Valmet Automotive kokoaa ja koteloi Volvolle akkupaketteja, jotka ovat asennusvalmiita komponentteja autonvalmistukseen.

Salossa valmistetaan ajoakut Volvon kaikkiin Göteborgissa ja Charlestonissa valmistettaviin 60-ja 90-sarjan lataushybrideihin.

Volvon korkeajänniteakut kootaan Valmet Automotiven suunnittelemalla uutta teknologiaa edustavalla tuotantolinjalla, jolla esimerkiksi materiaalitäydennyksistä huolehtivat perinteisen trukkiliikenteen sijaan AMR-automaattirobotit. Volvon akkujen tuotanto työllistää Salon akkutehtaalla noin 250 henkilöä.

Uuden akun kolmas kennokerros nostaa nimellisenergian 11,6 kWh:sta 18,8 kWh:iin.
Tehokkaampi sähkömoottori takana kehittää 145 hevosvoimaa tehoa. Tämä kasvattaa kokonaistehoksi 350 hevosvoimaa Long Range T6 AWD -malleissa ja 455 hevosvoimaa Long Range High Performance T8 AWD -malleissa, jotka ovat Volvon kaikkien aikojen tehokkaimpia autoja.

Uusi suuremman kapasiteetin akku pidentää merkittävästi toimintamatkaa pelkällä sähköllä ajettaessa, vähentää CO2-päästöjä sekä parantaa suorituskykyä ja ajettavuutta.

Uusi hybridivoimansiirto kasvattaa toimintamatkan sähköllä ajettaessa jopa 90 kilometriin yhdellä latauksella, joten useimmat Volvo -kuljettajat, joilla on säännöllinen latausmahdollisuus, voivat ajaa uudella Volvon lataushybridillä päivittäiset matkat pelkällä sähköllä.

Uuden voimansiirron lisäksi XC60, S90 ja V90 -malleissa on yhden polkimen ajojärjestelmä.

Kasvaneesta akkukapasiteetista on hyötyä myös kylminä talvipäivinä sekä helteillä. Vaikka auto ei olisi latauksessa, kuljettajat voivat lämmittää tai viilentää matkustamon etäältä Volvo Cars -sovelluksella ja silti säilyttää runsaan sähköisen toimintamatkan.

Uusi voimansiirto on kaikissa skaalautuvalle SPA-alustalle perustuvissa Volvo Recharge -lataushybridimalleissa, joita ovat Volvo S60, V60, XC60, S90, V90 ja XC90.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //   

Daimlerin tutkimus- ja tuotekehityskeskus avattiin Kiinassa

Kuva: Mercedes-Benz.

Daimlerin uusin miljardi-investointi Kiinan markkinoiden kehittämiseksi on uusi innovaatio- ja tuotekehityskeskus Beijingissä.

Keskuksessa työskentelee noin tuhat insinööriä ja suunnittelijaa, joiden käytössä ovat muun muassa huippunykyaikaiset eDrive- ja latausjärjestelmä-laboratoriot.

Keskuksen tehtävänä on kiihdyttää teknologisten kehitystrendien soveltamista käytäntöön ja helpottaa Mercedes-Benzin tuotteiden – myös sähköautojen – lokalisoitumista Kiinan kasvaville markkinoille.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //   

Uudistunut Škoda Karoq esitellään kuun lopussa

Kuva: Skoda.

Škoda jatkoi mallistonsa laajentamista katumaasturiluokkaan esittelemällä Karoq-mallin vuonna 2017. Siitä on tullut tärkeä osa aitoa menestystarinaa: vuonna 2020 jo lähes 40 prosenttia Škodan myymistä autoista oli katumaastureita.

Vuonna 2020 ja vuoden 2021 ensimmäisellä puoliskolla Karoq oli Škodan myydyin katumaasturimalli ja Octavian jälkeen toiseksi myydyin Škoda-malli.

Tähän mennessä Karoq-malleja on valmistettu yli puoli miljoonaa kappaletta. Škoda valmistaa yli 60 maassa myytävät Karoqit tehtaillaan Tšekin tasavallassa ja Slovakiassa, sekä paikallisille markkinoille Venäjällä ja Kiinassa.

Uudistunut Škoda Karoq esitellään digitaalisesti 30. marraskuuta.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //   

Henkilöauton kuljettaja menehtyi Loimaan tasoristeysonnettomuudessa

Auto jäi junan ruhjomaksi Turku-Tampere rataosuudella Loimaan Alhonkedontien vartioimattomassa tasoristeyksessä tänään kello 16 jälkeen.

Henkilöauton mieskuljettaja menehtyi välittömästi. Autossa ei ollut turmahetkellä kuljettajan lisäksi muita matkustajia.

Juna oli tulossa Tampereen suunnasta kohti Turkua.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //   

ETN: Digitaalinen tutka ratkaisee robottiauton ongelman?

Kuva: Uhnder.

Verkkolehti ETN kertoo uudesta robottiautojen tutkatekniikasta.

Jutun mukaan autonomiset ajoneuvot nojaavat useaan eri tekniikkaan, jolla ne havainnoivat ja reagoivat ympäristöönsä. Yksi keskeisiä on tutka.

ETN:n mukaan tämän hetken tutkilla on kuitenkin ongelmansa, ja esimerkiksi useiden tutkien toimiessa lähekkäin laitteet tekevät vääriä tulkintoja.

Ratkaisu voi löytyä digitaalisesta tutkasta, todetaan jutussa.

Jutun mukaan markkinoiden ensimmäisen digitaalisen tutkapiirin on kehittänyt teksasilainen Uhnder.

Katso tästä koko juttu.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //   

Uuden Kia Sportagen tuotanto alkoi Euroopassa

Kuva: Kia.

Kia on aloittanut täysin uuden Sportagen tuotannon yhtiön Slovakian tehtaalla Zilinassa.

Sportage on ollut merkittävässä roolissa Kian menestyksessä Euroopassa. Mallia on valmistettu yhtiön Euroopan tehtaalla vuodesta 2006 lähtien yhteensä yli kaksi miljoonaa kappaletta.

Nyt valmistuvat autot ovat Sportagen viidennen sukupolven malliversioita, jotka esitellään Suomessa tammikuussa.

Kia Sportagen historia ulottuu aina vuoteen 1993 saakka, jolloin ensimmäisen sukupolven Sportage esiteltiin.

Sportagesta valmistetaan nyt ensimmäisen kerran mallin 28-vuotisen historian aikana oma, Euroopan markkinoille suunniteltu malliversio.

Euroopassa esiteltävä Sportage vastaa täydellisesti eurooppalaisiin vaatimuksiin niin muotoilun, ajettavuuden, teknologian kuin käytettävyydenkin osalta tehden siitä koko segmenttinsä uuden esikuvan.

Täysin uusi Sportage on saatavana kolmena eri hybridiversiona ja sen uskotaan puhuttelevan Suomessa erityisesti työsuhdeautoilijoita.

Katso tästä muita juttuja Sportagesta.

Ladattavan hybridin voimalinjana on 1,6-litrainen bensiiniturbomoottori, 66,9 kW sähkömoottori ja 13,8 kWh akusto. Voimanlinjan tuottama kokonaisteho on 265 hv.

Hybridiversion voimanlähteenä on 1,6-litrainen bensiiniturbomoottori, 44,2 kW sähkömoottori sekä 1,49 kWh akusto. Järjestelmän tuottama kokonaisteho on 230 hv.

Kolmas hybridiversio on taloudellinen kevythybridi, joka on saatavana niin bensiini- (150 hv) kuin dieselmoottorin (136 hv) kanssa.

Kian Slovakian tehdas on valmistanut Sportagea sen toisen sukupolven malliversiosta lähtien. Kyseistä mallia valmistetiin 104 500 kappaletta. Kolmannen sukupolven Sportagen tuotantomäärä oli jo 797 500 kappaletta.

Poistuvaa Sportagea-mallia Slovakiassa on valmistettu yli miljoona kappaletta vuodesta 2015 alkaen tehden siitä yhden suosituimman Kia-mallin Euroopassa.

Vuonna 2006 avattu Kian Euroopan tehdas ylitti aiemmin tänä vuonna neljän miljoonan kappaleen rajapyykin sen kokonaistuotannossa.

Neljäs miljoonas tehtaalta valmistunut auto oli keväällä Kia Sportage. Kian Euroopan tehtaalla valmistetaan Sportagen lisäksi suositut Ceed-, Ceed GT-, Ceed Sportswagon-, ProCeed- ja XCeed-mallit.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //