Koti Blogi Sivu 1174

Auton törmäyksessä loukaantunut koira on kateissa Rovaniemellä

Kuva: CvB.

Torstaina puolen päivän aikaan autoilija ilmoitti Lapin poliisilaitokselle törmänneensä Ounasjoen Itäpuolentiellä isohkoon harmaaseen koiraan.

Vauhtia törmäyshetkellä oli noin 60 km/h, ja osuma kohdistui koiran takapäähän lonkan seudulle.

Autoilija yritti tavoittaa koiraa, mutta se lähti juoksemaan karkuun itään päin metsän puolelle.

Koira on rodultaan mahdollisesti jämtlanninpystykorva tai harmaa norjanhirvikoira. Erityisenä tuntomerkkinä on, että koiralla oli törmäyshetkellä kaulassaan nuolemista estävä kauluri.

Koiran omistajaa pyydetään ottamaan yhteyttä Lapin poliisin. Havaintoja koirasta voi ilmoittaa osoitteeseen ati.lappi@poliisi.fi tai vihjenumeroon 029 546 6259.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //   

Näin pandemia on muuttanut suomalaisten ajotottumuksia

Arkistokuva. Kuva: Matti Sulanto.

Pandemia on eittämättä vaikuttanut suomalaisten ajotottumuksiin.

Rengasvalmistaja Goodyear kysyi uudessa tutkimuksessaan tuhannelta suomalaiselta, miten heidän ajotottumuksensa ovat muuttuneet pandemian aikana.

Tulosten mukaan 15 prosenttia ajaa nyt enemmän kuin ennen pandemiaa. Suurinta lisäys on ikäryhmässä 18–29 vuotta, jossa peräti 26 prosenttia ilmoitti viettävänsä nyt enemmän aikaa ratin takana.

Ajatko autolla enemmän vai vähemmän nyt pandemian aikana kuin ennen
pandemiaa? Kuva: Goodyear.

Toisaalta tutkimus osoittaa, että vanhempi sukupolvi on ennemmin vähentänyt ajamista pandemian aikana. Ikäryhmässä 50–59 vuotta lähes joka kolmas sanoo ajavansa nyt vähemmän.

Onko pandemia vaikuttanut ajotaitoon?

Kysyttäessä, onko pandemia vaikuttanut ajotaitoon, vanha sanonta – harjoitus tekee mestarin – näyttää pitävän paikkansa.

Joka kuudes autoilija, 16 prosenttia, ikäryhmästä 18–29 vuotta ilmoitti nimittäin olevansa nyt parempi kuski verrattuna pandemiaa edeltävään aikaan. Ikäryhmässä 50–59 vuotta samoin vastasi vain seitsemän prosenttia vastaajista.

– Teimme tämän tutkimuksen, jotta saisimme paremman käsityksen suomalaisten ajotaidoista ja ajamisesta pandemian aikana. Samalla saamme tilaisuuden puhua liikenneturvallisuudesta, joka on tietenkin tärkeä osa työtä, jota teemme Goodyearilla. Eikä vähiten nyt, kun talvikausi alkaa lähestyä ja renkaidenvaihto tulee ajankohtaiseksi, sanoo Pohjoismaiden tuoteasiantuntija Ernestas Čejauskas.

Ovatko ajotaitosi kehittyneet pandemian aikana? Kuva: Goodyear.

Tutkimus osoittaa myös, että miesten ja naisten välillä on eroja siinä, miten pandemia on muuttanut suomalaisten ajotottumuksia.

Lähes joka kuudes nainen, 16 prosenttia, sanoo ajavansa autolla enemmän nyt. Miehillä sama luku on vain 14 prosenttia.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //   

Autotoday tutustui: Uusi Volkswagen Multivan — isolle perheelle tai ammattikäyttöön

Kuva: CvB.

Volkswagenilla on jo pitkään ollut mallistossa Multivan-niminen malli. Auto perustuu Volkswagen Transporteriin, eikä mallia ole verotussyistä myyty Suomessa juuri ollenkaan. Nyt koittaa uusi aika.

Volkswagen on julkistanut aivan uuden Multivan-mallin, joka alusta pitäen on tehty tila-autoksi, eikä tästä mallista tule vastaavaa pakettiautoa.

Kuva: CvB.

Multivan on aito monikäyttöinen tila-auto, joka on ihanteellinen valinta silloin kun tilaa tarvitaan enemmän kuin mitä 5-paikkainen henkilöauto tarjoaa.

Auto perustuu Volkswagenin MQB-perusrakenteeseen, eli samaan kuin moni muu Volkswagenin henkilöautoista.

Hyvin monipuolinen

Auton istuinjärjestelmä on uusi, ja matkustamon istuimet kiinnitetään lattiassa oleviin kiskoihin.

Auton saa joko kuusi- tai seitsemänpaikkaisena, ja kaikki matkustamo-osan istuimet ovat poistettavissa yksitellen. Jokainen istuin on erillisistuin, eikä autoon edes saa kahden paikan penkkiä.

Kuva: CvB.

Suomeen tulevat mallit ovat aina 7-paikkaisia, mutta haluttaessa auton saa myös 6-paikkaisena.

Takatilan kaikki neljä tai viisi penkkiä ovat liu’utettavissa koko tilan pituudelta. Kaksi etummaista on myös käännettävissä joko selkä tai kasvot menosuuntaan.

Auto on aluksi tarjolla vain lataushybridinä, jossa on bensiinimoottori. Auto on hyvin henkilöautomainen ajaa, ja tehoa on yllin kyllin. Koeajoimme autoa Saksassa mutkaisilla maanteillä ja moottoriteillä nopeuksilla, joita Suomessa ei pääse kokeilemaan.

Ajon aikana ehkä yllättävintä oli auton meluttomuus. Toki äänettömyyteen vaikutti Saksan teiden parempi kunto, mutta esimerkiksi tuulen suhina oli hyvin vähäistä, jopa yli 150 kilometrin tuntinopeudessa.

Kuva: CvB.

Kovissa kiihdytyksissä moottorin ääni kuitenkin kantautui sisään selvästi.

Penkkien järjestely osoittautui erittäin helpoksi. Yksi penkki tosin painaa melkoisesti, vaikka penkit ovat kevyempiä kuin aikaisemmassa Multivan-versiossa. Matkustajapenkkien kääntäminen onnistui kokeilussa helposti.

Matkustamossa on kätevä pöytäjärjestelmä, joka voidaan liu’uttaa haluttuun paikkaan. Sen voi sijoittaa myös etupenkkien väliin, mutta silloin se toimii vain keskikonsolina, eikä pöytälevyjä voi avata.

Jokaisen penkin alla on pieni säilytyslaatikko pikkutavaroille.

Matkustamossa voidaan nauttia myös kaksiosaisesta panoraamakatosta. Sen avulla takaosaan tulee valoa ja avaruutta. Volkswagenin mukaan lasikatto ei vaadi erillistä aurinkoverhoa, sillä se heijastaa 95 prosenttia auringonsäteistä.

Kuva: CvB.

Kattokaiteet eivät kuulu auton lisävarustelistaan, mutta ne voidaan asentaa kattoon, jossa ei ole panoraamaikkunoita. Näin autoon voi saada tarvittaessa suksiboksinkin.

Auton ohjaamo on hyvin digitaalinen, eikä näppäimiä ole kovin paljon.

Mittaristo ja tietoviihdejärjestelmän näyttö muistuttavat hyvin paljon Volkswagenin sähköautojen näyttöä.

Mittaristosta pystyy hyvin seuraamaan lataushybridin akun käyttöä ja sen tyhjentymistä.

Aina automaattina

Multivan eHybridin sähkömoottorin ja bensiinimoottorin yhteisteho on 160 kW (218 hv). Sähkömoottorin teho on 85 kW (116 hv) ja TSI-bensiinimoottorin teho 110 kW (150 hv).

Auto lähtee aina liikkeelle sähköllä, jos akussa on edes vähän virtaa. Bensiinimoottori puuttuu peliin vasta yli 130 kilometrin tuntinopeudessa.

Kuva: CvB.

Multivanissa on aina dsg-automaattivaihteisto. Hybridimallissa se on kuusivaihteinen ja muissa malleissa seitsemänvaihteinen.

Ohjaamosta puuttuu perinteinen vaihdevalitsin. Multivanissa on käytössä niin sanottu Shift by Wire -järjestelmä, eli kojelaudassa on pieni vipu, jolla vaihteet vaihdetaan.

Järjestelmä toimi hyvin koeajon aikana.

Kovissa kiihdytyksissä moottorin kierrosluku nousi aika korkeaksi ennen kuin vaihteisto vaihtoi isompaan.

Kuva: CvB.

Volkswagen lupaa noin 50 kilometrin toimintamatkan pelkällä sähköllä, ja se pitänee paikkansa rauhallisella ajolla.

Akku latautuu myös hidastuksien aikana.

Autossa on liukuovet molemmin puolin, ja kokeiluautossa ne olivat sähköiset. Myös takaluukku oli koeajoautossa sähkötoiminen.

Kuva: CvB.

Tarjolla on kolme varustetasoa, Multivan, Life ja Style. Lisäksi Suomessa on tarjolla Business-varustetaso.

Auton tavaratila on suurimmillaan 4 053 litraa, ja auton perään saa kytkeä jopa 1 600 kilon perävaunun.

Merkittävä hinnanpudotus

Nykyinen Multivan maksaa yli satatuhatta euroa, mutta uusi malli maksaa halvimmillaan runsaat 63 000 euroa. Se on merkittävä ero, joka maahantuojan edustajan mukaan tulee lisäämään myyntiä merkittävästi.

Hinta-laatusuhteen osalta Volkswagen on varmaan tehnyt hyvän ratkaisun. Tähän hintaan saa jo perusvarustuksen osalta hyvin monipuolisen auton. Tarvittaessa kaikki viisi matkustajan istuinta voidaan poistaa, ja autosta saadaan hetkessä kelvollinen pakettiauto.

Kuva: CvB.

Lataushybridin alhainen CO2-päästö mahdollistaa myös esimerkiksi julkiset hankinnat, kun kokonaispäästöt eivät saa ylittää tiettyä rajaa.

Takseinakin auto saatetaan nähdä. Etenkin kun 7-paikkaisessa autossa on vielä melko mukava istua ja matkatavaratkin mahtuvat mukaan hyvin.

Katso tästä muita Volkswagen-koeajoja.

Multivanin suosion kasvu tuntuu koeajon perusteella hyvin todennäköiseltä. Uusi Multivan tulee Suomeen alkuvuodesta 2022.

Katso myös tämä: Uuden Volkswagen Multivan -malliston lataushybridin myynti on alkanut.

Kuva: CvB.
Kuva: CvB.
Kuva: CvB.
Kuva: CvB.
Kuva: CvB.
Kuva: CvB.
Kuva: CvB.

 

Mikä sinun mielestäsi on Vuoden Auto Suomessa 2022?

Vuoden Auto Suomessa finalistit. Kuva: Jari Kohonen.

Vuoden Auto Suomessa 2022 julkistetaan 16.12. Valinnan tekevät Auto- ja liikennetoimittajat -yhdistyksen jäsenet.

Nyt Sinulla on mahdollisuus kertoa oma mielipiteesi vastaamalla Autotodayn kyselyyn.

Kuudesta finalistista voit valita yhden.

Kun vastauksia on tullut runsaat kolmekymmentä, on Mersun C-sarja kärjessä (29 %). Kakkospaikalla ovat nyt Peugeot 308 ja Škoda Enyaq (23 %).

Seuraavina tulevat Hyundai Ioniq 5 (10 %), Polestar 2 (10 %) ja Kia EV6 (7 %).

Kysely on tietokoneella juttujen oikealla puolella ja mobiililaitteessa juttujen jälkeen. Kyselyyn voi myös vastata täällä.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //   

Volvo Trucks parantaa voimansiirron polttoainetehokkuutta ja suorituskykyä

Kuva: Volvo Trucks.

Volvo Trucks esittelee useita tärkeitä uusia päivityksiä 11- ja 13-litraisiin Euro 6 -moottoreihinsa, mitkä Volvon tiedotteen mukaan vähentävät polttoaineenkulutusta ja parantavat ajettavuutta.

– Polttoaineenkulutuksen pienentäminen on tärkeää kaikille kuljetusyrityksille, mutta erityisen tärkeää se on kaukoliikenteessä. Samalla halutaan saavuttaa korkea suorituskyky. Nyt voimansiirtoteknologiamme uusimpien parannusten myötä on mahdollista sekä vähentää polttoaineenkulutusta että parantaa ajettavuutta, Volvo Finland Ab:n toimitusjohtaja Magnus Björklund sanoo tiedotteessa.

I-Save-toiminnolla varustettu Volvo FH saa samat päivitykset myös moottoriin ja voimansiirtoon. Vuonna 2020 polttoainetestissä Green Truck Award -testireitillä Münchenin pohjoispuolella Saksassa se saavutti kaikkien aikojen parhaan tuloksen polttoaineenkulutuksella 22,7 litraa 100 km:llä ja keskinopeudella 80,35 km/h.

Hienosäätö, joka lisää merkittäviä parannuksia

Kun I-Shift lanseerattiin ensimmäisen kerran vuonna 2001, Volvo Trucks vahvisti vahvan uskonsa kytkinpohjaiseen vaihteistojärjestelmään tehokkaimpana automaattisen vaihteenvaihdon mallina.

Sittemmin yli miljoona kuorma-autoa on myyty maailmanlaajuisesti I-Shift-teknologialla.
Nyt lisättävät merkittävät ajettavuuden parannukset saavutetaan uudella tavalla, jolla I-Shift-vaihteisto on vuorovaikutuksessa moottorin kanssa.

Päivitetyssä I-Shiftissä käytetään uutta vaihteenvaihtostrategiaa, joka Volvon mukaan ei ainoastaan takaa nopeampaa vaihtamista, vaan myös tasaisemman ja harmonisemman ajokokemuksen.

Pienempi polttoaineenkulutus saavutetaan vähentämällä kitkaa moottorissa ja parannetulla palamisprosessilla.

Moottorin vääntömomenttia ohjataan päivitetyn I-See-ominaisuuden avulla, joka tiedotteen mukaan optimoi moottorin suorituskyvyn ottamalla huomioon edessä olevan tien pinnan ja ajoneuvon painon.

Volvo Trucks aikoo fossiilittomaksi

Volvo Trucksin tavoitteena on, että sähköautot muodostavat puolet sen myynnistä vuonna 2030 ja kymmenen vuotta myöhemmin, vuonna 2040, kaikkien myytävien Volvo-kuorma-autojen tulee olla fossiilivapaita.

Polttomoottori jatkaa rooliaan, ja näiden voimansiirtojen uusien edistysaskelten ansiosta parantunut tehokkuus on yksi tärkeä tapa vähentää CO2-päästöjä.

– Olemme sitoutuneet Pariisin ilmastonmuutosta koskevaan sopimukseen ja teemme määrätietoisesti töitä maantiekuljetuksiin liittyvien hiilidioksidipäästöjen vähentämiseksi, Björklund toteaa.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //   

Kolmekymppiset eivät pidä kiirettä oman menopelin hankinnassa

Kuva: Kamux.

Nuorin autoileva sukupolvi, eli 18–34-vuotiaat, on kaikista ikäryhmistä halukkain hankkimaan auton seuraavan kahden vuoden aikana. Akuutti kiire seuraavaan autohankintaan on kuitenkin vähentynyt 25–34-vuotiaiden ikäryhmässä, kertoo Kamuxin teettämä Suomalaiset autokaupoilla 2021 -tutkimus.

Kolmenkymmenen ikävuoden tienoilla olevista vastaajista vain 3 prosenttia suunnittelee tekevänsä seuraavan autohankinnan puolen vuoden aikana. Kolme vuotta sitten, kun vastaava tutkimuskysymys esitettiin, lukema samalla ikäryhmällä oli 14 prosenttia ja vuosi sitten 7 prosenttia.

– Tutkimuksen mukaan yli 60 prosenttia kolmekymppisistä vastaajista suunnittelee tekevänsä seuraavan autohankinnan kahden vuoden sisällä, mikä on korkein lukema kaikista ikäryhmistä. Harvempi heistä kuitenkaan meinaa hieroa kaupat ihan lähikuukausina. Auton hankkimisen aikajänne siis on vain siirtynyt eteenpäin, mutta autohaaveet elävät yhä vahvana. Nuorikin sukupolvi on äärettömän kiinnostunut auton omistamisesta. Tästä kertoo alle kolmekymppistenkin vahva halukkuus auton ostoon seuraavan kahden vuoden aikana, sanoo tiedotteessa Kamuxin aluepäällikkö Kari Pietarila.

– Syy auton hankkimisen siirtämiselle voi liittyä pandemian aikaansaamaan taloudelliseen epävarmuuteen tai sitten nuorissa elävään uskoon teknologisesta kehityksestä. Uudempia malleja uusine innovaatioineen saatetaan pitää odottamisen arvoisena siinä määrin, että hankintaa suostutaan lykkäämään, Pietarila jatkaa.

Yli viidesosa omistanut nykyautonsa vähintään 6 vuotta

Kaikista vastaajista 22 prosenttia on omistanut nykyisen autonsa 6 vuotta tai pidempään. Osuus on jälleen suurin nykyauton omistuksen kestoa kartoittavista vastausvaihtoehdoista. Mitä iäkkäämpi vastaaja, sen pidempään hän on omistanut nykyautonsa.

– Suomen autokanta tiedetään vanhaksi ja iso syy on siinä, että suomalaiset vaihtavat autoa verrattain harvakseltaan. Tässä olisi päivittämisen paikka ihan maanlaajuisesti: uudemmat autot ovat edeltäjiään vähäpäästöisempiä ja niissä on kehittyneempiä ajoturvallisuuteen liittyviä ominaisuuksia, Pietarila toteaa.

Suomalaiset autokaupoilla 2021 -tutkimus toteutettiin Bilendi Oy:n ylläpitämässä M3 Panelissa 28.1.–3.2.2021. Kohderyhmänä olivat 18–70-vuotiaat suomalaiset, jotka omistavat ajokortin, joiden taloudessa on auto ja jotka vastaavat autohankinnoista. Tutkimuksen lopulliseen kohderyhmään kuului 1005 vastaajaa, ja painotettuna se on valtakunnallisesti edustava otos sukupuolen, iän ja asuinalueen mukaan.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //   

Kuolemaan johtanut liikenneonnettomuus Evijärvellä

Kuva: CvB.

Yksi ihminen menehtyi keskiviikkona 10.11.2021 rekka-auton ja polkupyöräilijän välisessä liikenneonnettomuudessa Evijärvellä.

Onnettomuus tapahtui huoltoaseman piha-alueella. Poliisi sai ilmoituksen asiasta kello 16 jälkeen.

Poliisi ja liikenneonnettomuuksien tutkijalautakunta jatkavat onnettomuuteen johtaneiden syiden selvittelyä.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //   

Taksiin tehty murto johti kotietsintään — poliisi löysi aseita ja reilu summa rahaa

Kuva: CvB.

Vantaalla Tammistontiellä murtauduttiin keskiviikkona 3.11. noin klo 22.00 taksiin kuskinpuoleinen ikkuna rikkomalla. Taksista anastettiin kassi, jossa oli muun muassa passi, Ipad, puhelin ja korvakuulokkeet.

– Anastetun omaisuuden jäljille päästiin poliisin omien tutkimusten perusteella ja kohteeseen tehtiin kotietsintä. Kivistössä sijaitsevasta talosta löytyi taksista anastetun omaisuuden lisäksi myös muuta anastetuksi epäiltyä omaisuutta ja reilu summa käteistä rahaa, kertoo rikoskomisario Sampsa Aukio.

– Etsinnän yhteydessä talon ulkovarastosta löytyi lisäksi 4 asetta, patruunoita sekä deaktivoituja kranaatteja, jotka takavarikoitiin poliisin haltuun, Aukio jatkaa.

Tapauksia tutkitaan Itä-Uudenmaan poliisissa rikosnimikkeillä varkaus, törkeä ampuma-aserikos sekä väärennysaineiston hallussapito.

– Poliisista haluamme samalla myös muistuttaa, että autoon ei kannata koskaan jättää näkyville mitään arvoesineitä tai henkilökohtaista omaisuutta kuten puhelimia ja lompakoita.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //   

Vuoden Auto Suomessa -finaaleissa on ollut 19 eri merkkiä ja 49 automallia

Vuoden Auto Suomessa 2016. Kuva: AuLi.

Vuoden Auto Suomessa valitaan kohta kahdeksatta kertaa. Joka vuosi valitaan ensin vuoden autouutuuksista kuusi finalistia, joista valitaan lopullinen tittelin voittaja.

Finaaliin valitaan kuusi eniten ääniä saaneet automallit. Yhtenä vuotena on finaalissa tosin ollut seitsemän mallia, koska kuudennella sijalla oli kaksi mallia tasapisteillä.

Finaaleissa on ollut mukana kaikkiaan 19 eri merkkiä, kun mukaan lasketaan myös Vuoden Auto Suomessa 2022 -finalistit.

Selvästi suosituin merkki on ollut Škoda, joka on saanut vähintään yhden auton finaaliin peräti seitsemän kertaa. Ainoastaan vuoden 2017 valinnassa Škoda ei ollut mukana finaalikuusikossa.

Kia, Mercedes-Benz, Peugeot, Volkswagen ja Volvo ovat saaneet neljä kertaa automallin mukaan finaaliin.

Seitsemän merkkiä on ollut edustettuna kaksi kertaa. Merkit ovat Audi, Ford, Opel, Renault, Seat ja Toyota.

Yhden kerran finaaliin ovat päässeet Alfa Romeo, BMW, Citroën, Honda, Mazda, Polestar ja Porsche.

Kolme kertaa tiukka kisa voitosta

Vuoden Auto Suomessa on valittu nyt seitsemän kertaa, ja neljä kertaa voitto on tullut selvällä äänierolla. Kolme kertaa ykkönen ja kakkonen ovat olleet hyvinkin lähellä toisiaan.

Vuoden 2015 valinta meni selvällä erolla VW Passatin eduksi. Toiseksi jäänyt Ford Mondeo hävisi 62 ääntä.

Seuraavana vuonna Opel Astra oli aivan ylivoimainen. Eroa toiseksi tulleeseen Volvo XC90 -malliin oli 118 ääntä.

Vuonna 2017 Volvo S90/V90 voitti Seat Atecan vain kolmella äänellä ja seuraavana vuonna Seat Ibiza voitti Škoda Kodiaqin vain viidellä äänellä.

Vuoden 2019 tittelistä käytiin Vuoden Auto Suomessa -historian tiukin kisa. Ford Focus voitti vain kahdella äänellä Mercedes-Benzin A-mallin.

Vuoden Auto Suomessa 2020 -valinnan voittoero oli selvä. Škoda Kamiq voitti Toyota Corollan 33 äänellä.

Vuoden Auto Suomessa 2021 -voittaja oli Škoda Octavia selvällä erolla VW ID.3-malliin.

Vuoden Auto Suomessa -lopputulokset

Vuoden Auto Suomessa 2015

  1. Volkswagen Passat     231 pist.
  2. Ford Mondeo              169
  3. Mercedes-Benz C-sarja 145
  4. Citroën C4 Cactus       143
  5. Škoda Fabia                 133
  6. BMW 2-sarjan Active Tourer 82

Vuoden Auto Suomessa 2016

  1. Opel Astra         290 pist.
  2. Volvo XC90       172
  3. Škoda Superb   168
  4. Audi A4             164
  5. Honda HR-V        101
  6. Volkswagen Touran 78

Vuoden Auto Suomessa 2017

  1. Volvo S90/V90            169 pist.
  2. Seat Ateca                   166
  3. Mercedes-Benz E-sarja 160
  4. Alfa Romeo Giulia         143
  5. Kia Niro                       135
  6. Peugeot 3008               112

Vuoden Auto Suomessa 2018

  1. Seat Ibiza                 178 pist.
  2. Škoda Kodiaq              173
  3. Volvo XC60                  156
  4. Volkswagen T-Roc         113
  5. Kia Stinger                    111
  6. Opel Insignia                 109

Vuoden Auto Suomessa 2019

  1. Ford Focus                   175 pist.
  2. Mercedes-Benz A          173
  3. Kia Ceed                      142
  4. Volvo XC40                  108
  5. Volvo V60                      95
  6. Škoda Karoq                   87

Vuoden Auto Suomessa 2020

  1. Škoda Kamiq              130 pist.
  2. Toyota Corolla               97
  3. Mazda3                          94
  4. Peugeot 208                   93
  5. Škoda Scala                    90
  6. Renault Clio                    87
  7. Audi E-Tron                      84

Vuoden Auto Suomessa 2021

  1. Škoda Octavia              172 pist
  2. Volkswagen ID.3            146
  3. Toyota Yaris                   121
  4. Peugeot 2008                  95
  5. Porsche Taycan                90
  6. Renault Captur 81

Vuoden auto Suomessa 2022 julkistetaan 16.12. Finalistit ovat Hyundai Ioniq 5, Kia EV6, Mercedes-Benz C‑sarja, Peugeot 308, Polestar 2 ja Škoda Enyaq.

Valinnan tekevät Auto- ja liikennetoimittajat -yhdistyksen jäsenet.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //   

Volvo Cars allekirjoittaa COP26-ilmastokokouksessa maantieliikenteen nollapäästöjen julkilausuman

Håkan Samuelsson 2021. Kuva: Volvo Cars.

Volvo Carsin pääjohtaja Håkan Samuelsson allekirjoittaa tänään teollisuuden ja hallitusten johtajien kanssa henkilö- ja pakettiautojen nollapäästöjä koskevan julkilausuman YK:n COP26-ilmastokokouksessa Glasgow’ssa.

Volvon sitoutuminen hiilijalanjäljen jatkuvaan pienentämiseen koskee yrityksen kaikkia toimintoja.

Glasgow’n julkilausuma, joka esiteltiin osana maailman liikennepäivää COP26-kokouksessa, on osoitus teollisuuden ja hallitusten johtajien sitoutumisesta fossiilisia polttoaineita käyttävien ajoneuvojen asteittaiseen poistamiseen johtavilla markkinoilla vuoteen 2035 mennessä ja maailmanlaajuisesti vuoteen 2040 mennessä.

Volvolla on myös omia ilmastotoimitavoitteita, jotka ylittävät tämän päivän julkilausumassa annetut sitoumukset. Volvo odottaa, että vuoteen 2025 mennessä yli puolet sen kansainvälisestä myynnistä koostuu täyssähköautoista. Vuoteen 2030 mennessä se aikoo olla pelkkien täyssähköautojen valmistaja ja myydä pelkkiä täyssähköautoja.

– Suunnitelmamme olla pelkkien täyssähköautojen valmistaja vuoteen 2030 mennessä on yksi alan kunnianhimoisimmista, mutta emme voi toteuttaa liikenteen nollapäästöjä yksin. Olen iloinen voidessani olla täällä Glasgow’ssa kollegojeni ja hallitusten edustajien kanssa allekirjoittamassa tätä julkilausumaa. Ilmastotoimien aika on nyt, Samuelsson sanoo.

Hiilelle sisäinen hinta

Vauhdittaakseen hiilijalanjäljen pienentämistä Volvo esittelee sisäisen 1000 kruunun hinnan jokaiselle hiilipäästötonnille koko arvoketjussa. Tämä myötäilee Volvon tavoitetta tulla ilmastoneutraaliksi yhtiöksi vuoteen 2040 mennessä.

Volvo on ensimmäinen autonvalmistaja, joka on siirtynyt sanoista tekoihin ja ottanut käyttöön hiilen sisäisen hinnan koko toiminnassaan jo tänään. Hinta on lisäksi asetettu huomattavasti korkeammalle tasolle kuin mitä organisaatiot, kuten kansainvälinen energiajärjestö, suosittelevat.

Volvo haluaa varmistaa organisaationsa tulevaisuuden ja edetä säädöksiä nopeammin. Autonvalmistaja ennakoi yhä useampien hallitusten ottavan hiilihinnoittelun käyttöön tulevina vuosina.

Suunnitelman alaisuudessa jokainen tuleva autoprojekti käy läpi kestävän kehityksen tarkistuksen, ja CO2-kustannus määrätään jokaiselle ennakoidulle hiilipäästötonnille auton elinkaaren ajalta.

Tavoitteena on varmistaa, että jokainen automalli on kannattava tiukankin hiilihinnoittelumallin puitteissa ja projektiin, louhintaan ja valmistukseen liittyviä päätöksiä ohjataan kohti kestävintä vaihtoehtoa.

Volvo on myös päättänyt lisätä merkittävästi taloudellista läpinäkyvyyttään antamalla talousyhteisölle lisätietoja sähköistämisstrategian ja kokonaismuutoksen onnistumisesta.

Volvo julkistaa vuodesta 2022 alkaen yksittäisiä taloudellisia suorituslukuja sähköisestä ja muusta liiketoiminnastaan jokaisen neljännesvuosiraportin yhteydessä.

Nämä luvut sisältävät eri tilastotietoja, kuten myyntivolyymin, tuotot, voitot, marginaalin kehityksen ja pääomamenojen osuuden, kustakin liiketoiminnan osa-alueesta.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //