Koti Blogi Sivu 1162

F1: Williams-tallin Sir Frank Williams on kuollut

Sir Frank Williams 2012. Kuva: Williams F1.

Wiilaims-talli kertoi tänään tallin perustajan Sir Frank Williamsin kuolleen 79-vuotiaana.

Williams otettiin sariaalaan perjantaina ja hän nukkui pois tänä aamuna perheen läsnäollessa.

Talli perustettiin 1977 ja historian aikana Sir Frank Williams johti tallia kaikkiaan 16 mestaruuteen.

Ensimmäisen tallimestaruutensa talli sai 1980 kuljettajina Alan Jones ja Carlos Reutemann.

Vuonna 1982 Keke Rosberg ajoi mestaruuteen Williamsin autolla.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //   

Ensimmäiset Renault Trucks sähkökuorma-autot aloittavat tositoimissa Tampereella

Sähkökuorma-auton tekniikka on piilotettu alustaan. Akut löytyvät molemmilta sivuilta ja sähkömoottori keskeltä akkujen välistä. Autossa voi olla kolmesta kuuteen akkupakettia. Kuva: Renault Trucks.

Renault Trucks ottaa joulukuussa merkittävän askeleen jakelu- ja tavaraliikenteen sähköistämisessä, kun ylöjärveläinen Pimara Oy aloittaa tuotantoajot kahdella Renault D16 Z.E. -sähkökuorma-autolla. Kaksi vastaavaa autoa otetaan käyttöön keväällä 2022.

Ensimmäisillä autoilla kuljetetaan Hartwallin panimotuotteita ja juomia Tampereen kaupunkiseudun alueella. Yhdellä sähkökuorma-autolla ajetaan jatkossa asiakkaalle kahdessa vuorossa, kun ennen vastaaviin kuljetuksiin on vaadittu kaksi eri dieselautoa.

– Perusjakeluauton ajomatka Tampereen alueella on 70–80 kilometriä päivässä, Pimaran kuljetuspäällikkö Martti Lielahti sanoo.

– Sähkökuorma-auto soveltuu jo noin 90 prosenttiin päivittäisestä jakeluliikenteestämme.

250 kilometriä sähköllä

Renault Trucksin myyntijohtajan Pasi Gerpen mukaan kiinnostus sähkökuorma-autoihin ja päästöttömiin kuljetuksiin on yllättänyt myyntiorganisaation.

– Taajamien jakeluliikennekalusto eli 18-tonniset ja sitä kevyemmät ajoneuvot muuttuvat pääosin sähköautoiksi tämän vuosikymmenen aikana.

Pimaran tilaamissa autoversioissa on neljä litiumioniakkua. Kunkin akun teho on 66 ja neljän yhteisteho 264 kilowattituntia. Sähköenergia riittää noin 250 kilometrin toimintamatkaan. Renault D16 Z.E. voidaan varustaa kuljetustarpeen mukaan 3–6 akkupaketilla.

– Aina ei kannata valita isoimpia mahdollisia akkuja vaan optimoida akkukoko omiin ajoihin sopivaksi, Gerpe neuvoo.

Tarkka kartoitus

Yrittäjän tukena on Renault Trucksin hyvin yksityiskohtaisen asiakaskartoitus. jossa jokaisen auton käyttöprofiili määritellään etukäteen. Arviossa kartoitetaan muun muassa auton reitin pituus ja luonne, maaston topografia, asiakaspysähdysten määrä ja kesto sekä mahdollisuudet akkujen välilatauksiin. Tarkka ennakointi helpottaa oleellisesti sähköisen kuljetuskaluston tehokasta ja turvallista käyttöä.

– Meidän jakeluliikenteestämme 99 prosenttia pystytään suunnittelemaan kaksi viikkoa etukäteen. Näihin reitteihin ja aikatauluihin tulee vain hyvin pieniä päiväkohtaisia muutoksia, Lielahti vahvistaa.

Akut aina lämpiminä

Pimaran testiajoissa saamat kokemukset uusista sähkökuorma-autoistaan ovat hyvin positiiviset. Esimerkiksi lataukset on suunniteltu niin, että niitä voidaan tehdä omassa terminaalissa ajojen välillä sekä öisin, kun autot eivät liiku.

Sähköautolla ajamisessa puolestaan korostuvat muun liikenteen ennakointi, turhien pysähdysten välttäminen sekä esilämmityksen merkitys. Pimaran ratkaisussa kuorma-autojen ohjaamon lämmitys on ratkaistu auton sisätilalämmittimen avulla. Se toimii akkuja ladattaessa ja vähentää muun lämmityksen tarvetta heti käynnistyksen jälkeen ja ajon aikana.

Ajoakkuja puolestaan lämmitetään niiden omalla sähköenergialla parhaan mahdollisen energiataloudellisuuden saavuttamiseksi.

Vihreyteen panostetaan

Suuri osa Pimara Oy:n sähkökuorma-autojen lataussähköstä tuotetaan aurinkopaneeleilla. Tavoitteena on siirtyä jatkossa kokonaan uusiutuvaan aurinko- ja tuulienergiaan.

Autot on vuokrattu kuljetusyrityksen käyttöön huollot ja korjaukset sisältävällä leasingsopimuksella. Renault Trucks kantaa varsinaisen pääomariskin auton hinnan ja jälleenmyyntiarvon kehityksestä.

– Jos saamme sähkökuorma-autojen käytön ja kustannukset optimoitua, autot olisivat ehkä 10–15 prosenttia normaalia kalliimpia seitsemän vuoden käyttöaikana, Lielahti arvioi.

– Korkeammat kuljetuskustannukset maksaa tilaaja eli asiakas, mutta yllättävän moni asiakas on valmis maksamaan vihreistä arvoista. Lähes kaikilla asiakkaillamme on omat tiukat päästötavoitteensa kuljetusten aiheuttaminen hiilidioksidipäästöjen pienentämiseksi, Lielahti jatkaa.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //   

Vastaantulevien kaistaa ajanut menehtyi nokkakolarissa

Kuva: CvB

Perjantaiyönä kaksi autoa ajoivat nokkakkolarin Vantaalla Porvoonväylällä. Itä-Uudenmaan poliisi kertoi asiasta Twitterissä.

Twitter-viestin mukaan yksi ihminen menehtyi ja yksi loukkaantui kolarissa.

Poliisin mukaan menehtynyt autoilija oli kääntynyt Länsimäen liittymästä moottoritielle Helsingin suuntaan vastakarvaan.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //   

Hitaasti ajanut huumerattijuoppo yritti harhauttaa poliisin

Kuva: CvB.

Poliisipartio havaitsi myöhään perjantai-iltana Lopen Hyvinkääntiellä hitaasti ajavan henkilöauton. Partio päätti pysäyttää kyseisen auton tarkastusta varten.

Autoa kuljettanut mies puhalsi seulonta-alkometriin nollatuloksen. Kuljettaja vaikutti päihtyneeltä, joten hänelle tehtiin huumapikatesti ja se oli positiivinen.

Miehellä ei ollut mukana ajokorttia eikä muitakaan henkilöllisyyspapereita. Hän kertoi partiolle henkilötiedot, mutta poliisille heräsi epäilyn niistä, koska auton kyydissä ollut kuljettajan tyttöystäväksi esittäytynyt nainen ei muistanut tai tiennyt miehen sukunimeä.

Kuljettaja toisti partiolle useasti toisen henkilötiedot, mutta putkaan laitettaessa hän lopulta kertoi omat henkilötietonsa.

Kolmekymppisen miehen epäillään syyllistyneen rattijuopumukseen, kulkuneuvon kuljettamiseen oikeudetta, huumausaineen käyttörikokseen ja väärien henkilötietojen antamiseen.

Kyydissä olleen kolmekymppisen naisen puolestaan epäillään syyllistyneen huumausaineen käyttörikokseen, koska hänen hallusta löytyi vähäinen määrä huumausaineita.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //   

Helsingin taksivalvonnassa yli puolet taksinkuljettajista sai maksullisen huomautuksen

Kuva: CvB.

Helsingin poliisilaitoksen, Liikenne- ja viestintävirasto Traficomin, Verohallinnon ja Etelä-Suomen aluehallintovirasto (ESAVI) työsuojelun vastuualueen yhteisessä taksiliikenteen valvontaiskussa havaittiin useita puutteita.

Perjantaina 26.11. Helsingissä toteutetussa valvontaiskussa tarkastettiin yhteensä 86 taksia, joista 51:ssä oli huomautettavaa. Maksullisia huomautuksia määrättiin 46, joista 44 liikennevirhemaksuja ja 2 sakkoa.

Katso tästä muita taksivalvontajuttuja.

Eniten puutteita todettiin taksin tietojen esittämisessä. Luvanhaltijan nimi ja yhteystiedot eivät olleet matkustajan nähtävissä 15:ssä tapauksessa ja kuljettajan nimi ei ollut matkustajien nähtävillä 16:ssa tapauksessa. Hintatietojen esittämisessä oli puutteita 17:ssä tapauksessa.

Liikennelupa tai selvitys puuttui 15:ssä tapauksessa. Taksivalaisin puuttui kahdessa tapauksessa ja ajoneuvon luvanvaraiseen käyttöön rekisteröinti oli laiminlyöty kahdessa tapauksessa.

Liikenteestä tavoitettiin myös yksi luvaton taksi sekä yksi katsastamaton ajoneuvo.

Viikonlopun valvontaan osallistui kymmenen poliisia Helsingin liikennevalvonnasta, viisi asiantuntijaa Traficomista, viisi verotarkastajaa Verohallinnosta ja kolme tarkastajaa Etelä-Suomen aluehallintovirastosta.

Taksiliikenteen harjoittamista koskeviin säännöksiin on tullut muutoksia tänä vuonna, ja muutokset ovat tulleet voimaan vaiheittain.

Toukokuusta lähtien taksiliikenteessä käytettävässä ajoneuvossa on tullut muun muassa käyttää taksivalaisinta, ja taksiliikennelupa tai sen jäljennös tulee liikennöitäessä olla mukana. Syyskuussa astuivat voimaan tietojen keräämistä koskeva velvoite sekä taksamittarin käyttämistä ja hinnoittelua koskevat muutokset.

Valvonnalle tarvetta

Poliisin ja ennen kaikkea liikenneturvallisuuden näkökulmasta valvonta osoitti, että asiat ovat pääosin kunnossa, mutta pieniä puutteita on liikaa. Mitään liikenneturvallisuutta vaarantavaa ei havaittu, ajoneuvokalusto oli hyväkuntoista ja liikennekelpoista. Taksinkuljettajien ajolupa löytyi kaikilta tarkastetuilta kuljettajilta.

− Seuraamusten suuri lukumäärä osoitti valvonnan tärkeyden. Helsingissä tarkastetuista 86 taksista 44:lle määrättiin liikennevirhemaksu ja kahdelle sakkomääräys. Kyse on luvanvaraisesta ammattiliikenteestä, asioiden pitäisi olla paremmin hoidossa, toteaa ylikonstaapeli Arto Aaltonen Helsingin poliisista.

Taksissa tulee olla nähtävillä hinnat, luvanhaltijan nimi- ja yhteystiedot sekä kuljettajan nimi

Taksiliikenneluvan haltijan on vastattava ja huolehdittava mm. siitä, että taksiliikenteessä matkustajan nähtävillä ovat asianmukaiset hintatiedot, luvanhaltijan nimi- ja yhteystiedot sekä kuljettajan nimi.

− Hintatietojen tai nimi- ja yhteystietojen puuttuminen tai hyvin kirjavat esittämistavat ovat asiakkaan näkökulmasta katsottuna ongelmallisia. Kyse on pienistä, helposti korjattavissa olevista puutteista, joiden johdosta ei kannattaisi ottaa seuraamuksia. Toivoisimmekin taksinkuljettajien ja taksiyrittäjien kiinnittävän tähän enemmän huomiota, sanoo Traficomin asiantuntija Tiina-Liisa Ruotsalainen.

Tämänkertainen valvonta osoitti, että myös hintojen esittämisessä taksimatkustajalle on vielä parannettavaa. Traficom on antanut 1.9.2021 voimaan tulleen määräyksen siitä, miten taksimatkan hintatiedot ja esimerkkimatka tulee taksimatkustajalle esittää.

− Tämän yhtenäisen esitystavan tarkoituksena on osaltaan helpottaa asiakasta hintojen vertailussa, tarkentaa Ruotsalainen.

Taksiliikennettä harjoitettaessa ajoneuvossa tulee olla mukana taksiliikennöintiin oikeuttava asiakirja tai sen jäljennös.

– Taksiliikenteen harjoittamiseen oikeuttavan asiakirjan esittämisessä havaittiin yllättävän paljon puutteita. Asiakirjan voi esittää paperilla tai sähköisesti, joten tämäkin edellytys olisi helposti täytettävissä, toteaa Ruotsalainen.

Taksinkuljettajat verottajan seurannassa

Verohallinto keräsi valvonnassa tietoja kuljettajista ja taksiyrityksistä, yritysten työntekijöiden määristä ja palkkauksesta sekä havainnoi mittareita ja muita sovelluksia.

– Analysoimme tietoa ja vertailemme sitä muuhun meillä käytettävissä olevaan tietoon. Tavoitteena on kitkeä harmaata taloutta, apulaisjohtaja Tarja Valsi Verohallinnosta kertoo.

Verohallinnossa on käynnissä parhaillaan tehostettu taksialan valvontahanke, jossa hyödynnetään valvontaiskuissa kerättyä tietoa. Valvonnassa nyt nousseita kuljettajia ja yrityksiä koskevia ilmoituksia seurataan muun muassa tulorekisteristä.

Taksimatkustajat voivat ilmoittaa havaitsemistaan väärinkäytöksistä Verohallintoon vihjetietolomakkeella: Anna vihje verovilpistä – vero.fi.

Ulkomaisen työvoiman käyttö ja työnantajan toiminta ESAVin valvonnassa

Työsuojeluviranomainen (ESAVI) valvoi valvontaiskussa ulkomaisen työvoiman käyttöä. Ulkomaalaisella työntekijällä tarkoitetaan henkilöä, joka ei ole Suomen kansalainen. Valvonnan tavoitteena on reilun kilpailun ja reilujen työehtojen edistäminen sekä harmaan talouden ehkäiseminen.

Työsuojelutarkastuksessa valvotaan työnantajan toimintaa ja tässä valvontatapahtumassa valvottiin erityisesti ulkomaalaislain työnantajalle asettamien velvoitteiden täyttymistä.

Keskeisin valvottava asia oli työnantajan ulkomaalaisen työntekijän työnteko-oikeuden varmistamisvelvollisuus. Lisäksi työsuojeluviranomainen keräsi tarkastuksilla tietoa, jota se tulee hyödyntämään valvontatoiminnassaan etenkin työsuhteen vähimmäisehtojen valvonnassa.

Valvonnan ohessa työsuojeluviranomainen jakoi yrittäjille tietoa työnantajan velvollisuuksista ulkomaalaisen työvoiman käytössä.

Valvontatapahtumassa tavattiin itsenäisiä yrittäjiä sekä työsuhteessa olevia työntekijöitä. Työnteko-oikeudettomia ulkomaalaisia työntekijöitä ei havaittu. Viranomaisyhteistyö oli merkittävässä asemassa valvontatapahtuman toteuttamisessa.

Taksiliikenteen viranomaisten yhteisvalvonta on pysyvä toimintamalli

Taksiliikenteen toimijoita ja liikenteen harjoittamista valvoo tahollaan usea viranomainen, kuten poliisi, Traficom, Verohallinto sekä aluehallintovirastot. Alaa valvovat viranomaiset tekevät yhteistyötä, ja yksi yhteistyön muoto ovat viranomaisten yhteisvalvonnat, jossa yhdellä pysäytyksellä jokainen mukana oleva viranomaistaho tarkastaa samanaikaisesti omaan toimivaltaansa kuuluvia asioita.

Poliisi valvoo ensisijaisesti liikenneturvallisuuteen liittyviä asioita, kuten kuljettajan ajokuntoa ja ajoneuvon liikennekelpoisuutta. Poliisi valvoo myös, että ajossa on mukana taksiliikennöintiin oikeuttava asiakirja ja että luvanhaltijan nimi ja yhteystiedot sekä kuljettajan nimi ovat matkustajan nähtävillä. Lisäksi poliisi valvoo, että kuljettajalla on ajolupa, ja että ajoneuvossa on asianmukainen taksivalaisin. Lisäksi taksiliikennettä harjoittavan ajoneuvon tulee olla rekisteröity luvanvaraiseen liikenteeseen.

Traficom valvoo muun muassa, että hintatiedot on esitetty asianmukaisesti ja että ajoneuvossa on taksamittari tai muu vastaava laite tai järjestelmä.

Verohallinto kerää valvonnassa tietoja kuljettajista ja taksiyrityksistä, yritysten työntekijöiden määristä ja palkkauksesta sekä havainnoi mittareita ja muita sovelluksia.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //   

Volvolta lisätietoa Concept Recharge -konseptimallista

Kuva: Volvo Cars.

Volvo esitteli alkukesästä konseptiautonsa Concept Recharge. Nyt yhtiö on kertonut enemmän autosta.

Volvo Carsin tulevaisuutta esittelevä täysin sähköinen Concept Recharge -konseptimalli kertoo paljon muustakin kuin autonvalmistajan tulevasta muotokielestä ja tuotestrategiasta.

Concept Recharge antaa viitteitä askeleista, joita Volvo aikoo ottaa kaikilla täyssähköautojen kehityksen osa-alueilla vähentääkseen autojen ja koko yrityksen hiilijalanjälkeä. Volvo aikoo myydä vuoteen 2030 mennessä pelkkiä täyssähköautoja ja haluaa olla ilmastoneutraali kiertotalousyritys vuoteen 2040 mennessä.

Käyttämällä sisätiloissa ympäristöystävällisiä materiaaleja, varustamalla auton kierrätetystä ja uusiutuvasta materiaalista valmistetuilla renkailla ja parantamalla aerodynamiikkaa Volvo voi pienentää autojen hiilivaikutusta merkittävästi.

Kuva: Volvo Cars.

Kun nämä vaiheet yhdistetään puhtaan energian käyttöön koko toimitusketjussa, valmistusprosessissa ja auton käytössä, Volvolla uskotaan, että auton elinkaaren CO2-vaikutusta voidaan vähentää 80 prosentilla vuoden 2018 Volvo XC60 -malliin verrattuna. Ja tämä kaikki onnistuisi Volvolle tyypillisistä premium-ominaisuuksista tinkimättä.

Concept Rechargen koko elinkaaren CO2-vaikutus on alle 10 tonnia, kun autoa ladataan 100-prosenttisesti uusiutuvalla energialla.

Kuva: Volvo Cars.

Ruotsalaista villaa

Auton sisustuksessa on käytetty runsaasti kestävän kehityksen mukaisia materiaaleja, luonnonmateriaaleja ja kierrätettyjä materiaaleja, kuten vastuullisesti kerättyä ruotsalaista villaa, ympäristöllisesti vastuullisia tekstiilejä sekä kevyitä komposiittimateriaaleja, jotka on luotu luonnollisista lähteistä.

Vastuullisesti kerätty ruotsalainen villa muunnetaan täysin luonnolliseksi hengittäväksi kankaaksi, jossa ei ole lisäaineita. Tätä lämmintä ja pehmeää materiaalia käytetään istuinten selkänojissa ja kojetaulun päällä. Lattia ja ovien alaosat on päällystetty 100-prosenttisella villamatolla.

Kuva: Volvo Cars.

Istuintyynyt ja ovien kosketuspinnat on valmistettu ympäristöllisesti vastuullisesti materiaalista, joka sisältää Tencel-kuituja selluloosasta. Tämä kangas on erittäin kestävää ja pehmeäntuntuista. Käyttämällä Tencel-kuituja, jotka on tuotettu vesi- ja energiatehokkaassa prosessissa, Volvon suunnittelijat ovat voineet vähentää muovien käyttöä auton sisätiloissa.

Istuimissa ja pääntuissa sekä osassa ohjauspyörää on uutta Volvon kehittämää materiaalia nimeltä Nordico. Se on pehmeä materiaali, joka on valmistettu biopohjaisista ja kierrätetyistä aineksista Ruotsin ja Suomen kestävän kehityksen metsistä. Materiaalin CO2-jalanjälki on 74 prosenttia pienempi kuin nahan.

Pellavakomposiittia

Muualla sisätiloissa, kuten alemmissa säilytystiloissa, pääntuen takana ja jalkatuessa, on käytetty pellavakomposiittia, jonka Volvo on kehittänyt yhdessä alihankkijoidensa kanssa. Se sisältää pellavakasvin kuituja, jotka on yhdistetty komposiitteihin, ja muodostaa vahvan ja kevyen mutta samalla tyylikkään ja luonnollisen materiaalin.

Kuva: Volvo Cars.

Auton ulkopuolella myös etu- ja takapuskurit sekä helmalistat sisältävät pellavakomposiittia. Käyttämällä pellavakomposiittia sekä auton sisä- että ulkopuolella muovien tarve on vähentynyt merkittävästi.

Erikoisrenkaita

Polttomoottorin väistyessä täysin sähköisen voimansiirron tieltä renkailla on entistä suurempi merkitys. Ne ovat tärkeä varuste turvallisuuden kannalta, mutta vaikuttavat myös auton toimintamatkaan. Tämä vuoksi sähköautojen renkaiden on aina oltava teknologian kehityksen etulinjassa.

Concept Recharge käyttää Pirellin valmistamia erikoisrenkaita, joissa ei ole lainkaan mineraaliöljyä. Renkaat on valmistettu 94-prosenttisesti fossiilittomista materiaaleista, kuten luonnonkumin, biosilikan, raionin ja biohartsin kaltaisista kierrätetyistä ja uusiutuvista materiaaleista. Tämä kuvastaa Volvon ja Pirellin jakamaa kiertotalousajattelua, jossa keskitytään resurssienkulutuksen ja ympäristövaikutusten vähentämiseen.

Kuva: Volvo Cars.

Kestävien materiaalien, sähköisen voimansiirron ja erikoisrenkaiden lisäksi Concept Recharge parantaa SUV-autojen ympäristöllistä suorituskykyä aerodynamiikan kautta.

Volvo visioi Concept Recharge -mallissa tulevaisuuden aerodynamiikkaa. Autossa on käytetty aerodynaamisia erikoisratkaisuja, kuten ilmavirtausta tasoittavia ulkoisia muotoilullisia yksityiskohtia, uutta vannemuotoilua, matalampaa kattoa sekä pystympää takaosaa.

Mallissa on yhdistelty perinteistä SUV-muotoa ja parannettua ilmavirtausta, joka pidentää toimintamatkaa. Konsepti tarjoaa lisäksi sähköauton matalan lattian mahdollistamia erinomaisia tilaratkaisuja.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //   

Rallicross: Niclas Grönholmin MM-mitalihaave on elossa

Kuva: Jan Kåre Rafoss.

Niclas Grönholm sijoittui rallicrossin MM-sarjan toiseksi viimeisessä osakilpailussa Saksan Nürburgringillä viidenneksi. Sarjan yhteispisteissä Grönholm nousi yhden pisteen erolla kolmanneksi. Sarjan viimeinen ja ratkaiseva osakilpailu ajetaan sunnuntaina.

Rallicrossin kauden toiseksi viimeinen MM-osakilpailu kilpailtiin Saksan Nürburgringillä varsin talvisissa olosuhteissa. Yöllä satanut lumi jäi maahan ja päivän alkuerät, semifinaalit sekä finaali liukasteltiin varsin haastavissa ajo-olosuhteissa. Lajin säännöt eivät tunne nastarenkaita, joten kilpailijat ajoivat koko päivän sadekelin renkailla.

GRX-SET World RX Teamin Niclas Grönholmin finaaliviikonloppu käynnistyi epäonnisimmalla mahdollisella tavalla. Päivän ensimmäisessä alkuerässä Grönholm sammutti autonsa lähtöviivalle ja menetti ensimmäisellä kierroksella 12 sekuntia. Seuraavilla kierroksilla Grönholm ajoi kilpailun nopeimmat kierrosajat ja nousi erien yhteistuloksissa hienosti kuudenneksi.

Toisissa alkuerissä Grönholm oli päivän nopein, jonka ansiosta suomalaiskuljettaja starttasi semifinaaliin eturivin kakkosruudusta. Sääolosuhteiden takia päivän kolmannet alkuerät peruutettiin.

Semifinaalissa Grönholm kiihdytti ykkösenä ensimmäiseen mutkaan, mutta ajolinja valui hieman pitkäksi ja suomalaiskuljettaja putosi toiseksi. Lähdön kakkossija varmisti kuitenkin paikan kauden toiseksi viimeisen MM-finaalin kakkosriviin.

Finaalin lähtökiihdytyksessä Grönholm nousi kolmannesta ruudusta toiseksi, mutta takaa ajanut Timmy Hansen ajoi surutta suomalaiskuljettajan Hyundain perään ja työnsi hänet finaalin viimeiseksi. Kuuden kierroksen aikana Grönholm pystyi nousemaan viidenneksi. Tulos merkitsi sitä, että ennen huomenna ajettavaa kauden viimeistä MM-osakilpailua Grönholm on yhden pisteen erolla kiinni MM-pronssimitalista.

Rallicrossin MM-sarjan kauden ja lajihistorian viimeinen polttomoottoriautoilla ajettava MM-osakilpailu kilpaillaan Nürburgringillä sunnuntaina. Päivän sääennuste lupaa alueelle lumisadetta.

Mikäli aikatauluun ei tule muutoksia, kauden viimeiset semifinaalit ja finaali käynnistyvät klo 16:00 Suomen aikaa.

FIA World RX, Nürburgring, Saksa:
1. Johan Kristoffersson (SWE) Audi S1 3:44.666
2. Timmy Hansen (SWE) Peugeot 208 + 3.699
3. Juri Belevsky (RUS) Audi S1 + 4.644
4. Krisztian Szabo (HUN) Hyundai i20 + 5.077
5. Niclas Grönholm (FIN) Hyundai i20 + 5.751
6. Enzo Ide (BEL) Audi S1 + 6 kierrosta

MM-pistetilanne 8/9 osakilpailua:
1. Timmy Hansen (SWE) Peugeot 200
2. Johan Kristoffersson (SWE) Audi 191
3. Niclas Grönholm (FIN) Hyundai 170
4. Kevin Hansen (SWE) Peugeot 169
5. Krisztian Szabo (HUN) Hyundai 146

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //   

Auto törmäsi moottoritiellä kävelleeseen mieheen

Kuva: CvB.

Jalan liikkeellä ollut mies jäi auton töytäisemäksi Oulussa Pohjantiellä lauantaina puolen päivän aikaan.

Mies oli toistaiseksi tuntemattomasta syystä liikkunut moottoritiellä, jossa hän oli kävellyt ajoradalla etelän suuntaan menevällä kaistalla. Pohjoisen suunnasta tullut pakettiautoilija oli väistöyrityksestä ja jarruttamisesta huolimatta törmännyt jalankulkijaan.

Sairaankuljetus kuljetti loukkaantuneen jalankulkijan Oulun yliopistolliseen sairaalaan hoidettavaksi. Hänen vammojensa laadusta ei poliisilla ole tarkkaa tietoa.

Autossa yksin ollut kuljettaja ei loukkaantunut. Hänen autonsa kärsi jonkin verran peltivaurioita.

Poliisi tutkii asiaa törkeänä liikenneturvallisuuden vaarantamisena.

Onnettomuuden pelastus- ja raivaustöiden vuoksi liikenne jouduttiin katkaisemaan reilun tunnin ajaksi. Tuon ajan liikenne ohjattiin kiertotietä tapahtumapaikan ohitse.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //   

Noin 20-vuotias mies menehtyi ulosajossa

Kuva: CvB.

Noin 20-vuotias varkautelainen mies menehtyi ulosajossa Joroisissa törmättyään puuhun.

Onnettomuus sattui kello 9 jälkeen tiellä nro 23 Patavuorentien risteyksestä hieman Varkauden suuntaan. Henkilöautossa ei ollut kyydissä muita henkilöitä.

Poliisi ja onnettomuustutkintalautakunta selvittävät tapahtunutta.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //   

 

Muutama vinkki autoilijalle talvea varten

Kuva: CvB.

Suomeen on ennustettu viikonlopuksi purevia pakkasia ja vaikka autot kestävät Suomessa pääosin hyvin kylmää, niin fiksu autoilija varautuu ja välttää auton vahingoittumisen.

Kamuxin Tampereen Hatanpään myyntipäällikkö Topias Rentola muistuttaa, että huono varautuminen ja väärät toimenpiteet pakkaskeleillä voivat käydä autoilijalle todella kalliiksi. Jopa moottori on vaarassa rikkoutua, jos hyytäviä olosuhteita ei oteta asianmukaisesti huomioon.

Vaikka autot kestävät Suomessa pääosin hyvin pakkasta, Rentola nostaa esiin -15 astetta sellaiseksi pakkasrajaksi, jolloin autonomistajien on syytä olla hereillä.

– Kun pakkasta on 15 astetta tai enemmän, en suosittelisi enää käynnistämään autoa ilman lämmitystä, eli lohkolämmitintä tai pa-lämmitintä. Yksi käynnistyskerta ei aiheuta moottorille todennäköisesti haittaa, jos akku on hyvässä kunnossa ja startti toimii hyvin. Jatkuva käyttö näin kylmässä lämpötilassa aiheuttaa kuitenkin moottorin kulumista ja voi lyhentää merkittävästi moottorin käyttöikää, Rentola toteaa.

Ylipäätänsä autonomistaja voi tehdä pahinta tuhoa omalle menopelilleen juuri kylmänä pakkasaamuna.

– Jos auto on seissyt todella pitkään pakkasessa, eikä sitä saada lämmitettyä, niin olisi suositeltavaa hinauttaa auto talliin tai lämpimään. Täysin kylmänä pitkään seisseen auton käynnistäminen ilman lämmitystä voi rikkoa moottorin. Tämän vuoksi on erittäin tärkeää aina tarkistaa, että mikään virta ei edellisenä iltana jää autossa päälle ja ovet menevät kunnolla kiinni. Erityisen hereillä tulee olla niiden vanhempien automallien kanssa, missä kaikki virrat eivät lähde pois ovet lukittaessa. Myös jälkiasennettuja laitteita, kuten lisävaloja tai polttoainekäyttöisiä lisälämmittimiä, sisältävät autot tulee tarkastaa erityisen hyvin, jottei mikään virta jää päälle, Rentola varoittaa.

Tarkista akut ja suodattimet ennen kovia pakkasia

Kuinka autoilija sitten voi valmistautua tulevaan pakkaskauteen ja varmistaa, että auto säilyttää niin toimintakykynsä kuin jälleenmyyntiarvonsakin? Rentola ohjeistaa käymään huolellisesti läpi muutaman asian omasta menopelistä.

– Ennen pakkaskelejä on syytä aina tarkistaa, että auton viimeisimmässä huollossa on tarkastettu akun kunto. Dieselautoissa on syytä myös varmistaa, että polttoainesuodatin on vaihdettu. Todennäköisesti jos joku näistä on tekemättä, todella kovilla pakkasilla auto ei lähde käyntiin. Näiden lisäksi kannattaa vaihtaa raitisilmansuodatin, jolloin auton ikkunat eivät huurru niin helposti. Polttoainekäyttöisen lisälämmittimen toimivuus kannattaa myös selvittää, Rentola ohjeistaa.

Myös oman auton lämmittimen laadusta ja toimintatavasta on hyvä olla selvillä ajoissa.

– On suositeltavaa katsoa, minkälainen lämmitin omassa autossa on. Jos tällaista ei ole, niin kannattaa miettiä esimerkiksi lohkolämmittimen asennusta. Jos autossa on webasto, niin sen toiminta kannattaa tarkastaa hyvissä ajoin. Mikäli pakkanen kiristyy todella kovaksi, on syytä miettiä auton etusäleikön peittämistä etenkin pienimoottorisissa autoissa. Peitto on kuitenkin poistettava pakkasen laskiessa, jotta auton moottorille kulkeutuu ilmaa.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //