Koti Blogi Sivu 1152

Unikie kouluttaa juniorikoodareista huippuosaajia autoteollisuuden eturivin projekteihiin

Arkistokuva. Kuva: Matti Sulanto.

Reaaliaikaisella tiedolla ohjaamisen edelläkävijä Unikie käynnistää oman mentorointiohjelman, jossa se kouluttaa vastavalmistuneita tai uransa alussa olevia koodareita ohjelmistoalan huippuosaajiksi erityisesti autoteollisuuden tarpeisiin.

Unikie tarjoaa juniorikoodareille mahdollisuuden työskennellä yhdessä Suomen nopeimmin kasvavista teknologiayhtiöistä sekä saada koulutusta ja mentorointia QNX-käyttöjärjestelmän kehittämisestä alan parhailta osaajilta.

QNX on reaaliaikainen käyttöjärjestelmä, jota käytetään monissa autoteollisuuden ja teollisuuden kehitysprojekteissa.

– Ohjelmistoalan osaajapula on Suomessa todellinen haaste ja kasvun hidaste. Kouluttamalla uusia kykyjä olemme osaltamme rakentamassa Suomeen lisää osaamispääomaa. IT-alan yhtiöillä on tässä oppilaitosten rinnalla tärkeä tehtävä, sillä alalla menestyminen voi edellyttää vastavalmistuneelta tietoja ja taitoja, joita pelkästään koulunpenkiltä ei ole mahdollista hankkia, kertoo Uniken toimitusjohtaja Seppo Kuula.

Unikie on vahvassa kasvun ja kansainvälistymisen vaiheessa. Tänä vuonna yhtiö on rekrytoinut osaajia lähes yhden henkilön päivävauhtia. Kaikkiaan Unikiella työskentelee jo yli 450 osaajaa kuudessa maassa.

– Erityisesti QNX-osaajista on kuitenkin jatkuvasti huutava pula. Autoteollisuuden asiakasprojekteissamme on tälläkin hetkellä runsaasti avoimia paikkoja täytettävänä. Tulevia osaajiamme odottavat kiinnostavat ja haastavat tehtävät nimekkäiden autovalmistajien QNX-ohjelmistokehitysprojekteissa sekä mahdollisuus ammentaa osaamista kokeneilta mentoreilta. Tarjoamme ainutlaatuisen tilaisuuden olla luomassa älykkäämpää liikkumisen tulevaisuutta ja nähdä työn tulokset todellisissa ajoneuvoissa. Yhteistyö maailman suurimpien autonvalmistajien kanssa kertoo asemastamme autonomisen liikkuvuuden edelläkävijänä, joten avoinna on todellisia näytön paikkoja, Kuula kertoo.

Joulukuun alussa käynnistyvällä rekrytointikierroksella haetaan kymmenkuntaa uutta työntekijää Unikien Tampereen ja Oulun toimipisteisiin. Ydinkohderyhmää ovat korkea- tai ammattikorkeakoulututkinnon tietojenkäsittelystä tai ohjelmistoalalta juuri suorittaneet tai valmistumassa olevat. Aikaisempaa kokemusta QNX:stä ei vaadita.

Koulutuksen järjestävät Unikien ja Blackberryn kouluttajat. Mentorointivaiheessa siirrytään työskentelemään autoteollisuuden asiakkaan projektiin Unikien mentorin tuella. Puolivuotisen mentorointiohjelman jälkeen osallistujaa odottaa kokopäivätyö Unikiella. Jo koulutusajalta maksetaan palkkaa.

Unikie tarjoaa osaajilleen osaamiseen perustuvan reilun ja läpinäkyvän palkkausmallin, tavoitteellista työtä kokeneessa ja kunnianhimoisessa yhteisössä mielenkiintoisissa projekteissa sekä vahvan yhteisluomisen kulttuurin, mahdollisuuden kehittää jatkuvasti omaa osaamistaan sekä ensiluokkaiset työvälineet.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //   

Auton anastaja ei pysynyt tiellä

Kuva: CvB.

Poliisipartio sai hätäkeskukselta tehtävän sunnuntaina iltapäivällä Riihimäen Lemmenmäentielle, missä henkilöauto oli törmännyt pysäköityihin autoihin.

Partio sai tapahtumapaikalla selville, että kolmekymppinen mies oli menettänyt kuljettamansa henkilöauton hallinnan suistuen vastaantulevien kaistalle törmäten tienlaidassa kahteen pysäköitynä olleeseen autoon. Samalla selvisi, että miehen kuljettama auto hetkeä aikaisemmin ilmoitettu anastetuksi.

Kuljettajalla ei ole ajo-oikeutta ja hänen epäillään ajaneen huumausaineiden vaikutuksen alaisena. Hänestä otettiin verikoe asian varmistamiseksi.

Poliisi epäilee miehen syyllistyneen moottorikulkuneuvon käyttövarkauteen, rattijuopumukseen, kulkuneuvon kuljettamiseen oikeudetta ja huumausaineen käyttörikokseen.

Mies loukkaantui törmäyksessä ja hänet vietiin sairaalaan hoidettavaksi.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //   

Keväällä tuleva Renaultin uusi SUV sai nimen

Kuva: Renault.

Renault on nyt antanut nimen ensi vuonna tulevalle SUV-mallille.

Mallin nimi Austral juontaa juurensa latinankielisestä sanasta australis. Austral on käytössä oleva sana monessa Euroopan kielessä ja se on kaikille helppo lausua.

Austral tulee laajentamaan Renaultin SUV-mallistoa. Auton pituus on 4,51 metriä ja siten sinä on mukavat tilat 5 hengelle.

Ensin Arkana, sitten uusi Mégane E-Tech Electric ja nyt seuraavana tämä uusi SUV-malli osoittaa, että Renault haluaa valloittaa takaisin asemaansa C-segmentissä.

Austral saapuessaan markkinoille keväällä 2022 on suunniteltu korvaamaan nykyisen malliston Kadjarin. Myynnin aloituksen ajankohta Suomessa sekä tarkemmat tiedot uutuudesta vahvistuu myöhemmin.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //   

Rekisteröinti: Toyota Corolla on aivan ylivoimaisesti Suomen suosituin automalli

Rekisteröintitilastojen mukaan Toyota Corolla on aivan selvästi Suomen suosituin henkilöauto. Marraskuun loppuun mennessä Corolla-autoja on Suomessa rekisteröity kaikkiaan 5 098 autoa.

Yksikään muu malli ei pääse lähellekään ja toisena oleva Toyota Yaris on saatu rekisteriin 3 622 autoa.

Kolmantena oleva Škoda Octavia uhkaa hieman Toyotan kaksoisjohtoa lukemalla 3 530 autoa.

Kärkikolmion jälkeen on melkein tuhannen auton pudotus neljäntenä olevaan Toyota RAV4 -malliin. Näitä on rekisteröity kaikkiaan 2 560 autoa.

Viidentenä oleva Volvo XC60 ja kuudentena oleva Volvo XC40 ovat päässeet hiukan yli 2 100 autoa.

Seuraavina tulevat Nissan Qashqai (1 991 autoa), Kia Rio (1 753), Volkswagen Golf (1 734) ja kymmenentenä Volvo V60 (1 686).

Hyviä nousijoita

Volkswagen Tiguan on tehnyt kovan nousun verrattuna viime vuoteen. Marraskuun loppuun mennessä on rekisteröintimäärä kasvanut 191,4 prosenttia viime vuoteen verrattuna. Lukemalla 1 317 autoa on Tiguan nyt sijalla 15. Marraskuu tosin oli heikko kuukausi Tiguanin osalta, kun rekisteriin saatiin vain 19 autoa.

Seat Leonin rekisteröintimäärä on kasvanut 127,6 prosenttia. Lukemalla 874 Leon on nyt sijalla 28.

Ford Kugan rekisteröintimäärä on kasvanut 117,3 prosenttia. Autoja on saatu rekisteriin kaikkiaan 1 282 autoa, ja se tuo listassa sijoituksen 17.

Muita hyviä nousijoita ovat Tesla Model 3 (+48,9 %), BMW 3-sarja (+48,3 %) ja Peugeot 2008 (+47,4 %).

Fiestalla ja Focuksella vaikeata

Jos Ford Kugalla menee hyvin, ei voi sanoa samaa Ford Focuksen ja Ford Fiestan osalta. Focuksen rekisteröintimäärä on pudonnut 46,4 prosenttia ja Fiestan 35,9 prosenttia.

Nissan Qashqain määrä on pudonnut28,6 prosenttia ja VW Polon 20,2 prosenttia.

Seuraavina tulevat Mersun A-sarja (-9,8 %9, VW Golf (-8,9 %) ja Mersun GLC (-6,3 %).

VW ID.4 sähköautojen ykkönen

Volkswwagenin ID.4-sähköautoa on tämän vuoden aikana rekisteröity jo 1 353 autoa. Tällä määrällä malli on listassa sijalla 13.

Kakkospaikalla on Tesla Model 3 lukemalla 920 autoa. Lukemalla Tesla sijoittuu sijalle 26.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //   

 

Mazda2 on Mazdan ensimmäinen itselataava hybridi

Kuva: Mazda.

Mazda on julkistanut yhtiön ensimmäisen täyshybridin: Mazda2 Hybrid.

Uusi Mazda2 Hybrid tulee myyntiin kaikkialla Euroopassa keväällä 2022. Kyseessä on Mazdan mallivalikoiman ensimmäinen itselataavalla täyshybriditeknologialla varustettu ajoneuvo.

Mazda2 Hybrid on itselataava täyshybridi, jossa yhdistyvät 1,5-litrainen kolmisylinterinen bensiinimoottori ja 59 kW:n sähkömoottori, jotka yhdessä tuottavat 85 kW / 116 hv.

Auton kulutus on 3,8–4,0 l / 100 km ja CO2-päästöt 87–93 g/km (WLTP yhdistetty).

Liikkeelle lähdettäessä ajoneuvo kulkee automaattisesti täyssähköisessä EV-tilassa ja tarjoaa sähkömoottorin sulavan, saumattoman ja äänettömän liikkumisen täysin ilman CO2-, NOx- ja hiukkaspäästöjä.

Normaalissa ajossa tehontuotanto ositetaan bensiini- ja sähkömoottorin välille ihanteellisen suorituskyvyn ja parhaan mahdollisen polttoainetaloudellisuuden saavuttamiseksi. Hidastuksen ja jarrutuksen aikana liike-energia muunnetaan sähköenergiaksi ja syötetään ajoneuvon akkuun.

Vaikka kyse on kompaktista B-segmentin autosta, uuden Mazda2 Hybridin pitkä 2 560 mm:n akseliväli tarjoaa mukavasti tilaa jopa neljälle aikuiselle matkustajalle sekä 286-litraisen tavaratilan. Mazda2 Hybridillä on paras mahdollinen viiden tähden Euro-NCAP-törmäysturvallisuusluokitus.

Uusi Mazda2 Hybrid on Mazda Motor Corporationin ja Toyota Motor Corporationin pitkäaikaisen yhteistyön uusin luomus. Kyseessä on Toyota Motor Europen toimittama ajoneuvo, joka tulee nykyisen Mazda2:n rinnalle täydentämään Mazdan B-segmentin valikoimaa Euroopassa.

Kyse on Mazdan kannalta merkittävästä autosta myös siksi, että yritys on sitoutunut saavuttamaan Sustainable Zoom-Zoom 2030 -visioon kirjatut, pitkän aikavälin teknologisen kehityksen tavoitteensa.

Tavoitteena on – Pariisin sopimuksen mukaisesti – alentaa yrityksen keskimääräisiä polttoaineen elinkaaren CO2-päästöjä 50 prosentilla vuoteen 2030 mennessä ja saavuttaa hiilineutraalius vuoteen 2050 mennessä.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //   

 

Mersuista Visan liikkuva maksupääte

Kuva: Daimler.

Mercedes-Benzin asiakkaat voivat keväästä 2022 lähtien tehdä ostoksia autossaan pelkällä sormenjälkitunnistuksella.

Tarvittavan teknologian ovat kehittäneet yhteistyössä Daimler Mobility ja luottokorttiyhtiö Visa. Ratkaisu perustuu Visan tunnistusteknologiaan, jonka ansiosta autosta itsestään tulee biometrinen tunnistusalusta, eikä erillisiä tunnussanoja tai mobiililaitteita enää tarvita.

Mercedes-Benzeissä ratkaisun hyödyntämisen mahdollistaa MBUX-käyttöjärjestelmä.

”Auto-ostokset” käynnistyvät Isossa-Britanniassa ja Saksassa, ja tämän jälkeen teknologia laajenee muillekin markkina-alueille.

Seuraavan kahden vuoden aikana verkottuneiden autojen määrän odotetaan maailmanlaajuisesti nousevan noin 350 miljoonaan ja autosta tehtävien ostosten ja maksujen määrän kasvavan 76 miljardiin euroon vuoteen 2025 mennessä.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //   

F1: Hamilton ajoi loppujen lopuksi tapahtumarikkaan Saudi-Arabian GP:n voittoon

Lewis Hamilton. Kuva: Daimler.

Saudi-Arabian GP oli todella tapahtumarikas kisa lähdöstä maaliin. Kisa käynnistettiin kaikkiaan kolme kertaa lähtöruudukosta, koska rata piti välillä siivota kolarirojuista.

Lisäksi oli useamman kerran virtuaalinen turva-auto, jolloin poistettiin radalta ylimääräisiä hiilikuitupaloja.

Voittoon ajoi loppujen lopuksi Mercedeksen Lewis Hamilton ja toiseksi jäi Red Bullin Max Verstappen. Kolmanneksi nousi vain muutamia metrejä ennen maaliviivaa Hamiltonin tallikaveri Valtteri Bottas.

Hamilton ja Verstappen kävivät armottoman kisan ja kierroksella 37 Hamilton nousi Verstappenin ohi, mutta Verstappen oikaisi mutkassa ja nousi uudelleen Hamiltonin ohi.

Verstappen sai sen jälkeen käskyn talliltaan päästää Hamilton edelleen, mutta tieto ei tullut Hamiltonille, ja Verstappenin hidastettua Hamilton törmäsi Verstappenin perään ja rikkoi hieman autonsa etusiiven.

Loppujen lopuksi Verstappen päästi Hamiltonin ohitseen ja Verstappen jäi myös Hamiltonista, koska hänen renkaansa olivat huonommassa kunnossa kuin Hamiltonin.

Verstappen sai myös oikaisusta viiden sekunnin aikasakon.

Alfa Romeon Kimi Räikkönen ajoi uransa toiseksi viimeisessä kisassa sijalle 15.

Hamilton ja Verstappen lähtevät nyt kauden viimeiseen kisaan ensi viikonloppuna tasapisteistä.

Saudi-Arabian GP

1 Lewis Hamilton Mercedes

2 Max Verstappen Red Bull Racing +11.825

3 Valtteri Bottas Mercedes          +27.531

4 Esteban Ocon Alpine                +27.633

5 Daniel Ricciardo McLaren         +40.121

6 Pierre Gasly AlphaTauri            +41.613

7 Charles Leclerc Ferrari             +44.475

8 Carlos Sainz Ferrari                +46.606

9 Antonio Giovinazzi Alfa Romeo +58.505

10 Lando Norris McLaren            +61.358

11 Lance Stroll Aston Martin       +77.212

12 Nicholas Latifi Williams           +83.249

13 Fernando Alonso Alpine             +1 kier.

14 Yuki Tsunoda AlphaTauri             +1 kier.

15 Kimi Räikkönen Alfa Romeo Racing +1 kier.

16 Sebastian Vettel Aston Martin      Kesk.

17 Sergio Perez Red Bull Racing      Kesk.

18 Nikita Mazepin Haas F1 Team      Kesk.

19 George Russell Williams             Kesk.

20 Mick Schumacher Haas F1 Team Kesk.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //   

Mercedes-Benzin S-sarjan lataushybridi on saatavana myös nelivedolla

Kuva: Mercedes-Benz.

Mercedes-Benz on tiedottanut, että S-sarjan lataushybridi on nyt saatavana myös 4Matic-nelivedolla.

Mercedes-Benzin S 580 e 4Matic -mallissa yhdistyvät päästöjä pienentävä hybriditeknologia sekä neliveto.

Bensiinimoottori on 6-slinterinen M 256 (270 kW/367 hv), jonka parina työskentelee 110 kW/150 hv tuottava sähkömoottori. Auton sisäinen 11 kW laturi takaa nopean lataamisen jopa 30 minuutissa, ja kertalataus riittää jopa yli 100 kilometrin ajomatkaan. Painotettu sähkönkulutus on 21,9–25,5 kWh/100 km.

Tiedotteen mukaan S-sarjan autot voi jatkossa myös tilata sisustuksella, jossa ei ole käytetty lainkaan oikeaa nahkaa.

Normaalisti nahkasomisteiset osat ja somisteet on verhoiltu Artico-tekonahalla, ja jopa keskellä ohjauspyörää sijaitseva törmäysvaimennin on rakenteeltaan täysin vegaani.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //   

Rekisteröinti: Toyotan ykköspaikka vahvistuu

Marraskuussa Toyota oli taas eniten rekisteröity henkilöautomerkki. Toyota-autoja on tänä vuonna rekisteröity kaikkiaan jo 13 798 autoa. Toisella sijalla oleva Volkswagen on saanut rekisteriin 9 560 autoa. Ero on siis yli 4 200 autoa!

Kolmannella sijalla oleva Škoda on saanut rekisteriin 8 138 autoa.

Seuraavina tulevat Kia (7 372 autoa), Volvo (7 215), Mercedes-Benz (5 389), Ford (4 971), BMW (4 442), Audi (3 588) ja kymmenentenä Hyundai (3 223).

Tänä vuonna hyvän nousun on tehnyt Fiat, jonka rekisteröintimäärä on kasvanut 198,2 prosenttia. Fiat on noussut sijalle 22 rekisteröintimäärällä 334 autoa.

Toinen hyvä nousija on Land Rover, joka on sijalla 24 rekisteröintimäärällä 303 autoa. Kasvua viime vuoteen on 57 %.

Kolmas hyvä nousija on Tesla, joka on sijalla 17 ja nousua viime vuodesta on 47,7 prosenttia. Tesla-autoja on rekisteröity kaikkiaan 1 140 autoa.

Myös Cupralla on hyvä nousu, mutta viime vuonna se rekisteröitiin vasta loppuvuodesta.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //   

Toyota aloittaa toisen sukupolven polttokennomoduulien tuotannon Euroopassa

Kuva: Toyota.

Toyotan tavoitteena on hiilineutraali yhteiskunta. Tämän tavoitteen saavuttamiseksi yhtiö kehittää useita erilaisia sähköistettyjä käyttövoimia ja teknologioita mukaan lukien vedyn laajamittaisen hyödyntämisen.

Vedyn tarjoamat mahdollisuudet CO₂-päästöjen torjunnassa ovat sekä laaja-alaiset, merkittävät että kiinnostavat. Siksi Toyotan sitoutuminen vetyyn käsittää paljon enemmän kuin pelkät vetykäyttöiset henkilöautot, ja yhtiö haluaa tuoda kehittämäänsä polttokennotekniikkaa tarjolle kaikille kiinnostuneille helppokäyttöisten polttokennomoduulien avulla.

Toisen sukupolven polttokennomoduulit

Polttokennojen käyttökohteiden laajamittaisen käytön mahdollistamiseksi Toyota Mirain polttokennojärjestelmä on paketoitu kompakteihin polttokennomoduleihin. Toyota aloittaa näiden moduulien tuotannon tammikuussa 2022.

Uusi, edistyksellinen toisen sukupolven polttokennojärjestelmä tarjoaa suurta tehoa aiempaa kompakteimmissa ja kevyemmissä paketeissa. Moduuleja on saatavilla kahdessa eri kokoonpanomuodossa toisen ollessa kuutiomainen ja toisen matalampi, suorakaiteen muotoinen kokoonpano.

Tuotanto Euroopassa

Toyota aloitti polttokennojen kehitystyön vuonna 1992 ja yhtiö on jatkanut sitä taukoamatta.

Uusien, toisen sukupolven polttokennomoduleiden tuotanto alkaa Euroopassa Toyota Motor Europe NV/SA:n (TME) tuotekehitysyksikössä Belgiassa, Brysselin Zaventemissa. Uudet tuotantotilat sisältävät tuotantolinjan lisäksi kaikki ne periaatteet, mitä Toyotalla on valmistustekniikan vuosikymmenten mittaisesta kokemuksestaan ammentaa.

Toyotan päätökseen aloittaa toisen sukupolven polttokennomoduulien tuotanto Euroopassa vaikutti voimakkaasti vetyklusterin kiihtyvä kasvuvauhti sekä vedyn ottaminen mukaan korkean tason ja pitkän tähtäimen energiasuunnitelmiin.

Yhteistyössä halukkaiden toimijoiden kanssa TME:n polttokennoista vastaava toimintayksikkö tulee tarjoamaan tarvittavaa insinööriosaamista Toyotan teknologian hyödyntämiseksi yhteistyöyrityksen tarpeita vastaamaan.

Läheinen suhde yhteistyökumppaneihin on aina kuulunut olennaisena osana Toyotan toimintakulttuuriin. Se mahdollistaa mm. yhteistyökumppanien toiminnan seuraamisen kautta tuotantomäärien nopean uudelleenmitoittamisen ylöspäin.

Vetyklusterit

Eurooppalaisen vetytalouden kasvu on eräs EU:n Green Deal -sopimuksen avaintekijöitä tavoitteessa saavuttaa nollataso ilmaston lämpenemistä aiheuttavien päästöjen suhteen vuoteen 2050 mennessä.

EU on ilmoittanut, että tämän haasteellisen tavoitteen saavuttamiseksi tarvitaan “ilmasto- ja tuotantoteknisiä edelläkävijöitä”, joiden kehitystyön avulla voidaan saavuttaa teollisuuden avainaloilla teknologisia läpimurtoja vuoteen 2030 mennessä.

Vetyklusterien nousu Euroopassa tarkoittaa useiden toimialojen yhteistyötä heidän erikoisosaamisensa, taitojen ja teknologian sekä niiden käyttösovellusten käyttämiseen yhteisen tavoitteen saavuttamiseksi.

Toyota tukee vetytaloutta ja vety-yhteiskunnan kehittymistä tarjoamalla omaa osaamistaan ja kehitystyötään nyt ja tulevaisuudessa.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //